Avainsanat

, , , , ,

 

Tuulikki Valkonen: Mäyhä – lähikuvia Marko Tapion elämästä. Tammi 2003. 445 s.

”Ei tullut Markosta pappia eikä lääkäriä. Tuli lahjakas arkielämän psykologi, joka kiinnostui ihmisten käyttäytymisestä ja luonteista ja elämästä. [- -] Jos hän mielestään oli jonkun asian ymmärtänyt oikein ja muut väärin, niin hän tunsi suorastaan velvollisuutta saattaa selittämällä heidät oikealle tielle.”

Näillä sanoilla luonnehtii Tuulikki Valkonen (s. 1939) uutuuskirjansa alkupuolella edesmennyttä kirjailijamiestään. Valkosen jykevä teos Mäyhä – lähikuvia Marko Tapion elämästä oli ehdolla Tieto-Finlandian saajaksi.

Mäyhän avatessani mietitytti, tuleeko Valkosen ja Tapion yhteisestä historiasta niin suuri painolasti, että se häiritsisi merkittävästi teoksessa kirjailijan tärkeiden asioiden ja elämänvaiheiden tulkintaa. Teoksen subjektiivinen painotus osoittautuikin voimakkaaksi. Varsin taidokkaasti kirjoittaja silti osaa häivyttää oman luontonsa taka-alalle, vaikka puhuu omalla äänellään.

Valkosen teos sykkii kaunokirjallista tenhoa. Mäyhä sisältää runsaasti sellaisia kertovia jaksoja ja maisemankuvausta, joissa raja fiktion ja faktan välillä hämärtyy. Teos on muodoltaan kuin dokumenttiromaani, jossa kertojan ääni on hirveän voimakas ja kerronnan kohde (Tapio) jää ajoittain jopa sivuhenkilöksi.

Päättelen tästä, että Valkonen tulee monesti kuvanneeksi edesmennyttä kirjailijamiestään omien havaintojensa ja tuntemustensa kautta ja tavallaan naamioineeksi  subjektiivisuutensa kaunokirjallisilla elementeillä. Vaikka hän kokeneena kirjallisuudentutkijana kykenee puntaroimaan Tapion teoksia varsin syvällisesti ja oivaltavasti, kirjailijakuvaus jää läheisen ihmisen havaintojen varaan, toisinaan jopa spekulaatioksi. Kenties Valkosen mielestä saa jäädäkin.

Kohtalousko

Tuulikki Valkonen (o. s. Viljanen) puhuu Marko Tapion kanssa ensimmäisen kerran puhelimessa lukiotyttönä 1958 luettuaan tämän romaanin Aapo Heiskasen viikatetanssi (1956). Romaani sotasairaalasta paenneen ylioppilaan henkisestä kriisistä on tehnyt Tuulikkiin suuren vaikutuksen, ja hän pyytää kirjailijalta apua kirjaesitelmää varten.

Esitelmätehtävän antanut äidinkielenopettaja varoittaa etukäteen Tuulikkia, että tyttö pitäisi varansa kirjailijan kanssa.

– Muuten hän tekee sinusta mitä itse tahtoo, opettaja sanoo kaukonäköisesti. Silloin Tuulikki ei mietiskele opettajan vinkkiä, myöhemmin useamminkin. Muutama kuukausi puhelinsoiton jälkeen 19-vuotias Tuulikki tapaa 34-vuotiaan kirjailijan ja seurustelu alkaa.

Valkonen analysoi Marko Tapion ajatusmaailmaa melkoisesti tämän kaunokirjallisten tekstien kautta. Mäyhä sisältää laajoja tekstianalyyttisia jaksoja, jotka Valkonen on sijoittanut kronologisesti etenevän elämäkertakuvauksen lomaan. Hän osoittaa havainnollisesti mm. Dostojevskin suuren vaikutuksen Tapion teoksien taustalla.

Mistä muuten elämäkerran nimi tulee? Mäyhä osoittautuu pieneksi, maalaamattomaksi puuveistokseksi, jonka kirjailija ripustaa amuletiksi kaulaansa hävittyään korttipelissä. Mäyhä nousee epäonnen symboli, joka kuvannee Valkosen uskoa itsestään ja Tapiosta irrationaalisten kohtalonvoimien pelinappulana. Valkosen teoksen fatalismi on kouriintuntuvaa.

Tapperin suku

Mäyhä sisältää laajan selvityksen Tapperien kulttuurisuvusta ja sen kehitysvaiheista. Marko Tapperin veljet Kain, Harri ja Yrjö pääsevät kuvauksen keskiöön tämän tästä. Marko on esikoinen ja homogeenisen veljessarjan johtaja. – Heitä kaikkia sinun pitää kunnioittaa, hän sanoo Tuulikille pikkuveljistään.

