Avainsanat

, , , , , ,

ambrosia

Nicola da Urbino: The Food of the Gods on Olympus (1530)

Carita Forsgren: Ambrosia. Osuuskumma 2018. 388 s.

Carita Forsgren (s. 1968) on tamperelainen kirjailija, opettaja, kuvittaja ja yrittäjä. Hän opettaa Tampereen ammattikorkeakoulussa animaatiota, käsikirjoittamista ja kuvankäsittelyä.

Ambrosia on Forsgrenin viides kaunokirja ja ensimmäinen scifi-romaani. Romaanien lisäksi kirjailija on julkaissut muun muassa tieteisnovelleja Portti-lehdessä.

Ambrosia tarkoittaa kreikkalaisessa mytologiassa jumalten ruokaa.

”Hänen kehonsa kaipasi kuolla. Ilu tunsi pimeyden houkuttelevan kutsun sisimmässään. Jos hän nyt nukahtaisi tähän, hän ei ehkä enää heräisi. Mutta hänhän oli jumalten jumala. Ei hänen kuulunut kuolla.” (s. 213)

Ambrosia-romaani on nautintojen kavalkadi. Päähenkilölle, hervantalaiselle Jennille maistuu suklaa ja seksi. Koska kumpaakaan ei saa joka päivä, Jenni joutuu opettelemaan kohtuullisuutta ja kirjoittelee suklaasta ahkerasti blogiinsa.

Working on laptop

JENNI törmää kiintoisiin miehiin – ja erikoiseen seerumiin, joka tuntuu nuorentavan ja antavan yliluonnollisia kykyjä niin sängyssä kuin muuallakin.

Kun Jenni miettii arkisia huoliaan ja miesongelmiaan, siirrytään takautumissa tuhansien vuosien taakse menneisyyteen, jolloin Maahan on haaksirikkoutunut tuhansia vuosia vanhoja muukalaisia ulkoavaruudesta. Nämä risteytyvät ihmisten kanssa ja pettyvät pahemman kerran näiden pahansuopuuteen ja vallanhimoon.

Romaanin loppua kohti Jenni tutustuu näihin ganymeedeihin paremmin ja joutuu sovittelijaksi ikivanhoihin kiistoihin ihmisten ja alienien välillä.

Forsgrenin scifi-kerronta on kiintoisa yhdistelmä klassisia kuolemattomuusmyyttejä, voimakasta nautinnonhalua, kliseisiä alien-kuvia ja nuoren äidin elämänongelmia.

Ganyrubn

Peter Paul Rubens: Ganymeden kaappaus (1611).

SUKLAA vie hassusti Jennin galaktiseen yhteyteen samaan makuun tottuneiden avaruusolentojen kanssa. Ja kyllähän näiltä avaruusolennoilta se seksikin sujuu, jopa ihmisten kanssa.

Alieneista kertovat jaksot tuovat väistämättä mieleen Isaac Asimovin palkituimman romaanin Itse jumalat (1972; suom. 1974). Kun Asimov siteeraa romaanissaan Schillerin kuuluisaa sitaattia ”Tyhmyyttä vastaan itse jumalatkin taistelevat turhaan”, Forsgren kääntää kyseisen ajatuksen nurin niskoin: itse jumalatkin voivat tyhmistyä vuosituhansien mittaan!

Ambrosian ajatus siitä, että alienit ohjailevat tuhansia vuosia ihmiskuntaa, viittaa puolestaan Asimovin Säätiö-kirjoihin.

Forsgrenilta oli aiemmin ilmestynyt historialliset romaanit Kolmen kuun kuningatar (2010) ja Auringon kehrä (2010), jännitysromaani Jänistanssi (2011) sekä sukuromaani Perintö.

Jänistanssi osoitti havainnollisesti, että Forsgren osaa kirjoittaa muutakin kuin historiallista epookkia. Oikeastaan tamperelaiskirjailijan tuotanto on ollut matkaa kohti scifi-kerrontaa. Jo aiemmissa teoksissaan Forsgren sekoitti mielellään keskenään todellisia kokemuksia ja maagisia unikuvia.

Pidin Ambrosiasta aika paljon, vaikka teoksen romanttiset kohdat ovat hyvin harlekiinimaisia. Kunnon scifi-juoni palkitsi lukemisen. Forsgren on rautainen ammattilainen vuoropuheluiden ja värikkäiden tapahtumasarjojen sepittäjänä.

Arvostelu on julkaistu Spin-lehdessä 2/2018.

Carita Forsgren. Kuva Pekka Holmström 2010

Carita Forsgren. Kuva Pekka Holmström 2010