VETUS Et NOVA

~ Artikkeleita ja arvosteluja uusista ja vanhoista kirjoista

VETUS Et NOVA

Tag Archives: helluntailiike

Mihin leiriin kuulut? Lukijakeskeinen estetiikka kirjallisuuskritiikin lähtökohtana

10 maanantai Hei 2017

Posted by Jari Olavi Hiltunen in literature article

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

books, esseet, estetiikka, helluntailiike, Kimmo Jokinen, kirjallisuuskritiikin historia, kirjallisuuskritiikki, kirjallisuussosiologia, Kritiikin Uutiset, kulttuurijournalismi, Mika Waltari, pappi, Raamattu, religion, Toini Havu, Tuntematon sotilas, Väinö Linna

journalism

Kenelle kirjoitamme arvosteluja? Kuka tai mikä määrittelee, milloin taidekriitikko on onnistunut ja milloin ei? Taidekritiikin pitäisi olla kaikkien ymmärrettävissä. Ymmärtävätkö kaikki lukijat kuitenkaan, mitä haemme takaa tekstillä, jonka lukeminen itsessään vaatii ammattilukijan taitoja?

Käsitys hyvästä tai kunnollisesta taideteoksesta on yhteisöllinen, oli arvottava yhteisö pieni tai suuri. Viime kädessä yhteisö päättää, mitkä asiat tekevät kirjallisuudesta, musiikista, elokuvasta, kuvataiteesta tai vaikkapa sarjakuvasta hyvää taidetta. Ristiriitoja herättävän taideteoksen suhteen yhteisö saattaa toisinaan olla jakaantunut leireihin, jotka puhuvat samasta teoksesta vastakkaisesti. Jopa kriitikot saattavat leiriytyä lähtökohtiensa, intressiensä ja painotuksiensa vuoksi.

Nykymuotoinen taidekritiikki on osa kulttuurijournalismia. Taidekritiikin perinteinen kaava etenee taideteoksen kuvailusta tulkinnan kautta arvottamiseen. Parhaimmillaan taidekriitikko heijastaa yhteisönsä taidekäsitystä ja arvottaa sitä vasten yksittäisiä taideteoksia.

Jos taidekriitikko ei koe kuuluvansa yhteisöön tai palvelevansa sitä, hän kirjoittaa outoon suuntaan. Jopa turhaan, voisiko sanoa. Mitä kriitikko tekee, sen arvon määrittää suurempi joukko.

Kriitikko on palvelija, joka kertoo yhteisölleen tämän taiteesta jotain merkityksellistä. Kriitikko on aina omassa ajassaan kiinni, toisin kuin taiteilija, joka voi olla jopa edellä aikaansa. Arvosteluja lukeva yhteisö määrittää myös taidekritiikkiä ohjaavan estetiikan.

Seuraavassa viittaan lukijakeskeiseen estetiikkaan kahden esimerkin kautta. Puntaroin samalla kunnollisen taidekritiikin reunaehtoja. Molemmat esimerkit liittyvät kirjallisuuskritiikkiin, joka on ollut itselleni tärkeä harrastus 20 vuoden ajan.

Palkittukin kirja yltää suhteellisen pieneen lukijakuntaan maassa, jonka kirjallisuuden lukijajoukko on pirstaloitunut pieniin yksikköihin.

Väiski ja ylimielinen makutuomari

Kirjailija Väinö Linnan teosten ruotsintaja Nils-Börje Stormbom on kuvannut Linna-elämäkerrassaan (1992) Tuntemattoman sotilaan vastaanottoa talvella 1954-1955 seuraavasti:

”Heti uudenvuoden jälkeen nousi täysi myrsky päivälehtien yleisön palstoilla, pakinanurkissa ja kulttuuriosastoissa sekä melkein koko suomalaisessa aikakauslehdistössä ’kansanomaisista’ viikkolehdistä kunnianarvoisiin kulttuurijulkaisuihin kuten Suomalaiseen Suomeen ja Valvojaan saakka. Eikä yksityisten ihmisten välinen mielipiteiden vaihto asiasta ollut vähemmän kuumaa. Hieman yleistäen voi sanoa, että Suomen kansa oli kevättalveen mennessä jakaantunut kahteen leiriin, joista toinen oli Tuntemattoman sotilaan puolesta ja toinen sitä vastaan. Ja kaiken aikaa Werner Söderströmin kirjapaino syyti markkinoille uusia painoksia myyntilukujen kohotessa melkein pelottavalla nopeudella.”

Vuonna 1955 Tuntematon oli kaikkien huulilla, suosittu small talkin aihe. Kuuluisassa ”Purnaajan sota”-arvostelussaan joulukuussa 1954 Hesarin kaunokirjallinen makutuomari Toini Havu ampui Linnaa piiskatykillä päin näköä: tamperelainen metallimies kirjoitti niin karmeaa sotakuvausta, ettei sellaista ollut tullut vastaan suomalaisten siihenastisessa sotakirjallisuudessa.

Sinänsä perusteellisesti tehty kritiikki jäi harhalaukaukseksi. Hutinsa jälkeen kriitikko jäi yksin seisomaan vastatuuleen.

Hesari oli Toini Havulle norsunluutorni, josta hän jakoi kansalle kaunokirjallisia kasvatusohjeita. Hän oli äiti, joka määritti, mitä lasten pitäisi lukea, huolimatta siitä, että ”lapset” olivat sodankäyneitä aikuisia. Havun kritiikki ei koskenut pelkästään kirjaa, vaan lukijoitakin. Kriitikon roolissa Havu leimasi sodankäyneen kansan lapsekkaiksi purnaajiksi, ihmetellen näiden sitkeää kestävyyttä sota-olojen läpi.

Havun tärkeästä asemasta huolimatta sodankäynyt suomalaisyhteisö valitsi Linnan. Tämä teki kirjallisuuskritiikin naurunalaiseksi. Olen sitä mieltä, että juuri kunnioitus lukijaa kohtaan teki Linnasta tähden taivaalle. Tästä asenteesta voi kriitikkokin oppia.

Linna_jakaa_omistuskirjoituksia

Väinö Linna jakaa omistuskirjoituksia työtovereilleen.

1950-luvulla suuri osa Suomen aikuisväestöstä luki Tuntemattoman sotilaan ja muodosti siitä mielipiteen. Teoksesta ja kirjailijasta oli näin ollen mahdollista keskustella kahvilassa, baarissa, torilla, illanistujaisissa. Milloin uusi kaunokirja yltää nykyisin samaan? Palkittukin kirja yltää suhteellisen pieneen lukijakuntaan maassa, jonka kirjallisuuden lukijajoukko on pirstaloitunut pieniin yksikköihin.

Ja kuka on se, joka kertoo näille pienille joukkioille, mitä heidän pitäisi oikeasti lukea? Yhteisömme ei enää kaipaa taidekriittisiä makutuomareita, jotka norsunluutornistaan ampuvat kovaa ja korkealta. Heidän aikansa on ohi. Vai onko? Seuraavaksi tarkastelen yhteisöä, jossa kirjallisille makutuomareille voi olla vielä sosiaalista tilausta.

 

Kirjallisuus uskonnollisessa yhteisössä

Olen tehnyt 1990-luvun lopulla kotimaisen kirjallisuuden gradun Tampereella yhden suomalaisen herätysliikkeen (helluntailaisuuden) kirjallisuuskäsityksestä. Helluntailaisia on Suomessa noin 50 000 henkilöä eli noin prosentti väkiluvusta. Nostan seuraavassa helluntaiseurakunnan esimerkkinä uskonnollisesta yhteisöstä, jossa uskonto määrittää monta muutakin asiaa, jopa kirjallisuuden arvottamisen.

