VETUS Et NOVA

~ Artikkeleita ja arvosteluja uusista ja vanhoista kirjoista

VETUS Et NOVA

Tag Archives: Johanna Sinisalo

Ylväs kummitustarina sateenkaariperheen kotipiiristä

Nostot

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

book review, fantasiakirjallisuus, fantasy novel, Johanna Sinisalo, kauhuromantiikka, Spin, suomalainen kaunokirjallisuus

Johanna Sinisalo. Kuva: TS / Ari-Matti Ruuska.

Johanna Sinisalo: Vieraat. Karisto 2020. 448 s.

Johanna Sinisalon Vieraat (Karisto, 2020) voitti Kariston suuren kauhuromaanikilpailun keväällä 2019. Kauhu onkin tunnetulle fantasia- ja scifi-kirjailijalle uusi aluevaltaus.

Sinisalo on kirjoittanut monta dystopiakuvausta ihmisen kyvyttömyydestä hallita luontoa. Esimerkiksi Enkelten verta -romaani (2011) havainnollistaa koskettavasti tilannetta, jossa mehiläiset ovat kadonneet maapallolta. Scifi-seikkailussa Renaten tarina (2018) ihminen onnistuu jopa tuhoamaan koko maapallon ekosysteemin ydinaseilla.

Vieraat liikkuu tamperelaisissa ympyröissä. Sinisalon aiheena on tällä kertaa perheensisäiset jännitteet, jotka kehittyvät ja kasvavat, kun kiireiset ja moneen suuntaan tahkoavat vanhemmat eivät oikein opi tuntemaan lapsiaan kunnolla. 

Kirjailija hämmentää, kiehtoo ja tempaa mukaansa.

KUVAUKSEN KESKIÖSSÄ on sateenkaariperhe, jonka ytimenä ovat Masterchef-kilpailijana tunnetuksi tullut kahvilayrittäjä Essi ja hänen kotona työskentelevä kirjanpitäjäpuolisonsa Siiri. Lisäksi heillä on kaksi lasta, kuusivuotias Sissi ja kaksivuotias Luukas. 

Kuopuksen puhumattomuus tuo vanhemmille harmaita hiuksia. Sitten Sissi viiltelee itseään päiväkodissa. Selviää, että hänellä on vanhempiakin haavoja. Sissin ajatuksia luettuaan lukija tietää kotvan kuluttua syyn, toisin kuin huolestuneet vanhemmat. Vanhempiensa hämmentyessä yhä enemmän Siiri löytää oudon yhteyden puhumattomaan veljeensä.

Kertojana ovat vuorotellen Essi, Siiri ja Sissi. Toisinaan näyttämölle astuu myös Sissin ja Luukkaan biologinen Ville-isä, joka joko lähettelee naisille sähköpostia tai poikkeaa vierailulle. 

Sinisalo hämmentää, kiehtoo ja tempaa mukaansa, kuten ennenkin. 

Suolistobakteerit saavat romaanissa hyvin tärkeän roolin. Nimeääpä Sissi oman bakteerikantansa Flooraksi, johon suhtautuminen tuottaa päänvaivaa erityisesti Essi-äidille.  

Jokaisessa ihmisessä on kilogrammoja painava massa suolistobakteereja, joilla on tärkeä tehtävä paitsi ihmisen ruoansulatuksen, myös aivotoiminnan kannalta. Pari vuotta sitten osoitettiin, että suolistobakteerit tuottavat välittäjäaineita suoraan aivojen käyttöön. Eli kärjistetysti sanottuna: se, mitä syöt, vaikuttaa suoraan siihen, mitä ajattelet.

Tarinana Vieraat on moniulotteinen ja rönsyilee moneen suuntaan. Pahuus on lähellä jokaista romaanihenkilöä, kuin käden ulottuvilla.

Sinisalo hallitsee hyvin näkökulmatekniikan ja pystyy eläytymään erilaisten hahmojensa havaintoihin ja ajatuksiin. Tarina etenee sujuvasti ja jännittävästi. Lopputulema on psykologisen kauhun tiivistymä, joka kietoo lukijan otteeseensa kuin luja hämähäkinverkko.

Tutuista paikoista löytyvä kauhu kasvaa pikkuhiljaa.

VIERAAT käsittelee sateenkaariperheen arkea ja perhedynamiikkaa varsin onnistuneesti. Romaanin monet kerrokset on pakattu tiiviiksi paketiksi, jota availee mielellään. 

Sinisalo on kirjoittanut koko uransa arkitodellisuuden ulkopuolella olevista elementeistä. Niin myös Vieraissa. Psykologisessa kauhussa ei ole varsinaisia hirviöitä. Kauhu kasvaa pikkuhiljaa kuin hidas crescendo. 

Oikeastaan kammottavinta Sinisalon kerronnassa on se, että kauhuelementit eivät ole mitenkään kaukaisia, vaan löytyvät ennestään tutuista pelon aiheista. 

Niitä sopivasti yhdistelemällä syntyy synkkiä ja hirvittäviä mielikuvia. Essi ja Siiri ovat epätietoisia siitä, ovatko heidän lapsensa alttiita henkivoimille vai vaikuttaako heihin jokin muu, arkijärjellä käsitettävämpi voima.

Sinisalon pitkäaikainen kiinnostus biologiaan näkyy Vieraat-romaanissa. Kirjailija metsästää vimmatusti ihmisen eläimellisyyttä, jota biologia ohjaa. 

Kenties sitä vasten projisoituu se, mikä ihmisessä on juuri inhimillistä.

Vieraat on ennen muuta Sissin kehitystarina. Hän on kuusivuotiaaksi turhan varhaiskypsä ja siksi epäuskottava kertoja. Myös Luukkaalle tapahtuu paljon, mutta tyttöhenkilö vie tässä selvästi voiton. Hän löytää kuin löytääkin kiintoisan tavan kommunikoida Luukkaan kanssa ja opettaa tätä puhumaan. Aikuisten kohtalona on supistua statisteiksi ja dynaamisten lapsien seuraajiksi.

Onko lapsi tabula rasa, tyhjä taulu, vai jo valmiiksi pahuuden ”siementen” kyllästämä? Sissi tekee moraalisesti kyseenalaisia tekoja eikä koe niitä pahoiksi, ennen kuin joku muu opettaa hänelle ne pahoiksi.

”Mulla on hirveän kurja olla, koska äiti ja Siiri höösää siihen tyyliin että mä oon tehnyt semmoisia asioita että äiti ja Siiri ja Luukas ja Lellu ja kaikki on nyt vaikka kuinka pahassa pulassa, ja mun on mentävä sille psykologille ja voi tulla lastensuojelua, ja se voi meinata sitä että joutuu pois kotoa, johonkin laitokseen tai vieraaseen perheeseen, ja enhän mä semmosta yhtään halua.”

Vieraiden eetoksen mukaan ennakko-oletukset tekevät kommunikaatiosta vaikeaa. Aikuisten romaanihenkilöiden on vaikea keskustella niin toistensa kuin lastensa kanssa. Puhumattakaan kommunikaatiosta suolistobakteerien kanssa!

Lapsilta tämäkin homma sujuu paremmin ja voisimmeko sanoa – luontevammin.  

Arvostelu on julkaistu Spin-lehdessä 2/2020.

Johanna Sinisalon pitkä tie Kuun pimeälle puolelle

06 tiistai Mar 2018

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

book review, elokuvat, Finncon, Iron Sky, Johanna Sinisalo, science fiction, spefi, Voltaire

Renate-Richter-iron-sky-30371089-2048-854
Johanna Sinisalo: Renaten tarina. Johnny Kniga 2018. 358 s. 

 

”EN TIEDÄ, kuka muistiinpanojani tulee lukemaan. En halua olla niin dramaattinen, että kuvittelisin avaruuden muukalaisten löytävän ja tulkitsevan tekstiäni tuhansia vuosia sen jälkeen, kun olemme jo kaikki mennyttä. Luultavasti tiedostoni päätyy lähinnä Obin huviksi. Tai kenties järkytykseksi.” (s. 13)

Johanna Sinisalon (s. 1958) uusin romaani Renaten tarina pohjaa Iron Sky I -elokuvaan, jonka käsikirjoitustiimin johtaja Sinisalo oli ennen työn siirtymistä amerikkalaisille. Elokuvan ilmestyttyä 2012 Sinisalolta kysyttiin, voisiko hän tehdä aiheesta myös romaanin.

– En tosiaan, kirjailija oli tiuskaissut väsyneenä ja kyllästyneenä. Myöhemmin kysyttiin uudelleen, sama vastaus.

Sittemmin Sinisalon ajatukset romaanin suhteen muuttuivat toisiksi. Hän julkaisi romaanin ensin ranskaksi nimellä Le Reich de la Lune (Kuun valtakunta). Myös saksankielinen romaani on jo painovalmis, mutta sen julkaisu Saksassa odottaa Iron Sky II -elokuvan ensi-iltaa (tammikuussa 2019).

Sinisalo lähti tutkimaan yhteiskuntaa kannattelevia valheita, propagandaa, indoktrinaatiota ja valtarakenteita.

Suomeksi romaani ilmestyi elokuun puolivälissä. Renaten tarina perustuu Iron Skyn käsikirjoituksen varhaisiin versioihin ja Sinisalon tekemään massiiviseen taustatyöhön.
– Varsinainen kirjoitustyö nieli kolme vuotta, Sinisalo kommentoi heinäkuussa Iron Sky -faneille Turun Finnconissa.

Jarmo Puskala keksi pähkähullun alkuperäisidean kuunatseista, ja Star Wreckillä kunnostautuneet tamperelaisteekkarit rekrytoivat Sinisalon tekemään ideaa isommaksi. Renaten tarina on ”Iron Sky Writer’s Cut”. Kun Iron Sky I on jäävuoren huippu, Renaten tarina liikkuu suurimmaksi osaksi pinnan alla.

 

ELOKUVAN tarinakehyksestä käyttämättä jäänyt materiaali käsitteli muun muassa sitä, millaista voisi olla syntyä salaisessa kuulinnakkeessa ja elää yhden ideologian kuplassa koko lapsuusaika. Tämän rinnalla Sinisalo lähti tutkimaan ja erittelemään yhteiskuntaa kannattelevia valheita, propagandaa, indoktrinaatiota ja valtarakenteita. Kirjailijaa ovat ennenkin kiinnostaneet sekä ihmisten väliset valtarakenteet että ihmisen ja luonnon välinen suhde.

