Maailmanlopun enteitä Kauniaisissa

Avainsanat

Kelmee, Satakunnan Kansa, science fiction, Ville Lindgren

Ville Lindgren: Harmaan auringon säikeet. Kelmee 2019. 217 s.

”Ikkunaa kohti lähestyi jokin hahmo, se näytti lentävän ilmassa velttona kuin olisi pyörtynyt ilmalentonsa aikana. Hahmo sinkoutui ikkunasta läpi jalkojemme juureen.”

Porilaisen Ville Lindgrenin (s. 1978) toinen romaani Harmaan auringon säikeet on kunnianhimoisesti kirjoitettu scifi-tarina rinnakkaisista todellisuuksista ja tulevan maailmanlopun enteistä.

Film noir -henkisessä tarinoinnissa on paljon samaa kuin Lindgrenin esikoisromaanissa Vuodet tekivät päivän (2018), jossa ahdistunut perheenisä joutui pohtimaan maagisen todellisuuden ja reaalimaailman rajoja.

Romaanihenkilö löytää itsestään kopioita vapaalla jalalla.

KAUNIAISIIN sijoittuvat tapahtumat alkavat vaisusti ja hitaasti vankilamaisessa seuraamuslaitoksessa, jossa miespuolinen päähenkilö ja minäkertoja on kärsimässä vuosien tuomiota vaimonsa murhasta.

Syyttömästi tuomittu mies nähdään hiippailevan seuraamuslaitoksen ulkopuolella ja ammutaan kuoliaaksi peräti neljästi – vaikka hän on koko ajan istunut sellissään.

Miten ja missä miehen kopiot ovat syntyneet?

Kun vanki lähtee vartijansa kanssa komennukselle laitoksen ulkopuolelle, hän törmää kopioonsa ja vapautuu yksinäiseksi vaeltajaksi. Onko hän valittu, jolle on suunniteltu jossakin itseään korkeampia tehtäviä?

”En totta vie antautuisi. Selvittäisin asiat, niin että niissä olisi järkeä. Miksi Anne todella kuoli? Tarvitsin apua. Mutta kuka auttaisi?”

Ville Lindgren.

KOIN ANSIOKSI sen, että kirjailija on sijoittanut romaaninsa tapahtumat koti-Suomeen. Moni valtakustantamon piikkiin kirjoittava suomalainen reaalifantastikko lähettää henkilönsä ulkomaille, periferiaa eksoottisemmille seuduille.

Henkilökuvaus keskittyy viiteen henkilöön, joita väkivalta piirittää jatkuvasti. Päähenkilön kuollutta vaimoakin muistellaan muutamassa kohtauksessa nostalgiseen sävyyn.

Virtuaalitodellisuus ja fantastinen maailma vuorottelevat synkän dystopian kanssa.  Mielikuvitusta Lindgrenillä riittää täyttämään galaksin kokoisen miljöön aukkoja.

Reaalitodellisuus saa jatkuvasti rinnalleen yliluonnollisia ja fantastisia aineksia. Niitä verkkainen scifi-puuronkeittäjä hämmentää keitokseensa.

Tieteisromaanina Harmaan auringon säikeet muuttuu loppua kohti yhä sekavammaksi hötöksi.

Viimeisen neljänkymmenen sivun aikana tapahtumat ampaisevat kirjaimellisesti taivaalle, kun selviää todellinen syy päähenkilön kaksoisolennoille.

Väkivaltainen kaaos, jossa tulee kasoittain ruumiita ja veri lentää kuin synnytyssalissa, räjähtää vasten lukijan kasvoja.

Satunnaiset tyylirikot rikkovat onnistuneen film noir -hengen.

KIRJAILIJAN virke on useimmiten lyhyt kuin mainoslauseissa. Satunnaiset tyylirikot rikkovat onnistuneen film noir -hengen valitettavan usein.

Lindgrenin scifi-avaukselle olisin toivonut kustannustoimittajaa, joka olisi karsinut kerronnan ylimääräiset sivupolut ja stilisoinut romaanin nykyistä tyylikkäämmäksi kokonaisuudeksi.

