Avainsanat

, , , , , ,

772px-Arms_of_Infante_Juan_Manuel_of_Castile,_Lord_of_Villena.svg Don_Juan_Manuel

Juan Manuel (1282-1348) oli Espanjan merkittävin keskiaikainen proosakirjailija. Kreivi Lucanor ja Patronio (Libro de los enxiemplos del Conde Lucanor e de Patronio, 1335) on paljon kirjoittaneen kirjailijan ja merkittävän poliitikon pääteos. Se jakautuu viiteen osaan, jotka ovat niin erilaisia, että voi puhua viiden pienoisteoksen kokoelmasta.

Laajin ja tunnetuin on kokoelman ensimmäinen osa, joka sisältää noin viisikymmentä tarinaa. Tarinoiden alussa on keskenään lähes identtiset kehyskertomukset, joissa kreivi Lucanor keskustelee viisaan neuvonantajansa Patronion kanssa. Kreivi esittää neuvonantajalleen kiperän ongelman tai mysteerin, jonka ratkaisusta ei ole vakuuttunut tai tietoinen. Kreivin vaikeisiin kysymyksiin Patronio vastaa ensin suorasanaisesti ja sen jälkeen asiaa havainnollistavalla fiktiivisellä tarinalla. Tarinat vakuuttavat kreivin toimimaan neuvojen mukaan, eikä turhaan:

“Kreivin mielestä neuvo oli hyvä, joten hän toimi sen mukaan ja huomasi sen hyväksi. Ja koska don Juan oli sitä mieltä, että tämä oli oikein hyvä esimerkki, hän kirjoitutti sen tähän kirjaan ja sepitti säkeet, jotka kuuluvat näin: Viholliseen entiseen liiassa jos tuotat, sillä yksi itsellesi tappion tuotat.”

Teoksen toisessa osassa Patronio esittelee kreiville noin sata sananlaskua. Tarinankerronta saa näin väistyä sellaisten sananlaskujen esittämisen tieltä, joiden sepittäjänä don Juan on hakenut esikuvansa suoraan Salomon teksteistä.

Kolmannessa osassa kirjoittaja esittää viitisenkymmentä lausumaa erilaisista asioista ja aiheista. Juan Manuelin teoksen neljännen osan noin kolmekymmentä lausumaa jäävät tavallaan auki. Lukijan odotetaan muodostavat järkeviä kokonaisuuksia Patronion esittelemistä yksittäisistä lausumista.

Teoksen päättävässä viidennessä osassa Patronio saarnaa lyhyesti kuin pappi hengellisistä asioista ja kristinuskon perusperiaatteiden käytännön sovelluksista.

Huomattavaa on, että Juan Manuelin klassikossa tulee vastaan ensimmäisen kerran sellaisia tarinoita, joiden aiheet ovat myöhemmin kopioituneet länsimaisessa kirjallisuudessa. Patronion tarinat ovat saaneet toisintonsa muun muassa H.C. Andersenin tuotannossa (“Keisarin uudet vaatteet”) tai William Shakespearen näytelmissä (“Kuinka äkäpussi kesytetään”). Alkutekstien luonnostelijana Juan Manuel yltää samalle tasolle esimerkiksi Boccaccion ja Cervantesinkanssa.

Osa Juan Manuelin tarinoiden ideoista on peräisin vanhemmista lähteistä, osa on muokattuja kansantaruja tai historiallisia kertomuksia ja osa kirjoittajan omia luomuksia. Kaikki tarinat kerrotaan historiallisessa viitekehyksessään siten, että niissä näkyy toisinaan selviä viittauksia keskiajan tapahtumiin ja tunnettuihin henkilöihin.

Kertomukset kestävät myös esteettisen tarkastelun, vaikka ne seuraavat monesti samaa kaavaa tarinasta toiseen.

Juan Manuel osaa kuvata sekä miljöitä että henkilöitä mieleenpainuvasti. Novelleina kertomukset kestävät myös esteettisen tarkastelun, vaikka kertomukset seuraavat monesti samaa kaavaa tarinasta toiseen.