Iron Sky I sijoittuu vuoteen 2018 ja Iron Sky II vuoteen 2038. Renaten tarinan nykyaika puolestaan on vuosi 2047, jolloin Iron Sky III saattaa sekin olla jo takanapäin. Tuolloin Renate on 52-vuotias aikuinen. Sodasta on kulunut vajaat 30 vuotta. Kuun siirtokuntaa johtava Renate päättää kirjoittaa kokemuksistaan päiväkirjan, omaelämäkerran, tilinteon.

Renate on jäänyt yksin Jamesinsa ja valtavan pakolaisjoukon kanssa ja joutunut suunnittelemaan kolossaalisen pakolaisleirin Kuuhun. Schwarze Sonnen uudeksi nimeksi on tullut Neomenia, Uusi kuu.

Renaten tarina sisältää Renate Richterin päiväkirjamerkintöjä yli 300 sivua. Ne valaisevat kuusiirtokunnan elämänmenoa ja kansallissosialistista ideologiaa, josta natsit eivät luovu mistään hinnasta.

Renatella on jo lapsena haave matkustaa Maahan käännyttämään natsien vihamiehiä natsiaatteen taakse. Kuten Iron Sky I -elokuvassa, natsivakoojien joukkue lähetetään Renate mukanaan Maahan hakemaan uutta teknologiaa, jolla viimeisteltäisiin Maan tuhoamiseksi valmistetut superaseet.

Seurauksena syttyy sota, ja tuhannet kuolevat Maassa ja Kuussa.

Maassa ei kuitenkaan kaikki ole kuulaisten silmin niin kuin piti olla. Maan ihmiset elävät sellaisessa yltäkylläisyydessä, että Renate menee sekaisin. Sitten Renate törmää kiintoisiin miehiin ja naisiin – ja menee sekaisin niistäkin.

ironsky

Romaanin alussa Renate uneksii vesisateesta.

Kuussa vesi on kultaa arvokkaampaa. Unessa Renaten yläpuolella on avoin taivas. Se on mittaamattoman arvokas sille, joka on varttunut kupolien alla ja tunneleiden sisällä.

Renate herää veteen, joka tippuu hänen kasvoilleen kallion raosta. Tunteeseen sekoittuu myös surua siksi, että Renate tietää Kuun olevan vaaraksi siellä asuville. Vaara kasvaa suhteessa aikaan, mitä pitempään Kuussa asuu.

”Avasin silmäni. Ylläni oli kivinen katto. Se tuntui riippuvan vain muutaman vaaksan päässä kasvoistani. Pettymys sekoittui kauhuun. Äkillinen ahtauden tunne iski minua nyrkillä vatsaan ja salpasi hengitykseni. Tunsin makaavani sängyn sijasta ruumisarkussa. Tietyllä tavalla tietysti makasinkin, valtavassa kivisessä ruumisarkussa joka kiiti avaruudessa.” (s. 9)

Kuun asukkaiden vihollisista tärkeimpiä on kuutomu, äärimmäisen teräväkiteinen ja hienojakoinen pöly, joka turmelee laitteet ja koneet ja sairastuttaa ihmiset keuhkosairauksiin. Kuun asukkaat saavat asiaan helpotusta sodan jälkeisen pakolaistulvan myötä. Pakolaisilla on mukanaan mikroaaltotekniikkaa, jolla saadaan viimein estettyä tehokkaasti kuutomun kulkeutuminen ilmalukoista asuin- ja työtiloihin.

Kuun asukkaiden vihollisista tärkeimpiä on kuutomu, joka turmelee laitteet ja koneet ja sairastuttaa ihmiset keuhkosairauksiin.

Renate muistelee lapsuuttaan Kuussa hartaasti ja rakkaudella. Päiväkirjan ensimmäisellä sivulla Renate on kuusivuotias syntymäpäiväsankari vuonna 2001. Renaten syntymäpäivä on sama, jolloin Hitler aikoinaan käski polttaa epäsaksalaiset kirjat.

Kuunatsit opettavat lapsilleen asiat oikein päin. Lapset totutetaan Maan painovoimaan käyttämällä gravitaatiogeneraattoreita. Tälläkin valmistaudutaan invaasioon Maan pinnalle, jottei hyökkääjien voimat lopu saman tien astuttaessa Maan kamaralle.

Kuun erikoisin paikka on Valhalla Garten, jonne kuolemansairaat vanhukset ja ihmiset kootaan. Renaten parhaan ystävän Anneliesen mummo saa paikan tästä saattohoitokodista. Myöhemmin sinne lähetetään myös Renaten lähipiiriä.

Ensimmäinen kirja, jonka Renate lukee lapsena mikrofilmiltä, on Pikku Heidi (1880). Klassinen tarina kasvaa nuoren tytön mielikuvituksessa koskettavaksi vertauskuvaksi kuunatseista, jotka ovat joutuneet hylättyinä muuttamaan normi-ihmisten yhteisöjen ulkopuolelle.

Renate lukee sveitsiläistä satua vinoon siksi, että hän ei ymmärrä kaikkia sanoja. Esimerkiksi tarinan kannalta tärkeät sanat kuin tuuli, vuohi, pensas ja juusto eivät aukea Kuun tytölle ollenkaan. Ja kun tarinan jatko-osassa Heidi osaa käyttää oppiaan (1881) puhutaan jostain Jumalasta, Renaten äiti selittää sen Hitlerin vertauskuvaksi!

Keski-ikäinen Renate suhtautuu elämään ja kuolemaan kaikenkokeneella otteella. Hänen miehensä James on kuollut, ja Renate kokee kaikennielevää yksinäisyyttä. Hän on ainoa elossa oleva siltaihminen – eli ihminen, joka on oleskellut ennen sotaa sekä Kuussa että Maassa. Kuun johtajana Renatella ei ole paljon ystäviä. Kuussa syntyneet pitävät häntä maatiaisena (Maan asukkaana) ja Maassa syntyneet taas täysverisenä kuulaisena.

Renaten silmäterä on hänen aikuinen tyttärensä Obi. Renate ei kuitenkaan kirjoita päiväkirjaansa varsinaisesti tytärtään varten. Hän nimeää päiväkirjan Kittyksi (kuin Anne Frank) ja kirjoittaa kirjalle suoraan. Renaten suhde omiin vanhempiinsa on kompleksinen: hän kaipaa äitiään kovasti, mutta isää ei. Isä on Renaten muistoissa karkea valehtelija, jota hän ei muistele lämmöllä.

Renate tutkii 40 vuotta vanhoja muistiinpanojaan ihmetellen, kuinka paljon hän onkaan unohtanut lapsuutensa vaikeuksista. Kuulaisenkin aivot ovat armeliaat ja siivilöivät muistoista pois vastenmielisiä juttuja.

Renate käyttää hyväkseen lukuisia historian materiaaleja, joita hän on itse aikuisena laatinut Kuun koululaisia varten. Niihin kuuluu sotahistorian oppiaineisto Operaatio Perhosesta, joka on natsien tuhatvuotisen valtakunnan vaihtoehto, suunnitelma B.

Renaten lapsuus oikeastaan päättyy siihen hetkeen, kun hänestä tehdään Mondjugendunterführerin eli kuunatsien lasten opettaja. Edellinen opettaja oli vanha mies, jolla oli todettu kasvain. Hänkin sai lähteä pikavauhtia Valhalla Gardeniin!

iron-sky-2012-001-swastika-spaceship (1)

TARPEEKSI hullu idea vetää vakavaksi. Renaten tarina on jotain kunnon seikkailuromaanin ja romanttisen tyttöromaanin välimaastosta. Scifi on romaanissa kolmannella sijalla. Sinisalon teos on kelpo kirja elokuvasta, jonka slapstick-huumori jakoi mielipiteet kaikilla mantereilla.

Hieman mietityttää, miksi Sinisalo on lähtenyt tekemään vakavasävyistä kaunokirjaa pähkähullusta parodiasta.

Kenties Iron Sky alkoi vuosia sitten Sinisalonkin mielessä parodiana, vitsinä, kunnon herjana tms. Myöhemmin perehdyttyään tarkemmin Renaten ja kumppaneiden taustoihin sekä kuunatsien oloihin ja historiaan kirjailijaa on alkanut houkuttaa tehdä aiheestaan ja henkilöistään kunnon kaunokirjallisuutta.

Miksi Sinisalo on lähtenyt tekemään vakavasävyistä kaunokirjaa pähkähullusta parodiasta?

Ei siis enää kieli poskella, vaan pohjamutia myöten.

Näin ollen Iron Sky -fanille Renaten tarina on aarreaitta. Teoksesta löytyy laajoja historiankirjoituksia esimerkiksi Kuun asuttamisen vaiheista II maailmansodan jälkeisinä vuosina.

Kuunatsien historia esitellään johdonmukaisena. Kuusta tulee romaanissa omavarainen 1949, jolloin viimeiset natsit muuttavat Etelämantereelta Kuuhun. Myöhemmin kuunatsit rakentavat helium-3-kaivoksia, joista löytyy energiaa suunnattomia määriä.

Olojen vakiinnuttua kuunatsit alkavat suunnitella kostoretkeä. Paluusuunnitelma on aikaansa odottava revanssi, kuin Kristuksen toinen tulemus tai Imperiumin vastaisku.

Tottuneena scifi-kirjailijana Sinisalo pudottelee futuristisia yksityiskohtia lukijan eteen tottuneesti kuin sanavalmis huutokauppameklari. Hän kansoittaa Kuun yli- ja ali-ihmisillä, joista jälkimmäiset työskentelevät käsityöverstaissa syvällä kuunpinnan alla ja näkyvät varsinaisille Kuun asukkaille harvoin.

Sinisalo syventyy kuunatsien elämänmenoon intohimoisesti, tunnontarkasti ja järjestelmällisesti. Olisiko pienempi intensiteetti riittänyt?

Vaikka Renaten tarinan vakavat sävyt rikkovat Iron Skyn hirtehistä tyyliä, osaa Sinisalokin ironisoida ja kyseenalaistaa, jopa naureskella. Keskeisimmät ironian piikit osoittavat samaan suuntaan kuin elokuvassakin eli USA:n hallintoon, jossa riittää aineksia satiiriin.

