Avainsanat

, ,

J. K. Rowling: Harry Potter ja Feeniksin kilta. Englanninkielinen alkuteos Harry Potter and the Order of the Phoenix (Englanti 2003). Suom. Jaana Kapari. Tammi 2004. 1050 s.

J. K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi. Alkuteos Harry Potter and the Half-Blood Prince (Englanti 2005). Suom. Jaana Kapari. Tammi 2006. 698 s.

J. K. Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset. Alkuteos Harry Potter and the Deathly Hallows (Englanti 2007). Suom. Jaana Kapari-Jatta. Tammi 2008. 828 s.

J. K. Rowling: Siuntio Silosäkeen tarinat. Alkuteos The Tales of Beedle the Bard (Englanti 2008). Suom. Jaana Kapari-Jatta. Tammi 2009. 98 s.

Viides Harry Potter –kirja antoi odottaa itseään hetken. Kun sarjan neljä ensimmäistä osaa ilmestyivät melko nopeaan tahtiin vuosina 1998–2001, kului viidennen romaanin tekemiseen J. K. Rowlingilta (s. 1965) kaksi vuotta. Jaana Kaparin yli 1000-sivuinen suomennos ilmestyi kirjakauppoihin 12.3.2004.

Feeniksin killassa Harry on tullut selvään teini-ikään ja tuskailee 15-vuotiaan elämänongelmien parissa. Mukana ovat kaikki vanhoista Pottereista tutut hahmot rehtori Dumbledoresta ja Lordi Voldemortista lähtien. Muutaman uudenkin henkilön kirjailija esittelee, muun muassa pahantahtoisen opettajan Dolores Pimennon.

Viides lukuvuosi Tylypahkan maineikkaassa noitakoulussa alkaa värikkäiden tapahtumien säestämänä. Harry tovereineen valmistautuu Velhomaailman Ihmeisiin Perehdyttävään tutkintoon, mutta Harryn koulurauha ja opiskelu häiriintyvät monta kertaa pahasti kauniiden noitatyttöjen, synkkien ankeuttajien ja vihamielisten kuolonsyöjien hyökkäyksistä. Lopulta tapahtumat siirtyvät Tylypahkan ulkopuolelle Taikaministeriön maanalaisille käytäville, jossa käydään taisteluun elämästä ja kuolemasta.

Romaani ikään kuin tekee sarjan välitilinpäätöksen: romaanisarjassa tähän asti tapahtuneita asioita summataan yhteen ja tehdään synteesi. Kirjailijahan on luvannut kirjoittaa sarjaan vielä kaksi jatko-osaa. Sarjan päättyessä Harry pääsee pois Tylypahkasta, mutta mihin?

Harry Potter ja Feeniksin kilta on aikaisempiin Potter-kirjoihin verraten varsin synkkä lukuromaani. Syvällisyytensä ja tyylikkyytensä vuoksi romaani on kuitenkin sarjan parhaimpia. Feeniksin killassa entisistä osista tuttu hauska kerronta muuttuu pikkuhiljaa hyvin tummiksi juonteiksi. Rowling sekoittaa teini-ikäisten noitien kommelluksiin erittäin ikäviä ja ahdistavia kohtaloita. Tällöin romaanin juoni saa sellaisia sävyjä ja painolasteja, joiden vuoksi en voisi ajatellakaan lukevani romaania ala-asteikäiselle lapselleni. Toisin kuin ns. uskovaiset lukijat pelkäävät, Rowlingin taikamaailma ei muodostu okkulttiseksi, vaan fantastiseksi. Vanhemmille lapsille ja aikuisille uutuusromaani on kiehtovaa luettavaa. Feeniksin kilta suorastaan imaisee mukaansa sisältäen yhtäältä koskettavia luonnekuvia ja toisaalta vauhdikkaita toimintajaksoja.

Joanne Kathleen Rowling kirjoittaa näyttävää draamaa, josta ei säpinää puutu. Paradoksaalista Feeniksin killassa on se, että romaanissa ei vauhdikkuudesta huolimatta tapahdu kovin paljon kovin nopeasti. Lukuvuoden joitakin päiviä kuvataan jopa sadan sivun verran. Jännitys tihenee oikeastaan vasta viimeisten 250 sivun aikana, kun Tylypahkan rehtori Dumbledore katoaa koulusta mystisesti ja sijaisen aloitettua työt koulu ja päähenkilöt joutuvat kohtaamaan suuria ongelmia.

Ratkaisevimmaksi miljööksi esitellään Taikaministeriön salaperäisyyksien osasto, johon Harry pääsee tutustumaan. Matka salaperäisyyksien äärelle on nuorelle velholle samalla matka oman minuuden kääntöpuolelle. Näin Feeniksin kilta määrittyy kehitysromaaniksi, jossa päähenkilön tajunta ja kehitys säätelevät isompia tapahtumia ja päinvastoin.

