VETUS Et NOVA

~ Artikkeleita ja arvosteluja uusista ja vanhoista kirjoista

VETUS Et NOVA

Monthly Archives: kesäkuu 2016

Maalaiskylän enkelit ja veijarit

19 sunnuntai Kes 2016

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

religion, suomalainen kaunokirjallisuus, Tapio Koivukari, uskonto

koivukari_tapio_13

Tapio Koivukari: Unissasaarnaaja. Johnny Kniga 2015. 332 s.

Raumalainen kirjailija ja kääntäjä Tapio Koivukari (s. 1959) tunnetaan varsinkin länsirannikon ja Selkämeren saaristolaiskuvauksista sekä islantilaisten teosten suomennoksista. Runebergin kirjallisuuspalkinnon voittaneessa Unissasaarnaajassa kirjailija kuvaa varsinaissuomalaista Nihtamon kylää, josta tulee uuden herätysliikkeen pesäpaikka murrosikäisen unissasaarnaajatytön ansiosta.

Uskonnollisen romaanin tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1949. Suomalaiset toipuvat pikkuhiljaa kahden sodan vaikutuksista, haavoja nuollaan ja kaatuneita muistellaan. Koivukarin kuvaamassa Suomessa viranomaiset kamppailevat pitääkseen kansan kurissa ja Herran nuhteessa. Tätä mietitään muun muassa yleisen kokoontumisvapauden rajojen suhteen, kun viranomaiset joutuvat pohtimaan, pitäisikö lapsekkaan horrossaarnaajan kokoukset kieltää jo tuoreeltaan.

Heinosen perheen Tuulikki-tyttö saa 13-vuotiaana ensimmäisen hurmoksensa, jonka aikana hän julistaa Jumalan sanaa ihmetteleville perheenjäsenilleen. Vähitellen Tuulikin julistusta kokoontuu kuulemaan väkeä kauempaakin ja syntyy pienimuotoinen herätysliike. Enkelimäinen unissasaarnaaja tempaisee kuulijat mukaansa vastustamattomasti:

”Tuulikin rintakehä kohoili voimakkaasti, jalat tekivät potkivaa liikettä, kädet kohosivat rentoina kyynärpäiden varassa ylöspäin, aivan kuin hän olisi ottanut vastaan ylhäältä tulevaa sadetta. Jalkojen potkiminen muuttui säännölliseksi liikkeeksi, ikään kuin hän olisi ajanut näkymätöntä polkupyörää ylöspäin ja raukeni sitten. Jalkojen asetuttua hän alkoi jännittää selkäänsä kaarelle ja väännellä käsiään. Äkkiä hän retkahti vuoteelle rentona, nyt saarna alkoi ja sanat tulivat. Ihmeellisintä sanoissa oli niiden vakuuttunut, rauhallinen, ylimaallinen sointi.” (s. 65)

Kielenkäytöllään hienosti irrotteleva teos on itsenäinen jatko-osa Koivukarin edelliselle teokselle Käpykaartilaiset.

Nihtamoa valvova nimismies odottelee kokousten hiipuvan itsestään nopeasti, mutta toisin käy. Väkeä tulee jopa pääkaupunkiseudulta asti. Kohua ei vähennä se, että Tuulikki profetoi jopa kaukomailla seilaavan laivan tuhon etukäteen.

Veijarit ilmestyvät

Unissasaarnaaja on Koivukarin yhdeksäs romaani. Kielenkäytöllään hienosti irrotteleva teos on itsenäinen jatko-osa Koivukarin edelliselle teokselle Käpykaartilaiset (2013), joka kertoo asepalvelusta karttavista miehistä sota-aikana. Myös Käpykaartilaisten tapahtumat sijoittuvat Nihtamon kylään ja metsiin. Romaanin päähenkilö Einari Takavainio päättää karata metsään saatuaan jatkosodan alussa palvelukseenastumismääräyksen.Unissasaarnaajassa hän esiintyy sivuroolissa.

Unissasaarnaajassa on vahvoja veijariromaanin piirteitä, kuten kriitikko Vesa Karonen on todennut. Kun Tuulikki tulee kuuluisaksi unisaarnojensa vuoksi, kohu houkuttelee paikalle myös virkaheittoja saarnamiehiä, jotka koettavat päästä samojen yleisöjen eteen Tuulikin varjolla.

Sattuman oikusta Tuulikin Veera-äiti kutsuu paikalle korsolaisen huijarisaarnaaja Sigurd Sihvosen, mistä on myöhemmin kohtalokkaita seurauksia. Tämä viekoittelee Tuulikin kumppaneineen hassunkuriselle saarnamatkalle Lappiin, ja reissussa sattuu kaikenlaista. Romaanin surullinen loppu, jossa Tuulikin saarnaura päättyy kesken kaiken, purkaa auki lavean rikollisuuden tunnun, joka tietyllä tavalla kantaa läpi koko romaanin.

Kun Koivukarilla oli romaaniparin ensimmäisessä teoksessa tendenssi valottaa sodan varjopuolia, korostuvat uutuudessa samantyyppisesti uskonnollisen ahdistuksen ja mielenpalon esittely ja erittely. Unissasaarnaajassa sodan möyhentämä maalaiskulttuuri toimii oivallisena kasvualustana erilaisille herätysliikkeille. Sotaan liittyvät syyllisyydet repivät ihmisiä sisältä kuin piikkilanka:

”Kaikki he saivat kantaa sanatonta huonommuutta ja syyllisyyttä, kuten rintamalla olleet kantoivat sanatonta syyllisyyttä henkiinjäämisestään. Syyllisyydessä ei ollut tietysti mitään järkeä, mutta silti se oli ja kaihersi mielen pohjalla. Ja jotkut, usein kaikkein hiljaisimmat miehet, kantoivat syyllisyyttä siitäkin, mitä olivat sotareissulla joutuneet tekemään tai, sikseen jopa, innostuneet tekemään.” (s. 126)

Sotaan liittyvät syyllisyydet repivät ihmisiä sisältä kuin piikkilanka.

Sodankäyneistä henkilöistä keskiöön nousee Tuulikin Jussi-isä, jota haukutaan Nihtamossa toistuvasti Tuuri-Heinoseksi: mies kun on selvinnyt hengissä niin talvi- kuin jatkosodan kauhuista, löytänyt puolisoksi vetävän naisen ja rakentanut omin käsin pienen talon perheelleen, vaikka ansaitsee vähän puukäsitöillään. Olipa kuulemma selvinnyt voittajana asemasodanaikaisista neljän kuninkaan käräjistä, sököringistä, jossa panokseksi nousikin loppujen lopuksi vuosien vankileirituomio.

Tuuri-Heinonen on Nihtamon kylähullu, johon kaikki suhtautuvat varauksella syystä ja syyttä. Kun hänen tyttärestään tulee herätysliikkeen airut ja keulakuva, se sopii Heinosen julkisuuskuvaan kuin nenä päähän. Erilaisuudessaan Jussi Heinonen on kyläläisille ikuinen kakkonen, jolta on turha odottaa onnistumisia:

”Hulluksi tullut ihminen kun oli peruuttamattomasti toisenmoinen, hulluuden kitaan joutunut, tumman verhon takana, vaikka toisten ihmisten joukossa olisikin. Ja melkein useimpien mielestä sikälikin kartettava, ettei vain tartuttaisi hulluuttaan toisiin. Tietysti, näillä mailla varsinkin oli toisen kautta totuttu siihen, että joukossa oli vähän omituisia, einen verran viurahtaneita tai muuten kummallisia kulkijoita. Mutta jokin raja oli asioihin vedettävä ja selvä hulluus oli semmoinen.” (s. 179)

Laupias kertoja

Koivukari on ollut luontokuvaajana lähes vertaansa vailla. Raumalaiskirjailijan teoksissa merellä ja rannikolla on ollut suuri merkitys. Havainnollinen miljöönkuvaus pitää tälläkin kertaa otteessaan loppuun asti.