Kasvatustendenssi on näkyvistä näkyvin. Juan Manuel kertoo siitä esipuheessaan:

“Koska paras oppi on sellaista, mitä toinen haluaa kuunnella, asiat tulisi yrittää kertoa sellaisessa muodossa, että ne miellyttäisivät mahdollisimman paljon opin vastaanottajaa. Mutkikkaat asiat eivät mahdu jokaisen ymmärrykseen, eivätkä sellaisia asioita käsittelevät teokset useinkaan tuota huvia. Niin ollen niiden oppikin jää monilta saamatta, vaikka kerrottujen asioiden tunteminen olisi lukijalle suureksi hyödyksi.”

Kasvatushenkisyydessään Kreivi Lucanor ja Patronio edustaa niin sanottua exempla-perinnettä, jossa kasvattavat ”tosikertomukset” nostetaan esille havainnollistamaan elämän tai uskonnon opetuksia. Don Juania on saattanut inspiroida kyseiseen kirjallisuudenlajiin varsinkin Petrus Alfonsin teos Disciplina clericalis (1110), kokoelma itämaisten tarinoiden latinankielisistä sovituksista, joka aikanaan saavutti suuren suosion ja herätti myöhemmissä kirjailijoissa satujen ja anekdoottien keräilyyn ja niiden muistiin merkitsemiseen kasvatuksellisessa mielessä.

On syytä huomata myös se, että Juan Manuelin tarinat ovat varsin profaaneista aiheista verrattuna syntyaikansa muihin teoksiin, olkoonkin että kreivi Lucanorin ja Patronion hahmot esitellään hyvin uskonnollisina henkilöinä. Muiden keskiaikaisten teoksien sisällöissä yleistä uskonnollista ainesta ei Kreivi Lucanorissa ja Patroniossa ole kuin teoksen viimeisessä osassa ja siinäkin suhteellisen vähän. Kirjailijana Juan Manuel oli kiinnostunut myös arkielämästä ja maallisista ongelmista. Hän huolehti lukijoidensa hyvinvoinnista niin maallisessa kuin hengellisessäkin mielessä.

Itämainen viisauskirjallisuus taustalla

Suomentaja Arto Rintalan (s. 1977) tulkintoja seuraten voi todeta, että Kreivi Lucanor ja Patronio liittyy enemmän itämaisen viisauskirjallisuuden perinteeseen kuin länsimaiseen. Länsimaiselle kirjallisuudelle oli keskiajalla tyypillistä kristillisen ajattelun ja antiikin perinteen yhteisvaikutuksesta syntynyt idealismi, jota Juan Manuelin klassikosta ei löydy.

Kirjailijan kiinnostus itämaista kirjallisuutta kohtaan periytyi hänen sedältään, Kastilian kuningasAlfonso X Viisaalta, joka mahtikaudellaan 1200-luvulla käännätti ison määrän arabian- ja hepreankielisiä lähteitä kastiliaksi ja latinaksi. Sofistikoituneen kuninkaan suuret kulttuurityöt sortuivat kuin korttitalot Kastilian ajauduttua pitkälliseen sisällissotaan 1200-luvun lopulla. Alfonson jälkeläisistä oikeastaan vain Juan Manuel jatkoi setänsä viitoittamaa kulttuuripolkua pitkin.

Don Juanin oma elämä on kuin suoraan historiallisesta seikkailuromaanista. Hän jäi täysorvoksi yhdeksänvuotiaana ja peri vanhemmiltaan laajoja läänityksiä Espanjan itärannikolta. Jälkipolvet tuntevat hänet etupäässä Villenan ruhtinaana, joka omisti elämänsä maurien vastaiseen taisteluun ja joka voimakkaan ratsuväkensä turvin hallitsi lähialueita rautaisella kädellä.

