Avainsanat
Apteekki-sarja, historialliset romaanit, Leila Tuure, Pori, romaanit, Satakunnan Kansa, suomalainen kaunokirjallisuus
Leila Tuure: Elämä kerrassaan. Sunkirja 2021. 409 s.
LEILA TUUREN (s. 1938) uusin romaani Elämä kerrassaan on vetävä lukuromaani kartanoromantiikan ystäville. Teos on itsenäinen jatko Apteekki– (2018) ja Tuulentuojat-romaaneille (2020).
”Oojaa, niin ne vuodet kuluvat, Aron huokasi, vaikka tunsi olevansa vielä mies lähes parhaimmillaan. Hän oli kiitollinen, että nuoret olivat jatkamassa niin elämää kuin sukua ja apteekkiakin. Ehkä vanhimpien olisikin jo aika poistua tieltä? Mutta ei vielä.” (s. 177)
Tuuren muiden kirjojen tapaan myös uutuusromaanin tapahtumat sijoittuvat pääosin Poriin. Välillä poiketaan haistelemassa pääkaupunkiseudun tuulia, tosin vähemmän kuin Tuulentuojissa.
PÄÄHENKILÖINÄ ovat tuttuun tapaan Ruusvirran apteekkariperheen jäsenet. Erityisesti kertoja seuraa tällä kertaa perheen vanhaaparia Aronia ja Miriamia, joilla riittää monenmoista setvimistä jälkikasvunsa kanssa. Tuure on sepittänyt Ruusvirtojen rinnalle koko joukon muuta henkilökaartia.
Aiemmista Apteekki-sarjan osista tutut rohkeat naiset Synnöve ja Allida ovat edelleen keskiössä. Ensin mainitulla tosin on melkoisia aviohuolia, kun aviomies hyppii jatkuvasti seinille. Herraskainen perhe ei katso hyvällä Synen avioeroaikeita. Miriam-äidille tuottaa lisäksi suuria vaikeuksia hyväksyä Lauri-pojan ja Allidan säätyrajoja rikkovaa avioliittoa.
Elämä kerrassaan sijoittuu 1930-luvun jälkipuoliskolle. Eurooppa alkaa ajautua uuden suursodan partaalle. Yhden maailmansodan kokeneet Ruusvirrat seuraavat huolestuneina tapahtumia niin kotimaassa kuin ulkomailla. Gustaf-vävyn sotahullut mietteet eivät tätä huolta lievennä.
Leila Tuure limittää maailmanhistoriallisen näkökulman kiinteäksi osaksi romaanihenkilöidensä arkipäivää. Sen hän tekee jälleen verraten onnistuneesti.
Elämä kerrassaan sisältää paljon tietoa paitsi Euroopan poliittisesta historiasta, myös Suomen historiasta. Myös Porin paikallishistoria tulee esille kiinnostavasti.
Vähän ennen romaanin puoliväliä kertoja nostaa esille Rosenlewin talousahdingon 1930-luvulla. Tämä ongelma ratkesi pitkälti Rafael von Frenckellin (1883–1978) roolin kasvuun yhtiön hallinnossa.
Kertoja seuraa erityisen tiiviisti vanhan apteekkarin Aronin jäljillä:
”Aron sipaisi viiksensä sileiksi, oikaisi ikivanhasta tottumuksesta hiuksensakin, vaikkei niistä ollut enää vuosikausiin ollut merkkiäkään. Tarkisti, että kengät olivat plankatut kiiltäviksi ja housunsaumat hyvässä prässissä. Hän luikkasi köökin ovenraosta, ettei tule kotiin kuin vasta illansuussa, ja livahti ulos ennen kuin Valpuri ehti kysyä mitään. Syyskuu, silti hänellä oli kevät rinnassaan. Syyskuu, eikä rouva Johanssonin kukkakaupassa ollut enää tulppaaneja, mutta loistavan keltaisia ja oranssinruskeita krysanteemeja oli.” (s. 393)
PORI on jälleen keskeisessä roolissa Tuuren uutuudessa. Porilainen paikallismiljöö eri yksityiskohtineen on herkullista luettavaa Porin paikallishistoriasta kiinnostuneelle lukijalle. Ruusvirroilla luetaan ahkerasti Satakunnan Kansaa, ja kertoja nostaa esille varsinkin kulttuuriarvostelut ja poliittisen uutisoinnin.
Reposaaressa asuva Leila Tuure kirjoittaa jälleen mukaansatempaavasti ja kohteilleen uskollisesti. Kirjailijan oman pienkustantamon lukuromaani on kieleltään virheetön ja tyyliltään harmoninen.
Kahdeksankymppinen kynäilijä on jo ajat sitten oppinut, miten lukija koukutetaan värikkään kertomuksen ääreen ilman turhia krumeluureja.
VETUS Et NOVA 