VETUS Et NOVA

~ Artikkeleita ja arvosteluja uusista ja vanhoista kirjoista

VETUS Et NOVA

Tag Archives: J. P. Koskinen

JP Koskinen runoili Miehestä Jota Hevoset Kuuntelevat

08 lauantai Tam 2022

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

book review, J. P. Koskinen, romaanit, Satakunnan Kansa, suomalainen kaunokirjallisuus, Villi Länsi

Kirjailija JP Koskinen. Kuva: Ville Malja.

JP Koskinen: Haukansilmä. Like 2021. 467 s.

PITKÄN LINJAN kirjailijan JP Koskisen (s. 1968) uutuusromaanin Haukansilmä tapahtumat edeltävät menestyksekkään Tulisiiven (2019) dramaattista alkua. Uutuusromaanin kaikki tapahtumat sijoittuvat USA:han 1800-luvun jälkipuoliskolla.

”Ei ollut mitään vanhaa, kaikki oli uutta, takaperin ei voinut elämässä kävellä.” (s. 103)

Tulisiiven päähenkilön Kaarle Frostin isoisä Yrjö (George) Frost saapuu Haukansilmän alussa lapsuudenperheensä kanssa Suomesta Amerikan maille Nyy Joorkiin. Kotvan kuluttua Frostit lähtevät tuhansien muiden tavoin etsimään onneaan villistä lännestä.

JUMALANSELÄN takana tapahtuu monta uutta ja yllättävää asiaa. Keskellä preeriaa siouxit nappaavat Georgen ja kasvattavat häntä kuusi vuotta. Hänestä tulee Mies Jota Hevoset Kuuntelevat. Sitten USA:n ratsuväki tuhoaa intiaanit, ja George palaa monien värikkäiden vaiheiden jälkeen perheensä luokse.

Haukansilmässä on paljon armeijakuvausta. Sisällissotaa muistellaan tämän tästä. Varsinainen aihe on kuitenkin 1800-luvun loppupuoliskon intiaanisodat.

Armeijan hevosmiehenä Yrjö käy Little Big Hornissa kuuluisan taistelun päätyttyä sekä Sierra Madren ylängöllä, jonne viimeiset apassikapinalliset ovat piiloutuneet.

Miehestä Jota Hevoset Kuuntelevat kasvaa välimies armeijaupseerien ja apassijohtajien vuoropuheluun. George saa todistaa läheltä, kuinka intiaanien kulttuuri murentuu valkoisten saappaiden alle.

YRJÖN NAISET ovat sivussa mutta silti tärkeitä. Ensin hän heilastelee Dianan kanssa, jonka nopeissa käsissä paukkuraudat laulavat paremmin kuin sisällissodan käyneiden asemiesten.

Sitten George törmää Annaan, tirheään palvelustyttöön, joka onnistuu ongelmitta valloittamaan paljon nähneen pyssysankarin sydämen.

Vahvan äitinsä kautta Yrjö aistii ravistelevasti itsessään tapahtuneen muutoksen. Sillä, millä pärjää villissä lännessä, ei ole merkitystä perhe-elämässä. Perheellisen on aika opetella uutta elämisen mallia.

Herkästi särkyville posliiniastioille tulee romaanissa paljon merkitystä tämän asian kuvantajina.

Kirjailijan tapa muodostaa romanttinen seikkailutarina on koukuttava.

Seksiä romaanissa ei ole edes nimeksi. Sitä vastoin julmuuksia ja kauhistuttavan väkivaltaisia kuolemantapauksia tulee vastaan kosolti.

JP KOSKINEN on kirjoittanut jälleen täyttä höyryä ja vakuuttavasti. Haukansilmän maailmankuva puhuttelee rosoisuudellaan perinteiseen länkkäritarinaan tottuneita lukijoita. Tulisiivestä tutut koskettavat perhekuvat ovat jälleen elinvoimaisia.

Avaruuteen asti tähynnyt Tulisiipi toi kirjailijalle Finlandia-ehdokkuuden. Mahtaisiko tällä romaanilla vihdoin irrota se varsinainen palkinto? No, tätä kirjoittaessani oli jo selvinnyt, ettei tullut edes ehdokkuutta.

JP Koskisen Tulisiipi (podcast)

03 sunnuntai Mar 2019

Posted by Jari Olavi Hiltunen in podcast

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

J. P. Koskinen, Like Kustannus, podcast

Tulisiipi

Podcast löytyy tuolta.

Vihan hedelmät suomalaisittain vievät pilvien päälle

22 tiistai Lok 2019

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

historialliset romaanit, J. P. Koskinen, John Steinbeck, Like Kustannus, Neuvostoliitto, romaanit, Venäjä

JPKoskinen3ET

J. P. Koskinen. Kuva: Hämeen Sanomat.

JP Koskinen: Tulisiipi. Like 2019. 352 s.

”Sydän jumputti korvissani niin, että minun oli vaikea kuulla Nikolain puhetta. Kuvittelin jo olevani ilmassa, kaartelin kuin lintu, metsät näyttivät vihreiltä läiskiltä, valkea järven jää vaihtui peltoihin, lumi suli pois, täällä paistoi aurinko, niska alkoi kuumeta sen porotuksessa.” (s. 91)

Juha-Pekka Koskisen (s. 1968) elokuussa 2019 ilmestynyt romaani Tulisiipi alkaa Amerikassa 1920-luvulla. Siirtolaisena Minnesotaan tullut suomalaisperhe kärvistelee aikansa pula-ajan kourissa. Sitten kuullaan huhu Neuvosto-Karjalasta, jossa olisi mahdollisuus elää leveämmin. Ei muuta kuin pitkälle paluumatkalle Suomeen ja itärajan ylitse Neuvostoliittoon sosialistista Karjalaa rakentamaan.

Kaikki eivät lähde Amerikasta Neuvostoliittoon. Vanhin väki vastustaa ”Karjala-kuumetta” pitkää muuttoa – ja jääkin USA:han. Matkaan lähtevät vain Frostin perhe ja pari naapuria. Pitkän matkan jälkeen karu totuus aukeaa. Ei Karjalassakaan ole kaikki hyvin, päinvastoin. Kurjuus, nälkä ja huonot asunnot ovat löytäneet myös Petroskoihin, johon Frostit asettuvat.

Pohjois-Amerikasta muutti Neuvosto-Karjalaan muuten oikeasti tuhansia amerikansuomalaisia, joiden kaameaa kohtaloa on kuvannut muun muassa Antti Tuuri romaanissaan Ikitie (2011).

Kaarle pääsee lentokoneineen vaativiin paikkoihin.

FROSTIN PERHEEN Kaarle-poika on Koskisen hienon romaanin päähenkilö. Jo nuorena Kaarle päättää tulla isona lentäjäksi. Kun Janne-setä vie pojan katsomaan Charles Lindberghiä, Kaarle tietää kutsumuksensa varmistuneen. Sitten Kaarle saa legendaariselta lentäjältä tulevaisuutta osoittelevan kortin, jossa teksti:

”You’ll be the greatest pilot of the world.”

Värikkäät tapahtumat etenevät vääjäämättä kohti toista maailmansotaa. Kuten tosielämästä tiedettyä, suomalaissiirtolaisille kävi Neuvostoliitossa heikosti. Kaarlesta tulee kuin tuleekin lentäjä, ja hän pääsee koneineen vaativiin paikkoihin. Vaikka kertoja kuvaa lopulta jopa sota-ajan kokemuksia, Tulisiipi ei ole varsinaisesti tai pelkästään sotakuvaus.

polikarpov

Polikarpov-kone oli Kaarlen lentokoneena II maailmansodassa.

Lentäessään Kaarle kokee olevansa kotona. Alla vilistävä maanpinta on laikukas kuin äidin ompelema tilkkutäkki.

Tulisiipi on lähtökohdiltaan kuin John Steinbeckin Vihan hedelmien (1939) suomalaisversio, kunnianhimoinen kollektiivikuvaus. Kun Steinbeck lähetti onnettoman perheensä Kaliforniaan, Koskinen palauttaa Kaarlen perheen koti-Suomeen ja kohtalokkaalle reissulle itänaapuriin. Yhtymäkohtia Steinbeckin klassikkoon on useita: matkakuvat, tekniset kuvat, runsaat luontokuvat, yllättävät onnettomuudet, ahdistavat yhteiskuntapohdiskelut jne.

Kaarle joutuu tekemisiin kollektiivisten valheiden kanssa.