Myös historiallista epookkia Koivukari kirjoittaa niin osuvasti, että lukija pysähtelee menneisiin yksityiskohtiin ja vanhentuneisiin kielenpiirteisiin. Kun romaanikertoja lähtee Heinosten mukana läpi Suomen jopa Ivaloon asti, tulee vastaan jälleenrakennustyömaita pitkin matkaa ja sodasta monin tavoin kärsineitä ihmispoloja.

Sama humaani ymmärrys, jolla Käpykaartilaisten romaanikertoja kohtelee sotilaskarkureita ja näiden poloisia omaisia, tulee vastaan myös Unissasaarnaajan kertojalla, joka täyttää heiveröisen tytön pään taivaallisilla näyillä jo pienenä ja ohjaa kansanjoukkoja kulkemaan näiden näkyjen viitoittamia polkuja. Heikko ihminen ei tarvitse niinkään tuomaria, vaan laupiaan ohjaajan, joka näyttäisi oikean suunnan ja antaisi armon käydä oikeudesta.

”Ja niin kävi, että Hemmilän Tarmo meni hiljaisena miehenä sanankuuloon, kun Heinosen Jussin uuden mökin pihalla oli väenkokous. Ihmeellisesti sousivat poutapilvet taivaan sinessä, pilvi väistyi juuri, kun tyttö tuli valkoisessa vaatteessaan suuren väkijoukon eteen, kuin pieni ja punatukkainen enkeli. Pilven varjo sai Tarmon tahtomattaankin muistamaan jippippiitä ja sen tuomaa synnintuntoa, mutta tytön saarna tuntui taas koskettavan Tarmon arkaa ja kolhiintunutta sisintä, pelkästään sanojen sointi tuntui rauhoittavalta, rakkaudelliselta. Maailmassa on tapahtunut suuria asioita, kauheita ja pelottavia, mutta myös suurenmoisia ja hienoja.[–] Tarmo putosi penkkien väliin polvilleen monen muun miehen ja naisen tavoin, sydämen padot aukenivat, sielun sadekausi saapui ja hän itki voimatta kyynelten tulvaa pysäyttää. Itki aikansa, unohti ajan ja havahtui vasta loppuvirsissä ja siihen, kun Veeran vanhempi tytär käytti kolehtikoria hänen nokkansa alla.” (s. 164-165)

Tällainen laupias kertoja sopii teologitaustaisen Koivukarin tuotantoon muutenkin kuin nakutettu. Sellainen esiintyy muun muassa veijariromaanissa Meren yli, kiven sisään (2007). Tosipohjaisen romaanin päähenkilö on Yrjö Aaltonen, perheellinen rannikkokalastaja, joka sodan päätyttyä alkaa salakuljettaa inkeriläisiä pakolaisia Selkämeren yli Ruotsiin. Kultaisella sydämellä varustettu päähenkilö tekee hienoja tekoja toisensa perään ja joutuu virkavallan kanssa kiipeliin säännöllisin väliajoin sekä Suomessa että Ruotsissa.

Saaristolaissaagan jatkumo

Tapio Koivukari on kaunokirjailijana tuottelias ja monipuolinen. Tuotantoon kuuluu romaaneja, novelleja, kuunnelmia, näytelmiä ja runoja. Koivukari on kunnostautunut myös islantilaiskirjallisuuden kääntäjänä, suomentaen muun muassa useita Vigdis Grimsdóttirin teoksia.

Koivukarin pääteos on Saaristolaissaagaksi nimetty romaanitrilogia, joka koostuu romaaneista Luodetuulen maa (2002), Missä aallot murtuvat (2005) ja Sumun lokikirja(2009). Trilogia on nostalgishenkinen tunnustus sille peräänantamattomalle tulevaisuudenuskolle, jota raumalaiset ovat sodan jälkeen osoittaneet.

Uskonto on Koivukarilla eräänlainen kansankuvauksen kaikupohja.

Sama Koivukari, joka pääteoksessaan kuvaa havainnollisesti purjelaivojen syntyä mestarillisina käsitöinä, paneutuu Unissasaarnaajassa maalaisyhteisön arkisiin askareisiin ja niiden huipentumina juhlapyhien seuroihin ja hengellisiin kokoontumisiin. Välillä poiketaan kaukomaille Australiaa myöten. Unissasaarnaaja liittyy Saaristolaissaagan jatkumoon omalla näkökulmallaan: entä jos sodanjälkeinen jälleenrakennus sai voimaa paljon kärsineiden ihmisten hengellisistä kokemuksista? Kun esimerkiksi Sumun lokikirjassateollisuusnäkökulmat olivat vahvoja sotakorvausteollisuuden poikiessa fiktiivisellä Raumalla tulevan vaurauden ja elintason pohjan, Unissasaarnaajassa etsitään Länsi-Suomen kehityksen henkisempää pohjaa uskonnollisuuden kuvauksen kautta.

Uskonto on Koivukarilla eräänlainen kansankuvauksen kaikupohja, jonka kumauksia kertoja laajentaa suuremmiksi kansankuviksi. Kuvaustapa muistuttaa esimerkiksi Mika Waltarin Mikael Karvajalkaa, jossa päähenkilön vaimo joutuu katolisen kirkon noitavainojen kohteeksi 1500-luvun Saksassa. Uskonnolliseen hurmahenkisyyteen Unissasaarnaajan kertoja suhtautuu kriittisesti romaanin alusta asti. Kerrontaan kuuluu ajoittaisia ylilyöntejä, joissa joko hurmahenkinen agitaattori koettaa houkutella hurskaita sieluja puolelleen tai vastakohtaisesti joku suruton maailmankulkija antaa raikuvasti kyytiä papeille, uskonnollisille puheille ja ilmiöille. Jälkimmäisestä käyvät esimerkiksi paljon kärsineen Jussi Heinosen tunnot monin tavoin epäonnisella Lapin-matkalla:

”Jos se taivaan ukko oli olemassa, niin sen täytyi olla aika vittumainen äijä. Ajatus, joka oli tullut mieleen jo sotareissullakin pariin kertaan. Eikö silläkään nyt parempaa tekemistä ollut kuin häntä vaivata, loputtomiin?” (s. 246)

Monipolvisena kansankuvauksena Unissasaarnaaja on onnistunut tutkielma sodanaikaisen sukupolven vaihtoehdoista, tunnoista ja ratkaisuista maaseutumaailmassa, jota ei enää ole. Runeberg-voitto oli enemmän kuin ansaittu.

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Arvostelu on julkaistu Kirjallisuuskritiikin verkkolehdessä Kiiltomato.net 21.2.2016.

 

Rakkauden ja matkanteon haasteita

17 perjantai Kes 2016

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ 1 kommentti

Avainsanat

book review, Helene Bützov, José Saramago, Kazuo Ishiguro, Mario Vargas Llosa, Matti Brotherus, Sanna Pernu

Mario Vargas Llosa
ishiguro
Saramago-capa-site

Mario Vargas Llosa: Vihreä talo. Alkuteos La casa verde (Peru 1965). Suom. Matti Brotherus. 2. painos. Tammen Keltainen Kirjasto 414. Tammi 2010. 439 s.

Kazuo Ishiguro: Yösoittoja. Alkuteos Nocturnes (Englanti 2009). Suom. Helene Bützow. Tammen Keltainen Kirjasto 415. Tammi 2011. 226 s.

José Saramago: Elefantin matka. Alkuteos A Viagem do Elefante (Portugali 2008). Suom. Sanna Pernu. Tammen Keltainen Kirjasto 416. Tammi 2011. 226 s.