Kristilliselle yhteisölle kirjoja on viiteen lähtöön. On pääteos R (Raamattu), joka on kaiken perusta ja lähtökohta sekä muiden kirjojen tulkinta-alusta. On R:a käsitteleviä tietokirjoja, R:n aihepiireihin liittyviä tietokirjoja sekä R:n tapahtumista ja aiheista sepitettyjä kotimaisia ja ulkomaisia kaunokirjoja. Ja sitten on muita kirjoja, jotka eivät liity R:un millään lailla.

Seurakunta

Sovellettuani kirjallisuussosiologisia kysymyksenasetteluja helluntaiyhteisön kirjallisuuteen tuli vastaan erikoisia asiantiloja. Esimerkiksi: Pastori A sanoo kirkossaan julkisesti amerikkalaisen kirjailijan B kaunokirjasta X, että tämä on todella hyvää kaunokirjallisuutta, jota kaikkien pitäisi lukea.

Hänen kuulijansa C ja D kuulevat puheen. He ostavat teoksen X ja lukevat sen olettaen teoksen olevan ”hyvää” tai ”oikeaa” kirjallisuutta. Sen jälkeen he lukevat kirjailijan muut tuotokset Y ja Z. Tällöin teokset X, Y ja Z vahvistavat C:n ja D:n mielessä tiettyä käsitystä ”oikeasta” kaunokirjallisuudesta.

Helluntaiyhteisöön kuuluvat C ja D oppivat huomaamattaan kirjallisuuskäsityksensä lukemalla tietynlaisia kaunokirjoja. He saavat asiaan jopa ohjausta kirkossa tai liikkeen lehtien kirja-arvosteluista.

Seurakuntayhteisö löytää ”oikeat” kirjansa yleensä kirjakaupastaan herätysliikkeen oman kustantamon tuotteista. Tietokirjat ovat tärkeämmällä sijalla, koska ne ovat opillisesti oikeaan suuntaan.

Uskonnollinen seurakuntayhteisö on suljettu, mitä tulee tieto- ja kaunokirjallisuuden arvottamiseen. Hyvän kirjallisuuden ominaisuudet tulevat monille yhteisön jäsenille pitkälti valmiiksi annettuina.

Helppoa, eikö vain! Jos kokonaisen herätysliikkeen tai kirkon kirjallisuuskäsitystä aletaan avata, ylimpiä makutuomareita tässäkin asiassa näyttävät olevan, yllätys yllätys, teologikoulutuksen saaneet pastorit.

Koetteleeko kirjallisuuskritiikki uskonnollisen yhteisön jäsenten kirjallisuuskäsityksiä?

Huomasin helluntailiikkeessä pastoreiden vaikuttavan herätysliikkeen kirjallisuusinstituutiossa monella tasolla. He johtivat liikkeen kustantamoa ja sen lehtiä. He kirjoittivat tieto- ja kaunokirjoja. He kirjoittivat kirja-arvosteluja liikkeen lehtiin. Lisäksi pastorit mainostivat kirjoja hengellisissä tilaisuuksissa. Edellä kuvatut käytännölliset jääviyskysymykset, joihin helluntaipastorit joutuvat vastaamaan, ovat olleet mukana helluntailiikkeen alusta asti eli lähes sata vuotta.

Kuvitellaan tilanne, kun A, C ja D kokoontuvat keskustelemaan hyvistä kirjoista ja kirjailijoista. Pastori A mainitsee kirjailija B:n, joka on tuottanut USA:ssa hienot kaunokirjat X, Y ja Z. Henkilöt C ja D ovat samaa mieltä, totta kai: hehän ovat oppineet pitämään B:n kirjoista.

A:lle, C:lle ja D:lle B:n kirjat ovat kunnon kaunokirjallisuutta; he ovat näin keskenään sopineet. Kirjallisuussosiologisesti tarkasteltuna B:n kirjat ovat tässä yhteisössä ”hyvää” ja ”oikeaa” kaunokirjallisuutta. Totuus on näin ollen kiveen kirjoitettu kuin Mooseksen kymmenen käskyä.

 

Papit kirjallisuuskriitikkoina

Kirjallisuus on mysteerinä pieni, uskonto suuri, tokaisi Mika Waltari. Mitäpä jos uskonnollisesta saarnaajasta tehdään kirjallisuuskriitikko?

Se, että kukaan ei ole varsinaisesti määritellyt ”oikean” kirjallisuuden piirteitä kristillisen yhteisön sisällä, on pieni ongelma. Aikuinenkin ihminen voi uskoa lukevansa hyvää kirjaa osaamatta varsinaisesti eritellä ”hyvän” kirjallisuuden ominaisuuksia.

Samantyyppisen, yhteisöllisen sopimuksen tekivät myös Väinö Linnan aseveljet 1950-luvun loppupuolella: Väiski on meidän kirjailijamme ja Tuntematon hyvä sotakirja. Kuka pystyy vaikuttamaan satojen tuhansien aikuisten miesten yhteiseen käsitykseen? Ei kukaan – eikä tarvitsekaan.

Koetteleeko kirjallisuuskritiikki uskonnollisen yhteisön jäsenten kirjallisuuskäsityksiä? Eipä juuri. Kuvitellaan, että yhteisön ulkopuolinen kirjallisuuskriitikko K haukkuu profaanissa maakuntalehdessä teosta X tendenssiromaaniksi, joka käyttää juonenrakentelua, henkilökuvausta tms. tietyn hengellisen tendenssin esiintuomiseen. Tällainen arvostelu ei murra tai edes ravistele A:n, C:n tai D:n opittua kirjallisuuskäsitystä.

Itse asiassa taitaa käydä päinvastoin. Edellä mainituille lukijoille K on huono kriitikko, koska hän kiinnittää huomiota B:n kirjoissa epäolennaisuuksiin ja haluaa etsiä niistä ainoastaan vikoja. Hänhän on kriitikko!

Tavallisten lukijoiden kirjallisuuskäsityksellä on kirjailijan, kustantajan, kirjakauppiaan ja tutkijan kannalta paljon enemmän arvoa kuin sofistikoituneiden eliittilukijoiden käsityksellä.

Kaikkein tärkein torjunnan syy on kuitenkin se, että K:n julkaisumedia on maallinen julkaisu, jonka tekijät ja kustantaja ei pidä R-teosta sellaisessa arvossa kuin ns. uskovaiset lukijat pitävät. Jos yhteisön ulkopuolinen kriitikko K ei lue Isoa kirjaa oikein tai usko sen viesteihin, kuinka hän voisi lukea oikein edes fiktiivistä kaunokirjallisuutta!

Pastori itse asiassa sopii uskonnollisen yhteisön kirjallisuuskriitikoksi kuin nenä päähän. Kuka onkaan parempi tulkitsemaan uskonnollisen tieto- ja kaunokirjan merkityksiä kristilliselle yhteisölle kuin teologi?

Mutta jos pappis-kriitikko alkaa käyttää kritiikkiä oman tendenssinsä tai julistuksensa välineenä, karvat voivat nousta pystyyn myös yhteisön sisällä. Helluntailiike on sekalainen seurakunta; liikkeessä on mukana myös tuhansia koulutettuja ja sofistikoituneita lukijoita, jotka tunnistavat liikkeen kustantamien tieto- ja kaunokirjojen esteettiset ja opilliset reunaehdot rajoituksineen.