Näen Potter-kirjojen liittyvän jossakin mielessä joihinkin englantilaisen fantasiakirjallisuuden klassikoista. Ensinnäkin Rowlingin kerrontatekniikka ei eroa kovin paljon J. R. R. Tolkienin ja C. S. Lewisin vastaavista. Humoristiset dialogit vertautuvat Charles Dickensin klassikkoromaaneihin. Rowlingia, Lewisia ja Tolkienia yhdistää samanlaisen kerronnan lisäksi myös henkilökuvien dialektisuus. Lapsenomaisten hahmojen kärjistyneeksi vastapainoksi kolme edellä mainittua kirjailijaa loihtivat mitä kauheampia hahmoja, joilla on tuhovoimaa enemmän kuin panssaridivisioonalla. Pahuuden äärellä alkaa matka oman minuuden kääntöpuoleen.

Tummista sävyistä huolimatta ystävyys ja luottamus ovat Feeniksin killan kantavia teemoja. Rowling selvästi tavoittelee kahdenlaisia yleisöjä. Nuorten lukijoiden lisäksi hän kosiskelee yhä näkyvämmin aikuisia lukijoita.

Omaperäinen dekkarijuoni toimii kohtalaisen hyvin Potter-sarjan kuudennessa osassa Harry Potter ja puoliverinen prinssi. Poikkeuksena sarjan aikaisempiin osiin on se, että perhe- ja kouluidylli muuttuu jo teoksen alussa synkkyyden perikuvaksi, jossa makaaberit ja kammottavat tapahtumat vuorottelevat romanttisen rakkauden kanssa. Puoliverisen prinssin alussa pahamaineinen Kalkaros nimitetään Tylypahkassa yllättävään virkaan. Koulun oppilaiden elämiä varjostavat läheisten velhojen mystiset katoamiset ja kuolemantapaukset koulun ulkopuolella.

Rowling marssittaa näyttämölle tällä kertaa manaliuksia, henkiin herätettyjä vainajia, sekä salaperäisiä hirnyrkkejä. Tylypahkan koulu on muuttunut Feeniksin killan tapahtumien jälkeen voimakkaiden turvatoimien tyyssijaksi, jonka koskemattomuutta tiukat poliisivelhot valvovat yötä päivää. Hyvät ja pahat velhot muuttuvat romaanissa moraalisesti katsottuna harmaaksi massaksi, mikä hämää varsinkin Harrya pahemman kerran. Samaan aikaan kun pimeyden velhot voimistuvat yhä enemmän, Harry ystävineen alkaa kiinnostua yhä enemmän seurustelusta ja pussailusta. Romaanin lopussa he saavat uutta ajattelemisen aihetta.

Romaanisarjan aiemmista osista tuttu mustavalkoinen asetelma muuttuu Puoliverisessä prinssissä selvin askelin monisävyisemmäksi. Kirjailija paljastaa yllättäviä asioita sekä Voldemortin, Tylypahkan opettajien että Harry Potterin menneisyydestä. Huumori ja teinirakkaus keventävät synkkeneviä tunnelmia koskettavasti. Voimakkaat kuvaukset sielua jakavasta pahuudesta menevät kuitenkin pateettisuuden puolelle.

Puoliverisen prinssin loppuratkaisu on hämmentävyydessään lähes vertaansa vailla. Näin kesken ei yksikään romaanisarjan aikaisemmista osista ole jäänyt! 7.3.2008 suomeksi ilmestynyt Harry Potter ja kuoleman varjelukset jatkaa lähes suoraan siitä, mihin Puoliverinen prinssi päättyi. Romaanin mukana sarjan synkkenevät tapahtumat saavat sovituksenomaisen ja tyylillisesti harmonisen päätöksen.

Tammi otti Rowlingin uutuusromaanin suomennoksesta ennätysmäisen 180000 kappaleen painoksen. Romaanin tapahtumat sinkoilevat sinne tänne kuin huispaavat velholapset, minkä vuoksi kerrontaa ei ole aina helppo seurata. Yli 800-sivuisen järkäleen pituutta lisäävät useat sivupolut ja muihin Potter-kirjoihin viittaavat juonenpätkät. Kirjailija kertoo Harryn tarinan lopun lisäksi vastauksia sarjan lukuisiin muihin arvoituksiin.

Kuoleman varjelusten alussa Harry Potter täyttää 17 vuotta ja pahamaineinen toimittaja Rita Luodiko julkaisee kohuelämäkerran Albus Dumbledoresta. Harry tovereineen lähtee epätoivoiselle matkalle suorittamaan ylivoimaisen vaikeaa ja vaarallista tehtävää. Matkan aikana ystävien määrä vähenee, toisin kuin vihollisten. Taistelu elämästä ja kuolemasta kiihtyy romaanin loppua kohti. Muista Potter-kirjoista tuttu kehämäinen tapahtumasarja kiertää jälleen koko kierroksen. Kuolonsyöjien ahdistama Harry saa kokea jälleen kerran musertavaa yksinäisyyttä. Voldemortin pelko ja kasvava valta ajavat velhomaailman anarkistiseen kaaokseen. Tämä ajaa Harryn ylvään vapaustaistelijan osaan, vaikka hän vaikuttaa yhä vastahakoiselta kyseiseen rooliin.