Vuoden 2010 Nobel-voittajan Mario Vargas Llosan (s. 1936) romaani Vihreä talo on hänen läpimurtoteoksensa. Teosta on mainittu yhdeksi latinalaisamerikkalaisen merkittävimmistä kaunokirjoista.

Lukuromaaniksi kohtalaisen vaikeaselkoinen teos sijoittuu pieneen perulaiseen Piuran rannikkokaupunkiin hiekka-aavikon ja viidakon laidalla. Sinne saapuu muukalaisena salaperäinen don Anselmo, joka rakentaa muurilla ympäröidyn Vihreän talon muiden ihmettelystä huolimatta. Kiellettyjen nautintojen tyyssijaksi muotoutuva ilotalo vetää vastustamattomasti puoleensa kaupungin miehiä.

”Vihreän talon rakentaminen kesti useita viikkoja; laudat, hirret ja tiilet piti raahata kaupungin toisesta päästä ja don Anselmon vuokraamat muulit kulkivat vaivalloisesti hiekka-aavikolla. [–] Joka aamu piti tehdä uudelleen jo kertaalleen aloitettu, korjata piirustukset, kunnostaa tarvikkeet äänettömässä kamppailussa joka alkoi hallita kaupunkia.”

Tyylillisesti Vihreä talo on monipuolinen kaunokirja. Välillä romaanikertoja kuvaa moninaisten kaupunkilaisten monipolvisia vuoropuheluja, joissa värikkäät lausahdukset seuraavat toistaan. Toisinaan maaginen kertoja antautuu sivun toisensa jälkeen kestävään tajunnanvirtaan, jolle ei tunnu löytyvän päätä eikä häntää. Matti Brotheruksen suomennos seuraa urhean uskollisesti alkutekstin kielellisiä oikkuja.

17 romaania kirjoittanut Vargas Llosa nousi maailmanmaineeseen jo vuonna 1962, kun hänen esikoisromaaninsa Kaupungin koirat ilmestyi. Teos herätti niin suurta vastustusta, että perulaiset viranomaiset polttivat sitä roviolla pääkaupungin Liman torilla. Vargas Llosan tuorein teos on irlantilaisen nationalistin Roger Casementin elämään perustuva puolifiktiivinen romaani El sueño del celta (2010).

Rakkauden perspektiivit

Kazuo Ishiguro (s. 1954) on englanninjapanilainen kirjailija. Ishiguro syntyi Nagasakissa, mutta perhe muutti Japanista Englantiin 1960. Kirjailija asuu nykyisin Lontoossa. Ishiguron tämänhetkinen pääteos on romaani Pitkän päivän ilta (1989), josta hänet palkittiin Booker-palkinnolla.

Vaikka Ishiguro on prosaistina varsinaisesti romaanikirjailija, hänen viimeisin teoksensa on novellikokoelma Yösoittoja. Uutuuskokoelma sisältää viisi pitkää tarinaa, jotka kaikki liittyvät sekä rakkauteen että musiikkiin. Kokoelma tavallaan kertaa viidesti saman teeman, vaikka näkökulmat, miljööt ja henkilöt vaihtuvat.

Helene Bützovin hieno suomennos on loistavan iskevää ja romanttisuudessaan tehokasta. Novellikertojan maailma on pieni. Kertomuksissa liikutaan Venetsiassa, Hollywoodissa, Lontoossa. Yhteistä kertomuksissa on rakkauden päättymisen ja avioeron vahvat tunnelmat. Mitä novellihenkilöt tekevät, kun pitkäaikaisesta suhteesta on romantiikka hävinnyt? Vanhemmat henkilöt neuvovat nuorempiaan rakkauden perspektiivien löytämiseen.

Ishiguron novellikerronta ansaitsee ison kiitoksen. Yösoittoja sisältää tarinoita, joiden sisältöä ei tarvitse etsiä suurennuslasilla tai jonkin käsiteapparaatin lävitse. Kirjailijan eetos kuolevaisesta rakkaudesta kuolemattoman tai ikuisen sijasta on erittäin havainnollinen ja kiintoisa.

Euroopan halki

Portugalin merkittävin nykykirjailija on ollut vuosia José Saramago (1922-2010), jonka elämäntyö palkittiin Nobelilla 1998. Lähes 90-vuotiaaksi eläneen kirjailijan viimeiseksi teokseksi jäi tositapahtumiin perustuva romaani Elefantin matka, joka kertoo Salomo-elefantin ja sen hoitajan Subhron matkasta Lissabonista Wieniin.

Elefantin matkan värikylläiset tapahtumat sijoittuvat 1550-luvulle. Portugalin kuningas Juhana III tuo elefantin Intiasta Portugaliin ja päättää kahden vuoden päästä lahjoittaa sen vaimonsa serkulle Itävaltaan. Niin elefantti ja sen hoitaja lähtevät tuhansien kilometrien vaellukselle läpi myöhäiskeskiajan Euroopan. Matkatekoa häiritsevät mm. sudet, huonot säät, kova merenkäynti, alituiset tauot ja epäonniset sattumukset.

Suomentajalle Saramagon teksti on ollut melkoinen haaste. Kertojan kappale on pitkä, jopa useita sivuja. Repliikit hukkuvat muun kerronnan sisään. Muutenkin romaanikerronta eteen hengästyttävän tauottomasti. Suruttomalla välinpitämättömyydellä kirjailija suhtautuu myös alkukirjainten käyttöön.

Nobelisti veistelee tämän tästä ironisia ja hirtehisiä huomioita keskiaikaisista henkilöistä ja näiden kulttuureista. Sävyisä luontokappale joutuu melkoisen rääkin kohteeksi kuninkaallisten mielijohteiden vuoksi, kuten elefantin lähellä kulkevat ihmisetkin, olivat he sitten Portugalista tai Itävallasta.

Opettaako suru mitään?

15 keskiviikko Kes 2016

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book article

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Anna-Leena Härkönen, book article, Jukka Kemppinen, Martti Lindqvist, surutyö

surun tie
Anna-Leena Härkönen Loppuunkäsitelty • Paljas, suorasukainen raportti ajasta läheisen kuoleman jälkeen ”En näe sinua enää koskaan, mutta sitä minä en vielä tiedä. Sinä olet vielä siinä ja hengität, minun ihana pikkusiskoni. Olet väsyneen näköinen ja kalpea mutta kaunis kuten aina, kävelet vierelläni, hyvin lähellä, melkein kiinni minussa.” Kaksi poliisia soittaa Anna-Leena Härkösen ovikelloa. ”Oletteko Kirsti Härkösen sisar? Meillä on ikäviä uutisia.” Kirjailijan sisar on tehnyt itsemurhan. Uutinen ei tule täytenä yllätyksenä. Lopullisuudessaan se kuitenkin tyrmää, lamauttaa. Ja syyllistää. Kysymykset eivät jätä rauhaan, niihin ei ole vastauksia. Toisaalta on pakko toimia, ajatella hautajaisia, tyhjentää Kirstin asunto, huolehtia kaikesta. Pitää jatkaa omaa elämäänsä, pysyä järjissään, muistaa läheisiään. Ja pitää yrittää käsitellä tapahtunutta. Suostua siihen että kaikkea ei ymmärrä, ei kerralla, ei ehkä koskaan. Anna-Leena Härkönen (s. 1965 Limingassa) on kuulunut parikymmentä vuotta kulttuurielämämme huippuihin niin kirjailijana, käsikirjoittajana kuin näyttelijänäkin. Noin 200 sivua / 128 x 185 mm / 84.2 / ISBN 951-1-20003-8 / Elokuu
Anna-Leena Härkönen Loppuunkäsitelty • Paljas, suorasukainen raportti ajasta läheisen kuoleman jälkeen ”En näe sinua enää koskaan, mutta sitä minä en vielä tiedä. Sinä olet vielä siinä ja hengität, minun ihana pikkusiskoni. Olet väsyneen näköinen ja kalpea mutta kaunis kuten aina, kävelet vierelläni, hyvin lähellä, melkein kiinni minussa.” Kaksi poliisia soittaa Anna-Leena Härkösen ovikelloa. ”Oletteko Kirsti Härkösen sisar? Meillä on ikäviä uutisia.” Kirjailijan sisar on tehnyt itsemurhan. Uutinen ei tule täytenä yllätyksenä. Lopullisuudessaan se kuitenkin tyrmää, lamauttaa. Ja syyllistää. Kysymykset eivät jätä rauhaan, niihin ei ole vastauksia. Toisaalta on pakko toimia, ajatella hautajaisia, tyhjentää Kirstin asunto, huolehtia kaikesta. Pitää jatkaa omaa elämäänsä, pysyä järjissään, muistaa läheisiään. Ja pitää yrittää käsitellä tapahtunutta. Suostua siihen että kaikkea ei ymmärrä, ei kerralla, ei ehkä koskaan. Anna-Leena Härkönen (s. 1965 Limingassa) on kuulunut parikymmentä vuotta kulttuurielämämme huippuihin niin kirjailijana, käsikirjoittajana kuin näyttelijänäkin. Noin 200 sivua / 128 x 185 mm / 84.2 / ISBN 951-1-20003-8 / Elokuu
elämän varjo