TOISAALTA TULISIIVESTÄ tulee mieleen Olli Jalosen Taivaanpallon (2018) paljon oivaltava lapsikertoja, jonka kautta mennyt historiallinen maailma sai uudenlaisen ja moniulotteisen sävyn. Lapsinäkökulma itsestään selviin ikuisuuskysymyksiin on tärkeä myös Koskiselle.

Kaarle esimerkiksi oppii jo lapsena isovanhemmiltaan Amerikassa, että valehtelu on väärin. Isoäidin mielestä se on syntiä, isoisän mielestä väärin muuten vaan. Kun Kaarle muuttaa Neuvostoliittoon, hän joutuu tekemisiin kollektiivisten valheiden kanssa. Mihinkään ei voi luottaa, mistään olla varma.

Karmeinta on huomata, että ihminen voi joutua valheen vuoksi pois kotoaan tai menettää henkensä. Kaarle ui tätä vastaan kuin jalokala ja opettelee puhumaan totta ainakin itselle, vaikka ympäristö kuinka rakentuisi valheellisille asioille, tai tiukassa hetkessä vaikenemaan.

Unelmointia ei kukaan häneltä riistä, mikä sekin menee ison joukon edelle:

”Ymmärsin, että kun jotakin tahtoi kovasti ja viimein sai sen, saattoi olla hetken onnellinen, ainakin salaa.” (s. 12)

Parhaimmillaan Koskinen kertoja on koskettavissa perhekuvissa.

SIPERIAN HYYTÄVÄN kylmyyden jälkeen Kaarle joutuu elämänsä yksinäisimpään paikkaan.

Siellä hänen on päätettävä, puhuvatko ainoat lähellä olevat ihmiset totta – vai jotakin muuta. Salaisuuksia hänen ympärillään on aina riittänyt.

Koskisen henkilökuvaus on minusta puhuttelevan ja runsaan romaanin heikoin elementti, vaikka siinäkin kerronta nousee keskitasoa paremmalle tasolle.

Muista henkilöistä tärkein on Kaarlen entinen naapuri Linda, josta tulee vähitellen miehen rakastettu. Kertoja oikoo henkilökuvissa monta mutkaa suoriksi, minkä vuoksi moni päähenkilöistäkin jää pinnallisiksi kiiltokuviksi. Stalinin koneisto pakottaa venäläiset romaanihenkilöt petollisiksi toisiaan kohtaan, mistä Kaarlekin saa osansa. Petollisuuden sovitus kuitataan useimmiten nopeasti ja tarpeettoman kivuttomasti, mikä tuntuu uskomattomalta.

gagarin

Kaarlen kuuluisin kämppäkaveri kosmonauttikoulutuksessa.

Parhaimmillaan Koskinen kertoja on koskettavissa perhekuvissa. Totalitaarisen ja valheellisen ympäristön keskellä oma perhe ja suku ovat ainoa turvallisuustekijä. Siinä jälleen yksi kytky Steinbeckin klassikkoon.

Jännitystä Tulisiivessä on vaikka kahteen romaaniin jakaisi.

Kaarle selviytyy sodan läpi ihmeellisellä tavalla, tapaa vanhoja tuttuja vuosien takaa, viettää vuosikausia syyttä vankileirien saaristossa ja pääsee todistamaan venäläisen lentoteknologian suurimpia saavutuksia ja yrityksiä. Tapaapa hän jopa nimekkäitä kosmonautteja ja opettaa näitä lentämään entistä paremmin!

Kosmonauttikoulutus on lentäjäkutsumuksen kruunu.

KAARLE ON aina tykännyt linnuista ja kokenut niiden kanssa sielunyhteyttä. Romaanin loppua kohti maa alkaa polttaa Kaarlen alla entistä enemmän, niin kuin hän olisi tervapääskyn sukua.

Kosmonauttikoulutus on lentäjäkutsumuksen kruunu. Kaarle on yksi seitsemästä kääpiöstä, jotka pääsevät vaativalle kurssille. Tiellä avaruuden valloittajaksi on vastassa inhottavia G-voimaharjoituksia paholaisen karusellissa eli sentrifugissa, lukematon määrä laskuvarjohyppyjä, painottomuusharjoituksia, tuhansia lenkkikilometrejä jne.

Kaarlen kutsumuksena on lentää, vaikka luodit tai muut vaarat viuhuisivat ympärillä. Lapsena Kaarle ei viihtynyt koulussa ollenkaan. Mutta kun hän pääsee kouluttautumaan huippulentäjäksi, opiskelu maistuu kyllä, ainakin hetken.

Tulisiipi on hänen intiaaninimensä, jonka Amerikan intiaani Kolme Arpea on antanut pojalle lapsena. Se on vain yksi miehen nimistä. Muita ovat Charles Frost, Kaarle Kuura, Gennadi Timošev Zamorozkin ja Kreisi boi. Maassa maan tavalla ja maan nimellä.

Sanoinko jo, että Tulisiipi onnistui yllättämään kerran jos toisenkin?

Romaanin hieno loppu on kuin Ilkka Remeksen trillereistä. Tästä romaanista saisi komean elokuvankin aikaan.

 

J. P. Koskinen sepitti tärkeimmän kalavaleensa

30 maanantai Hei 2018

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

book review, Elias Lönnrot, historialliset romaanit, J. P. Koskinen, Kalevala, religion, ristiretket, suomalainen kaunokirjallisuus, uskonnollinen kirjallisuus, uskonto, William Shakespeare

kalevanpojat frontcover_final
Juha-Pekka Koskinen 2012
Juha-Pekka Koskinen 2012

J. P. Koskinen: Kalevanpoikien kronikka. WSOY 2018. 418 s.

HÄMEENLINNAN suurimpiin nykykirjailijoihin kuuluva J. P. Koskinen (s. 1968) julkaisi keväällä tähänastisen pääteoksensa Kalevanpoikien kronikka.

Teos vyöryttää lukijan eteen saman mytologian, josta Elias Lönnrot kirjoitti oman tunnetun saagansa 1830- ja 1840-luvuilla. Kun Lönnrot sijoitti kalavaleensa Suomen mystiselle rauta-ajalle, Koskinen toi myytit huomattavasti lähemmäksi, 1100-luvulle. Kronikka-nimitys viittaa Koskisen romaanissa runomittaiseen ja leikilliseen sukutarinaan.

Olet taitava laskettelemaan pelkkää satua.

Koskisen keskiaikaisen miljöön keskuspaikka on idän keisarin Manuelin kultainen kaupunki Miklagård eli Konstantinopoli. Siellä tehdään tiedettä ja käydään kauppaa. Miklagårdissa sijaitsevat myös uskonnolliset pyhäköt.

Tuohon suuruuteen suuntaavat kaukaisesta pohjolasta Koskisen viikinkihenkiset päähenkilöt Ahti Saarelainen eli Lemminkäinen, tietäjä Väinö Kalevanpoika ja takojamestari Seppo. Jokainen on Miklagårdissa omasta syystään. Mukana on myös Ahdin Väntti-poika, joka toimii romaanin minäkertojana. Isä huomaa pojan kertojanlahjat ja kehaisee tätä niistä:

”On pakko myöntää, että ovelasti kudot tarinaasi totta ja tarua. Koskaan en sanoisi sinua pojakseni, siitä viisas arvaisi heti, että laskettelet pelkkää satua. Mutta taitava olet, se on pakko myöntää. Olit muka hirveä hiihtämässä, vaikka kiukaan vieressä makasit etkä evääsi liikauttanut.” (s. 355)

Väntti muistelee menneitä seikkailuja vanhana miehenä. Miklagårdissa ollaan puolet romaanista. Siellä Väntin kohtaloksi oli ennakolta suunniteltu kaikenlaista, mutta kuinkas sitten käykään?

Miklagård-jaksossa on paljon teknohömppää. Seppo tutustuttaa Väntin keisarin yliteknikon Stauriakokseen, jonka pajalla Väntti vierailee tämän tästä. Siellä odottavat yliteknikon tekniset keksinnöt ja kaunis Irene, josta tulee suomalaispojan mielitietty.

Romaanin loppuosassa Kalevanpojat palaavat takaisin Suomeen. Siellä on edessä katkera taistelu lännestä hyökkäävien valloittajien kanssa. Keskiaikaista valtapeliä sivusta seuraava Väntti saa huomata yllätyksen toisensa jälkeen. Häntä, suurta huijaria, ovat vanhemmat miehet onnistuneet vedättämään kerran toisensa jälkeen!

