Avainsanat

, , , , ,

Tapio Koivukari 2013

Tapio Koivukari. Kuva: Veikko Somerpuro.

Tajusin, että voisin tehdä kirjan Islannin noitaoikeudenkäynneistä.

ROMAANINI Poltetun miehen tytär (Johnny Kniga 2018) on 1600-luvun Islantiin sijoittuva historiallinen romaani. Islannista on toinen kotimaani. Asuin siellä vuosina 1989-1993. Puolisoni on islantilainen. Siksi minulle oli luontevaa kirjoittaa Islannin historiasta ja ihmisistä.

Kuulin kirjan aiheena olleesta tositarinasta jo asuessani Islannissa.

Vaimoni on kuvataiteilija. Hän teki huovuttamalla hahmoja, joita aloimme kutsua ”Mangoiksi”. Manga on kansansadun naispuolinen kummitus. Myös Poltetun miehen tyttären päähenkilöä kutsuttiin Mangaksi.

Ajatus Mangan tarinan pukemisesta kirjan muotoon kyti vuosia.

Kun keräsin aineistoa aiempaan islantilaiseen kirjaani Ariasman (ilmestyi 2011), joka kertoo baskilaisten valaanpyytäjien ja islantilaisten kanssakäymisestä, tajusin, että voisin tehdä kirjan myös noitaoikeudenkäynneistä.

Keräsin romaania varten aineistoa syksyllä 2014. Sen jälkeen kirjoitin valmiiksi romaanin Unissasaarnaaja (ilmestyi 2015).

Poltetun miehen tyttären kirjoitusprosessi oli poikkeuksellisen raskas ja monivaiheinen.

Suurin haaste oli juuri päästä sisään 1600-luvun ihmisten ajatusmaailmaan ja toisaalta nimenomaan päähenkilön persoonaan. Siksi tämä on ehkä vaikein kirja, jonka olen koskaan tehnyt.

Uskonto on minulle monella tavalla tärkeä asia.

KUTEN sanottua, romaanissa on jonkin verran todella eläneitä historiallisia henkilöitä: päähenkilö Hyväniemen Mangan eli Margrét Thórdardóttirin lisäksi on ollut olemassa hänen isänsä, josta myös kerrotaan. Kirjassa selostetut oikeudenkäynnit ja teloitukset ovat oikeasti tapahtuneet.

Poltetun miehen tytär ilmestyi samanaikaisesti myös islanniksi. Puolisoni vuoksi islanti on ollut kotikielenäni neljännesvuosisadan. Siitä on tullut melkein toinen äidinkieli, mutta ei aivan suomen veroinen. En siksi tehnyt islanninkielistä versiota itse.

Minulla oli onnea saada kääntäjäkseni Sigurður Karlsson, joka on kääntänyt minulta aiemmin jo kolme kirjaa.

Sigurður on kääntänyt islanniksi myös Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan sekä Rosa Liksomin ja Sofi Oksasen teoksia. Alkuun toimin Sigurðurin ”alkuasukasoppaana” eli varmistin esimerkiksi sen, että hän oli ymmärtänyt tekstin käänteet oikein.

Kirjoitusprosessin vaivalloisuudesta kertoo jotain se, että kirjoitin käsikirjoituksen kahdesti ja tekstiä karsittiin päättäväisesti. Tavallisesti kirjoitan rennommalla otteella, kun olen saanut tarinasta kiinni.

Poltetun miehen tyttäressä voi havaita yhteisiä teemoja sekä Ariasmanin että Unissasaarnaajan suhteen. Toisaalta tämä on kuitenkin aivan uusi näkökulma ennestään tuttuun maailmaan ja maisemaan.

Uskonto on minulle monella tavalla tärkeä asia. Minulla on teologin koulutus. Olen toiminut uskonnonopettajana seitsemisen vuotta ja joskus saarnannut tai muuten esiintynyt yhteisön luottomiehenä. Pappisvihkimys minulta kuitenkin puuttuu.

Niin on ehkä hyvä.

Uskonnollisten yhteisöjen raadolliset pyrinnöt antavat helposti aihetta kaunokirjalliseen tarinaan.

KIRJAILIJAN kutsumushan on samalla tavalla kokonaisvaltainen elämäntapa kuin pappisvirka. Olen ajatellut, että yrittäisin liikaa, jos olisin samalla aikaa sekä pappi että kirjailija.

Teologin koulutus on minusta hyvä pohjakoulutus kirjailijalle.

Se on syväkairaus kulttuurimme perusteisiin. Hyvin monissa aiheissa on uskonnollinen ja hengellinen ulottuvuus, vaikka näkyvässä tekstissä ei viitattaisikaan perinteiseen uskonnollisuuteen.

Toisaalta uskonnollisessa yhteisössä vaikuttavat myös monet inhimilliset ja jopa raadolliset pyrinnöt. Kaikki tällainen on mielestäni kiintoisaa ja antaa helposti aihetta kaunokirjalliseen tarinaan.

Vietin romaania varten kolme kuukautta Islannissa ja suurimman osan ajasta Poltetun miehen tyttären tapahtumaseuduilla Islannin Länsivuonoilla eli maan luoteisnurkassa. Samalla seudulla olen itsekin aiemmin asunut.

Kuriositeettina mainittakoon, että olen ollut Sana-lehdessä avustajana opiskeluaikoina. Sana on siis ollut minulle yksi ponnahdusalustoista kirjalliselle uralle.”

Raumalaisen kirjailijan Tapio Koivukarin (s. 1959) ajatukset kirjattiin ylös Sana-lehden haastattelussa kesällä 2018. Teksti julkaistiin syksyllä.

 

 

Mainokset