On syytä huomata, että helluntaiyhteisön jäsenet voivat olla osa muitakin lukijayhteisöjä esimerkiksi akateemisissa piireissä. Näillä ihmisillä kirjallisuuskäsitys laajenee väistämättä liikkeen omien kirjojen ulkopuolelle. Osa heistäkin toimii jopa kirjallisuuskriitikkoina liikkeen lehdissä.

lukeminen

Lukututkija kallonkutistajana

Luetut kirjat muokkaavat yksilöllistä kirjallisuuskäsitystä. Onko oikein sanoa, että muutumme lukemiemme kirjojen mukaan? Kirjallisuuskriitikko kuitenkin lukee tutkitusti eri tavalla kirjoja kuin ns. tavallinen lukija, kuten sosiologi Kimmo Jokinen on osoittanut vuonna 1997.

Tavallisten lukijoiden kirjallisuuskäsityksellä on kirjailijan, kustantajan, kirjakauppiaan ja tutkijan kannalta paljon enemmän arvoa kuin sofistikoituneiden eliittilukijoiden käsityksellä. Tuntemattoman vastaanotto osoittaa havainnollisesti, että mutu-tuntuma ohjaa usein massojen taiteen arvottamista alalle omistautuneen kriitikon sofistikoituneen aidenäkemyksen sijaan.

Summa summarum: taiteen arvoa koskeva yhteisön päätös löytyy yhteisön lukijoiden päänupista. Kirjallisuutta koskeva yhteisön päätös voidaan todentaa ja hahmottaa lukututkimuksella. Kriitikon pitäisi olla kiinnostunut tästä päätöksestä, koska sen ytimen oivallettuaan kriitikko voi kurottautua oman taidekäsityksensä edelle tai ulkopuolelle.

Samalla voi löytyä kieli ja näkökulma, jolla yhteisön syvät rivit tavoitetaan. Vältetään suonsilmät, joihin Toini Havu ja ennen häntä August Ahlqvist putosivat.

where_ideas_come_from_show_art

Kirjallisuus:

Toini Havu: ”Purnaajan sota”. – Helsingin Sanomat 19.12.1954.

Jari O. Hiltunen: Miksi juuri nämä kirjat? Kirjallisuuskäsityksen eksplikointi helluntailiikkeen kustannustoiminnassa. Suomen kirjallisuuden pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto 1998.

Kimmo Jokinen: Suomalaisen lukemisen maisemaihanteet. Sosiologian väitöskirja. Jyväskylän yliopisto 1997.

Nils-Börje Stormbom: Kirjailijan tie ja teokset. WSOY 1992.

Mika Waltari: Ihmisen ääni. Nöyryys ja intohimo. Toim. Ritva Haavikko. WSOY 1978.

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Kirjoitus on julkaistu Kritiikin Uutisissa 28.6.2017.

Helluntailiikkeen palveluksessa

22 maanantai Elo 2016

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

book review, elämäkerrat, helluntailiike, Onni Haapala

haapala-onni

Onni Haapala: Paikka sisärenkaassa. Aikamedia 2008. 399 s.

Aika Oy:n entisen toimitusjohtajan Onni Haapalan (s. 1949) muistelmateos Paikka sisärenkaassa kertoo pitkän linjan srk-työntekijän elämän vaiheista ja käännekohdista. Samalla teos havainnollistaa erään suomalaisen herätysliikkeen lähihistoriaa. Keuruulta kotoisin oleva Haapala toimii kirjan ilmestyessä 2008 Alavuden helluntaiseurakunnan pastorina. Nykyisin hän on eläkkeellä.

Muistelmateoksena Paikka sisärenkaassa on persoonallinen, havainnollinen ja selväkielinen. Persoonalliset näkemykset vahvistuvat varsinkin teoksen toisessa osassa, jossa kirjoittaja vastaa itselleen tehtyihin kysymyksiin. Haapala puhuu avoimesti mm. niistä kipupisteistä ja oppimistilanteista, joiden äärelle monet uudet haasteet ja vastoinkäymiset ovat häntä vieneet.

Perhe ja herätysliike

Katsellessaan jälkeenpäin pahimpia työkiireitään ja kriisejään kirjoittaja toteaa todellisen elämänrikkauden ja onnen löytyneen 6-lapsisen perheen parista. Omaelämäkerrasta jää vahvoja vaikutelmia myös kutsumuksen merkityksestä elämän ohjaajana.

Maantieteelliset murrokset siivittävät Haapalan elämäntyötä. Vaikka pastorintyöhön kuuluu monesti muuttaa uudelle paikkakunnalle, Haapalan kohdalla asiaan on liittynyt lisämauste. Hänen matkassaan ovat paikkaa vaihtaneet myös sekä helluntailiikkeen raamattuopisto että kustantamo.

Liikkeen raamattuopiston tilat Hattulassa myytiin tilanpuutteen takia 1990-luvun alussa, ja uusi opistoalue Keuruulla nimettiin Isoksi Kirjaksi Haapalan itse keksimän nimen mukaisesti. Lama-ajan kurimuksessa helluntailiikkeen kustantamo Ristin Voitto Vantaalla yhtiöitettiin 1995 Aika Oy:ksi (nyk. Aikamedia). Haapala toimi kustannusosakeyhtiön ensimmäisenä toimitusjohtajana 7 vuotta, johtaen kustantamonkin Keuruulle 1990-luvun lopulla.

Paikka sisärenkaassa antaa osittain melko kielteisen kuvan siitä päätöksentekokulttuurista, joka vallitsee vailla keskusorganisaatiota toimivassa herätysliikkeessä. Kun kukaan henkilö tai instanssi ei kontrolloi esim. srk-työntekijöiden työoloja, muodostuu helposti pitkäaikaisia ihmissuhdeongelmia ja muita kipupisteitä.

 

1960-luvun helluntainuoren irvokas kasvutarina

11 perjantai syys 2015

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Asser Korhonen, helluntailiike, suomalainen kaunokirjallisuus, uskonto

asser korhonen

Asser Korhonen: Saarnaajan poika. Teos 2014. 315 s.

Asser Korhosen (s. 1953) toinen kaunokirjallinen teos on järvenpääläiseen helluntaiseurakuntaan sijoittuva kehitysromaani. Päähenkilö, murrosikäinen Nafta-poika, elää saarnaajaisänsä varjossa ja varttuu melkoisten kasvukipujen saattelemana. Romaanin tapahtumat sijoittuvat 1960-luvulle.

Saarnaajan poika vaikuttaa samantyyppiseltä avainromaanilta kuin Korhosen edellinen teos Sydämen asia (2004). Viimeksi mainittu käsitteli varsin kielteiseen sävyyn Korhosen kokemuksia mainostoimiston palveluksessa.Asser Korhonen on itse helluntaisaarnaajan poika eli hän kertoo itselleen tutusta ympäristöstä ja kulttuurista.

Nuorisokuvauksen päähenkilöinä on murrosikäinen Nafta ja hänen muutamaa vuotta nuorempi Pikkuveljensä. Muita henkilöitä ovat nöyräluontoinen Isä, joka toimii helluntaisaarnaajana, sekä tiukkapipoinen Äiti, joka on kotirouva. Myös muutama Naftan parhaista kavereista pääsee ajoittain kerronnan keskiöön.

Fyysinen kuritus ja henkinen pelottelu tekevät saarnaajaperheen lapsista arkoja poikia.

