Avainsanat

, , , ,

Günter Grassin kuva: John Macdougall/AFP/Getty Images

Oili Suomisen kuva: Heikki Tuuli, Suomen Kulttuurirahasto

Günter Grass: Peltirumpu. Alkuteos Die Blechtrommel (Saksa1959). Suom. Oili Suominen. Otava 2009.

Saksalaiskirjailija Günter Grassin (s. 1927) tehokeino on ollut liittää yllättäviä tapahtumasarjoja historiallisiin kehyksiin. Samantyyppinen historiallinen romaani on tavallinen myös esimerkiksi virolaisen Jaan Krossin (1920-2007) tuotannossa (muun muassa Rakkaat kanssavaeltajani).

Grass havainnollisti Peltirummussa (Die Blechtrommel, 1959) kansallissosialistien hirmuteot ja Keski-Euroopan valtavan mullistuksen vastuuttoman ulkopuolisen näkökulmasta. Peltirummussa pienikokoinen danzigilainen Oskar Matzerath kulkee toisen maailmansodan läpi sivustakatsojana ja tekee kauheasta onnettomuuksien vyyhdistä hätkähdyttäviä tulkintoja. Myös toista maailmansotaa edeltävästä ajasta Oskar piirtää havainnollisia kuvia rummuttaessaan todellisuutta esiin:

”Yksinkertaisella, lelukaupoissa ja tavarataloissa myytävällä peltirummulla ei ole lainkaan helppo rummuttaa esiin joella melkein horisonttiin saakka lipuvia tukkilauttoja. Silti onnistuin rummuttamaan esiin puutavarasataman, joenpolvissa uiskentelevat ja kaislikkoihin juuttuneet ajopuut, vähällä vaivalla myös Schichaun laivatelakan, Klawitterin telakan ja monien useinkin vain korjauksia tekevien laivatelakoiden altaat, veturi- ja vaunutehtaan romuvaraston, margariinitehtaan härskinhajuiset kookosvarastot, kaikki tuntemani Makasiinisaaren kolkat.”

Oskarin äiti on luvannut pojalleen joka vuosi syntymäpäivälahjaksi uuden peltirummun, joka haetaan paikalliselta juutalaiselta lelukauppiaalta. Oskar soittaa peltirumpujaan yhteensä 17 vuotta. Natsihallinnon myötä Danzigissakin aletaan soveltaa räikeitä rotuoppeja, ja niin lelukauppiaan kauppa tuhotaan mielivaltaisesti.

Peltirumpu sisältää kosolti tavallisesta sotaromaanista vieraannuttavia elementtejä. Romaanin edetessä realistiseen kerrontaan sekoittuu paljon maagisia ja fantastisia aineksia, jotka samalla ironisoivat realistisen kerrontaperinteen. Esimerkiksi romaanin päähenkilö ja minäkertoja päättää lopettaa pituuskasvun kolmivuotiaana. Hän on 94 senttimetriä pitkä 21-vuotiaaksi asti, jolloin pituuskasvu alkaa mystisesti uudelleen.

Oskarilla on ihmeellisiä voimiakin: hän onnistuu rikkomaan äänellään lasia jopa pitkän matkan päästä. Oskarin silmissä hänen kotinsa hajoaa käytännössä jo ennen sotaa, kun äiti sortuu vuosia kestävään aviorikokseen ja lopulta kuolee tapaturmaisesti. Tarkkasilmäinen poika panee merkille äidin rakastajan Jan Bronskin epäillen tätä oikeaksi isäkseen.

Asetelman irvokkuutta lisää se, että äiti käy vuosia ripittäytymässä syntielämästään viikonloppuisin katoliselle papille. Oskar menee itsekin toisinaan kirkkoon ja tarkkailee Jeesuksen patsasta alttarille. Hän hämmästyy huomatessaan, kuinka paljon Jeesus muistuttaa hänen oikeaa isäänsä Bronskia!

Romaanin aikana Oskar käy läpi murrosiän, rakastuu isänsä tulevaan vaimoon ja siittää tämän kanssa lapsen, Kurtin, joka sodan päättyessä on neljävuotias. Peltirummun ironisia asetelmia on se, että kukaan ei usko pienikokoisesta Oskarista olevan isäksi. Niinpä Kurtin isäksi ajatellaan Oskarin isää Alfredia, joka ei ole edes Oskarin isä.