Pitkäikäinen aihe viittaa kirjailijan pääteokseen.

KALEVANPOIKIEN KRONIKAN historiakuva on syntynyt kirjailijan tajuntaan muiden töiden ohessa. Koskinen on sanonut haastattelussa, ettei hänen tarvinnut perehtyä kyseiseen aikaan tämän kirjan puitteissa, koska kyseinen ajankuva oli kirkastunut jo aiempien projektien yhteydessä.

Koskinenhan aloitti romaanikirjailijana juuri keskiaikaan liittyvällä kuvauksella. Esikoisromaani Ristin ja raudan tie (2004) kuvasi Bysantin kautta kulkeneita ristiretkeläisiä.

Koskisen romaanituotannon vanhin aihe alleviivaa Kalevanpoikien kronikan tärkeyttä kirjailijan pääteoksena. Hän on käynyt hartiavoimin isojen teemojen kimppuun. Kirjailijan alasimelle on kannettu kristinoppia, suomalaista muinaisuskoa, Kalevalan tarinoita ja Bysantin ja Skandinavian historiaa.

viikingit

Vahvoista aiheistaan huolimatta Koskisen teos on pesunkestävä seikkailuromaani, jossa myyttiset juonenkäänteet ja Kalevala-mystiikka palvelevat viihteellisinä elementteinä. Kirjailija hyödyntää Kalevalan runomittoja varsinkin vuoropuheluissa. Temppu ei ole tehokas, vaan enemmän sekoittaa muuten hyviä keskusteluasemia.

Romaanin Väntti-kertoja puhuttelee lukijaa toisinaan metatarinoilla. Kyse on siitä, mitä romaanikertojalta kannattaa uskoa ja mitä ei.

Tämä korostuu varsinkin teoksen lopussa, jossa Väntti on jo vanha. Menneitä lähes kaikentietävän kertojan asenteella korostava vanhus näyttää havainnollisesti lukijalle, mikä ero on toden ja sepitteen välillä.

Tuleepa Väntti sepittäneeksi senkin, miten piispa Henrik kuoli aikoinaan Köyliönjärven jäällä. Väntin tarinassa päähenkilöiden nimet tosin ovat Henri ja Lauri.

Kalevanpoikien kronikka toisintaa muodikasta goottilaista fantasiaa.

KALEVANPOIKIEN keskinäinen taistelu on kuin Shakespearen kuningasnäytelmistä. Välillä käydään sukulaisten kimppuun katkerien aseiden kanssa, myrkytetään surutta toisen perheenjäseniä ja tehdään muita hirmutöitä.

Tykkäsin Koskisen romaanin katkeransuloisesta lopusta aika tavalla. Kerronta on siistiä ja loppuun asti mietittyä. Romaanin Bysanttiin liittyvä alkujakso oli loppuun verrattuna sekavampi, kun Kalevanpojat seikkailevat suurkaupungin kaduilla ja jopa niiden alla.

Koskinen on lähtenyt nykyaikana muodikkaan goottilaisen fantasian toisintajaksi. Väntti purkaa lukijalle näkemiään synkkiä näkyjä. Seuraavasta näkymästä, joka on Miklagårdin maanalaisesta luolasta, puuttuu enää Game of Thrones -henkinen, fantastinen zombikuvio:

”Koreisiin kaapuihin puettu vainaja sai sydämeni kylmenemään. Ukon kasvot olivat kuivuneet ja nahka vetäytynyt niin, että hampaat näkyivät huulten alta. Silmät olivat painuneet kuopalle mutta luomet olivat raollaan aivan kuin vainaja polisi salaa kurkkinut mitä teemme.” (s. 269)

Kuten George R. R. Martinin Tulen ja jään laulussakin, uskonto on Koskisen teoksessa raakailmeisen valtaistuinpelin kaikupohja. Koskisen romaanihenkilöt puhuvat Jeesuksen sijasta Kiesuksen uskosta. Siihen vähitellen yksi jos toinenkin Kalevanpojista kääntyy.

Hyvin tuottelias J. P. Koskinen on kirjoittanut onnistuneesti hyvin erilaisia kirjoja. Hän on julkaissut kuusitoista romaania, kaksi novellikokoelmaa ja kaksitoista lasten- ja nuortenkirjaa.

Mukana on jopa scifiä (Luciferin oppipojat 2016), talvisotakuvaus (Kuinka sydän pysäytetään 2015) tai hirtehishenkinen romaani ihmissyöjistä (Kannibaalien keittokirja 2017). Venäläisestä legendasta kertova Ystäväni Rasputin oli vuoden 2013 Finlandia-palkintoehdokkaana.

 

 

J. P. Koskisen koston enkeli vierailee Espanjassa

11 keskiviikko Huh 2018

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

J. P. Koskinen, Kiiltomato.net, suomalainen kaunokirjallisuus, uskonto

brosnan

Juha-Pekka Koskinen: Punainen talvi. Karisto 2010.

Punainen talvi (2010) oli hämeenlinnalaiskirjailija J. P. Koskisen (s. 1968) kuudes kaunokirjallinen teos. Aiemmassa tuotannossaan kirjailija oli ollut kiinnostunut muun muassa ristiretkien ja Jeesuksen ajan historiasta. Koskinen oli lisäksi julkaissut rikoskirjallisuutta käsittelevän tietokirjan Harkittu murha (BTJ 2009).

Punaisessa talvessa kulkee rinnakkain kaksi kertomusta.

Yhtäältä päähenkilö Raafael muistelee lapsuuttaan 1950-luvulla sen jälkeen, kun hänen isänsä on joutunut surulliseen onnettomuuteen. Puoliorpo Raafael kasvaa ilkeämielisen isoisänsä varjossa väkivallan täyttämään todellisuuteen.

Rinnakkaiskertomuksessa romaanikertoja lähettää aikuiseksi kasvaneen Raafaelin kiihkeätahtiseen Espanjaan. Siellä hänen täytyy selvittää pienen Amaron kaivoskylän asukkaan, Josén, kuoleman arvoitusta.

Raafael edustaa kansainvälistä Liittoa, joka ei jätä jäseneensä kohdistunutta väkivallantekoa rankaisematta. Raafael esiintyy näin kuoleman enkelinä, jonka tehtävänä on kostaa väkivalta väkivallalla.

Valkosipulilta tuoksuvassa kylässä Raafael törmää heti Josén nuoreen morsiameen Pepitaan, joka kietoo oitis miehen pauloihinsa. Kun muukalaisen pitäisi hoitaa tehtävänsä loppuun ja palata kotimaahansa, hän huomaa sitoutuneensa ajatuksissaan Espanjan multiin ja ihmisiin liikaa voidakseen palata. Ajatus kotiinpaluusta alkaa ahdistaa Raafaelia:

”Kylmyys liikahteli suurena, kulmikkaana möykkynä Raafaelin rintakehän yli ja porautui hartioihin. Pepita puhui hänelle, mutta hän ei enää ymmärtänyt sanaakaan. Hän alkoi hytistä aivan kuin pelkkä ajatus lumesta olisi jäädyttänyt hänet.”

Reaalifantastikkojen riviin sijoitetun Koskisen romaani pursuaa väkivaltaa. Romaani alkaa Kemin veritorstain 1949 synkillä tapahtumilla, joita Raafael todistaa pelokkaana poikasena sivusta.

Noin 3000 lakkoilevaa puutyöläistä saa kokea poliisivoimien yllättävän pahoinpitelyn, jossa kaksi ihmistä menehtyy ja useita loukkaantuu vakavasti, muiden muassa Raafaelin isä.

Irvokkaasti romaanikertoja mainitsee saksalaisen käsiaseen Lugerin ainoaksi esineeksi, jonka Raafael on aikoinaan saanut kuolleelta isältään.

Isoisänsä opastamana nuori Raafael opettelee valmistamaan panoksia itse. Taidosta on hänelle hyötyä aikuisiällä, kun mies alkaa Liiton palkkamurhaajan rooliin.

Romaanissa on muitakin irvokkaiksi kärjistyneitä tilanteita ja asetelmia. Ennen romaanin alkua murhataan lakkoaktivistiksi alkava José raa’asti pahoinpitelemällä ja lyömällä lopuksi ammattiliiton jäsenkirja naulalla otsaan.

Pepita ja Raafael epäilevät murhasta kylän mahtimiehiä Moscoten veljeksiä, jotka omistavat Amarossa kaiken: vuoret, kaupat, suutarit, tavernat, jopa ihmiset. Toisin kuin paikalle muualta muuttaneet, Moscoten veljekset ovat vanhan sukunsa vuoksi tiiviisti kiinni Amaron menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa.