Naftalle ei löydy kotoa työtätekevän aikuisen mallia isästä eikä äidistäkään. Isän saarnaajantoimi vaikuttaa Naftasta välistä hassulta (ei työltä ollenkaan), välistä järjettömältä hulluttelulta. Poika luisuu vanhempiensa hoivista kohti arvaamatonta tulevaisuutta, koska nämä ajavat hänet vääjäämättömään etäisyydenottoon.

Isän pehmeät ja kovat otteet

Isä on sodankäynyt suomalaismies, jolle ei helluntaipiireissäkään suoda kovin hyvää osaa. Hän tyytyy kuitenkin nöyrästi osaansa pienen maaseutukaupungin saarnaajana ja puhuu säännöllisesti pienelle kuulijakunnalleen, jossa nuoria ei ole edes nimeksi. Helluntailaisten saarnaajamarkkinoilla on tunkua ja korkeimmille oksille Naftan isällä ei ole koskaan ollut asiaa. Helluntailaisten laajemmissa kokoontumisissa, kuten perinteisillä juhannusjuhlilla, Isä saa puhua ainoastaan lyhyitä alkupuheita, kun isot veljet hoitavat tärkeämmät puhevastuut. Kun lukijaa vastaan tulee liikkeen todellisia vaikuttajia ja nimimiehiä, minäkertoja (eli Nafta itse) nimeää heidät ’suurinkvisiittoreiksi’, ’kingeiksi’ tai ’karismatiikan mestareiksi’.

Vanhempana Isä erehtyy toisinaan käyttämään kurituskeinona raakaa väkivaltaa, mikä ahdistaa poikia traumoihin saakka. Fyysinen kuritus ja henkinen pelottelu tekevät saarnaajaperheen lapsista arkoja poikia, jotka kuitenkin haaveilevat kapinallisuudesta ja tiukkojen rajojen ylittämisestä. Nafta herää lähes joka yö hirveisiin painajaisiin, joissa Jeesus saapuu pasuunojen kajahtaessa ja Nafta syntisistä suurimpana saa jäädä kammottavien vihan aikojen todistajaksi.

Saarnaajan pojan huipentumassa Nafta laittaa stopin isänsä kuritustoimenpiteelle. Hän estää kurituksen samaan tapaan kuin Matti-poika lestadiolaisperheessään Mikael Niemen palkitussa romaanissa Populaarimusiikkia Vittulanjänkältä (2000). Sattumalta molempien romaanien tapahtumat liittyvät samaan aikaan 1960-luvulla. Isien reaktiot poikien kapinoidessa ovat samat. Molemmat isät painavat päänsä kasvonsa menettäneinä.

Suurten ikäluokkien kasvualusta

1960-luvun Järvenpää näyttäytyy Korhosen romaanissa muutaman tuhannen asukkaan kylänä, joka on Naftalle auttamattoman jälkeenjäänyt takapajula. Sodan yhteishenki leijuu yhä yhteiskunnan yllä, mikä tuntuu murrosikäisestä pojasta ahdistavalta. Helsinki on lähin pakopaikka, jossa Nafta käy säännöllisesti sopivan tilaisuuden tullen.

Hippiliikkeen ohjelmajulistusten tavoittama poika uneksii parhaan ystävänsä Dannyn kanssa muuttavansa Kanadan suuriin metsiin viettämään erakonelämää, pakoon materialistista mammonanpalvontaa ja nykyajan sotaisia levottomuuksia. Tulevaisuuden haaveilun rinnalla odotellaan vesi kielellä kuukausikaupalla megatähti Cliff Richardin konserttia.

Murrosikäinen Nafta uneksii tietysti myös tytöistä, varsinkin Liinasta, jonka kanssa hän pääsee lopulta jopa petipuuhiin. Liina on varhaiskypsä nuori nainen, joka lopulta viettelee Naftan ja myös tämän bestiksen Dannyn. Kertoja virittelee eroottisia kohtauksia yhtä huonolla tyylitajulla kuin Regina-lehden novellikirjoittaja. Romaanin helluntailaiset tytöt muuttuvat lopulta irvokkaiksi karikatyyreiksi, kulkien pää kenossa tukka käärittynä kireään sipulinutturaan.

Naftan isä on toiminut Järvenpään saarnaajana jo pari vuosikymmentä. Saarnaajaperheen elämä rukoushuoneen yhteyteen rakennetussa asunnossa on rutiköyhää. Lapset saavat tehdä osansa kotitöistä, joita on paljon kaikille. Nafta häpeää isänsä ammattia jopa niin, ettei kehtaa sanoa kysyttäessä koulussa.

Romaanin loppua kohti isän eväät alkavat loppua sekä kotona että seurakunnassa. Kotona lapset kasvavat ulos vanhempiensa karsinasta, seurakunnassa taas saarnaajan vastainen oppositio alkaa nostaa päätään yhä kuuluvammin ja saa lopulta kammettua heikon saarnaajan sivuun. Isän hahmo pienenee näin pienemistään:

“Hän ei tuntenut edes oman herätysliikkeensä johtoa lainkaan, ei sen organisaatiota eikä ainakaan mitään kähmintöjä, jotka kuitenkin ovat se, mistä liikkeen kuin liikkeen energiat, sähkö, lähtökohtaisesti voimakkaimmin kehkeytyvät. Rekisteröimätön kun oli, koko herätysliike oli villi ja vapaa tanner, ja tarjosi melkoiset mahdollisuudet erilaisten löylynlyömien uhkapelureiden manöövereille. Mutta voi, Isä-rukka tunsi ainoastaan kaltaisiaan minisaarnaajia ja vielä heitäkin alempiarvoisempia mopoevankelistoja, syvästi asialleen omistautuneita, yksinkertaisia ja lähes lainsuojattomia jumalanpalvelijoita.”

Lopussa kiitos seisoo

Nafta kokee isäänsä kohtaan lopulta melkoista sääliä, joka vaikuttaa myös romaanikertojan vuodatuksiin isän suhteen. Romaanin lopussa Isälle näet tapahtuu jotain onnellistakin. Hammasta purren hän luovuttaa ja antaa anteeksi vainoajilleen. Myös pitkällinen kasvatusprojekti Naftan kohdalla onnistuu sikäli, että poika käy vapaaehtoisesti upotuskasteella romaanin viimeisessä luvussa.

Ilkikurinen kastetilaisuus Tuusulanjärven iilimatoja kuhisevassa rantavedessä on ironinen mutta katarttinen päätös nuoren mielen kaikelle etsinnälle, kipuilulle ja taistelulle nuoruuden himoja vastaan. Tällainen happyend romaanille, jossa ahdistavat jaksot seuraavat toistaan, tuntuu uskomattoman seesteiseltä.

Hauskojakin kohtauksia romaanista löytyy kosolti. Isä ottaa usein pojat mukaansa pystytysavuksi telttakokouksiin. Tällöin alun toisellakymmenellä oleva Nafta laitetaan jopa autokuskiksi kuljettamaan telttakalusteita maaseudulle! Näitä telttatalkoita Korhonen kuvaa silmiinpistävällä hartaudella:

“Teltta pystytettiin milloin mihinkin, kosteisiin niitynnotkelmiin, hiekkaisille tasanteille, suloisiin koivikoihin. Mä tajusin hiljalleen, että moni tonttinsa teltan paikaksi luovuttanut oli sympatisööri, joka halusi pysytellä piilossa, mutta rakasti kuitenkin salaa Jeesusta, ja ainakin tätä urheaa saarnamiestä ja hänen pellavapäisiä poikiaan.”

