Avainsanat

, , ,

Image

”Kiinnostus Harry Potterin maailmaa kohtaan on ilmaus maagisista uskomuksistamme, mutta se on myös laajempi osoitus luovuuden ja kulttuurin välisen suhteen pohdinnasta.”

Näin toteaa englantilainen kulttuurintutkija Andrew Blake teoksessaan Harry Potterin ilmestys, jossa hän tähyää Potter-kirjojen menestyksen taakse. Tämä erikoinen kirjallinen ilmiö johdattelee ajatukset kirjallisuuden reunaehtojen äärelle.

Mikä selittää Potter-kirjojen suuret myyntiluvut? Kun Joanne Kathleen Rowlingin romaani Harry Potter ja Feeniksin kilta julkaistiin alkuvuonna 2004 suomeksi , sitä painettiin heti peräti 170000 kappaletta. Tämä on jopa pöyristyttävä määrä suomenkieliselle ensipainokselle, joka normaalisti on 3000–10000 kappaletta.

Painos- ja myyntiluvuillaan Harry Potter lyö näin laudalta suomalaiset klassikot, ulkomaalaiset käännösmenestykset sekä Finlandia-voittajat. Maailmalla Potter-kirjoja on myyty jo 250 miljoonaa kappaletta. Kirjat ovat Blaken mukaan vauhdittaneet lasten- ja nuortenkirjallisuuden uutta nousua varsinkin Englannissa.

Potter-kirjojen suosion salaisuutta on syytä tarkastella romaanien sisältöjen kautta. Romaanit selvästi vastaavat sisällölliseen kysyntään. Varsinkin nuoret lukijat tarttuvat halukkaasti Rowlingin romaaneihin.

Monista hauskoista tilanteistaan huolimatta Potter-romaanit ovat melko synkkiä juttuja. Niissä on voimakkaita jännitteitä, jotka eivät liity niinkään henkimaailmaan, vaan aivan tavallisiin ja kaikille tuttuihin ihmissuhdekuvioihin.

J. K. Rowling tavoittelee selvästi monenlaisia yleisöjä, niin lapsia kuin aikuisia lukijoita. Rowlingin aihepiiri numero yksi on perhe, jonka jäsenten keskinäistä yhteyttä edes kuolema ei pysty murtamaan. Perustavat perheteemat toistuvat Rowlingilla romaanista toiseen: orpous ja hyvät/huonot vanhemmat.

Harryhan on vanhemmistaan orvoksi jäänyt poika, jota kasvattivanhemmat kohtelevat huonosti. Harryn paras ystävä Ron puolestaan kuuluu Weasleyn velhoperheeseen, jonka vanhemmat ovat melkoisia höppänöitä mutta jossa kuitenkin asuu todellista perheonnea. Harryn toisella hyvällä ystävällä, tytöllä nimeltä Hermione, on taas aivan tavalliset vanhemmat, jotka suhtautuvat ymmärtäväisesti tyttären velho-ominaisuuksiin.

Vaikka Harrya ahdistaa melkoisesti kateus ystäviensä paremman kohtalon vuoksi, hän ei kuitenkaan ole huomaamatta niitä ikätovereitaan, jotka ovat saaneet oikein ilkeitä vanhempia. Tällöin sääli astuu toisinaan kuvaan mukaan. Harrylla on monta selvää vihamiestä, koska hän herättää ihmeellisillä kyvyillään voimakkaita kateudentunteita jopa aikuisissa romaanihenkilöissä.

On huomionarvoista, ettei Rowling anna kovin syvällisiä vastauksia kuolemanjälkeisen elämän arvoitukseen. Vaikka Potter-kirjoissa esiintyy lukuisia kuolleiksi luokiteltuja henkilöitä, näiden ”muodonmuutosta” lähestytään lähinnä ironisesti, ei vakavasti eikä tarkoitushakuisesti. Kaikkein irvokkain näistä henkilöistä on lähes päättömän Nickin aavehahmo, joka on täydellinen pelle eikä mikään pelottava kummitus.

