Avainsanat

, ,

Kuva: Eeva Hakalisto

Kuva: Eeva Hakalisto

Outi Alm: Suhteettomia tiloja. Gummerus 2009.

Imatralaissyntyisen ja hoitotyötä pitkään tehneen Outi Almin (s. 1963) kuudes kaunokirjallinen teos Suhteettomia tiloja on kertomuskokoelma, jonka 12 tarinaa kietovat novellihenkilöitä karmeisiin ja kauhistuttaviin elämänkohtaloihin tai olosuhteisiin.

Velkakierteessä oleva nuoripari tekee kellaristaan alivuokralaisasunnon alkoholistille, jotta saisi lisärahaa velkojen maksuun. Toisessa kertomuksessa tehokkuusajattelu lyö poskelle uranaista. Hän joutuu kohtaamaan työpaikallaan jatkuvan rationalisoinnin haittoja ja menee päivästä toiseen piristeiden voimalla.

Kokoelman avaavassa kertomuksessa entiseen kanalaan perustetaan uuden ajan vanhainkoti. Siellä vanhuksia pidetään eläinten tavoin kuuden neliömetrin häkeissä, joiden kalusteina ovat muovituoli ja pöytä. Novellin lopussa idean keksinyt mies joutuu itse lukituksi häkkiin ja nukkumaan siellä yön yli:

”Istuin nalkissa, enkä päässyt pois. Huutaminen ei auttaisi, lähitienoilla ei liikkuisi ketään. Yhteyttä valvomoon ei ollut vielä otettu käyttöön. Oli vain odotettava, että armon rouva palaisi ja tulisi avaamaan ovet.”

Eräässä kertomuksessa sokea mies odottaa tilaamaansa taksia mutta joutuu ystävälliseltä vaikuttavan ohikulkijan kidnappaamaksi. Mies viedään julmien ja raakojen rikollisten luokse, mutta sieppaaja pelastaa miehen hengen ja vie lopulta takaisin tuttuihin ympyröihin. Novellin karmeaa mafiatunnelmaa korostaa äänien, hajujen ja makujen maailma, jota sokea henkilö havainnoi näkyjen sijasta.

Aiheeltaan kokoelman rankin lienee novelli, jossa lähitulevaisuuden naiset ovat ajautuneet tekemisiin seksuaalisen joukkoaddiktion kanssa. Iäkkäille naisille myydään apteekissa orgasmipillereitä, joita käyttämällä kadonnut sukupuolinen halu herää uudelleen.

Novellin naisille on omia ilotaloja, joissa viriilit nuorukaiset tarjoavat seksuaalipalvelujaan. Yllättävintä novellissa on vääristynyt muotiajattelu, johon novellikertoja alistaa naishenkilöt. Ilotalot ovat novellissa ”normaaleja” paikkoja, joissa naiset käyvät jopa joukolla. Tyydytyksentarpeen kasvua harva lähtee kyseenalaistamaan.

“Karhunpesä”-novellissa tohtoritasoiset henkilöt joutuvat työnantajan painostuksesta erilaisille kursseille, jossa pohditaan muun muassa elämän tarkoitusta. Yhdellä kurssilla rakennetaan itse ruumisarkku, jossa maataan tuntikausia miettien elämän pohjimmaista luonnetta ilman kouluttajan ohjausta:

”Olin oppinut, että kun koulussa puhuttiin oman oivalluksen tärkeydestä, se yleensä tarkoitti sitä, että keksi saman, minkä opettaja jo tiesi. Jos oivalsi jotakin erilaista, oli ymmärtänyt jotakin väärin. Ja riskin vähentämiseksi opettaja antoi vihjeitä siitä, mihin lopputulokseen olisi soveliasta päästä.”

Rakkauden puolesta

Porvoossa tällä hetkellä asuvan Outi Almin novellit ovat tyylikkäitä, taidokkaasti rakennettuja ja jännittäviäkin. Useimmat kertomuksista ovat kuin romaanin alkioita, joita voisi laajentaa 200-sivuisiksi proosateoksiksi. Alm on tähän mennessä tuottanut kolme novellikokoelmaa ja kolme romaania.

Suhteettomien tilojen Suomessa elämä on ahdistavaa taistelua ankaria kohtalonvoimia vastaan. Kertomukset aukeavat edetessään kauniisti kuin kukat paljastaen sen raadollisen todellisuuden, jossa kukin novellihenkilöistä ottaa vuorollaan arjen vastaan.

Esimerkiksi “Kissa”-novellissa kaksi teini-ikäistä lasta koettaa selviytyä ilman vanhempia alamaailman hallitsemilla kaduilla. Ulospääsyä ankeudesta ei näy, paitsi novellin lopussa, jossa luonnon kauneus lyö poskelle elämän rujoja puolia.

Kirjailija rakentaa lasten välille ihmissuhdekuvion, jonka syvyys ja konkreettisuus luovat tehokkaan kontrastin ulkoisten olojen pimeydelle. Tässä tavallaan astuu esille Almin novellikertojan idealismi: rakkaus kantaa elämää myös ankeina aikoina.

Käsittelytavoiltaan Outi Almin kokoelma muistuttaa melkoisesti Taavi Soininvaaran (s. 1966) loistavaa rikostarinakokoelmaa Rikollisen kaunis (2008), jonka karheat tarinat kertovat tyylikkäästi aiheutetusta kuolemasta ja sen johdannaisista. Siinä missä dekkaristi Soininvaara lähtee lopulta kalastamaan lisäpotkua kansainvälisiltä ulapoilta ja miljöiltä, Alm ammentaa lisäenergiansa maagisista kuvaustavoista ja tulevaisuudenkuvista.

– – – – – – – – – – – –

Arvostelu on julkaistu Kirjallisuuskritiikin verkkolehdessä Kiiltomato.net 15.6.2009.

Advertisements