Kirjailija tosin sanoi Finnconissa, että Donald Trumpin päästyä USA:n presidentiksi oli ollut vaikea keksiä niin mielikuvituksellista parodiaa jenkkivaltion hallinnosta, etteikö reaaliuutisointi olisi ampunut sitä saman tien alas teränsä menettäneenä!

dtrump

RENATEN tarinaa sävyttää koko ajan kirjailijan sitkeä tendenssi saarnata luonnonvarojen tuhlausta ja kapitalistista asennetta vastaan. Viisikymppisenä Renate huomaa olevansa kuolemansairas. Kuutomu on tehnyt tehtävänsä keuhkoissa.

Vanhana häntä ei enää miellytä kaaosteoria siten kuin nuorena. Henkisesti kypsynyt nainen haluaa ajatella koruttomasti, yksinkertaisesti ja tasapainoisesti sekä uskoa järjen voittoon tunteesta.

Renaten tarinan luontopuhe alkaa oikeastaan jo kuulinnakkeen kuvauksessa. Schwarze Sonne on elinkelpoinen ihmisille pitkälti yksinkertaistetun ekosysteeminsä ansiosta. Kuulaisten ruokavalio on yksinkertainen ja askeettinen. He viljelevät ainoastaan klorellalevää, hamppua ja lehtikaalia. Sinisalo kuvaa kunnianhimoisesti ravintoarvoja ja sitä, miten lapsi Maan ulkopuolella kokee maatiaislapselle itsestään selviä luonnollisia asioita.

Myöhemmin Maassa Renate ihmettelee avoimesti ja hartaasti monia maatiaisten kerskakulutuksen ilmentymiä. Maan asukkaat ovat lisäksi niin kiireisiä, ettei heillä ole aikaa pysähtyä edes ruokailemaan rauhassa. Pikaruokakulttuurin tuotteina syntyy valtavia määriä roskia.

Luonto on ollut Sinisalolle tärkeä aihe aikaisemminkin, jopa lähtien esikoisromaanista Ennen päivänlaskua ei voi.

Erityisen pöyristynyt Renate on muoviteollisuudesta:

”Kallisarvoisesta, valtavalla vaivalla kivimassojen syövereistä ja meren pohjasta lypsetystä, muinoin kuolleista eläimistä ja kasveista vuosimiljoonien kuluessa muodostuneesta, hankalasti ja ympäristöä turmelevasti jatkojalostetusta raaka-aineesta tehtiin tavaraa, joka oli tarkoitettu vain pois heitettäväksi.” (s. 35)

Puhuessaan Renaten suulla esimerkiksi öljyn jatkojalostuksen mielettömyydestä kirjailijan oma kriittinen ääni on vahva. Pointit liittyvät Sinisalon vuosikymmeniä kestäneeseen ympäristökritiikkiin. Renate toteaa yksikantaan, että maatiaiset olisivat voineet oppia ympäristö- ja energia-asioissa paljon kuulaisilta. Niin – elleivät nämä olisi olleet kostonhimoisia natseja.

Luonto on ollut itse asiassa Sinisalolle hyvin tärkeä kuvauskohde aikaisemminkin, jopa lähtien hänen esikoisromaanistaan Ennen päivänlaskua ei voi. Renate katselee Maapalloa kuin kirjailija aikoinaan Australian ja Uuden-Seelannin neitseellistä luontoa. Länsimaisen ihmisen kuluttajapainotteiset elämäntavat, veden ja luonnonvarojen tuhlaus ja saasteet lyövät molempia silmille kuin ruoska.

Niinpä Sinisalo leipoo Renatesta kaltaisensa ympäristöaktivistin, joka antaa sanan säilän heilua ihmisten ymmärtämättömyydelle.

Renaten tarinan tempo vaihtelee selvästi. Teos alkaa hitaasti lapsuuskokemuksilla. Tapahtumat kiihtyvät kunnon vauhtiin, kun Renatesta on tullut opettaja ja Maa-seikkailu alkaa.

Kirjailija käyttää satiiria ihmiskuvauksessa tämän tästä. Usein kertojan pointtina on se, kuinka tyhmästi ihmiset yrittävät toisiaan sumuttaa – tai uskovat toisen sumutuksen. Tässä Sinisalo painii todella raskaassa sarjassa. Yksi keskeinen vertauskohde on Voltairen klassikko Candide (1759).

renate-richter-1920x1080-26580

SINISALO lähtee henkilökuvauksessa eri linjoille elokuvaohjaaja Timo Vuorensolan kanssa. Eniten ero näkyy Renaten hahmossa, joka elokuvassa on seksisymbolinen ja kirjassa taas tylsä, harmaa hahmo, joka ei kerää miesten katseita (paitsi Adlerin). Kirjallisen Renaten sukupuolisuudessa myös lesbous on mukana selvästi.

Henkilökuvauksen avainsana on indoktrinaatio. Renaten on pakko myöntää tulleensa vahvasti indoktrinoiduksi. Onko hän pettynyt? Eipä oikeastaan, ainakaan ensin. Kyllä hän opettajana ymmärtää yksioppisuuden merkityksen päälle. Historian huonoimmilta asioilta tekee kenen tahansa mieli ummistaa silmänsä. Toisaalta Renate ymmärtää, että Kuussa on ollut syytä viljellä vahvaa propagandaa.

Kostoretkessä ei ole järkeä, mutta tunnetta – sitä riittää!

Yksi syy käyttää propagandaa on vallanhimo. Se ajaa Renatelle tuttuja ihmisiä mielettömiin tekoihin. Kuunatsit suunnittelevat kostoa bolsevikeille, kapitalisteille ja aasialaisille, jotka natsien sijasta nyt hallitsevat Maassa. Tällaisessa kostoretkessä ei ole järkeä, mutta tunnetta – sitä riittää!

Maassa Renatea odottaa täydellinen kulttuurishokki. Ihmiset elävät käsittämättömässä yltäkylläisyydessä, toisin kuin kuunatseille on opetettu.

Kirjoittaako Sinisalo nykypäivän johtajista tai johtamismenetelmistä? Kuin vastauksena tähän Klaus ottaa Maahan mukaan Hakenkreuzigung- eli hakaristeytyskoneen, jonka äänellä pitäisi pystyä aivopesemään kuulijoita. Ensin kone tuntuu toimivan moitteettomasti, mutta sitten Renate ja Klaus huomaavat ongelman. Maan ihmiset näyttelevät vaikutusta!

Romaanin toisen osan alussa astronautti James Washington saapuu Maasta sekoittamaan kuulinnakkeen – ja Renaten – elämänmenon:
”Elämäni oli mullistunut jo Klausin kosinnasta, mutta vangin saapuminen muutti sen kuin oudoksi uneksi. En saanut ajatuksiani irti muukalaisesta. Mitä kaikkea hän olisi voinut minulle kertoa?” (s. 121)

Renatella riittää häkellyttäviä hetkiä tämän tästä. Yksi ironisimmista on, kun Klaus Adler lyö hänelle käteen kansallissosialistisen sukupuolielämän käsikirjan. Hän on ilmeisesti itse opiskellut käsikirjan kannesta kanteen. Kuten arvata saattaa, Schwarze Sonnessa miehet ovat kaikessa naisten edellä.

Eli kyllä tätä kirjaa on tehty myös vahvassa #metoo-hengessä!

Renaten tarina on värikäs kertomus, josta tihkuu läpi alituinen hermostuneisuus ja angsti.  Sinisalo pohtii Renaten suulla arkipäivän politiikkaa, geopolitiikkaa, mediaa, muotia ja koulutusta.

iron-sky-walkyr1

Kuunatsien yhdyskunnassa kaikki valjastetaan koston tarkoitusta varten. Kuunatsien kostoiskun valmistelu vie kuitenkin mehut siltä tärkeimmältä eli yhteiskunnan kehittämiseltä. Esimerkiksi digitaalinen vallankumous ei kosketa Kuun asukkaita. He vain ihmettelevät, miksi maatiaisilta siepatut TV- ja radiolähetykset muuttuvat yhtäkkiä kryptisemmiksi avata. Kun James Washington tulee käymään, hänen älypuhelimensa herättää syystä ihmetystä.

Lähtiessään 2018 Maata valloittamaan kuunatseja odottaa vihollinen, joka on tottunut tietokoneisiinsa ja älypuhelimiinsa. Maan päällä Renate tajuaa, että Schwarze Sonne on kaukana ihanteesta, johon hän uskoi. Havahduttavaa on toisaalta sekin, ettei Maakaan ole paratiisi.

Vaihtoehtoinen historia saa täyden merkityksen: natsipropaganda laittaa tositapahtumat kirkastamaan järjestelmää. Indoktrinoinnissa kuunatsit ja Maan kapitalistit ovat samanlaisia, yhtä oppineita.

Sinisalo onnistuu uskottelemaan, kuinka inhimillisiä natsit ovat karmeassa projektissaan. Historiankirjoitus on voittajien, toivotti jo Churchill. Natsit vaikuttavat tiettyyn pisteeseen asti jopa onnellisilta. Renaten tarina on oikeastaan Renaten historia, hänen tulkintansa tapahtumien kulusta ja kausaliteettisuhteista. Tässä vaihtoehtoisessa historiassa Barack Obamasta ei tullut Yhdysvaltain presidenttiä vuonna 2008, vaan Sarah Palinista.

Sinisalo korostaa reaalimaailman heikkouksia ja itsestäänselvyyksiä. Natsismi kääntyy romaanissa naurettavaksi suhteessa yhteisöönsä, joka on vienyt periaatteensa äärimmäisyyteen, vaikka elää epäinhimillisissä oloissa. Samaan tyhmyyteen taisivat oikeatkin natsit sortua.

Maan pieneliöt ovat synekdokee planeetan satumaisesta faunasta, floorasta, vesistöistä ja ilmastosta.

Miten voidaan palauttaa historia, jos ei ole tietoja, arkistoja ja keskustelua? Silloin myytit ja legendat leviävät kuin rikkaruoho.

Kuunatsit pitävät Hitleriä hienona humanistina, jopa pyhimyksenä. Se, että hieno ihminen ajettiin itsemurhaan 1945, ajaa kuunatseja omassa projektissaan eteenpäin kuin lokomotiivi.

Kuunatsien ylemmyys perustuu loistavan puhtaisiin jälkeläisiin. Kuunatsit luulevat Maan teknisten edistysaskeleiden liittyvän lähinnä huvitteluun, laiskotteluun, kapitalistiseen voiton maksimointiin ja kansan tyhmentämiseen.

