Avainsanat

, , , , ,

C_S_-Lewis

Narnia_background

C. S. Lewisin (1898-1963) huikea Narnia-sarja (1950–1956) on kiehtonut lukijoita useiden sukupolvien ajan. 7-osainen sarja on siirtymässä vähitellen myös valkokankaalle näyttävien Hollywood-elokuvien myötä.

Kirjallisuudentutkija Kathryn Lindskoog julkaisi vuonna 1973 tutkielman The Lion of Judah in Never-Never Land: The Theology of C. S. Lewis Expressed in His Fantasies for Children (Juudan leijona Mikä-mikä-maassa: C. S. Lewisin teologia hänen lastenfantasioissaan). Kyseinen teos on ilmestynyt postuumisti vuonna 2006 suomennetussa teoksessa Matka Narniaan (Perussanoma).

Lindskoogin mukaan Lewisin teologiaa voidaan lähestyä kolmesta eri näkökulmasta. Yhtäältä voidaan eritellä Lewisin käsitystä luonnosta eli kaikkien ilmiöiden järjestelmää ajassa ja avaruudessa. Toisaalta voidaan tutkia Lewisin käsitystä Jumalasta luojana, lunastajana sekä luonnon ja ihmiskunnan ylläpitäjänä. Kolmanneksi voidaan tutkimuskohteeksi ottaa Lewisin käsitys ihmisistä suhteessaan luontoon, Jumalaan ja muihin ihmisiin.

Lewisille Jumala on samanaikaisesti pelottava auktoriteetti ja persoonallinen rakkauden Jumala. Ihminen puolestaan on taipuvainen syntiin, ja synti estää häntä saavuttamasta täyttä iloa yhteydestään Jumalan kanssa. Näin ollen ihmisen on vastustettava pahuuden houkutuksia ja kohdeltava rakastavasti niin toisia ihmisiä kuin muutakin luomakuntaa.

Lindskoogin mukaan Lewisin teologia on hyvin lähellä kristillistä ortodoksiaa, jota kutsutaan klassiseksi kristinopiksi. Tässä Lewisiin vaikuttivat varsinkin skottikirjailija George MacDonaldin (1824-1905) teokset. Niin MacDonaldin saduissa kuin Narnia-kirjoissa on kolme tasoa: mystinen taso tähyilee yliluonnolliseen, maaginen taso liittyy luontoon ja inhimillinen taso kuvaa ihmisten toimintaa ja ajatuksia.

C. S. Lewis väitti kirjoittavansa sellaisia kirjoja, joita hän halusi itse lukea. Lindskoog osoittaa monin tavoin, kuinka raamatullinen symboliikka siivitti Lewisin kirjailijantyötä Narnia-kirjoissa:

”Lewis on hienosyisesti ja monimutkaisesti punonut [Narnia-tarinoihin] valikoiman kristinuskon oppeja, vaikka uskonnolliset käsitteet ovat tietysti toisarvoisia Lewisin ensimmäisen tarkoituksen rinnalla, mikä on hyvän, riehakkaan tarinan kertominen. Lukijat saavat vapaasti unohtaa kristillisen opetuksen – ainakin tietoisella tasolla.”

Narnia-sarjan eetoksena on yliluonnollisten asioiden hyväksyminen epäilyksistä ja skeptisistä lähimmäisistä huolimatta. Lewis tunnettiin Lindskoogin mukaan modernin ajattelun vastustajana siten, että hän kannatti epäsuosittua kristillistä synti- ja pahuusoppia. Pahuus ei ollut kirjailijalle epämääräinen abstraktio, vaan tuhoavaa läsnäoloa, johon piti suhtautua määrätietoisen torjuvasti.

Ylpeyden synti oli Lewisille maailman pahuuden ensisijainen lähde. Tämän ajatuksen hän konkretisoi erityisesti Taikurin sisarenpojassa (1955), jossa perisynti saapui Narniaan Jadisin, ylpeän kuningattaren hahmossa. Narnian viimeisessä taistelussa (1956) pahuuden voima näyttäytyy karkeana ihmishahmona, jolla on haaskalinnun pää, käyrä nokka ja pitkät linnunkynnet.

Hyvyyden ja pahuuden taistelu esitetään Narnia-sarjassa hyvin raamatullisesti. Jo Velhossa ja leijonassa (1950) kertoja tekee selväksi, että hyvyyden voima on suurempi kuin pahuuden. Narnian viimeisessä taistelussa Aslan-leijona, joka on Kristuksen vertauskuva, tuomitsee maailmanlopun jälkeen epäuskoiset ja turmeltuneet satuolennot aivan samalla tavoin kuin Kristus viimeisellä tuomiolla.

– – – – – – – – –

Artikkeli on julkaistu Ristin Voitto -lehdessä syyskuussa 2013.

 

Mainokset