Harri on perheen koomikko, ilmiselvä teatterilahjakkuus, joka kannattaa vapaata kasvatusta. Yrjö, nuorimmainen, on ujo poikamies, jonka naisasiat ovat muille salaperäisiä. Hän työskentelee lavastajana mm. Tampereen Teatterissa.

Kain, kuvanveistäjä, jää Tuulikille kaikkein vieraimmaksi. Hän on niin paljon omissa oloissaan, ettei Markon vaimo saa häneen kunnolla tutustuttua. Kain paljastuu luonnonlapseksi, jonka välit Markon kanssa ovat välistä huonot pitkän aikaa. Marko on miehistä kitsain, ja hänen sitkeä rahapolitiikkansa auttaa perhettä kestämään rahattomien aikojen läpi.

Valkonen on sijoittanut runsaasti leikkeitä Markon kirjoittamista kirjeistä leipätekstin lomaan. Näistä käyvät hyvin ilmi paitsi kirjailijan alituiset mielialan vaihtelut myös hänen herkkä älyllisyytensä ja vaistomainen elämänhalunsa.

Valkosen teoksen laaja-alaisuutta lisää se, että Mäyhässä tarkastellaan analyyttisesti Jyväskylän kirjallisuuskulttuuria, Gummeruksen valtapiiriä ja sen ahkeria toimijoita. Mm. Ville Vikstenistä ja Jaakko Syrjästä kirjoittaja puhuu monin ylisanoin. Teoksen kirjallisuussosiologiset juonteet laajenevat loppua kohden suurempiin kustannusyhtiöihin ja kaunokirjallisuuden tekemisen synkkiin reunaehtoihin.

Marko ja Tuulikki muuttavat paikkakunnalta toiselle, Jyväskylään, Espooseen, Porvooseen, takaisin Jyväskylään. Tapiolan betoniluolassa Marko Tapion viikatetanssi alkaa toden teolla. Markosta tulee maaninen, ja todellisuus alkaa hämärtyä painajaismaisiin mielikuviin. Kirjailijan ilmaisu kypsyy tällöin tyylikkääksi. Ankarat mietteet paitsi jättävät jälkensä kirjailijan ruumiiseen myös heijastuvat synkkänä pessimisminä Tapion pääteokseen Arktiseen hysteriaan, jonka vastaanotto on kuitenkin suurenmoinen.

Mäyhässä on vahvoja annoksia 1960-luvun kirjallisuushistoriaa, josta selviävät esim. WSOY:n ja Otavan keskinäiset jännitteet erilaisina kirjallisina etupiireinä. Modernistien mukaan WSOY oli konservatiivinen kustantamo, jonka kirjailijana Tapio sai elävänä kuolleen leiman otsaansa.

Pienenevät vaikutusmahdollisuudet

Alaotsikkonsa mukaisesti Mäyhä rakentuu todellisiksi lähikuviksi Marko Tapion elämästä. Tosin ei sovi unohtaa teoksen tekstikriittisiä painotuksia. Valkonen käy läpi kaikkien Tapion keskeisten teosten syntyvaiheet ja taustat. Kirjallisuudentutkimuksena Mäyhä noudattelee pitkälti perinteisen biografisen kirjallisuudentutkimuksen kaavaa (kirjailijan elämä & teokset).

Mäyhä jättää jälkeensä suuren kysymyksen, miksi kirjailijalle piti käydä niin huonosti kuin kävi. Siihen Valkonen hakee vastausta läpi teoksen, sitä kuitenkaan löytämättä tai jakamatta. Marko Tapio vaikuttaa henkilöltä, joka ei kykene vastustamaan alkoholia eikä voimakkaita ihmisiä ja joka vetäytyy omaan synkkyyteensä. Mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämään heikkenevät koko ajan kirjailijan vanhetessa.

Kiintoisa kuriositeetti on se, että Marko Tapion kirjailijanimi  on peräisin WSOY:n pääjohtajalta Y. A. Jäntiltä. Kun Marko Tapper julkaisi esikoisromaaninsa Lasinen pyykkilauta (1952), Jäntti vaati ehdottomasti teoksen tekijälle suomalaista sukunimeä vierasperäisen Tapperin sijaan. Marko ei itse pitänyt lainkaan ehdotuksesta eikä koskaan mieltynyt kirjailijanimeensä. Hän ei kuitenkaan rohjennut vastustaa pääjohtajan ehdotusta.

Henkilökohtaisen surunsa läpi Valkonen lienee hyvin päässyt. Katkeruus kovasta kohtalosta ei ole saanut Mäyhän kerronnassa sijaa, ei edes ironisella tasolla.

– – – – – – – – –

Arvostelu on julkaistu Hiidenkivessä 2003.

Mainokset