Kuunatsien aseistuksen tärkein elementti on Götterdämmerung (Jumalten tuho). Kuunatseilla on myös Hitlerin Silmä, jolla he ovat tarkkailleet vuosikymmeniä maatiaisten touhuja. Renate alkaa epäillä koko härveliä, koska hänen saamissaan tiedoissa on valtavia puutteita ja aukkoja.

Renate lähtee Maahan missionaan oppia siitä olennainen tieto – ja palata sen kanssa Kuuhun takaisin. Kun Renate katsoo Kuuta New Yorkin yötaivaalla, hän on hienoisen pettynyt. Tuo harmaa kiekonpuolikas ja suttuinen lamppu on hänen lapsuudenkotinsa.

Kuunatsit pelkäävät muuten henkeen ja vereen Maan eläimiä, pieniä ja isoja. Kun Klaus Adler näkee Maan majapaikassaan rotan, hän hyppää kauhuissaan vessan istuimen päälle seisomaan ja huutaa suoraa huutoa.

Villieläimiä enemmän kuitenkin kuunatsit pelkäävät Maan bakteereja, joille heillä ei ole vastustuskykyä. Maan pieneliöt ovat synekdokee planeetan satumaisesta faunasta, floorasta, vesistöistä ja ilmastosta:

”Kun vedin ensimmäistä kertaa keuhkoihini Maan ilmaa, se oli niin täyteläistä ja rikasta kosteudesta ja tuoksuista, että tuntui kuin olisin koettanut hengittää jotain puoliksi kiinteää, hyytelömäistä ainetta. Jos ei ole tuntenut Maan ilmassa vallitsevaa tuoksujen kaaosta, ei pysty ymmärtämään, miten se jyräsi hajureseptorini oikosulkuun.” (s. 165)

Tavallaan Maan bakteerit ovat sukua maatiaisille, joista kirjailija leipoo kuunatseja selvästi ovelampia pirulaisia. Kun Kuun ja Maan välille syttyy avaruussota, Maasta lähtee nopeasti hyökkääjiä vastaan monikansallinen avaruussotalaivasto. Missä välissä tällaiset avaruusalukset valmisteltiin Maan eri valtioissa?

Renaten tarinan kannalta Antarktis on lähes yhtä tärkeä paikka kuin Kuun hakaristilinnake. Antarktiksella tehdään 1940-luvulla kaikki se, joka mahdollistaa Kuuhun siirtymisen ja siellä asumisen. Siellä rakennetaan avaruusraketit, joilla matkustetaan Kuuhun.

Klaus-and-Renate-iron-sky-30371098-1600-667

RENATE ja Klaus Adler kihlautuvat jo ennen matkaa Maahan. Maassa kuitenkin lopahtaa sekin vähä rakkaus, mitä Renate tuntee Klausia kohtaan.

Romaanin varsinainen rakkaustarina on Renaten ja Jamesin välinen. James Washington muuttuu romaanihenkilönä moneen kertaan. Hänethän kuvataan koko ajan Renaten silmin, toisin kuin Iron Sky -elokuvassa, jossa näkökulma on laveampi.

Renaten silmissä James-parka kärsii tavattomasti. Ensin hänet ”aivopestään” Kuussa kuunatsien hakaristeytyskoneen äänipurskeella ja musta ihonväri valkaistaan. Sitten James menettää Maahan palattuaan USA:n kansallissankarin maineensa. Kun hänestä on leivottu luuseri, hän lähtee saarnaamaan New Yorkin kadunkulmiin ”Moon nazis are coming”-kylttien kanssa. Mies leimataan hulluksi kiihkoilijaksi, ja poliisit vievät hänet putkaan.

Stressi ajaa Sinisalon henkilöitä itseään korkeampiin suorituksiin – tai entistä suurempiin naurettavuuksiin. Kun James ajetaan nurkkaan, hän alkaa puhua pölpöttää kuin posetiivari. Samanlaisen reaktion huomaa myös Renate itsessään, kun hän houkuttelee Vivian Wagnerin kuunatsien puolelle.

Renaten ja Jamesin rakkaustarina jää romaanissa hämäräksi: missä, milloin ja miksi se rakkaus syttyikään? Molemmathan rakastuvat sellaiseen häviäjään, joka menettää kaiken tuntemansa (siis itsensäkin, minuutensa). Onko tällainen mahdollista muualla kuin spefissä, joka muutenkin yllättää ihmeellisyyksillään?

Huumorin osalta Sinisalon romaanikerronta muuttuu olennaisesti, kun Renaten ja Klaus Adlerin retkikunta pääsee Maahan asti. Elokuvassa kuvatut roisit ja huvittavat kohtaukset pääsevät oikeuksiinsa myös romaanissa.

Pitäisikö Iron Skysta löytyä uskottavia tieteellisiä selityksiä? Eipä tietenkään. Tämähän on herjaa lähtökohdistaan lähtien. Sinisalo on kuitenkin selvästi eri mieltä.

Satiirin ohella kirjailija jatkaa sinnikästä filosofointiaan ja alakuloista tyyliään. Hän kuvaa intohimoisella yksityiskohtaisuudella niitä vaikeuksia, joita kuunatseilla on perehtyessään Maan hyödykkeisiin, ruokaan, vessoihin jne.

Natsiajattelun avainsana on indoktrinaatio, kansallissosialistisen aatteen siirto sellaisenaan arjalaisille.

Sinisalo kertoo kirjansa lopussa kaivaneensa aimo annoksen faktaa romaanissa esiintyvien natsipuheiden pohjaksi. Tämä on tarkoittanut tutustumista Saksan natsijohtajien puheisiin, Hitlerin Taisteluni-teokseen ja Hitleristä kirjoitettuihin elämäkertoihin. Natsijohtajien puheet eivät olleet naurettavia omana aikanaan. Päinvastoin, ne kirjoitettiin vakavassa hengessä.

Kuun pimeä puoli on vertauskuva natsi-ideologiasta, jonka ei ole tarkoituskaan olla läpinäkyvää tai avointa. Natsiajattelun avainsana on indoktrinaatio, kansallissosialistisen aatteen siirto sellaisenaan arjalaisille.

Kaikki, mikä vierailussa ei oikein istu natsi-ideologiaan, on indoktrinaation nimissä pakko muunnella sellaiseksi, että istuu. Silloin siitä tulee naurettavaa itsessään, tosin sillä edellytyksellä, ettei kukaan oikeasti naura.

Renate näyttäytyy sokeana ja epäluotettavana kertojana, jonka silmistä (dostojevskilaisittain ilmaistuna) putoaa suomuksia pitkin matkaa kypsään aikuisuuteen. Naiivisuudessaan hän älyää monet asiat liian myöhään. Kuitenkin romaanin loppua kohti hänestä kehittyy kuunatsien uusi johtaja. Henkinen kasvu johtaa todelliseen aikuisuuteen, jossa infantiilit ja naiivit elkeet on hylätty.

johannasinisalo

Johanna Sinisalo. Kuva: Katja Lösönen.

Johanna Sinisalon pitkä tie Kuun pimeälle puolelle on alkanut oikeastaan jo 1980-luvulla.

Mainosalalla 15 vuotta toiminut Sinisalo jättäytyi vapaaksi kirjailijaksi 1997. Tässä vaiheessa Sinisalo oli jo tullut tutuksi suomalaiselle SF/F-fandomille voitettuaan novelleillaan suomalaisia Atorox-palkintoja.

Finlandialla vuonna 2000 palkittu esikoisromaani Ennen päivänlaskua ei voi huomattiin myös ulkomailla. Romaani palkittiin 2004 tieteis- ja fantasiakirjallisuuden James Tiptree Jr. -palkinnolla. Romaani on myös käännetty 14 kielelle.

Sinisalon Lasisilmä-romaani (2006) toi lukijan eteen saippuasarjan käsikirjoitustiimin arkea. Todentuntuinen kerronta selittyi kirjailijan taustalla eri TV-sarjojen (mm. Salatut elämät, Kotikatu, Käenpesä) taustajoukoissa.

Romaani Linnunaivot (2008) tutkii luonnon manipuloinnin hyytäviä seurauksia Uudessa Seelannissa ja Australiassa. Suomalaiset romaanihenkilöt Jyrki ja Heidi lähtevät seikkailemaan koskemattomaan erämaahan, jossa on vastassa pitkiä hiekkadyynejä, loputtomia rankkasateita ja sademetsiä. Retki vertautuu suoraan Sinisalon ja hänen miehensä Hannu Mänttärin 1990-luvulla tekemään matkaan kyseisille seuduille.

Romaani Enkelten verta (2011) on tutkielma lähitulevaisuudesta ekokatastrofin äärellä. Romaanissa eletään 2010-luvun jälkipuoliskoa. USA:ssa ja Euroopassa on kadonnut isoja määriä mehiläisiä kuin tuhkan tuuleen yli 10 vuoden ajan. Kun pölyttäjät ovat poissa, leipäviljaa ei kasva, mistä seuraa globaali nälänhätä ja kansainvaelluksia hedelmällisille maille.

Enkelten veren keski-ikäinen päähenkilö Orvo on suomalainen mehiläistenhoitaja, joka kaihtaa kohtaamasta epämiellyttäviä totuuksia niin kotona kuin suuressa maailmassa. Orvon 17-vuotias poika Eero on uuden sukupolven radikaali kasvatti, jonka surullisessa kohtalossa kertoja havainnollistaa isän toiveajattelun romuttumista.

Orvo saa lohtua luonnosta anarkistisen ja kaoottisen maailman keskellä. Miehen maailma romahtaa vasta hänen löydettyään mehiläistarhastaan kuolleita kuningattaria ja hylättyjä pesiä. Orvo tarttuu ensin pulloon. Sitten hän löytää ladon seinästä mehiläisten jyrsimän ikkunan rinnakkaistodellisuuteen, jonne hänenkin tekisi mieli paeta mehiläisten perässä.

Enkelten verestä paistaa selvä tendenssi puhua luonnonsuojelun puolesta. Kirjailija tavoittaa yhtä aikaa sekä kiintoisan maagisen kerronnan, ajankohtaiset luontoteemat että koskettavan tunne- ja henkilökuvauksen.

Renaten tarina on mahdollisesti jopa Johanna Sinisalon tärkein teos, johon hänen tähänastinen tuotantonsa on tähdännyt.