Suomalainen ja espanjalainen maailma näyttäytyvät Punaisessa talvessa varsin autenttisina, mutta niihin liittyvät tarinat etääntyvät toisistaan häiritsevän paljon.

Kuten Koskisen muissakin teoksissa, uskonnollinen todellisuus on uutuusromaanissa vahvasti läsnä. Uskonto ja rakkaus kulkevat rinnakkain, mutta eivät käsi kädessä niin kuin Raamatussa.

Vaikka kaivoskylän katolinen kirkko on romaanihenkilöille tärkeä paikka, sen edustama usko on kuitenkin henkilöille vieras.

Amarossa on kylän papin mukaan aina riittänyt sekä julkisia että oikeita salaisuuksia. Papin velvollisuus ei kuitenkaan ole puuttua asioiden kulkuun saati paljastaa salaisuuksia ulkopuolisille tahoille.

Toisin kuin pappi, Raafael näyttäytyy raamatullisen nimikkoenkelinsä tavoin todellisena toimijana. Raafaelin Jumala näkee kaiken mutta ei välitä mistään. Siksi ihmisen on toimittava ja tehtävä velvollisuutensa kärsimysten voittamiseksi.

Rakkaus nuoreen espanjalaiskaunottareen saa Raafaelin mielen sekaisin, uskonto sitä vastoin ei saa. Espanjalainen rakkaus näyttäytyy sekin irvokkaaksi pelkistetyltä. Kuten vanhassa lännenelokuvassa, tulisieluinen Pepita saattaa lyödä Raafaelia poskelle ja heti sen jälkeen suudella tätä.

Romaanin loppua kohti Raafael kääntyy sisäänpäin, kyynistyy eikä lopulta toivo enää edes paluuta koti-Suomeen:

”En usko Sinuun, Jumala. Mutta jos kuitenkin olet olemassa, anna Pepitan selvitä tästä ehjänä. Minusta ei ole niin väliä.”

Pepitalle ja muille Amaron asukkaille usko pyhimyksiin on tärkeimpiä elämää ylläpitäviä prioriteetti. Kaivosmiesten suojelupyhimys Pyhä Barbara nousee Amarossa Pyhimykseksi vailla vertaa, joka suojelee kaivosmiehiä jopa näiden ankaraa työnantajaa vastaan Jumalan sijasta.

Näin kapinoivat kaivosmiehet asettuvat kokoukseen juuri Pyhän Barbaran patsaan juureen. Tälle asetelmalle Raafael nauraa räikeän epäkohteliaasti.

Pelko on romaanin varsinainen käyttövoima uskonnon tai rakkauden sijasta.

Raafael toteaa kaivoskylän mahtimiehille, että rakkaus pilaantuu nopeasti mutta pelko säilyy pitkiä aikoja ja jopa paranee vanhetessaan. Tähän kyläpäälliköt nyökkäävät synkästi.

Totuuden torvi on puhunut. Hänet on siksi vaiennettava.

J. P. Koskinen taitaa monipuolisen ja tyylillisesti kypsän romaanikerronnan. Punainen talvi on kuitenkin lukuromaaniksi melko pitkänsitkeä.

Teos etenee verkkaisesti kuin härkävankkurit. Puhdas, valkoinen lumi kuvaa romaanissa taivaanomaista kotia, josta kärsimykset ovat kaukana. Romaani päättyy kuvaavasti lumiselle kadulle koti-Suomessa.

– – – – – – – – – – – – –

Arvostelu on julkaistu Kirjallisuuskritiikin verkkolehdessä Kiiltomato.net 17.2.2010.

Välskärin uudet kertomukset

31 keskiviikko Tam 2018

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

book review, ihmissyönti, J. P. Koskinen, Parnasso

JPKoskinen
kannibaalien_keittokirja

J.P. Koskinen: Kannibaalien keittokirja. Like 2017. 251 s.

”Jos ihmisen elämälle on määriteltävissä jokin tarkoitus, on se eittämättä hyvästä ruoasta nauttiminen. Ilman ruokaa ihminen ei voi elää ja ilman elämää ei ole myöskään ruokaa.”

Miltä maistuu bodarin liha, jota on paranneltu anabolisilla steroideilla? Millaista ruokaa saa toimitusjohtajan ruhosta, jota on riiputettu naulassa viikon? Entä mitä seuraa, kun ihmissyöntiin perehtynyt ravintolakriitikko rakastuu elämänsä kumppaniin?

Hämeenlinnalaiskirjailija J.P. Koskisen (s. 1968) Kannibaalien keittokirja on reipasotteinen, kieli poskella kirjoitettu romaani erikoisista henkilöistä, joiden ruokavalio sanelee erikoisia elämäntilanteita. Henkilöiden seikkailuja on höystetty hirtehisellä, ihmissyöjille tarkoitetulla ruokaohjekokoelmalla.

Karmeinta ja parasta Koskisen ruokaohjeissa ovat moninaiset tappokeinot, joilla ruoaksi valitut ihmispolot toimitetaan pois päiviltä. Tappotavat on valikoitu kohteen ammatin mukaan, alalle tyypilliset heikot hetket huomioon ottaen.

Romaanin minäkertoja on Oskari Patamäki, kyltymätön kulinaristi ja arvioissaan armoton ravintolakriitikko, joka lähtee Pentti Linkolan hengessä listimään kanssamatkaajiaan ja jopa syömään heitä. Oskari on kiinnostunut etupäässä asioista, jotka liittyvät ruokaan, vereen tai häneen itseensä. Hän saattaa ruokkia syöttilästä vuosia, ennen kun pistelee tämän poskeensa tai pakastimen täytteeksi.

Romaanissa esiintyy myös Markus-veli, jolta Oskari saa tärkeää apua rikollisiin puuhiinsa. Romaanin loppua kohti veljekset päättävät yhdessä parantaa maailmaa käymällä isokenkäisen kansanedustajan kimppuun.

Koskisen teksti pursuaa makaabereja kuvia, ällöttäviä irvokkuuksia, pahoja aikeita ja julmia totuuksia. Elämänsä naisen tultua vastaan kertojan onnelliset poikamiesvuodet näyttävät olevan uhkaavasti takanapäin. Mutta kuinkas sitten käykään.

”Rakkaus oli sekoittanut kemiani. En ollut vaistonnut vaaraa, kuten tavallisesti. Ihminen, jonka kanssa tulin toimeen, oli aina poikkeava. Jo sen olisi pitänyt saada hälytyskelloni soimaan.”

Oskarin lapsuudenkuvauksissa tulee ilmi perheidylli, jossa mieltymys ihmislihaan tulee näytille kuin luonnollisena ominaisuutena. Lapsuudenkodista löytyy 1600-luvulla eläneen välskärin päiväkirja, josta verenhimoinen minäkertoja saa melkoisesti vettä myllyynsä.

Oskari törmää Australiassa projektiin, jossa ihmiset testamenttaavat ruumiinsa syötäväksi heidän kuolemansa jälkeen. Hän käy jopa laitoksessa, jossa käsitellään ihmisruumiita ruoanvalmistusprosesseja varten.

Henkisesti ja sosiaalisesti rajoittuneen kriitikon ihmiskontaktit rajoittuvat välttämättömimpiin ja maailma on täynnä sotkuisia kuvioita. Kun totta ja valhetta on vaikea erottaa toisistaan, Oskari alkaa kuvitella epätodellisia asioita.

Koskisen romaani on tyylillisesti varsin ehyt, vaikka tunnelmaa rikotaan säännöllisesti splatter-jaksoilla. Koskinen tuo ihmissyönnin lähelle lukijaa niin, että hän kokee jopa sympatiaa erikoista harrastusta kohtaan! Varsinkin, kun sillä Oskarin mielestä voidaan ratkaista maailman nälkäongelmat lopullisesti.

Koskisen romaani on monipuolisen sanataiturin tyylinäyte. Koskinen on viime vuosina osoittanut pystyvänsä kirjoittamaan sotakuvausta, scifiä, uskonnollisia teoksia, lastenkirjoja ja nyt splatter-henkisen dekkarin.

Kannibaalien keittokirja on tyyliltään ja juonenrakentelultaan kuin polku ennen tuttuun suuntaan, ja välillä poiketaan yllättäville sivupoluille.

– – – – – – – – – – – – – – – –

Arvostelu on julkaistu lyhennettynä Parnassossa.

