Naiskertojat lähtivät luontoon

Avainsanat

Finlandia-palkinto, Johanna Sinisalo, luontokuvaus, Maarit Verronen, Maria Peura, suomalainen kaunokirjallisuus, Tammi, Teos

Maria Peura: Vedenaliset. Teos 2008. 166 s.

Johanna Sinisalo: Linnunaivot. Teos 2008. 331 s.

Maarit Verronen: Karsintavaihe. Tammi 2008. 325 s.

Luontoon sijoitettu yhteiskunnan ja ihmismielen tulkinta puhututti syksyllä 2008 joitakuita naiskirjailijoitamme. Vahva luontokuvaus nivoutui ihmismielen perukoiden erittelyyn Maria Peuran romaanissa. Johanna Sinisalon romaanissa Linnunaivot tutkittiin luonnon manipuloinnin hyytäviä seurauksia. Maarit Verronen puolestaan lähti teoksessaan Karsintavaihe luonnostelemaan fantastista todellisuutta, jossa yhteiskunnan ja yksilön väliset ristiriidat kärjistyvät. Yhteistä näille kolmelle naiskirjailijalle oli sekin, että he kaikki ovat joko voittaneet Finlandia-palkinnon tai olleet ehdolla sen saajaksi.

Luonnonlapsen ahdistukset

Keväällä 2008 dramaturgiksi valmistuneen Maria Peuran (s. 1970) romaani Vedenaliset on kertomus ihmisistä luonnonvoimien ja urbaanin unelman risteyksessä. Peuran kolmas romaani on tyylillisesti sekava yhdistelmä maagista henkilökuvausta ja värikkäitä luontokuvia.

Romaanin päähenkilö Mirja on elänyt lapsuutensa saaressa, muun maailman ulkopuolella. Kun kovia kokeneet ja yksitotiset vanhemmat eivät ehdi olla tytön kanssa, tämä ystävystyy saaren kasvien ja meren kalojen kanssa. Luova mielikuvitus korvaa sen, mitä vanhemmat eivät tytölle anna.

”Mirja ei ollut toivottu lapsi. Siitä kalastajaäiti jaksoi tytärtään muistuttaa. Hän muistutti ollessaan huonolla tuulella, ja Mirja ympäröi häpeällä oman syntymänsä. Äidin mieliksi hän otti itselleen ne irvokkaat nimet. Saksalaisen penikka. Natsiäpärä.”

Myöhemmin tyttö joutuu saarelta pois kaupunkiin. Tyttö kokee väärinymmärrystä, mutta ei silti syrjäydy yhteisön ulkopuolelle. Joitakuita tytön avoimuus puhuttelee ainutkertaisella tavalla. Lopulta Mirja löytää ystäviä islaminuskoisista.

Peuran ilmaisu on sangen runollista ja kohti käyvääkin. Kirjailija oli ehdolla Finlandian saajaksi 2001 esikoisteoksellaan On rakkaus ääretön. Vedenaliset tuo havainnollisesti esiin Peuran kerronnallisen repertuaarin, jonka maaginen ulottuvuus on syventynyt keinoksi havainnollistaa nyky-yhteiskunnan kipupisteitä.

Epäromanttinen matkakirja

Johanna Sinisalo (s. 1958) ylsi Peuran tavoin jo esikoisromaanillaan Finlandia-ehdokkaaksi. Toisin kuin Peura, Sinisalo myös sai palkinnon. Ennen päivänlaskua ei voi (2000) käännettiin monille kielille, ja amerikkalaiset ostivat sen elokuvaoikeudet.

Linnunaivot-romaanin tapahtumat sijoittuvat lähinnä Uuteen Seelantiin ja Australiaan. Suomalaiset romaanihenkilöt Jyrki ja Heidi lähtevät seikkailemaan koskemattomaan erämaahan, jossa on vastassa pitkiä hiekkadyynejä, loputtomia rankkasateita ja sademetsiä. Hiljattain ennen vaellustaan tavanneet nuoret opettelevat retkeillessään yhteiselonkin alkeita.

