Avainsanat

, , ,

valtaoja

Esko Valtaoja: Kaiken käsikirja – Mitä jokaisen tulisi tietää? Ursa 2012. 222 s.

Tähtitieteilijä Esko Valtaojan (s. 1951) viides teos Kaiken käsikirja koettaa tallentaa samojen kansien väliin olennaisimman erilaisista todellisuuskäsityksistä.  Valtaoja on saanut aiemmin näkyvää tunnustusta suurelle yleisölle suunnatuista tietokirjoistaan. Tieteen popularisoijana hän on fyysikko Kari Enqvistin veroinen kirjallinen virtuoosi.  

Valtaoja tekee kunnon kosmologin tavoin perusteellisesti selkoa paitsi kosmoksen rajoista ja historiasta myös oman todellisuuskäsityksensä rajoista. Hän aloittaa alusta: entä jos meitä ja meitä ympäröivää todellisuutta ei ole edes olemassa? Maailmankaikkeuden syntyessä 13,7 miljardia vuotta sitten ei tapahtunut varsinaisesti alkuräjähdystä – vaan jotain muuta, mikä pani planeetat ja galaksit erkaantumaan toisistaan.

Kirjoittaja perustaa vuolaan esityksensä siihen, mitä fysiikka kuvaa maailmankaikkeudesta ja sen historiasta. Hän ottaa kantaa luonnontieteilijöiden ja muiden tieteenharjoittajien erimielisyyksiin koskien esimerkiksi maailman syntyä. Osansa saavat filosofit, uskontotieteilijät, teologit jne. Kun metafyysikko etsii kosketusta näkymättömään todellisuuteen järjen, logiikan ja sanojen kautta, mystikko kulkee samaan suuntaan toista tietä. Saavuttaako kumpikaan mitään, Valtaoja kysyy.

Historian suurmiehiin Valtaoja suhtautuu kunnioituksella, joka näyttäytyy irvokkaiden kommenttien kera. Hän leimaa esimerkiksi Isaac Newtonin arrogantiksi paskiaiseksi, joka todennäköisesti oli myös kaikkien aikojen suurin nero. Albert Einsteinia kirjoittaja luonnehtii huomattavasti asiallisemmin sanoin.

Valtaoja kirjoittaa pääosin samoista aiheista, joita kosmologi Kari Enqvist on sivunnut hienoissa kirjoissaan. Enqvistiin verraten Valtaoja on ilkikurisempi: ”Tähtienvälisen avaruuden pölyhiukkaset ovat atomien ja molekyylien tanssiravintoloita.”

Päällimmäisinä Valtaojan teoksesta välittyvät melkoinen tietopohja, havainnollinen kirjoitusote ja hyväsydäminen huumori. Sujuva kieli takaa onnistuneen lukukokemuksen myös niille, joille tähdet ja niiden tutkimus ovat kaukaisia mielenkiinnon kohteita.  

Pienhiukkasten tanssista älykkääseen suunnitelmaan

”Tässä on tilanteemme: jos uskonnon perusväittämät ovat totta, tieteellinen maailmankuva on niin ahdaskatseinen ja altis yliluonnollisille muutoksille, että siitä tulee naurettava; jos taas uskonnon perusväittämät ovat valhetta, useimmat ihmiset ovat vakavasti hakoteillä todellisuuden luonteen suhteen, irrationaalisten toiveiden ja pelkojen sokaisemia.”

Se, mitä uusateisti Sam Harris sanoo teoksessaan Uskon loppu (2004; suom. 2007), tiivistää kysymyksen maailmankaikkeuden synnystä ja todellisuudesta. Samaan päämäärän pyrkii myös tähtitieteilijä Valtaoja Kaiken käsikirjassaan. Kirjoittaja toteaa ironisesti, ettei oikein tiedä, mihin asettua uskon ja tieteen rajamaastossa. Hänelle on näet myönnetty kahdesti Vuoden kristillinen kirja –palkinto ja kerran Vapaa-ajattelijoiden palkinto uskontoon perustumattoman maailmankuvan edistämisestä! Agnostikoksi tunnustautuva Valtaoja keskittyy puolustamaan uskon sijasta tuonpuoleisuutta, joka on olemassa tietojemme ja aistiemme ulkopuolella:

”On aivan mahdotonta vedota tietämättömyyteen minkään todistamiseksi, mutta eikö koko maailmankaikkeuden tarina, sellaisena kuin se alkaa meille paljastua, pane epäilemään, että kuvauksestamme puuttuu jotain ratkaisevaa? Maailmankaikkeuden synty elämälle äärimmilleen hienoviritettynä, kaikki vähän liian uskomattomat sattumat ja käänteet tähtien synnystä aina ihmisen kehittymiseen – ei ’älykästä suunnittelua’, mutta jotain aivan toista sinällään paikkansa pitävien selitystemme takana?”

Pesunkestävä luonnontieteilijä viittaa kintaalla ajatuksille kaiken Luojasta tai maailmankaikkeuden synnyn syystä. Pienhiukkasten monimutkaiseen tanssiin kohti nykyistä atomijärjestystä ei tarvita sen kummempaa syytä kuin puhdas sattumien summa. Jos galaksijoukkojen ja atomien liikkeistä voidaan päätellä etukäteissuunnittelua, on sen jälkeen puhuttava ääneen Suunnittelijasta. Metafyysisten päättelyiden päätöksessä odottaa selvä uskonnollinen kohde: Jumala tai joku muu.

Valtaoja jää ihmettelemään eritoten sitä, etteivät hänen tapaamansa kirkonmiehet ja –naiset tunnu näkevän ristiriitoja kristinuskon keskeisten opinkappaleiden ja tieteellisen maailmankuvan välillä. Nämä kuulemma argumentoivat hämmentyneelle tähtitieteilijälle kuin yhdestä suusta, että uskonto ja tiede koskettavat erilaisia elämän ja inhimillisen kokemuksen alueita ilman päällekkäisyyttä ja mahdollisuutta keskinäiseen ristiriitaan. Kunnon kinaan lähtevät vain uusateistit tai fundamentalistiset uskovaiset.

Tieteellisen tiedon määrä kasvaa räjähdysmäisesti, uskonnollisen taas ei. Tämä asettaa Valtaojan mukaan paineita uskonnoille muuttaa painotuksiaan ja tulkintojaan uuden tiedon valossa. Kuilu uskonnon ja tieteen välissä on kuitenkin umpeen kuroutumaton:

”Jos uskot, jossain kohden on otettava loikka tuntemattomaan. Jos et usko, et näe mitään syytä pomppia pimeässä.”

– – – – – – – – – –

Kirjoituksen pohjana olevat arvostelut on julkaistu Satakunnan Viikossa ja Ristin Voitossa.

 

– – – – – – –

Esko Valtaoja
– s. 1951
– asuu Helsingissä
– avaruustähtitieteen professori Turun yliopistossa vuodesta 2002
– Tieto-Finlandia 2002 teoksesta Kotona maailmankaikkeudessa (Ursa 2001)
– Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto 2008
– Lauri Jäntin palkinto 2013 teoksesta Kaiken käsikirja (Ursa 2012)

Advertisements