Avainsanat

, , ,

katri_rauanjoki_03_2

Oululainen äidinkielen opettaja Katri Rauanjoki (s. 1973) kirjoitti ahdistavasta elämänvaiheestaan romaanin. Kirjailijan toinen romaani Jonain keväänä herään (Atena 2016) kertoo Kertusta, luokanopettajasta, jonka mieli synkkenee synkkenemistään syksyn pimentyessä.

Romaanin lähtökohdat ovat kirjailijan mukaan omakohtaiset, vaikka juonen tasolla teksti on fiktiivinen. Rauanjoki sairastui itse vuonna 2008 keskivaikeaan masennukseen ja koki sen jälkeen myös siitä toipumisen monet vaiheet. Romaanissa luokanopettaja joutuu seksuaalisen ahdistelun kohteeksi. Myös tämä on kirjailijalle tuttua omasta kokemuksesta.

Kirjoittaminen on aina ollut osa Katri Rauanjokea. Jo lukiolaisena hänelle oli selvää, että hän haluaa olla kielen ja kirjallisuuden kanssa tekemisissä ammatinkin puolesta. Niin hänestä tuli juuri äidinkielen opettaja.

Kirjallisia esikuvia Rauanjoella on paljon:

– Ihailen hyvin monenlaisia kirjailijoita. Kirjallisen kehitykseni kannalta tärkeimmät ovat varmaan Rosa Liksom ja Kurt Vonnegut – molemmat leikkivät toden ja fantasian kanssa ja molempien kirjoissa on sekä yhteiskunnallisuutta että huumoria.

Katri Rauanjoesta ei pitänyt tulla opettajaa ollenkaan, mutta laman takia hän teki ”varalta” kasvatustieteelliset opinnot. Hän haluaa pitää molemmat ammatit itselläni ja olla välillä kirjailija ja välillä opettaja.

– Se on todella antoisaa puolin ja toisin, Rauanjoki sanoo.

Romaanissa Kerttu kirjoittaa säännöllisesti ahdistuksen hetkillä ajatuksiaan unikkokantiseen muistivihkoon. Kertun muistikirjalla on kirjailijan mukaan vastineensa tosielämässä. Kirjoittaminen on mitä terapeuttisinta toimintaa. Metsän ja luonnon kuvaus on kirjassa samalla alitajuisen ja aidon kuvausta. Kertun matka takaisin tuntevaksi ja eläväksi olennoksi on samalla matka yhteyteen ympäristön kanssa.

Kertun mielentila synkkenee romaanin alkupuolella kuin ukkospilvi taivaalla. Sitten onnistunut terapia kääntää katseet elämäniloisempiin asioihin. Rauanjoki kävi itse useamman vuoden psykoanalyyttisen terapian masennuksen vuoksi. Sen merkitys omalle toipumiselle oli valtavan suuri.

Romaanissa vaihdetaan välillä kerronnan näkökulmaa: toisinaan Kerttu toimii minäkertojana, toisinaan häntä katsotaan ulkopuolisen silmin. Rauanjoki perustelee:

– Jos äänessä olisi vain Kerttu, niin varsinkin kirjan alku olisi mennyt helposti liian itseensä käpertyneeksi ja staattiseksi. Lassen hahmo tuo etäisyyttä ja perheen näkökulmaa. Sairaushan ei kosketa vain sairastunutta. Olisi tärkeä puhua koko perheen jaksamisesta.

Katri Rauanjoki kirjoitti romaaniaan seitsemän vuoden aikana. Lopullinen kokoaminen ja työstö kesti noin vuoden.

Yksi tärkeä aihepiiri liittyy koulutyön kiristyviin reunaehtoihin. Kerttu viihtyy opettajana mutta väsyy koulutyön muihin ongelmiin.

– Kertun näkemys koulusta on tietysti hyvin subjektiivinen ja masentuneella on tapana nähdä asiat negatiivisina. Halusin nostaa esille ilmiöitä, jotka ovat tosia suomalaisessa ihannoidussa koululaitoksessa, mm. opettajien uupumus ja pätkätyöt. Niille toivoisin tehtävän paljonkin, samoin tietysti romaanissa esiintyvän kaltaiselle seksuaaliselle häirinnälle ja työpaikan heikolle ilmapiirille. Ne eivät ole mielestäni suomalaisen koulun koko kuva, mutta asioita, joista pitäisi puhua, Rauanjoki sanoo.

Siviilitoimensa ohella Rauanjoki opetti Oriveden opistolla luovaa kirjoittamista 2014-2016. Kuluvana syksynä hän jatkaa luovan kirjoittamisen opettajana Iin kansanopistossa.

– Luovan kirjoittamisen ohjaaminen on tuttua työtä lukion soveltavien kurssien kautta, niitä olen vetänyt yli kymmenen vuotta. Ohjaaminen on valtavan ihanaa työtä, josta opin aina vähintään yhtä paljon kuin opiskelijani.

Monista suosikkikirjoistaan Rauanjoki listasi tämän hetken mieleenpainuvimmat lukukokemukset:

1. Marcus Zusak: Kirjavaras. Tempaisi mukaansa ja kosketti monella tasolla. Puhdistavin ja syvin ”itken ja luen” -kokemus pitkiin aikoihin.

2. Minna Canth: Anna-Liisa. Luin nuorena tyttönä. On hienosti rakennettu, Anna-Liisaan samastuu ja samalla hänen rikoksestaan järkyttyy. Canth opetti, että kirjallisuus on ja sen pitäisi olla yhteiskunnalista.

3. Jose Saramago: Kertomus sokeudesta. Rakastan ajatella, mitä tapahtuu kun maailma menee vähän raiteiltaan. Tässä sellainen muutos on toteutettu juuri niin hienovaraisesti ja kaikkeen vaikuttavasti kuin se todellisuudessa tapahtuisi.

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Haastattelu on julkaistu Äidinkielen opettajain liiton Virke-lehdessä nro 4/2016.

Advertisements