Avainsanat

, , , , , , ,

Fjodor Michailovitsj Dostojevski

Fjodor Dostojevski: Netotška Nezvanova – nuoren naisen tarina. Venäjänkielinen alkuteos Netotška Nezvanova (1849). Suom. Veikko Koivumäki. Minerva Kustannus 2008. 235 s.

F. M. Dostojevski: Vanhan ruhtinaan rakkaus. Alkuteos Djadjuskin son (Venäjä 1859). Suom. Juhani Konkka. Gummerus 2013. 175 s.

Venäläisen Fjodor Dostojevskin (1821-1881) pienoisromaani Netotška Nezvanova (1849) sijoittuu tärkeään käännekohtaan kirjailijamestarin elämässä ja tuotannossa. Kaksikymppisen Dostojevskin esikoisromaani Köyhää väkeä (1846) oli saanut kiittävän vastaanoton, ja Netotška Nezvanovan kautta kirjailija pyrki vielä parempaan läpimurtoon.

Kunnianhimoinen suunnitelma laajasta kehitysromaanista kuitenkin katkesi, kun valtaapitävät saivat vihiä kirjailijan osallisuudesta ns. Petraševskin salaliittoon. Seurasi kirjallisuushistoriaan päässyt tapahtumasarja, jonka aikana Dostojevski tuomittiin kuolemaan, jätettiin viime hetkellä teloittamatta ja karkotettiin Siperiaan. Tiiliskiviromaaniksi tarkoitettu Netotška Nezvanova jäi lopulta tarinaltaan keskeneräiseksi pienoisromaaniksi.

Romaanin keskushenkilö syntyy onnettomalle ja rutiköyhälle pariskunnalle. Tytön isä on viulisti, joka ei suurista puheistaan huolimatta koskaan menesty muusikkona. Niukkuuteen tuomitut vanhemmat syyttävät toisiaan kärsimyksistään, joista Netotškakin saa osansa.

Orvoksi lopulta jäävä tyttö saa rikkaat sijaisvanhemmat ruhtinaasta ja hänen puolisostaan. Näiden kotona kuitenkin odottavat uudet salaisuudet ja kaappiluurangot. Hienojen puitteiden ympäröimä Netotška huomaa elävänsä vankilamaisessa luostarissa.

Pakoon lukemalla

Dostojevski lähestyy hyvin konkreettisesti perheensisäistä henkilönpalvontaa. Vaikka Netotškan isä ei onnistu muussa kuin perheensä köyhdyttämisessä, tytär palvoo häntä silti avoimesti ja aidosti.

Aikuisiin ihmisiin toistuvasti pettyvä neito löytää lopulta lohdun kirjoista. Niiden sisältä paljastuu yllättäviä salaisuuksia myös Netotškan lähipiiristä. Kirjat tarjoavat tytölle pakomahdollisuuden raskaasta todellisuudesta:

”Aloin lukea ahnaasti ja pian lukeminen valtasi mieleni kokonaan. [–] Pian pääni ja sydämeni olivat niin lumoutuneet, mielikuvitukseni lensi niin kauas, että tunsin unohtavani koko maailman, joka tähän asti oli ympäröinyt minua. Näytti siltä, että kohtalo itse olisi pysäyttänyt minut tämän uuden elämän kynnykselle.”  

Romaanin loppua kohti kehittyy voimakas kolmiodraama, jossa Netotška saa tahtomattaan roolin. Perheen ulkonainen loisto ei hämää kaikenlaista kokenutta tyttöä huomaamasta perheen sisäisiä jännitteitä. Teoksen grande finale vie jalat alta.

Vanha mies naisten ympäröimänä

Klassikkoromaani Vanhan ruhtinaan rakkaus on varsin vähäiselle huomiolle jäänyt teos mestarikirjailijan varhaistuotannossa. Kirjan ilmestyessä 1859 Dostojevski oli kotiutettu Siperian vankileiriltä ja siirtymässä uudelleen Pietariin perheensä kanssa.

Vaikka Dostojevskilla oli takanaan synkkiä elämänvaiheita, hän kykeni silti kirjoittamaan hulvattoman kuvauksen vanhasta ruhtinaasta, joka joutuu naimakaupalla keinottelevien naisten kohteeksi Mordasovin pikkukaupungissa. Ruhtinas K. on romaanissa höperö ja raihnainen vanhus, joka on ollut jo neljästi naimisissa.

Mordasovissa hän törmää Maria Aleksandrovnaan, eloisaan maalaisrouvaan, joka haluaa sukuunsa aatelisverta hintaan mihin hyvänsä. Marian kotoa löytyy kuvankaunis Zina-tytär, joka lähtee äitinsä yllyttämänä vikittelemään vanhaa ruhtinasta. Projekti saa koko ajan uusia käänteitä, kun Zinaan kiintynyt nuorimies ja Mordasovin kaikesta kiinnostuneet rouvat saavat työnnettyä lusikkansa soppaan.

Juhani Konkan tiivis suomennos osoittautuu sujuvakieliseksi koosteeksi siitä juonittelujen sirkuksesta, jonka venäläiskirjailija sommittelee maanmiehistään ja -naisistaan, leveä hymy huulillaan. Dostojevski virittää viattoman ihmispolon nöyryyttämisen vielä pitemmälle kuuluisammassa romaanissaan Idiootti (1868).

Dostojevski jäi elinaikanaan kirjailijana pitkälti Leo Tolstoin varjoon. Dostojevskin asema maailmankirjailijana vakiintui oikeastaan vasta hänen kuolemansa jälkeen. Tolstoilla ja Dostojevskilla oli yhteistä todellinen taito kuvata erilaisia kansankerroksia aatelisista kerjäläisiin saakka. Kyky hienoviritteisten ja räväköiden vuoropuhelujen rakentamiseen tulee havainnollisesti esille myös Vanhan ruhtinaan rakkaudessa.

– – – – – – – –

 

F. M. DOSTOJEVSKI

– esikoisromaani Köyhää väkeä (1846)

– tuomittiin 1849 kuolemaan poliittisista syistä mutta armahdettiin viime hetkellä

– vankileirillä Siperiassa 1849–1854

– kahdesti naimisissa 

– oleskeli vuosia ulkomailla pelivelkojen ja tekijänoikeusongelmien vuoksi

– psykologisen romaanin edelläkävijä

 

Mainokset