Avainsanat

, , , ,

markokilpi

Marko Kilpi: Kadotetut. Gummerus 2009. 396 s.

Dekkarikirjallisuutemme nousevia kykyjä on kuopiolainen Marko Kilpi (s. 1969). Viimevuotinen esikoisromaani Jäätyneitä ruusuja voitti Vuoden johtolanka –palkinnon. Kilven uutuusromaanissa Kadotetut tyylilaji ja päähenkilö ovat säilyneet samoina.

Kilven esikoisesta tuttu Olli Repo kouluttaa poliisityönsä ohella poliisikokelaita. Yhden kokelaan pahoinpideltyä perverssin miehen sairaalakuntoon Olli joutuu kutsumuskriisin äärelle. Synkän kaappaustapauksen myötä aukeaa kammottavia näköaloja myös poliisikollegojen elämiin.

Kadotetuissa on vahvoja naisnäkökulmia. Rikosylikonstaapeli Minna Boman saa kaappaustutkimuksissa tärkeän roolin, ja Ollin partiokaveriksi nimetty nuori Päivi Laakso selviää vastaantulevista kovistakin tilanteista paremmin kuin hyvin. Jäätyneissä ruusuissa Ollille syntynyt kaunis koti uhkaa hajota uutuudessa, kun päättäväinen Anna-vaimo tulee miestä vastaan avioeropaperien kanssa.

Levottomat miehet

Vaikka Kadotetuissa on selviä viihdekirjan piirteitä, kirjailija pohtii havainnollisesti ja syvällisestikin esim. poliisityön mielekkyyttä ja reunaehtoja. Rikoskirjailijana Marko Kilpi käy tavallaan sisäistä vuoropuhelua itsensä kanssa tehtyään itsekin vuosia poliisin työtä.

Romaanikertoja pohtii paljon myös ihmisen kehitystä rikolliseksi. Nuoriso- ja kasvatusnäkökulmat ovat vahvoja:

”Ympäristö alkaa muokata kasvavaa lasta ja viattomuus saa väistyä. Toisilla se väistyy jopa siinä määrin, että poliisista tulee vihollinen. Oudointa asetelmassa on se, että läheskään kaikki, joille poliisi muuttuu viholliseksi, eivät ole paatuneita rikollisia vaan tuiki tavallisia kansalaisia.

Antisankarilliset (mies)henkilöt käyvät jatkuvaa painia itsensä ja toistensa kanssa, naiset sitä vastoin on tasapainoisempia. Poliisien perässä paikasta toiseen rientävä toimittaja Saastamoinen on vahtikoirajournalistin irvikuva.

Kadotettujen rikostutkijat käyvät epäiltyjen kanssa kovaäänisiä ja –naamaisia keskusteluja, joissa äänilajit pingottuvat ylikorostuneen kireiksi. Poliisihenkilöt joutuvat säännöllisin väliajoin väkivaltaisiin kohtauksiin, joiden rajuus yllättää.

Erikoinen kuriositeetti on se, että osa romaanihenkilöistä tulee vastaan etunimellään (Olli, Heikki, Päivi) ja toinen osa sukunimellään (Boman, Tolonen, Saastamoinen). Nimien avulla kirjailija heijastanee henkilöiden luonteenlaatuja ja heidän omaksumiaan läheisyyttä luovia tai toisista etäännyttäviä roolejaan.

– – – – – – – – – – –

Arvostelu on julkaistu Satakunnan Kansassa.

Mainokset