Scifi-matka Jumalan luokse

24 maanantai Lok 2016

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book article

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

books, J. P. Koskinen, Jumala, kreikkalainen mytologia, Raamattu, religion, suomalainen kaunokirjallisuus

jp_koskinen_x
lucifer

J. P. Koskinen: Luciferin oppipojat. WSOY 2016. 293 s.

Kirjailija J. P. Koskisen (s. 1968) uusin kaunokirja on jännittävä scifi-romaani Luciferin oppipojat. Tieteisromaanissa matkataan läpi avaruuden kaukaiselle Olympos-planeetalle etsien maapallon jumalien syntysijaa. Jumalat löytyvätkin, ja niiden takaa paljastuu yhtä ja toista kiintoisaa ja vähemmän jumalallista.

Romaanin päähenkilönä on Gabriel Bonhomme -niminen vanhempi mies, jolla on takanaan useita, vuosia kestäneitä avaruusmatkoja. Bonhomme on tullut Maassa kuuluisaksi siitä, että hän on onnistunut löytämään (kristillisen) Jumalan ja jopa tappamaan tämän. Miten, missä ja miksi: siinä kysymyksiä, joita romaanissa selvitellään loppusivuille asti.

Jumala, jonka Bonhomme on tappanut ensimmäisellä Olympos-matkallaan, on muumioitunut ihmisolento, jonka Bonhomme oli haudannut metsään. Olento paljastuu lopulta lavastukseksi, tuhansia vuosia kestäneeksi komediaksi.

Löytyykö todellinen Jumala romaanin aikana? Itse asiassa eipä taida, mutta sitä vastoin sellaiseen uskovia henkilöitä löytyy joitakuita.

Kosmiset maailmanmatkaajat

Koskisen romaani on kiintoisasti täynnä ironisia viittauksia Raamattuun ja kreikkalaiseen mytologiaan. Yksi niistä on ollut ristiä Bonhommen avaruusaluksia Lucifer-nimellä. Romaanin todellinen Jumalan vastustaja ei kuitenkaan ole avaruusalus, vaan Bonhomme itse, joka on valmis räjäyttämään jopa planeettoja pelastaakseen ihmiskunnan julmien ”jumalien” käsistä.

Koskisen romaanikertoja selittää jopa joitakin Raamatun kertomuksia Olympos-planeetan alkuperäisasukkaiden tekosilla. Homo sapiensin esi-isinä tunnetut neanderthalinihmiset ovat Koskisen romaanissa kosmisia maailmanmatkaajia, joilla on yliluonnollisia voimia ja kykyjä.

Kertoja selittää tällaista avaruusmatkailua Vanhan testamentin Hesekielin kirjan 1. luvulla, jossa profeetta kuvaa erikoista enkelinäkyään. Scifi-romaanissa kuvaus on avaruusaluksen laskeutumista, jota Hesekiel kuvaa omalla tavallaan. Ihmiskunnan kosmiset kätilöt saapuvat tähtien takaa ja luovat ihmiset apinoista.

”Olen lukenut teologiaa ja mytologiaa riittävästi ymmärtääkseni, että muinaisten tekstien lähde oli silmieni edessä. Jumalat olivat eläneet ihmiskunnan tarinoissa vuosituhansien halki. Jumala oli ollut meille suuri arvoitus. Nyt se arvoitus oli ratkaistu, mutta jumalan takana piili varmasti toinen jumala, josta emme tienneet mitään. Olimme ottaneet lopullisen askeleen sijaan vasta ensimmäisen matkalla, niin, minne?” (s. 163)

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Kirjoitus on julkaistu Sana-lehdessä syyskuussa 2016.

Kaikenlaisia hylkiöitä

25 torstai Kes 2015

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

book review, J. P. Koskinen, Kantaja, Kari Hotakainen, Kuinka sydän pysäytetään, Meriromaani, Petri Tamminen, suomalainen kaunokirjallisuus, Tiina Raevaara, Yö ei saa tulla

800px-Juha-Pekka_Koskinen_IMG_8267_C Anneli Salo hotakainenetu0310SL_503_vi petri tamminen tiina raevaara

Olen poiminut tähän tekstiin kevään 2015 kotimaisista kaunokirjoista neljä huippuromaania. Jokaisessa kirjassa tietynlaiset hylkiöhenkilöt etsivät jotain itsestään, toisista, ympäristöstä, historiasta tms. 

J.P. Koskinen: Kuinka sydän pysäytetään. Romaani sodasta ja rakkaudesta. WSOY 2015. 350 s.

Kari Hotakainen: Kantaja. Kirjakauppaliitto 2015. 140 s.

Petri Tamminen: Meriromaani. Otava 2015. 142 s.

Tiina Raevaara: Yö ei saa tulla. Paasilinna 2015. 239 s.

J.P. Koskisen (s. 1968) maaliskuussa ilmestynyt uutuusromaani kertoo talvisodan varjoon jäävän sukutarinan. Päähenkilön vänrikki Juho Kivilaakson isä on lähtenyt 1918 puna-armeijan upseeriksi Neuvostoliittoon ja hylännyt suomalaisen perheensä.  Hylkiöperheen osa on rauhan aikana vankileirillä, talvisodan aikana etulinjan läheisyydessä Hyrsylässä.

Kivilaakson oma sotilasura kääntyy jo kadettikoulussa 1920-luvulla outoon suuntaan, kun itse Mannerheim tempaa hänet mukaan kansainväliseen vakoojapeliin. Vänrikki reissaa vuosikausia Saksassa, Neuvostoliitossa ja Ruotsissa tavaten vakoojia ja diplomaatteja, jalona pyrkimyksenä torpedoida vääjäämättömältä näyttävä yhteenotto Neuvostoliiton kanssa. Kivilaakso tekee vakoojapuuhillaan ison summan rahaa ja rakentaa suhteen elämänsä naiseen, kunnes talvisota syttyy ja kaikki vaivalla rakennettu kaatuu rytisten.

Sotaromaanin ravistelevat taistelujaksot sijoittuvat lähinnä Kollaanjoelle, jossa Kivilaakso tappelee venäläisiä vastaan itsensä Marokon Kauhun Aarne Juutilaisen ja tarkka-ampuja Simo Häyhän kanssa. Sitten Kivilaakso näkee Kollaalla isänsä rintaman toisella puolella ja sotaromaaniin aukeaa uusi taso, jälleen kerran.

Muinaisten kreikkalaisten urhea taistelu Thermopylaissa sekä ristiriitainen suhde vakoojapojan ja neuvostoupseeri-isän välillä nousevat romaanikerronnan johtomotiiveiksi. Rakkaus ja luottamus toiseen ihmiseen osoittavat haavoittuvuutensa kerran jos toisenkin.

J.P. Koskisen ura on ollut loivaa nousukiitoa kohti suomalaisen kirjallisuuden tähtitaivasta. Edellinen romaani Ystäväni Rasputin (2013) ylsi jo Finlandia-ehdokkaaksi. Uskon jännittävän uutuusromaaninkin voivan kilpailla tulevana syksynä kyseisestä huomionosoituksesta, niin tyylipuhtaasti ja koukuttavasti kertoja pukee mielikuvituksellisen tarinan kuosiinsa.

Kuoleman piirittämät

Kari Hotakaisen (s. 1957) pienoisromaani Kantaja ilmestyi Kirjan ja ruusun päivän 2015 ruusukirjaksi. Teoreettisen filosofian maisteri Timo Kallio lähtee parempien töiden puutteessa kantohommiin läheiselle hautausmaalle. Rakkaus nuoruudenrakastettuun syttyy vainajien läheisyydessä uuteen roihuun. Säkenöivä kerronta tuottaa happyendin, kun muistokirjoituksia väsäävä päähenkilö onnistuu tekemään itsestään elämänsä subjektin.

Petri Tammisen (s. 1966) kymmenes kaunokirja on hirtehinen kertomus kovan onnen merikapteeni Vilhelm Huurnasta. Askaislainen merimies onnistuu ironisesti saamaan purjelaivan jos toisenkin merten syvyyksiin ja epäonnistuu monessa muussakin projektissa. Tammisen minimalistinen tyyli hakee kypsyydessä vertaistaan. Hyväntahtoinen kertoja uskoo ihmisyyteen ja ilonhetkiin, vaikka synkkä kohtalo piirittäisi koko ihmisiän.