Edesmennyt teologi Martti Lindqvist (1945–2004) koulutti vuosia lääkäreitä lohduttamaan kuolevia potilaitaan ja näiden omaisia. Väisteltyään harvoin vaikeita kysymyksiä hän ohjautui Suomen johtavaksi elämän ja kuoleman etiikan pohdiskelijaksi.

Lindqvistin elämä muuttui kuitenkin kertaheitolla 1990-luvun alussa, kun hänen vaimonsa Hannele menehtyi äkillisesti. Nimekäs teologi ahdistui oivallettuaan elämänsä pohjan murentuneen täysin.

Tilanteen irvokkuutta lisäsi se, että hänelle, joka oli opettanut ammattilohduttajia, ei tahtonut löytyä ketään vierellä kulkijaa. Lindqvist tunsi jääneensä yksin surunsa kanssa peruuttamattomasti ja lohduttomasti.

Kirjoittaminen selviytymiskeinona

Lindqvist turvautui ainoaan tuntemaansa selviytymiskeinoon: kirjoittamiseen. Tuskaisten pohdiskelujen ensimmäisenä versiona syntyi tajunnanvirtamainen Kuolemaa väkevämpi (1994). Kolme vuotta myöhemmin ilmestyneessä Näkymättömän painossa suru oli esillä jo huomattavasti jäsentyneemmässä muodossa. Lindqvistin viimeinen surukirja oli Surun tie (1999), jonka analyyttinen ote kertoi kirjoittajan löytyneestä tasapainosta. Tiedemies oli astunut esiin leskimiehen takaa.

Kirjoittaminen on osoittautunut selviytymiskeinoksi monelle muullekin surevalle, kuten Anna-Leena Härköselle (s. 1965). Kuultuaan syksyllä 2003 sisarensa Kirstin itsemurhasta kirjailija istuutui lähes saman tien tietokoneelleen ja avasi uuden tiedoston. ”Jos en ala kirjoittaa nyt heti, minä luhistun”, hän tilittää kirjassaan Loppuunkäsitelty (2005).

Härkönen tuo kirpeästi esille nykyihmisen pelkoja surua ja surullisuutta kohtaan. Surullinen ihminen menettää helposti ystävänsä, koska näille saattaa olla ylivoimaisen vaikeaa kohdata muita kuin voittajia. Jos joku tipahtaa kelkasta, katsotaan parhaaksi paeta paikalta.

Vahva todellisuuden elämys

Lindqvistin ikätoveri Jukka Kemppinen (s. 1944) on toinen leskeydestään kirjoittanut kirjailija. Hänen kirjansa Elämän varjo (1996) osoittaa paitsi jumalallisen tuen merkityksen surutyössä myös tärkeitä myyttejä suruun liittyen.

”Kun asiat ovat kunnossa ja elämme normaalia arkea, elämän todellisuus saattaa olla varjomaisen epämääräinen. Mutta kun satuttaa itsensä, ei ole pienintäkään epäilyä siitä, etteikö olisi hengissä ja etteikö juuri tämä ole elämää. Vakavassa kohtaloniskussa, kun menettää läheisensä, todellisuuden elämys on tuskallisen selvä ja varma.”

Kemppisen mielestä kärsimys ei itsessään jalosta ihmistä paremmaksi. Ihminen on professorin mukaan aivan yhtä tyhmä, mitättömistä asioista pelästyvä ja huolestuva kuin ennenkin. ”Toisaalta kokemuksen turvin pystyy ehkä hiukan paremmin kohtaamaan loppuelämänsä”, Kemppinen sanoo.

Suru opettaa ennen kaikkea itsensä, eli sen, miten surun kanssa eletään. Surun omakohtaisuuden tunteva henkilö ei häkelly toisenkaan surun edessä. Oppimisen kautta voidaan välttää Härkösen havainnollistama surukammo. Suruun oppineina emme tulkitse surullisuutta pelottavaksi ja hämmentäväksi säädyttömyydeksi.

Kulttuurihistoriallinen matkakirja

14 tiistai Kes 2016

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arto Häilä, book review, historiantutkimus, Leif Salmén

leif_salmen-reserv

Leif Salmén 2012 / Tor Wennström

Leif Salmén: Alas Akropoliilta. Suom. Arto Häilä. Teos 2008. 250 s.

”Muisti on oikullinen hallitsija. Sillä on sellainen merkillinen ominaisuus, ettei voi oikeastaan tietää, onko sepitteellinen menneisyys todempi ja tärkeämpi kuin erilaisista jäänteistä, dokumenteista ja muista lähteistä ilmenevä yksilöllinen tai kulttuurinen kehitys.”

Leif Salménin (s. 1952) uusi esseekokoelma tähyää kunnianhimoisesti länsimaiden henkiseen perintöön. Dokumenteista, elämäkerroista, muistokirjoituksista ym. tietonsa ammentava kulttuurihistoriallinen matkakirja nousee toistuvasti sovinnaisia historiakäsityksiä vastaan. Salménin edellinen esseekokoelma Palatsi Bosporin rannalla ilmestyi 2005.

Alas Akropoliilta on retkeilyä yhdestä Euroopan paikasta ja historiallisesta ajasta toiseen. Salmén aloittaa antiikin Kreikan ajoista lähestyen nopeasti Länsi-Euroopan lähihistoriaa. Teoksen loppua kohti kirjoittajan omat uskonnolliset ja historianfilosofiset ajatukset nousevat etualalle.

Salmén ei näe ylväällä Akropoliilla kovin paljon merkitystä nykyihmisille. Länsimaiden vuosituhantisesta historiasta ei ole opittu yhtään mitään: samoja virheitä toistetaan kuin Aristoteleen ja Sokrateen aikoina. Nuijasota ja punakapina ovat Salménin mukaan johtaneet Suomessa kyyristely- ja orjamentaliteetin esiinmurtautumiseen.

Historian intohimo

Sujuvakielisen teoksen parasta antia ovat laajahkot suurmiespohdiskelut. Vastaan tulee monia eurooppalaisia suurmiehiä, mm. ranskalaiset Michel de Montaigne, Nicolas Chamfort ja Alexandre de Bonneval, englantilaiset James Boswell ja William Gladstone ja irlantilainen Charles Parnell.