Lennokkaassa romaanissa Auringon ydin (2013) 2010-luvun Tampere on muuttunut naisten kannalta synkäksi paikaksi, jossa seksi, kielletyt nautintoaineet ja pariutumisriitit sanelevat dystooppisen yhteiskunnan perustan. Romaaniin kirjailija sommitteli eusistokratian eli terveysarvoihin uskovan totalitaarisen diktatuurin, jossa lähes kaikki nautintoaineet oli kielletty. Samalla Sinisalo pohti Margaret Atwoodin hengessä naisten asemaa suljetussa diktatuurissa. Auringon ydin palkittiin Prometheus-palkinnolla USA:ssa 2017.

Romaanien ohella Sinisalo on kirjoittanut novelleja ja käsikirjoituksia radiolle, TV:lle ja jopa sarjakuviin.

Renaten tarinan loppua kohti suru ihmisen tyhmyyden vuoksi nousee pintaan niin voimallisena, että satiiri, komedia ja huumori jäävät sen jalkoihin. Tarjolla olevat suunnattomat rikkaudet riivaavat vuonna 2018 maatiaiset toistensa kurkkuun ja tuhoamaan ydinasein sen kaikkein tärkeimmän eli Maan luonnon.

Tämä tekee Renaten tarinasta mahdollisesti jopa Sinisalon tärkeimmän teoksen, johon hänen tähänastinen tuotantonsa on tähdännyt. Todetaan kehityslinjan indikaattorit vielä kerran: (1) spefi-romaani (2) globaali kuva luonnon tuhoutumisesta (3) ihmisen tyhmyyden alleviivaaminen (4) ”virallisen” historiankirjoituksen kyseenalaistaminen.

Sinisalo heittäytyy valistusfilosofi Voltairen kelkkaan, joka pisti kuuluisan satiirinsa Candide (1759) nimihenkilön kiertämään maailmaa ja oppimaan kaikenlaista maailman pahuudesta ja ihmisen tyhmyydestä. Renaten tavoin myös Candide oppi luonnon merkityksen ihmisen hyvinvoinnin kannalta ja keskittyi hoitamaan puutarhaansa, pahuuden filosofisen pohdiskelun sijasta.

Candide_PP_600x360_1

Voltaire uskoi, että ihmisten suurelle enemmistölle oli mielenrauhan vuoksi kehitelty erilaisia illuusioita. Vahva indoktrinaatio esti maailman todellisen pahuuden paljastumisen esimerkiksi 1700-luvun ranskalaisten silmissä.

Candiden maailmassa pahuus ja kärsimys oli minimoitu, unohdettu, oikeutettu, poisselitetty, romantisoitu tai kielletty. Kirjailijan filosofinen tavoite oli estää lukijaa pakenemasta illuusioihin maailman pahuuden suhteen.

Samaan suuntaa Johanna Sinisalokin Renaten tarinaa. Viimeinen sivu tiivistää kirjailijan eetoksen:

”Historia voi toistaa itseään, sillä sitä ei ole koskaan kirjoitettu järjellä, vaan tunteella. Mutta eihän kaiketi voi olla niin, että jokaisella sukupolvella on oma Hitlerinsä? Että muuttuneessa, turvattoman tuntuisessa maailmassa joku lupaa parempia elinehtoja, yhteenkuuluvuutta ja oikeutta, ja sen nimissä ihmiset ovat valmiita hyväksymään syrjinnän, vihamielisyyden ja väkivallan?” (s. 354)

– – – – – – – – – – – – –

Kirjoitus on julkaistu Kirjallisuuskritiikin verkkolehdessä Kiiltomato.net 20.10.2018 (teksti löytyy täältä).

 

iron sky 3

Naiskertojat lähtivät luontoon

19 sunnuntai Hel 2017

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Finlandia-palkinto, Johanna Sinisalo, luontokuvaus, Maarit Verronen, Maria Peura, suomalainen kaunokirjallisuus, Tammi, Teos

mariapeura
johannasinisalo
maaritverronen

Maria Peura: Vedenaliset. Teos 2008. 166 s.

Johanna Sinisalo: Linnunaivot. Teos 2008. 331 s.

Maarit Verronen: Karsintavaihe. Tammi 2008. 325 s.

Luontoon sijoitettu yhteiskunnan ja ihmismielen tulkinta puhututti syksyllä 2008 joitakuita naiskirjailijoitamme. Vahva luontokuvaus nivoutui ihmismielen perukoiden erittelyyn Maria Peuran romaanissa. Johanna Sinisalon romaanissa Linnunaivot tutkittiin luonnon manipuloinnin hyytäviä seurauksia. Maarit Verronen puolestaan lähti teoksessaan Karsintavaihe luonnostelemaan fantastista todellisuutta, jossa yhteiskunnan ja yksilön väliset ristiriidat kärjistyvät. Yhteistä näille kolmelle naiskirjailijalle oli sekin, että he kaikki ovat joko voittaneet Finlandia-palkinnon tai olleet ehdolla sen saajaksi.

Luonnonlapsen ahdistukset

Keväällä 2008 dramaturgiksi valmistuneen Maria Peuran (s. 1970) romaani Vedenaliset on kertomus ihmisistä luonnonvoimien ja urbaanin unelman risteyksessä. Peuran kolmas romaani on tyylillisesti sekava yhdistelmä maagista henkilökuvausta ja värikkäitä luontokuvia.

Romaanin päähenkilö Mirja on elänyt lapsuutensa saaressa, muun maailman ulkopuolella. Kun kovia kokeneet ja yksitotiset vanhemmat eivät ehdi olla tytön kanssa, tämä ystävystyy saaren kasvien ja meren kalojen kanssa. Luova mielikuvitus korvaa sen, mitä vanhemmat eivät tytölle anna.

”Mirja ei ollut toivottu lapsi. Siitä kalastajaäiti jaksoi tytärtään muistuttaa. Hän muistutti ollessaan huonolla tuulella, ja Mirja ympäröi häpeällä oman syntymänsä. Äidin mieliksi hän otti itselleen ne irvokkaat nimet. Saksalaisen penikka. Natsiäpärä.”

Myöhemmin tyttö joutuu saarelta pois kaupunkiin. Tyttö kokee väärinymmärrystä, mutta ei silti syrjäydy yhteisön ulkopuolelle. Joitakuita tytön avoimuus puhuttelee ainutkertaisella tavalla. Lopulta Mirja löytää ystäviä islaminuskoisista.

Peuran ilmaisu on sangen runollista ja kohti käyvääkin. Kirjailija oli ehdolla Finlandian saajaksi 2001 esikoisteoksellaan On rakkaus ääretön. Vedenaliset tuo havainnollisesti esiin Peuran kerronnallisen repertuaarin, jonka maaginen ulottuvuus on syventynyt keinoksi havainnollistaa nyky-yhteiskunnan kipupisteitä.

Epäromanttinen matkakirja

Johanna Sinisalo (s. 1958) ylsi Peuran tavoin jo esikoisromaanillaan Finlandia-ehdokkaaksi. Toisin kuin Peura, Sinisalo myös sai palkinnon. Ennen päivänlaskua ei voi (2000) käännettiin monille kielille, ja amerikkalaiset ostivat sen elokuvaoikeudet.

Linnunaivot-romaanin tapahtumat sijoittuvat lähinnä Uuteen Seelantiin ja Australiaan. Suomalaiset romaanihenkilöt Jyrki ja Heidi lähtevät seikkailemaan koskemattomaan erämaahan, jossa on vastassa pitkiä hiekkadyynejä, loputtomia rankkasateita ja sademetsiä. Hiljattain ennen vaellustaan tavanneet nuoret opettelevat retkeillessään yhteiselonkin alkeita.

Jyrki ja Heidi kohtaavat erikoisia kasveja ja eläimiä. Niistä mieliin painuvimpia ovat eukalyptus-puut ja kea-papukaijat, jotka poikkeuksellisilla sopeutumiskyvyillään hallitsevat elinympäristöään, myös jopa ihmisiä. Sinisalolla on romaanissa kolme kertojaa: Jyrki, Heidi sekä eläin, jonka piirteet ja laji hahmottuvat romaanin loppua kohti.

Olli Jalosen tavoin kilpailuhenkisen matkakirjan tuottanut Sinisalo on päätynyt varsin epäromanttiseen matkakuvaukseen. Vaikka Linnunaivot ei yllä Sinisalon parhaimmaksi romaaniksi, teos silti vahvistaa myönteisiä käsityksiä Finlandia-kirjailijan taidosta ja eläytymiskyvystä.

Synkkä dystopia

Maarit Verrosen (s. 1965) yhdeksäs romaani Karsintavaihe sisältää synkän dystopian turvallisuusyhteiskunnasta. Ihmiset on lokeroitu turvallisuussyistä sekä töissä että kotioloissa. Heille aletaan asentaa infosiruja, joiden kautta valtaapitävät pystyvät kontrolloimaan ja seuraamaan kansalaisten puuhailuja.

Romaanin päähenkilö Lumi tekee purkutöitä vuokrafirman laskuun ja kamppailee perinnöllisen sairautensa kanssa. Nelikymppinen nainen asuu 12 hengen soluasunnossa, väistelee ulkosalla ollessaan hämäriä tyyppejä ja monsterimaastureita sekä yrittää hoitaa pitkät työpäivänsä niin hyvin kuin suinkin.

Kun työn ja asumisen reunaehdot kiristyvät entisestään, ihmiset napsivat jaksamispillereitä, psyykelääkkeitä ja huumeita. Rikollisista elintavoista tulee monille ainoa selviytymiskeino. Kaksi Lumin asuntokavereista katoaa mystisesti, ja Lumi itse joutuu todistamaan mellakkajoukkojen hirmutekoja köyhälistöalueilla.

Kun Lumin soluun muuttaa joukko ankeisiin työoloihin sitoutuneita nuoria, nainen löytää itselleen läheisiä ihmisistä, jotka eivät tavallaan ole hänen. Hän alkaa seurustella lähes 70-vuotiaan Kalevin kanssa, joka hoitaa kotonaan dementoitunutta puolisoaan. Lisäksi Lumi ottaa siipiensä alle äidistään eroon joutuneen Verneri-pojan. Erikoinen uusperhe on syntynyt.

Verrosen dystooppinen maailma on jännittävä romaanin alusta loppuun. Kirjailija sepittää ansiokkaan kiintoisasti eri-ikäisten romaanihenkilöiden elämänmenoa totalitaarisessa ja suljetussa maailmassa. Nuorekkaat vuoropuhelut sävyttävät yhä ankeammaksi yhteiskuntakuvausta.

