Avainsanat

, , ,

Arto Paasilinna: Yhdeksän unelmaa. WSOY 2002. 258 s.

Syksyn 2002 kiintoisimpiin kirjauutuuksiin kuului Arto Paasilinnan (1942–2018) omaelämäkerrallinen Yhdeksän unelmaa. Vanhoja arkistoja selatessa osui silmiini kahdenkymmenen vuoden takainen, Lalliin kirjoittamani arvostelu kirjasta, jossa kirjailija kertoo menneistä rakennushankkeistaan.

TIETOTEOKSEN kantavana juonena on kertoa kirjailijan unelmien täyttymyksistä, kymmenestä rakennuksesta, jotka hän on rakentanut eri puolille Suomea vuosikymmenten saatossa. Samalla Paasilinna kertoo vuolaasti elämänsä kiintoisia kuriositeetteja ja käännekohtia ja parantaa maailmaa omalta osaltaan.

Teosta lukiessa huomaa Paasilinnan osoittautuneen varsin aikaansaavaksi niin kynämiehenä kuin rakentajana. Kun rahaa on löytynyt, sitä on innokkaasti käytetty hyviin tontteihin ja taloihin.

Pula-ajan läpikäyneen maalaispojan mieli tekee yhä rakennella ja sisustaa. Paasilinna toteaa: ”Niin se on, että kun mies saa valmiiksi mökin, mieli alkaa palaa uuden kämpän kimppuun. Semmoinen luonto.”

Pohjapiirustukset

YHDEKSÄN UNELMAA kasvaa kerros kerrokselta omakohtaiseksi tutkielmaksi kirjailijan osasta ja elämänkysymyksistä. Paasilinnan tarkoituksena on ollut kertoa havainnollisesti rakennusten kautta ”elämänsä pohjapiirustuksista”. Tämän hän tekeekin.

Menestyskirjailijan moni-ilmeinen persoona tulee Yhdeksässä unelmassa kenties konkreettisemmin esille kuin Paasilinnan viimekeväisessä omaelämäkerrassa Lentojätkä, jonka toimittaja Eino Leino on kirjoittanut. Tähän teokseen Paasilinna viittaa uutuudessaan kerran todeten, että Lentojätkän julkaisi Otava, eikä WSOY, kuten yleensä Paasilinnan kirjojen kohdalla.

Syytä vakinaisen kustantajansa sivuuttamiseen Paasilinna ei kerro Yhdeksässä unelmassa, vaan sitä vastoin kehuu kustantajansa yhteistyötaitoja. Lentojätkässä kerrotaan jonkun Hesarin toimittajan hiljattain suututtaneen painosten kuninkaan paksuilla jutuillaan maan valtalehdessä. Tästä kimpaantuneena kirjailija lähetti omaelämäkertansa WSOY:n pahimmalle kilpailijalle.

Yhdeksän unelman kirjallisuussosiologinen arvo on merkittävä. Paasilinna kertoo avoimesti kirjoittamisen paineistaan, kustantajan ja kirjailijan suhteen problematiikasta, kirjailijan haavoittuvuudesta ja muista kirjailijan työn reunaehdoista. 

Vihamieliset naapurit

PAASILINNAN IRONISOI jo ensi sivulta asti itsensä kylmän oluen ystäväksi ja räyhääjäksi, joka saa vaivatta naapurit hiiltymään. Mies on oppinut elämään senkin kanssa, että on syntynyt 20. huhtikuuta eli samana päivänä kuin Adolf Hitler!

Ilkikurisia sävyjä kirjailija ei ole edes yrittänyt välttää kommentoidessaan sarkastisesti omia toilailujaan tai ystäviensä luonteenpiirteitä. Esim. kirjailija Jussi Kylätaskusta Paasilinna toteaa, että tämä on ”merkillinen mies, monimutkainen niin kuin kirjailijan ja varsinkin näytelmäkirjailijan parhaimmillaan pitääkin olla”.

Kaikkien aikojen menestyneimmäksi suomalaiseksi elokuvaohjaajaksi Paasilinna nimeää ystävänsä Ere Kokkosen. Siinä ei tainnut olla ironiaa mukana.

Lukuisista naapureistaan Paasilinnalla ei ole monta hyvää sanaa sanottavana. Hän suhtautuu näihin vihamielisesti odottaen väistämättömän hyökkäyksen tulevan arvaamattomalla ajalla. Naapurivihamielisyys on vaikuttanut myös kirjailijan rakennushankkeisiin (esim. Maahismaan puolustustorni).

Unelmat sirpaleina

YHDEKSÄN UNELMAN kirjoittamisen motiivi perustuu selvästi narsismiin ja itsensä paljastamiseen. Paasilinna haluaa paljastaa karheat ajatuksensa, suoristaa monia menneitä väärinkäsityksiä ja sivallella tyylikkäästi suuntaan ja toiseen.

Teoksessa romuttuu railakkaasti sekin myytti, että kirjailija olisi yli-ihminen tai epäihminen. Kirjailijan ihmisyydessä ei ole kadehtimista, liekö päinvastoin.

Tietynlainen synkkä pohjavire sävyttää Yhdeksää unelmaa alusta asti. Vaikka Paasilinna on kyennyt rakentamaan ja kirjoittamaan paljon, hän ei silti koe saavuttaneensa kaikkia unelmiaan, ei läheskään. Kipeitä elämänkokemuksia riittää yhtä paljon kuin riemukkaita. 

Arto Paasilinna. Kuva: Hannes Heikura / HS.