Avainsanat
koulu, koulukirjat, Maamme kirja, suomalainen lukeminen, Virke, Zachris Topelius
TAMMIKUUSSA 2018 tuli kuluneeksi 200 vuotta Zachris Topeliuksen (1818–1898) syntymästä. Topelius antoi meille ällistyttävän perinnön. Siitä löytyy muun muassa se kuva, mikä meillä on kotoisesta Suomesta – tai itsestämme.
Jos identiteetillä ei ole kiinnekohtaa, on pitkälti muiden antaman palautteen varassa.
Topeliuksen ajan Suomessa suomalaisella identiteetillä ei ollut mihin kiinnittyä. Jos kysyttiin ulkomaalaisilta, nämä suhtautuivat suomalaisiin ennakkoluuloisesti ja nauraen, kuin kulttuurisiin irtolaisiin.
Topelius päätti tehdä asialle jotakin. Hän kiteytti ihanteellisen Suomi-kuvan 1875 Maamme kirjaan (ruots. Boken om vårt land), lapsille tarkoitettu alkeisoppikirjaan. Topelius kuvaili siinä mahtipontisesti Suomea, sen maakuntia, luontoa, kansaa, uskontoa, historiaa ja kulttuuria.
Maamme kirjan vuorotteleva rakenne on retorisesti vaikuttava.
TOPELIUS eli 80 vuotta. Samanpituisen ajan Maamme kirjaa käytettiin koulukirjana.
Yhteenlaskettu painos- ja myyntimäärä nousi lopulta likelle kolmea miljoonaa. Maamme kirjasta tuli kaikkien aikojen painetuin suomalainen kirja.
Maija Lehtosen mukaan Topelius vastusti kouluopetuksen liiallista älyllisyyttä ja teoreettisuutta. Kirjailijan usko lapsilukijoidensa luovaan mielikuvitukseen näkyi Maamme kirjan rakenteessa: paljon oli faktaa, mutta vielä enemmän romanttista fiktiota.
Mari Hatavaran mukaan Maamme kirjan rakenne, jossa vuorottelevat erilaiset tekstilajit elämäkerroista taiderunoihin ja maantieteellisistä esseistä kansansatuihin ja -arvoituksiin, on retorisesti vaikuttava:
”Teoksen jäsentymistä ohjaa vuorotteluperiaate paitsi eri tekstilajien välillä myös tietopuolisen ja kaunokirjallisen esitystavan välillä sekä siirtymät laajoista yleistyksistä yksittäisiin tapauksiin, henkilöihin ja paikkoihin. Näkökulma tarkentuu välillä kertojan omaan kotiin laajetakseen siitä koko isänmaahan ja maailmaan, ja yleistasoisia maantieteellisiä esittelyitä elävöittävät merkittävien paikkojen kuten suurmiesten synnyinkotien kuvaukset.”
Kun J. L. Runeberg oli korostanut ihannetta suomalaisesta sotilaasta, Topelius painotti suomalaista taidetta ja kulttuuria omintakeisena ja korkeatasoisena, lyhytikäisyydestään huolimatta.
Tämän vuoksi Maamme kirjaan lainattiin Runebergin ja F. M. Franzénin runoutta, Elias Lönnrotin kirjoituksia sekä katkelmia Kantelettaresta, Kalevalasta ja Raamatusta.
Väinämöinen. Maamme kirjan kuvitusta (1905).
MAAMME KIRJAN ihanteellinen Suomi-kuva oli lopputulema pitkästä projektista, jota tekivät monet muut Topeliuksen rinnalla, muun muassa A. I. Arwidsson, J. J. Tengström, G. M. Armfelt, Runeberg, J. V. Snellman ja Lönnrot.
Suomi-kuvan muotoilijana juuri Topelius oli tärkein ja näkyvin siksi, että hän teki tätä työtä viimeisenä ja Maamme kirjasta tuli massatuote. Topelius siis rakensi käsityksemme suomalaisuudesta pitkälti muiden rakentaman kuvan päälle.