 

Johanna Sinisalo – Salatuista kirjoittajista kadonneiden mehiläisten perään

26 tiistai Kes 2012

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ 1 kommentti

Avainsanat

book review, James Tiptree Jr. Prize, Johanna Sinisalo, science fiction

 

Johanna Sinisalo: Lasisilmä. Teos 2006.

Johanna Sinisalo: Linnunaivot. Teos 2008.

Johanna Sinisalo: Möbiuksen maa. Kuvittanut Miisa Lopperi. Teos 2010.

Johanna Sinisalo: Enkelten verta. Teos 2011.

Johanna Sinisalo (s. 1958) on kansainvälisesti tunnetuimpia nykykirjailijoitamme. Hän työskenteli mainosalalla 15 vuotta ennen jättäytymistä vapaaksi kirjailijaksi 1997. Finlandialla vuonna 2000 palkittu esikoisromaani Ennen päivänlaskua ei voi on käännetty useille kielille ja palkittu 2004 tieteis- ja fantasiakirjallisuuden James Tiptree Jr. –palkinnolla. Finlandian jälkeen tuotetut romaanit eivät ole sykähdyttäneet loistavan esikoisen tavoin. Romaanien ohella kirjailija on kirjoittanut novelleja ja käsikirjoituksia radiolle, TV:lle ja sarjakuviin. Viime töinään Sinisalo työsti käsikirjoitusta Timo Vuorensolan tuottamaan tieteiselokuvaan Iron Sky (2012).

Lasisilmä–romaani (2006) tuo lukijan eteen saippuasarjan käsikirjoitustiimin arkea. Kerronta on melko todentuntuista, mikä selittyy kirjailijan taustalla eri TV-sarjojen (mm. Salatut elämät, Kotikatu, Käenpesä) taustajoukoissa.

Romaanin päähenkilö on toimittajaksi kouluttautunut Taru, joka ennalta arvaamatta pestautuu romanttisen TV-sarjan käsikirjoittajaksi. Sarjan kohtauksia ja juonia suunnitteleva tiimi paljastuu tiukan hierarkiseksi yhteisöksi, jossa päällikön sana painaa ylivoimaisesti. Tiimi tekee työtään lujittaakseen katsojien perusturvallisuutta, vaikka sarjan kohtaukset suunnitellaan hätkähdyttäviksi ja toisinaan jopa järkyttäviksi.

Taru huomaa nopeasti oman elämänsä alkavan liikkua liikaa sarjan kuvitteellisten käänteiden mukaan. Hän pähkäilee päivät pääksytysten itse luomansa uuden sarjahenkilön kimpussa:

”Satu kasvaa ja kehittyy, pyöristyy ja terävöityy yhtä aikaa. Samalla kun Satu pursuaa minun huokosistani, hänen kuvitteellisen ruumiinsa ja sielunsa juuri syntyneeseen tuoreentahmeaan pintaan tarttuu muiden aivoistaan penkomia ja ilmaan sirottamia hitusia niin että Satu elävöityy ja suurenee ja muuttuu kosketeltavaksi.”

Lasisilmä on lähtökohdiltaan mielenkiintoinen ja kerronnaltaan mukaansatempaava lukuromaani. Romaanikertojan sanottava kuitenkin vähenee loppua kohti eikä kanna kovin kauas. Hyvään alkuun päässyt romaani jämähtää kuin muurauslaasti kivettäen henkilöt ja tapahtumat erikoisiin loppuasetelmiin.

Lasisilmän romaanikertoja ei naiiviudestaan kasva eteenpäin. Asiaa pitkässä kaunokirjassa on melko vähän; Sinisalon teos on täynnä puolityhjiä sivuja. Kertoja kuittaa armottomasti suomalaisen mediakansalaisen heikkouksista:

”Aina löytyy riittävästi hurahtaneita mummoja tai snadisti sosiaalivammaisia tapauksia, jotka luulee että sarjan hahmot ovat kahdenkymmenenneljän karaatin aitoja, samoja ruudussa kuin siviilissäkin. Siksi juuri näyttelijöitäkään ei Suomessa saa sarjoissa vaihtaa kuin äärimmäisessä hädässä: johan sen hieroisi liikaa katsojan nenää siihen, että tämä on konstruktiota ja kuvitelmaa.”

Romaanissa Linnunaivot (2008) tutkitaan luonnon manipuloinnin hyytäviä seurauksia. Linnunaivot-romaanin tapahtumat sijoittuvat Uuteen Seelantiin ja Australiaan. Suomalaiset romaanihenkilöt Jyrki ja Heidi lähtevät seikkailemaan koskemattomaan erämaahan, jossa on vastassa pitkiä hiekkadyynejä, loputtomia rankkasateita ja sademetsiä. Hiljattain ennen vaellustaan tavanneet nuoret opettelevat retkeillessään yhteiselonkin alkeita.

Jyrki ja Heidi kohtaavat erikoisia kasveja ja eläimiä. Niistä mieliin painuvimpia ovat eukalyptus-puut ja kea-papukaijat, jotka poikkeuksellisilla sopeutumiskyvyillään hallitsevat elinympäristöään, myös jopa ihmisiä. Sinisalolla on romaanissa kolme kertojaa: Jyrki, Heidi sekä eläin, jonka piirteet ja laji hahmottuvat romaanin loppua kohti.

Kilpailuhenkisen matkakirjan tuottanut Sinisalo on päätynyt varsin epäromanttiseen matkakuvaukseen. Vaikka Linnunaivot ei yllä Sinisalon parhaimmaksi romaaniksi, teos silti vahvistaa myönteisiä käsityksiä Finlandia-kirjailijan taidosta ja eläytymiskyvystä. 

Lapsille suunnatun fantasiaromaanin Möbiuksen maa päähenkilö on 8-vuotias tyttö Pii, joka menettää romaanin alussa bestiksensä Sannan. Mutta kun pihalta löytyy outo rannerengas, Pii tapaa erikoisen kissan ja pääsee kurkistamaan fantastiseen Rinkulan rinnakkaistodellisuuteen.

Möbiuksen maa on sekoitus tuttuja satuaineksia ja kirjailijan omia sepitteitä. Muun muassa C. S. Lewisin Narnia-tarinat ja Astrid Lindgrenin Mio, poikani Mio lienevät inspiroineen kirjailijantyötä. Piin nimi on puolestaan suoraa lainaa Gösta Knutssonilta.

Sinisalon ensiyritelmä lastenkirjailijana ei ole huono. Kerronta on tyylikästä, ja jännittävä sisältö kantaa loppuun saakka. Sinisalon kohdeyleisönä lienevät olleet aikuiset ja varttuneemmat lapset. Möbiuksen maan älylliset ajatusleikit eivät aukene pienille lapsille. Miisa Lopperin pelkistetyt kuvat havainnollistavat kerrontaa kiitettävästi.

Romaani Enkelten verta (2011) on monipuolinen tutkielma lähitulevaisuudesta ekokatastrofin äärellä. Eletään 2010-luvun jälkipuoliskoa, ja USA:ssa ja Euroopassa on kadonnut isoja määriä mehiläisiä kuin tuhkan tuuleen yli 10 vuoden ajan. Kun pölyttäjät ovat poissa, leipäviljaa ei kasva. Seuraa globaali nälänhätä ja uudet kansainvaellukset hedelmällisille maille, joissa viljaa vielä löytyy. Kertoja viittaa suoraan vuosina 2006-2008 USA:ssa ja Euroopassa tehtyihin havaintoihin ja uutisiin mehiläisten joukkokadoista.

Keski-ikäinen päähenkilö Orvo on suomalainen mehiläistenhoitaja, joka hänkin löytää tarhastaan tyhjän mehiläispesän. Hän kaihtaa kohtaamasta epämiellyttäviä totuuksia niin kotona kuin suuressa maailmassa. Orvon 17-vuotias poika Eero on uuden sukupolven radikaali kasvatti, jonka elämä on enemmän blogikirjoittajan arkea kuin raskasta käsityötä ulkoilmassa. Eeron surullisessa kohtalossa kertoja havainnollistaa isän toiveajattelun romuttumista.

Orvolle mehiläistenhoito tuo säännöllistä rutiinia ja järjestelmällisyyttä anarkistisen ja kaoottisen maailman keskelle. Kun hän alkaa löytää kuolleita kuningattaria ja hylättyjä pesiä, hänen maailmansa romahtaa. Mehiläistenhoitaja ryypiskelee viskiä, koska ei kestä muuten pimeitä iltoja ja rankkoja tulevaisuudenkuvia.

Sitten Orvo löytää ladon seinästä ikkunan, joka ei ole ikkuna. Hän huomaa mehiläisten jyrsineen tehokkailla pikkuleuoillaan aukon universumista toiseen. Mihin mehiläiset ovat lähteneet pakomatkalle? Olisiko hänestä seuraamaan perässä?

Sinisalolle tyypillinen lakoninen kerronta on eläväntuntuista. Enkelten verestä paistaa selvä tendenssi puhua luonnonsuojelun ja eläinten oikeuksien puolesta. Kirjailija tavoittaa yhtä aikaa sekä kiintoisan maagisen kerronnan, ajankohtaiset luontoteemat että koskettavan tunne- ja henkilökuvauksen.

– – – – – – –

Kirjoitukset pohjana olevat arvostelut on julkaistu Opettaja-lehdessä.