Salmén referoi samalla historiakäsitykseensä vaikuttaneita tietokirjoja. Näistä tärkein on Oswald Spenglerin järkälemäinen Länsimaiden perikato, jonka kirjoittaja kuulemma kahlasi saksaksi kuukaudessa. Salménin erittelyjä on nautinto lukea niiden asiapitoisuuden, monipuolisuuden ja syvällisyyden vuoksi. Sivistyneen persoonan ääni on jylhä kuin Jörn Donnerilla tai Claes Anderssonilla.

Ahkerasti ulkomailla matkustava kirjoittaja nousee kaiken nähneen maailmanmatkaajan asenteella suomalaisten ahdasmielisyyttä ja tynnyriasenteita vastaan. Historiallisen intohimon välähdystä tunisialaisen kahvilan terassilla istuvassa Salménissa ei voi olla näkemättä.

Tuhon turistit ja pyövelit

10 perjantai Kes 2016

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arturo Pérez-Reverte, book review, espanjalainen kaunokirjallisuus, Satu Ekman

reverte

Arturo Pérez-Reverte: Taistelumaalari. Alkuteos El pintor de batallas (Espanja 2006). Suom. Satu Ekman. Like 2007. 313 s.

Espanjalaisen nykykirjallisuuden kärkinimi Arturo Pérez-Reverte (s. 1951) lähestyy uutuusromaanissaan Taistelumaalari havainnollisesti mutta romanttishenkisesti sotareportterin arkea, joka on itse asiassa kirjailijan aikaisempi ammatti. Teos sisältää koskettavan kertomuksen ihmispoloista sodan kaaoksen keskellä.

Siinä on kolme päähenkilöä: kaksi miestä ja kuollut nainen.

Romaanin nimikkohenkilö Andrés Faulques on entinen sotavalokuvaaja, joka on erakoitunut Välimeren rannalla sijaitsevaan asumukseensa. Muiden kollegojensa tapaan hän on etsinyt täydellistä sotakuvaa tuloksetta 30 vuotta. Kyyninen mies on hylännyt kameransa ja alkanut sen sijaan maalata sodasta.

Faulques haaveilee maalauksesta, joka ilmentäisi sodan mielettömyyttä ainutkertaisella tavalla. Espanjalaiskirjailijan loistava oivallus on tuoda kuvaajaa tapaamaan entinen kroaattitaistelija, joka on joutunut Faulquesin palkitun sotavalokuvan vuoksi kärsimään kidutusta kotimaassaan.

Samalla kun Faulques maalaa maalaustaan, kroaattimies keskustelee hänen kanssaan sota-ajasta ja odottaa hetkeään – tappaakseen tämän. Irvokkaan lähtöasetelman vuoksi jännitteisiksi virittyviä vuoropuheluja säestävät koruttomat kuvaukset Bosnian, Ruandan, Sierra Leonen, Kuwaitin, San Salvadorin ym. sotakenttien tapahtumista ja uhreista.

Taistelumaalari sisältää paitsi konkreettisia otoksia sotavalokuvaajien ja -reporttereiden työstä, myös 2600 vuotta sotien taidehistoriaa. Tyyliltään, asetelmaltaan ja miljööltään Pérez-Reverten teos muistuttaa paljon italialaisen Alessandro Bariccon loistavaa pienoisromaania Senza Sangue (2006; suom. Verta vuodattamatta), jossa Jugoslavian sodan entinen sotilas ja uhri kohtaavat toisensa yllättävästi.

Romanttiset näkymät

Taistelumaalarissa on vahva romanttinen lataus siten, että Faulques muistelee kaihoisasti maalausurakkansa lomassa kuollutta rakastettuaan Olvidoa. Nuori kuvankaunis mallinainen lähtee sotavalokuvaajan matkaan ilman ennakkovaroitusta, matkustaa miehen mukana kolme vuotta sotatantereelta toiselle ja menehtyy syrjäisellä maantiellä Kroatiassa.

Rakastetun kuoleman nurkkaan ajama valokuvaaja vetäytyy ajatuksia selventävään yksinäisyyteen. Olvido muuttuu romaanin filosofiksi, jonka mietelmät nousevat Faulquesin muistista menneisyyden helminä. Mies päättää lopettaa 30-vuotisen kuvaajanuransa huomattuaan Olvidon saattelemana, että maailmankaikkeuden raukeaa haukotusta sotien suhteen on mahdoton valokuvata.

Kotimaassaan Espanjassa Pérez-Reverte on saanut osakseen suuren huomion ja kunnian. Kirjailijan kirjoja myydään pilvin pimein, ja niitä on käännetty kymmenille kielille. Pérez-Reverte valittiin vuonna 2003 Espanjan kuninkaalliseen taideakatemiaan sen kaikkien aikojen nuorimpana jäsenenä.

Viihteellisten dekkarien tekijänä ansioituneen Pérez-Reverten idea tuoda pyöveli sotarikoksien todistajan luokse ei ole uusi eikä outo. Uutuusromaani saa ajoittain turhan melodramaattisia sävyjä. Faulques jää henkilönä harmaaksi varpuseksi, joka ei loppujen lopuksi säiky kostonhenkisen kroaatin tai kuoleman kohtaamista. Romaanin kuollut nainen saa enemmän väriä tuhon turistina.

Uskon kirjailijan kirjoittaneen melkoisesti myös itseään Faulquesiin, kaiken kokeneeseen ja turhautuneeseen kuvaajaan.

Taistelumaalaria voi pitää Arturo Pérez-Reverten pääteoksena sikäli, että kirjailijan viihteellisiä bestsellereitä huomattavasti vakavampi teos yhdistää hienosti Pérez-Reverten hienoja kirjailijantaitoja ja pitkää kokemusta sotakirjeenvaihtajana.

 

Tukka putkella ilman raajoja

01 keskiviikko Kes 2016

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

amerikkalainen kirjallisuus, elämäkerrat, Marja Sevón, Nick Vujicic, religion

nick_vujicic07

Nick Vujicic: Pysäyttämätön – Uskossa on käsittämätöntä voimaa. Alkuteos Unstoppable – The Incredible Power of Faith in Action (USA 2012). Suom. Marja Sevón. Päivä 2014. 253 s.

Nick Vujicic on tunnettu ympäri maailmaa miehenä, joka syntyi ilman yhtään raajaa. Hänen edellinen teoksensa Ra(a)jaton elämä (suom. 2011) nousi myyntimenestykseksi ja vei miehen laajaan kansainväliseen työhön. Vujicic on Life Without Limbs -järjestön perustaja ja johtaja. Australiassa syntynyt mies asuu nykyisin Etelä-Kaliforniassa USA:ssa.

Pysäyttämätön on Vujicicin toinen kirja. Uutuuskirjassaan kirjoittaja kertoo paitsi lapsuudestaan Australiassa myös avioitumisestaan ja monenlaisista kommervenkeista, joihin matkustelu monissa maissa ja kulttuureissa on miestä vienyt. Teoksessa on lukuisia merkillisiä ja ihmeellisiä tapauskuvauksia, joita Vujicic on kuullut tavattuaan ihmisiä eri puolilla maailmaa.

Kirjoittaja muutti pois kotoaan 24-vuotiaana ja muutti samalla USA:han. Vujicic avioitui Kanae Miyaharan kanssa 2012. Avoimin silmin elämää ja lähimmäisiään tarkkaillut mies tiivistää oppimansa kolmeksi elämänohjeeksi, joilla hän on selviytynyt haastavan arkensa keskellä.

