Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa. Teos 2016. 335 s.
Esikoisromaanillaan Sinun jälkeesi Max (2009) Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon voittanut Leena Parkkinen (s. 1979) häikäisee jälleen uutuusromaanillaan. Säädyllinen ainesosa marssittaa näyttämölle kirjavan henkilökaartin, kiintoisia tapahtumasarjoja ja puhuttelevan eetoksen.
Parkkinen kirjoitti romaania kuusi vuotta. Kirjoitusprosessin aikana syntyi myös kirjailijan edellinen teos Galtbystä länteen (2013), joka kuvasi jännityskertomuksen keinoin muun muassa Turun saaristolaisten elämää ennen ja jälkeen sotavuosien. Monipolvinen dekkarikerronta siivitti raskaiden nuoruuskokemusten jälkipyykkiä.
Sota on uutuudessakin läsnä alusta asti. Romaanin tapahtumat käynnistyvät välirauhan loppuvaiheessa kesäkuussa 1941 Porvoon saaristossa, johon saapuu arvovaltainen saksalaislähetystö vieraaksi. Paljon talvisodassa menettänyt keittiömestari Reetta Murros ottaa väen vastaan ja illanvieton ruokalista saa läpi romaanin kantavan merkityksen.
Porvoon saaristosta siirrytään nopeasti pääkaupunkiin ja ajassa 15 vuotta eteenpäin. Romaanin varsinainen päähenkilö on nuori kotirouva Saara, joka kipuilee perheensä kanssa jatkuvissa taloudellisissa ongelmissa. Varsinaissuomalaisessa kauppalassa kunnanlääkärin perheessä varttunut Saara muuttaa Turkuun opintojen perässä. Yliopisto-opinnot kuitenkin keskeytyvät, kun Saara joutuu parantolaan. Saara avioituu itseään vanhemman Juhanin kanssa ja muuttaa Helsingin Töölöön kerrostaloyksiöön. Saaralle Elias-pikkupoika on silmäterä.
Saaran naapurissa töölöläisessä kerrostalossa asuu suomennostöillä elävä Elisabeth, joka järjestää tämän tästä kiintoisia illanviettoja ja kutsuu lopulta mukaan Saarankin. Elisabethin kanssa Saaralle aukeaa ovi täysin vieraaseen maailmaan, jossa kulttuuri ja kylmän sodan politiikka kättelevät toisiaan. Onko Elisabeth oikeasti neuvostovakooja, kuten joku illallisvieraista terävästi kertoo Saaralle arvelevansa? Entä kuka on salaperäinen Isabella, jolle Elisabeth kirjoittaa säännöllisesti ranskankielisiä kirjeitä?
Parkkisen eetokseksi osoittautuu matka omaan itseen ja selviytymiseen oman ulkopuolisuuden keskellä. Vaikka sympaattisen Saaran elämässä pitäisi kaiken olla kunnossa, hän ei silti ole onnellinen. Hän kasvaa ottamaan etäisyyttä tärkeisiin ihmisiinsä ja ajalle tyypillisiin sovinnaisuussääntöihin.
Töölön naiset
Miljöönkuvauksen näkökulmasta Säädyllinen ainesosa on Helsinki-romaani, jossa varsinkin Töölön kulmat nousevat kerronnan keskiöön. Romaanissa 1950-luvun Helsinki on siisti kaupunki, jossa sodan käyneet ihmiset eivät heitä mitään menemään. Ihmiset asuvat kerrostalolähiöissä ahtaasti, kaikilla ei ole edes kylpyhuonetta.
Monipolvinen tarina liikkuu sujuvasti myös Ruotsissa ja Ranskassa, joista romaanikertoja ammentaa väsymättä yllätyksellisiä aineksia romaanihenkilöiden historioihin. Kertoja viivähtää myös kirjailijan vanhassa kotikaupungissa Turussa, jonka kasvot 1940-luvun lopussa ovat yhä rokonarpiset sota-aikaisten pommitusten vuoksi.