Blogin tilastot

  • 71 977 hits

Viimeisimmät julkaisut

  • Selkokirjailija Tuija Takala muokkasi klassikkorunoista uusia versioita
  • Andy Weir sepitti teknotrillerin lähitulevaisuuden kuuelämästä
  • Anneli Kannolle kirjoittaminen on parhaimmillaan todellinen flow-kokemus
  • Mikä on Theseuksen henki?
  • Katja Kaukosen romaani Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan kosketti kohtalokuvauksellaan
  • Ylväs kummitustarina sateenkaariperheen kotipiiristä

  • Jari Olavi Hiltunen
tammikuu 2021
ma ti ke to pe la su
 123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031
« Jou    

Arkistot

  • tammikuu 2021 (5)
  • joulukuu 2020 (1)
  • elokuu 2020 (1)
  • heinäkuu 2020 (1)
  • kesäkuu 2020 (2)
  • Toukokuu 2020 (1)
  • maaliskuu 2020 (4)
  • helmikuu 2020 (2)
  • tammikuu 2020 (3)
  • joulukuu 2019 (2)
  • marraskuu 2019 (1)
  • lokakuu 2019 (4)
  • syyskuu 2019 (1)
  • elokuu 2019 (2)
  • heinäkuu 2019 (4)
  • kesäkuu 2019 (5)
  • huhtikuu 2019 (1)
  • maaliskuu 2019 (3)
  • helmikuu 2019 (1)
  • tammikuu 2019 (5)
  • joulukuu 2018 (5)
  • marraskuu 2018 (5)
  • lokakuu 2018 (2)
  • syyskuu 2018 (2)
  • elokuu 2018 (2)
  • heinäkuu 2018 (3)
  • kesäkuu 2018 (7)
  • Toukokuu 2018 (9)
  • huhtikuu 2018 (14)
  • maaliskuu 2018 (19)
  • helmikuu 2018 (12)
  • tammikuu 2018 (6)
  • joulukuu 2017 (1)
  • lokakuu 2017 (3)
  • syyskuu 2017 (1)
  • elokuu 2017 (3)
  • heinäkuu 2017 (3)
  • huhtikuu 2017 (1)
  • maaliskuu 2017 (1)
  • helmikuu 2017 (3)
  • tammikuu 2017 (1)
  • joulukuu 2016 (2)
  • lokakuu 2016 (6)
  • syyskuu 2016 (11)
  • elokuu 2016 (8)
  • heinäkuu 2016 (6)
  • kesäkuu 2016 (6)
  • Toukokuu 2016 (2)
  • huhtikuu 2016 (2)
  • maaliskuu 2016 (4)
  • helmikuu 2016 (1)
  • tammikuu 2016 (2)
  • joulukuu 2015 (3)
  • marraskuu 2015 (8)
  • lokakuu 2015 (2)
  • syyskuu 2015 (1)
  • elokuu 2015 (2)
  • heinäkuu 2015 (2)
  • kesäkuu 2015 (1)
  • Toukokuu 2015 (1)
  • huhtikuu 2015 (1)
  • maaliskuu 2015 (4)
  • helmikuu 2015 (4)
  • joulukuu 2014 (1)
  • elokuu 2014 (2)
  • huhtikuu 2014 (1)
  • maaliskuu 2014 (2)
  • marraskuu 2013 (1)
  • lokakuu 2013 (2)
  • syyskuu 2013 (3)
  • elokuu 2013 (2)
  • heinäkuu 2013 (5)
  • kesäkuu 2013 (1)
  • Toukokuu 2013 (1)
  • huhtikuu 2013 (2)
  • maaliskuu 2013 (4)
  • helmikuu 2013 (1)
  • tammikuu 2013 (4)
  • joulukuu 2012 (3)
  • marraskuu 2012 (4)
  • lokakuu 2012 (7)
  • syyskuu 2012 (12)
  • elokuu 2012 (12)
  • heinäkuu 2012 (7)
  • kesäkuu 2012 (3)
  • Toukokuu 2012 (7)

Kategoriat

  • author interview
  • book article
  • book review
  • books
  • literature article
  • podcast
  • poetry
  • religion
  • seminar report
  • summary
  • video

Social

  • Näytä jariohiltunen:n profiili Instagram palvelussa

Suosituimmat tekstit

  • Keijo Leppänen – Vaimokeskeinen kirjailija elämän arjen ja pyhyyden äärellä
  • Mika Waltari pohti uskonnollisia kysymyksiä läpi elämänsä (2006)
  • Dan Brown – Mahtinäyttämöiltä sähköpostisuojauksiin ja vapaamuurarien salaisuuksiin
  • Kirkon Don Quijote kohtasi opilliset tuulimyllynsä
  • Pia Rendicin rohkeaa seksipuhetta kristityille
  • George R. R. Martin - goottilaisen fantasian eeppinen mestari
  • Akateemisen Kirjakaupan nousu ja tuho
  • Katri Alatalon Ikuisesti, siskoni -romaani onnistui menemään ihon alle
  • Risto Isomäen kolmas scifi-teos sisälsi ekologiaa ja kauhufantasiaa
  • Tolkun miehen värikäs elämä: Veikko Huovinen

