Avainsanat

, , ,

Mary Shelley: Frankenstein. Alkuteos Frankenstein or the Modern Prometheus (Englanti 1818). Suom. Paavo Lehtonen (1973). Otava 2008.

”Minulla ei olisi voinut olla onnellisempaa lapsuutta. Vanhempani olivat helliä ja lempeitä. He eivät tuntuneet meistä tyranneilta, jotka hallitsevat kohtaloamme oikkujensa mukaisesti, vaan kaikkien ilojemme välikappaleilta ja suojilta. Kun olimme tekemisissä toisten perheiden kanssa, huomasin selvästi miten erityisen onnekas oli minun kohtaloni, ja kiitollisuus vain voimisti rakkauttani vanhempiani kohtaan.”

Mary Shelleyn (1797–1851) romaanin Frankenstein eli Uusi Prometheus (Frankenstein, or the Modern Prometheus) päähenkilö on lahjakas sveitsiläinen biologi Victor Frankenstein, joka yrittää laboratoriossaan kehittää yli-ihmistä. Tiedemies kokoaa kaikenlaisista paikoista löytämistään ruumiinosista lähes 2,5-metrisen, ihmisen näköisen olennon ja herättää tämän henkiin sähköllä. Uuden Aadamin sijaan Frankenstein tulee luoneeksi hirviön, joka kauhistuttaa häntä tavattomasti. Hirviö pakenee laboratoriosta ja elää vuosia hyljeksittynä ihmisyhteisön ulkopuolella.

Romaanissa on laajoja kertomuksia muiden muassa Sveitsistä, jossa Frankensteinin virkamiessuku käy läpi vastoinkäymisen toisensa jälkeen. Niistä pahimmaksi nousee Victorin pikkuveljen Williamin kuolema, joka on Frankensteinin hirviön ensimmäinen hirmuteko. Victorin epätoivo ja kostonhimo kasvavat, kun hirviö murhaa lisää hänen sukulaisiaan ja ystäviään.

Shelleyn romaanissa kaikki voisi olla toisinkin. Ennen surmatöitään Frankensteinin hirviö seuraa yli vuoden ihmisten puuhailuja erään maalaisperheen talossa. Hän oppii ihmisten kielen ja osoittautuu perusluonteeltaan sympaattiseksi ja avuliaaksi, ei tunteettomaksi tappajaksi. Hirviö oppii myös lukemaan ja löytää kaunokirjallisuudesta kosolti ajattelun virikkeitä.

Näyttäytyminen ihmisille tuottaa kuitenkin karmean pettymyksen. Ihmiset kauhistuvat hirviön painajaismaista ulkomuotoa ja käyvät vaistomaisesti väkivalloin tämän kimppuun. Kun hirviön mitta täyttyy, se lähtee kostoretkelle, ja viattomien veri alkaa virrata.

Moraalittomuuden ydin

Frankensteinissa on nykyfiktioon verraten poikkeuksellisen havainnollisia kuvauksia tieteen eettisistä kysymyksistä. Ennen kohtalokasta tutkimustyötään Frankenstein miettii pitkään, millaisia seurauksia ihmisen luomisprojektilla voisi olla. Kun vaakakupissa painavat enemmän tieteellisen kunnianhimon ja historiallisuuden punnukset kuin varovaisuus, tiedemies lähtee työstämään luomustaan itseään ja voimiaan säästämättä. Työnsä aikana Frankenstein luopuu moraalisista periaatteistaan lähtiessään mm. kiduttamaan eläimiä ja kaivamaan kuolleita haudoistaan.

Kaksi vuotta kestävä uurastus vie Frankensteinin voimat ja terveyden. Nähdessään lopulta työnsä tuloksen tiedemies joutuu kokemaan helvetillisiä ahdistuksia. Romaanin minäkertojana hän vaipuu ahdistavan determinismin valtaan: tietyt kohtalonvoimat ovat ajaneet hänet nurkkaan, josta ei ollut ulospääsyä.

