Avainsanat
David Lynch, dekkari, Marikki Piirtola, romaanit, Satakunnan Kansa, suomalainen kaunokirjallisuus
Marikki Piirtola: Kuusi Elefanttia. Basam Books 2021. 434 s.
Harvoin kunnon dekkari alkaa yhtä luotaantyöntävästi kuin Marikki Piirtolan (s. 1967) romaani Kuusi elefanttia. Sukuelimiä, irvokkaita seksikohtauksia, kirosanoja, sekavia tunnelmia. Sitten alkaa tapahtua.
Tullikamarinaukion sisätiloista Tampereelta löytyy kuolleena alaston mies, jonka penis on leikattu pois. Tapaus on tamperelaisen murharyhmän uuden tutkinnanjohtajan Sylva Harmajan ensimmäinen keissi.
Kotvan kuluttua Harmaja alaisineen on saanut selville, että murhattu Pauli Ojala on ensimmäinen kuudesta Elefantista, joita outo sarjamurhaaja tavoittelee.
Keitä Elefantit ovat? Miksi joku tavoittelee heidän henkeään? Sarjamurhaajan projekti tavoittaa seuraavan uhrin ja seuraavan, ja Harmajan ryhmä yrittää ehtiä murhaajan edelle.
Romaani tanssittaa esille kavalkadin poliisivoimia, joista kukaan ei vaikuta normaalilta.
Romaanin alussa Sylva saa tietää, että on kasvanut lapsuutensa adoptiovanhemmilla, ei biologisilla. Oikeuspatologi Mikko Heino kärvistelee vaimonsa Parkinsonin tautia, joka vie naisen vääjäämättä hautaan. Sylvan lähin työkaveri Joonas Järvi käyttää kirosanoja enemmän kuin muita sanoja.

POLIISIEN ja tutkijoiden lisäksi Piirtola tuo näyttämölle koko joukon poliisien sukulaisia, murhattujen tuttuja ja muita asianosaisia.
Kuuden Elefantin henkilökuvaus on mestarillisen lakonista. Teksti on täynnä merkityksiä, joiden avaaminen vie aikaa mutta palkitsee vaivan. Piirtola on onnistunut luomaan koko joukon problemaattisia romaanihenkilöitä.
Yllätyksiä satelee joka käänteessä. Jännite hieman kärsii romaanin pituudesta.
Kuuden Elefantin tapahtumat sijoittuvat Tampereelle ja Jyväskylään. Romaanin loppuratkaisu on hätkähdyttävän yllättävä.
Marikki Piirtola on syntynyt Jyväskylässä ja asuu nykyisin Porissa. Esikoisromaani Perhe (Like) ilmestyi 1999. Sanataiteen lisäksi Piirtola on tehnyt paljon maalauksia ja toiminut myös opettajana.
Kirjailijana Piirtola on kiinnostunut kuvaamaan ahdistuneita henkilöitä, joita uhkaa masennuskierre.
”Sylva sammutti valot ja nukahti ilman unia. Unien ulkopuolella tapahtui kaikki paha.” (s. 335)
Sylva Harmaja on elämässään monessa epäonnistunut häviäjä, virhe vailla vertaa. Hän hakee lohtua masennuslääkkeistä ja eroottisesta thaihieronnasta. Sylva on menettänyt miehensä ja haaveilee ystävättärensä aviomiehestä Markusta.
David Lynchin Elefanttimies (1980) saa Piirtolan käsittelyssä uuden merkityksen.
Kuuden Elefantin ulkoasu ei minusta ole kovin onnistunut. Kirjailija on suunnitellut dekkarille ainakin kuusi jatko-osaa.
Sylva Harmajan epäterve mieli on pääosassa kaikissa Piirtolan dekkarisarjan osissa.