Jyrki ja Heidi kohtaavat erikoisia kasveja ja eläimiä. Niistä mieliin painuvimpia ovat eukalyptus-puut ja kea-papukaijat, jotka poikkeuksellisilla sopeutumiskyvyillään hallitsevat elinympäristöään, myös jopa ihmisiä. Sinisalolla on romaanissa kolme kertojaa: Jyrki, Heidi sekä eläin, jonka piirteet ja laji hahmottuvat romaanin loppua kohti.

Olli Jalosen tavoin kilpailuhenkisen matkakirjan tuottanut Sinisalo on päätynyt varsin epäromanttiseen matkakuvaukseen. Vaikka Linnunaivot ei yllä Sinisalon parhaimmaksi romaaniksi, teos silti vahvistaa myönteisiä käsityksiä Finlandia-kirjailijan taidosta ja eläytymiskyvystä.

Synkkä dystopia

Maarit Verrosen (s. 1965) yhdeksäs romaani Karsintavaihe sisältää synkän dystopian turvallisuusyhteiskunnasta. Ihmiset on lokeroitu turvallisuussyistä sekä töissä että kotioloissa. Heille aletaan asentaa infosiruja, joiden kautta valtaapitävät pystyvät kontrolloimaan ja seuraamaan kansalaisten puuhailuja.

Romaanin päähenkilö Lumi tekee purkutöitä vuokrafirman laskuun ja kamppailee perinnöllisen sairautensa kanssa. Nelikymppinen nainen asuu 12 hengen soluasunnossa, väistelee ulkosalla ollessaan hämäriä tyyppejä ja monsterimaastureita sekä yrittää hoitaa pitkät työpäivänsä niin hyvin kuin suinkin.

Kun työn ja asumisen reunaehdot kiristyvät entisestään, ihmiset napsivat jaksamispillereitä, psyykelääkkeitä ja huumeita. Rikollisista elintavoista tulee monille ainoa selviytymiskeino. Kaksi Lumin asuntokavereista katoaa mystisesti, ja Lumi itse joutuu todistamaan mellakkajoukkojen hirmutekoja köyhälistöalueilla.

Kun Lumin soluun muuttaa joukko ankeisiin työoloihin sitoutuneita nuoria, nainen löytää itselleen läheisiä ihmisistä, jotka eivät tavallaan ole hänen. Hän alkaa seurustella lähes 70-vuotiaan Kalevin kanssa, joka hoitaa kotonaan dementoitunutta puolisoaan. Lisäksi Lumi ottaa siipiensä alle äidistään eroon joutuneen Verneri-pojan. Erikoinen uusperhe on syntynyt.

Verrosen dystooppinen maailma on jännittävä romaanin alusta loppuun. Kirjailija sepittää ansiokkaan kiintoisasti eri-ikäisten romaanihenkilöiden elämänmenoa totalitaarisessa ja suljetussa maailmassa. Nuorekkaat vuoropuhelut sävyttävät yhä ankeammaksi yhteiskuntakuvausta.

 

Mainokset

Johanna Sinisalo – Salatuista kirjoittajista kadonneiden mehiläisten perään

Avainsanat

book review, James Tiptree Jr. Prize, Johanna Sinisalo, science fiction

 

Johanna Sinisalo: Lasisilmä. Teos 2006.

Johanna Sinisalo: Linnunaivot. Teos 2008.

Johanna Sinisalo: Möbiuksen maa. Kuvittanut Miisa Lopperi. Teos 2010.

Johanna Sinisalo: Enkelten verta. Teos 2011.

Johanna Sinisalo (s. 1958) on kansainvälisesti tunnetuimpia nykykirjailijoitamme. Hän työskenteli mainosalalla 15 vuotta ennen jättäytymistä vapaaksi kirjailijaksi 1997. Finlandialla vuonna 2000 palkittu esikoisromaani Ennen päivänlaskua ei voi on käännetty useille kielille ja palkittu 2004 tieteis- ja fantasiakirjallisuuden James Tiptree Jr. –palkinnolla. Finlandian jälkeen tuotetut romaanit eivät ole sykähdyttäneet loistavan esikoisen tavoin. Romaanien ohella kirjailija on kirjoittanut novelleja ja käsikirjoituksia radiolle, TV:lle ja sarjakuviin. Viime töinään Sinisalo työsti käsikirjoitusta Timo Vuorensolan tuottamaan tieteiselokuvaan Iron Sky (2012).

