Avainsanat

, , , , , ,

Journal of the Plague Year (suom. Ruttovuosi) on Daniel Defoen romaani vuodelta 1722.

Maailmankirjallisuuden ensimmäinen menestyskirjailija Defoe (1660-1731) tekee puolifiktiivisessä romaanissa selkoa Lontoota vuonna 1665 koetelleesta ruttoepidemiasta. Ruttoon menehtyi neljäsosa kaupungin noin 400 000 asukkaasta.

Ruttovuosi on yhden miehen pitkä, päiväkirjamuotoinen silminnäkijäkertomus vuoden 1665 kokemuksista. Minäkertoja on satulakauppias, joka näkee naapureittensa, tuttaviensa ja tuntemattomien sairastuvan ja kuolevan yksi toisensa jälkeen.

Kauppiaalla on hypoteettinen käsitys, että rutto leviää hengityshöyryjen kautta. Sitä hän yrittää todistaa lukijalle lukuisten tapauskuvausten avulla, joita hän kuulee ympäri kuolevaa kaupunkia.

Romaani on täynnä taulukoita ja tilastoja, joita mies on onkinut jälkikäteen käyttöönsä kuin tutkiva journalisti.

Epidemian uskottiin alkaneen joulukuussa 1664, kun Hollannista tuotuja tavaroita kuljetettiin Englantiin. Ruttovuoden julkaisun aikoihin 1720-luvulla oli nähtävissä, että Marseillessa riehunut rutto saattaisi levitä Englantiin.

Defoen teos oli varoittava, käytännöllinen käsikirja siitä, miten estetään kuolettavan epidemian leviäminen terveiden joukkoon.

Defoe ryhtyi romaanikirjailijaksi vasta vanhoilla päivillään. Hän yhdisti mielellään sepitettä tosielämän tapahtumiin. Kaikki Ruttovuoden asiatiedot ovatkin autenttisia ja tarkistettuja.

Uskonnolliset näkökulmat

Defoen kertoja on uskonnollinen kristitty, joka ottaa tämän tästä kantaa ruttoon Jumalan tuomion välineenä.

Minäkertoja käy romaanin alussa jaakopinpainia, lähteäkö muiden tavoin karkuun kuolevasta kaupungista vai jäädäkö paikoilleen. Jäämisensä perusteeksi hän löytää hengellisen argumentin:

”Tulin ajatelleeksi, että jos Jumala todella halusi minun jäävän, hän pystyisi varjelemaan minua tehokkaasti kaiken minua ympäröivän kuoleman ja vaaran keskellä.”

Näin todella käykin: vaikka tuhansia kaatuu minäkertojan oikealta ja vasemmalta puolelta, hän jää itse ilman tartuntaa. Kertoja näkee kohtalossaan Taivaan isän kädenjäljen ja Suunnitelman, joka käy yli inhimillisen ymmärryksen.

Kauppias kuvaa paljon hätää kärsivien englantilaisten sielunelämää. Taikauskoiset ihmiset alkavat nähdä enkeli-ilmestyksiä ja muita erikoisia näkyjä. Puoskarilääkärit ja -apteekkarit sekä astrologit tekevät hyvän tilin, ennen kuin rutto tuhoaa heidätkin perheineen.

Myös uskonnollinen herätys leviää ruton rinnalla rahvaan pariin. Kirkot täyttyvät rukoilijoista, ja jumalanpalveluksia pidetään joka päivä, jopa ilman pappia.

Yhdessä romaanin huippukohdista kertoja joutuu julkiseen väittelyyn miesjoukon kanssa ruttotaudista Jumalan tuomiona. Ateistimiehet, jotka rienaavat kertojan uskonnollisia lähtökohtia, haudataan kahden viikon kuluessa valtavaan joukkohautaan.

Satulakauppias seuraa tarkasti pappien ja viranomaisten toimintaa kauhistuttavan epidemian aikana. Osa viranomaisista (kuten ylipormestari hallintokuntineen) saa häneltä perusteltuja kehuja.

Toisinaan kertoja moittii pahanpäiväisesti ihmisiä, jotka alentuvat käyttämään toisten hätää hyväkseen, varastamaan tavaraa kuolleiden taloista tai esiintymään puoskarilääkäreinä. Defoe kuvaa seikkaperäisesti myös työttömyyttä, joka seuraa massojen kuolemanpelosta ja kotiarestista.

Ruttovuodesta tuli yhteiskunnallisen kaupunkikuvauksen ja goottilaisen kauhutarinan klassikko. Defoen romaania luettiin ensin vuosikymmenien ajan todellisena silminnäkijäkertomuksena. Vasta 1780-luvulla teosta alettiin yleisesti pitää historiallisena romaanina.

– – – – – – – – – – – – – – – – – –

Kirjoitus on julkaistu Ristin Voitto -lehdessä.