Avainsanat
Argentiina, Colonia Finlandesa, historialliset romaanit, Katriina Ranne, romaanit, Satakunnan Kansa

Katriina Ranne: Maa kuin veri. WSOY 2021. 378 s.
Noormarkussa syntynyt ja nykyään Lahdessa asuva kirjailija Katriina Ranne (s. 1981) sijoittaa uutuusromaaninsa Maa kuin veri historialliseen ympäristöön Etelä-Amerikassa.
Romaani kertoo suomalaisista siirtolaisista, jotka lähtivät etsimään amerikkalaista unelmaa Argentiinasta. Iso määrä siirtolaisia perusti suomalaissiirtokunnan Colonia Finlandesan Argentiinan sademetsään.
Ranteen kertoja seuraa erään suomalaissuvun vaiheita Etelä-Amerikassa useamman sukupolven ajan. Kaikki alkaa Lahdesta 1906, josta Kaarlo-nimisen päähenkilön perhe lähtee kohti Etelä-Amerikkaa ja asettuu Argentiinaan.
”Minä olen arvoitus ja tuiki tavallinen, minä olen macheten kylmä terä ja kypsän appelsiinin tuoksu, minä ole yksi lehti valtavassa puussa, juuri se, joka leijailee kasvoillesi.” (s. 7)
Suomalaisia houkuttelee rapakon toiselle puolen oma maatilkku, vapaus ja tropiikin hedelmät. Romaanin keskushenkilöinä ovat ensin Kaarlo, sitten hänen tyttärensä Ester, seuraavan sukupolven Eero ja viimeisenä siirtokunnan viimeinen suomenkielinen asukas Aina.
Suomalaisten machetet heiluvat sankassa viidakossa aikansa, ja vähitellen alkeelliset talot ja kylät saavat syntynsä. Romaanin henkilöt Kaarlo ja Juho sukulaisineen huomaavat eteläamerikkalaisen punamullan käyvän hyvin väriaineesta. Se on niin hedelmällistä, että kaikki kasvoi ja nopeasti.
Malaria ja muut sairaudet, villieläimet ja onnettomuudet koituvat monen turmioksi. Suomalaisten henkiin jääneet lapset kasvavat ja avioituvat muiden siirtolaisten kanssa.
Moni suomalainen palaa koti-Suomeen häntä koipiensa välissä. Myös Eero uneksii Suomeen muutosta ja lähtee kokeilemaan onneaan merille. Ester-niminen mummu elää lähes satavuotiaaksi ja näkee suomalaisyhteisön nousun ja tuhon.

RANTEEN hehkeät luontokuvat ovat merkityksellisiä. Siirtolaisten oma kulttuuri hukkuu viidakkoon vuosikymmenien edetessä. Kun raivaustraktorit lopulta tekevät selvää jälkeä viidakosta, siellä asuneet ihmiset kokevat luovuttamattomia menetyksiä.
Katriina Ranne on julkaissut kirjailijana kolme romaania ja kaksi runokirjaa. Lisäksi hän on suomentanut afrikkalaisen runouden antologian 2015.
Ranne on koulutukseltaan Afrikan-tutkija. Pitkään ulkomailla asunut nainen on väitellyt filosofian tohtoriksi Lontoossa swahilinkielisestä runoudesta.
Kirjailija kuvaa eteläamerikkalaisia miljöitä, asumuksia, kulttuuri-ilmiöitä ja kieliä hyvin inspiroituneesti ja yksityiskohtaisesti. Maa kuin veri aukaisee ikkunoita menneeseen aikaan ja tapahtumasarjoihin, joissa suomalaisilla oli iso rooli ja merkitys mutta jotka jäävät hyvin helposti unohduksiin.

Kuva: Suomen Kuvalehti