Lindgrenin oman kustantamon nimi Kelmee on porilainen muoto sanalle ”kelmeä”. Kelmeen julkaisemat teokset ovat lähinnä karmeita juttuja, ja genre liikkuu fantasiasta kauhun kautta scifiin.

Kirjailijalla on jo työn alla kahden seuraavan kirjansa aihiot.

 

Mainokset

Taivas varjele mitä Turusta löytyy!

Avainsanat

book review, Dare Talvitie, fantasy novel, spefi, suomalainen kaunokirjallisuus, Turku

Dare Talvitie: Valkea liekki. Näkymätön piiri 1. Kuoriaiskirjat 2018. 291 s.

Dare Talvitien (s. 1972) hurja fantasiadekkari Valkea liekki on Näkymätön piiri -sarjan ensimmäinen osa.

Romaani alleviivaa kirjailijan rakkautta entistä kotikaupunkiaan kohtaan. Turku esiintyy Valkeassa liekissä suomalaisen magian epävakaana keskuksena, jonka rauhallisen pinnan alla piilevät arvaamattomat voimat.

Vartiovuorenmäellä sattuu erikoinen kuolemantapaus, joka hämmentää kaikki asiaan osallistuvat. Romaanissa liikutaan Turussa ristiin rastiin lähikuntia myöten.

Suomalaisen magian tulivuori odottaa Turussa purkautumistaan.

TALVITIEN romaanin päähenkilö Kari Spiegelberg on kaukaista sukua maagikoille, jotka hallitsivat yliluonnollisia voimia. Romaani alkaa Riikasta, jossa Spiegelberg (suom. Peilivuori) on musisoimassa uusnatsien keskellä ja päätyy todistamaan maagikkojen kammottavaa ihmisuhritilannetta.

Siitä siirrytäänkin ”luontevasti” suoraan Turkuun, jossa suomalaisen magian tulivuori odottaa purkautumistaan. Spiegelbergin painaisunet vaihtelevat painajaismaisten valvetilojen kanssa, kun turkulaiseen katukuvaan ilmestyy yhtä ja toista sinne kuulumatonta.

Puhumattakaan Uuden Elämän seurakunnan raamattupiiristä, johon Kari tekee rohkean ekskursion vähän ennen romaanin puoltaväliä!

Romaanikerronnan keskiöön nousee Weissflamme, Valkea liekki, joka määrittää jos jonkinlaisia elämänpolkuja ja kohtaloita, polttokuolemasta puhumattakaan. Jännitteensä loppuun saakka säilyttävässä dekkarissa tulee ruumiita säännöllisin väliajoin.

Keravalaissyntyinen Talvitie on asunut Turun lisäksi muun muassa Porvoossa ja Oulussa. Nyt hän majailee Helsingissä ja työskentelee IT-ylläpitäjänä. Roolipelien ja seikkailuharrastusten mies on opiskellut Oulun ja Turun yliopistoissa.

30 vuotta pöytälaatikkofiktiota, roolipeliharrastus ja epäonnistuneet yliopisto-opinnot vaikuttivat sen, että Talvitien reaalifantastinen esikoisromaani Epäsoinnun periaatteet ilmestyi 2015 (Myllylahti). Sitä kirjoittaessaan Talvitie sai ajatuksen okkulttisesta yksityisetsivästä, joka ratkoisi sekavassa seurassa yliluonnollisia rikoksia, ja Valkea liekki sai syntynsä.

Talvitien ihailemia kirjailijoita ovat Lois McMaster Bujold, China Miéville ja Charles Stross. Näistä Miéville lienee tärkein esikuva Valkean liekin kannalta.

Dare Talvitie. – Kuva: Myllylahti.

Talvitien Turku on jakautunut kahteen rinnakkaiseen kaupunkiin.

NOIR-DEKKARINA Valkeassa liekissä on jonkin verran uuskummallisia yhtymäkohtia Miévillen romaaniin Toiset (The City & The City; 2009): fantastista magiaa, rinnakkaisia maailmoja, erikoisia kuolemantapauksia, vainoharhaisuutta. Siinä missä Miéville jakaa tapahtumapaikkansa kahteen rinnakkaiseen kaupunkiin, Talvitien Turkukin on jakautunut kahtia.