Tiina Raevaaran (s. 1979) uusin romaani on merkillinen kertomus nuoresta Johanneksesta, jonka ystävä Antti päättää tehdä murhan. Kohteena on romaanin pahis Sandvall, joka on aikoinaan surmannut Johanneksen nuoruudenrakastetun. Älykkäästi sommitellun pienoisromaanin kertoja surffaa Johanneksen kauniiden muistojen, yllättävien nykyhetkien ja ahdistavien unikuvien välillä toisinaan pienoiseen sekavuuteen saakka.

– – – – – – – –

Arvostelut on julkaistu Opettaja-lehdessä 12.6.2015.

Blogin tilastot

  • 94 911 hits

Viimeisimmät julkaisut

  • Markku Aallon Turvallinen katastrofi ironisoi myytin Suuresta Kirjailijasta
  • Roope Lipastin pakopelikirja korostaa kirjallisuuden monimuotoisuutta
  • Mikko Lahtisen esseekokoelma Warelian kustannustoiminnasta haaroo moneen suuntaan
  • Pulmu Kailamo ja Taru Kumara-Moisio vangitsivat pienoisromaaniin vahvan annoksen ysäritunnelmaa
  • Opettajien jaksamiseen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota
  • Tiina Raevaaralta jälleen vaikuttava psykologinen jännitysromaani

  • Jari Olavi Hiltunen
toukokuu 2023
ma ti ke to pe la su
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031  
« Hel    

Arkistot

  • toukokuu 2023 (1)
  • helmikuu 2023 (1)
  • joulukuu 2022 (1)
  • lokakuu 2022 (1)
  • syyskuu 2022 (2)
  • elokuu 2022 (3)
  • heinäkuu 2022 (3)
  • kesäkuu 2022 (1)
  • huhtikuu 2022 (2)
  • maaliskuu 2022 (1)
  • tammikuu 2022 (30)
  • joulukuu 2021 (2)
  • elokuu 2021 (1)
  • kesäkuu 2021 (1)
  • maaliskuu 2021 (1)
  • helmikuu 2021 (1)
  • tammikuu 2021 (5)
  • joulukuu 2020 (1)
  • elokuu 2020 (1)
  • heinäkuu 2020 (1)
  • kesäkuu 2020 (2)
  • toukokuu 2020 (1)
  • maaliskuu 2020 (4)
  • helmikuu 2020 (2)
  • tammikuu 2020 (3)
  • joulukuu 2019 (2)
  • marraskuu 2019 (1)
  • lokakuu 2019 (4)
  • syyskuu 2019 (1)
  • elokuu 2019 (2)
  • heinäkuu 2019 (4)
  • kesäkuu 2019 (5)
  • huhtikuu 2019 (1)
  • maaliskuu 2019 (3)
  • helmikuu 2019 (1)
  • tammikuu 2019 (5)
  • joulukuu 2018 (5)
  • marraskuu 2018 (5)
  • lokakuu 2018 (2)
  • syyskuu 2018 (2)
  • elokuu 2018 (2)
  • heinäkuu 2018 (3)
  • kesäkuu 2018 (7)
  • toukokuu 2018 (9)
  • huhtikuu 2018 (14)
  • maaliskuu 2018 (19)
  • helmikuu 2018 (12)
  • tammikuu 2018 (6)
  • joulukuu 2017 (1)
  • lokakuu 2017 (3)
  • syyskuu 2017 (1)
  • elokuu 2017 (3)
  • heinäkuu 2017 (3)
  • huhtikuu 2017 (1)
  • maaliskuu 2017 (1)
  • helmikuu 2017 (3)
  • tammikuu 2017 (1)
  • joulukuu 2016 (2)
  • lokakuu 2016 (6)
  • syyskuu 2016 (11)
  • elokuu 2016 (8)
  • heinäkuu 2016 (6)
  • kesäkuu 2016 (6)
  • toukokuu 2016 (2)
  • huhtikuu 2016 (2)
  • maaliskuu 2016 (4)
  • helmikuu 2016 (1)
  • tammikuu 2016 (2)
  • joulukuu 2015 (3)
  • marraskuu 2015 (8)
  • lokakuu 2015 (2)
  • syyskuu 2015 (1)
  • elokuu 2015 (2)
  • heinäkuu 2015 (2)
  • kesäkuu 2015 (1)
  • toukokuu 2015 (1)
  • huhtikuu 2015 (1)
  • maaliskuu 2015 (4)
  • helmikuu 2015 (4)
  • joulukuu 2014 (1)
  • elokuu 2014 (2)
  • huhtikuu 2014 (1)
  • maaliskuu 2014 (2)
  • marraskuu 2013 (1)
  • lokakuu 2013 (2)
  • syyskuu 2013 (3)
  • elokuu 2013 (2)
  • heinäkuu 2013 (5)
  • kesäkuu 2013 (1)
  • toukokuu 2013 (1)
  • huhtikuu 2013 (2)
  • maaliskuu 2013 (4)
  • helmikuu 2013 (1)
  • tammikuu 2013 (4)
  • joulukuu 2012 (3)
  • marraskuu 2012 (4)
  • lokakuu 2012 (7)
  • syyskuu 2012 (12)
  • elokuu 2012 (12)
  • heinäkuu 2012 (7)
  • kesäkuu 2012 (3)
  • toukokuu 2012 (7)

Kategoriat

  • author interview
  • book article
  • book review
  • books
  • literature article
  • podcast
  • poetry
  • religion
  • seminar report
  • summary
  • video
  • writers

Social

  • Näytä jariohiltunen:n profiili Instagram palvelussa

Suosituimmat tekstit

  • Hannu Mäkelä kuvasi eloisasti eläkeläisten rakkautta
  • Väinö Linna uskonnollisten kysymysten äärellä (2007)
  • Sukupolvien katkeamaton ketju
  • Taija Tuomisen pysäyttävä autofiktio
  • Mika Waltari pohti uskonnollisia kysymyksiä läpi elämänsä (2006)
  • Peter Høeg - Maagisen kerronnan tanskalainen mestari
  • Pertti Koskinen lähti Kullaalta jännityskirjailijaksi Harjavaltaan
  • Snaipperi - Eeli Tolvasen tie Vihdistä NHL:n kiekkokaukaloihin
  • Hanna-Riikka Kuisman #Syyllinen alkaa poliisin rysästä
  • Juha Seppälän parhaat kolumnit