Syyksi omalle kohtalolleen Frankenstein nimeää kiinnostuksensa luonnonfilosofiaan, mikä kiehtoo tutkijan mielikuvitusta huomattavasti enemmän kuin uudemmat filosofian suuntaukset. Samalla Victor kokee vetoa henkien manaukseen ja demonologiaan. Vuosien kuluttua tiedemies syyttää hirviötä, että tämä on riistänyt häneltä kyvyn harkita, mikä on oikein ja mikä väärin. Kun moraalia ei enää ole, kauhu johtaa väistämättä kostoon ja hirmutekoihin.

Kreikan myytit

Romaanin alaotsikko Uusi Prometeus viittaa Kreikan jumaltaruston Prometeukseen, myyttiin titaanista, joka loi ihmisen savesta muovaamalla. Olympoksen jumalat rankaisivat Prometeusta tämän varastettua ihmiselle tulen. Kreikan jumalienkin toimintaa ohjasi pelko. Myytin mukaan nämä pelkäsivät, että tulen avulla ihmisistä tulisi jumalia mahtavampia.

Prometeus-hahmona myös Shelleyn Frankenstein saa rangaistuksensa asetuttuaan luojan asemaan. Luonnonjärjestykseen puuttumisella näyttää romaanissa olevan vain kauheita seurauksia. Shelleyn luonnostelema rangaistus on kuitenkin yksioikoinen ja kaunokirjallisen typistetty. Frankensteinin itseään hallitsematon hirviö on henkilöhahmona karikatyyrimainen synkkyyden airut, joka kostaa tieteen edistysaskeleen verisesti ja vastaansanomattomasti.

Shelleyn hirviöteema on saanut kaunokirjallisuudessa ja myöhemmin elokuvissa useita jäljittelijöitä. Näitä ovat esimerkiksi Kaunotar ja hirviö -kertomuksen sympaattinen hirviöhahmo sekä Alien-elokuvien karmeat hirviöhahmot, jotka on viritetty äärimmäisen tuhoamisvimmaisiksi pedoiksi ilman minkäänlaista sympatian elettä.

Kerronnallisesti Shelleyn klassikossa on paljon samaa kuin Edgar Allan Poen kauhuromaanissa Arthur Gordon Pymin selonteko (1838). Molemmissa klassikoissa minäkertoja kertoo tarinaa, jonka inhimillinen kauheus syvenee luku luvulta lähes pohjattomaksi. Kummastakaan romaanista ei myöskään puutu kohtalokkaita meriseikkailuja, kylmyyttä, kärsimyksiä eikä kuolemaa.

Frankensteinin sujuvasanainen kertomus liikkuu välillä vuosia yhdellä lauseella ja kappaleella. Henkilökuvat ovat kohtalaisen mustavalkoisia. Minäkertojana Frankenstein kuvaa esimerkiksi läheisimpiä perheenjäseniään ja ystäviään niin romanttisilla ylisanoilla, ettei niiden yksioikoisuus jätä paljon tulkinnanvaraa. Ihmissielun pimeät puolet kertoja projisoi epäuskottavasti itseensä, kaiken pahan alkuun ja juureen, joka menee tahallaan avaamaan Pandoran lippaan.

Kirjailija tekee päähenkilönsä antisankarillisuudesta surkuhupaisan ylikorostunutta. Frankenstein kokee tekevänsä aivan kaikessa väärin, kulkee siis tietä, jolla ei ole vaihtoehtoja tai väistämismahdollisuuksia. Tiedemiehen itsesäälillä ei ole määrää hirviön aloitettua murhatyönsä. Kirjailija kärjistää asian tehokkaasti marssittamalla Victorin eteen hänen nuoruuden rakastettunsa, jonka läheisyys ei lievitä miehen mielipahaa:

”Lempeä ystävällisyys ja maan ja taivaan kauneus eivät pystyneet vapauttamaan sieluani murheesta: ei edes rakkaus kyennyt auttamaan minua. Minua verhosi pilvi jonka läpi mikään apu ei pystynyt tunkeutumaan. Olin kuin haavoitettu perua, joka vaappuvin askelin raahautuu suojaiseen tiheikköön voidakseen siellä tutkia nuolta joka sen on lävistänyt – ja kuolla.”

