VETUS Et NOVA

~ Artikkeleita ja arvosteluja uusista ja vanhoista kirjoista

VETUS Et NOVA

Tag Archives: dekkari

Tuire Malmstedtin hieno dekkari Lasitarha puistattaa lapsensieppauskuvillaan

30 sunnuntai Tam 2022

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

dekkari, Jyväskylä, romaanit, Satakunnan Kansa, suomalainen kaunokirjallisuus, Tuire Malmstedt

Kirjailija Tuire Malmstedt. Kuva: Helena Nyman.

Tuire Malmstedt: Lasitarha. Aula & Co 2021. 361 s.

PIEKSÄMÄKELÄISEN dekkarikirjailijan Tuire Malmstedtin (s. 1974) neljäs rikosromaani Lasitarha aloittaa uuden sarjan, jonka keskiössä ovat toisistaan melkoisesti poikkeavat rikostutkijat Elmo Vauramo ja Matilda Metso. Tapahtumat sijoittuvat harjujen kaupunkiin Jyväskylään.

Matilda ja Elmo tarkkailevat toisiaan romaanin läpi, kun käynnistyy heidän ensimmäinen yhteinen keissinsä tutkia kaupunkilaispojan katoamista. Matilda ensin ihailee työpariaan, mutta sitten hän huomaa tämän pinnan alla olevan jotain todella synkkää:

”Ehkä tämä työ tekee meistä tällaisia, Matilda pohti itsekseen, vaikka tiesi tasan tarkkaan, että pelkkä työ ei muokannut ihmistä niin vahvasti. Työ oli vain kansi, jonka alle voi peittää kaiken muun.” (s. 66)

Lasitarha sisältää puistattavia lapsensieppaustapauksia, joiden välillä on vuosien ajanjakso.

Elmo, entinen muusikko, on kantanut lapsesta asti synkkää salaisuuttaan mielensä päällä. Lähes 30 vuotta kadonnut kasvinkumppani Henri kolkuttaa tunnolla jatkuvasti. Päästyään poliisiksi kotikaupunkiinsa Elmo päättää selvittää tapauksen perin pohjin.

Myös Matildalla on painolastinsa, jotka tekevät hänestä hiljaisen ja monesti oudosti käyttäytyvän kollegan.

AIKOJA SITTEN kadonneen Henri-pojan Lilja-äiti on tärkeä romaanihenkilö. Hän on kuuroutunut musiikinopettaja, joka elää omassa hiljaisessa maailmassaan. Kuin tässä ei olisi tarpeeksi taakkaa, Liljalla on muistisairas mies, joka elelee hänkin omassa todellisuudessaan.

Näyttämölle astuu lapsen oloinen hahmo, jotka puhuu Herrastaan, löytäjästään ja pelastajastaan. Kuka on tämä suuruus, joka pitää huolta kadonneista lapsista?

Raamatunlauseet toimivat lukujen mottoina. Varsin pessimistiset sävyt kulkevat teoksen läpi.

Suomen Dekkariseura palkitsi vuonna 2018 Tuire Malmstedtin vuoden parhaasta esikoisdekkarista Pimeä jää.

Malmstedtin neljäs dekkari on taattua kirjailijantyötä: kielellisesti toimiva, rakenteeltaan harkittu ja tyyliltään viimeistelty lukuromaani piinaavien dekkareiden ystäville. Jännitettä lisääviä juonenkäänteitä tulee vastaan useasti. Sitä vastoin räväkkää toimintaa romaanista ei löydy.

Malmstedt on kyennyt muuttamaan romaanihenkilöiden menneisyyden painolastit puhutteleviksi tunnelmakuviksi. Myös ihmismielen pimeyteen kirjailija kurkistaa jälleen verraten onnistuneesti.

Reijo Mäen Sulhasmies ei pahemmin yllättänyt

20 torstai Tam 2022

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

dekkari, Jussi Vares, Pentti Haanpää, Reijo Mäki, Satakunnan Kansa, suomalainen kaunokirjallisuus, Turku

Reijo Mäki: Sulhasmies. Otava 2021. 350 s.

TURKULAISKIRJAILIJA Reijo Mäen (s. 1958) uusin Vares-dekkari jatkaa sarjan hengessä ilman suurempia yllätyksiä. Toukokuussa ilmestynyt Sulhasmies on Vares-sarjan 32. osa.

Jussi Vareksesta leivotaan romaanin alussa ihkaoikea sulhasmies, kun hän törmää elämänsä naiseen Turun yössä ja kosaisee tätä onnistuneen illan lopuksi.

Novellikirjailija Luusalmi, pastori Alanen ja muut Vareksen ystävät päättävät järjestää miehelle polttarit, joiden yhteydessä eriskummalliseen leskiporukkaan. Kuolleeksi luultu aviomies, Montosen Jorma, ilmestyy kohta nurkan takaa ilmielävänä!

Myöhemmin Varsinais-Suomen ytimessä alkaa tapahtua naisten murhia, joiden tutkimuksiin Vares sekaantuu tahtomattaan. Rikosylikonstaapeli Multasilta kääntää terävän katseensa kohti yksityisetsivää, jonka muistikuvat tapahtumista ovat sekavat ja sirpaleiset.

Mäki on kirjoittanut Sulhasmiehen kieli poskella. Räväkkä läppä lentää vastaan joka aukeamalla.

Romaanikertoja seuraa Vareksen joukon ohella tiiviisti kahta rikollisjengiä. Näiden keskuudesta nousevia persoonallisuuksia erikoisine kutsumanimineen kirjailija kuvaa antaumuksella.

Turun lähiöt ja lähialueet ovat jälleen keskeisiä miljöitä. Vares liikkuu erityisesti Varissuolla sekä Kaarinassa Littoistenjärven rannalla, johon epäonninen yöjuoksu vie varomattoman yksityisetsivän.

Vares-kirjojen kaunokirjallinen taso on monipiippuinen juttu. Dekkarit seuraavat samaa kaavaa kirjasta toiseen.

Toisaalta Mäki on sijoittanut Vares-dekkareihin täkyjä fanejaan ja suomaisen dekkarin ystäviä varten.

Reijo Mäki. Kuva Tommi Tuomi 2013

SULHASMIES alkaa punaisen sohvan tarinalla, jonka sisältö tuo vaistomaisesti mieleen Pentti Haanpään klassikon Yhdeksän miehen saappaat (1969). Se on kirjailijan tarkoituskin.

Äijädekkarina Sulhasmies on taattua Mäkeä, jossa naisia katsotaan tiettyjen silmälasien läpi eikä sukupuolistereotypioista välitetä tuon taivaallista.

Itse en lämmennyt Mäen kuivalle huumorille kuin ajoittain, silloin kuitenkin hersyvästi.

”Huomasin pudonneeni taas madonreikään. Herrojen höpötys kaikui korvissani vaimennettuna – kuin sermin takaa. Suljin silmäni ja olin taas muualla. Kirkkaita valoja ja repivää rytinää. Okei. Iisisti nyt vaan, Jussi Vares, komensin itseäni.” (s. 15)

Lypsävää lehmää ei kannata teurastaa. Mäki jatkanee Vares-kirjojen tekemistä niin kauan kun ne saavat hyväksynnän lukijakunnalta.

Kuusi Elefanttia, Marikki Piirtolan rosoisen dekkarisarjan avaus

16 sunnuntai Tam 2022

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

David Lynch, dekkari, Marikki Piirtola, romaanit, Satakunnan Kansa, suomalainen kaunokirjallisuus

Marikki Piirtola: Kuusi Elefanttia. Basam Books 2021. 434 s.

Harvoin kunnon dekkari alkaa yhtä luotaantyöntävästi kuin Marikki Piirtolan (s. 1967) romaani Kuusi elefanttia. Sukuelimiä, irvokkaita seksikohtauksia, kirosanoja, sekavia tunnelmia. Sitten alkaa tapahtua.

Tullikamarinaukion sisätiloista Tampereelta löytyy kuolleena alaston mies, jonka penis on leikattu pois. Tapaus on tamperelaisen murharyhmän uuden tutkinnanjohtajan Sylva Harmajan ensimmäinen keissi.

Kotvan kuluttua Harmaja alaisineen on saanut selville, että murhattu Pauli Ojala on ensimmäinen kuudesta Elefantista, joita outo sarjamurhaaja tavoittelee.

Keitä Elefantit ovat? Miksi joku tavoittelee heidän henkeään? Sarjamurhaajan projekti tavoittaa seuraavan uhrin ja seuraavan, ja Harmajan ryhmä yrittää ehtiä murhaajan edelle.

Romaani tanssittaa esille kavalkadin poliisivoimia, joista kukaan ei vaikuta normaalilta.

Romaanin alussa Sylva saa tietää, että on kasvanut lapsuutensa adoptiovanhemmilla, ei biologisilla. Oikeuspatologi Mikko Heino kärvistelee vaimonsa Parkinsonin tautia, joka vie naisen vääjäämättä hautaan. Sylvan lähin työkaveri Joonas Järvi käyttää kirosanoja enemmän kuin muita sanoja.

POLIISIEN ja tutkijoiden lisäksi Piirtola tuo näyttämölle koko joukon poliisien sukulaisia, murhattujen tuttuja ja muita asianosaisia.

Kuuden Elefantin henkilökuvaus on mestarillisen lakonista. Teksti on täynnä merkityksiä, joiden avaaminen vie aikaa mutta palkitsee vaivan. Piirtola on onnistunut luomaan koko joukon problemaattisia romaanihenkilöitä.