Avainsanat

#amisreformi #metoo 1700-luku 1950-luku 1990-luku Aamulehti Aase Berg aatehistoria Abrahamin korpus Afrikka afrikkalainen kirjallisuus Agatha Christie Ahti Taponen Ahvenanmaa Aino Aalto Aino Kallas Aino Kontula Aiskhylos Ajan olo Akateeminen Kirjakauppa Aki Luostarinen Aki Ollikainen Alan Gratch Alastalon salissa Albert Camus Aleksanteri Kovalainen Aleksis Kivi Alexander Stubb Algoth Untola Alivaltiosihteeri Altered Carbon Alvar Aalto amerikkalainen kirjallisuus Amos Oz Andrea van Dülmen Andrew Taylor André Brink Andy Weir Angels and Demons Anja Lampela Ann-Christin Antell Anna-Leena Härkönen Anne Hänninen Anne Leinonen Anneli Kanto Anneli Tikkanen-Rózsa Ann Heberlein Annukka Kolehmainen Antero Warelius antiikin Kreikka antiikki Antony Beevor Antti Autio Antti Eskola Antti Kylliäinen Antti Tuuri Anu Koivunen Anu Silfverberg apartheid Apteekki-sarja Argentiina Arja Palonen arkkitehtuuri Arne Nevanlinna Arto Häilä Arto Nyyssönen Arto Paasilinna Arto Rintala Arto Schroderus Arto Seppälä Arttu Tuominen Arturo Pérez-Reverte Arvid Järnefelt Arvo Turtiainen Asko Sahlberg Asser Korhonen Asta Leppä Ateena author interview autobiography autofiktio Aviador Bagdadin prinsessa Baudolino Bertrand Russell bestseller Bibliophilos Billy O'Shea biografia Bo Carpelan book book article book review books Bram Stoker Brasilia brasilialainen kirjallisuus Butša C. J. Sansom C. S. Lewis Caj Westerberg Carita Forsgren Carlo Emilio Gadda Charles Dickens Cicero Claes Andersson Claire Castillon Colin Duriez Colonia Finlandesa Dan Brown Daniel Defoe Daniyal Mueenuddin Dare Talvitie David Beckham David Lynch Da Vinci Code Deception Point dekkari Die Blechtrommel Digital Fortress Donald Trump Don Quijote Doris Lessing Dracula dystopia economy triller Edgar-palkinto Edgar Allan Poe Edgar Rice Burroughs Edith Södergran eduskunta Eeli Tolvanen Eero Kavasto Eero Marttinen Eeva-Kaarina Aronen Eeva-Liisa Manner Eeva Nikoskelainen Eeva Rohas Eija Hammarberg Eija Lappalainen Eija Reinikainen Einari Aaltonen Eino Leino Elias Lönnrot Elina Karjalainen Elina Ylivakeri elokuvat elämäkerrat elämäkerta elämätaitokirjallisuus Emil Nervander Englanti englantilainen kirjallisuus Enostone Ensio Lehtonen episodiromaani Erasmus Rotterdamilainen Erik Wahlström Erkki Jukarainen eskatologia Esko Valtaoja Espanja espanjalainen kaunokirjallisuus esseet Essi Tammimaa estetiikka Eveliina Talvitie F. M. Dostojevski fantasiakirjallisuus fantasy novel fantasy short stories fasismi feminismi filosofia Finlandia-palkinto Finncon Finnmark Frankenstein Frank McCourt Franz Kafka Friedrich Nietzsche galaktinen runousoppi Game of Thrones geokätköily George Lucas George R. R. Martin gospel gram dark fantasy Göran Hägg Günter Grass haastattelu Hain series Hanna-Riikka Kuisma Hanne Ørstavik Hannimari Heino Hannu-Pekka Björkman Hannu Luntiala Hannu Mäkelä Hannu Salama Hannu Väisänen Harri István Mäki Harri Raitis Harri Varpomaa Harry Potter series hartauskirjallisuus Haruki Murakami Hassan Blasim Heidi Liehu Heikki Aleksanteri Kovalainen Heikki Nevala Helena Sinervo Helene Bützov Helene Bützow helluntailiike Helmivyö Helsingin Sanomat Helsinki Henning Mankell Hercule Poirot high fantasy Hiidenkivi Hiljainen tyttö Hilja Mörsäri historialliset romaanit historiantutkimus holokausti Hugh Ambrose Hugh Laurie Hunajaa ja tomua Huonon vuoden päiväkirja Husein Muhammed huumori höyrypunk Ian McEwan ihminen ihmissyönti II maailmansota ikonikritiikki Ilkka Malmberg Ilkka Rekiaro Ilkka Remes Ilkka Äärelä Ilmestyskirja Ilona Nykyri Ilta-Sanomat I maailmansota Image Inkeri inkeriläiset Inkeri Pitkäranta In Other Rooms Other Wonders Invisible Irak IRC Irmeli Sallamo Iron Sky Isadora islam Islanti islantilainen kirjallisuus Israel Italia J. K. Rowling J. L. Runeberg J. M. Coetzee J. P. Koskinen J. P. Pulkkinen J. Pekka Mäkelä J. R. R. Tolkien J. S. Meresmaa Jaakko Juteini Jaakko Kankaanpää Jaakko Yli-Juonikas Jaana Kapari-Jatta Jaana Nikula Jaan Kross jalkapallo James Tiptree Jr. Prize Jane Austen Jane Austin Janne Saarikivi Janne Tarmio japanilainen kirjallisuus Jari Järvelä Jari Sarasvuo Jari Tervo Jarkko Tontti Jayne Anne Phillips Jeffrey Eugenides Jenni Linturi Jerusalem Joel Lehtonen Johanna Hulkko Johanna Rojola Johanna Sinisalo John Steinbeck John Vikström Jonathan Littell Jonathan Rabb Jorma Ojala Joseph Kanon José Saramago Jouko Vanhanen Jouni Inkala Juan Manuel Juha Hurme Juha Itkonen Juha Lehtonen Juha Mylläri Juhani Konkka Juhani Lindholm Juhani Niemi Juhani Seppänen Juha Raipola Juha Ruusuvuori Juha Seppälä Juha Siltala Jukka Kemppinen Jukka Koskelainen Jukka Mallinen Jukka Pakkanen Jukka Relander Jumala juoksu Juri Nummelin juristit Jussi K. Niemelä Jussi Katajala Jussi Talvi Jussi Vares Jyri Raivio Jyrki Hakapää Jyrki Iivonen Jyrki Katainen Jyrki Kiiskinen Jyrki Lappi-Seppälä Jyrki Lehtola Jyväskylä jännitysromaanit Jää jääkiekko Jörn Donner kaanon Kaari Utrio Kaarlo Bergbom Kadotetut Kadun Kukka Kaija Luttinen Kaiken käsikirja Kain Tapper Kaisa Huhtala Kajaani Kaleva Kalevala Kalevi Jäntin palkinto Kansalliskirjasto Kantaja Karatolla Kari Aronpuro Kari Enqvist Kari Hotakainen Kari Koski Karo Hämäläinen Katariina Kathryn Lindskoog Katja Kaukonen Katja Kärki Katri Alatalo Katri Helena Katriina Ranne Katri Naukari Katri Rauanjoki kauhuromantiikka Kazuo Ishiguro Keijo Leppänen kellopunk Kelmee Kersti Juva Kertomuksen vaarat Kharis kielilläpuhuminen kielioppi Kiiltomato.net Kimmo Jokinen kirja-arvostelu kirjailijahaastattelu kirjakauppa kirjallisuudentutkimus kirjallisuushistoria kirjallisuuskritiikin historia kirjallisuuskritiikki kirjallisuussosiologia kirjatraileri Kirjava kirjeet kirjoittamisoppaat kirkkohistoria Kirsi Piha Kirsti Ellilä Kirsti Mäkinen klassikko kolumnit kootut teokset Korean sota Korppinaiset kosmologia kotimainen kaunokirjallisuus koulu koulukirjat kreikkalainen mytologia Kreivi Lucanor ja Patronio kristilliset symbolit Kristina Carlson Kritiikin Uutiset Kuinka sydän pysäytetään Kullaa kulttuurihistoria kulttuurijournalismi kulttuurintutkimus Kun kyyhkyset katosivat Kurjat kustannustoiminta Kustannus Z kustantajaelämäkerrat Kustavi Kuusamo kyberpunk Kyllikki Villa käännöskirjallisuus Kökar L. Onerva Laeta Kalogridis Laila Hirvisaari Lalli Lapin sota Lappi Lars Levi Laestadius Latinalainen Amerikka Laura Gustafsson Laura Jänisniemi Laura Karttunen Laura Lahdensuu Laura Luotola Laurence Sterne Lauri Levola Lauri Rauhala Lavatähti ja kirjamies Leaves of Grass Leena Majander-Reenpää Leena Parkkinen Leena Vallisaari Leif Salmén Leila Tuure Leimatut lapset Leo Tolstoi Les Bienveillantes Les Miserables lestadiolaisuus Lewi Pethrus Lewis resa Liisa Keltikangas-Järvinen Liisa Laukkarinen Liisa Väisänen Like Kustannus lintubongaus literature literature article Lotta Toivanen Lumooja luontokuvaus Lustrum luterilaisuus lyriikka lähetystyö maaginen realismi maailmankirjallisuus Maamme kirja Maan pakolainen Maanpakolaisten planeetta Maarit Eronen Maarit Verronen Machado de Assis Magdalena Hai Maihinnousu Makeannälkä Mammutti Mamoud Manhattan-projekti Manillaköysi Mannerheim Marc-Antoine Mathieu Maria Carole Maria