Avainsanat

, , , , , ,

transtromer

Tomas Tranströmer: Kootut teokset 1954-2004. Suom. Caj Westerberg. Tammen Keltainen Kirjasto 427. 527 s.

Kirjallisuuden Nobel vuonna 2011 täydensi ainutkertaisesti sitä lukuisten palkintojen sarjaa, jonka ruotsalainen runoilija Tomas Tranströmer (1931-2015) oli jo saanut osakseen. Ruotsalaisen kaunokirjallisuuden August-palkinnon mies oli napannut vuonna 1996, Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon puolestaan vuonna 1990.

Ymmärrettävästi Ruotsin Akatemia oli arkaillut juuri ruotsalaisen kirjailijan palkitsemista huolimatta tämän saavuttamasta merkittävästä kansainvälisestä huomiosta. Tranströmerin runoja oli käännetty esimerkiksi pelkästään englanniksi ällistyttävät 1500 käännöstä 40 kääntäjän toimesta.

Tammen Keltaisessa Kirjastossa julkaistu kokoomanide Kootut teokset 1954-2004 sisältää kaikki Tranströmerin siihenastiset teokset samojen kansien sisällä. Teoksista 14 on runokokoelmia, ja kokoomaniteen viimeinen teos Muistot näkevät minut (1993) on pienoisomaelämäkerta. Ilmestymisjärjestyksessä esitellyistä runoteoksista ensimmäisenä on 17 runoa (1954) ja viimeisenä haikurunokokoelma Suuri arvoitus (2004).

Tranströmerin runouden suomenkielisille ystäville Caj Westerbergin (s. 1946) toimittama kokoomateos on tervetullut ja antoisa teos. Paitsi suomentajana Westerberg tunnetaan myös runoilijana. Muun muassa Bo Carpelania, Tua Forsströmiä ja Gösta Ågrenia suomentanut Westerberg on saanut kirjallisuuden valtionpalkinnon 1970 ja 1986 sekä kääntäjien valtionpalkinnon 1984.

Lieneekö pelkkää sattumaa, että Tranströmerin äidin tyttönimi on Westerberg?

Runon ehtymätön voima

Tranströmer rakastaa avaria maisemia ja tuonpuoleisuuteen tähtääviä tunnelmia. Esimerkiksi runossa ”Kuohuvassa keulassa on lepo” (1954) välittyy runoilijan eetos julistaa äärimmäisyyksien vertailulla luonnollisen tasapainon olemassaoloa:

”Talviaamuna on aistittavissa miten tämä maa / kierii eteenpäin. Talon seiniin / lyö ilmavirta / näkymättömästä./ Liikkeen ympäröimä: hiljaisuuden teltta./ Ja muuttolintuparven salainen ruori./ Talvihämärässä / kohoaa tremolo / näkymättömistä soittimista. On kuin seisoisi / kesä korkean lehmuksen alla, pään päällä / kymmenentuhannen hyönteissiiven / pauhu.”

Vuonna 1990 aivoverenvuodon saanut Tranströmer teki elämäntyönsä psykologina ja syrjäytyneiden kuntouttajana. Runoilijan ihmiskeskeinen päivätyö näkyi ihmisyyden perusteita pohdiskelevina runoina. Tranströmer sanoutui varhain irti ideologisista sidoksista, vaikka mainitsi toisinaan jopa Jumalan runohenkilönä. Lopulta niukka tuotteliaisuus ja lakoninen ilmaisu vakiintuivat runoilijan tavaramerkeiksi.

Suomentaja Westerbergin mukaan Tranströmer saavutti horjumattoman aseman Ruotsin kaunokirjallisuudessa jo esikoiskokoelmallaan. Tätä ”tosiasiaa” on syytä epäillä. On kuitenkin huomattava, että Tranströmerin runot ovat herättäneet lähes ennennäkemätöntä huomiota Ruotsissa, ja vakaaksi lujittunut arvostus on levinnyt myös maan rajojen ulkopuolelle. Westerbergin mielestä Tranströmerin runot ovat voimaltaan ehtymättömiä, eli niissä on jopa klassisia aineksia.

Vapaat käännökset

Tomas Tranströmerin runoudessa runomitoilla on tärkeä merkitys sikäli, että hän käyttää niitä paljon ja säännöllisesti. Runoilijan tuotannossa on alusta asti ollut mukana klassisia antiikin runomittoja, kuten alkaiolaista mittaa, silosäettä ja loppusoinnullista tertsiiniä. Viimeisimmissä runoissa on nähtävissä jopa japanilaista haikumittaa.

Useimpia Tranströmerin runoista Caj Westerberg ei ole suomentanut tiukkaan runomittaan. Mitallisen tekstin vapaalla käännöksellä suomentaja tähdentää sitä modernismin läpimurrosta asti vaikuttanutta käsitystä, ettei ole mielekästä kääntää sanasta sanaan hyvin erityyppisiä kieliä: vapaalla käännöksellä voidaan silti luoda hienoja käännöksiä.

Runoilijan omaelämäkerta on todennäköisesti pettymys niille, jotka odottavat kirjailijalta reippaita ja vuolaita selvityksiä pitkän elämän vaiheilta. Elämäkerturina Tranströmer on samanlainen kuin runoilijana: lakoninen, vähäsanainen mutta paljon puhuva. Reilussa 30 sivussa runoilija kertoo raapaisemalla lapsuudestaan, koulunkäynnistään ja kehitysvuosistaan. Aikuisiän vaiheet jäävät kokonaan pois.

Vanhempien avioero oli nuorelle Tomasille häpeän aihe koko lapsuuden ajan. Oppikouluopettajien raivoaminen muistuu vuosikymmenien takaa kuin eilen koettuna vanhan kirjailijan mieleen. Kiintoisa kuriositeetti on, että niukan ilmaisun mestari oli lukiossa tunnettu liiallisesta tuotteliaisuudestaan.

Mainokset