Yllätyksiä satelee joka käänteessä. Jännite hieman kärsii romaanin pituudesta.

Kuuden Elefantin tapahtumat sijoittuvat Tampereelle ja Jyväskylään. Romaanin loppuratkaisu on hätkähdyttävän yllättävä.

Marikki Piirtola on syntynyt Jyväskylässä ja asuu nykyisin Porissa. Esikoisromaani Perhe (Like) ilmestyi 1999. Sanataiteen lisäksi Piirtola on tehnyt paljon maalauksia ja toiminut myös opettajana.

Kirjailijana Piirtola on kiinnostunut kuvaamaan ahdistuneita henkilöitä, joita uhkaa masennuskierre.

”Sylva sammutti valot ja nukahti ilman unia. Unien ulkopuolella tapahtui kaikki paha.” (s. 335)

Sylva Harmaja on elämässään monessa epäonnistunut häviäjä, virhe vailla vertaa. Hän hakee lohtua masennuslääkkeistä ja eroottisesta thaihieronnasta. Sylva on menettänyt miehensä ja haaveilee ystävättärensä aviomiehestä Markusta.

David Lynchin Elefanttimies (1980) saa Piirtolan käsittelyssä uuden merkityksen.

Kuuden Elefantin ulkoasu ei minusta ole kovin onnistunut. Kirjailija on suunnitellut dekkarille ainakin kuusi jatko-osaa.

Sylva Harmajan epäterve mieli on pääosassa kaikissa Piirtolan dekkarisarjan osissa.

David Lynch: The Elephant Man (1980).

Hanna-Riikka Kuisman #Syyllinen alkaa poliisin rysästä

04 tiistai Tam 2022

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

book review, dekkari, Hanna-Riikka Kuisma, romaanit, Satakunnan Kansa, suomalainen kaunokirjallisuus

Kuva: Tuija Takala.

Hanna-Riikka Kuisma: #Syyllinen. Like 2021. 288 s.

Porilaiskirjailijan Hanna-Riikka Kuisman (s. 1978) edellinen romaani Kerrostalo (2019) ylsi Finlandia-ehdokkaaksi. Uutuusromaani #Syyllinen jatkaa samaa latua suomalaisen ahdistuksen arkilähtöisenä kuvauksena.

”Olen elänyt aina varjoissa, niin kuin se poika siinä ärsyttävässä runossa pallokentän laidalla. Sillä erotuksella, että minua ei sääli kukaan. Minusta ei kirjoiteta runoja eikä lauluja.” (s. 9–10)

Päähenkilönä on nelikymppinen nainen, joka odottaa tutkintavankeudessa asiansa käsittelyä. Hän on ilmeisesti tehnyt henkirikoksen, mutta vasta romaanin lopussa selviää tarkemmin, mihin nainen on syyllistynyt.

Kirjailija Hanna-Riikka Kuisma. Kuva: Katri Mäenpää.

#SYYLLINEN  on pitkä, monipolvinen tarina tavallisen naisen sietorajan ylittymisestä.

Hän on muuttanut joltakin toiselta paikkakunnalta itselleen vieraaseen kaupunkiin, josta ei tunne ketään, ja lähtee mukaan ravintolisäbisnekseen satsaten tyhjän päälle isot rahat.

Rahat häviävät oitis kuin tuhka tuuleen. Selityksiä satelee asiasta kiinnostuneille, kuten omalle miehelle ja äidille.

Pikkuhiljaa synkkenevät tapahtumat sijoittuvat tammikuun ja syyskuun 2020 väliin. Alussa koronasta ei ole vielä tietoa, mutta maaliskuussa myös pandemia liittyy kuvioon mukaan.

Epärealistiset mainoskampanjat, pyramidihuijaukset, nopean voiton pyynti, ravintolisät, syömishäiriöt ja somevaikuttamisen niksit vauhdittavat päähenkilön mielen hämärtymistä.

Hänestä kasvaa todellinen kriminaali, joka ei lopulta häikäile teräaseeseen tarttumista.

Nainen kokee olevansa sidottu sekä todellisiin asioihin että vilkkaan mielikuvituksensa tuotteisiin. Kirjallisuus, mielikuvituksen ikiaikainen näyttämö, aukeaa naiselle tavoittamattomana mysteerinä:

”En pystynyt lukemaan mitään yli vuosikymmeneen, ainakaan romaaneja. Viime vuosina olen kuunnellut kirjoja siivotessani ja jumpatessani, mutta niiden sanat ovat huuhtoutuneet pois korvistani jättämättä mainittavaa muistijälkeä. #selfhelp #mindfulnee #truecrime En ole kirjoittanut liki viiteentoista vuoteen muuta kuin viestejä, somen kuvatekstejä, teennäisiä facebook-päivityksiä tai kauppalistoja.” (s. 92)

Lukija tutustuu läheisesti naisen järkimieheen, jonka kanssa avioelämä on ollut yhtä vuoristorataa ja jota nainen puhuttelee aina toisessa persoonassa. Naisen äiti vilkuttaa tyttärelleen myötätuntoisesti vastapäisen kerrostalon ikkunasta.

Kuva: COLOURBOX.

KUISMAN kuudennen romaanin persoonallinen kirjoitusote tekee myönteisen vaikutuksen.

Ikimuistoinen ahdistustunnelma jää #Syyllisestä päällimmäiseksi. Somevaikuttajan hektinen elämänmeno saa luotaantyöntäviä piirteitä. Sen alta erottuu kuitenkin vahva toivo.

Joutuminen lopulta poliisin rysään ei olekaan naiselle kaiken loppu, vaan uusi mahdollisuus, jonkin muun alku.

”Kuulen askeleita käytävältä. Kolinaa, metallin kalahduksia. Päässä humisee. Huimaa. Ovi avautuu kirskuen. Nyt alkaa elämäni tärkein näytös.” (s. 182)

Anna-Leena Härkönen antautui jälleen keski-ikäisten naisten kuvaajaksi

01 lauantai Tam 2022

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Anna-Leena Härkönen, dekkari, romaanit, Satakunnan Kansa, suomalainen kaunokirjallisuus

Anna-Leena Härkönen: Rikospaikka. Otava 2021. 224 s.

”Ei ollut tarkoitus tappaa. Sen todistaa sekin, että valitsin puukotuskohdaksi vatsan. Jos siinä tilanteessa pystyi jotain valitsemaan.” (s. 5)

Anna-Leena Härkösen (s. 1965) romaani Rikospaikka käynnistyy ahdistavalla putkakohtauksella. 55-vuotias päähenkilö Irina Leivo on hetki sitten lukittu tutkintavankeuteen. Lukijalle ei selviä, ketä nainen on puukottanut – tai miksi.

Viihdyttävän romaanin päähenkilöinä ovat kolme naista, jotka ovat tunteneet toisensa lapsesta asti.

Irina on viisikymppisen naisporukan aivot ja toimija, eronnut henkilöstöpäällikkö, joka asuu kahden armeijaan menevän Tatu-pojan kanssa.

Leena on Irinan bestis, jolla on tasainen ja kaikkeen tyytyväinen aviomies Timo. Leenan ja Irinan väliin ryntäsi jo kouluaikoina Kirsi, joka on naimisissa narsistisen Jukan kanssa.

Romaanin alussa on pitkä crescendo, jossa Kirsin ja Jukan avioliitto rakoilee pahasti. Irina kehottaa jälleen kerran Kirsiä jättämään miehensä. Tämän haluttomuus ryhtyä sanoista tekoihin tuntuu muista naisista käsittämättömältä.

Vai tuntuuko sittenkään? Jopa Irina kokee vastustamatonta vetoa itseensä luottavaan Jukkaan.

Rikospaikka kuvaa väkivaltaisen tempun syntymekanismia herkullisesti ja helposti lähestyttävällä tavalla.

Härkönen kuvaa ikätovereidensa kipuiluja tavalla, jonka vain hän osaa. Jopa kaltaiseni viisikymppinen mieslukija voi samastua Irinan ja Kirsin tuntoihin problemaattisten miestensä kanssa.

Anna-Leena Härkönen 2014. Kuva Jouni Harala.

RIKOSPAIKKA perustuu kirjailijan pari vuotta sitten kuulemaan uutiseen, että kiltti, keski-ikäinen nainen oli kaikkien hämmästykseksi puukottanut miestään. Mietittyään tapausta pitkään Härkönen päätti tehdä aiheesta romaanin.

Omaelämäkerrallisia aineksia romaanista löytyy rutosti. Sekin on tuttua Härköstä.

Härkösen oma poika, jonka syntyprosessia kirjailija raportoi ikimuistoisesti Heikosti positiivinen -kirjassa 2001, muutti uutuuden kirjoitusprosessin aikana pois kotoa. Härkönen pani myös Irinan pojan armeijaan ja tuomaan armeijakavereita päähenkilön kotiin.

Välillä Irina pohtii, seurusteleeko Tatu jonkin tytön kanssa. Hän kääntyy kysymään asiasta Hartikaiselta, Tatun armeijakaverilta, joka yöpyy muutaman yön Irinan ja Tatun kotona.

Irina kaipaa uudelleen miehen syliä ja päätyy kokeilemaan Tinderiä. Tämän taustalla on kirjailijan omat kokeilut hänen erottuaan vuosi sitten pitkästä avioliitosta kirjailija Riku Korhosen kanssa.