Iberian niemimaa oli sotaisten melskeiden tyyssija koko Juan Manuelin elämän ajan. Arto Rintalan mukaan Juan Manuel pyrki teoksissaan lähestymään sellaista ideaalia pohdiskelun ja ajattelun maailmaa, joka oli hyvin kaukana niistä ratkaisuista, joihin Iberian niemimaan sotainen todellisuus käytännössä ruhtinaan pakotti. Hän ajoi itsekkäästi oman huoneensa asiaa keskiaikaisessa ympäristössä, jossa alituiset kruununperimyssodat, kapinaliikkeet ja uskonnolliset taistelut olivat arkipäivää.

Ensimmäiselle sotaretkelleen Juan Manuel lähti jo 12-vuotiaana. Hän kuoli Córdobassa 66-vuotiaana vuonna 1348. Samaan aikaan musta surma saapui Eurooppaan.

Don Juanin historiallinen merkitys ei kuitenkaan rakennu politiikan tai sotataidon ympärille, vaan kaunokirjallisuuden. Hän kirjoitti kolmetoista teosta, joista kahdeksan on säilynyt. Teoksista henkii yritys kartoittaa sydänkeskiaikaista maailmaa suoralla ja maanläheisellä tavalla, kuten Arto Rintala on todennut. Teoksissa on mukana runsaasti elämäkerrallisia aineksia. Don Juan laati teoksistaan auktorisoidun kokoelman, joka tuhoutui tulipalossa, ja jopa oman runousopin Reglas cómmo se deve trobar (”Runouden säännöt”), joka on kadonnut jäljettömiin.

Todellisen kansankirjailijan Juan Manuelista tekee se, että hän pyrki kirjoittamaan teoksensa mahdollisimman ymmärrettävässä muodossa.

Don Juanin suosituin teos kautta aikain on kuitenkin Kreivi Lucanor ja Patronio. Teos valmistui vuosien työn jälkeen 1335, sijoittuen Juan Manuelin elämän pisimpään rauhan aikaan. Teos sai painoasun jo 1575 Sevillassa. Tämä on merkittävää sikäli, että suurin osa Espanjan keskiaikaisesta kirjallisuudesta vaipui unohduksiin ilman painettua asua.

Todellisen kansankirjailijan Juan Manuelista tekee se, että hän pyrki kirjoittamaan teoksensa mahdollisimman ymmärrettävässä muodossa. Kreivi Lucanor esitellään yksinkertaisena ajattelijana, joka ei ymmärrä eikä halua kuulla monimutkaisia selityksiä ja kertomuksia. Tätä kautta teoksen potentiaaliseksi lukijaksi määrittyy yksinkertainen kansanihminen, joka ei ole käynyt kouluja tai oppinut lukutaitoa.

Näin ollen Juan Manuel valitsi teoksen kieleksi kastilian, vaikka tuohon aikaan latina oli kirjallisuuden ehdoton kuningaskieli. Juan Manuel pyrki tavoittamaan latinisteja laajemman yleisön eli tavallisen kansan teologiaa oppineiden sijaan. Juan Manuel tiesi, että hänen teoksiaan luettiin ääneen suuremmille joukoille lukutaidottomia ihmisiä, kuten tuolloin oli tapana.

Arto Rintalan suomennos on ihailtavan sujuvakielinen, tiivis ja havainnollinen. Laajat selitysosat ja esipuheet avaavat don Juanin ajattelua selventävästi. Rintala on aiemmin suomentanut Cervantesin novellikokoelman Opettavaisia kertomuksia (Faros 2007), Cervantesin farssisikermän Välinäytöksiä (Faros 2011) ja tuntemattoman kirjailijan veijariromaanin Lazarillo de Tormes (Faros 2012).

– – – – – – – 

Arvostelu on julkaistu Kirjallisuuskritiikin verkkolehdessä Kiiltomato.net 13.8.2014. Linkki: http://www.kiiltomato.net/juan-manuel-kreivi-lucanor-ja-patronio/

Advertisements