Avainsanat

,

Saara Kesävuori: Hyvä isä. Tammi 2008. 224 s.

Saara Kesävuori: Tarvitse minua. Tammi 2010. 264 s.

Saara Kesävuori: Äidin rakkaus. Tammi 2011. 262 s.

Saara Kesävuori: Saarroksissa. Tammi 2012. 385 s.

Savolaissyntyinen, mutta Tampereella tätä nykyä asuva kirjailija Saara Kesävuori (s. 1959) on kirjoittanut viime vuosina neljä aikuisromaania, joissa kaikissa on ollut vahvoja perhedraaman aineksia.

Romaani Hyvä isä (2008) on idyllinen ja lämminhenkinen kuvaus vakavan taudin riuduttamasta miehestä ja hänen lähisukulaisistaan. Romaanin varsinaisena päähenkilönä on kuitenkin keski-ikäinen Helena, joka on jäänyt vuorotteluvapaalle työstään optikkoliikkeessä. Puolen vuoden ajalle sijoittuvan romaanin alussa Helena saa kuulla isänsä sairastavan Alzheimerin tautia. Ankean arjen koitettua nainen alkaa pohtia elämäänsä pintaa syvemmältä. Elämän kohtuuttomuus tulee esiin lahjomattomasti:

”Elämä on niin kohtuuton olotila, ettei keneltäkään pitäisi vaatia siitä selviytymistä leuka pystyssä ja rinta voimaa täynnä. Jos urheasti ja lempeästi tyttärensä kanssa äidin kuoleman jälkeen kohti tulevaisuutta matkannut isä nyt eksyisi Alzheimeriin ja väsyisi, Helena ei kehottaisi häntä olemaan esimerkillinen ja uhmakas taistelija. 76-vuotiaalla isällä on oikeus luovuttaa.”

Romaanihenkilönä Helena on kaukana voittajatyypeistä ja muista sankarihahmoista. Vuorotteluvapaan ovat täyttäneet lähinnä 42-tuumaiset elokuvat ja alkoholi. 4600 elokuvaa omistava nainen ensin pakenee raa’an todellisuuden kohtaamista mutta taipuu sitten väistämättömän edessä. Lopulta Helena kauhistuu epämääräistä maailmankatsomustaan. Hiekalle rakennettu elämä tuskastuttaa häntä läheisten kärsimysten rinnalla.

Yhden eron jo kokenut Helena kokee olevansa miesten kanssa tuuliajolla ja perimmäistä ymmärrystä vailla. Nykyinen miesystävä Miettinen on Kesävuoren romaanin erikoisin henkilö. Ylipainoinen ja itseensä sulkeutunut mielenterveyshoitaja kittaa töiden jälkeen olutta kuin alkoholisti ja vie ilmavaivoineen parisängystä sekä tilaa että ilmapiirin.

Romaanin loppua kohti tarina muuttuu seesteisemmäksi. Hyvä isä päättyy valoisaan kirjekeskusteluun Helenan lasten tulevaisuudesta ja tietynlaiseen happyendiin. Lennokkuudestaan ja monipuolisuudestaan huolimatta Kesävuoren proosa vaikuttaa hieman keskeneräiseltä. Monet virkkeet ovat pitkiä ja monipolvisia, ja romaanikertojan ajatukset harhailevat jos jonkinlaisiin suuntiin tajunnanvirtamaisesti. Teosta olisi voinut tiivistää enemmän kerronnan varsinaisten kipupisteiden ympärille. Näytelmäkirjailijana verraten ansioitunut Kesävuori on parhaimmillaan vuoropuheluissa, joissa sukupolvet ja –puolet kohtaavat säkenöivästi.

Saara Kesävuoren seuraava romaani Tarvitse minua (2010) kertoo rikkinäisyyden kipupisteistä hyvin erikoisessa perheessä. Kesävuorelle perhe-elämä on mitä suurinta draamaa, josta löytyy kosolti aineksia herkullisiin henkilöasetelmiin ja värikkäisiin keskusteluihin.

Tarvitse minua –romaanin keskiössä on menestyvä kuvataiteilija Anton Lahdenperä ja hänen läheisensä. Antonin kasvattanut Tuukka ei ole Antonin oikea isä. Antonin kasvattamiseen osallistunut ja vuosia aiemmin sokeutunut Dora ei hänkään ole Antonin vanhempi, vaan Antonin parhaan ystävän Josen äiti. Syrjäänvetäytyvän Antonin ja rämäpäisen Josen elämäntarinat kietoutuvat toisiinsa lähes symbioottisesti.