Teoksen dekkarihenki on näennäistä. Tunnelmat terävöittävä veitsenisku vatsalihaksiin on jäävuoren huippu, jonka alta löytyy kirjailijan varsinainen aihe.

Härkönen kuvaa keski-ikäisten naisten ristiriitaisia tunteita sekä miehiä, jotka pallottelevat näillä tunteilla. Toinen tärkeä aihe on läpi elämän kestävä ystävyys naishenkilöiden välillä.

Suurin osa Härkösen romaanihenkilöistä on opettajia, kansankynttilöitä, joiden pitäisi olla muille esikuvina. Näiden ohjaajaksi valikoituu Irina, määrätietoinen henkilöstöjohtaja. Myös Irinan pallo on välillä toivottomasti hukassa.

Irinalle avioliitto on saastainen instituutio, jossa toisen kunnioitus häipyy pois takuuvarmasti vuosien myötä. Traagisinta on kiinnittyä vaikeaan ihmiseen, jollaista on lopulta ylen vaikeaa jättää oman onnensa nojaan.

”Minkä hinnan minä olisin valmis maksamaan läheisyydestä? En mitään hintaa. Olin väsynyt makselemaan hintoja. Kaikki mikä ei tullut ilmaiseksi, oli arvotonta.” (s. 118)

Ajoittaisesta pinnallisuudestaan huolimatta Härkösen henkilökuvaus tavoittaa kivasti myös pintatason alapuolelle.

Rikospaikan miehet ovat väärien ajoitusten mestareita. Romaanihenkilöt ovat usein päissään ja krapulaisia – ja puhuvat sen mukaisesti.

KIRJAILIJA kuvaa viisikymppisten naisten elämänmenoa mitään unohtamatta.

Irina käy mammografiassa, pitää unipäiväkirjaa, varjonyrkkeilee ex-miehensä Oskarin kanssa ja koettaa kasvattaa Tatua sen minkä pystyy. Kun poika vannoo sotilasvalan, Irina käy katsomassa tilaisuuden paikan päällä.

Korona loistaa poissaolollaan, vaikka romaani sijoittuu nykyaikaan.

Rikospaikka on sanalla sanoen hauska ja kiintoisa romaani keski-ikäisistä ihmisistä elämänratkaisujensa umpikujassa. Tylsyyteen ei tarvitse suostua, kaikkea ei pidä kestää, eikä anteeksi ole aina pakko antaa.

Ruususen unet ja viikatetanssit

13 tiistai Elo 2019

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

dekkari, Eveliina Talvitie, Pori, romaanit, Satakunnan Kansa

1414576899_original_eveliina_talvitie_pp

Eveliina Talvitie. Kuva: Panu Pälviä.

Eveliina Talvitie: Kovakuorinen. Into 2019. 231 s.

”Herätys, prinsessa Ruusunen. Pakko ehkä tässä kohtaa muistuttaa, että sun prinssi on naimisissa. Mutta ei juututa siihen.” (s. 114)

Porilaissyntyinen Eveliina Talvitie (s. 1970) lähestyy esikoisromaanissaan lapsuutensa maisemia ja tunnelmia. Päähenkilöinä on nuoria naisia, joilla menee välillä kovaa ja kolkosti.

Sitten fokus siirtyy Helsinkiin, jossa vauhti kiihtyy pysähtyäkseen äkisti ja ennalta arvaamatta. Samalla kertoja kurkistelee tämän tästä naiseuteen liittyvien myyttien taakse.

Kovakuorinen on feministisen ristiretken kaunokirjallinen avaus.

TALVITIE ON aiemmin tehnyt monenlaisia viestintähommia muun muassa Yleisradiossa, Satakunnan Kansassa ja Perheyritysten liitossa. Hän asuu ja kirjoittaa nykyisin Tallinnassa.

Vaikka Kovakuorinen on Talvitien ensimmäinen ulostulo kaunokirjailijana, hän on tietokirjoittajana jo kokenut tekijä. Tietokirjoja on ilmestynyt kahdeksan kappaletta, joista kaksi on tunnetun poliitikkojen elämäkertoja ja neljä feministikirjoja.

Kovakuorinen on oikeastaan Talvitien yhden naisen feministisen ristiretken kaunokirjallinen avaus, jota on tehty hartaasti Virginia Woolfin hengessä. Talvitien mieliaihe, hyvä tai huono nainen, on jälleen kiikarissa ja suurennuslasin alla.

Talvitie on henkeen ja vereen porilainen muija – myös kaunokirjailijana. Puolet romaanista sijoittuu ankeaan porilaiseen kerrostalolähiöön. Siellä varttuneiden tyttöjen välinen ystävyys kestää läpi vuosikymmenten, vaikka miljöö vaihtuu pääkaupunkiseudun teatteripiireihin.

03-Peippikuoriainen-tn1

Eeva irrottaa kovakuoriaisen jalat yksi kerrallaan.

SINÄNSÄ VINO sattuma, että keväälle on mahtunut kaksi porilaista kerrostaloelämää kuvaavaa romaania. Hanna-Riikka Kuisman kiitetyssä Kerrostalo-romaanissa esiintyy samanlaista inhorealistista miljöökuvausta kuin Kovakuorisessa.

”Eeva sulki silmänsä ja keskitti ajatuksensa huomiseen päivää, ensi viikkoon, mihin tahansa kohtaan ajassa joka ei ollut menneessä. Hän ei halunnut ajautua lapsuuden käytäville, keittiöihin eikä olohuoneisiin eikä varsinkaan sen yhden asunnon eteisen lattialle, jossa karkotettiin pimeyttä ja leikittiin liikaa nalleilla.” (s. 40)

Romaanin alussa ollaan päähenkilöiden lapsuusajassa vuodessa 1979. Kerronta kärjistyy räväkkään kohtaukseen, jossa Eeva ja Mira ovat naapurin pojan Samuelin kanssa leikkimässä puiston intiaanimajassa. Riita pamahtaa äkkiarvaamatta päälle, ja Samuel sylkäisee Eevaa kasvoihin.

Tästä tyttö ei häkelly ollenkaan. Eeva avaa kovakuoriaisia kuhisevan purkin, ottaa sieltä kuoriaisen ja irrottaa pojan kasvojen edessä kuoriaisen jalat yksi kerrallaan. Samuel saa sätkyn ja karkaa majasta.

Talvitie osaa pukea sanoiksi ankean lapsuuden kipupisteitä.

POJILLE PANNAAN hanttiin hartaasti ja lupia kysymättä. Ja samalla mitalla takaisin, mitä itse jakaa. Eeva ja Mira leimataan häiriintyneiksi, ja kohtelu koulussa ja muualla on sen mukaista.

Eevan mielenvikaisuuteen kertoja syventyy useilla tasoilla. Hän ikävöi usein sellaista, mitä ei ole olemassa. Kun hän rakastuu ukkomieheen, jota ei voi saada, mielikuvitus lähtee laukkaamaan yllättäviä polkuja.

Talvitien lakoninen kerronta on hyvin koskettavaa. Kirjailija on osannut pukea sanoiksi ankean lapsuuden kipupisteitä, nuoren seurustelun herkkyyden ja eri sukupolvien säkenöivät kohtaukset. Mielenvikaisuuden vainoharhoista ja hallusinaatioista puhumattakaan,

Kertoja näyttää Miran ja Eevan viettämässä nuoruuden juhannusta Yyterissä, pallonpyöritystä jäätelökioskissa. Välillä kerronnan keskiöön nousee näytelmäkirjailija. Nimetön Mies on moderni ja maskuliininen sovinisti, jolta naissuhteet eivät ota onnistuakseen.

Itsetunto-ongelmainen mies harrastaa kiiltokuoriaisten keräilyä. Hän saa sitten kiepautettua itselleen Miran, mutta haaveilee Eevasta. Hullulla ajatuksella on suuret seurauksensa.

Romaanikerronta tiivistyy loppua kohti kuin jääpuikko.

VÄLILLÄ KURKATAAN Eevan aikuisuuteen, kun hän on muuttanut Helsinkiin opiskelemaan. Siellä Eeva Mustonen kohtaa suutari Joel Valkosen ja solmii suhteen ukkomiehen kanssa, jolla on itsetietoinen pikkutytär.

Eevasta tulee isona kulttuuritoimittaja. Välillä hän poikkeaa Porissa tuttujen luona. Käyskennellessään keskustassa tutut miljööt lyövät poskelle muualle muuttanutta:

”Kirjastorakennus puistojen keskellä näytti kaakelipäällysteineen edelleen nurinpäin käännetyltä uimahallilta. Se oli ollut pelastus monelle avain kaulassa kulkevalle lapselle, joka kaipasi pakoreittiä todellisuudesta. Lehtiosastolla haisi pinttynyt hiki, koska se toimi päiväkotina avohoitopotilaille ja pitkäaikaistyöttömille, joita kaupungissa piisasi yleisistä suhdanteista huolimatta.” (s. 95)

Kun Eevan Helsingin-bussi kaartaa poliisilaitoksen ympyrästä kohti kakkostietä, Eeva kokee sekä helpotusta että kaipausta.

Romaanin puolivälissä kaikki romahtaa kuin korttitalo. Eeva löytyy tutkintovankeudesta ja mielentilatutkimuksesta.

Mitä hän on mennyt tekemään ja miksi? Miten seuraavaksi määritellään, kuka on hullu ja kuka ei?