1950-luvun Suomi näyttäytyy uutena aikakautena, jossa nuoret naiset käyvät tansseissa ja kaunistavat hiuksensa permanentilla, toisin kuin äitinsä, jotka omassa nuoruudessaan sopeutuivat nyrkin ja hellan väliin. Naisten maailmaan tuo uutta ilmettä myös sukupuolinen avautuminen, jota kertoja kuvaa voimakkaasti ja värikylläisesti.
Säädyllinen ainesosa on pesunkestävä naisromaani, jossa miehille on lähinnä statistin rooleja. Parkkisen miehet pitävät ruoasta ja heidän kanssaan vahvoilla ovat naiset, jotka ymmärtävät jotain keittiöstä. Ruoka tavallaan korostaa ihmisluonteitakin. Kertoja havainnollistaa kiintoisasti ruokalajien kautta myös sitä, mikä henkilökuvauksessa on jäänyt aukkoiseksi.
1950-luvun naisten vaihtoehdot miesten suhteen ovat vähissä, sota on siivonnut tehokkaasti tarjonnan. Saara naikin huomattavasti vanhemman miehen Juhanin ja sopeutuu kotirouvan rooliinsa ensi alkuun kohtuullisesti. Sitten räväkkä ja ulkomailla varttunut Elisabeth sotkee kaiken. Hänen villi luonteensa on liikaa Saaralle, joka rakastuu tähän epätoivoisesti:
”Saara rakasti Elisabethia, halusi Elisabethia niin paljon että oli vaikea hengittää. Se teki hänestä rikollisen vuoteessa, avionrikkojan ja perverssin. Mutta ainoastaan Elisabethissa oli järkeä. Ainoastaan Elisabeth tuntui todelliselta.”
Säädyllisen ainesosan sisällysluettelo muistuttaa osuvasti keittokirjan sisällystä. Romaani onkin täynnä monenlaista ruokaa, ruokaohjeita ja menulistoja. Ruoan rinnalla romaanikertoja viljelee runsaasti 1940- ja 1950-lukujen detaljeja, joilla lukija vieraannutetaan tehokkaasti historiallisen ajankuvan äärelle. Suuri ansio on, että Parkkisen osuva ajankuvaus välttää varsin tarkasti anakronismit, runsaista yksityiskohdista huolimatta.
Parkkisen romaanissa on runsaasti yhtymäkohtia Helvi Hämäläisen klassiseen ja rohkeaan perhekuvaukseen Säädyllinen murhenäytelmä (1941). Kun Hämäläisen romaanin toisesta laitoksesta siivottiin aikoinaan pois muun muassa homoseksuaalisuutta ja kansallissosialismin kritiikkiä, Parkkisen teos ei ohita näitäkään aiheita.
Kuten sanottua, seksuaalikuvaus on Säädyllisessä ainesosassa toistuvaa ja havainnollista. Parkkisen naiset elävät aikaa ennen e-pillerin keksimistä, jolloin naisten uramahdollisuudet olivat varsin rajatut. Romaanin biseksuaalit naispäähenkilöt pitävät miehistäkin, mutta he eivät halua herätä miesten vierestä. Silmiinpistävää tässä on se, että homoseksuaalisuus oli 1950-luvulla laitonta jopa vankeustuomion uhalla ja ison häpeän aihe.
Historiallisen romaanin tekijänä Parkkinen on kunnianhimoinen yksityiskohtien etsijä ja tyyliniekka. Monipolvisen romaanikerronnan taitajana hän on Sofi Oksasen veroinen virtuoosi. Toisistaan irrallaan olevat tarinanpolut risteävät valtavissa tienhaaroissa, joissa henkilökuvien aihiot kiteytyvät puhutteleviksi persoonallisuuksiksi.
Parkkinen kieli soljuu eteenpäin kuin taitavasti ohjattu kanootti vuolaassa koskessa. Kaikkeen ei tartuta, vaan kertoja lyö kerrontaan vauhtia vihjailuilla, poissaolevilla yksityiskohdilla ja lyhyillä virkkeillä. Reiluun kolmeensataan sivuun saadaan näin mahdutettua monta ihmiskohtaloa ja rinnakkaista juonta.
– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –
Arvostelu on julkaistu lyhennettynä Parnassossa 4/2016.
VETUS Et NOVA 