Tyylittömiin eroottisiin kuviin rinnastuvat kuvaukset nuorisokokouksista, joissa nuorisosaarnaajat rukoilevat Pyhän Hengen kohtaamista etsivien helluntainuorten puolesta. Rukouksessa tavoitellaan varsinkin kielilläpuhumista, helluntailaisten tärkeintä armolahjaa, joka annetaan ylhäältä joillekin valituille. Nafta ahdistuu hirvittävästi, kun hänelle ei riitäkään samaa armolahjaa kuin muille:

”Mä painuin masentuneena takaisin tuoliini makaamaan kontallani, ja mulla oli hirvittävän tyhjä olo. Jollain rajalla mä olin käynyt. Mä nostin pääni. Lapset, nuoret, tytöt, pojat jatkoivat rukoilemista yhä yltyen, huuto ja pauhu oli korvia raateleva. Toiset olivat hurmoksissaan nousseet seisomaan, jotkut syleilivät toisiaan, ja jollain lailla vinksahtaneiden sanojen sekamelska oli pyörryttävä. [–] Paha olo ei hellittänyt. Mä käännyin vielä katsomaan sisään telttaan. Mä näin, miten Heikki Lahti huhki porukoiden keskellä ja ravisteli ihmisten päitä yhä raisummin, yhä kiivaammassa tahdissa.”

Korhosen romaanissa on joitakin anakronismeja, joita helluntailiikkeeseen perehtynyt tai kasvanut lukija voisi pitää jopa tahallisina. Yksi niistä liittyy Raamattuopistoon, jonka romaanikertoja nimeää Isoksi Kirjaksi. Romaanin aikajänteeseen (1960-luku) nähden parempi olisi ollut Paimion opisto tai Hattulan Katinala; Raamattuopiston nykyiset tilat Isossa Kirjassa Keuruulla hankittiin vasta 1990-luvulla.

Korhonen on lukenut Peltirumpunsaja Siepparinsa, mutta päähenkilön nuoruustulkinnat jäävät kauas Grassinja Salingerin tasosta.

Myös henkilökuvaus on ajoittain ristiriitaista. Nimeltä esittelyistä saarnaajista osa on keksittyjä, osa todellisia henkilöitä. Todellisten nimien takaa löytyviä henkilöitä Korhonen on kuitenkin vääristänyt ruumiinmitoiltaan, esimerkiksi ylilihaviksi tai jättipitkiksi.

Synnin surmanajot

Korhosen kerronta on täynnä hengellisiä kielikuvia, jotka on usein viritetty nekin ironisen yliampuviksi. 200 sivun jälkeen synnin surmanajot alkavat ryydyttää. Helluntailiikkeen ilmiöiden puntarointi äityy jopa räävittömyyksiin varsinkin jaksossa, jossa kuvataan 30 000 helluntailaisen juhannusjuhlaa eli konferenssia. Korhosen monipolvinen virke on pitkä kuin nälkävuosi:

”Naurun remahdukset raikuivat taukoamatta pitkin Ison Kirjan niemeä, kun eri siviiliammatteja ja yhteiskuntaluokkia edustavat äijät palkatta pystyttivät juhlakansalle mittavia sirkuspuitteita, joita todellakin olisi kelvannut esitellä vaikka televisiossa. Mutta se oli siihen aikaan suurta unelmaa vain, sillä voimakkaat uskonnonvastaiset tuulet yleensä ja lahkolaisten lähes ihmisarvoton itsetunnottomuus kaikilta kannoilta katsottuna jättivät heidät suurenakin massana lopulta yksin ja erilleen, enkä mäkään koskaan pitänyt mitenkään suurempaa meteliä konferenssista, vaikka se mulle edustikin huomattavan suurta vapautumista aika lailla kaikesta ikään kuin Jeesuksen luvalla.”

Korhonen on lukenut Peltirumpunsa ja Siepparinsa, mutta Naftan nuoruustulkinnat jäävät kauasGrassin ja Salingerin tasosta. Kirjailijan kunnianhimo kertoa asioita myös sellaisenaan paljastuu jo teoksen alussa, mutta tämä missio häviää vähitellen loppua kohti, jolloin iskee turnausväsymys tai omien kokemusten vähättely taikka molemmat. Sitten kerronta vesittyy ironiseksi vääristelyksi. Jos kirjailija tavoitteli luotaavansa helluntaikulttuuria historiallisesti, projekti taisi epäonnistua.

Ankean lapsuuden eläneestä romaanihenkilöstä lukijalle jää mieleen päällimmäisiksi toisistaan irrallisia mielikuvia ja helpotus siitä, että ovella koputtaa aikuisuus ilman heikkoluontoista isää ja tiukkapipoista äitiä.

– – – – – – – – – – – –

Arvostelu on julkaistu Kirjallisuuskritiikin verkkolehdessä Kiiltomato.net 15.2.2015.

Blogin tilastot

  • 94 936 hits

Viimeisimmät julkaisut

  • Markku Aallon Turvallinen katastrofi ironisoi myytin Suuresta Kirjailijasta
  • Roope Lipastin pakopelikirja korostaa kirjallisuuden monimuotoisuutta
  • Mikko Lahtisen esseekokoelma Warelian kustannustoiminnasta haaroo moneen suuntaan
  • Pulmu Kailamo ja Taru Kumara-Moisio vangitsivat pienoisromaaniin vahvan annoksen ysäritunnelmaa
  • Opettajien jaksamiseen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota
  • Tiina Raevaaralta jälleen vaikuttava psykologinen jännitysromaani

  • Jari Olavi Hiltunen
kesäkuu 2023
ma ti ke to pe la su
 1234
567891011
12131415161718
19202122232425
2627282930  
« Tou    