Talvitien romaanikerronta tiivistyy loppua kohti kuin jääpuikko. Rumat kohtalot vangitsevat huomion hengästyttävästi. Eevan päiväuniin ja viikatetansseihin ei ole helppo samastua, eipä taida olla tarkoituskaan.

poliisilaitos

Poliisilaitoksen ympyrä Porissa. Kuva: Kari Mankonen.

Lars Levi Laestadius dekkarina

11 perjantai Tam 2019

Posted by Jari Olavi Hiltunen in author interview

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

dekkari, Jaana Nikula, Lappi, Lars Levi Laestadius, lestadiolaisuus, ruotsalainen kaunokirjallisuus, Sana-lehti, uskonnollinen kirjallisuus, uskonto

mikaelniemi

Mikael Niemi.

Kirjailija Mikael Niemi halusi kuvata romaanissaan Karhun kierto (Koka björn 2017; suom. Jaana Nikula 2018) saarnaaja Lars Levi Laestadiuksen ihmisenä. Sana-lehteen tekemässäni haastattelussa kirjailija kertoo, kuinka erikoinen salapoliisiromaani syntyi.

Laestadius on aina ollut läsnä minulle.

”KASVOIN Pajalassa, missä asun edelleen. Kotitalomme sijaitsee vain 150 metrin päässä Laestadiuksen Pirtistä, joka oli Lars Levi Laestadiuksen ja hänen perheensä kotitalo. Hän vietti siellä viimeiset vuotensa ja kuoli talossa vuonna 1861.

Koko lapsuuteni olin tietoinen siitä, että tämä kuuluisa mies asui läheisessä talossa.

Myöhemmin luin hänen kasvitieteellisistä tutkimuksistaan ja omaelämäkerrasta Ens ropandes röst. Hän on aina ollut läsnä minulle.

Olen kirjoittanut aiemmin rikosromaanin Mannen som dog som en lax (2006; suom. Mies joka kuoli kuin lohi). Minua huvitti kirjoittaa Laestadiuksesta uudesta näkökulmasta. Hän oli pappi, mutta hänellä oli myös tieteellinen mieli, kuten rikostutkijalla.

Pidän dekkareista kenties sen takia, että isäni oli poliisi Pajalassa.

karhun_keitto
Karhun keitto -kirjan valmistuminen vei noin kolme vuotta.

Kirjoitan hitaasti. Kieli on tärkeä, samoin sävy, joka saa tarinan virtaamaan. Kirjoittaminen ei ole helppoa, vaikka olen tehnyt sitä teini-ikäisestä asti.

Naputtelen romaanin yleensä alusta loppuun, ja kirjoitan sitten tekstiä uudelleen monta kertaa. Muutan samalla lukujen järjestystä ja vaihdan kieltä, aikamuotoa, minäkertojaa tai persoonaa. Minulle tuottaa suurta iloa työskennellä huolellisesti yksityiskohtien kanssa.

Käytän aina osia itsestäni kirjoittaessani. Mielestäni jokainen kirjailija tekee niin. Mutta muutan todellisia yksityiskohtia mielikuvituksellisimmiksi, jos se on tarpeen juonen kannalta.

Olen ollut kiinnostunut teologiasta, mutta en ole koskaan todella opiskellut sitä. Kun olin lapsi, kävin muutamia vuosia kirkossa ja opin silloin paljon kristinuskosta ja Raamatusta. Kun olin nuori, meidän oli opittava Psalminkappaleita ulkoa koulussa.

En usko varsinaisiin demoneihin tai riivaajiin.

LARS Levi Laestadius oli hyvin monimutkainen henkilö.

Joskus hän oli karkea ja kova, mutta myös kirkas ja älykäs. Hän ei ollut sankari, vaan yksi mielenkiintoisimmista pohjoisen ihmisistä.

En usko varsinaisiin demoneihin tai riivaajiin, vaikka kuvaan niitä romaanissani. Meillä kaikilla on pimeitä puolia, kuin demoneja sisäpuolella. Siinä mielessä ne ovat olemassa.

Kuvaan romaanin lopussa lestadiolaisuuden uuden ääriryhmän väkivaltaista kansannousua Koutokeinossa 1852. Se ei ollut ollenkaan Laestadiuksen vika. Tuohon aikaan tämä kauhea teko melkein murskasi hänet.

Itse asiassa Laestadius oli konservatiivinen henkilö, joka pelkäsi vallankumouksia.

Hänellä oli paljon myötätuntoa köyhille, saamelaisille, naisille ja yhteiskunnan alimmille. Koutokeinon isku oli sairasta, kuin psykoosi. Hullujen ihmisten hirmuteot loppuivat vasta, kun muut kylän saamelaiset pysäyttivät heidät.

Pimeine puolineen Laestadius oli erikoislaatuinen mies.

OLEN käyttänyt kirjassa paljon Raamatun materiaalia. Kirjan päähenkilö Jussi näkee romaanissa näkyjä, jotka muistuttavat Johanneksen ilmestystä. Romaanin alussa kaikki on pimeyttä, kuten Raamatussa.

Halusin tehdä Laestadiusta sellaisen henkilön kuin sinä ja minä, kuulla hänen äänensä, haistaa hajunsa.

Laestadius oli mies pohjoisesta, vuorilta ja metsistä. Pimeine puolineen, epäilyineen ja ahdistuksineen hän oli erikoislaatuinen mies.

Hän oli paljon tärkeämpi kuin pelkkä lestadiolaisuuden saarnaaja. Hän kuuluu meille kaikille.”

françois-auguste_biard_-_le_pasteur_læstadius_instruisant_les_lapons

Laestadius saarnaa saamelaisille. François-Auguste Biardin maalaus.

Kirjoitus on julkaistu Sana-lehdessä nro 1/2019.

Arttu Tuominen – suomalaisen dekkarin kiintotähti

16 perjantai Mar 2018

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arttu Tuominen, dekkari, Pori, Satakunnan Kansa

Tuominen.jpg

Arttu Tuominen: Leipuri. Murhamylly nro 172. Myllylahti 2018. 352 s.

”Vaikka Pori ei ole suuri eikä rikas, ei se ole paha paikka asua. Se on hidas ja kömpelö ja harmaa ja sen ihmiset lämpiävät hitaasti, mutta siitä huolimatta siellä ollaan onnellisia. Ihmiset antavat toistensa olla ja huolehtivat omista asioistaan.”

Ironisella Pori-kuvalla alkaa Porin näkyvimpiin nykykirjailijoihin kuuluvan Arttu Tuomisen (s. 1981) uusin jännitysromaani Leipuri.

Teos on neljäs ja viimeinen osa Myllylahden kustantamassa Labyrintti-sarjassa, jonka edelliset romaanit ovat Muistilabyrintti (2015), Murtumispiste (2016) ja Silmitön (2017).
Suurin osa Leipurin romaanihenkilöistä on pyörinyt sarjassa alusta asti.

PÄÄHUOMION saa pedofiilien perässä juokseva sarjamurhaaja, joka on nimetty lastenlorun mukaan Leipuriksi. Hän on tehnyt kolme murhaa vuonna 2002 ja painunut sen jälkeen maan alle.

Leipurin tapahtumat alkavat keväällä 2015, jolloin sarjamurhaaja alkaa toimia uudelleen.

Kiinniottamiseen hälytetään Tuomisen tutut dekkarit Janne Rautakorpi, Liisa Sarasoja, Tero Vähäsavo, Mikko Metsänen ja Ilari Strand. Kun joku näyttää salailevan Leipurin tietoja, viisikolle herää epäilys, että sarjanmurhien takana saattaa olla jopa poliisi.
Vetävästi kirjoittavan Tuomisen kerronta imaisee mukaansa. Jännittävät jaksot seuraavat toistaan ilman seisahduksia.

Tuominen on kehittynyt myös henkilökuvaajana. Välillä kertoja tosin liioittelee henkilöiden ahdistuksia tai antisankarillisuutta pienoiseen koomisuuteen asti.
Romaanihenkilöt näkevät ja kokevat todella kovia juttuja.

Leipurin kovaksikeitetyt poliisit ovat karskeja kuin sotajermut ja puheliaita kuin populistipoliitikot. Näyt leikellyistä ja poltetuista ruumiista käyvät väistämättä poliisien mielenterveyden päälle.

Välillä palataan hellekesään 2002, jolloin Rautakorpi kumppaneineen törmäsi Leipuriin ensimmäisen kerran.

Rumuuden kavalkadi salpaa toisinaan lukijankin hengityksen. Lähes joka sivulla pursuaa synkkiä miljöitä, ahdistavia lähtötilanteita, rankkoja tapahtumia ja raadollisia luonteenpiirteitä.

Puhumattakaan Janne Rautakorven karmeista painajaisunista, joissa hänen rakkaansa palavat hengiltä.

Myös humoristisia tuokiokuvia satelee silloin tällöin vastapainoksi kuin syksyn lehtiä piinkovan savimaan päälle.

Leipuri antaa Porista kaksijakoisen kuvan. Runsaat yksityiskohdat alleviivaavat kirjailijan rakkautta kotiseutuunsa. Ankeiksi väritetyt miljöökuvat puolestaan korostavat kaupungin varjopuolia.

VIIMEISTÄÄN nyt Arttu Tuominen on lunastanut paikkansa suomalaisen dekkarin kiintotähtenä.