Ihmisen on ensinnäkin säädeltävä sisintänsä hallitsemaan tunteita, jotta tunteet eivät hallitsisi ihmistä. Toiseksi on tärkeää muistaa, kuinka menneisyyden koettelemuksissa on selviydytty. Kolmanneksi uskoa Jumalaan on Vujicicin mukaan sovellettava käytäntöön suuntautumalla ulospäin, ei käpertymällä itseensä tai piiloutumalla kuoren sisälle.

– Sekä antamisessa että saamisessa on parantavaa voimaa, Vujicic kirjoittaa.

Vujicicin rämäpäisyys ja itseironia korostuvat omakohtaisissa tarinoissa tämän tästä. Kirjoittaja kirjoittaa siekailematta muun muassa romahduskausistaan, jolloin henkiset voimavarat ovat tuntuneet erityisen rajallisilta.

– On tärkeää eritellä asiat, jotka on tapahtunut itselle, niistä asioista, jotka ovat tapahtuneet sisimmässä.

Vujicicin sitkeyttä ja elämäniloa ei voi olla ihailematta. Miehen persoonallinen kirjoitusote säkenöi sellaista elämänymmärrystä, että sitä voi ainoastaan hämmästellä. Marja Sevónin suomennos tiivistää kauniisti Vujicicin teoksen elämänmyönteisiä sisältöjä.

Nick-Vujicic-wife-Kanae-Miyahara-son-Kiyoshi-picture

Blogin tilastot

  • 71 977 hits

Viimeisimmät julkaisut

  • Selkokirjailija Tuija Takala muokkasi klassikkorunoista uusia versioita
  • Andy Weir sepitti teknotrillerin lähitulevaisuuden kuuelämästä
  • Anneli Kannolle kirjoittaminen on parhaimmillaan todellinen flow-kokemus
  • Mikä on Theseuksen henki?
  • Katja Kaukosen romaani Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan kosketti kohtalokuvauksellaan
  • Ylväs kummitustarina sateenkaariperheen kotipiiristä

  • Jari Olavi Hiltunen
kesäkuu 2016
ma ti ke to pe la su
 12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930  
« Tou   Hei »

Arkistot

  • tammikuu 2021 (5)
  • joulukuu 2020 (1)
  • elokuu 2020 (1)
  • heinäkuu 2020 (1)
  • kesäkuu 2020 (2)
  • Toukokuu 2020 (1)
  • maaliskuu 2020 (4)
  • helmikuu 2020 (2)
  • tammikuu 2020 (3)
  • joulukuu 2019 (2)
  • marraskuu 2019 (1)
  • lokakuu 2019 (4)
  • syyskuu 2019 (1)
  • elokuu 2019 (2)
  • heinäkuu 2019 (4)
  • kesäkuu 2019 (5)
  • huhtikuu 2019 (1)
  • maaliskuu 2019 (3)
  • helmikuu 2019 (1)
  • tammikuu 2019 (5)
  • joulukuu 2018 (5)
  • marraskuu 2018 (5)
  • lokakuu 2018 (2)
  • syyskuu 2018 (2)
  • elokuu 2018 (2)
  • heinäkuu 2018 (3)
  • kesäkuu 2018 (7)
  • Toukokuu 2018 (9)
  • huhtikuu 2018 (14)
  • maaliskuu 2018 (19)
  • helmikuu 2018 (12)
  • tammikuu 2018 (6)
  • joulukuu 2017 (1)
  • lokakuu 2017 (3)
  • syyskuu 2017 (1)
  • elokuu 2017 (3)
  • heinäkuu 2017 (3)
  • huhtikuu 2017 (1)
  • maaliskuu 2017 (1)
  • helmikuu 2017 (3)
  • tammikuu 2017 (1)
  • joulukuu 2016 (2)
  • lokakuu 2016 (6)
  • syyskuu 2016 (11)
  • elokuu 2016 (8)
  • heinäkuu 2016 (6)
  • kesäkuu 2016 (6)
  • Toukokuu 2016 (2)
  • huhtikuu 2016 (2)
  • maaliskuu 2016 (4)
  • helmikuu 2016 (1)
  • tammikuu 2016 (2)
  • joulukuu 2015 (3)
  • marraskuu 2015 (8)
  • lokakuu 2015 (2)
  • syyskuu 2015 (1)
  • elokuu 2015 (2)
  • heinäkuu 2015 (2)
  • kesäkuu 2015 (1)
  • Toukokuu 2015 (1)
  • huhtikuu 2015 (1)
  • maaliskuu 2015 (4)
  • helmikuu 2015 (4)
  • joulukuu 2014 (1)
  • elokuu 2014 (2)
  • huhtikuu 2014 (1)
  • maaliskuu 2014 (2)
  • marraskuu 2013 (1)
  • lokakuu 2013 (2)
  • syyskuu 2013 (3)
  • elokuu 2013 (2)
  • heinäkuu 2013 (5)
  • kesäkuu 2013 (1)
  • Toukokuu 2013 (1)
  • huhtikuu 2013 (2)
  • maaliskuu 2013 (4)
  • helmikuu 2013 (1)
  • tammikuu 2013 (4)
  • joulukuu 2012 (3)
  • marraskuu 2012 (4)
  • lokakuu 2012 (7)
  • syyskuu 2012 (12)
  • elokuu 2012 (12)
  • heinäkuu 2012 (7)
  • kesäkuu 2012 (3)
  • Toukokuu 2012 (7)

Kategoriat

  • author interview
  • book article
  • book review
  • books
  • literature article
  • podcast
  • poetry
  • religion
  • seminar report
  • summary
  • video

Social

  • Näytä jariohiltunen:n profiili Instagram palvelussa

Suosituimmat tekstit

  • Keijo Leppänen – Vaimokeskeinen kirjailija elämän arjen ja pyhyyden äärellä
  • Mika Waltari pohti uskonnollisia kysymyksiä läpi elämänsä (2006)
  • Dan Brown – Mahtinäyttämöiltä sähköpostisuojauksiin ja vapaamuurarien salaisuuksiin
  • Kirkon Don Quijote kohtasi opilliset tuulimyllynsä
  • Pia Rendicin rohkeaa seksipuhetta kristityille
  • George R. R. Martin - goottilaisen fantasian eeppinen mestari
  • Akateemisen Kirjakaupan nousu ja tuho
  • Katri Alatalon Ikuisesti, siskoni -romaani onnistui menemään ihon alle
  • Risto Isomäen kolmas scifi-teos sisälsi ekologiaa ja kauhufantasiaa
  • Tolkun miehen värikäs elämä: Veikko Huovinen