Maamme kirja loi paljon sellaisia heimostereotypioita, joita kierrätämme edelleen: vilkkaat karjalaiset, hitaat hämäläiset, kierot savolaiset jne. Monet Topeliuksen stereotypiat olivat hyvin loukkaavia, kuten saamelaisista esitetyt.
Nämä luonnehdinnat olivat pitkällisen kypsyttelyn tulos. Leena Kirstinän mukaan Topelius alkoi laatia Suomi-reportaaseja (Finland framställd i teckningar) nuorena sanomalehtimiehenä jo vuonna 1845. Niistä kehkeytyi vähitellen Maamme kirjan lukemisto lapsille.
Topeliuksen kuvaustavalle oli tyypillistä maisemaisänmaallisuus.
TOPELIUS kirjoitti Maamme kirjaan kymmeniä sivuja kuvausta myös eri maakuntien luonnosta. Paitsi ihmisluonnosta, kirjailija oli erityisen kiinnostunut eri maakuntien ominaismaisemista. Mari Hatavara puhuu ”maisemaisänmaallisuudesta”, joka oli tyypillistä juuri Topeliuksen kuvaustavalle.
Suomalainen sisu on yksi Topeliuksen sitkeimmistä myyteistä ja kuvaa hyvin kirjailijan luomaa ihanteellista suomalaisuuskuvaa. Suomalaisten täytyi aina pärjätä, olivat olosuhteet kuinka kurjat tahansa.
Samaa perua oli ajatus, että pojasta oli polven parannuttava.
Martti Kitunen: Karhunkaatajat. Maamme kirjan kuvitusta (1905).
MAAMME KIRJASSA oli lukijalle tarjolla ns. topeliaaninen paradoksi (Helena Ruuska).
Ensin kirjailija väitti, ettei suomalainen voinut olla onnellinen muualla kuin Suomessa. Ironisesti Topeliuksen Suomi oli kuitenkin köyhä ja karu eikä tarjonnut helppoa elämää. Se oli kuin ankara työnantaja, joka antoi laiskuuteen taipuvaisille kansalaisilleen kyytiä.
Topeliuksen kuningasajatus oli yhdistää kristillinen usko ja suomalainen isänmaa eräänlaiseksi koulutuspaketiksi, josta saatettiin luoda eri versioita eri kansanryhmien tarpeisiin.
Topeliuksensa hyvin lukeneet kansakoulunopettajat opettivat kouluissa vielä pitkälle 1900-luvulle, että suomalainenhan menee sisullaan vaikka läpi harmaan kiven.
Suomalaisia joukkoja paluumatkalla talvisodan päättymisen jälkeen Itä-Karjalassa maaliskuussa 1940.
TODELLINEN ja keksitty suomalaisuus koeteltiin talvisodassa. Talvisodan jälkeen Maamme kirjaan lisättiin sotaa koskeva kertomus ”Sata kunnian päivää”.
Kertomus laadittiin Topeliuksen hengessä: talvisodassa Suomen rauhaarakastava kansa osoittautui uhrivalmiiksi ja taitavaksi sodankävijäksi, joka taisteli ylivoimaista vihollista vastaan kaikki yllättäneellä menestyksellä. Talvisotaa käsittelevä luku poistettiin sotienjälkeisistä painoksista vuodesta 1946 alkaen.
Vaikka Suomi hävisi talvi- ja jatkosodan, Topelius voitti, koska suomalainen sisu kesti hyvin vertailun venäläiseen. Sitä vastoin Runeberg hävisi, koska suomalainen sotilas ei vastannutkaan kymmentä venäläistä.
Topeliuksen esteettinen ohjelma yhdisti ajankohtaiset reaaliset ongelmat ihanteellisiin tulevaisuudenkuviin.
MAAMME KIRJA ilmestyi melko pian Seitsemän veljeksen (1870) jälkeen. Oliko Maamme kirja eräänlainen vastakirja Kiven realistishenkiselle kansankuvaukselle?