Arkistot

  • toukokuu 2023 (1)
  • helmikuu 2023 (1)
  • joulukuu 2022 (1)
  • lokakuu 2022 (1)
  • syyskuu 2022 (2)
  • elokuu 2022 (3)
  • heinäkuu 2022 (3)
  • kesäkuu 2022 (1)
  • huhtikuu 2022 (2)
  • maaliskuu 2022 (1)
  • tammikuu 2022 (30)
  • joulukuu 2021 (2)
  • elokuu 2021 (1)
  • kesäkuu 2021 (1)
  • maaliskuu 2021 (1)
  • helmikuu 2021 (1)
  • tammikuu 2021 (5)
  • joulukuu 2020 (1)
  • elokuu 2020 (1)
  • heinäkuu 2020 (1)
  • kesäkuu 2020 (2)
  • toukokuu 2020 (1)
  • maaliskuu 2020 (4)
  • helmikuu 2020 (2)
  • tammikuu 2020 (3)
  • joulukuu 2019 (2)
  • marraskuu 2019 (1)
  • lokakuu 2019 (4)
  • syyskuu 2019 (1)
  • elokuu 2019 (2)
  • heinäkuu 2019 (4)
  • kesäkuu 2019 (5)
  • huhtikuu 2019 (1)
  • maaliskuu 2019 (3)
  • helmikuu 2019 (1)
  • tammikuu 2019 (5)
  • joulukuu 2018 (5)
  • marraskuu 2018 (5)
  • lokakuu 2018 (2)
  • syyskuu 2018 (2)
  • elokuu 2018 (2)
  • heinäkuu 2018 (3)
  • kesäkuu 2018 (7)
  • toukokuu 2018 (9)
  • huhtikuu 2018 (14)
  • maaliskuu 2018 (19)
  • helmikuu 2018 (12)
  • tammikuu 2018 (6)
  • joulukuu 2017 (1)
  • lokakuu 2017 (3)
  • syyskuu 2017 (1)
  • elokuu 2017 (3)
  • heinäkuu 2017 (3)
  • huhtikuu 2017 (1)
  • maaliskuu 2017 (1)
  • helmikuu 2017 (3)
  • tammikuu 2017 (1)
  • joulukuu 2016 (2)
  • lokakuu 2016 (6)
  • syyskuu 2016 (11)
  • elokuu 2016 (8)
  • heinäkuu 2016 (6)
  • kesäkuu 2016 (6)
  • toukokuu 2016 (2)
  • huhtikuu 2016 (2)
  • maaliskuu 2016 (4)
  • helmikuu 2016 (1)
  • tammikuu 2016 (2)
  • joulukuu 2015 (3)
  • marraskuu 2015 (8)
  • lokakuu 2015 (2)
  • syyskuu 2015 (1)
  • elokuu 2015 (2)
  • heinäkuu 2015 (2)
  • kesäkuu 2015 (1)
  • toukokuu 2015 (1)
  • huhtikuu 2015 (1)
  • maaliskuu 2015 (4)
  • helmikuu 2015 (4)
  • joulukuu 2014 (1)
  • elokuu 2014 (2)
  • huhtikuu 2014 (1)
  • maaliskuu 2014 (2)
  • marraskuu 2013 (1)
  • lokakuu 2013 (2)
  • syyskuu 2013 (3)
  • elokuu 2013 (2)
  • heinäkuu 2013 (5)
  • kesäkuu 2013 (1)
  • toukokuu 2013 (1)
  • huhtikuu 2013 (2)
  • maaliskuu 2013 (4)
  • helmikuu 2013 (1)
  • tammikuu 2013 (4)
  • joulukuu 2012 (3)
  • marraskuu 2012 (4)
  • lokakuu 2012 (7)
  • syyskuu 2012 (12)
  • elokuu 2012 (12)
  • heinäkuu 2012 (7)
  • kesäkuu 2012 (3)
  • toukokuu 2012 (7)

Kategoriat

  • author interview
  • book article
  • book review
  • books
  • literature article
  • podcast
  • poetry
  • religion
  • seminar report
  • summary
  • video
  • writers

Social

  • Näytä jariohiltunen:n profiili Instagram palvelussa

Suosituimmat tekstit

  • Virpi Hämeen-Anttilan jännittävien perhekuvausten äärellä
  • Hannu Mäkelä kuvasi eloisasti eläkeläisten rakkautta
  • George R. R. Martin - goottilaisen fantasian eeppinen mestari
  • Väinö Linna uskonnollisten kysymysten äärellä (2007)
  • Mikko Lahtisen esseekokoelma Warelian kustannustoiminnasta haaroo moneen suuntaan
  • Keijo Leppänen – Vaimokeskeinen kirjailija elämän arjen ja pyhyyden äärellä
  • J. K. Rowling - Kuoleman näyttämön fantastiset värit
  • Vallankumoussotureita, rakkaustarinoita ja talouskysymyksiä
  • Ensio Lehtosen Äidin rukous osui aikanaan suoraan ydinhermoon
  • Uusia näkökulmia vanhoihin tuttuihin