Teknisesti Valkea liekki toimii kuin hyvin rasvattu konekivääri. Hyvin mietittyjä sanoja sinkoilee jatkuvalla syötöllä, kerronnan fokus ja tyyli säilyvät samanlaisina läpi pitkän romaanin ja kielikin pysyy harkitusti poskella, vaikka mitä tapahtuisi.

Hurttia huumoria sataa lukijan laariin kuin Jerry Cottonissa. Maaginen todellisuus saa jatkuvasti parodisia piirteitä:

”Yliluonnollinen murha on hyvä tapa pilata päiväni. Minulla on taipumus ottaa sellaiset asiat aivan tarpeettoman henkilökohtaisesti.” (s. 43)

– – – – – – – – – – – –

Arvostelu on julkaistu Tähtivaeltajassa nro 2/2019.

 

Taru Kumara-Moision juttu on maaginen realismi

Avainsanat

kirjailijahaastattelu, maaginen realismi, Pirkanmaa, Taru Kumara-Moisio, Virke

Taru Kumara-Moisio.

Taru Kumara-Moisio (s. 1976) on pirkanmaalainen äidinkielenopettaja ja kaunokirjailija. Hänen perheeseensä kuuluu yrittäjäpuoliso ja kaksi teini-ikäistä lasta. Taru on työskennellyt vuodesta 2006 lähtien Ylöjärven lukion äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorina.

Kaunokirjailijana Taru on tuottanut tähän mennessä romaanin, novelleja, pienoisnäytelmiä nuorille, fantasiatarinoita sekä historiallisia live-roolipelejä.

– Olen tyylilajiltani tragikoomikko. Tyyliini kuuluu myös jonkin sortin leikittely. Hyödynnän mielelläni intertekstuaalisia viittauksia, aukkoja ja monitulkintaisuutta.

Olin perinteinen runotyttö.

TARU pitää eniten novelleista, olivat ne sitten realistisia tai fantasiapohjaisia. Tarun omia novelleja on palkittu muun muassa Portti- ja Atorox-kilpailuissa. Hän haluaa sanoa vähässä paljon, saada lyhyistä lauseista aukeamaan kokonaisia maailmoja.

– Useat novellini, kuten myös työn alla oleva seuraava romaanini, edustavat ns. maagista realismia, eli niissä on vahvasti myyttiaineksia ja fantasiaelementtejä mukana.

Taru haaveili kirjailijan urasta jo nuorena.

– Olin perinteinen runotyttö – luin, kirjoitin ja unelmoin päivät pitkät. Kirjoitin ahkerasti päiväkirjaa, runoja ja tarinoita, joista osa perustui täysin mielikuvitukseeni, mutta osassa seikkailivat fanifiktiotyyliin klassikkoromaanien tutut hahmot.

– KOULUSSA äidinkieli oli lempiaineeni. Muistan harjoitelleeni lukiossa runoanalyysejä oikein intohimolla.

Kaunokirjallisuuden kirjoittaminen on Tarulle toisaalta nautinnollista leikkiä ja toisaalta todella haastavaa, keskittymistä vaativaa aivotyötä. Hän loi Maan vetovoiman (2014) henkilöhahmot alun perin kirjoitusharjoituksia varten luovan kirjoittamisen kesäkurssilla.

– Ensin hahmot elivät vuosia irrallisissa novelleissa, myöhemmin sain innostuksen rakentaa romaanin mittaisen tarinan heidän kipuiluistaan. Lopulta hioin romaanin julkaisukuntoon vuorotteluvapaallani Uudessa-Seelannissa.

Identiteetiltään Taru on opettaja, joka kirjoittaa sivutyönään.

– Kirjoittamisella on aika vaikea ansaita elantoaan, ja apurahoista käydään kovaa kamppailua. Sitä paitsi pidän äidinkielenopettajan työstä, ja nuorten parissa on innostavaa työskennellä. Täytyy vain saada hallittua työn määrää niin, että vapaa-aikaakin sentään jää.

Äidinkielenopettajan ammatti tuntui jo nuorena luontevalta vaihtoehdolta Tarulle, sillä hän halusi tehdä töitä lukemisen, kirjoittamisen ja puhumisen parissa.