Avainsanat

#amisreformi 1700-luku 1950-luku Aamulehti Afrikka afrikkalainen kirjallisuus Agatha Christie Ahti Taponen Ahvenanmaa Aino Kallas Aino Kontula Aiskhylos Ajan olo Akateeminen Kirjakauppa Aki Luostarinen Aki Ollikainen Alan Gratch Alastalon salissa Aleksanteri Kovalainen Aleksis Kivi Alexander Stubb Alivaltiosihteeri Altered Carbon amerikkalainen kirjallisuus Amos Oz Andrea van Dülmen Andrew Taylor André Brink Andy Weir Angels and Demons Anja Lampela Anna-Leena Härkönen Anne Hänninen Anne Leinonen Anneli Kanto Anneli Tikkanen-Rózsa Ann Heberlein Annukka Kolehmainen antiikki Antony Beevor Antti Autio Antti Eskola Antti Kylliäinen Antti Tuuri Anu Koivunen Anu Silfverberg apartheid Arja Palonen Arne Nevanlinna Arto Häilä Arto Nyyssönen Arto Paasilinna Arto Rintala Arto Schroderus Arto Seppälä Arttu Tuominen Arturo Pérez-Reverte Arvid Järnefelt Arvo Turtiainen Asko Sahlberg Asser Korhonen author interview autobiography autofiktio Bagdadin prinsessa Baudolino bestseller Bibliophilos Billy O'Shea biografia Bo Carpelan book book article book review books Bram Stoker Brasilia brasilialainen kirjallisuus C. J. Sansom C. S. Lewis Caj Westerberg Carita Forsgren Carlo Emilio Gadda Charles Dickens Cicero Claes Andersson Claire Castillon Colin Duriez Dan Brown Daniel Defoe Daniyal Mueenuddin Dare Talvitie David Beckham Da Vinci Code Deception Point dekkari Die Blechtrommel Digital Fortress Donald Trump Don Quijote Doris Lessing Dracula dystopia economy triller Edgar-palkinto Edgar Allan Poe Edgar Rice Burroughs Edith Södergran eduskunta Eeli Tolvanen Eero Kavasto Eero Marttinen Eeva-Kaarina Aronen Eeva-Liisa Manner Eeva Nikoskelainen Eeva Rohas Eija Hammarberg Eija Lappalainen Eija Reinikainen Einari Aaltonen Eino Leino Elias Lönnrot Elina Karjalainen Elina Ylivakeri elokuvat elämäkerrat elämäkerta elämätaitokirjallisuus Emil Nervander Englanti englantilainen kirjallisuus Ensio Lehtonen Erasmus Rotterdamilainen Erik Wahlström Erkki Jukarainen Esko Valtaoja Espanja espanjalainen kaunokirjallisuus esseet Essi Tammimaa estetiikka Eveliina Talvitie F. M. Dostojevski fantasiakirjallisuus fantasy novel fantasy short stories fasismi feminismi filosofia Finlandia-palkinto Finncon Finnmark Frankenstein Frank McCourt Franz Kafka galaktinen runousoppi Game of Thrones geokätköily George Lucas George R. R. Martin gospel gram dark fantasy Göran Hägg Günter Grass Hain series Hanne Ørstavik Hannimari Heino Hannu-Pekka Björkman Hannu Luntiala Hannu Mäkelä Hannu Salama Hannu Väisänen Harri István Mäki Harri Raitis Harri Varpomaa Harry Potter series hartauskirjallisuus Haruki Murakami Heidi Liehu Heikki Nevala Helena Sinervo Helene Bützov helluntailiike Helmivyö Helsingin Sanomat Helsinki Henning Mankell Hercule Poirot high fantasy Hiidenkivi Hiljainen tyttö Hilja Mörsäri historialliset romaanit historiantutkimus holokausti Hugh Ambrose Hugh Laurie Hunajaa ja tomua Huonon vuoden päiväkirja Husein Muhammed huumori höyrypunk Ian McEwan ihminen ihmissyönti II maailmansota ikonikritiikki Ilkka Malmberg Ilkka Rekiaro Ilkka Remes Ilkka Äärelä Ilona Nykyri Ilta-Sanomat I maailmansota Image Inkeri inkeriläiset Inkeri Pitkäranta In Other Rooms Other Wonders Invisible Irak Irmeli Sallamo Iron Sky Isadora islam Islanti islantilainen kirjallisuus Israel Italia J. K. Rowling J. L. Runeberg J. M. Coetzee J. P. Koskinen J. P. Pulkkinen J. Pekka Mäkelä J. R. R. Tolkien J. S. Meresmaa Jaakko Juteini Jaakko Kankaanpää Jaakko Yli-Juonikas Jaana Kapari-Jatta Jaana Nikula Jaan Kross jalkapallo James Tiptree Jr. Prize Jane Austin Janne Saarikivi Janne Tarmio japanilainen kirjallisuus Jari Järvelä Jari Sarasvuo Jari Tervo Jarkko Tontti Jayne Anne Phillips Jeffrey Eugenides Jenni Linturi Jerusalem Joel Lehtonen Johanna Hulkko Johanna Rojola Johanna Sinisalo John Steinbeck John Vikström Jonathan Littell Jonathan Rabb Jorma Ojala Joseph Kanon José Saramago Jouko Vanhanen Jouni Inkala Juan Manuel Juha Hurme Juha Itkonen Juha Lehtonen Juha Mylläri Juhani Konkka Juhani Lindholm Juhani Niemi Juhani Seppänen Juha Ruusuvuori Juha Seppälä Juha Siltala Jukka Kemppinen Jukka Koskelainen Jukka Mallinen Jukka Pakkanen Jukka Relander Jumala juoksu Juri Nummelin juristit Jussi K. Niemelä Jussi Katajala Jussi Talvi Jyri Raivio Jyrki Hakapää Jyrki Iivonen Jyrki Katainen Jyrki Kiiskinen Jyrki Lappi-Seppälä Jyrki Lehtola jännitysromaanit Jää jääkiekko Jörn Donner Kaari Utrio Kaarlo Bergbom Kadotetut Kaija Luttinen Kaiken käsikirja Kain Tapper Kaisa Huhtala Kajaani Kaleva Kalevala Kalevi Jäntin palkinto Kansalliskirjasto Kantaja Karatolla Kari Aronpuro Kari Enqvist Kari Hotakainen Kari Koski Karo Hämäläinen Katariina Kathryn Lindskoog Katja Kaukonen Katja Kärki Katri Alatalo Katri Helena Katriina Ranne Katri Rauanjoki kauhuromantiikka Kazuo Ishiguro Keijo Leppänen kellopunk Kelmee Kersti Juva Kharis kielilläpuhuminen kielioppi Kiiltomato.net Kimmo Jokinen kirja-arvostelu kirjailijahaastattelu kirjakauppa kirjallisuudentutkimus kirjallisuushistoria kirjallisuuskritiikin historia kirjallisuuskritiikki kirjallisuussosiologia kirjatraileri Kirjava kirjoittamisoppaat kirkkohistoria Kirsi Piha Kirsti Ellilä Kirsti Mäkinen klassikko kolumnit kootut teokset Korean sota Korppinaiset kosmologia kotimainen kaunokirjallisuus koulu koulukirjat kreikkalainen mytologia Kreivi Lucanor ja Patronio kristilliset symbolit Kristina Carlson Kritiikin Uutiset Kuinka sydän pysäytetään Kullaa kulttuurihistoria kulttuurijournalismi kulttuurintutkimus Kun kyyhkyset katosivat Kurjat Kustavi Kuusamo kyberpunk Kyllikki Villa käännöskirjallisuus Kökar L. Onerva Laeta Kalogridis Laila Hirvisaari Lalli Lappi Lars Levi Laestadius Laura Gustafsson Laura Jänisniemi Laura Lahdensuu Laura Luotola Laurence Sterne Lauri Levola Lauri Rauhala Lavatähti ja kirjamies Leaves of Grass Leena Parkkinen Leena Vallisaari Leif Salmén Leimatut lapset Leo Tolstoi Les Bienveillantes Les Miserables lestadiolaisuus Lewi Pethrus Lewis resa Liisa Keltikangas-Järvinen Liisa Laukkarinen Liisa Väisänen Like Kustannus literature literature article Lotta Toivanen Lumooja luontokuvaus Lustrum luterilaisuus lyriikka lähetystyö maaginen realismi maailmankirjallisuus Maamme kirja Maan