Avainsanat

#amisreformi #metoo 1700-luku 1950-luku 1990-luku Aamulehti Aase Berg aatehistoria Abrahamin korpus Afrikka afrikkalainen kirjallisuus Agatha Christie Ahti Taponen Ahvenanmaa Aino Aalto Aino Kallas Aino Kontula Aiskhylos Ajan olo Akateeminen Kirjakauppa Aki Luostarinen Aki Ollikainen Alan Gratch Alastalon salissa Albert Camus Aleksanteri Kovalainen Aleksis Kivi Alexander Stubb Algoth Untola Alivaltiosihteeri Altered Carbon Alvar Aalto amerikkalainen kirjallisuus Amos Oz Andrea van Dülmen Andrew Taylor André Brink Andy Weir Angels and Demons Anja Lampela Ann-Christin Antell Anna-Leena Härkönen Anne Hänninen Anne Leinonen Anneli Kanto Anneli Tikkanen-Rózsa Ann Heberlein Annukka Kolehmainen Antero Warelius antiikin Kreikka antiikki Antony Beevor Antti Autio Antti Eskola Antti Kylliäinen Antti Tuuri Anu Koivunen Anu Silfverberg apartheid Apteekki-sarja Argentiina Arja Palonen arkkitehtuuri Arne Nevanlinna Arto Häilä Arto Nyyssönen Arto Paasilinna Arto Rintala Arto Schroderus Arto Seppälä Arttu Tuominen Arturo Pérez-Reverte Arvid Järnefelt Arvo Turtiainen Asko Sahlberg Asser Korhonen Asta Leppä Ateena author interview autobiography autofiktio Aviador Bagdadin prinsessa Baudolino Bertrand Russell bestseller Bibliophilos Billy O'Shea biografia Bo Carpelan book book article book review books Bram Stoker Brasilia brasilialainen kirjallisuus Butša C. J. Sansom C. S. Lewis Caj Westerberg Carita Forsgren Carlo Emilio Gadda Charles Dickens Cicero Claes Andersson Claire Castillon Colin Duriez Colonia Finlandesa Dan Brown Daniel Defoe Daniyal Mueenuddin Dare Talvitie David Beckham David Lynch Da Vinci Code Deception Point dekkari Die Blechtrommel Digital Fortress Donald Trump Don Quijote Doris Lessing Dracula dystopia economy triller Edgar-palkinto Edgar Allan Poe Edgar Rice Burroughs Edith Södergran eduskunta Eeli Tolvanen Eero Kavasto Eero Marttinen Eeva-Kaarina Aronen Eeva-Liisa Manner Eeva Nikoskelainen Eeva Rohas Eija Hammarberg Eija Lappalainen Eija Reinikainen Einari Aaltonen Eino Leino Elias Lönnrot Elina Karjalainen Elina Ylivakeri elokuvat elämäkerrat elämäkerta elämätaitokirjallisuus Emil Nervander Englanti englantilainen kirjallisuus Enostone Ensio Lehtonen episodiromaani Erasmus Rotterdamilainen Erik Wahlström Erkki Jukarainen eskatologia Esko Valtaoja Espanja espanjalainen kaunokirjallisuus esseet Essi Tammimaa estetiikka Eveliina Talvitie F. M. Dostojevski fantasiakirjallisuus fantasy novel fantasy short stories fasismi feminismi filosofia Finlandia-palkinto Finncon Finnmark Frankenstein Frank McCourt Franz Kafka Friedrich Nietzsche galaktinen runousoppi Game of Thrones geokätköily George Lucas George R. R. Martin gospel gram dark fantasy Göran Hägg Günter Grass haastattelu Hain series Hanna-Riikka Kuisma Hanne Ørstavik Hannimari Heino Hannu-Pekka Björkman Hannu Luntiala Hannu Mäkelä Hannu Salama Hannu Väisänen Harri István Mäki Harri Raitis Harri Varpomaa Harry Potter series hartauskirjallisuus Haruki Murakami Hassan Blasim Heidi Liehu Heikki Aleksanteri Kovalainen Heikki Nevala Helena Sinervo Helene Bützov Helene Bützow helluntailiike Helmivyö Helsingin Sanomat Helsinki Henning Mankell Hercule Poirot high fantasy Hiidenkivi Hiljainen tyttö Hilja Mörsäri historialliset romaanit historiantutkimus holokausti Hugh Ambrose Hugh Laurie Hunajaa ja tomua Huonon vuoden päiväkirja Husein Muhammed huumori höyrypunk Ian McEwan ihminen ihmissyönti II maailmansota ikonikritiikki Ilkka Malmberg Ilkka Rekiaro Ilkka Remes Ilkka Äärelä Ilmestyskirja Ilona Nykyri Ilta-Sanomat I maailmansota Image Inkeri inkeriläiset Inkeri Pitkäranta In Other Rooms Other Wonders Invisible Irak IRC Irmeli Sallamo Iron Sky Isadora islam Islanti islantilainen kirjallisuus Israel Italia J. K. Rowling J. L. Runeberg J. M. Coetzee J. P. Koskinen J. P. Pulkkinen J. Pekka Mäkelä J. R. R. Tolkien J. S. Meresmaa Jaakko Juteini Jaakko Kankaanpää Jaakko Yli-Juonikas Jaana Kapari-Jatta Jaana Nikula Jaan Kross jalkapallo James Tiptree Jr. Prize Jane Austen Jane Austin Janne Saarikivi Janne Tarmio japanilainen kirjallisuus Jari Järvelä Jari Sarasvuo Jari Tervo Jarkko Tontti Jayne Anne Phillips Jeffrey Eugenides Jenni Linturi Jerusalem Joel Lehtonen Johanna Hulkko Johanna Rojola Johanna Sinisalo John Steinbeck John Vikström Jonathan Littell Jonathan Rabb Jorma Ojala Joseph Kanon José Saramago Jouko Vanhanen Jouni Inkala Juan Manuel Juha Hurme Juha Itkonen Juha Lehtonen Juha Mylläri Juhani Konkka Juhani Lindholm Juhani Niemi Juhani Seppänen Juha Raipola Juha Ruusuvuori Juha Seppälä Juha Siltala Jukka Kemppinen Jukka Koskelainen Jukka Mallinen Jukka Pakkanen Jukka Relander Jumala juoksu Juri Nummelin juristit Jussi K. Niemelä Jussi Katajala Jussi Talvi Jussi Vares Jyri Raivio Jyrki Hakapää Jyrki Iivonen Jyrki Katainen Jyrki Kiiskinen Jyrki Lappi-Seppälä Jyrki Lehtola Jyväskylä jännitysromaanit Jää jääkiekko Jörn Donner kaanon Kaari Utrio Kaarlo Bergbom Kadotetut Kadun Kukka Kaija Luttinen Kaiken käsikirja Kain Tapper Kaisa Huhtala Kajaani Kaleva Kalevala Kalevi Jäntin palkinto Kansalliskirjasto Kantaja Karatolla Kari Aronpuro Kari Enqvist Kari Hotakainen Kari Koski Karo Hämäläinen Katariina Kathryn Lindskoog Katja Kaukonen Katja Kärki Katri Alatalo Katri Helena Katriina Ranne Katri Naukari Katri Rauanjoki kauhuromantiikka Kazuo Ishiguro Keijo Leppänen kellopunk Kelmee Kersti Juva Kertomuksen vaarat Kharis kielilläpuhuminen kielioppi Kiiltomato.net Kimmo Jokinen kirja-arvostelu kirjailijahaastattelu kirjakauppa kirjallisuudentutkimus kirjallisuushistoria kirjallisuuskritiikin historia kirjallisuuskritiikki kirjallisuussosiologia kirjatraileri Kirjava kirjeet kirjoittamisoppaat kirkkohistoria Kirsi Piha Kirsti Ellilä Kirsti Mäkinen klassikko kolumnit kootut teokset Korean sota Korppinaiset kosmologia kotimainen kaunokirjallisuus koulu koulukirjat kreikkalainen mytologia Kreivi Lucanor ja Patronio kristilliset symbolit Kristina Carlson Kritiikin Uutiset Kuinka sydän pysäytetään Kullaa kulttuurihistoria kulttuurijournalismi kulttuurintutkimus Kun kyyhkyset katosivat Kurjat kustannustoiminta Kustannus Z kustantajaelämäkerrat Kustavi Kuusamo kyberpunk Kyllikki Villa käännöskirjallisuus Kökar L. Onerva Laeta Kalogridis Laila Hirvisaari Lalli Lapin sota Lappi Lars Levi Laestadius Latinalainen Amerikka Laura Gustafsson Laura Jänisniemi Laura Karttunen Laura Lahdensuu Laura Luotola Laurence Sterne Lauri Levola Lauri Rauhala Lavatähti ja kirjamies Leaves of Grass Leena Majander-Reenpää Leena Parkkinen Leena Vallisaari Leif Salmén Leila Tuure Leimatut lapset Leo Tolstoi Les Bienveillantes Les Miserables lestadiolaisuus Lewi Pethrus Lewis resa Liisa Keltikangas-Järvinen Liisa Laukkarinen Liisa Väisänen Like Kustannus lintubongaus literature literature article Lotta Toivanen Lumooja luontokuvaus Lustrum luterilaisuus lyriikka lähetystyö maaginen realismi maailmankirjallisuus Maamme kirja Maan pakolainen Maanpakolaisten planeetta Maarit Eronen Maarit Verronen Machado de Assis Magdalena Hai Maihinnousu Makeannälkä Mammutti Mamoud Manhattan-projekti Manillaköysi Mannerheim Marc-Antoine Mathieu Maria Carole Maria