Avainsanat

, ,

marklku_envall_1135249179174

Markku Envall: Jäät lähtevät. WSOY 2004. 291 s.

Ihminen voi olla merkittävä kirjailija, vaikkei olisi kirjoittanut yhtään kunnon romaania. Kun mainittavan uran tehnyt kirjallisuudentutkija tulee julkaisseeksi romaanin, on vakava leikki käynnistynyt.

Esikoisromaaninsa kesällä 2004 julkaissut Markku Envall (s. 1944) on tullut tutuksi ennen muuta aforismeistaan, joista hänet palkittiin Finlandialla 1991. Jäät lähtevät -romaanissa eläkkeelle jäävä päähenkilö etsii vastauksia vanhenevan miehen suuriin kysymyksiin ja filosofoi siinä sivussa monenlaisista elämänilmiöistä. Kirkkaat ajatelmat muodostavat loistavia helminauhoja.

Romaanissa pölyyntyneiden huonekalujen ummehtunut haju sekoittuu luonnon raikkaisiin tuoksuihin. Vanha työhuone tyhjennetään, muistot niiden mukana. Pitkälle vapaalle päässyt oloneuvos lähtee tappamaan aikaa luonnon helmaan lastenlastensa kanssa. Samalla parisuhde saa uusia ulottuvuuksia.

Ajan ja paikan tyhjiöt

Romaanin alussa kysytään lohduttomasti, onko koko elämä mennyt hukkaan ja olisiko aikoinaan pitänyt valita toisin. Kohta päähenkilö vastaa voimakkaasti, ettei menneisyyttä ole syytä surra vaan on katsottava eteenpäin. Ihminen ei tee vääriä valintoja. Envallin romaanihenkilö uskoo eläneensä juuri sen elämän kuin piti.

Envallia melkoisesti viime vuosina puhuttaneet perheteemat ovat jälleen näyttävästi esillä. Vanheneminen, vanhemmuus ja isovanhemmuus saavat reilut tekstikatkelmat.

Lastenlastensa kautta minäkertoja virittelee melko kipeitäkin tunnelmia ja ajatuksia nykyaikuisten kiireisestä elämänmenosta. Romaanihenkilön aikuinen poika Markus ”tarjoaa lapsilleen tavaraa ja harrastuksia, kaikkea paitsi yhtä: aikaansa. Sen antaminen lankeaa minulle. Täydennän omaiskontaktia, korvaan suku(lais)rakkautta.”

Kirjailija pohdiskelee romaaninsa filosofisissa osissa keskeisimmin ajan ja paikan ongelmia. Tyhmyys elää nykyhetkeä, eteensä on kaikkien katsottava. Eläköityminen tuo kipeästi ihmisen tajuntaan ajankäytön säännöllisyyden merkityksen:

”Kun työ jää, tai sen paikka, tulee äkkiä roppakaupalla entisten vuosien niukkuushyödykettä: aikaa. Nyt minulla on aikaa, myös kirjoittaa. Nämä ovat jälkeenjääneet paperini”, Envallin romaanihenkilö sanoo. Ilmiselvä alter ego?

Nuoruuden ihannointi saa romaanissa tylyn tuomion. Kirjailija puhuu ponnekkaasti vanhojen ihmisten elämänkokemuksen puolesta. ”Yliopistomaailmassa tiedetään, että vain emeritukset sanovat ikävät totuudet. Heidän sidoksensa ovat lopulta hellittäneet, he ovat turvassa, heitä ei uhkaa mikään.”

Romaanihenkilön syntymä

Faktio hämmentää sovinnaisiin kirjallisuudenlajeihin tottunutta. Envallin romaanikerronnan esseistisyys lyö korvalle kaunokirjallista tyyliä. Fiktion uskottavuus katoaa faktan paljouteen.

Jäät lähtevät on liepeen mukaan esseeromaani. Jos fakta alkaa hallita tuntuvasti, missä vaiheessa ei ole enää kyse romaanista? Envall näet runoilee romaaniinsa monta tosi-ihmistä, tosikirjaa, tosiasiaa, tosipaikkaa ja tositapahtumaa. Kun vielä kirjailija ei vieraannuta päähenkilöinä toimivaa pariskuntaa itsestään ja kirjailijavaimostaan kuin näennäisesti, fiktiolle ei jää paljon elintilaa.

Envall kirjoittaa selvästi omalla äänellään, samalla kuin esseekokoelmissaan. Kaunokirjallisuuden vapaammat rajat kiehtovat tietokirjoittajaa. Vai viekö mieli uusien lukijoiden suuntaan?

Jäät lähtevät –romaanin päähenkilö pohdiskelee sivukaupalla Dostojevskin kuuluisaa romaanihenkilöä Raskolnikovia. Tässä jaksossa Envall tulee avanneeksi omankin romaanihenkilönsä viitekehyksen:

”Romaanihenkilö on todellista köyhempi, hän on pelkistetty ihminen. Mutta samalla rikkaampi: jonkin tärkeän idean tai ideakompleksin lihaksitulo. Jotta lukijat jaksaisivat eläytyä romaanihenkilöön, myötäelää hänen osansa, tekonsa ja ajatuksensa, hänen on oltava arjesta pelkistetty mutta samalla täytetty niin kiinnostavin kuvin ja ideoin, että ne tai hän niiden kautta kiihdyttää lukijaa.”

Tähän Markku Envall ei itse minusta kyennyt. Jäät lähtevät osoittautuu romaanina pannukakuksi, ajatus- ja esseekokoelmana taas oivalliseksi. Envallin sujuvakielinen teos sisältää lukuisia hienoja oivalluksia esim. perhe-elämän dynamiikasta, kirjoittamisen tuskasta ja kirjallisuuden arvottamisesta.

Advertisements