– Kirjoittaminen oli minulle lähinnä harrastus, kunnes vuorotteluvapaallani annoin itselleni luvan käyttää siihen enemmän aikaa. Vuosien kulussa suhteeni kirjoittamiseen on muuttunut ammattimaisemmaksi ja rakkaaksi sivutyöksi.

Äidinkielen oppiaine on kaiken olennaisen ytimessä.

TARUN uusimmat kaunokirjat Taniwha (Osuuskumma) ja Ihmisversoja (Atrain&Nord) julkaistiin keväällä 2019 . Lisäksi hän on mukana toimittamassa vielä julkaisematonta novelliantologiaa.

Erikoisterveiset äidinkielen opettajina työskenteleville kollegoille:

– Oppiaineemme on niin kaiken olennaisen ytimessä kuin vain olla voi: äidinkielen opiskelu kehittää ajattelun taitoja, syventää identiteettien ja maailman hahmotusta sekä antaa välineitä elämänhallintaan. Rohkaistaan nuoria käyttämään kieltä oivaltaen!

Taru Kumara-Moision kaunokirjalliset esikuvat:

– Erityisesti Leena Krohnin Tainaron, Pereat Mundus ja Hotel Sapiens antavat uusia oivalluksia joka lukukerralla. Kurt Vonnegutin kirjojen huumori taas vetoaa minuun kaikessa synkkyydessään. Lapsuuteni tärkein kirja oli Astrid Lindgrenin Veljeni, Leijonamieli.

– Suosittelen seuraavia uutuuskirjoja kollegoille luettavaksi: Leena Krohnin Kadotus, Merja Mäen Kaksi vettä ja Saara Henrikssonin Syyskuun jumalat.

– – – – – – – – – – – – – – – –

Haastattelu on julkaistu Äidinkielen opettajain liiton Virke-jäsenlehdessä 2018.

 

Kirjoittamisen taustatyö nappaa huomion

Avainsanat

author interview, Katja Kaukonen, Pori, Virke

Katja Kaukonen. Kuva: Tomi Kontio.

Katja Kaukonen (s. 1968) on tamperelainen äidinkielen opettaja, joka on ollut jo vuosia päätoiminen kirjailija. Katjan perheeseen kuuluvat aviomies, kaksi poikaa ja tytär sekä koira.

Opettajaurallaan hän työskenteli äidinkielen opettajan sijaisena ja tuntiopettajana yläkouluissa Noormarkussa, Klassillisessa koulussa Tampereella, Hauholla, Porin Lyseossa ja Hakkarin koulussa Lempäälässä.

– Viimeksi mainitussa koulussa eräs kollega luki murrosikäisille tunnin alussa tai lopussa kirjaa ääneen. Se oli minusta hienoa: oivallinen rauhoittumishetki ja siirtymä sekä välittämistä.

Katja Kaukonen on julkaissut tähän mennessä neljä kaunokirjaa: novellikokoelman Vihkivedet (WSOY 2012) sekä romaanit Odelma (WSOY 2011), Kohina (WSOY 2014) ja Lumikadun kertoja (WSOY 2017).

Koen ja hahmotan maailman tarinoina.

KATJA asui lapsuus- ja nuoruusvuotensa Porissa ja Noormarkussa.

– Yliopisto-opinnot toivat minut Tampereelle, jossa olen asunut vuodesta 1988.

Kirjoittaminen on ollut Katjalle aina se luontevin ilmaisumuoto.

– Koen ja hahmotan maailman tarinoina. Kirjoittamalla ottaa osaa universaaliin tarinankerrontaan.

Katja alkoi haaveilla kirjailijan ammatista lukioiässä. Itsenäinen työ kiehtoi.

– Ajattelin, että kotimaisen kirjallisuuden ja suomen kielen opinnot voisivat tukea haavettani. Opintojen myötä teksteihin ja kieleen oppi suhtautumaan analyyttisesti, mistä on ollut hyötyä kirjoittaessa.

Elämänkokemus ja eri kirjoituskilpailuissa menestyminen ovat olleet Katjan kirjoituskouluja.

