Carita Forsgren yhdistää ihmisiä ja jumalia scifi-debyytissään

Avainsanat

books, Carita Forsgren, kreikkalainen mytologia, Osuuskumma, science fiction, spefi, Spin

Nicola da Urbino: The Food of the Gods on Olympus (1530)

Carita Forsgren: Ambrosia. Osuuskumma 2018. 388 s.

Carita Forsgren (s. 1968) on tamperelainen kirjailija, opettaja, kuvittaja ja yrittäjä. Hän opettaa Tampereen ammattikorkeakoulussa animaatiota, käsikirjoittamista ja kuvankäsittelyä.

Ambrosia on Forsgrenin viides kaunokirja ja ensimmäinen scifi-romaani. Romaanien lisäksi kirjailija on julkaissut muun muassa tieteisnovelleja Portti-lehdessä.

Ambrosia tarkoittaa kreikkalaisessa mytologiassa jumalten ruokaa.

”Hänen kehonsa kaipasi kuolla. Ilu tunsi pimeyden houkuttelevan kutsun sisimmässään. Jos hän nyt nukahtaisi tähän, hän ei ehkä enää heräisi. Mutta hänhän oli jumalten jumala. Ei hänen kuulunut kuolla.” (s. 213)

Ambrosia-romaani on nautintojen kavalkadi. Päähenkilölle, hervantalaiselle Jennille maistuu suklaa ja seksi. Koska kumpaakaan ei saa joka päivä, Jenni joutuu opettelemaan kohtuullisuutta ja kirjoittelee suklaasta ahkerasti blogiinsa.

JENNI törmää kiintoisiin miehiin – ja erikoiseen seerumiin, joka tuntuu nuorentavan ja antavan yliluonnollisia kykyjä niin sängyssä kuin muuallakin.

Kun Jenni miettii arkisia huoliaan ja miesongelmiaan, siirrytään takautumissa tuhansien vuosien taakse menneisyyteen, jolloin Maahan on haaksirikkoutunut tuhansia vuosia vanhoja muukalaisia ulkoavaruudesta. Nämä risteytyvät ihmisten kanssa ja pettyvät pahemman kerran näiden pahansuopuuteen ja vallanhimoon.

Romaanin loppua kohti Jenni tutustuu näihin ganymeedeihin paremmin ja joutuu sovittelijaksi ikivanhoihin kiistoihin ihmisten ja alienien välillä.

Forsgrenin scifi-kerronta on kiintoisa yhdistelmä klassisia kuolemattomuusmyyttejä, voimakasta nautinnonhalua, kliseisiä alien-kuvia ja nuoren äidin elämänongelmia.

Peter Paul Rubens: Ganymeden kaappaus (1611).

SUKLAA vie hassusti Jennin galaktiseen yhteyteen samaan makuun tottuneiden avaruusolentojen kanssa. Ja kyllähän näiltä avaruusolennoilta se seksikin sujuu, jopa ihmisten kanssa.

Alieneista kertovat jaksot tuovat väistämättä mieleen Isaac Asimovin palkituimman romaanin Itse jumalat (1972; suom. 1974). Kun Asimov siteeraa romaanissaan Schillerin kuuluisaa sitaattia ”Tyhmyyttä vastaan itse jumalatkin taistelevat turhaan”, Forsgren kääntää kyseisen ajatuksen nurin niskoin: itse jumalatkin voivat tyhmistyä vuosituhansien mittaan!

Ambrosian ajatus siitä, että alienit ohjailevat tuhansia vuosia ihmiskuntaa, viittaa puolestaan Asimovin Säätiö-kirjoihin.

Forsgrenilta oli aiemmin ilmestynyt historialliset romaanit Kolmen kuun kuningatar (2010) ja Auringon kehrä (2010), jännitysromaani Jänistanssi (2011) sekä sukuromaani Perintö.

Jänistanssi osoitti havainnollisesti, että Forsgren osaa kirjoittaa muutakin kuin historiallista epookkia. Oikeastaan tamperelaiskirjailijan tuotanto on ollut matkaa kohti scifi-kerrontaa. Jo aiemmissa teoksissaan Forsgren sekoitti mielellään keskenään todellisia kokemuksia ja maagisia unikuvia.

Pidin Ambrosiasta aika paljon, vaikka teoksen romanttiset kohdat ovat hyvin harlekiinimaisia. Kunnon scifi-juoni palkitsi lukemisen. Forsgren on rautainen ammattilainen vuoropuheluiden ja värikkäiden tapahtumasarjojen sepittäjänä.

Arvostelu on julkaistu Spin-lehdessä 2/2018.