Laakso Maria Mäkelä Maria Peura Marikki Piirtola Mario Vargas Llosa Marisha Rasi-Koskinen Maritta Lintunen Marja Sevón Marja Wich Marjut Paulaharju Markku Aalto Markku Envall Markku Pääskynen Markku Soikkeli Marko A. Hautala Marko Hautala Marko Kilpi Marko Tapio Marko Vesterbacka Mark Twain Markus Jääskeläinen Martta Heikkilä Martti Anhava Martti Lindqvist Martti Luther Mary Shelley Matias Nurminen matkakirjallisuus Matthew Woodring Stover Matthias Grünewald Matti Brotherus Matti Mäkelä Matti Vanhanen merimiestarinat Meriromaani Merja Mäki metsä mielisairaala Mihail Bahtin Mihail Bulgakov Mikael Agricola Mika Tiirinen Mika Waltari Mikko Karppi Mikko Lahtinen Mikko Lehtonen Milla Peltonen Minerva Kustannus Minna Canth Minna Maijala Minna Rytisalo Minun Amerikkani Miquel de Cervantes Mirkka Rekola modernismi Mr. Smith muistelmat murretekstit Museovirasto musiikki Myyrä Mäkelän piiri naisasialiike naiskirjallisuus Narnia-sarja Narnia series narratologia Natasha Vilokkinen neromyytti Netflix Netotška Nezvanova Neuvostoliitto New York Niccólo Machiavelli Nicholas Nickleby Nick Vujicic Niemi Nimeä minut uudelleen Nina Honkanen Noam Chomsky Nobel-palkinto Nordbooks Norja norjalainen kirjallisuus Norsunhoitajien lapset novellit Ntamo nuorisotutkimus Nuori Voima nuortenkirja Näkymätön Nälkäpeli Nälkävuosi näytelmät Oili Suominen Olavi Peltonen Olli Jalonen Olli Löytty omaelämäkerta Onni Haapala Opettaja-lehti opettajat oppaat Orhan Pamuk ornitologia ortodoksit Osuuskumma Otava Otavan Kirjasto Outi Alm Outi Oja Owen Barfield Paavo Cajander Paavo Haavikko Paavo Lehtonen Paavo Lipponen Paavo Nurmi Paavo Väyrynen Paholaisen haarukka Paholaisen kirjeopisto Paikka vapaana Pajtim Statovci pakinat pakopelit Panu Rajala Panu Savolainen pappi Parnasso Pascal Mercier Pasi Ilmari Jääskeläinen Paul Auster Pauliina Haasjoki Peiliin piirretty nainen Pekka Haavisto Pekka Marjamäki Pekka Pesonen Pekka Seppänen Pekka Simojoki Pekka Tarkka Pelkokerroin Peltirumpu Pelé Pentti Haanpää Pentti Holappa perhekuvaukset Per Olof Enquist Pertti Koskinen Pertti Lassila Peter Bieri Peter Høeg Peter Pan Petri Tamminen Petri Vartiainen physics Pia Houni Pia Rendic Pirjo Toivanen Pirkanmaa Pirkka Valkama Pirkko Talvio-Jaatinen Planet of Exile Platon Plutarkhos podcast poetry poliisi politiikka Pori Porvoo Prahan kalmisto psykohistoria psykologia puheviestintä Pulitzer-palkinto Pulmu Kailamo Päivi Artikainen Raahe Raamattu Raija Nylander Raija Oranen Raimo Salminen Raimo Seppälä Raisa Porrasmaa rakkausromaanit Ranska ranskalainen kaunokirjallisuus rasismi Rauma Rautaveden risteilijät Rax Rinnekangas Reijo Mäki Reijo Toivanen religion Richard Morgan Ridley Scott Riikka Ala-Harja Riikka Pulkkinen Rikosromaani Ristin Voitto ristiretket Risto Isomäki Robert Harris Robert Walser romaanit Romeo ja Julia Romuluksen sielu Roope Lipasti Rosa Liksom Rosa Luxemburg Routasisarukset Runeberg-palkinto runot runousoppi ruotsalainen kaunokirjallisuus Ruotsi ruotsinsuomalaiset rutto Saara Henriksson Saara Kesävuori Saara Turunen Saatanalliset säkeet Sadan vuoden yksinäisyys Saddam sairaalaromaani Saksa Salaliitto salapoliisiromaani Salla Simukka Salman Rushdie Sami Heino Samuli Antila Samuli Björninen Samuli Paulaharju Sana-lehti Sanna Nyqvist Sanna Pernu Sanna Ravi Sara Saarela Sari Malkamäki sarjakuvat Sastamala Satakunnan Kansa Satakunnan Viikko satiiri Sattumuksia Brooklynissa Satu Ekman Satu Hlinovsky Sauli Niinistö science fiction Seinäjoki seksuaalisuus selkokirjat selkoromaani Sentimentaalinen matka Seppo Loponen Seppo Raudaskoski Silja Frangén Siltala Silvia Hosseini Simo Frangén Simon Sebag Montefiore Sini Helminen Siperia sisällissota Sithin kosto Sofia Tolstaja Sofi Oksanen sosiaalipsykologia sosiaalityö sotaromaanit spanish literature spefi spekulatiivinen fiktio Sphinx Spin Star Wars steampunk Stig-Björn Nyberg sukutarinat Sunkirja suomalainen kaunokirjallisuus suomalainen lastenkirjallisuus suomalainen lukeminen suomalainen runous suomalainen teatteri Suomalainen teatteri / Kansallisteatteri suomen kieli Suomen Kuvalehti suomentajat surutyö Susan Cain suuret kertomukset Suzanne Collins Sven Lidman Sweet Tooth Sydänraja sää Taavi Soininvaara taidehistoria taidekritiikki Taija Tuominen taiteen tutkimus Taivaan tuuliin Talo vaahteran alla Tammen Keltainen Kirjasto Tammi Tampere Tampereen yliopisto Taneli Junttila Tapani Sopanen Tapio Koivukari Tapio Meri Tarja Halonen Taru Kumara-Moisio Taru Sormusten Herrasta Taru Väyrynen Tarzan Tauno Pihl teknotrillerit teologia Teos Terhi Rannela Terhi Törmälehto Tero Liukkonen Tertti Lappalainen The Brooklyn Follies The Casual Vacancy The Fear Index The Hunger Games The Lost Symbol The Pacific The Second World War Theseuksen henki Tieto-Finlandia Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinto tietokirjallisuus tietokirjoittaminen Tiina Kartano Tiina Raevaara Timothy Zahn Titia Schuurman Toini Havu Tomas Tranströmer Tomi Huttunen Tommi Kinnunen Torsti Lehtinen trilleri Troikka TTKK Tuija Takala Tuire Malmstedt Tulen ja jään laulu Tuli&Savu Tuntematon sotilas Tuomas Kauko Tuomas Kyrö Tuomas Nevanlinna Tuomas Niskakangas Tuomas Vimma Turbator Turku Turun yliopisto Tuula Kojo Tuula Tuuva Tuulikki Valkonen TV-sarjat Tyhmyyden ylistys TYKS Tytti Rantanen työelämä Työmiehen vaimo Tähtien sota tähtitiede Tähtivaeltaja Täällä Pohjantähden alla Ukraina Ulla-Lena Lundberg Ulla Lempinen Ulvila Ulvilan Seutu Umberto Eco Unkari Uno Cygnaeus Uppo-Nalle urheilu Urho Kekkonen Urpu Strellman Ursa Ursula K. LeGuin USA uskonnollinen kirjallisuus uskonnollinen usko uskonto utopia vakoojaromaanit Valheet Valkoinen kääpiö Vanha-Ulvila Vanhan ruhtinaan rakkaus Vantaa Veera Antsalo Veijo Meri Veikko Huovinen Veikko Koivumäki Venetsia Venäjä venäläinen kirjallisuus Vesa Haapala Vesa Sisättö Via Merulanan sotkuinen tapaus Victor Hugo Vigdís Grímsdóttir Vihan hedelmät viikingit Viktor Jerofejev Ville-Juhani Sutinen Ville Hämäläinen Ville Keynäs Ville Lindgren Ville Tietäväinen Villi Länsi Virke virolainen kirjallisuus Virpi Hämeen-Anttila Voltaire Volter Kilpi Vuoden kristillinen kirja Väinö Linna Walt Whitman Warelia war history Wille Riekkinen William March William Shakespeare Winston Churchill writers WSOY WW I X-sukupolvi YA-kirjallisuus Yksin Marsissa Ylpeys ja ennakkoluulo yläaste Yrsa Sigurðardóttir Ystäviä ja vihollisia Yö ei saa tulla Zachris Topelius Äidin rukous Älä kysy yöltä ÄOL šaria
Follow VETUS Et NOVA on WordPress.com

Blogit.fi

Katso muita blogeja osoitteessa https://www.blogit.fi/

Dekkariviikko 10.-17.5.2019

Blog Stats

  • 94 936 hits

Pidä blogia WordPress.comissa.

Privacy & Cookies: This site uses cookies. By continuing to use this website, you agree to their use.
To find out more, including how to control cookies, see here: Cookie Policy
  • Seuraa Seurataan
    • VETUS Et NOVA
    • Already have a WordPress.com account? Log in now.
    • VETUS Et NOVA
    • Mukauta
    • Seuraa Seurataan
    • Kirjaudu
    • Kirjaudu sisään
    • Ilmoita sisällöstä
    • Näytä sivu lukijassa
    • Hallitse tilauksia
    • Pienennä tämä palkki
 

Ladataan kommentteja...