Avainsanat

, , , ,

paulaharju

Marjut Paulaharju (toim.): Samuli Paulaharjun Inkeri. Suomalaiset Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1292. SKS 2010. 186 s.

Samuli Paulaharju (1875-1944) oli opettajataustainen kirjailija, valokuvaaja ja kansanperinteen kerääjä, joka kulki keruumatkoillaan muun muassa Karjalassa, Kainuussa, Suomen ja Kuolan Lappissa ja Ruijanmaalla. Paulaharju kulki 42 vaellusvuotensa aikana noin 80 000 kilometriä, kävi ainakin 800 paikkakunnalla ja kokosi ennätysmäärän kansantietoutta. Erittäin tuotteliaalle tietokirjailijalle myönnettiin professorin arvonimi 1943.

Paulaharju teki vuonna 1911 pitkän rakennustutkimusmatkan Inkerinmaalle. Sadan vuoden takaiselle matkalle kertyi mittaa 1300 venäläistä virstaa eli lähes 1400 km. Paulaharju julkaisi matkaltaan toistakymmentä artikkelia, jotka toimitettiin 2010 kirjaksi. Kirjan toimittaja on kirjoittajan pojantytär Marjut Paulaharju.

Hyvin jäsennetyn kirjoituskokoelman julkaiseminen postuumisti on kulttuuriteko jos mikä. Ansiokkaan teoksen julkaisemisessa on myös Museoviraston rooli ollut merkittävä. Mainittakoon, että Suomalaisen Kirjallisuuden Seura on aikaisemmin julkaissut myös Samuli Paulaharjun teoksien Kolttain mailta (2009) sekä Vanhaa Lappia ja Peräpohjaa (2010) uudistetut laitokset sekä Marjut Harjun elämäkertateoksen Samuli Paulaharju: Ruijarannan herra (1989).

Samuli Paulaharjun nelikymmenvuotisen keruu- ja tutkimustyön tuloksena kertyi maailman laajimmaksi yhden miehen keräämäksi mainittu kansanperinnearkisto, joka on löydettävissä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistosta ja johon myös Samuli Paulaharjun Inkeri perustuu. Mukaan on löydetty paljon valokuvia Museoviraston hallussa olleesta, pitkälti tuntemattomaksi jääneestä Samuli Paulaharjun omasta valokuvakokoelmasta.

Paulaharjun reitti Inkerissä kulki Pietarista Pohjois-Inkeriin, sieltä kaakkoon ja lopuksi Länsi-Inkeriin vatjalais- ja inkeroiskyliin. Matkalla avautuvat luonnonmaisemat tekivät lähtemättömän vaikutuksen kansanperinteen kerääjään. Paulaharju tutki intohimoisesti muun muassa inkeriläisten savupirttejä ja ulkorakennuksia ja tutustui persoonallisiin kyläläisiin. Kansatieteilijä on kiinnostunut kaikenlaisista yksityiskohdista, ja muistiinpanot ovat sen mukaiset.

Marjut Paulaharjun teos antaa arvokkaan lisän siihen kansanperinteen tutkimukseen, jota suomalaiset ovat tehneet Inkerinmaalla ja inkeriläisistä. Samuli Paulaharjun kirjoitukset kuvastavat havainnollisesti kansanperinnetyön arkea ja juhlaa. Kirjoittaja kuvaa vuolaasti, mitä kansanihmiset puuhastelevat Inkerin mökeissä ja mökkien ulkopuolella. Myös paikallinen murresanasto pääsee oikeuksiinsa. Muun muassa inkeriläiset viinankeitto-ohjeet sisältävät hauskoja anekdootteja myös murresanojen osalta. Paljon havainnollisia esimerkkejä sisältävä Samuli Paulaharjun Inkeri voi toimia yliopistotutkimuksessa paitsi arvokkaana lähdeteoksena myös oppikirjana kansanperinnetyön historiasta. 

Samuli Paulaharjun erikoiset sanavalinnat saattavat lukijassa herättää hilpeyttä kerran jos toisenkin. Kuriositeettina mainittakoon, että kirjoittajan asenne venäläisiä kohtaan ei ollut myönteisimmästä päästä. Nevanjoen suurella suistomaalla kohoava Pietarin miljoonakaupunki oli suomalaiselle kansantutkijalle venäläisyyden pääpesä, ”joka kuin kaikkinielevä mustekalahirviö ojentelee kamalia lonkeroitaan joka suunnalle ja uhkaa särkeä koko Suomensillan, jopa tuhota koko Suomen suvun”.

– – – – – – – – – –

Arvostelu on julkaistu Äidinkielen opettajain liiton Virke-lehdessä nro 2/2013.

 

Advertisements