Carita Forsgren. Kuva Pekka Holmström 2010

J. Pekka Mäkelältä koskettava romaani Kiinan lähetystyöstä

Avainsanat

J. Pekka Mäkelä, lähetystyö, religion, Ristin Voitto

J. Pekka Mäkelä. – Kuva: Laura Honkasalo.

J. Pekka Mäkelä: Hunan. Like 2018. 549 s.

KIRJAILIJA J. Pekka Mäkelän (s. 1962) uusin romaani kertoo hänen lähetyssaarnaajasukulaisensa värikkään tarinan. Mäkelä on helsinkiläinen pitkän linjan kirjailija, suomentaja ja musiikintekijä. Aiemmin hän on julkaissut kuusi tieteisromaania. Esikoisromaani 391 ilmestyi vuonna 2004.

Hunanin tapahtumat perustuvat Mäkelän kummi- ja isotädin Helvi Södermanin (1902–1986) aitoihin päiväkirjamerkintöihin, jotka kirjailija sai aikoinaan haltuunsa äitinsä kautta.

Mäkelä kirjoitti Hunania neljä vuotta. Hän on aiemmin ansioitunut erityisesti scifi-kirjailijana. Lähetysromaani onkin hyvin erikoinen poikkeus Mäkelän tuotannossa. Romaanihenkilöinä on suomalaisten lähetystyöntekijöiden tiivis joukko, muita eurooppalaisia emigrantteja sekä joukko kiinalaisia.

Hunanin tapahtumat sijoittuvat pääosin Hunanin maakuntaan Kaakkois-Kiinassa. Romaani kattaa ajanjakson vuodesta 1935 vuoteen 1946. Suomalaiset lähetyssaarnaajat pyrkivät levittämään Kiinassa kristinuskoa ja lukutaitoa. Kiinalaiset ovat tyytymättömiä levottomiin oloihinsa ja toivottavat tervetulleiksi uuden toivon lähettiläät ulkomailta.

 

ERÄÄNÄ kertojana toimii fiktiivinen sveitsiläinen kirjailija Johann Caspar Wolff, joka kirjaa päiväkirjaansa lähetyssaarnaajien elämänmenoa ja kokemuksia.  Kun Kiinan ja Japanin välille syttyy sota, Johann joutuu muiden henkilöiden kanssa näkemään kammottavia asioita.

Helvi ja Johan saapuvat Kiinaan samalla laivalla vuonna 1935. Kun myrskyisät sotavuodet ovat ohitse vuosikymmentä myöhemmin, suomalaislähetit lähtevät takaisin koti-Suomeen monen raskaan kokemuksen raskauttamina.

Hunan keskittyy Kiinan sotavuosiin. Romaani sisältää jonkin verran myös fantastisia aineksia, joista näkyy Mäkelän kiinnostus reaalifantastiseen kerrontaan. Kirjailija ei ole pyrkinyt luomaan yhtenäistä kuvaa historiallisesta Kiinasta, vaan hänen fokuksensa on muualla.

Romaanissa on oikeastaan kymmenen eri kertojaa, jotka tekevät kerronnasta yhtäältä sirpaleisen ja toisaalta moniulotteisen. Vaikka Helvi on romaanin primus motor ja päähenkilö, hänen tarinansa meinaa jäädä muiden näkökulmien alle.

Mäkelä kuvaa kristittyjen evankelistojen elämänmenoa, ajattelua ja puheita koskettavasti ja todentuntuisesti. Samanlainen autenttisuus tulee ilmi myös jaksoissa, joissa päähenkilöinä kiinalaisia kommunisteja tai eurooppalaisia maahanmuuttajia, jotka pyrkivät tekemään Kiinassa bisnestä eli rahaa.

Romaanikerronnassa korostuu henkilöiden maailmankuvien erittely ja vertailu. Talonpoikien maailma on samanlainen kuin tuhannen vuoden takaisessa keisarikunnassa. Nanking (nyk. Nanjing) taas edustaa uutta Kiinaa, johon länsimaiset sijoittajat saapuvat dollarinkuvat silmissään.

 

MÄKELÄ esittelee kiintoisasti kiinalaista miljöötä uskontojen törmäyspaikkana. Jotkut kiinalaiset suhtautuvat kristinuskoon varauksella sen vuoksi, että Kiina on ollut uskontojen läpikulkupaikka tuhansia vuosia. Työ kantaa silti hedelmän, mutta vaatii läheteiltä isoja uhrauksia. Kirjailija kuvaa Hunanissa autenttisesti uhrautuvaa lähetystyötä, jonka työntekijät eivät säiky rauhattomia oloja, sotaa tai rosvojoukkoja.

Romaani muuttuu loppua kohti selviytymistaisteluksi, jossa jotkut oikeasti tuhoutuvat. Karu kohtalo on Helvin lähettikollegalla, joka odottaa 12 vuotta pääsyä Suomeen kihlattunsa luokse. Kun kotimatka lopulta koittaa, lähettinainen huomaa rasittuneensa Kiinassa niin, että hänen elämänsä on lopussa.

Mäkelä on tavoittanut romaaniinsa humaanin perusvireen, joka alleviivaa kaikenlaisten kulkijoiden arvoa sodan kaaoksessa. Vieras kulttuuri on aina hankala emigrantille, ja ongelmat moninkertaistuvat levottomissa oloissa.