Niin kuin englantilainen kulttuurintutkija Andrew Blake on todennut, Potter-kirjoissa ei oikeastaan kuvata lainkaan oikeita maagisia suuntauksia. Tämä on tärkeä havainto, koska se vie pohjan okkulttisilta analyyseiltä. Romaanien synkkyys on aivan toisella pohjalla.

Rowlingin esittelemä taikuus on mielikuvituksen leikkiä, jossa ihmeitä katsellaan lasten silmin ja taikuutta luodaan lasten silmiä varten. Rowlingin taikamaailma ei muodostu okkulttiseksi, vaan fantastiseksi.

Blaken ei ole vaikea ymmärtää, miksi jotkut kristityt ovat kauhuissaan Rowlingin romaaneista. ”Potter-tarinoissa ei ole mitään siitä kristillisestä allegorisuudesta, jota on esimerkiksi C. S. Lewisin Narnia-kertomuksissa tai J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta –kirjassa. Itse asiassa aivan päinvastoin”, Blake kirjoittaa.

Blake kuitenkin toteaa, että Potter-kirjat eivät ole kristillisyyden vastaisia, mutta eivät sen puolestakaan. ”Uskolla ei ole kirjoissa sijaa, eikä saatanapalvonnalla.” Potter-romaanien taikamaailma ei haasta vuoropuheluun uskontoja vaan fantasiakirjallisuutta.

Yksi kiintoisa näkökulma Potter-kirjoihin on tarkastella Rowlingin muotoilemaa aikuisnoitien maailmaa. Se, mitä velhot tekevät Tylypahkan 7-vuotisen koulun käytyään, ei välttämättä näytä kovin värikkäältä tai houkuttelevalta. Nuoret, omaleimaiset persoonat muuttuvat aikuisina ikään kuin harmaaksi massaksi: virkamiehiksi, joita kukaan ei muista, ja perheenäideiksi, jotka katoavat loppuiäkseen koteihinsa.

Feeniksin killassa sarjan entisten osien hauskuus muuttuu pikkuhiljaa tummiksi juonteiksi. Rowling sekoittaa teini-ikäisten noitien kommelluksiin erittäin ikäviä ja ahdistavia kohtaloita. Tällöin romaanin juoni saa sellaisia sävyjä ja painolasteja, joiden vuoksi en voisi ajatellakaan lukevani uutta Potter-kirjaa ala-asteikäiselle lapselleni, nuoremmista puhumattakaan.

Feeniksin killassa on kohtaus, jossa aikuisten velhojen ja Tylypahkan oppilaiden maailmojen ero havainnollistuu. Vanha velho esittelee Harrylle ja tämän tovereille opiskeluaikojensa ryhmävalokuvaa, jossa Harryn edesmenneet vanhemmatkin ovat mukana.

Valokuvan paristakymmenestä nuoresta miehestä ja naisesta suurin osa on menehtynyt väkivaltaisesti. Kuolema on Potter-kirjojen synkkä varjo, jota kohtaamaan nuoret päähenkilöt kasvavat henkisesti ja yllättävästi. Päähenkilökolmikolla onkin ollut hengenlähtö lähellä monet kerrat viiden Potter-romaanin seikkailuissa.

Kirjallisuutta:

J. K. Rowling: Harry Potter ja Feeniksin kilta. Englanninkielinen alkuteos Harry Potter and the Order of the Phoenix (Englanti 2003). Suom. Jaana Kapari. Tammi 2004. 1050 s.

Andrew Blake: Harry Potterin ilmestys. Lastenkirjallisuus globalisoituvassa maailmassa. Alkuteos The Irresistible Rise of Harry Potter (Englanti 2002). Suom. Joel Kuortti. Vastapaino 2004. 128 s.

Julkaistu Ristin Voitossa 25/2004.

 – – – – – – – – – – – 

Ks. myös https://johiltunen.wordpress.com/2012/09/24/j-k-rowling-kuoleman-nayttamon-fantastiset-varit/

 

Advertisements