Mari Hatavaran mukaan 1800-luvun puolivälin estetiikassa, jota Maamme kirja edusti, yhdistyivät idealistinen käsitys taiteesta hyvän, kauniin ja totuudenmukaisen esittäjänä uudempaan realistiseen vaatimukseen ajankohtaisten aiheiden ja yhteiskunnallisten kysymysten käsittelystä.
Tuloksena syntynyt ideaalirealistinen esteettinen ohjelma yhdisti ajankohdan reaaliset ongelmat ihanteellisiin tulevaisuudenkuviin. Ohjelmaa toteuttava kirjailija käsitteli monesti kansaa isänmaallisella paatoksella.
Taide sai kuvata todellisuutta ja siinä esiintyviä epäkohtia, mutta vastapainoksi piti tarjota ristiriitoja sovittavia ratkaisuja. Ideaalirealistinen taide asettui todellisuuden yläpuolelle, jolloin se todellisuutta kuvatessaan harmonisoi siinä esiintyvät ristiriidat.
Zachris Topelius.
Ideaalirealistina Topelius julisti, että taiteen tehtävä on idealisoida ja sovittaa todellisuuden rumuuksia. Tällä estetiikalla tuotettu Maamme kirja ajautui niin etäälle esimerkiksi Seitsemän veljeksen realismista, että sitä saattaa hyvin pitää Kiven klassikon vastakirjana.
Tietynlaista vastustushenkeä voi Helena Ruuskan tavoin tulkita siitä, ettei yksikään Kiven kaunokirjallinen teksti mahtunut Maamme kirjaan.
Markku Eskelistä mukaillen voi päätellä, että Maamme kirja antoi suomalaiselle kansallisuusaatteelle sellaisen kristillis-siveellis-moralistisen pohjan, että se kelpasi hyvin konservatiivisille piireille.
Topelius oli vanhan idealismin viimeinen mohikaani.
KUN Topeliuksen vanhat taistelutoverit Snellman, Runeberg ja Lönnrot olivat käytännössä jo siirtyneet syrjään, Topelius jäi viimeisenä mohikaanina rummuttamaan vanhan idealismin puolesta.
Kuten Hatavara on osoittanut, Maamme kirja edustaa tekstilajillaan uudenlaista lukukirjaa suomalaisessa kontekstissa. Esteettisesti se oli kuitenkin yhteydessä 1840-luvun kirjalliseen kaanoniin, sen uusintamista.
Topelius pyrki esittämään todellisuudesta kuvauksen, joka on hyödyllisellä tavalla kytköksissä lapselle tuttuun todellisuuteen sekä ehdotti sille ihanteellisia, isänmaallisuuteen ja uskonnollisuuteen kehottavia merkityssisältöjä.
KIRJALLISUUS
Markku Eskelinen: Raukoilla rajoilla. Siltala 2016.
Mari Hatavara: Maamme kirja ja kirja maastamme. – Teoksessa Zachris Topelius: Maamme kirja. Digitaalinen editio. SKS 2018.
Leena Kirstinä: Kirjallisuutemme lyhyt historia. Laatusana 2017.
Maija Lehtonen: Puoli vuosisataa lastenkirjailijana – Zacharias Topelius. – Teoksessa Pieni suuri maailma. Suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden historia. Toim. Liisi Huhtala et al. Tammi 2003.
Helena Ruuska: Hyväksijättö lukukirjoille ja ehkä lukutaidollekin. – Teoksessa Oppikirja Suomea rakentamassa. Toim. Pirjo Hiidenmaa et al. Suomen Tietokirjailijat ry 2017.
Zachris Topelius: Boken om vårt land (1875). Suom. Maamme kirja (Johan Bäckwall 1876). Alkuperäinen kustantaja G. W. Edlund, myöhemmin WSOY.
Kirjoitus on julkaistu Äidinkielen opettajain liiton Virke-lehdessä 1/2019.