– Etenin pienin askelin. Myös takapakkeja tuli. Sinnikkyys ja kärsivällisyys auttoivat. Jonkinlainen läpimurto oli Pirkanmaan kirjoituskilpailun voitto vuonna 2009.

Mainittu kilpailu on itse asiassa ollut ponnahduslautana useille kirjailijoille.

Katja Kaukonen arvostaa esikuvinaan etenkin työtä kauan tehneitä konkareita.

– URANI alkutaipaleista voin kertoa, että ensimmäinen julkinen tekstini, talviaiheinen riimiruno, julkaistiin Luoteis-Satakunta–lehdessä, kun olin alakoulussa. Sain runosta 10 markan palkkion!

Katja kirjoitti viimeksi ilmestynyttä romaaniaan Lumikadun kertoja viitisen vuotta.

– Prosessi täytti aika lailla koko elämän. Taustatöitä kertyi runsaasti. Tein muun muassa kaksi matkaa Puolaan.

Lumikadun kertojassa Katja halusi tarkastella toisen maailmansodan mielettömyyttä muuten kuin juutalaisvainojen kautta.

– Valitsin kuvauskohteeksi tavalliset, köyhät, marginaalissa elävät puolalaiset, joista ei ole juurikaan kerrottu. Loin romaaniini yhteisön, jossa asuu irtolaisia, romaniverisiä, hylättyjä ja laitapuolen kulkijoita, jotka pitävät huolta toisistaan ja kiinni toivosta.

KATJA KAUKONEN arvostaa esikuvinaan etenkin työtä kauan ja tinkimättömästi tehneitä konkareita.

– Haen vahvistusta heidän tuotannostaan, päiväkirjoistaan, kirjeistään, ilmaisustaan, kokemuksistaan, ajatuksistaan ja elämästään. Tällaisia ovat muun muassa Eeva-Liisa Manner, Solveig von Schoultz, Aino Kallas, Helena Anhava, Eeva Kilpi, Tove Jansson, Bo Carpelan ja Göran Tunström.

Katja on työskennellyt reilut kaksi vuotta romaanikäsikirjoituksen parissa, jonka hän toivoo ilmestyvän kirjana keväällä 2020.

– Tiiviin taustatyörupeaman aikana en pysty keskittymään muuhun kuin taustatyökirjallisuuteen, johon kuuluu usein myös fiktiota. Silloin ravitsen itseäni visuaalisuudella: elokuvilla, dokumenteilla, kuvataiteella, valokuvilla, maisemilla ja unilla.

Toivon, että voitte keskittyä olennaiseen.

ERIKOISTERVEISET äidinkielen opettajina työskenteleville kollegoille:

– Toivon, että saatte kaikista uudistuksista huolimatta keskittyä olennaiseen. Toivottavasti teillä on työrauha ja koulullanne on varaa monipuolisiin kirjallisuushankintoihin ja mahdollisuuksia kirjastokäynteihin.

Katja suosittelee seuraavia teoksia luettavaksi:

1. Silene Lehdon runokokoelma Kuplapoika, kultapoika (WSOY 2019)
2. Ljudmila Ulitskajan Daniel Stein (suom. Arja Pikkupeura, Siltala 2016)
3. Bea Uusman Naparetki. Minun rakkaustarinani (Suom. Petri Stenman, Like 2015)

– – – – – – – – – – – –

Haastattelu on julkaistu Äidinkielen opettajain liiton Virke-jäsenlehdessä 2/2019.

Kätevä opas tuleville tietokirjailijoille

Avainsanat

tietokirjallisuus, tietokirjoittaminen, Tiina Raevaara, Urpu Strellman, Virke

Tiina Raevaara. Kuva: Jussi Helttunen

Urpu Strellman. Kuva: Turun Sanomat

Tiina Raevaara & Urpu Strellman: Tietokirjailijan kirja. Docendo 2019. 339 s.

MONET meistä äidinkielen opettajistakin haaveilevat tietokirjailijan työstä. Vastikään ilmestynyt Tietokirjailijan kirja on kirja tuleville tietokirjailijoille. Selväkielinen ja hyvin taitettu teos esittelee ja erittelee tietokirjallisuuden kenttää. Samalla se kuvaa muun muassa kustannusalan toimintaa ja säännönmukaisuuksia.