Kirjailijan omaperäisin sepite on Janne Rautakorven muistilabyrintti, jossa kaikenkarvaiset yllätykset odottavat löytäjäänsä ja johon voi jäädä loukkuun.
Katarttinen epilogi päättää kauniisti Tuomisen romaanin ja Labyrintti-sarjan. Samalla Janne Rautakorven arvoitus saa komean päätöksen.

Kertojan katse tähyää kuoleman toiselle puolelle aikaan ja paikkaan, jossa monenlaista kärsineet vainajat hengittävät rennosti, kauhuista vapaina.

arttutuominen

Arttu Tuominen. – Kuva: Heikki Westergård

Pertti Koskinen lähti Kullaalta jännityskirjailijaksi Harjavaltaan

04 keskiviikko Hei 2018

Posted by Jari Olavi Hiltunen in author interview

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

dekkari, Kullaa, Pertti Koskinen, Ulvilan Seutu

Pertti Koskinen

Pertti Koskinen.

PERTTI KOSKINEN (s. 1957) on Harjavallassa asuva tuottelias jännityskirjailija, joka on tehnyt romaaneja myös nuorille. Esikoisteos, romaani Salaisuuksien kylä, ilmestyi 2011.

Koskisen ns. Maija Miilunkorpi –sarjassa on ilmestynyt tähän mennessä kuusi jännitysromaania.

Sarjan romaanikertoja on keskittynyt tulkitsemaan erityisesti maalaisihmisten ahdasmielisiä tuntoja ja asenteita. Romaanisarjan päähenkilönä on ollut miesmäisesti käyttäytyvä ja neuroottisuuteen taipuvainen yksityisetsivä Maija Miilunkorpi.

Pertti Koskinen muutti Kullaalle yhdeksänvuotiaana isäpuolen kotiseudulle. Hän aloitti kansakoulun kolmannen luokan Levanpellon koulussa, joka sijaitsi siinä parin sadan metrin päässä Koskisten kotoa.

– Aluksi en saanut lukukirjaa, sillä opettaja ei ollut tiennyt uudesta oppilaasta. Seuraavalla viikolla sain kirjan. Tuo viivytys ei ole haitannut myöhempää elämääni. Asuin Kullaalla lapsuuteni ja varhaisnuoruuteni.

Maija Miilunkorpi -sarjan toisen romaanin Kaunis mies katoaa tapahtumat sijoittuvat Kullaan Levanpeltoon, vaikka paikannimiä ei mainita.

kaunismieskatoaa

KOSKINEN ON syntynyt Uudessakaupungissa. Ensimmäinen asuinpaikka Laitilassa oli keskellä metsää.

– Äidin avioiduttua muutimme Kalannin Palsan kylään. Siellä ratkaisin myös oudon mysteerin: kissa jätettiin ulos, kun lähdimme kylään, mutta palatessamme se oli sisällä ja katseli meitä ikkunasta. Selvitin, että kissa meni kivijalkaan ja kiipesi sieltä seinän sisällä vintille, josta se pääsi asuinhuoneisiin. Melko huonot sahanpurueristeet siinä talossa.

Koskinen on asunut Turussa, Porissa, Helsingissä ja Ulvilan Harjunpäässä, josta hän muutti Harjavaltaan.

– Kaikki teokseni ovat minulle tärkeitä. Niissä on eri teemat ja ne käsittelevät asioita, joita olen halunnut tuoda esiin. Maija Miilunkorpi -sarja on laajin. Viisi teosta on jo julkaistu, ja kuudes ilmestyy tämän vuoden keväällä. Silloin ja sinä yönä -kirjan päähenkilö Juhani Kotkasuo tulee vielä esiintymään uusissa kirjoissani, mikäli Luoja ja kustantaja suovat.

Koskisella on jatkosuunnitelmia myös Vilho ja Jari -nuortenkirjasarjaan, josta on nyt julkaistu kaksi osaa.

KOSKISEN KIRJOJA on luonnehdittu psykologisiksi jännäreiksi. Hän jatkaa toistaiseksi samalla linjalla, vaikka ei kiellä mahdollisuutta, että kirjoittaisi joskus ”tavallisen” romaanin.

– Se vaatisi kuitenkin muutamien kuukausien kypsyttelyn asennemuutokseen.

Koskinen haaveili jo nuorena kirjailijan urasta. Hän pyöräili lapsena yksin ja kavereiden kanssa Kullaan kirjastoon, joka oli siihen aikaan kesäisin auki vain yhtenä iltana viikossa.

– Vastassa oli arvokkaasti ja hyvin ystävällisesti käyttäytyvä kirjastonhoitaja Evely Hietikko. Hän ei koskaan kieltänyt, vaikka usein saatoin jämähtää puoleksikin tunniksi seisomaan paikoilleen lukemaan jotakin seksiopasta. Minulle oli melkoinen järkytys, kun paljon myöhemmin ymmärsin, että jotkut kirjastonhoitajat sensuroivat nuorten lukemista.

ILTAISIN POIKIEN seikkailukirjat avasivat Koskiselle portit aivan toiseen, jännittävään maailmaan.

– Se olikin tarpeen, sillä lapsuuteni todellisuus ei ollut usein niin hyvää. Kaiken lisäksi kaksivuotias sisareni kuoli, kun olin yhdentoista.

Koskinen siirtyi aika varhain lukemaan aikuisten kirjoja.

– Ensimmäinen oli John Steinbeckin Hiiriä ja ihmisiä, joka vaikutti minuun syvästi. Steinbeckin jälkeen tuli Ernest Hemingway, josta pidin myös paljon.

Dekkareita Koskinen alkoi lukea sairaalassa, jossa hän oli kolmisen viikkoa umpilisäkkeen puhkeamisen vuoksi. Hän löysi sairaalan kirjastosta George Simenonin Maigret-sarjan, ja samana kesänä myös Mauri Sariolan kirjat.

Miten kirjoitusharrastus aikoinaan virisi?

– Aloin kirjoittaa heti, kun huomasin osaavani lukea. Elämässäni olen aina välillä jotenkin palannut kirjoittamiseen.

HARJAVALLASSA KOSKINEN on asunut pian 30 vuotta.

– Olen viihtynyt täällä hyvin. Sadan metrin päästä kotoamme alkaa metsä, joka jatkuu Kullaan Levanpeltoon asti ja myös siitä eteenpäin.  Käymme toki usein Ulvilassa, jossa asuu paljon tuttuja. Myös siskoni hauta on Kullaalla. Samaa seutukuntaa tämä koko alue on loppujen lopuksi.

Levajärven_laidunaluetta_Kullaan_Levanpellossa_Ulvilassa

Kullaan Levanpeltoa.

– – – – – – – – – – – – – – – – –

PERTTI JUHANI KOSKINEN

  • S. 1957 Laitilassa
  • asuu Harjavallassa
  • siviiliammatiltaan rakennusmestari

Julkaistut teokset:

  • Suhteita ja suhteettomuuksia, novellikokoelma Nordbooks, 2008
  • Silloin ja sinä yönä, romaani KVALITI, 2016

Maija Miilunkorpi -sarja

  •     Tulipalo KVALITI 2018 (ilmestyy keväällä)
  •     Rasmus, KVALITI, 2017
  •     Vinttikamaripoika, KVALITI, 2015
  •     Manipulaattori, KVALITI, 2015
  •     Kaunis mies katoaa, Myllylahti, 2012
  •     Salaisuuksien kylä, Myllylahti, 2011

Vilho ja Jari -nuortenkirjasarja

  •     Pedon jäljillä, KVALITI, 2015
  •     Testamentti, KVALITI, 2017

 

 

Dekkaristi J. P. Pulkkinen palasi lapsuutensa Vantaalle

30 lauantai Kes 2018

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

dekkari, J. P. Pulkkinen, suomalainen kaunokirjallisuus, Suomen Kuvalehti, Vantaa

jp-pulkkinen-1_preview

J. P. Pulkkinen. Kuva: Antti Yrjönen.

J. P. Pulkkinen: Sinisiipi. Vantaa I. Teos 2018. 334 s.

KUKA MUISTAA, ETTÄ Vantaan eli Helsingin maalaiskunnan historia on pitempi kuin varsinaisen Helsingin?

Pitkän linjan toimittaja ja kirjailija J. P. Pulkkinen (s. 1959) vaihtoi viihteelle ja ryhtyi dekkaristiksi. Uutuusromaani Sinisiipi aloittaa Vantaata kuvaavan rikosromaanitrilogian.

Pulkkisen romaanissa Vantaa on totisesti läsnä.

Pulkkinen on itse asunut Vantaalla 16 vuotta. Kirjailijan lapsuudessa Vantaa oli isompansa varjoon jäänyt pikkuveli. Vantaa ei ole jättänyt Pulkkista rauhaa, vaikka hän on asunut Helsingin puolella jo yli 35 vuotta.

Sinisiipi-perhoslaji ei ole valikoitunut romaanin nimeksi sattumalta. Sinisiipi etsii toukilleen muurahaispesän, jossa muurahaiset ruokkivat niitä. Toisin kuin käenpoika, sinisiipitoukka syö pesän alkuperäiset toukat.

Sinisiiven alussa ollaan 1970-luvulla, jolloin suuri osa Vantaasta suurten teiden halkomaa metsää. Kertoja esittelee Leon ja Timon, kaupunkilaispojat, jotka seuraavat torninostureiden liikkeitä uudisasutustyömailla ja rata-ajoharjoituksia Keimolassa. Romaanin alussa nähty kauhea auto-onnettomuus syöpyy poikien takaraivoon vuosikymmeniksi.

