Avainsanat

, , , , ,

Markku Aalto. Kuva: Aula et co.

Markku Aalto: Turvallinen katastrofi. Warelia 2023. 192 s.

MARKKU AALTO (s. 1970) on helsinkiläinen kustantaja ja kirjailija. Hän on julkaissut aikaisemmin kaksi romaania ja kymmenkunta runokokoelmaa. Romaanit Muistoa kunnioittaen ja Kaikki päivät maailman loppuun asti ovat molemmat ilmestyneet 2020-luvulla. Päivätyökseen Aalto toimii Tammessa tietokirjallisuuden kustantajana.

Aallon uusin romaani Turvallinen katastrofi ilmestyi hiljattain Warelialta. Päähenkilönä ovat kaksi romuluista mieskirjailijaa sekä heidän herttainen naiskustantajansa. Nimettömäksi jäävä kustantamo mainitaan Suomen suurimpiin kuuluvana.

Romaanikertoja kuvailee kirjailijoiden kehitystä mehevän satiirisesti. Antsa Horttanainen on menestyskirjailija, kustantamonsa kultamunia muniva hanhi, joka pyöräyttää menestyskirjan toisensa jälkeen. Hän tapaa kirjallisella kutsulla Pentti Hopeavuoren, joka on kirjailijana täysin päinvastainen. Miespolo ei ole saanut aikaan kuin yhden haukutun esikoisromaanin ja yrittää väen vängällä tehdä seuraavasta teoksesta paremman. Hopeavuoren silmissä siintävät kunnian kukkulat, joiden huipulle mokoma Horttainen on kiivennyt ajat sitten.

Horttanainen ja Hopeavuori lähtevät hetken mielijohteesta matkalle Fuengirolaan, jossa ensin mainitulla on vapaa-ajan asunto. Siellä tapahtumat etenevät niin hullunkurisiksi, että Suomesta on pakko kutsua hätiin sekä naiskustantaja Hanna-Riitta että Horttanaisen Katri-vaimo. Romaanin lopussa Hanna-Riitta kertoo, miksi kaikki meni niin kuin meni ja mitä ”turvallisesta katastrofista” seurasi.

TYKKÄSIN romaanikerronnasta loppua kohti yhä enemmän. Alku vaikutti varsin sekavalta, enkä meinannut päästä kärryille. Henkilökuvaus tökki vastaan. Romaanihenkilöt tuntuivat lyövän toisiaan poskelle monta sivua putkeen. Ylilyöntejä sateli. Lause oli pitkä, ja kappaleet venyivät.

Pienoisromaanin varsinaiseksi päähenkilöksi taisi lopulta nousta kirjailijoiden takaa kustantaja Hanna-Riitta, joka yritti junailla kirjailijoiden taustalla se, minkä ehti ja mihin pystyi. Romaanin lopussa lukijalle aukeaa, ettei kustantaja loppujen lopuksi pystykään ihan hirveän paljon tekemään. Eli hänkin on ajopuu, jota kohtalovoimat ohjaavat.

Juuri Hanna-Riitan työ onkin kaikkein tutuinta Markku Aallolle, joka on itsekin kustantaja. Itse kirjailijan työstä romaani antaa varsin raadollisen kuvan naturalistisuuteen saakka:

”Hän oli yksinkertaisesti asettanut tavoitteensa liian korkealle, paljon korkeammalle kuin mihin hänellä oli edellytyksiä kivuta, ja vieläpä omissa silmissään nostanut tuon päämäärän saavuttamisen oman ihmisarvonsa mittariksi. Luonnollisesti on ihmiselle kova isku huomata rakentaneensa identiteettinsä pelkän harhaisen kuvitelmaan varaan.”

TURVALLISEN KATASTROFIN perusidea on loistava. Toteutus ei kuitenkaan tainnut olla minun makuuni. Kaipaan romaanilta helppotajuisuutta, yllätyksellisyyttä, mukaansatempaavaa aloitusta ja kiinnostavia vuoropuheluita. Näitä löytyi Aallon romaanista ainoastaan ajoittain. Ei silti, kerronta vei lopussa mukanaan kuin pikku hiljaa kehittynyt joki ennen suurta putousta.

Aallon romaani sijoittuu jonnekin viihteen ja vakavan proosan välimaastoon. Tämä ei sikäli ole miinus teokselle, koska sinne viihteen ja korkeataiteen välimaastoon taitavat sijoittua kaikki muutkin nykyromaanit.

Markku Aalto kärjistää varsin hauskalla tavalla myyttisen kuvan Suuresta Kirjailijasta. Tähän myyttiin uskominen ajaa kirjailijaparkoja kauheaan henkiseen rääkkiin, lähes itsemurhan partaalle, ja heidän elämänhallintansa alkaa lipsua pahemman kerran. Kirjallisuushistoria jos mikä osoittaa tämän mekanismin toimivan.

Jo esikoisromaanissaan Aalto kävi miesneromyytin kimppuun. Seuraavassa romaanissaan hän pohti menestyneen ihmisen äkillistä poismenoa. Kaikki on katoavaista. Turvallinen katastrofi istuu tähän jatkumoon kuin nenä päähän.

Advertisement