Laakso Maria Mäkelä Maria Peura Marikki Piirtola Mario Vargas Llosa Marisha Rasi-Koskinen Maritta Lintunen Marja Sevón Marja Wich Marjut Paulaharju Markku Aalto Markku Envall Markku Pääskynen Markku Soikkeli Marko A. Hautala Marko Hautala Marko Kilpi Marko Tapio Marko Vesterbacka Mark Twain Markus Jääskeläinen Martta Heikkilä Martti Anhava Martti Lindqvist Martti Luther Mary Shelley Matias Nurminen matkakirjallisuus Matthew Woodring Stover Matthias Grünewald Matti Brotherus Matti Mäkelä Matti Vanhanen merimiestarinat Meriromaani Merja Mäki metsä mielisairaala Mihail Bahtin Mihail Bulgakov Mikael Agricola Mika Tiirinen Mika Waltari Mikko Karppi Mikko Lahtinen Mikko Lehtonen Milla Peltonen Minerva Kustannus Minna Canth Minna Maijala Minna Rytisalo Minun Amerikkani Miquel de Cervantes Mirkka Rekola modernismi Mr. Smith muistelmat murretekstit Museovirasto musiikki Myyrä Mäkelän piiri naisasialiike naiskirjallisuus Narnia-sarja Narnia series narratologia Natasha Vilokkinen neromyytti Netflix Netotška Nezvanova Neuvostoliitto New York Niccólo Machiavelli Nicholas Nickleby Nick Vujicic Niemi Nimeä minut uudelleen Nina Honkanen Noam Chomsky Nobel-palkinto Nordbooks Norja norjalainen kirjallisuus Norsunhoitajien lapset novellit Ntamo nuorisotutkimus Nuori Voima nuortenkirja Näkymätön Nälkäpeli Nälkävuosi näytelmät Oili Suominen Olavi Peltonen Olli Jalonen Olli Löytty omaelämäkerta Onni Haapala Opettaja-lehti opettajat oppaat Orhan Pamuk ornitologia ortodoksit Osuuskumma Otava Otavan Kirjasto Outi Alm Outi Oja Owen Barfield Paavo Cajander Paavo Haavikko Paavo Lehtonen Paavo Lipponen Paavo Nurmi Paavo Väyrynen Paholaisen haarukka Paholaisen kirjeopisto Paikka vapaana Pajtim Statovci pakinat pakopelit Panu Rajala Panu Savolainen pappi Parnasso Pascal Mercier Pasi Ilmari Jääskeläinen Paul Auster Pauliina Haasjoki Peiliin piirretty nainen Pekka Haavisto Pekka Marjamäki Pekka Pesonen Pekka Seppänen Pekka Simojoki Pekka Tarkka Pelkokerroin Peltirumpu Pelé Pentti Haanpää Pentti Holappa perhekuvaukset Per Olof Enquist Pertti Koskinen Pertti Lassila Peter Bieri Peter Høeg Peter Pan Petri Tamminen Petri Vartiainen physics Pia Houni Pia Rendic Pirjo Toivanen Pirkanmaa Pirkka Valkama Pirkko Talvio-Jaatinen Planet of Exile Platon Plutarkhos podcast poetry poliisi politiikka Pori Porvoo Prahan kalmisto psykohistoria psykologia puheviestintä Pulitzer-palkinto Pulmu Kailamo Päivi Artikainen Raahe Raamattu Raija Nylander Raija Oranen Raimo Salminen Raimo Seppälä Raisa Porrasmaa rakkausromaanit Ranska ranskalainen kaunokirjallisuus rasismi Rauma Rautaveden risteilijät Rax Rinnekangas Reijo Mäki Reijo Toivanen religion Richard Morgan Ridley Scott Riikka Ala-Harja Riikka Pulkkinen Rikosromaani Ristin Voitto ristiretket Risto Isomäki Robert Harris Robert Walser romaanit Romeo ja Julia Romuluksen sielu Roope Lipasti Rosa Liksom Rosa Luxemburg Routasisarukset Runeberg-palkinto runot runousoppi ruotsalainen kaunokirjallisuus Ruotsi ruotsinsuomalaiset rutto Saara Henriksson Saara Kesävuori Saara Turunen Saatanalliset säkeet Sadan vuoden yksinäisyys Saddam sairaalaromaani Saksa Salaliitto salapoliisiromaani Salla Simukka Salman Rushdie Sami Heino Samuli Antila Samuli Björninen Samuli Paulaharju Sana-lehti Sanna Nyqvist Sanna Pernu Sanna Ravi Sara Saarela Sari Malkamäki sarjakuvat Sastamala Satakunnan Kansa Satakunnan Viikko satiiri Sattumuksia Brooklynissa Satu Ekman Satu Hlinovsky Sauli Niinistö science fiction Seinäjoki seksuaalisuus selkokirjat selkoromaani Sentimentaalinen matka Seppo Loponen Seppo Raudaskoski Silja Frangén Siltala Silvia Hosseini Simo Frangén Simon Sebag Montefiore Sini Helminen Siperia sisällissota Sithin kosto Sofia Tolstaja Sofi Oksanen sosiaalipsykologia sosiaalityö sotaromaanit spanish literature spefi spekulatiivinen fiktio Sphinx Spin Star Wars steampunk Stig-Björn Nyberg sukutarinat Sunkirja suomalainen kaunokirjallisuus suomalainen lastenkirjallisuus suomalainen lukeminen suomalainen runous suomalainen teatteri Suomalainen teatteri / Kansallisteatteri suomen kieli Suomen Kuvalehti suomentajat surutyö Susan Cain suuret kertomukset Suzanne Collins Sven Lidman Sweet Tooth Sydänraja sää Taavi Soininvaara taidehistoria taidekritiikki Taija Tuominen taiteen tutkimus Taivaan tuuliin Talo vaahteran alla Tammen Keltainen Kirjasto Tammi Tampere Tampereen yliopisto Taneli Junttila Tapani Sopanen Tapio Koivukari Tapio Meri Tarja Halonen Taru Kumara-Moisio Taru Sormusten Herrasta Taru Väyrynen Tarzan Tauno Pihl teknotrillerit teologia Teos Terhi Rannela Terhi Törmälehto Tero Liukkonen Tertti Lappalainen The Brooklyn Follies The Casual Vacancy The Fear Index The Hunger Games The Lost Symbol The Pacific The Second World War Theseuksen henki Tieto-Finlandia Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinto tietokirjallisuus tietokirjoittaminen Tiina Kartano Tiina Raevaara Timothy Zahn Titia Schuurman Toini Havu Tomas Tranströmer Tomi Huttunen Tommi Kinnunen Torsti Lehtinen trilleri Troikka TTKK Tuija Takala Tuire Malmstedt Tulen ja jään laulu Tuli&Savu Tuntematon sotilas Tuomas Kauko Tuomas Kyrö Tuomas Nevanlinna Tuomas Niskakangas Tuomas Vimma Turbator Turku Turun yliopisto Tuula Kojo Tuula Tuuva Tuulikki Valkonen TV-sarjat Tyhmyyden ylistys TYKS Tytti Rantanen työelämä Työmiehen vaimo Tähtien sota tähtitiede Tähtivaeltaja Täällä Pohjantähden alla Ukraina Ulla-Lena Lundberg Ulla Lempinen Ulvila Ulvilan Seutu Umberto Eco Unkari Uno Cygnaeus Uppo-Nalle urheilu Urho Kekkonen Urpu Strellman Ursa Ursula K. LeGuin USA uskonnollinen kirjallisuus uskonnollinen usko uskonto utopia vakoojaromaanit Valheet Valkoinen kääpiö Vanha-Ulvila Vanhan ruhtinaan rakkaus Vantaa Veera Antsalo Veijo Meri Veikko Huovinen Veikko Koivumäki Venetsia Venäjä venäläinen kirjallisuus Vesa Haapala Vesa Sisättö Via Merulanan sotkuinen tapaus Victor Hugo Vigdís Grímsdóttir Vihan hedelmät viikingit Viktor Jerofejev Ville-Juhani Sutinen Ville Hämäläinen Ville Keynäs Ville Lindgren Ville Tietäväinen Villi Länsi Virke virolainen kirjallisuus Virpi Hämeen-Anttila Voltaire Volter Kilpi Vuoden kristillinen kirja Väinö Linna Walt Whitman Warelia war history Wille Riekkinen William March William Shakespeare Winston Churchill writers WSOY WW I X-sukupolvi YA-kirjallisuus Yksin Marsissa Ylpeys ja ennakkoluulo yläaste Yrsa Sigurðardóttir Ystäviä ja vihollisia Yö ei saa tulla Zachris Topelius Äidin rukous Älä kysy yöltä ÄOL šaria
Follow VETUS Et NOVA on WordPress.com

Blogit.fi

Katso muita blogeja osoitteessa https://www.blogit.fi/

Dekkariviikko 10.-17.5.2019

Blog Stats

  • 94 911 hits

Pidä blogia WordPress.comissa.

Privacy & Cookies: This site uses cookies. By continuing to use this website, you agree to their use.
To find out more, including how to control cookies, see here: Cookie Policy
  • Seuraa Seurataan
    • VETUS Et NOVA
    • Already have a WordPress.com account? Log in now.
    • VETUS Et NOVA
    • Mukauta
    • Seuraa Seurataan
    • Kirjaudu
    • Kirjaudu sisään
    • Ilmoita sisällöstä
    • Näytä sivu lukijassa
    • Hallitse tilauksia
    • Pienennä tämä palkki
 

Ladataan kommentteja...