 

ROMAANIN NYKYAIKA ON vuosi 2010, jonka syksyssä viivytään noin kuuden viikon jakso. Timo ja Leo ovat viisikymppisinä kaukana toisistaan kuin maa ja taivas. Silti ystävyyden juuret löytyvät vuosikymmenien takaa.

Vantaa näyttäytyy Sinisiivessä juurettoman sukupolven ikonina.

Isona Timosta on tullut talousrikostutkijana epäonnistunut ylikonstaapeli. Leo taas on toiminut vuosia pomona isossa rakennusliikkeessä, joka on rakentanut Vantaata lähiökaupalla.

Sitten Timo saa tutkittavakseen purkutalon perustuksista löytyneen naisen ruumiin. Tutkimuksissa avustava nuorempi työpari Liina Vahtera kantaa erikoisen menneisyytensä painolastia ja ajautuu Timon perheen kanssa läheisiin väleihin.

Romaanissa löytyy ruumiita yllättävistä paikoista pitkin matkaa.

Pulkkinen sepittää dekkaria valtapeleistä, joilla Vantaa luotiin nykymuotoonsa. Helsinki on imenyt maalaispitäjästään parhaimmat mehut ja palauttanut tilalle valtavan määrän jätteitä. Kuten Myllypurossa, jätteistä tehdään lähiöiden alusmaata, jonka päälle kerrostalot pystytetään.

Pulkkisen romaanissa Vantaa on totisesti läsnä. Kaupunkiin liittyviä yksityiskohtia ja maamerkkejä satelee lähes joka sivulla.

Vantaa näyttäytyy Sinisiivessä juurettoman sukupolven ikonina, josta Vesa Haapalakin aikoinaan runoili näyttävästi. Todellisten paikkojen rinnalle Pulkkinen on sepittänyt Kalliston kaupunginosan. Sille löytyi sopivasti tyhjä kohta kartalta Ruskeasannan pohjoispuolelta.

Sinisiipi osoittaa, että Pulkkinen osaa kirjoittaa myös dekkareita.

VANTAAN JOHDON KORRUPTIOSYYTÖKSET ovat romaanissa tärkeitä. Yhdenkään romaanihenkilön takaa ei löydy todellista ihmistä.

Vantaan historia on ollut ainaista remonttia, uudisasutusta ja laajenemista. Kirkonkylien paikkakunta muutettiin moderniksi asutuskeskukseksi.

Miltä tuntuu asua paikassa, joka on tuomittu kasvuun ja muuttuu koko ajan? Muuallekaan ei voi lähteä, sillä syntyperäiselle vantaalaiselle muualla ei ole elämää.

Yksityiskohtia muun muassa populaarikulttuurista satelee koko ajan jatkuvalla syötöllä.

Pulkkisen sinänsä toimiva dekkarikerronta kangistuu loppua kohti yksioikoiseksi ja hurmeiseksi väkivaltanäytösten sarjaksi. Kirjailijan tuotannossa romaani on monimuotoisuuden indikaattori: tämänkin lajin hän näyttää osaavan.

– – – – – – – – – – – – – –

Arvostelu on julkaistu lyhennettynä Suomen Kuvalehdessä.

← Older posts

Blogin tilastot

  • 94 905 hits

Viimeisimmät julkaisut

  • Markku Aallon Turvallinen katastrofi ironisoi myytin Suuresta Kirjailijasta
  • Roope Lipastin pakopelikirja korostaa kirjallisuuden monimuotoisuutta
  • Mikko Lahtisen esseekokoelma Warelian kustannustoiminnasta haaroo moneen suuntaan
  • Pulmu Kailamo ja Taru Kumara-Moisio vangitsivat pienoisromaaniin vahvan annoksen ysäritunnelmaa
  • Opettajien jaksamiseen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota
  • Tiina Raevaaralta jälleen vaikuttava psykologinen jännitysromaani

  • Jari Olavi Hiltunen
toukokuu 2023
ma ti ke to pe la su
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031  
« Hel    

Arkistot

  • toukokuu 2023 (1)
  • helmikuu 2023 (1)
  • joulukuu 2022 (1)
  • lokakuu 2022 (1)
  • syyskuu 2022 (2)
  • elokuu 2022 (3)
  • heinäkuu 2022 (3)
  • kesäkuu 2022 (1)
  • huhtikuu 2022 (2)
  • maaliskuu 2022 (1)
  • tammikuu 2022 (30)
  • joulukuu 2021 (2)
  • elokuu 2021 (1)
  • kesäkuu 2021 (1)
  • maaliskuu 2021 (1)
  • helmikuu 2021 (1)
  • tammikuu 2021 (5)
  • joulukuu 2020 (1)
  • elokuu 2020 (1)
  • heinäkuu 2020 (1)
  • kesäkuu 2020 (2)
  • toukokuu 2020 (1)
  • maaliskuu 2020 (4)
  • helmikuu 2020 (2)
  • tammikuu 2020 (3)
  • joulukuu 2019 (2)
  • marraskuu 2019 (1)
  • lokakuu 2019 (4)
  • syyskuu 2019 (1)
  • elokuu 2019 (2)
  • heinäkuu 2019 (4)
  • kesäkuu 2019 (5)
  • huhtikuu 2019 (1)
  • maaliskuu 2019 (3)
  • helmikuu 2019 (1)
  • tammikuu 2019 (5)
  • joulukuu 2018 (5)
  • marraskuu 2018 (5)
  • lokakuu 2018 (2)
  • syyskuu 2018 (2)
  • elokuu 2018 (2)
  • heinäkuu 2018 (3)
  • kesäkuu 2018 (7)
  • toukokuu 2018 (9)
  • huhtikuu 2018 (14)
  • maaliskuu 2018 (19)
  • helmikuu 2018 (12)
  • tammikuu 2018 (6)
  • joulukuu 2017 (1)
  • lokakuu 2017 (3)
  • syyskuu 2017 (1)
  • elokuu 2017 (3)
  • heinäkuu 2017 (3)
  • huhtikuu 2017 (1)
  • maaliskuu 2017 (1)
  • helmikuu 2017 (3)
  • tammikuu 2017 (1)
  • joulukuu 2016 (2)
  • lokakuu 2016 (6)
  • syyskuu 2016 (11)
  • elokuu 2016 (8)
  • heinäkuu 2016 (6)
  • kesäkuu 2016 (6)
  • toukokuu 2016 (2)
  • huhtikuu 2016 (2)
  • maaliskuu 2016 (4)
  • helmikuu 2016 (1)
  • tammikuu 2016 (2)
  • joulukuu 2015 (3)
  • marraskuu 2015 (8)
  • lokakuu 2015 (2)
  • syyskuu 2015 (1)
  • elokuu 2015 (2)
  • heinäkuu 2015 (2)
  • kesäkuu 2015 (1)
  • toukokuu 2015 (1)
  • huhtikuu 2015 (1)
  • maaliskuu 2015 (4)
  • helmikuu 2015 (4)
  • joulukuu 2014 (1)
  • elokuu 2014 (2)
  • huhtikuu 2014 (1)
  • maaliskuu 2014 (2)
  • marraskuu 2013 (1)
  • lokakuu 2013 (2)
  • syyskuu 2013 (3)
  • elokuu 2013 (2)
  • heinäkuu 2013 (5)
  • kesäkuu 2013 (1)
  • toukokuu 2013 (1)
  • huhtikuu 2013 (2)
  • maaliskuu 2013 (4)
  • helmikuu 2013 (1)
  • tammikuu 2013 (4)
  • joulukuu 2012 (3)
  • marraskuu 2012 (4)
  • lokakuu 2012 (7)
  • syyskuu 2012 (12)
  • elokuu 2012 (12)
  • heinäkuu 2012 (7)
  • kesäkuu 2012 (3)
  • toukokuu 2012 (7)

Kategoriat

  • author interview
  • book article
  • book review
  • books
  • literature article
  • podcast
  • poetry
  • religion
  • seminar report
  • summary
  • video
  • writers

Social

  • Näytä jariohiltunen:n profiili Instagram palvelussa

Suosituimmat tekstit

  • Hannu Mäkelä kuvasi eloisasti eläkeläisten rakkautta
  • Väinö Linna uskonnollisten kysymysten äärellä (2007)
  • Sukupolvien katkeamaton ketju
  • Taija Tuomisen pysäyttävä autofiktio
  • Mika Waltari pohti uskonnollisia kysymyksiä läpi elämänsä (2006)
  • Peter Høeg - Maagisen kerronnan tanskalainen mestari
  • Pertti Koskinen lähti Kullaalta jännityskirjailijaksi Harjavaltaan
  • Snaipperi - Eeli Tolvasen tie Vihdistä NHL:n kiekkokaukaloihin
  • Hanna-Riikka Kuisman #Syyllinen alkaa poliisin rysästä
  • Juha Seppälän parhaat kolumnit

