Avainsanat

, , , ,

vaisaarenkoulu

Aino Kontula: Ei eläinkokeita – käyttäkää mopoja! Oppilaan päiväkirja. Ajatus Kirjat 2007.

Anja Lampela: Älä koske ope. Myllylahti 2006.

Terhi Rannela: Taivaan tuuliin. Otava 2007.

Koulu-uhkaukset tulivat lähelle suomalaisten arkea 2000-luvun puolessavälissä. Myös kirjailijat tarttuivat ongelmaan ja toivat teoksillaan yläasteen arkea lähemmäksi kansalaisia. Koulun maailma oli fiktiossa melko julma.

Erityisesti Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien myötä median ja yhteiskunnan huomio keskittyi entistä tiiviimmin oppilaiden peruskoulussa ja toisella asteella kokemaan pahoinvointiin. Tässä artikkelissa käsitellään kolmea vuosina 2006–2007 ilmestynyttä, koulumaailmasta kertovaa romaania. Kaikki kolme kirjailijaa ovat toimineet eripituisia aikoja opettajina.

Pedofiili opettajana

Romaanin Älä koske ope (2006) kirjoittaja on eläkkeellä oleva vieraiden kielten opettaja Anja Lampela (s. 1943). Hän on toiminut opettajana muun muassa Rovaniemellä ja Oulussa. Koulumaailmaan sijoittuva dekkari on Lampelan esikoisteos, jota hän alkoi työstää jäätyään eläkkeelle elokuussa 2003.

Lampelan romaani kertoo lähinnä pedofiliasta ja läheisen menettämisestä. Tyylillisesti hieman epäyhtenäinen teos antaa uskottavan kuvan pohjoissuomalaisen maalaisyläasteen maailmasta ja henkilöistä. Romaani sisältää joitain raakoja ja karmivia jaksoja, joissa irvokkaat perversiot korostuvat. Lampela käsittelee seikkaperäisesti erityisesti opettajien poikkeavaa seksuaalisuutta.

Havainnolliseen henkilökuvaukseen kykenevä Lampela varustaa kuvaamansa maalaisyläasteen innokkailla ja innottomilla opettajilla, määrätietoisella rehtorilla, persoonallisella opiskelijajoukolla ja ristiriitaisilla vanhemmilla. Kerronta synkkenee loppua kohti kuin kellarin portaissa.

Nimekkeen mukaisesti Lampelan romaanissa on keskeisellä sijalla opettajan oppilaaseen kohdistava sukupuolinen ahdistelu. Iäkäs miesopettaja ahdistelee yläastepoikaa ja kokee kuin kohtalon rangaistuksena läheisiä järkyttävän kuoleman. Raskaiden aiheidensa ja käsittelytapojensa vuoksi romaani ei sovi lasten luettavaksi.

Terroristi idolina

Äitejä ei osteta supermarketeista niin kuin kaurahiutaleita ja teepusseja. On väärin nauraa, koska äiti on kuollut. On väärin olla iloinen.

Otava julkaisi alkuvuodesta 2007 monenlaisia kerrontatapoja kokeilevan tyylikkään romaanin koululaisten pahoinvoinnista. Terhi Rannelan (s. 1980) kolmas romaani Taivaan tuuliin (2007) kertoo selkäpiitä karmivan tarinan koulukiusatuksi joutuvasta Aura-tytöstä. Tilanteen surullisuutta ja kauheutta korostaa ala-asteikäisen tytön äidin tapaturmainen menehtyminen, minkä vuoksi Aura joutuu uuteen kouluun ja jää ahdistuksineen yksin.

Kun Auran isä purkaa surunsa väitöskirjan puurtamiseen ja alkoholiin, tyttö etsii turvaa erilaisista sankarihahmoista. Peppi Pitkätossun ja kreikkalaisten jumaltarujen jälkeen hän omaksuu idolikseen saksalaisen terroristin Ulrike Meinhofin, josta tulee tytölle äidin korvike. Lukioikäisenä Aura päättää julistaa yhden tytön sodan kiusaajiaan vastaan eikä pääse asenteestaan eroon edes aikuisena.

Romaanin nimi viittaa auto-onnettomuuteen, jossa Auran äiti menehtyy palovammoihin ja ”hänen sielunsa lentää taivaan tuuliin”. Koulukiusatusta tytöstä kovettuu raaka naarassusi, joka kostaa kiusaajiensa teot karmeilla tavoilla.

Taivaan tuuliin seuraa Auran elämää useita vuosia. Hän tapaa itseään vanhemman miehen, joka alkaa käyttää naiivia tyttöä hyväksi. WTC-tornien tuho havainnollistaa molemmille terrorismin mahdollisuuksia, ja he alkavat suunnitella vuosisadan terroritekoa.

Koulu ei yllä nuoren romaanihenkilön arvoasteikossa korkealle. Rannelan romaanin tapahtumat heittävät toisinaan taiteellisen vapauden tuolle puolen. Kirjailija tavoittaa kohtalaisen hyvin nuoren päähenkilönsä kielteisen kasvukertomuksen kipupisteet ja traagiset seuraukset.

Yläaste hirmuliskona

Räväkällä esikoiskirjallaan Rexi on homo ja opettajat hullui! (2005) säväyttänyt raisiolainen opettaja-kirjailija Aino Kontula julkaisi 2007 romaanin Ei eläinkokeita – käyttäkää mopoja! yläasteesta oppilaan näkökulmasta katsottuna.

Älä hikuta, älä esitä superpirteää, älä hymyile, älä ole neiti, opettele lyömään, kamppaamaan ja heittään rajua läppää, rupee tykittään körssiä huuleen ja nölliä ikeneen, älä myönnä ikinä, älä ole ruskeakielinen.

Näin valistaa isoveli 13-vuotiasta Nikoa tämän aloittaessa yläasteen. Ulkoapäin pelottavalta hirmuliskolta vaikuttava betonilaatikko sieppaa Nikon tovereineen arkiseen syleilyynsä. Pientä mokkeria kampataan, syljetään ja pilkataan säännöllisesti.

Pamfletinomaisuudestaan huolimatta Kontulan päiväkirjaromaani on autenttisen tuntuinen koulukuvaus. Pitkään yläasteella opettanut eläkeläiskirjailija kuvaa yläasteen arkea harmaana mutta eteenpäin kulkevana.

Romaanissa sekava kouluympäristö saa jäsennystä mutta ei ryhtiä. Nikon yläasteelta puuttuvat täysin karismaattiset opettajat. Muutama vuoden mittaan tapahtuva räväkkä tapaus ei mietitytä kovin kauan nuorta romaanihenkilöä, sitä vastoin enemmän epilogin puolifiktiivistä opettajaa.

Koulukielteisyyden kasvupohja

Edellä käsitellyt teokset osoittavat jotain koulukielteisyyden potentiaalisesta kasvupohjasta. Teosten ilmeisen tietoinen aikuispainotus lienee seurausta kirjoittajien omista kokemuksista koulutyöstä.

Jos fiktiivinen opettaja on oppilaasta huono mutta vanhemmat kelvollisia – tai päinvastoin –, oppilaan tilanne näyttää kohtuulliselta. Mutta jos oppilaan aikuiset sekä kotona että koulussa eivät ymmärrä vastuutaan ja tehtäviään, nuori on selvästi vaarassa syrjäytyä ja joutua väärille teille myös fiktiivisessä koulussa.

Mainokset