Lasisilmä–romaani (2006) tuo lukijan eteen saippuasarjan käsikirjoitustiimin arkea. Kerronta on melko todentuntuista, mikä selittyy kirjailijan taustalla eri TV-sarjojen (mm. Salatut elämät, Kotikatu, Käenpesä) taustajoukoissa.

Romaanin päähenkilö on toimittajaksi kouluttautunut Taru, joka ennalta arvaamatta pestautuu romanttisen TV-sarjan käsikirjoittajaksi. Sarjan kohtauksia ja juonia suunnitteleva tiimi paljastuu tiukan hierarkiseksi yhteisöksi, jossa päällikön sana painaa ylivoimaisesti. Tiimi tekee työtään lujittaakseen katsojien perusturvallisuutta, vaikka sarjan kohtaukset suunnitellaan hätkähdyttäviksi ja toisinaan jopa järkyttäviksi.

Taru huomaa nopeasti oman elämänsä alkavan liikkua liikaa sarjan kuvitteellisten käänteiden mukaan. Hän pähkäilee päivät pääksytysten itse luomansa uuden sarjahenkilön kimpussa:

”Satu kasvaa ja kehittyy, pyöristyy ja terävöityy yhtä aikaa. Samalla kun Satu pursuaa minun huokosistani, hänen kuvitteellisen ruumiinsa ja sielunsa juuri syntyneeseen tuoreentahmeaan pintaan tarttuu muiden aivoistaan penkomia ja ilmaan sirottamia hitusia niin että Satu elävöityy ja suurenee ja muuttuu kosketeltavaksi.”

Lasisilmä on lähtökohdiltaan mielenkiintoinen ja kerronnaltaan mukaansatempaava lukuromaani. Romaanikertojan sanottava kuitenkin vähenee loppua kohti eikä kanna kovin kauas. Hyvään alkuun päässyt romaani jämähtää kuin muurauslaasti kivettäen henkilöt ja tapahtumat erikoisiin loppuasetelmiin.

Lasisilmän romaanikertoja ei naiiviudestaan kasva eteenpäin. Asiaa pitkässä kaunokirjassa on melko vähän; Sinisalon teos on täynnä puolityhjiä sivuja. Kertoja kuittaa armottomasti suomalaisen mediakansalaisen heikkouksista:

”Aina löytyy riittävästi hurahtaneita mummoja tai snadisti sosiaalivammaisia tapauksia, jotka luulee että sarjan hahmot ovat kahdenkymmenenneljän karaatin aitoja, samoja ruudussa kuin siviilissäkin. Siksi juuri näyttelijöitäkään ei Suomessa saa sarjoissa vaihtaa kuin äärimmäisessä hädässä: johan sen hieroisi liikaa katsojan nenää siihen, että tämä on konstruktiota ja kuvitelmaa.”

Romaanissa Linnunaivot (2008) tutkitaan luonnon manipuloinnin hyytäviä seurauksia. Linnunaivot-romaanin tapahtumat sijoittuvat Uuteen Seelantiin ja Australiaan. Suomalaiset romaanihenkilöt Jyrki ja Heidi lähtevät seikkailemaan koskemattomaan erämaahan, jossa on vastassa pitkiä hiekkadyynejä, loputtomia rankkasateita ja sademetsiä. Hiljattain ennen vaellustaan tavanneet nuoret opettelevat retkeillessään yhteiselonkin alkeita.

Jyrki ja Heidi kohtaavat erikoisia kasveja ja eläimiä. Niistä mieliin painuvimpia ovat eukalyptus-puut ja kea-papukaijat, jotka poikkeuksellisilla sopeutumiskyvyillään hallitsevat elinympäristöään, myös jopa ihmisiä. Sinisalolla on romaanissa kolme kertojaa: Jyrki, Heidi sekä eläin, jonka piirteet ja laji hahmottuvat romaanin loppua kohti.

