Avainsanat
C. S. Lewis, Colin Duriez, elämäkerta, fantasiakirjallisuus, J. R. R. Tolkien, Minerva Kustannus, Owen Barfield, Taru Sormusten Herrasta
Englantilaiskirjailijan suomalaiset vaikutteet
J. R. (Ronald) R. Tolkien (1892) oli Englannin sodanjälkeisen kirjallisuuden suurimpia nimiä. Suuren kirjailijan laajojen elämäkertojen joukkoon suomennettiin vuonna 2012 englantilaisen kirjoittajanColin Duriezin samana vuonna julkaisema suppea teos Legenda nimeltä J. R. R. Tolkien (Minerva). Vuonna 2014 ilmestyi Suomessa kirjailijan uusi elämäkerta, joka on kokonaan suomalaisten käsialaa. Tolkien – elämä ja teokset –elämäkerran (Avain 2014) takaa löytyvät kokeneet tietokirjailijat Juri Nummelin ja Vesa Sisättö.
Tolkien sai tuotantoonsa melkoisesti vaikutteita Suomesta. Hän oli erityisen kiinnostunut suomen kielestä ja Elias Lönnrotin Kalevalasta:
”Tolkienin kirjeet paljastavat hänen teoksistaan mielenkiintoisia seikkoja. Tolkienin rakkaus suomen kieleen toistuu lukuisissa kirjeissä läpi vuosikymmenten. Kirjeessään W. H. Audenille 7.6.1955 Tolkien kirjoittaa: ’Mainitsin suomen kielen, sillä se käynnisti tarinapuolen. Jokin Kalevalan tunnelmassa viehätti minua suunnattomasti, jopa Kirbyn kehnossa käännöksessä. Opin suomea vain sen verran, että kykenin kahlaamaan alkuperäisteosta läpi jonkin matkaa, hieman samaan tapaan kuin koulupoika Ovidiusta; lähinnä minua kiinnosti ottaa siitä vaikutteita ’omaan kieleeni’. Mutta tarustoni, josta siis [Taru Sormusten Herrasta -]trilogia on osa (loppu), sai alkunsa pyrkimyksestä muokata osaa Kalevalasta uuteen uskoon… ’”
Kalevalan vaikutus näkyy selvästi Tolkien luomien tarujen sisällöissä, ei pelkästään kielessä, kuten tutkijat ovat monesti painottaneet. Lisäksi Kalevala inspiroi kirjailijaa luomaan Englannille omaa mytologiaa. Mytologian muotoilu lienee ollut Tolkienin tärkein syy kirjoittaa laaja Silmarillion-teos. Suureksi vahingoksi tämä työ jäi loppujen lopuksi kirjailijalta kesken.
Tolkienin rakkaus suomen kieltä kohtaan näkyy myös hänen kirjeistään, joista on koottu teokseen Kirjeitä Joulupukilta (1976). Kirjeissä esiintyy muun muassa luolakarhuja, joiden nimet jopa alkutekstissä ovat suomenkielisiä: Karhu, Paksu ja Valkotukka.
On huomattavaa, että Tolkien ei pitänyt fantastisia kertomuksia varsinaisesti lastenkirjallisuutena, toisin kuin esimerkiksi Lewis Carroll (Liisa ihmemaassa) tai J. M. Barrie (Peter Pan). Fantasiakäsityksessään Tolkien oli sikäli vanhanaikainen, että hän suuntautui siinä muinaisten eeppisten kertomusten suuntaan. Tolkienin fantasiakäsitykseen vaikutti Kalevalan rinnalla ennen muuta Beowulf, Edda-runot sekä muut skandinaaviset eepokset.
Tolkienille erityisesti nimistö oli tärkeä luovuuden ja kehittelyn kohde. Vesa Sisättö huomauttaa, että Tolkienin luoma kielten ja nimien järjestelmä muuttui voimakkaasti koko hänen kirjallisen uransa ajan. Tolkienille ei ollut mitenkään epätavallista, että jonkin henkilön tai paikan nimi vaihtui useammin kuin viisi kertaa vuosikymmenien aikana sen vuoksi, että kirjailija kehitteli koko ajan kuvitteellisten kielten järjestelmäänsä.