Myös tietokirjailijan työstä tulee vastaan kaikenlaista kokemusperäistä. Miten tietokirjahanke viedään menestyksekkäästi maaliin saakka? Siitä kirjoittajat puhuvat kokemuksen vakaalla rintaäänellä.

Tykkäsin kirjoittajien kansantajuisesta kirjoitustavasta ja selväjärkisestä argumentoinnista.

MOLEMMAT toimittajat ovat ansioituneet paitsi kirjailijoina, myös alan kouluttajina.

Perinnöllisyystieteen tohtori Tiina Raevaara on kirjoittanut lukuisia kaunokirjoja, tiedeaiheista journalismia sekä tietokirjallisuutta. Tiedeviestintää opettaneen Raevaaran edellinen opaskirja Tajuaako kukaan? Opas tieteen yleistajuistajalle (Vastapaino) ilmestyi 2016. Hänet on palkittu Runebergin kirjallisuuspalkinnolla ja tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla.

Kirjallisuusagentti Urpu Strellman on koulutukseltaan suomen kielen maisteri. Hän on työskennellyt kirjankustannusalalla ja opettanut kustannustoimittamista, tieteellistä kirjoittamista, tekstien työstämistä ja yleistajuistamista. Strellman on toimittanut kirjan Tieteen yleistajuistaminen (Gaudeamus 2013) yhdessä Johanna Vaattovaaran kanssa.

Tykkäsin aika paljon kirjoittajien kansantajuisesta kirjoitustavasta ja selväjärkisestä argumentoinnista. Kysymykset, joihin haetaan vastausta, eivät ole kaukaa haettuja: Miten kehitellä toimiva idea ja rakentaa siitä jäntevä tietokirja? Miten kirjoittaa niin koukuttavasti, että tietokirja onnistuu voittamaan sähköisen viestinnän?

Siitä kumpuaakin pohjimmainen syy kirjoittaa uusia tietokirjoja maailmaan, jossa tietoa pursuaa joka suunnasta:

”Juuri internetin takia laadukasta tietokirjallisuutta tarvitaan kipeämmin kuin koskaan. Tarvitsemme analyysejä ja synteesejä; kirjoittajia, jotka osaavat valita olennaisen kaiken epäolennaisen joukosta ja tarjota meille kokonaiskuvia. Tarvitsemme näkemyksen siitä, mitä asiat merkitsevät, ja sen antaminen on tietokirjailijan tärkein tehtävä.” (s. 15)

Tietokirjailijan kirja osoittautuu yllättävän monipuoliseksi kirjoitusoppaaksi.

TEOKSESSA on lähestytty erityisesti joitakin tiettyjä tietokirjallisuuden lajeja, joita nykyaikana riittää moneen suuntaan ja aiheeseen. Tulevan (ja miksei jo syntyneen) tietokirjailija on syytä löytää juuri itselleen sopiva tietokirjallisuuden laji, aihe ja fokus.

Siihen Tietokirjailijan kirja antaa mukavasti opastusta. Ja lopuksi vielä napakan potkun ahteriin: mene ja hoida homma maaliin saakka!

Tietokirjailijan kirja osoittautuu yllättävän monipuoliseksi kirjoitusoppaaksi. Kirjoittajat neuvovat apurahahakemuksissa, markkinoinnissa, ammattietiikassa – ja jopa siinä, miten tietokirjailija esiintyy somessa ja julkisuudessa. Pidin myös lukuisista tietolaatikkoteksteistä, joissa aihetta lähestyttiin jonkin havainnollisen näkökulman tai esimerkin kautta.

Raevaaran ja Strellmanin teoksesta oppii ennen muuta sen, että kirjoittajan on syytä valmistautua monenlaisen uuden asian omaksumiseen, ennen kuin tietokirjan käsikirjoitus on valmis ja julkaistuna teoksena kirjakaupan hyllyllä.

Arvostelu on julkaistu Äidinkielen opettajain liiton Virke-jäsenlehdessä 2/2019.