Tarvitse minua sijoittuu lähinnä 1980- ja 1990-luvuille. Keskeinen miljöö on Tampere. Lamavuodet koettelevat vahvasti myös Kesävuoren romaanihenkilöiden jaksamista. Hätkähdyttävien seurausten edeltä löytyy yllättäviä syitä. Erikoisissa henkilöissä ja näiden vielä erikoisemmissa keskinäisissä suhteissa on melkoisesti ytyä. Esim. kuvia maalaavan Antonin ja sokean Doran asetelma luo tehokkaan kontrastin. Romaanikertoja osoittaa kyynisen luonteensa jo metafiktiivisen prologin mietelmissä:

”Todellisuudessa ihmiselämää määrittelevät vain painovoima ja sen päätepisteenä kuolema, ja ihmisarvo on mielikuvituksen luoma harha, joka estää meitä antamasta periksi painovoimalle hädän, sodan, tuhon, kurjuuden, tautien ja kärsimyksen keskellä.”

Myös näytelmäkirjailijana ansioituneen Kesävuoren uutuus on lukuromaaniksi raskas. Taiteen ja totuuden keskinäinen suhde on romaanikertojalle tärkeä jo prologin Nietzche-kritiikistä lähtien. Hyvän isän tavoin tämäkin romaani päättyy harmoniseen rauhantilaan, jossa ristiriidat on kadonneet taka-alalle. Tämä havainnollistuu Antonin maalauksessa pojasta, joka elää turvattomana maailmassa mutta ei silti ole lakannut toivomasta parempaa huomista.

Kesävuoren seuraava romaani Äidin rakkaus (2011) on synkkä romaani perhekulissien nopeasta kaatumisesta ja siitä seuranneista prosesseista. Teoksen keski-ikäinen päähenkilö Auli Rantala järjestää työkseen teemahäitä. Aulilla ja hänen miehellään Eerolla on kolme poikaa ja yläluokkainen elämä kaikin puolin järjestyksessä. Sitten Auli huomaa saaneensa Papillooma-sukupuolitaudin mieheltään – ja tasapainoinen perhe-elämä on muisto vain.

Rantaloiden pojat ovat luonteiltaan hyvin erilaisia. Taiteilijan kutsumuksen omaksunut Vili inhoaa isäänsä sydämestään. Omapäinen pikkuveli Juho taas on sekoitus holtittomuutta ja leppymätöntä itsekeskeisyyttä. Lukiota käyvälle Valtteri-kuopukselle jääkiekko on kaikki kaikessa. Loukkaantunut Auli päättää tehdä irtioton ja lähtee Pietariin asustemessuille. Sieltä saapuu kotiin toisenlainen äiti ja vaimo, joka on päättänyt muuttaa kerralla kaiken. Voimakkaista sanoista ja teoista seuraa ennalta arvaamattomia yllätyksiä.

Äidin rakkaus kärsii moneen suuntaan lentävistä sivupoluista. Kertoja sommittelee laajoja takaumia, joissa käydään läpi Rantaloiden poikien menneitä edesottamuksia, Eeron ja Aulin avioliiton alkuaikoja ja Eeron vanhempien keskinäisiä ristiriitoja. Edellisissä teoksissaan Kesävuori rakensi tarinaansa pienistä palasista. Äidin rakkaudessa mosaiikkimainen kerronta toimii jopa mestarillisesti siivittäen monitasoisen juonen kauniiksi lukukokemukseksi. Ammattikirjailijan jouheva kieli havainnollistaa Aulin kipuilua koskettavalla tavalla.

Kesävuoren viimeisin romaani Saarroksissa (2012) on dekkari synkkääkin synkemmästä perhetarinasta. Päähenkilö Kaarlo Karemaa on asunut vuosia mielisairaalassa murhattuaan 14-vuotiaana velipuolensa. Nyt Kaarlo on täysikäinen Kodak ja täynnä kostonjanoa muita perheenjäseniään kohtaan. Kaarlon siskot ovat vetäytyneet hiljaisuuden retriittiin ulkosaariston kiviluodolle. Saaretta hallinnoivat pidättyväiset dominikaanimunkit, jotka tuntuvat hekin salaavan jotain. Sitten saarella ja mantereella alkaa tapahtua murhia. Tapausta selvittelee majuri Holma, joka on tarvittaessa röyhkeä ja häikäilemätön.

Kesävuori rakentaa tätäkin tarinaansa pienistä yksiköistä. Kirjailijan ensimmäinen dekkari on täynnä mustanpuhuvia miljöitä ja henkilöitä. Menneisyyden aaveet ja synnit eivät anna rauhaa, ja tuomiopäivä koittaa yhdelle jos toisellekin. Kerran käyntiin lähtenyttä kuoleman kierrettä on mahdoton katkaista. Kesävuoren romaanihenkilöt eivät mieti kuollessaan kovin ikuisia asioita.

– – – – – – – – – –

Kirjoituksen pohjana olevat arvostelut on julkaistu Satakunnan Kansassa.

Advertisements