Kieli myyttien heijastajana
I maailmansodan taisteluista hengissä selvinnyt Tolkien oli kielitieteilijä, joka oli intohimoisesti kiinnostunut kirjallisuudesta. Hän toimi pääosan työurastaan muinais- ja keskiajan englannin kielen professorina Oxfordin yliopistossa. Kirjallisuusharrastukseensa hän sai arvokasta tukea ennen muuta C. S. Lewisiltä, joka toimi Cambridgessa kirjallisuuden professorina. Säännölliset keskustelut uskovaisen Tolkienin kanssa vaikuttivat tärkeällä tavalla siihen, että myös Lewis kääntyi myöhemmin kristinuskoon.
Ronald Tolkien oli roomalaiskatolinen, toisin kuin vaimonsa Edith, joka oli anglikaanitaustainen. Koska roomalaiskatolinen kirkko ei voinut siunata Ronaldia avioliittoon anglikaanitytön kanssa, morsian suostui kääntymään katoliseksi.
Duriezin mukaan kirkko oli nuorelle Ronaldille kaikki kaikessa. Edith antoi Ronaldille periksi uskonasioissa mutta ajoi tahtonsa läpi asuntoon ja asuinpaikkaan liittyvissä kysymyksissä.
Tolkien harrasti vanhoja kieliä muistakin syistä. Hän ajatteli vanhan kielen heijastavan ainutkertaisella tavalla uskonnollista mytologiaa. Kielentutkijaa kiinnostivat ne mekanismit, joilla kieli siirtää myyttisiä sisältöjä tulevien sukupolvien lukijoille.
Myyttioppi oli Tolkienin kirjallisuuskäsityksessä tärkeä lähtökohta. Hän ei lukenut Raamatun kertomuksia koskaan samanlaisina myytteinä kuin esimerkiksi Kalevalan tai Edda-runojen eeppisiä kertomuksia. Tolkienille raamatulliset kertomukset sisälsivät jumalallisia myyttejä ja Lönnrotin tarinat pelkästään inhimillisiä myyttejä. Tolkienin mielestä jumalallinen myytti on totta, vaikka vaikuttaa uskomukselta. Sen sijaan inhimillinen myytti on pelkkää legendaa vailla suurempaa totuusarvoa.
Lisäksi Tolkien arvosti vanhaa maailmankuvaa, jota hän piti yhtenäisempänä kuin aikalaistensa pirstoutuneita maailmankatsomuksia. Tolkienin mielestä muinaisina aikoina kieli ja ajattelu eivät olleet vielä eriytyneet maailmassa toimimisesta. Muinaisia kertojia kiinnostivat enemmän tarinoiden merkitykset kuin niiden sisältämät allegoriat eli vertauskuvat. Muinaisteksteissä esimerkiksi ero konkreettisen ja kuvaannollisen kielen välillä oli paljon pienempi kuin 1900-luvun kirjallisuudessa. Tolkien oli omaksunut tämän käsityksen kirjallisuudentutkija Owen Barfieldiltä, joka oli C. S. Lewisin läheinen ystävä.
Kalevala vaikutti Tolkienin kirjailijantyöhön jo varhaisessa vaiheessa. Hän kirjoitti jo opiskeluaikoinaan Kullervon tarinasta oman versionsa, joka ilmestyi vuosikymmenien kuluttua Silmarillionissa (koottu postuumisti 1977) ilmeikkäänä tragediana lohikäärmeensurmaaja Tùrin Turambarista. Lisäksi Tolkien sepitti kaksi täysin keinotekoista kieltä Sormusten Herraan haltiakieliksi. Näistä toisen sanastoon ja rakenteisiin suomen kieli vaikutti merkittävästi.
Tolkien on vauhdittanut fantasiakirjallisuuden uutta aaltoa Suomessa. Vesa Sisättö listaa koko joukon parinkymmenen viime vuoden aikana ilmestyneitä suomalaisia fantasiaromaaneja, joissa on näkyvissä enemmän tai vähemmän vaikutteita Tolkienin tuotannosta. Kalevala, Tolkienin tuotanto ja Suomen uudet fantasiaromaanit muodostavat tietynlaisen jatkumon, jonka toista päätä ei vielä näy. Jatkumo saattaa saada myöhemmin jatkoa Kalevalan uudelleen inspiroimista kotimaisista kaunokirjoista.
K i r j a l l i s u u s :
Humprey Carpenter: J. R. R. Tolkien: Elämäkerta. Suom. Vesa Sisättö. Nemo 1998.
Colin Duriez: Legenda nimeltä J. R. R. Tolkien. Suom. Jere Saarainen. Minerva 2012.
Juri Nummelin & Vesa Sisättö: Tolkien – elämä ja teokset. Avain 2014.