pakolainen Maanpakolaisten planeetta Maarit Verronen Machado de Assis Magdalena Hai Maihinnousu Makeannälkä Mammutti Mamoud Manhattan-projekti Manillaköysi Mannerheim Marc-Antoine Mathieu Maria Carole Maria Laakso Maria Peura Mario Vargas Llosa Marisha Rasi-Koskinen Maritta Lintunen Marja Sevón Marja Wich Marjut Paulaharju Markku Envall Markku Pääskynen Markku Soikkeli Marko Kilpi Marko Tapio Mark Twain Markus Jääskeläinen Martta Heikkilä Martti Anhava Martti Lindqvist Martti Luther Mary Shelley matkakirjallisuus Matthew Woodring Stover Matthias Grünewald Matti Brotherus Matti Mäkelä Matti Vanhanen merimiestarinat Meriromaani Merja Mäki mielisairaala Mihail Bahtin Mika Tiirinen Mika Waltari Mikko Karppi Mikko Lehtonen Milla Peltonen Minerva Kustannus Minna Canth Minna Maijala Minna Rytisalo Minun Amerikkani Miquel de Cervantes Mirkka Rekola modernismi Mr. Smith muistelmat murretekstit Museovirasto musiikki Myyrä Mäkelän piiri naiskirjallisuus Narnia-sarja Narnia series Natasha Vilokkinen Netflix Netotška Nezvanova Neuvostoliitto New York Nicholas Nickleby Nick Vujicic Niemi Nimeä minut uudelleen Nina Honkanen Noam Chomsky Nobel-palkinto Nordbooks Norja norjalainen kirjallisuus Norsunhoitajien lapset novellit Ntamo nuorisotutkimus Nuori Voima nuortenkirja Näkymätön Nälkävuosi Oili Suominen Olavi Peltonen Olli Jalonen omaelämäkerta Onni Haapala Opettaja-lehti oppaat Orhan Pamuk ortodoksit Osuuskumma Otava Otavan Kirjasto Outi Alm Outi Oja Owen Barfield Paavo Cajander Paavo Haavikko Paavo Lehtonen Paavo Lipponen Paavo Nurmi Paavo Väyrynen Paholaisen haarukka Paholaisen kirjeopisto Paikka vapaana Pajtim Statovci pakinat Panu Rajala Panu Savolainen pappi Parnasso Pascal Mercier Pasi Ilmari Jääskeläinen Paul Auster Pauliina Haasjoki Peiliin piirretty nainen Pekka Haavisto Pekka Marjamäki Pekka Pesonen Pekka Seppänen Pekka Simojoki Pekka Tarkka Pelkokerroin Peltirumpu Pelé Pentti Holappa perhekuvaukset Per Olof Enquist Pertti Koskinen Peter Bieri Peter Høeg Peter Pan Petri Tamminen Petri Vartiainen physics Pia Houni Pia Rendic Pirjo Toivanen Pirkanmaa Pirkka Valkama Pirkko Talvio-Jaatinen Planet of Exile Plutarkhos podcast poetry poliisi politiikka Pori Prahan kalmisto psykohistoria psykologia puheviestintä Pulitzer-palkinto Päivi Artikainen Raahe Raamattu Raija Nylander Raija Oranen Raimo Salminen Raimo Seppälä Raisa Porrasmaa Ranska ranskalainen kaunokirjallisuus rasismi Rautaveden risteilijät Rax Rinnekangas religion Richard Morgan Ridley Scott Riikka Ala-Harja Riikka Pulkkinen Rikosromaani Ristin Voitto ristiretket Risto Isomäki Robert Harris Robert Walser romaanit Romeo ja Julia Romuluksen sielu Rosa Liksom Rosa Luxemburg Routasisarukset Runeberg-palkinto runot runousoppi ruotsalainen kaunokirjallisuus Ruotsi ruotsinsuomalaiset rutto Saara Henriksson Saara Kesävuori Sadan vuoden yksinäisyys Saddam sairaalaromaani Saksa Salaliitto salapoliisiromaani Salla Simukka Sami Heino Samuli Antila Samuli Paulaharju Sana-lehti Sanna Nyqvist Sanna Pernu Sanna Ravi Sara Saarela Sari Malkamäki sarjakuvat Sastamala Satakunnan Kansa Satakunnan Viikko satiiri Sattumuksia Brooklynissa Satu Ekman Satu Hlinovsky Sauli Niinistö science fiction Seinäjoki seksuaalisuus selkokirjat Sentimentaalinen matka Seppo Loponen Seppo Raudaskoski Siltala Silvia Hosseini Simo Frangén Simon Sebag Montefiore Sini Helminen Siperia sisällissota Sithin kosto Sofi Oksanen sosiaalipsykologia sosiaalityö spanish literature spefi spekulatiivinen fiktio Sphinx Spin Star Wars steampunk Stig-Björn Nyberg sukutarinat Sunkirja suomalainen kaunokirjallisuus suomalainen lastenkirjallisuus suomalainen lukeminen suomalainen runous suomalainen teatteri suomen kieli Suomen Kuvalehti suomentajat surutyö Susan Cain suuret kertomukset Sven Lidman Sweet Tooth Sydänraja sää Taavi Soininvaara taidehistoria taidekritiikki Taija Tuominen taiteen tutkimus Taivaan tuuliin Talo vaahteran alla Tammen Keltainen Kirjasto Tammi Tampere Taneli Junttila Tapio Koivukari Tarja Halonen Taru Kumara-Moisio Taru Sormusten Herrasta Taru Väyrynen Tarzan Tauno Pihl teologia Teos Terhi Rannela Terhi Törmälehto Tero Liukkonen Tertti Lappalainen The Brooklyn Follies The Casual Vacancy The Fear Index The Lost Symbol The Pacific The Second World War Theseuksen henki Tieto-Finlandia Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinto tietokirjallisuus tietokirjoittaminen Tiina Kartano Tiina Raevaara Timothy Zahn Titia Schuurman Toini Havu Tomas Tranströmer Tomi Huttunen Tommi Kinnunen Torsti Lehtinen Troikka Tuija Takala Tulen ja jään laulu Tuli&Savu Tuntematon sotilas Tuomas Kauko Tuomas Kyrö Tuomas Nevanlinna Tuomas Vimma Turbator Turku Turun yliopisto Tuula Kojo Tuula Tuuva Tuulikki Valkonen TV-sarjat Tyhmyyden ylistys TYKS työelämä Tähtien sota tähtitiede Tähtivaeltaja Täällä Pohjantähden alla Ulla-Lena Lundberg Ulla Lempinen Ulvila Ulvilan Seutu Umberto Eco Unkari Uno Cygnaeus Uppo-Nalle urheilu Urho Kekkonen Urpu Strellman Ursa Ursula K. LeGuin USA uskonnollinen kirjallisuus uskonnollinen usko uskonto utopia vakoojaromaanit Valheet Valkoinen kääpiö Vanha-Ulvila Vanhan ruhtinaan rakkaus Vantaa Veera Antsalo Veijo Meri Veikko Huovinen Veikko Koivumäki Venäjä venäläinen kirjallisuus Vesa Haapala Vesa Sisättö Via Merulanan sotkuinen tapaus Victor Hugo Vigdís Grímsdóttir Vihan hedelmät Viktor Jerofejev Ville-Juhani Sutinen Ville Keynäs Ville Lindgren Ville Tietäväinen Virke virolainen kirjallisuus Virpi Hämeen-Anttila Voltaire Volter Kilpi Väinö Linna Walt Whitman Warelia war history Wille Riekkinen William March William Shakespeare Winston Churchill WSOY WW I X-sukupolvi YA-kirjallisuus Yksin Marsissa Ylpeys ja ennakkoluulo yläaste Yrsa Sigurðardóttir Ystäviä ja vihollisia Yö ei saa tulla Zachris Topelius Äidin rukous Älä kysy yöltä šaria
Follow VETUS Et NOVA on WordPress.com

Blogit.fi

Katso muita blogeja osoitteessa https://www.blogit.fi/

Dekkariviikko 10.-17.5.2019

Blog Stats

  • 71 977 hits

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Peruuta
Privacy & Cookies: This site uses cookies. By continuing to use this website, you agree to their use.
To find out more, including how to control cookies, see here: Cookie Policy