Avainsanat

, ,

Vesa Haapala 2015. Kuva Tommi Tuomi.

Vesa Haapala 2015. Kuva Tommi Tuomi.

Vesa Haapala: Kuka ampui Ötzin? Kuvitus Markus Pyörälä. Otava 2012.

Kirjallisuudentutkija Vesa Haapalan (s. 1971) viimeisin runokokoelma ilmestyi keväällä 2012. Avantgardistisessa hengessä kirjoitettu Kuka ampui Ötzin? yhdistelee proosarunoa ja erikoiseen muotoon kätkettyä lausetta. Haapala on koonnut kokoelmaan Versoja-bloginsa tekstejä, joiden sanomia Markus Pyörälän kuvat säestävät yllättävän tehokkaasti.

Uutuuden kollaasi- ja muotokokeilut toimivat hyvin. Haapala raivaa tilaa uudentyyppiselle tekstuaalisuudelle, jossa lukijan on omaksuttava kokonaan uusia lukutapoja. Kun sivunumeroita ja muita teosta määrittäviä nimittäjiä on joko kokonaan poistettu tai siirretty pois vakiintuneilta paikoiltaan, on lukukokemus yhtä aikaa piristävä ja hämmentävä. Jälkimodernismin uusi tuleminen säestää Haapalan kirjoitusotetta.

Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden yliopistonlehtorina työskentelevä Haapala debytoi runoilijana 2007 kokoelmallaan Vantaa. Kriitikoiden arvostama teos palkittiin Kalevi Jäntin palkinnolla. Esikoisrunokokoelma oli debyytiksi yllättävän hioutunutta ja taidokasta työtä. Haapala osoitti kertaheitolla taitavansa lyriikkaa myös sen tekijänä, ei pelkästään oivaltavana tutkijana.

Haapalan seuraavan teoksen Termini (2009) ytimessä oli matka ikuiseen Roomaan, jossa aukesivat yhtaikaa sekä vuosituhantinen maailmanhistoria että nykypäivän todellisuus. Terminin runokertojalle runous oli pakoa persoonasta, kauniista kaupungista ja sängystä, jossa pinnallisesti hätäiset tekstiluonnokset syntyvät.

Uutuuskokoelmassaan Haapala kirjoittaa läpinäkymättömiä tutkielmia nykyaikaisen runokertojan havainnoista lähipiirissään ja historiankirjoissa. Raamatulliset ja legendaariset kuvat sekoittuvat nykyajan artefakteihin, mainoslauseisiin ja uutisaiheisiin.

Kirjailijan kielellisten ja runomuodollisten leikkien aika alkanee tietyssä mielessä olla ohitse. Kuka ampui Ötzin? tuo esille tekijän, jolle vieraannuttava sanoma on tärkeämpi kuin vieraannuttava muotokokeilu.

 

Mainokset