Kirjailijan oivallus jättää Oskarin vuosiksi kasvuhäiriöiseksi oli nerokkaan parodinen kannanotto kehitysromaanin lajityypistä: entä jos päähenkilö ei kehitykään vuosien aikana lainkaan? Irvokkaasti Oskar syntyy valmiina, järki ja mieli hereillä. Myöhemmin Oskar joutuu Bronskin kanssa raa’an kaupunkisodan keskelle, kun saksalaiset kodinturvajoukot ja Puolan armeija taistelevat Danzigin hallinnasta. Siellä miehen ikään tullut kääpiö näkee ensimmäisen kerran sodan todelliset kasvot läheistensä kautta. Heidän pelokas ja surullinen ilmeensä tekevät lähtemättömän vaikutuksen.

Sodan aikana Oskar pestautuu mukaan armeijan propagandaosaston rintamateatteriin, joka hauskuuttaa armeijan yksiköitä niin kotirintamalla kuin miehitetyssä Ranskassa. Oskarin verrattomat taidot rummuttaa rytmikkäästi ja rikkoa äänellään lasia pääsevät teatterissa täysiin oikeuksiinsa. Romaanihenkilöt saattavat nauttia täysin rinnoin pommisuojassa teatteriesityksestä samaan aikaan, kun ilmapommitus tekee selvää jälkeä lähiympäristöstä.

Oskarin naiset ovat Grassin romaanin kiintoisimmasta päästä. Heidän kohtalonsa on pääsääntöisesti kuolla nuorina. Saksalaiskirjailijan kerronta on aika ajoin melkoisen rivoa, vaikka romaanikertoja esittelee lukuisat sukupuoliaktit verraten peitellysti ja lapsenomaisesta kokemuspiiristä katsoen ironiseen salaperäisyyteen verhottuina. Tästä huolimatta Peltirumpua syytettiin ilmestymisaikanaan pornografiseksi. Tämän vuoksi Bremenin senaatti peruutti romaanille jo myönnetyn kirjallisuuspalkinnon.

Grassin kirjoja on suomennettu tähän mennessä seitsemäntoista, niistä viimeksi kirjailijan muistelmalliset teokset Sipulia kuoriessa (Beim Häuten der Zwiebel, 2006, suom. 2007) ja Taikalaatikko (Die Box, 2008, suom. 2009). Peltirumpu ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi vuonna 1961 Aarno Peromiehen kääntämänä. Grassin tuotantoa paljon suomentaneen Oili Suomisen uusi suomennos on selväkielinen, havainnollinen ja tiivis; Grassin kielellinen ilotulitus on saanut erinomaisen suomenkielisen tulkin.

Eräs Peltirummun keskeinen aihepiiri liittyy sotaa edeltävän ja sodanjälkeisen Puolan eroihin ja samuuksiin. Oskar alkaa etsiä kotimaataan samalla, kun Hitler ja Stalin jakavat Puolan kahtia. Myöhemmin sama tapahtuu toistamiseen ja ohjussiilot valtaavat Puolan, jonka menneisyyttä Oskar ei ole unohtanut. Peltirumpu on osa Grassin Danzig-trilogiaa, jossa ilmestyivät myös romaanit Kissa ja hiiri (Katz und Maus, 1961, suom. 1962) ja Koiranvuosia (Hundejahre, 1963, suom. 1964).

Saksalaisen Danzigin runsassanainen ja yksityiskohtainen kuvaus oli ollut Grassille itsetarkoitus. Kuten Jukka Koskelainen huomauttaa romaanin jälkisanoissaan, kirjailija pystytti romaanillaan kirjallisen muistomerkin kaupungille, jonka tärkeimmät rakennukset nähtiin sodan päätyttyä entisöinnin arvoisiksi mutta jonka asukkaat ja kadunnimet vaihdettiin puolalaisiksi. Romaanin suuren suosion myötä kirjalliselle maailmankartalle siirtyi saksalainen Danzig, ei puolalainen Gdansk.

