Avainsanat

, , ,

Umberto Eco: Baudolino. Alkuteos Baudolino (Italia 2000). Suom. Leena Taavitsainen-Petäjä. WSOY 2002. 604 s.

Umberto Eco: Kuningatar Loanan arvoituksellinen liekki. Alkuteos La misteriosa fiamma della Regina Loana (Italia 2004). Suom. Helinä Kangas. WSOY 2005. 458 s.

Umberto Eco: Prahan kalmisto. Alkuteos Il cimitero di Praga (Italia 2010). Suom. Helinä Kangas. WSOY 2012.

Italialainen kirjailija Umberto Eco (s. 1932) on tullut tutuksi suomalaisille varsinkin keskiaikaan sijoittuvalla bestsellerillään Ruusun nimi (suom. 1983). Eco on kirjailijantyönsä lisäksi ansioitunut myös tieteenfilosofina ja kulttuurintutkijana.

Econ neljäs suomennettu romaani Baudolino liittyy Ruusun nimen tapaan keskiaikaan. 1100-luvun loppuun sijoittuva romaani kertoo saksalais-roomalaisen keisarikunnan vaiheista.  Romaanin historiallinen päähenkilö on saksalainen keisari Fredrik I Barbarossa (1128–1190). Keisari ”Punaparta” ottaa nuoruudessaan ottopojakseen vallattoman italialaisen maalaispojan Baudolinon ja kasvattaa tästä hoviherransa.

Vuonna 1204 Baudolino osallistuu Konstantinopolin valtauksen ristiretkeläisten mukana. Hän törmää hirveän kaaoksen keskellä historioitsija Niketakseen, jonka hän pelastaa ja jolle hän alkaa kertoa elämänsä värikkäitä vaiheita.  Baudolino kertoo vuolaasti keisarinsa lukuisista sodista, rauhan ajoista, suurista unelmista, täyttymättömistä toiveista, häikäilemättömistä valtataisteluista keisarin hovissa sekä naisseikkailuistaan. Baudolino sukkuloi ystävineen Eurooppaa ristiin rastiin ja toimittaa näyttäviä ja likaisia tehtäviä repaleisen valtion hyväksi.

Nimihenkilö viettää ensin useita suruttomia opiskeluvuosia Pariisissa, palaa sitten kasvatti-isänsä luokse ja joutuu monenlaisten haasteiden eteen. Veijarista ei kehity ollenkaan kovin aikuista miestä, vaan hän koheltaa omapäisesti vielä nelikymppisenä leskimiehenäkin.

Baudolino on loistava veijariromaani ja huomattavasti synkkää Ruusun nimeä kepeämpi ja pinnallisempi. Econ vauhdikas mielikuvitus pääsee mielestäni paremmin oikeuksiinsa historiallisessa romaanissa kuin nykyaikaan sijoittuvassa romaanissa kuten Foucaultin heilurissa (suom. 1990).

Ruusun nimi nosti italialaisen kirjailijan maailmanmaineeseen monitasoisella kerronnallaan. Eco onnistui esikoisromaanissaan yhdistämään mestarillisella ja lähes ainutkertaisella tavalla historiallista romaanikerrontaa salapoliisitarinaan ja aatehistorialliseen tutkimukseen. Ruusun nimen maailmanmaineen salaisuus oli se, että teos onnistui kaikilla tasoillaan ja oli vielä jännittävä lukuromaani.

Baudolinossakin on hitunen salapoliisijuonta ja ripaus aatehistoriaa. Näitä enemmän romaanista löytyy henkilöhistoriaa ja hulppeita tapahtumasarjoja. Veijaritarina kasvaa uskomattomaksi farssiksi. Aatehistorioitsijana Eco tuntee varsinkin kotimaansa historian perin juurin, ja se totisesti näkyy fiktiivisessäkin kädenjäljessä. Parkkiintunut tiedemies ei lähde merta edemmäs kalaan etsien itselleen tuntemattomia kuvauskohteita.

Kaunokirjailijana Eco on hurvittelija, rajojen kokeilija, humoristi, jopa anarkisti. Hän rakastaa kaaosta, jonka keskellä jotkut älykkäät raukat yrittävät saada järjestystä aikaan, ja vie lukijansa kohtalokkaiden tapahtumasarjojen äärelle, joiden traagisista lopputuloksista ei ole helppo osoittaa ketään syyttävällä sormella.

Econ historiankäsitys on Baudolinossa melko synkkä. Esimerkiksi keskiajan ihmiset eivät ole kulttuurintutkijan romaanien mukaan ottaneet kovin paljon opikseen historian opetuksista, vaan toistavat useita kertoja tehtyjä virheitä. Baudolino on täynnä makaabereja herjoja ja irvokkuuksia, joita kirjailija heittää esille kuin sirkustemppuja. Kaiken taustalla ja lähtökohtana on keskiajan ihmisten kansanomaisuuden täyteläinen esittely ja parodiointi. Ajankuvat eivät ole välttämättä osuvia. Se ei raskauttane kirjailijaa, joka on perehtynyt ideoiden historiaan ja löytänyt sitä kautta kiintoisampia kuvauskohteita.

