Avainsanat
book review, Jyrki Hakapää, kirjakauppa, kirjallisuussosiologia
Jyrki Hakapää: Kirjan tie lukijalle. Kirjakauppojen vakiintuminen Suomessa 1740-1860. SKS 2008. 466 s.
”Mutta kun kirjallisuus kaikissa järjestetyissä valtakunnissa on läheisesti yhteydessä monenlaisten laitosten ja sääntöjen kanssa, niin Suomen kirjallishistoria ei voi olla koskematta näihinkin omassa maassamme. Se tulee siis lyhykäisesti katsomaan myös Yliopiston, kouluin, kirjallisseurain, kirjakauppain, kirjapainoin, painoasetusten jne. seikkoja Suomessa.”
Ensimmäisen suomenkielisen väitöskirjan tehneen Rietrik Polénin enteelliset sanat 150 vuoden takaa toteutuivat tietyin osin paljon pitempisanaisemmin huhtikuussa 2008, kun historian tutkijan Jyrki Hakapään väitöskirja kirjakauppatoiminnan vakiintumisesta Suomessa ilmestyi. Laaja tutkimus julkaistiin kuin juhlan kunniaksi Suomen Kustannusyhdistyksen täyttäessä 250 vuotta.
Hakapää käy tutkimuksessaan läpi sen sekasortoisen ja kaoottisen vaiheen kirjakauppojen historiasta, jolloin järjestäytynyttä myyntitoimintaa oli vähän ja kirjakauppa-alan yrittäjillä jos jonkinlaisia lähtökohtia myyntitoiminnalleen. Kirjan tie lukijalle on arvokas läpileikkaus paitsi kirjahistoriaan myös tärkeään kirjallisuussosiologiseen reunaehtoon.
Hakapää tutkii kirjakauppatoimintaa kolmen aiheen kautta. Ensinnäkin hän tutkii kirjojen kauppaan liittyvien tapojen uudistumista ja kirjakauppalaitoksen syntyä. Toiseksi tutkija huomioi kirjallisuusinstituutiota laajempia poliittisia ja kansallisia virtauksia 1800-luvulla. Kolmanneksi Hakapää tarkastelee kirjakauppiaiden kulttuurisia ja taloudellisia valintoja ja niihin liittyviä ristiriitoja.
Uudistumisen pakko
Kirjan yhteisön modernisoituessa tapahtui monenlaisia asioita. Erilaisten mesenaattien tukemat hovikirjailijat saivat väistyä. Näiden tilalle tulivat varsinaisen työnsä ohella kirjoittavat virkamieskirjailijat ja kokoaikaiseen kirjoittamiseen antautuneet markkinakirjailijat. Paperinvalmistus- ja kirjapainotekniikan uudistuessa voitiin painaa ennennäkemättömiä painosmääriä, mikä mahdollisti kirjojen massatuotannon ja näin ollen myös kirjojen halvemmat hinnat.
Myös kirjojen kieli muuttui. Vuosituhantinen latinan ylivalta päättyi, ja kansankielet pääsivät kirjojen kieliksi. Tämä on suorassa yhteydessä yleiseen lukutavan muutokseen. Lähinnä uskonnolliseen kirjallisuuteen keskittyvän toistolukemisen rinnalle ja edelle tuli toisenlainen lukutapa, joka korosti uutta kirjallisuutta ja nautinnonhakuisia tarkoitusperiä.
Kaikki tämä edellytti kirjamyynniltäkin uudistumista. Se oli organisoitava uudella tavalla, mihin prosessiin Hakapää on keskittänyt tarmonsa ja huomionsa. Hakapää osoittaa, että kirjakauppatoiminnan kehitys ei ollut aina entistä parempaan tai edistyksellisempään suuntaan. Uudenlaista kirjamyyntitoimintaa varjostivat talousvaikeudet, epäonni ja heikoiksi osoittautuneet pitkän tähtäimen ratkaisut. Tutkija toteaakin, että kirjallisen liiketoiminnan esteet, vajavaisuudet ja kilpailijat ovat tutkimuskohteina yhtä tärkeitä kuin toiminnan edistysaskeleet.
Arvokas kokonaisesitys
Ruotsalaisen kirjallisuussosiologin Johan Svedjedalin tavoin Hakapää puhuu kirjan yhteisöstä sen sijaan, että käyttäisi jäykkää käsitettä kirjallisuusinstituutio tai puhuisi kirjallisesta elämästä. Kirjan yhteisö kokoaa saman käsitteen sisälle sekä kirjahistorian että kirjallisuussosiologian erityispiirteet ja kattaa kirjojen aseman yhteisöissään laajemmin kuin kirjamarkkinat.
