Avainsanat

, , , ,

ulla-lenalundberg

Ulla-Lena Lundberg: Jää. Suom. Leena Vallisaari. Teos & Schildts & Söderströms 2012. 366 s.

Suomenruotsalaisen kirjailijan Ulla-Lena Lundbergin (s. 1947) omaelämäkerrallinen romaani Jää voitti vuoden 2012 kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Tyylikäs kaunokirja kertoo koskettavasti Ahvenanmaan saariston asukkaista.

Lundbergin pitkä kirjoittajanura käsittää muun muassa runoja ja romaaneja. Merkittävää kaunokirjallista taitoa osoittaa se, että kirjailija on aikaisemmin ollut kolmesti ehdolla sekä kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon että Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Jää on Lundbergin pääteos ja kirjallisen uran huipentuma.

Jää on lukuromaanina seikkaperäinen ja yllätyksellinen. Romaani alkaa havainnollisella luontokuvalla merenpinnasta, jonka yllä leijuvan rauhan yksinäinen vene rikkoo. Veneellä saapuu syrjäiseen saaristolaiskylään nuori pappisperhe, joka alkaa rasittavan matkan jälkeen sopeutua saaristolaisiin maisemiin ja tapoihin. Papin perhe otetaan Luodoilla vastaan hyvin. Odotukset ovat korkealla puolin ja toisin.

Romaanin tapahtumien taustalla ovat hiljattain päättyneet sotavuodet, joita seuraa jälleenrakennusvaihe. Luodoilla se merkitsee muun muassa terveysaseman ja sillan rakentamista. Petter-pappi joutuu ottamaan kantaa myös saariryhmää jakaviin riitakysymyksiin, joista osaa on vatvottu jo vuosia.

Nuori pappi selviytyy kunnialla ylivoimaisesta työstään. Ensimmäinen saarna saaristolaisseurakunnalle on kaikille mieleenpainuva kokemus. Romaanikertoja seuraa kiinnostuneena myös saaristolaispapin perhe-elämää mustasukkaisuuteen taipuvaisen Mona-rouvan ja yksivuotiaan Sanna-tytön kanssa. Terveellä maalaisjärjellä varustettu pastorska saa sanoa moneen asiaan viimeisen sanan ja sopeutua muihin asioihin parhaansa mukaan.

Papin tyttärenä syntyneen Lundbergin kirjoitustapa on havainnollinen, selväkielinen ja sujuva. Leena Vallisaaren suomennos onnistuu pelkistämään suomeksi kauniita maisemakuvauksia, jotka siivittävät syvällisiä ja persoonallisia henkilökuvia. Saaristolaismiljöössä vesi on kuningaselementti, joka vuodenaikojen vaihtelusta huolimatta kantaa päällään muutoksen tuulet ja nielee toisinaan jonkun onnettoman kuolettavaan syleilyynsä.

”Kun jäät ovat lähteneet, kaikki käy äkkiä. Niin äkkiä että henki salpautuu ja toivoo että oltaisiin yhä talven elävöittävässä eristyneisyydessä, joka salli ihmisen ajatella ajatuksensa loppuun ja suunnitella huomispäivää. Nyt kevät ottaa ihmisen valtaansa ja vie häntä eteenpäin.

Niin paikalliset kuin muukalaiset kantavat mukanaan menneisyyden moninaisia haavoja ja muistoja, jotka välillä tuppaavat esille kuin vaatteet täpötäydestä kaapista. Lundbergin kertojan eetoksena on päättää romaanihenkilöiden ahdistuksia papilliseen synninpäästöön. Puoliorpona varttuneen kirjailijan myötätunto seuraa erityisesti naisia, jotka menettävät rakkaansa meren tai sodan kuohuihin.

– – – – – – – – –

Arvostelu on julkaistu Satakunnan Viikossa 10.1.2013.

Mainokset