Avainsanat

, , , , ,

Tutkija Maria Mäkelä. Kuva: Jonne Renvall.

KONEEN SÄÄTIÖ rahoitti vuosina 2017–2020 Kertomuksen vaarat -projektia, jonka tarkoituksena oli tutkia narratologian keinoin nykyistä tarinakulttuuria. Projektin kuusi tutkijaa ja tutkimusavustaja kehittivät kertomuskriittisen narratologian teoriaa ja metodeita.

– Tavoitteena oli yhdessä miettiä kestäviä ja kriittisiä tapoja toimia tarinataloudessa. Tärkeimmät yhteistyökumppanit olivat journalisteja, äidinkielen opettajia, viestinnän ja markkinoinnin ammattilaisia sekä kirjailijoita, kertoi projektia johtanut dosentti Maria Mäkelä Tampereen yliopistosta.

Projektitutkijat keräsivät somessa suurelta yleisöltä esimerkkejä kertomusten välineellisestä käytöstä eri elämänalueilla.

– Analysoimme niitä Facebook-sivullamme, joka keräsi lopulta 10 000 seuraajaa. Onnistuimme popularisoimaan kertomustutkimusta sekä käymään elävää dialogia yleisöjen ja mikä tärkeintä, kritisoimiemme kertomusten kirjoittajien kanssa.

Vuonna 2020 päättynyt projekti saa jatkoa Mäkelän johtamassa ja Suomen Akatemian rahoittamassa projektissa ”Välineelliset kertomukset”, joka tuo yhteen kertomustutkijoita Tampereen, Turun ja Helsingin yliopistoista.

Kertomuksen vaarat -kirjan työryhmä. Kuva: Laura Vesa.

KERTOMUKSEN VAARAT -projektin tärkein tutkimuslöydös oli kertomustyyppi, jonka tutkijat nimesivät ”viraaliksi eksemplumiksi”.

– Viraali eksemplum on yhdistelmä tarinatalouden kauppaamaa ”vetävän tarinan” (”compelling story”) ominaisuuksia ja somen tarinalogiikkaa, kun kertomus leviää esimerkiksi Facebookissa viraalisti eli viruksen tavoin.

Eksemplum on itse asiassa ikivanha kertomustyyppi, jolla on tarkoitettu opettavaista esimerkkitarinaa.

– Ennen 1700-luvun valistusprojektia ja siihen liittyvää fiktion ja faktan työnjakoa kertomukset olivat nimenomaan eksemplaarisia. Ei ollut niin väliä, olivatko ne totta vai ei, vaan tärkeintä oli kertomuksen moraalinen opetus.

Maria Mäkelä tutkimuskumppaneineen lähti liikkeelle hypoteesista, että some on nostanut moraalisesti opettavaiset kertomukset uudestaan kukoistukseensa.

– Some-kertomukset eivät tukeudu samalla tavalla auktoriteetteihin kuin entisaikaa. Kertomuksen opetuksen takuuna ei myöskään ole auktoriteetteja. Kyseessä on ”aidon” kokemuksen ja somen viraalilogiikan yhdistelmä.

Sopivasti valikoidut yksityiskohdat luovat samastuttavaa tarinamaailmaa ja auttavat kuulijaa kokemaan nahoissaan tarinan päähenkilön kokemuksen.

– Somessa jaetaan ensisijaisesti kokemuksia eikä tietoa. Kun jaat toisen ihmisen koskettavan tai inspiroivan kertomuksen eteenpäin, jaat oman kokemuksesi toisen kokemuksesta. On tavallaan epäolennaista, onko tarina lopulta totta vai ei. Onhan oma kokemuksesi kuitenkin totta!

Eteenpäin jaettuna yksilökokemuksesta tulee edustuksellinen. Edustuksellisuudesta ei ole pitkä matka normatiivisuuteen eli ajatukseen siitä, miten asioiden ”pitäisi” olla.

– Siten kenen tahansa postaama kokemuskertomus voi yhtäkkiä vaikuttaa vaikkapa poliittiseen päätöksentekoon. Tämän mahdollistaa nimenomaan somen tuottama viraalius: kärpäsestä paisuu härkänen, ja yksittäisestä, vahvistamattomasta tapauksesta tulee muka ”suuri kertomus” jostakin ilmiöstä.

VIRAALI EKSEMPLUM ei ole pelkästään somepostauksen lajityyppi vaan vaikuttaa selvästi esimerkiksi nykyjournalismiin. Näistä löytyy esimerkkejä helposti selailemalla nykyuutisia.

