Avainsanat

, , , ,

Juhani Niemi: Arvid Järnefelt – Kirjailija ajassa ja ikuisuudessa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1037. SKS 2005. 340 s.

Taustalähtöisen kirjallisuudentutkimuksen esimerkki on syksyllä 2005 ilmestynyt elämäkertateos Arvid Järnefelt – Kirjailija ajassa ja ikuisuudessa. Laajan tutkimuksen julkaisi Juhani Niemi (s. 1947), joka toimi tuolloin Tampereen yliopiston Suomen kirjallisuuden professorina.

Elämäkerta pohjaa lähinnä Arvid Järnefeltin (1861–1932) kirjeenvaihtoon sekä kauno- ja päiväkirjoihin. Niemen tutkimuksen arvoa selittää se, että Järnefeltistä ja hänen tuotannostaan ei ole tehty pitkään aikaan perusteellista synteesiä. Edellisen laajan biografian on näet tehnyt Pekka Häkli puoli vuosisataa sitten (Arvid Järnefelt ja hänen lähimaailmansa).

Järnefelt-teoksellaan Niemi tuo esille teemoittain etenevän elämäkerran, jossa perinteinen kronologinen esitystapa sekä detaljeihin ja anekdootteihin keskittyminen siirtyvät taka-alalle. Professori osoittaa biografisen tutkimuksen kykenevän nykyisin riittävään itsetarkkailuun, jolloin ollaan selvillä vesillä paitsi kohteen myös lukijan ja tutkimusprosessin reunaehtojen suhteen.

Niemen teosta voi ajatella tiettynä lakipisteenä prosessille, joka ollut käynnissä kirjallisuustieteessä vuosikymmenen ajan. Kaunokirjan tekijää ei enää kuopata Roland Barthesin viitoittamalla tavalla, vaan hänet halutaan lähikuvun tulkinnassa ottaa huomioon tärkeänä kulttuurisena konstruktiona. Näin ollen tekijä voidaan vertauskuvallisesti nähdä ylösnousseeksi. ”Tämän päivän kulttuurisessa ympäristössä ei voi ohittaa sitä tosiasiaa, että kirjailijan julkinen läsnäolo vaikuttaa myös lukutapoihin”, Niemi kirjoittaa.

Miten teosten kautta voidaan tavoittaa kirjailijan persoonallisuus? Vaikka Niemi tunnustaa projektin lähes mahdottomaksi, hän suhtautuu asiaan optimistisesti. Kovin yhtenäistä tai arvoituksetonta persoonakuvaa Niemi ei kuitenkaan onnistu luomaan Järnefeltistä, laajojen päiväkirjojen kaltaisista primaarilähteistä huolimatta.

Toisaalta juuri Järnefeltin suhteen tekijäkysymykset ovat kiintoisia siksi, että kirjailijan romaani Heräämiseni (1894) aloitti tunnustuksellisen omaelämäkerrallisen kirjallisuuden Suomessa. Näin Arvid Järnefeltiä voi pitää kotimaisen autofiktion uranuurtajana.

Monia kansantajuisia kirjallisuustieteellisiä teoksia ja tutkimuksia toimittanut Niemi kirjoittaa jälleen nautittavan sujuvakielistä ja helppolukuista tieteellistä tekstiä. Järnefelt osoittautuu hänen kirjalliseksi ihanteekseen, jonka sanomisen palo hakee vertaistaan. Suurimpia Järnefeltin kertomuksista ovat professorin tulkinnan mukaan kooltaan pienimmät tekstit, mm. Kirkkopuheet (1917), jossa kirjailija ottaa kantaa maailmanpoliittiseen tilanteeseen ehdotonta idealismiaan unohtamatta.

– – – – – – – – – – – – – – – – – – 

Arvostelu on julkaistu Äidinkielen opettajain liiton Virkkeessä 1/2006.

Advertisements