Kuolema ja perhe nousevat Kuoleman varjelustenkin pääaiheiksi. Rowling valaisee kuoleman näyttämön monenlaisilla väreillä. Koomiset tilanteet (kuten Harry tovereineen valepukuisina pankkirosvoina) sekä koskettavat perhekuviot kärjistävät kontrastia kuoleman synkkään tummuuteen jännittävällä ja viihdyttävällä tavalla.

Rowlingin mielikuvituksellinen näkökulma kuolemanjälkeiseen maailmaan kokoaa sarjan ihmiskohtalot kuin tiheäsilmäinen rysä kalaparven. Kuolema muuttuu lopulta jopa kauniiksi asiaksi, toisin kuin tappaminen, jonka mielettömyyttä romaanikertoja alleviivaa toistuvasti. Romaanikertoja käyttää tällöin jopa raamatunlauseita eetoksensa höysteenä.

Jaana Kapari-Jatan kekseliäät uudissanat ovat keränneet ansaitun huomion. Kuoleman varjeluksissa voi tutustua esim. ruton lailla leviävään roiskuhupsu-sairauteen, kohdata Weasleyn pihalla ruukuissa kärvihirpäspuskia tai oppia Harryn ja Ronin lahjaksi saaman pimeyttimen ja ilmiskoopin toimintatapoja. Koska myyntilukujen valossa Potter-kirjat ovat jo ansainneet klassikon aseman, erilliselle Potter-sanakirjalle voisi nähdä olevan tilausta.

J. K. Rowling julkaisi joulukuussa 2008 kirjana velhotarinakokoelman, johon viitataan Kuoleman varjeluksien lopussa. Romaanista löytyvä kertomus kolmesta veljeksestä on yksi niistä viidestä sadusta, jotka kirjailija on sijoittanut Siuntio Silosäkeen tarinoihin. Teoksen tekijänpalkkioilla kirjailija tukee Itä-Euroopan lasten parissa työskentelevän The Children’s High Level Group –järjestön toimintaa.

Pienikokoinen, kirjailijan itsensä kuvittama teos osoittaa sitä samaa mielikuvituksen riemua, jolla Rowling luonnosteli valtaisaan menestykseen yltäneen Potter-romaanisarjan. Jopa pieneen satukirjaan kirjailija loihtii monitasoisen ja ajatuksia moneen suuntaan kuljettavan kerronnan. Jokainen tarinoista on varustettu fiktiivisellä jälkipuheella, jonka on kirjoittanut rehtori Albus Dumbledore. Jälkikirjoitukset avaavat teokseen toisen, entistä puhuttelevamman tason, jolla laajan Potter-sarjan tapahtumat saavat lisäväriä ja taustoitusta.

Juuri Dumbledoren valintaa satujen selittäjäksi ei sovi ihmetellä. Hänethän esitellään Potter-kirjoissa viisaana ja persoonallisena romaanihenkilönä, jolle kirjailija antaa jopa Kristus-piirteitä itsensä uhraamisesta lähtien. Kirjallisuuskriitikon rooliin Dumbledore istuu kohtuullisesti. Vanhan rehtorin viisaat mietteet tuovat Siuntio Silosäkeen tarinoita lähemmäksi niitä lukijoita, jotka ovat ahmaisseet Potter-kirjat jopa useampaan kertaan.

Kaikkein tärkeimmäksi muodostuu tarina kolmesta veljeksestä, jolle annettiin runsaasti painoarvoa jo Kuoleman varjeluksissa. Kirjailija Dumbledoren suulla toteaa, ettei kuolemaa pääse karkuun millään keinoin: se tulee jokaisen kohdalle ennemmin tai myöhemmin. Tämän tosiasian hyväksyminen tuo viisaan mielen ja rauhallisen sydämen. Silosäkeen viidestä kertomuksesta yksi on erityisen synkkä (tarina tietäjän karvaisesta sydämestä). Muut ovat lähinnä opettavaisia kansansatuja, joissa paha saa palkkansa ja tyhmyrit joutuvat kantapään kautta oppimaan elämän perusasioita.

Jaana Kapari-Jatan suomennos on jälleen niin säkenöivä, että sitä lukee enemmän kuin mielellään. Epäilen, etteivät Rowlingin uroteot Potter-friikkien tiedonjanon sammuttamiseksi lopu tähän kirjaan.

– – – – – – – – – –

Kirjoituksen lähteinä toimivat arvostelut on julkaistu Satakunnan Kansassa ja Opettaja-lehdessä.

Ks. myös https://johiltunen.wordpress.com/2012/05/14/j-k-rowling-harry-potter-kirjat-eivat-ole-okkulttisia-2004-2-2/

Advertisements