Kilpailuhenkisen matkakirjan tuottanut Sinisalo on päätynyt varsin epäromanttiseen matkakuvaukseen. Vaikka Linnunaivot ei yllä Sinisalon parhaimmaksi romaaniksi, teos silti vahvistaa myönteisiä käsityksiä Finlandia-kirjailijan taidosta ja eläytymiskyvystä. 

Lapsille suunnatun fantasiaromaanin Möbiuksen maa päähenkilö on 8-vuotias tyttö Pii, joka menettää romaanin alussa bestiksensä Sannan. Mutta kun pihalta löytyy outo rannerengas, Pii tapaa erikoisen kissan ja pääsee kurkistamaan fantastiseen Rinkulan rinnakkaistodellisuuteen.

Möbiuksen maa on sekoitus tuttuja satuaineksia ja kirjailijan omia sepitteitä. Muun muassa C. S. Lewisin Narnia-tarinat ja Astrid Lindgrenin Mio, poikani Mio lienevät inspiroineen kirjailijantyötä. Piin nimi on puolestaan suoraa lainaa Gösta Knutssonilta.

Sinisalon ensiyritelmä lastenkirjailijana ei ole huono. Kerronta on tyylikästä, ja jännittävä sisältö kantaa loppuun saakka. Sinisalon kohdeyleisönä lienevät olleet aikuiset ja varttuneemmat lapset. Möbiuksen maan älylliset ajatusleikit eivät aukene pienille lapsille. Miisa Lopperin pelkistetyt kuvat havainnollistavat kerrontaa kiitettävästi.

Romaani Enkelten verta (2011) on monipuolinen tutkielma lähitulevaisuudesta ekokatastrofin äärellä. Eletään 2010-luvun jälkipuoliskoa, ja USA:ssa ja Euroopassa on kadonnut isoja määriä mehiläisiä kuin tuhkan tuuleen yli 10 vuoden ajan. Kun pölyttäjät ovat poissa, leipäviljaa ei kasva. Seuraa globaali nälänhätä ja uudet kansainvaellukset hedelmällisille maille, joissa viljaa vielä löytyy. Kertoja viittaa suoraan vuosina 2006-2008 USA:ssa ja Euroopassa tehtyihin havaintoihin ja uutisiin mehiläisten joukkokadoista.

Keski-ikäinen päähenkilö Orvo on suomalainen mehiläistenhoitaja, joka hänkin löytää tarhastaan tyhjän mehiläispesän. Hän kaihtaa kohtaamasta epämiellyttäviä totuuksia niin kotona kuin suuressa maailmassa. Orvon 17-vuotias poika Eero on uuden sukupolven radikaali kasvatti, jonka elämä on enemmän blogikirjoittajan arkea kuin raskasta käsityötä ulkoilmassa. Eeron surullisessa kohtalossa kertoja havainnollistaa isän toiveajattelun romuttumista.

Orvolle mehiläistenhoito tuo säännöllistä rutiinia ja järjestelmällisyyttä anarkistisen ja kaoottisen maailman keskelle. Kun hän alkaa löytää kuolleita kuningattaria ja hylättyjä pesiä, hänen maailmansa romahtaa. Mehiläistenhoitaja ryypiskelee viskiä, koska ei kestä muuten pimeitä iltoja ja rankkoja tulevaisuudenkuvia.

Sitten Orvo löytää ladon seinästä ikkunan, joka ei ole ikkuna. Hän huomaa mehiläisten jyrsineen tehokkailla pikkuleuoillaan aukon universumista toiseen. Mihin mehiläiset ovat lähteneet pakomatkalle? Olisiko hänestä seuraamaan perässä?

Sinisalolle tyypillinen lakoninen kerronta on eläväntuntuista. Enkelten verestä paistaa selvä tendenssi puhua luonnonsuojelun ja eläinten oikeuksien puolesta. Kirjailija tavoittaa yhtä aikaa sekä kiintoisan maagisen kerronnan, ajankohtaiset luontoteemat että koskettavan tunne- ja henkilökuvauksen.

– – – – – – –

Kirjoitukset pohjana olevat arvostelut on julkaistu Opettaja-lehdessä.