Mika Waltarin (1908–1979) teoksia lukeneelle Baudolino tuo väistämättä mieleen Mikael Karvajalan tai Johannes Angeloksen. Kirjallisia yhtymäkohtia varsinkin ensin mainitun kanssa on yllättävän runsaasti. Waltari ja Eco ovat kirjallisesti selviä sukulaissieluja, mitä tulee aihepiirien valintaan, kerronnan humoristisuuteen ja kansanomaisen railakkaaseen henkilökuvaukseen. Kansan syvät rivit ovat saaneet heistä samankaltaiset ajattomat ja kulttuurirajoja ylittävät tulkkinsa.

Umberto Eco teki elämäntyönsä Bolognan yliopiston semiotiikan professorina. Econ humoristiset katsantokannat tulevat esille myös tieteen tekemisessä, kun selailee esimerkiksi hänen 35 vuotta sitten korkeakouluopiskelijoille kirjoittamaansa teosta Oppineisuuden osoittaminen. Hulppea teos suomennettiin 1995.

Kuningatar Loanan arvoituksellinen liekki (2005)on italialaiskirjailijan viides romaani. Teos kertoo Yambosta, joka menettää yllättävän sairauskohtauksen aikana muistinsa melkein tyystin. Kuusikymppinen antikvariaatin pitäjä kykenee palauttamaan mieleensä ainoastaan luettuja asioita, ei itse elettyjä. Mielen kaaos on valmis, kun pitkä elämä ikään kuin alkaa uudelleen.

Yambolla on kotonaan Milanossa 5000 kirjaa, jotka hän tuntee kuin omat taskunsa muistihäiriön jälkeenkin. Läheisiä ihmisiään hän sitä vastoin ei tunnista, ei edes vaimoaan. Päähenkilö tutustuu menneisyyteensä pala palalta selailemalla vanhoja kirjojaan ja lehtiään, matkustelemalla sekä turisemalla sukulaistensa ja ystäviensä kanssa.

Econ kerronta on mukaansatempaavaa, luonnikasta ja jouhevaa. Romaani on täynnä mitä erilaisimpia yksityiskohtia vuosikymmenien ajalta. Lukuisten kirjojen, lehtien, taideteosten ja elokuvien nimiä havainnollistavat useat valokuvat, joissa Yambon löytämät menneisyyden jäänteet nousevat lukijan eteen kuin tarjottimella.

Kuningatar Loanan arvoituksellinen liekki nostaa kiintoisalla tavalla esille myös 1900-luvun italialaista populaarikulttuuria. Piinkova semiootikko ei pääse karvoistaan edes romaanikirjailijana. Oivaltavasta lähtötilanteestaan katarttiseen päätökseen etenevä romaani jättää jälkeensä nostalgisen jälkivireen.

Prahan kalmisto on Econ kuudes romaani. Monitasoinen uutuusromaanisijoittuu 1800-luvun lopulle. Keskiöön nousee Simone Simonini –niminen ammattivakooja, joka osaa väärentää mitä vain ja esiintyä milloin missäkin yhteiskunnallisessa roolissa. Vaikka jesuiitat ovat Simoninista vapaamuurareita naisten vaatteissa, hän tekeytyy toisinaan jopa juonikkaan pappismiehen rooliin häivyttäen taakseen turhan mietiskelyn mielipahat.

Romaani on täynnä todellisia tapahtumia ja henkilöitä. Teoksesta löytyy ainoastaan yksi keksitty henkilö, joka on Simonini itse. Tämän vastapoolina esiintyy apotti Dalla Piccola, joka värittää Simoninin vuolaita tarinoita maanläheisillä tulkinnoillaan. Monien vaiheiden ja kommellusten jälkeen päähenkilö pääsee juutalaisten maailmanvalloitussuunnitelman jäljille. Romaanin kliimaksissa Simonini todistaa erikoista kokousta Prahan kalmistossa, jossa kaksitoista Euroopan tärkeintä rabbia tapaa salaliiton johtajan.

Romaani ei vahvista Econ asemaa maailmankirjallisuuden merkkinimenä. Monipolvinen kerronta, runsaat historialliset henkilönnimet ja värikylläiset tapahtumat kertovat siitä suuresta mielikuvituksen liikkeestä, joka on aina sävyttänyt Econ kaunokirjoja. Econ kansainvälisestä merkityksestä kertoo se, että Prahan kalmiston käännösoikeudet on myyty jo yli 35 maahan.

– – – – – – – – –

Kirjoituksen taustalla olevat arvostelut on julkaistu Satakunnan Kansassa ja Opettaja-lehdessä.

Mainokset