Shelleylle kahden vuoden sykli on merkittävä. Frankenstein tekee hirviötään kaksi vuotta. Hirviön syntymisen jälkeen hän sairastuu hermokuumeeseen ja toipuu siitä hitaasti. Frankenstein kuulee hirviöstään vasta kahden vuoden kuluttua, kun hänen veljensä murhataan. Pakon edessä tiedemies sopii hirviön kanssa tekevänsä tälle hirviömorsiamen, joka lohduttaisi mieshirviön yksinäisyyttä ainutlaatuisesti. Kahden vuoden kuluttua sopimuksesta jatkumo kuitenkin murtuu peruuttamattomasti.

Romaanin traagiset tapahtumat liikkuvat luistavasti välillä Englantiin ja sitten takaisin Sveitsiin. Frankenstein kohtaa hirviönsä toisinaan Mont Blancin jäätiköllä, toisinaan taas Orkneyn saarilla Skotlannin edustalla. Frankenstein kypsyy tekemään selvää jälkeä hirviöstään, mutta ehtiikö tämä ensin surmata luojansa?

Painajaisunen seuraukset

Lontoolaissyntyinen Mary Shelley oli intellektuelliperheen ainoa lapsi. Lapsuudenkodissa vierailivat mm. monet kuuluisat runoilijat. Kesällä 1816 Mary matkusti miehensä Percy Bysshe Shelleyn kanssa Gèneve-järven rannalle Sveitsiin. Eräänä myrskyisenä yönä Mary näki painajaisunen, jossa nuori tutkija oli koonnut ihmisen ruumiinosista kokonaisen olennon. Voimakas sähkö sytytti elämän olentoon.

Kauhu-unen jälkeen Shelley päätti kirjoittaa uneen liittyvän romaanin, ja niin Frankenstein sai alkunsa. Kirjailija kirjoitti romaanin parissa kuukaudessa. Hän valitsi klassisen romaanityylin sijasta goottilaisen kauhukerronnan. Sen sijasta, että olisi kuvannut ihmisyyden hienoja puolia tai yleviä käyttäytymistapoja, Shelley lähti syventämään ihmismielen pimeitä alueita peloista ja syyllisyydestä lähtien.

Frankenstein ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi Gummeruksen julkaisemana 1973. Tyylikkäässä Otavan Keskiyön kirjastossa Shelleyn klassikko on saanut painoasun, joka tukee havainnollisesti Frankensteinin kauhuromanttista miljöötä ja tarinaa. Vaikka Paavo Lehtosen suomennos on kieleltään värikäs ja monipuolinen, se säilyy silti sujuvana ja tiiviinä.

Frankenstein on tieteiskirjallisuuden ja teknotrillereiden edelläkävijä. Sähkö, jonka avulla Frankensteinin hirviö syntyy ja saa tietoisuuden, oli romaanin syntyaikoihin verraten uusi tekninen keksintö. Alessandro Voltan keksi ensimmäisen sähkölaitteen vuonna 1800. Se, että Shelley tekee hirviöstään jopa kirjallisuuskriitikon, tuntuu yliampuvalta ja ironiselta heitolta vanhaa ja kanonisoitua kirjallisuutta kohtaan. Tendenssi kuvata kaunokirjallisesti tieteen kehityksen ongelmia vie pohjan syvälliseltä henkilökuvaukselta.

Mary Shelley menetti miehensä veneonnettomuudessa 1822 ja jäi yksin poikansa kanssa. Hän työskenteli ammattikirjailijana elättääkseen poikansa ja isänsä. Ennen kuolemaansa hän kirjoitti kuusi romaania, pienoisromaanin, mytologisia näytelmiä, lehtikirjoituksia, matkakirjoja ja elämänkerrallisia teoksia. Hän invalidisoitui 48-vuotiaana ja kuoli aivokasvaimeen 54-vuotiaana vuonna 1851.

Ironista oli se, että Shelleyn kuoleman aikoihin avattiin ensimmäinen suuri maailmannäyttely. Näyttelyn yhteydessä esiteltiin sen saman teknologian kehittymistä, josta Mary Shelley oli varoittanut Frankenstein-romaanissaan yli 30 vuotta aikaisemmin.

– – – – – – – – – –

Arvostelu on julkaistu Kirjallisuuskritiikin verkkolehdessä Kiiltomato.net 10.10.2008.

 

Mainokset