Avainsanat

,

Katriina Ranne: Minä, sisareni. Nemo 2010. 499 s.

Perjantaina 20.8.2010 ilmestyi noormarkkulaissyntyisen Katriina Ranteen (s. 1981) esikoisromaani Minä, sisareni, joka lähestyy neljän sisaruksen kasvukokemuksia. Vuolteen perheessä on neljän tytön sisarusparvi. Tyttöjä on syntynyt monta, koska isä-Vuolle on halunnut yhden pojankin, sitä koskaan saamatta. Tytöt varttuvat Noormarkussa fiktiivisellä Savenvalajankujalla. Fiktiivisen Joen varresta he pyrähtävät yksitellen maailmalle.

Tuuli, Meri, Sade ja Usva opettelevat yhdessä ja erikseen elämän ja rakkauden lakeja. Aikuistuminen tuo mukanaan opiskelukaupungit, miesystävät ja sitoutumiskysymykset. Vähitellen nuoret naiset löytävät iättömien rakkaustarinoiden sanattomat säikeet ja oppivat, että parisuhde on kuin kielitaito: se muuttuu käytön myötä entistä paremmaksi.

Ranteen romaanissa riittää liikettä. Paljon liikutaan Noormarkussa ja Porissa. Maailmankansalaisten tavoin tytöt käyvät silloin tällöin myös ulkomailla, mm. Englannissa, Ranskassa ja Tansaniassa. Romaani päättyy kuitenkin lumisateeseen Keski-Porin kirkkopuistossa. Jokainen tytöistä toimii vuorollaan romaanin minäkertojana. Tämä ei kuitenkaan vaikuta olennaisesti kertojanääniin, jotka pysyvät neljästä persoonasta riippumatta melko samanlaisina.

Ranteen teoksessa on avainromaanin piirteitä sikäli, että kirjailija on itse asunut Noormarkussa viiden tyttären perheessä. Ranne asuu tällä hetkellä Englannissa ja tutkii swahilinkielistä kirjallisuutta Lontoon yliopistossa. Vaikka Minä, sisareni on esikoisromaaniksi varsin pitkä, kerronta on silti verraten lakoninen ja tiiviskielinen. Romaani kertoo kauniisti ja tyylikkäästi erikoisen sisarusparven värikkään tarinan.

Toisiaan seuraavat yltiöromanttiset jaksot painottavat romaanin viihteellistä puolta. Ranteen tekstistä kuitenkin kuvastuvat paitsi selvä kotiseuturakkaus, myös oivaltava kieli ja runollinen kirjoitustaito.

– – – – – – – – – –

Arvostelu on julkaistu Satakunnan Kansassa.

Mainokset