Avainsanat

, , , ,

Hannu Mäkelä: Pensiooni Fortuna. Otava 2001. 283 s.

Helsingissä asuva kirjailija Hannu Mäkelä (s. 1943) julkaisi vuonna 2001 kaksi romaania. Keväällä 2001 ilmestynyt Muisto kertoi vanhan naisen viimeisestä päivästä omassa kodissaan. Kirjailija liikkui samantapaisten teemojen ympärillä teoksessaan Äiti (1999), joka kertoi Mäkelän oman äidin traagisesta kuolemasta.

Seuraavana syksynä ilmestynyt romaani Pensiooni Fortuna luotaa sekin Mäkelän varhaisempaan tuotantoon.

Mäkelän pääteos Mestari (1995) kertoi Eino Leinon elämästä Finlandia-palkinnon arvoisesti. Pensiooni Fortuna on ikään kuin Mestarin jälkisoitto ja jatko-osa, utuinen ja harhakuvia täynnä oleva kertomus kaikkien tuntemasta ja monien unohtamasta runoilijasta, joka käpertyy itseensä täysihoitolan nurkkahuoneessa ja kelaa uutta ja vanhaa.

Vieraita hoitolassa

Romaanissa Eino Leinon vieraaksi saapuu erikoisia hahmoja, joiden reaalisuudesta ei ole lopullista varmuutta. Aleksis Kivi vaihtaa ajatuksia suuren runoilijan kanssa, samoin nuori piikatyttö, viisas tohtori sekä runoilijanalku Koski. Runoilija pohdiskelee varsin ahdistuneesti kaiken alkua ja loppua: miten alkaisi uudestaan jos voisi, tekisikö kaiken samalla tavoin?

Mäkelä lähestyy Leinon elämän ehtoota jälleen tästä itsestään käsin, korkealle kurkottaen. Kenties monessa kirves kalahtaa kiveen. Fiktion ja faktan yhdistelijänä Mäkelä on taitava sekoittaja, joka hallitsee läpinäkymättömän ja viitteellisen kerrontatavan.

Kun vanhenevien naisten kuvaus näytti muodostuneen Mäkelän leipälajiksi, kirjailija lähtee uutuudessaan porautumaan vanhenneen miehen pääkopan sisälle. Mäkelä jälleen kaivautuu syvälle henkilöidensä tajuntaan rationaalisen tuolle puolen ja hallusinaatioiden lähteille.

Vanhenevan runoilijan elämän(ja kuoleman)menoon Mäkelä eläytyy tosin jo kolmannen kerran. Mestarin ja uutuusromaanin rinnalle voidaan nostaa Samuli Kustaa Berg (1982), joka sisältää monologinovellin yksinäisen runoilijan viimeiseltä päivältä.

Mäkelän tavaramerkiksi noussut sisäinen monologikerronta jatkuu tyylikkäästi uutuusromaanissa. Groteski tapa yhdistää äärimmäisiä asioita yksilön tajunnan kautta saa uusia ulottuvuuksia.

Advertisements