Avainsanat

#amisreformi #metoo 1700-luku 1950-luku 1990-luku Aamulehti Aase Berg aatehistoria Abrahamin korpus Afrikka afrikkalainen kirjallisuus Agatha Christie Ahti Taponen Ahvenanmaa Aino Aalto Aino Kallas Aino Kontula Aiskhylos Ajan olo Akateeminen Kirjakauppa Aki Luostarinen Aki Ollikainen Alan Gratch Alastalon salissa Albert Camus Aleksanteri Kovalainen Aleksis Kivi Alexander Stubb Algoth Untola Alivaltiosihteeri Altered Carbon Alvar Aalto amerikkalainen kirjallisuus Amos Oz Andrea van Dülmen Andrew Taylor André Brink Andy Weir Angels and Demons Anja Lampela Ann-Christin Antell Anna-Leena Härkönen Anne Hänninen Anne Leinonen Anneli Kanto Anneli Tikkanen-Rózsa Ann Heberlein Annukka Kolehmainen Antero Warelius antiikin Kreikka antiikki Antony Beevor Antti Autio Antti Eskola Antti Kylliäinen Antti Tuuri Anu Koivunen Anu Silfverberg apartheid Apteekki-sarja Argentiina Arja Palonen arkkitehtuuri Arne Nevanlinna Arto Häilä Arto Nyyssönen Arto Paasilinna Arto Rintala Arto Schroderus Arto Seppälä Arttu Tuominen Arturo Pérez-Reverte Arvid Järnefelt Arvo Turtiainen Asko Sahlberg Asser Korhonen Asta Leppä Ateena author interview autobiography autofiktio Aviador Bagdadin prinsessa Baudolino Bertrand Russell bestseller Bibliophilos Billy O'Shea biografia Bo Carpelan book book article book review books Bram Stoker Brasilia brasilialainen kirjallisuus Butša C. J. Sansom C. S. Lewis Caj Westerberg Carita Forsgren Carlo Emilio Gadda Charles Dickens Cicero Claes Andersson Claire Castillon Colin Duriez Colonia Finlandesa Dan Brown Daniel Defoe Daniyal Mueenuddin Dare Talvitie David Beckham David Lynch Da Vinci Code Deception Point dekkari Die Blechtrommel Digital Fortress Donald Trump Don Quijote Doris Lessing Dracula dystopia economy triller Edgar-palkinto Edgar Allan Poe Edgar Rice Burroughs Edith Södergran eduskunta Eeli Tolvanen Eero Kavasto Eero Marttinen Eeva-Kaarina Aronen Eeva-Liisa Manner Eeva Nikoskelainen Eeva Rohas Eija Hammarberg Eija Lappalainen Eija Reinikainen Einari Aaltonen Eino Leino Elias Lönnrot Elina Karjalainen Elina Ylivakeri elokuvat elämäkerrat elämäkerta elämätaitokirjallisuus Emil Nervander Englanti englantilainen kirjallisuus Enostone Ensio Lehtonen episodiromaani Erasmus Rotterdamilainen Erik Wahlström Erkki Jukarainen eskatologia Esko Valtaoja Espanja espanjalainen kaunokirjallisuus esseet Essi Tammimaa estetiikka Eveliina Talvitie F. M. Dostojevski fantasiakirjallisuus fantasy novel fantasy short stories fasismi feminismi filosofia Finlandia-palkinto Finncon Finnmark Frankenstein Frank McCourt Franz Kafka Friedrich Nietzsche galaktinen runousoppi Game of Thrones geokätköily George Lucas George R. R. Martin gospel gram dark fantasy Göran Hägg Günter Grass haastattelu Hain series Hanna-Riikka Kuisma Hanne Ørstavik Hannimari Heino Hannu-Pekka Björkman Hannu Luntiala Hannu Mäkelä Hannu Salama Hannu Väisänen Harri István Mäki Harri Raitis Harri Varpomaa Harry Potter series hartauskirjallisuus Haruki Murakami Hassan Blasim Heidi Liehu Heikki Aleksanteri Kovalainen Heikki Nevala Helena Sinervo Helene Bützov Helene Bützow helluntailiike Helmivyö Helsingin Sanomat Helsinki Henning Mankell Hercule Poirot high fantasy Hiidenkivi Hiljainen tyttö Hilja Mörsäri historialliset romaanit historiantutkimus holokausti Hugh Ambrose Hugh Laurie Hunajaa ja tomua Huonon vuoden päiväkirja Husein Muhammed huumori höyrypunk Ian McEwan ihminen ihmissyönti II maailmansota ikonikritiikki Ilkka Malmberg Ilkka Rekiaro Ilkka Remes Ilkka Äärelä Ilmestyskirja Ilona Nykyri Ilta-Sanomat I maailmansota Image Inkeri inkeriläiset Inkeri Pitkäranta In Other Rooms Other Wonders Invisible Irak IRC Irmeli Sallamo Iron Sky Isadora islam Islanti islantilainen kirjallisuus Israel Italia J. K. Rowling J. L. Runeberg J. M. Coetzee J. P. Koskinen J. P. Pulkkinen J. Pekka Mäkelä J. R. R. Tolkien J. S. Meresmaa Jaakko Juteini Jaakko Kankaanpää Jaakko Yli-Juonikas Jaana Kapari-Jatta Jaana Nikula Jaan Kross jalkapallo James Tiptree Jr. Prize Jane Austen Jane Austin Janne Saarikivi Janne Tarmio japanilainen kirjallisuus Jari Järvelä Jari Sarasvuo Jari Tervo Jarkko Tontti Jayne Anne Phillips Jeffrey Eugenides Jenni Linturi Jerusalem Joel Lehtonen Johanna Hulkko Johanna Rojola Johanna Sinisalo John Steinbeck John Vikström Jonathan Littell Jonathan Rabb Jorma Ojala Joseph Kanon José Saramago Jouko Vanhanen Jouni Inkala Juan Manuel Juha Hurme Juha Itkonen Juha Lehtonen Juha Mylläri Juhani Konkka Juhani Lindholm Juhani Niemi Juhani Seppänen Juha Raipola Juha Ruusuvuori Juha Seppälä Juha Siltala Jukka Kemppinen Jukka Koskelainen Jukka Mallinen Jukka Pakkanen Jukka Relander Jumala juoksu Juri Nummelin juristit Jussi K. Niemelä Jussi Katajala Jussi Talvi Jussi Vares Jyri Raivio Jyrki Hakapää Jyrki Iivonen Jyrki Katainen Jyrki Kiiskinen Jyrki Lappi-Seppälä Jyrki Lehtola Jyväskylä jännitysromaanit Jää jääkiekko Jörn Donner kaanon Kaari Utrio Kaarlo Bergbom Kadotetut Kadun Kukka Kaija Luttinen Kaiken käsikirja Kain Tapper Kaisa Huhtala Kajaani Kaleva Kalevala Kalevi Jäntin palkinto Kansalliskirjasto Kantaja Karatolla Kari Aronpuro Kari Enqvist Kari Hotakainen Kari Koski Karo Hämäläinen Katariina Kathryn Lindskoog Katja Kaukonen Katja Kärki Katri Alatalo Katri Helena Katriina Ranne Katri Naukari Katri Rauanjoki kauhuromantiikka Kazuo Ishiguro Keijo Leppänen kellopunk Kelmee Kersti Juva Kertomuksen vaarat Kharis kielilläpuhuminen kielioppi Kiiltomato.net Kimmo Jokinen kirja-arvostelu kirjailijahaastattelu kirjakauppa kirjallisuudentutkimus kirjallisuushistoria kirjallisuuskritiikin historia kirjallisuuskritiikki kirjallisuussosiologia kirjatraileri Kirjava kirjeet kirjoittamisoppaat kirkkohistoria Kirsi Piha Kirsti Ellilä Kirsti Mäkinen klassikko kolumnit kootut teokset Korean sota Korppinaiset kosmologia kotimainen kaunokirjallisuus koulu koulukirjat kreikkalainen mytologia Kreivi Lucanor ja Patronio kristilliset symbolit Kristina Carlson Kritiikin Uutiset Kuinka sydän pysäytetään Kullaa kulttuurihistoria kulttuurijournalismi kulttuurintutkimus Kun kyyhkyset katosivat Kurjat kustannustoiminta Kustannus Z kustantajaelämäkerrat Kustavi Kuusamo kyberpunk Kyllikki Villa käännöskirjallisuus Kökar L. Onerva Laeta Kalogridis Laila Hirvisaari Lalli Lapin sota Lappi Lars Levi Laestadius Latinalainen Amerikka Laura Gustafsson Laura Jänisniemi Laura Karttunen Laura Lahdensuu Laura Luotola Laurence Sterne Lauri Levola Lauri Rauhala Lavatähti ja kirjamies Leaves of Grass Leena Majander-Reenpää Leena Parkkinen Leena Vallisaari Leif Salmén Leila Tuure Leimatut lapset Leo Tolstoi Les Bienveillantes Les Miserables lestadiolaisuus Lewi Pethrus Lewis resa Liisa Keltikangas-Järvinen Liisa Laukkarinen Liisa Väisänen Like Kustannus lintubongaus literature literature article Lotta Toivanen Lumooja luontokuvaus Lustrum luterilaisuus lyriikka lähetystyö maaginen realismi maailmankirjallisuus Maamme kirja Maan pakolainen Maanpakolaisten planeetta Maarit Eronen Maarit Verronen Machado de Assis Magdalena Hai Maihinnousu Makeannälkä Mammutti Mamoud Manhattan-projekti Manillaköysi Mannerheim Marc-Antoine Mathieu Maria Carole Maria