Hakapään tutkimuksen arvo on sen aiheessa, aiheen ajankohdassa sekä tutkimusotteessa. Kun Suomessa on 1990-luvulta lähtien tehty lähes uraauurtavaa tutkimusta kirjahistoriasta, kustannustalojen historiasta, lukemisen tavoista ja kohteista sekä kirjallisuuden tuotannon reunaehdoista, kirjakauppatoiminta itsessään on jäänyt paitsioasemaan. Tieteellisiä tutkimuksia kirjakauppojen historiasta ei käytännössä ole ilmestynyt kuin kourallinen artikkeleita.
Populaariteoksiakaan aiheesta ei ole kuin joitakin kirjakauppiasmonografioita ja yksittäisten kirjakauppojen historiateoksia. Maanlaajuisen kirjakauppatoiminnan historiasta Hakapään väitöskirja antaa havainnollisen yleisesityksen. Ansiona voi pitää sitäkin, että tutkija on tietoisesti valinnut kohteekseen tutkia ja kuvata aikaa ennen teollistumista ja yhteiskunnallista rakennemuutosta.
Tärkeä tutkimustulos on se, että Tukholmassa ja Leipzigissä toteutetut painotuotteiden myyntiuudistukset vakiinnuttivat järjestäytyneen kirjakauppalaitoksen toimintatavat myös Suomessa. 1810-luvulle asti kirjakauppoja ei tosin ollut kuin Turussa, ja maakuntakeskuksiin kirjakaupat tulivat vasta 1830-luvun lopulla. Lähes kaikki Suomen suuriruhtinaskunnan kaupungit saivat kirjakauppansa 1800-luvun puolivälissä. Samalla asiakaskunta laajeni vähitellen ruotsinkielisestä säätyläistöstä myös rahvaan puolelle.
1700-luvulla ja 1800-luvun alussa kirjakauppojen voittomarginaalit olivat pieniä ja kirjamyynti oli kaupallisena alana erityisen kiivastempoinen ja riskialtis. Koska kirjakaupan ylläpito oli näin epävarmaa ja huonosti tuottavaa liiketoimintaa, kirjakauppa perustettiin useimmiten muun kirjallisen tai ammatillisen toiminnan yhteyteen. Yksinomaan kirjojen myyntiin perustetut kaupat yleensä kaatuivat nopeasti.
Tärkeä on myös se Hakapään havainto, että ulkomaiset painotuotteet pelastivat suomalaiset kirjakaupat 1800-luvun alapuolella taloudelliselta perikadolta. Kirjoja tuotiin Suomeen laivalasteittain mm. Ruotsista, Saksasta, Ranskasta ja Belgiasta. Kansainvälinen kirjakauppa ratkaisi kirjamyyntitoiminnan keskittymisen Turkuun ja Helsinkiin. Muiden kaupunkien, kuten Viipurin, Vaasan, Hämeenlinnan tai Porvoon kirjakauppiaat epäonnistuivat jatkuvasti yrityksissään luoda suoria yhteyksiä keskieurooppalaisiin kirjanvälittäjiin. Turun ja Helsingin kirjakartelli vakiintui yhtä aikaa Suomen Kustannusyhdistyksen perustamisen kanssa 1850-luvun lopulla.
Hakapään väitöskirjan lopusta löytyy lukuisia kirjallisuussosiologisesti merkittäviä ja kiintoisia taulukoita ja tilastoja. Niistä selviävät mm. Suomen kaikki privilegioidut kirjakauppiaat tutkittavana ajankohtana (1740–1860), 1800-luvun alkupuolen kirjakauppiaiden koulutus- ja ammattitaustat, tullilaitoksen tilastot painotuotteiden maahantuonnista 1800-luvun alussa sekä kustantajien julkaisualat.
Kirjallisuutta:
Svedjedal Johan 1993: Bokens samhälle. Svenska Bokförlaggareföreningen och svensk bokmarknad 1887–1943. Svenska Bokförlaggareföreningen: Tukholma.
Polén Rietrik 1858: Johdatus Suomen kirjallishistoriaan. J. C. Frenckell ja pojan kirjapaino: Helsinki.
– – – – – – – – – –
Arvostelu on julkaistu Bibliophiloksessa 2008.
VETUS Et NOVA 