Grassin esikois- ja läpimurtoromaanissa jotkin ironiset heitot kirjallisuushistoriaan värittävät vähitellen synkkenevää, kaoottista sotakuvausta. Yksi niistä on tilanne paljon ennen sotaa, kun Oskar saa valita tuttavanaisen kirjastosta kaksi mieleistään kirjaa. Hän on oppinut lukemaan jo vuosia aiemmin mutta teeskennellyt ympäristölleen, ettei osaisi. Pitkän pohdinnan jälkeen Oskar valitsee Rasputinin ja Goethen teokset ja lukitsee samalla oman tulevaisuutensa tietynlaisen kirjallisen suunnan mukaan:

”Tuo kaksoisote löi lukkoon tulevan elämäni, ainakin sen osan elämää, jota tahdoin elää rummutuksen ohella. Vielä nykyäänkään – kun Oskar sivistystä janoten houkuttelee huoneeseensa vähin erin mielisairaalan koko kirjaston – en piittaa Schilleristä ja kumppaneista vaan horjun Goethen ja Rasputinin välillä, henkiparantajan ja kaikentietäjän välissä, naisia hurmanneen synkkämielen ja kovin kernaasti naisista hurmaantuneen valoisan runoruhtinaan välissä.”

Katolisen kirkon suuntaan Grassin romaani sisältää paljon tahatonta ja tahallista ironiaa ja sarkasmia. Katolisista poiketen Oskarilla on kreikkalaiset jumalat (Dionysos ja Apollon), joilta poika kysyy neuvoa elämänsä pulmissa ja risteyskohdissa. Silloin harvoin kun Oskar käy katolisessa kirkossa, hän keskustelee alttarin Jeesuksen kanssa, tosin eri tavalla kuin vaikkapa Giovanni Guareschin isä Camillo. Sodan lopulla Oskar panee rumpunsa alttarin Jeesuksen syliin reisien päälle. Kuinka ollakaan, Kristus-figuuri ottaa rumpupalikat käteensä ja alkaa rummuttaa – eikä ollenkaan huonosti!

Peltirummun hartaita katolisia lukijoita ei paljon miellyttänyt sekään, että kirjailija kuvasi Jeesusta taivaallisena kaasumiehenä tai Oskaria Jeesus-nimisenä poikajengijohtajana. Kirkonmiehet esittivät paheksuntansa myös julkisesti. Peltirummun ”oikeasta” pituudesta on väännetty kättä 50 vuotta. Vuonna 1959 lukuisat ylistävät kritiikit saivat painokkaan vastineen, kun saksalaisten kirjallisuuskriitikoiden kärkinimi, itse Varsovan getosta pelastunut Marcel Reich-Ranicki sanoi Grassin teoksen olevan kaksisataa sivua ylipitkä.

Teoksen aiheeseen ja tyyliin olisi mielestäni voinut tuoda arvokasta painokkuutta se, että romaanin lopusta olisi karsittu pois sodanjälkeisen ajan vuolas kuvaus. Tämä olisi merkinnyt joka romaanin kolmannen osan poistoa tai sen julkaisemista erillisenä teoksena.

Yksi avainsana Peltirummun tulkintaan ja ymmärtämiseen on mielisairaus. Asia selvenee jo ensimmäiseltä sivulta, jossa eletään Oskarin nykyaikaa: mielisairaalan potilaaksi joutunut minäkertoja muistelee lapsuuttaan, vanhempiaan, sotaa ja peltirumpujaan.

Kiintoisaa on romaanin omaelämäkerrallisuus, jota kirjailija on korostanut Sipulia kuoriessa –teoksessaan. Grass kirjoitti Peltirummun Pariisissa vuosina 1957-1959. Koskelainen osoittaa yhdeksi selvimmistä kirjallisista vaikuttimista H. J. C. von Grimmelhausenin 1600-luvulla julkaiseman barokkiteoksen Seikkailukas Simplicissimus, jossa nimihenkilö selviytyy lukuisista hengenvaaroistaan kuin ihmeen kaupalla. Toinen yhtenevyys Peltirumpuun on se, että sotiminen kuvataan absurdina ja kaoottisena ilmiönä, vailla minkäänlaista järjen hiventä.

– – – – – – – – – –

Arvostelu on julkaistu Kirjallisuuskritiikin verkkolehdessä Kiiltomato.net 22.7.2009.

Advertisements