Avainsanat

#amisreformi 1700-luku 1950-luku Aamulehti Afrikka afrikkalainen kirjallisuus Agatha Christie Ahti Taponen Ahvenanmaa Aino Kallas Aino Kontula Aiskhylos Ajan olo Akateeminen Kirjakauppa Aki Luostarinen Aki Ollikainen Alan Gratch Alastalon salissa Aleksanteri Kovalainen Aleksis Kivi Alexander Stubb Alivaltiosihteeri Altered Carbon amerikkalainen kirjallisuus Amos Oz Andrea van Dülmen Andrew Taylor André Brink Andy Weir Angels and Demons Anja Lampela Anna-Leena Härkönen Anne Hänninen Anne Leinonen Anneli Kanto Anneli Tikkanen-Rózsa Ann Heberlein Annukka Kolehmainen antiikki Antony Beevor Antti Autio Antti Eskola Antti Kylliäinen Antti Tuuri Anu Koivunen Anu Silfverberg apartheid Arja Palonen Arne Nevanlinna Arto Häilä Arto Nyyssönen Arto Paasilinna Arto Rintala Arto Schroderus Arto Seppälä Arttu Tuominen Arturo Pérez-Reverte Arvid Järnefelt Arvo Turtiainen Asko Sahlberg Asser Korhonen author interview autobiography autofiktio Bagdadin prinsessa Baudolino bestseller Bibliophilos Billy O'Shea biografia Bo Carpelan book book article book review books Bram Stoker Brasilia brasilialainen kirjallisuus C. J. Sansom C. S. Lewis Caj Westerberg Carita Forsgren Carlo Emilio Gadda Charles Dickens Cicero Claes Andersson Claire Castillon Colin Duriez Dan Brown Daniel Defoe Daniyal Mueenuddin Dare Talvitie David Beckham Da Vinci Code Deception Point dekkari Die Blechtrommel Digital Fortress Donald Trump Don Quijote Doris Lessing Dracula dystopia economy triller Edgar-palkinto Edgar Allan Poe Edgar Rice Burroughs Edith Södergran eduskunta Eeli Tolvanen Eero Kavasto Eero Marttinen Eeva-Kaarina Aronen Eeva-Liisa Manner Eeva Nikoskelainen Eeva Rohas Eija Hammarberg Eija Lappalainen Eija Reinikainen Einari Aaltonen Eino Leino Elias Lönnrot Elina Karjalainen Elina Ylivakeri elokuvat elämäkerrat elämäkerta elämätaitokirjallisuus Emil Nervander Englanti englantilainen kirjallisuus Ensio Lehtonen Erasmus Rotterdamilainen Erik Wahlström Erkki Jukarainen Esko Valtaoja Espanja espanjalainen kaunokirjallisuus esseet Essi Tammimaa estetiikka Eveliina Talvitie F. M. Dostojevski fantasiakirjallisuus fantasy novel fantasy short stories fasismi feminismi filosofia Finlandia-palkinto Finncon Finnmark Frankenstein Frank McCourt Franz Kafka galaktinen runousoppi Game of Thrones geokätköily George Lucas George R. R. Martin gospel gram dark fantasy Göran Hägg Günter Grass Hain series Hanne Ørstavik Hannimari Heino Hannu-Pekka Björkman Hannu Luntiala Hannu Mäkelä Hannu Salama Hannu Väisänen Harri István Mäki Harri Raitis Harri Varpomaa Harry Potter series hartauskirjallisuus Haruki Murakami Heidi Liehu Heikki Nevala Helena Sinervo Helene Bützov helluntailiike Helmivyö Helsingin Sanomat Helsinki Henning Mankell Hercule Poirot high fantasy Hiidenkivi Hiljainen tyttö Hilja Mörsäri historialliset romaanit historiantutkimus holokausti Hugh Ambrose Hugh Laurie Hunajaa ja tomua Huonon vuoden päiväkirja Husein Muhammed huumori höyrypunk Ian McEwan ihminen ihmissyönti II maailmansota ikonikritiikki Ilkka Malmberg Ilkka Rekiaro Ilkka Remes Ilkka Äärelä Ilona Nykyri Ilta-Sanomat I maailmansota Image Inkeri inkeriläiset Inkeri Pitkäranta In Other Rooms Other Wonders Invisible Irak Irmeli Sallamo Iron Sky Isadora islam Islanti islantilainen kirjallisuus Israel Italia J. K. Rowling J. L. Runeberg J. M. Coetzee J. P. Koskinen J. P. Pulkkinen J. Pekka Mäkelä J. R. R. Tolkien J. S. Meresmaa Jaakko Juteini Jaakko Kankaanpää Jaakko Yli-Juonikas Jaana Kapari-Jatta Jaana Nikula Jaan Kross jalkapallo James Tiptree Jr. Prize Jane Austin Janne Saarikivi Janne Tarmio japanilainen kirjallisuus Jari Järvelä Jari Sarasvuo Jari Tervo Jarkko Tontti Jayne Anne Phillips Jeffrey Eugenides Jenni Linturi Jerusalem Joel Lehtonen Johanna Hulkko Johanna Rojola Johanna Sinisalo John Steinbeck John Vikström Jonathan Littell Jonathan Rabb Jorma Ojala Joseph Kanon José Saramago Jouko Vanhanen Jouni Inkala Juan Manuel Juha Hurme Juha Itkonen Juha Lehtonen Juha Mylläri Juhani Konkka Juhani Lindholm Juhani Niemi Juhani Seppänen Juha Ruusuvuori Juha Seppälä Juha Siltala Jukka Kemppinen Jukka Koskelainen Jukka Mallinen Jukka Pakkanen Jukka Relander Jumala juoksu Juri Nummelin juristit Jussi K. Niemelä Jussi Katajala Jussi Talvi Jyri Raivio Jyrki Hakapää Jyrki Iivonen Jyrki Katainen Jyrki Kiiskinen Jyrki Lappi-Seppälä Jyrki Lehtola jännitysromaanit Jää jääkiekko Jörn Donner Kaari Utrio Kaarlo Bergbom Kadotetut Kaija Luttinen Kaiken käsikirja Kain Tapper Kaisa Huhtala Kajaani Kaleva Kalevala Kalevi Jäntin palkinto Kansalliskirjasto Kantaja Karatolla Kari Aronpuro Kari Enqvist Kari Hotakainen Kari Koski Karo Hämäläinen Katariina Kathryn Lindskoog Katja Kaukonen Katja Kärki Katri Alatalo Katri Helena Katriina Ranne Katri Rauanjoki kauhuromantiikka Kazuo Ishiguro Keijo Leppänen kellopunk Kelmee Kersti Juva Kharis kielilläpuhuminen kielioppi Kiiltomato.net Kimmo Jokinen kirja-arvostelu kirjailijahaastattelu kirjakauppa kirjallisuudentutkimus kirjallisuushistoria kirjallisuuskritiikin historia kirjallisuuskritiikki kirjallisuussosiologia kirjatraileri Kirjava kirjoittamisoppaat kirkkohistoria Kirsi Piha Kirsti Ellilä Kirsti Mäkinen klassikko kolumnit kootut teokset Korean sota Korppinaiset kosmologia kotimainen kaunokirjallisuus koulu koulukirjat kreikkalainen mytologia Kreivi Lucanor ja Patronio kristilliset symbolit Kristina Carlson Kritiikin Uutiset Kuinka sydän pysäytetään Kullaa kulttuurihistoria kulttuurijournalismi kulttuurintutkimus Kun kyyhkyset katosivat Kurjat Kustavi Kuusamo kyberpunk Kyllikki Villa käännöskirjallisuus Kökar L. Onerva Laeta Kalogridis Laila Hirvisaari Lalli Lappi Lars Levi Laestadius Laura Gustafsson Laura Jänisniemi Laura Lahdensuu Laura Luotola Laurence Sterne Lauri Levola Lauri Rauhala Lavatähti ja kirjamies Leaves of Grass Leena Parkkinen Leena Vallisaari Leif Salmén Leimatut lapset Leo Tolstoi Les Bienveillantes Les Miserables lestadiolaisuus Lewi Pethrus Lewis resa Liisa Keltikangas-Järvinen Liisa Laukkarinen Liisa Väisänen Like Kustannus literature literature article Lotta Toivanen Lumooja luontokuvaus Lustrum luterilaisuus lyriikka lähetystyö maaginen realismi maailmankirjallisuus Maamme kirja Maan pakolainen Maanpakolaisten planeetta Maarit Verronen Machado de Assis Magdalena Hai Maihinnousu Makeannälkä Mammutti Mamoud Manhattan-projekti Manillaköysi Mannerheim Marc-Antoine Mathieu Maria Carole Maria Laakso Maria Peura Mario Vargas Llosa Marisha Rasi-Koskinen Maritta Lintunen Marja Sevón Marja Wich Marjut Paulaharju Markku Envall Markku Pääskynen Markku Soikkeli Marko Kilpi Marko Tapio Mark Twain Markus Jääskeläinen Martta Heikkilä Martti Anhava Martti Lindqvist Martti Luther Mary Shelley matkakirjallisuus Matthew Woodring Stover Matthias Grünewald Matti Brotherus Matti Mäkelä Matti Vanhanen merimiestarinat Meriromaani Merja Mäki mielisairaala Mihail Bahtin Mika Tiirinen Mika Waltari Mikko Karppi Mikko Lehtonen Milla Peltonen Minerva Kustannus Minna Canth Minna Maijala Minna Rytisalo Minun Amerikkani Miquel de Cervantes Mirkka Rekola modernismi Mr. Smith muistelmat murretekstit Museovirasto musiikki Myyrä Mäkelän piiri naiskirjallisuus Narnia-sarja Narnia series Natasha Vilokkinen Netflix Netotška Nezvanova Neuvostoliitto New York Nicholas Nickleby Nick Vujicic Niemi Nimeä minut uudelleen Nina Honkanen Noam Chomsky Nobel-palkinto Nordbooks Norja norjalainen kirjallisuus Norsunhoitajien lapset novellit Ntamo nuorisotutkimus Nuori Voima nuortenkirja Näkymätön Nälkävuosi Oili Suominen Olavi Peltonen Olli Jalonen omaelämäkerta Onni Haapala Opettaja-lehti oppaat Orhan Pamuk ortodoksit Osuuskumma Otava Otavan Kirjasto Outi Alm Outi Oja Owen Barfield Paavo Cajander Paavo Haavikko Paavo Lehtonen Paavo Lipponen Paavo Nurmi Paavo Väyrynen Paholaisen haarukka Paholaisen kirjeopisto Paikka vapaana Pajtim Statovci pakinat Panu Rajala Panu Savolainen pappi Parnasso Pascal Mercier Pasi Ilmari Jääskeläinen Paul Auster Pauliina Haasjoki Peiliin piirretty nainen Pekka Haavisto Pekka Marjamäki Pekka Pesonen Pekka Seppänen Pekka Simojoki Pekka Tarkka Pelkokerroin Peltirumpu Pelé Pentti Holappa perhekuvaukset Per Olof Enquist Pertti Koskinen Peter Bieri Peter Høeg Peter Pan Petri Tamminen Petri Vartiainen physics Pia Houni Pia Rendic Pirjo Toivanen Pirkanmaa Pirkka Valkama Pirkko Talvio-Jaatinen Planet of Exile Plutarkhos podcast poetry poliisi politiikka Pori Prahan kalmisto psykohistoria psykologia puheviestintä Pulitzer-palkinto Päivi Artikainen Raahe Raamattu Raija Nylander Raija Oranen Raimo Salminen Raimo Seppälä Raisa Porrasmaa Ranska ranskalainen kaunokirjallisuus rasismi Rautaveden risteilijät Rax Rinnekangas religion Richard Morgan Ridley Scott Riikka Ala-Harja Riikka Pulkkinen Rikosromaani Ristin Voitto ristiretket Risto Isomäki Robert Harris Robert Walser romaanit Romeo ja Julia Romuluksen sielu Rosa Liksom Rosa Luxemburg Routasisarukset Runeberg-palkinto runot runousoppi ruotsalainen kaunokirjallisuus Ruotsi ruotsinsuomalaiset rutto Saara Henriksson Saara Kesävuori Sadan vuoden yksinäisyys Saddam sairaalaromaani Saksa Salaliitto salapoliisiromaani Salla Simukka Sami Heino Samuli Antila Samuli Paulaharju Sana-lehti Sanna Nyqvist Sanna Pernu Sanna Ravi Sara Saarela Sari Malkamäki sarjakuvat Sastamala Satakunnan Kansa Satakunnan Viikko satiiri Sattumuksia Brooklynissa Satu Ekman Satu Hlinovsky Sauli Niinistö science fiction Seinäjoki seksuaalisuus selkokirjat Sentimentaalinen matka Seppo Loponen Seppo Raudaskoski Siltala Silvia Hosseini Simo Frangén Simon Sebag Montefiore Sini Helminen Siperia sisällissota Sithin kosto Sofi Oksanen sosiaalipsykologia sosiaalityö spanish literature spefi spekulatiivinen fiktio Sphinx Spin Star Wars steampunk Stig-Björn Nyberg sukutarinat Sunkirja suomalainen kaunokirjallisuus suomalainen lastenkirjallisuus suomalainen lukeminen suomalainen runous suomalainen teatteri suomen kieli Suomen Kuvalehti suomentajat surutyö Susan Cain suuret kertomukset Sven Lidman Sweet Tooth Sydänraja sää Taavi Soininvaara taidehistoria taidekritiikki Taija Tuominen taiteen tutkimus Taivaan tuuliin Talo vaahteran alla Tammen Keltainen Kirjasto Tammi Tampere Taneli Junttila Tapio Koivukari Tarja Halonen Taru Kumara-Moisio Taru Sormusten Herrasta Taru Väyrynen Tarzan Tauno Pihl teologia Teos Terhi Rannela Terhi Törmälehto Tero Liukkonen Tertti Lappalainen The Brooklyn Follies The Casual Vacancy The Fear Index The Lost Symbol The Pacific The Second World War Theseuksen henki Tieto-Finlandia Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinto tietokirjallisuus tietokirjoittaminen Tiina Kartano Tiina Raevaara Timothy Zahn Titia Schuurman Toini Havu Tomas Tranströmer Tomi Huttunen Tommi Kinnunen Torsti Lehtinen Troikka Tuija Takala Tulen ja jään laulu Tuli&Savu Tuntematon sotilas Tuomas Kauko Tuomas Kyrö Tuomas Nevanlinna Tuomas Vimma Turbator Turku Turun yliopisto Tuula Kojo Tuula Tuuva Tuulikki Valkonen TV-sarjat Tyhmyyden ylistys TYKS työelämä Tähtien sota tähtitiede Tähtivaeltaja Täällä Pohjantähden alla Ulla-Lena Lundberg Ulla Lempinen Ulvila Ulvilan Seutu Umberto Eco Unkari Uno Cygnaeus Uppo-Nalle urheilu Urho Kekkonen Urpu Strellman Ursa Ursula K. LeGuin USA uskonnollinen kirjallisuus uskonnollinen usko uskonto utopia vakoojaromaanit Valheet Valkoinen kääpiö Vanha-Ulvila Vanhan ruhtinaan rakkaus Vantaa Veera Antsalo Veijo Meri Veikko Huovinen Veikko Koivumäki Venäjä venäläinen kirjallisuus Vesa Haapala Vesa Sisättö Via Merulanan sotkuinen tapaus Victor Hugo Vigdís Grímsdóttir Vihan hedelmät Viktor Jerofejev Ville-Juhani Sutinen Ville Keynäs Ville Lindgren Ville Tietäväinen Virke virolainen kirjallisuus Virpi Hämeen-Anttila Voltaire Volter Kilpi Väinö Linna Walt Whitman Warelia war history Wille Riekkinen William March William Shakespeare Winston Churchill WSOY WW I X-sukupolvi YA-kirjallisuus Yksin Marsissa Ylpeys ja ennakkoluulo yläaste Yrsa Sigurðardóttir Ystäviä ja vihollisia Yö ei saa tulla Zachris Topelius Äidin rukous Älä kysy yöltä šaria
Follow VETUS Et NOVA on WordPress.com

Blogit.fi

Katso muita blogeja osoitteessa https://www.blogit.fi/

Dekkariviikko 10.-17.5.2019

Blog Stats

  • 71 977 hits

Pidä blogia WordPress.comissa.

Peruuta
Privacy & Cookies: This site uses cookies. By continuing to use this website, you agree to their use.
To find out more, including how to control cookies, see here: Cookie Policy