Esimerkiksi Helsingin Sanomat etsi vuonna 2018 lukijoilta esimerkkitarinoita, joissa tuntematon auttaja oli auttanut arkisessa tilanteessa pyyteettömästi. Näin löytyneitä tarinoita julkaistiin lehden nettisivuilla.

– Toimittajat hakevat koskettavilla ja inspiroivilla yksilön kokemustarinoilla samaa autenttisuutta ja jaettavuutta kuin yksittäisten käyttäjien sometarinat. Tästä seuraa joskus journalismia, jonka journalistisia perusteita on vaikea nähdä, Mäkelä kertoo.

Myös viraalimarkkinointi hyödyntää helposti jakoon lähteviä kokemuskertomuksia, joilla ei usein ole mitään tekemistä itse yrityksen tai tuotteen kanssa. Esimerkiksi Fazerin YouTubeen tallentama Kismet-kampanja auttajista ja autetuista perustui pitkälti siihen, että suuri yleisö jakoi liikuttavia videoita. Samalla tehtiin ”puolihuolimattomasti” suklaamarkkinointia.

Kuva: Jonne Renvall.

MITÄ Kertomuksen vaarat -projektilla saavutettiin?

 – Tärkeimmät konkreettiset tulokset projektista ovat nippu tutkimusjulkaisuja, joissa kehiteltiin kertomuskriittistä teoriaa ja analyysitapoja. Teimme Ylen kanssa 8-osaisen podcast-sarjan ”Varo kertomusta!”, ja Vastapaino julkaisi kertomuskriittisen oppaan Kertomuksen vaarat – kriittisiä ääniä tarinataloudessa (2020).

– Kaiken kaikkiaan onnistuimme erinomaisesti levittämään kertomuskriittisiä ajattelu- ja lukutapoja suomalaisten yleisöjen keskuudessa, ja lisäksi saimme kansainvälisen tutkijayhteisön innostumaan lähestymistavoistamme.

Maria Mäkelästäkin piti alun perin tulla äidinkielen opettaja.

– Tein opiskeluaikana sijaisuuksia ja alun perin suunnittelin valmistuvani äidinkielenopettajaksi. Sitten tutkimus vei mukanaan. Olen opettanut yläkoulussa, lukiossa, ammattioppilaitoksessa – ja sitten tietysti yliopistossa. Tampereen yliopistossa minulla on ollut opettajan ja tutkijan täysipäiväinen tehtävä vuodesta 2009.

Millaisia neuvoja haluaisit antaa äidinkielen opettajille tarinallistamisen vaaroista ja muusta asiaan liittyvästä?

– Viraali eksemplum on aikamme kertomuksen vaarojen ytimessä. Tarinabuumi on innostanut kaikki mahdolliset tahot journalisteista poliisiin ja poliittisiin puolueisiin kertomaan koskettavia yksilötarinoita, ja some luo niille ihanteellisen kasvualustan. Tarinallisuutta markkinoidaan lääkkeeksi informaatiotulvaan, ja sen luvataan tuottavan empatiaa ja samastumista.

Tarinainnostuksessa kertomusmuodon varjopuolet ja kokemustarinoiden jakamiseen liittyvät riskit helposti unohtuvat.

– Kaikki ilmiöt eivät ensinnäkään taivu kokemuskertomuksiksi. Tällaisia kompleksisia, hitaita ja mittakaavoiltaan ihmiskokemuksen ylittäviä prosesseja ovat vaikkapa ilmastonmuutos ja monet yhteiskunnan rakenteelliset ongelmat.

– Kaikki eivät voi myöskään vastata tarinoihin tarinoilla. Lastensuojelun kauheuksista kertova viraali eksemplum tai hyvinvointivalmentajan tarina ihmeparantumisesta vaihtoehtoruokavalion avulla saavat usein rauhassa kukoistaa somessa, koska viranomaiset ja terveydenhoidon amamttilaiset eivät voi kertoa yhtään mitään yksittäistapauksista.

Mäkelä korostaa, että eksemplaarisuuden logiikka nostaa vahvistamattomia kokemustarinoita yleisiksi totuuksiksi, joita on todella vaikea kyseenalaistaa, koska tyypillisesti kertojat ja jakajat ovat ”hyvällä asialla”.

– Siten kritiikitön tarinallistaminen voi osaltaan vauhdittaa niin kutsuttua ”totuudenjälkeisyyttä”.

Haastattelu on julkaistu Äidinkielen opettajain liiton Virke-lehdessä nro 2/2021.