Laakso Maria Mäkelä Maria Peura Marikki Piirtola Mario Vargas Llosa Marisha Rasi-Koskinen Maritta Lintunen Marja Sevón Marja Wich Marjut Paulaharju Markku Aalto Markku Envall Markku Pääskynen Markku Soikkeli Marko A. Hautala Marko Hautala Marko Kilpi Marko Tapio Marko Vesterbacka Mark Twain Markus Jääskeläinen Martta Heikkilä Martti Anhava Martti Lindqvist Martti Luther Mary Shelley Matias Nurminen matkakirjallisuus Matthew Woodring Stover Matthias Grünewald Matti Brotherus Matti Mäkelä Matti Vanhanen merimiestarinat Meriromaani Merja Mäki metsä mielisairaala Mihail Bahtin Mihail Bulgakov Mikael Agricola Mika Tiirinen Mika Waltari Mikko Karppi Mikko Lahtinen Mikko Lehtonen Milla Peltonen Minerva Kustannus Minna Canth Minna Maijala Minna Rytisalo Minun Amerikkani Miquel de Cervantes Mirkka Rekola modernismi Mr. Smith muistelmat murretekstit Museovirasto musiikki Myyrä Mäkelän piiri naisasialiike naiskirjallisuus Narnia-sarja Narnia series narratologia Natasha Vilokkinen neromyytti Netflix Netotška Nezvanova Neuvostoliitto New York Niccólo Machiavelli Nicholas Nickleby Nick Vujicic Niemi Nimeä minut uudelleen Nina Honkanen Noam Chomsky Nobel-palkinto Nordbooks Norja norjalainen kirjallisuus Norsunhoitajien lapset novellit Ntamo nuorisotutkimus Nuori Voima nuortenkirja Näkymätön Nälkäpeli Nälkävuosi näytelmät Oili Suominen Olavi Peltonen Olli Jalonen Olli Löytty omaelämäkerta Onni Haapala Opettaja-lehti opettajat oppaat Orhan Pamuk ornitologia ortodoksit Osuuskumma Otava Otavan Kirjasto Outi Alm Outi Oja Owen Barfield Paavo Cajander Paavo Haavikko Paavo Lehtonen Paavo Lipponen Paavo Nurmi Paavo Väyrynen Paholaisen haarukka Paholaisen kirjeopisto Paikka vapaana Pajtim Statovci pakinat pakopelit Panu Rajala Panu Savolainen pappi Parnasso Pascal Mercier Pasi Ilmari Jääskeläinen Paul Auster Pauliina Haasjoki Peiliin piirretty nainen Pekka Haavisto Pekka Marjamäki Pekka Pesonen Pekka Seppänen Pekka Simojoki Pekka Tarkka Pelkokerroin Peltirumpu Pelé Pentti Haanpää Pentti Holappa perhekuvaukset Per Olof Enquist Pertti Koskinen Pertti Lassila Peter Bieri Peter Høeg Peter Pan Petri Tamminen Petri Vartiainen physics Pia Houni Pia Rendic Pirjo Toivanen Pirkanmaa Pirkka Valkama Pirkko Talvio-Jaatinen Planet of Exile Platon Plutarkhos podcast poetry poliisi politiikka Pori Porvoo Prahan kalmisto psykohistoria psykologia puheviestintä Pulitzer-palkinto Pulmu Kailamo Päivi Artikainen Raahe Raamattu Raija Nylander Raija Oranen Raimo Salminen Raimo Seppälä Raisa Porrasmaa rakkausromaanit Ranska ranskalainen kaunokirjallisuus rasismi Rauma Rautaveden risteilijät Rax Rinnekangas Reijo Mäki Reijo Toivanen religion Richard Morgan Ridley Scott Riikka Ala-Harja Riikka Pulkkinen Rikosromaani Ristin Voitto ristiretket Risto Isomäki Robert Harris Robert Walser romaanit Romeo ja Julia Romuluksen sielu Roope Lipasti Rosa Liksom Rosa Luxemburg Routasisarukset Runeberg-palkinto runot runousoppi ruotsalainen kaunokirjallisuus Ruotsi ruotsinsuomalaiset rutto Saara Henriksson Saara Kesävuori Saara Turunen Saatanalliset säkeet Sadan vuoden yksinäisyys Saddam sairaalaromaani Saksa Salaliitto salapoliisiromaani Salla Simukka Salman Rushdie Sami Heino Samuli Antila Samuli Björninen Samuli Paulaharju Sana-lehti Sanna Nyqvist Sanna Pernu Sanna Ravi Sara Saarela Sari Malkamäki sarjakuvat Sastamala Satakunnan Kansa Satakunnan Viikko satiiri Sattumuksia Brooklynissa Satu Ekman Satu Hlinovsky Sauli Niinistö science fiction Seinäjoki seksuaalisuus selkokirjat selkoromaani Sentimentaalinen matka Seppo Loponen Seppo Raudaskoski Silja Frangén Siltala Silvia Hosseini Simo Frangén Simon Sebag Montefiore Sini Helminen Siperia sisällissota Sithin kosto Sofia Tolstaja Sofi Oksanen sosiaalipsykologia sosiaalityö sotaromaanit spanish literature spefi spekulatiivinen fiktio Sphinx Spin Star Wars steampunk Stig-Björn Nyberg sukutarinat Sunkirja suomalainen kaunokirjallisuus suomalainen lastenkirjallisuus suomalainen lukeminen suomalainen runous suomalainen teatteri Suomalainen teatteri / Kansallisteatteri suomen kieli Suomen Kuvalehti suomentajat surutyö Susan Cain suuret kertomukset Suzanne Collins Sven Lidman Sweet Tooth Sydänraja sää Taavi Soininvaara taidehistoria taidekritiikki Taija Tuominen taiteen tutkimus Taivaan tuuliin Talo vaahteran alla Tammen Keltainen Kirjasto Tammi Tampere Tampereen yliopisto Taneli Junttila Tapani Sopanen Tapio Koivukari Tapio Meri Tarja Halonen Taru Kumara-Moisio Taru Sormusten Herrasta Taru Väyrynen Tarzan Tauno Pihl teknotrillerit teologia Teos Terhi Rannela Terhi Törmälehto Tero Liukkonen Tertti Lappalainen The Brooklyn Follies The Casual Vacancy The Fear Index The Hunger Games The Lost Symbol The Pacific The Second World War Theseuksen henki Tieto-Finlandia Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinto tietokirjallisuus tietokirjoittaminen Tiina Kartano Tiina Raevaara Timothy Zahn Titia Schuurman Toini Havu Tomas Tranströmer Tomi Huttunen Tommi Kinnunen Torsti Lehtinen trilleri Troikka TTKK Tuija Takala Tuire Malmstedt Tulen ja jään laulu Tuli&Savu Tuntematon sotilas Tuomas Kauko Tuomas Kyrö Tuomas Nevanlinna Tuomas Niskakangas Tuomas Vimma Turbator Turku Turun yliopisto Tuula Kojo Tuula Tuuva Tuulikki Valkonen TV-sarjat Tyhmyyden ylistys TYKS Tytti Rantanen työelämä Työmiehen vaimo Tähtien sota tähtitiede Tähtivaeltaja Täällä Pohjantähden alla Ukraina Ulla-Lena Lundberg Ulla Lempinen Ulvila Ulvilan Seutu Umberto Eco Unkari Uno Cygnaeus Uppo-Nalle urheilu Urho Kekkonen Urpu Strellman Ursa Ursula K. LeGuin USA uskonnollinen kirjallisuus uskonnollinen usko uskonto utopia vakoojaromaanit Valheet Valkoinen kääpiö Vanha-Ulvila Vanhan ruhtinaan rakkaus Vantaa Veera Antsalo Veijo Meri Veikko Huovinen Veikko Koivumäki Venetsia Venäjä venäläinen kirjallisuus Vesa Haapala Vesa Sisättö Via Merulanan sotkuinen tapaus Victor Hugo Vigdís Grímsdóttir Vihan hedelmät viikingit Viktor Jerofejev Ville-Juhani Sutinen Ville Hämäläinen Ville Keynäs Ville Lindgren Ville Tietäväinen Villi Länsi Virke virolainen kirjallisuus Virpi Hämeen-Anttila Voltaire Volter Kilpi Vuoden kristillinen kirja Väinö Linna Walt Whitman Warelia war history Wille Riekkinen William March William Shakespeare Winston Churchill writers WSOY WW I X-sukupolvi YA-kirjallisuus Yksin Marsissa Ylpeys ja ennakkoluulo yläaste Yrsa Sigurðardóttir Ystäviä ja vihollisia Yö ei saa tulla Zachris Topelius Äidin rukous Älä kysy yöltä ÄOL šaria
Follow VETUS Et NOVA on WordPress.com

Blogit.fi

Katso muita blogeja osoitteessa https://www.blogit.fi/

Dekkariviikko 10.-17.5.2019

Blog Stats

  • 94 905 hits

Pidä blogia WordPress.comissa.

Privacy & Cookies: This site uses cookies. By continuing to use this website, you agree to their use.
To find out more, including how to control cookies, see here: Cookie Policy
  • Seuraa Seurataan
    • VETUS Et NOVA
    • Already have a WordPress.com account? Log in now.
    • VETUS Et NOVA
    • Mukauta
    • Seuraa Seurataan
    • Kirjaudu
    • Kirjaudu sisään
    • Ilmoita sisällöstä
    • Näytä sivu lukijassa
    • Hallitse tilauksia
    • Pienennä tämä palkki
 

Ladataan kommentteja...