Avainsanat
Matti Mäkelä: Sääkirja. WSOY 1998. 353 s.
Tiedätkö, mikä on maailman johtava ihmisrotu? Kirjailija Matti Mäkelä (s. 1951) osoitti vuonna 1998 ilmestyneessä Sääkirjassaan, että se on ns. huoneihminen.
Huoneihmisen käsitteellä Mäkelä tarkoittaa kaikkia niitä yli miljardia ihmistä, jotka viettävät pääosan ajastaan 20-asteisessa huoneilmassa.
Huoneihmisyyden määrittämä kulttuuri on globaalisuudessaan maailmanhistorian yhtenäisimpiä ja mahdollistaa kirjoittajan mukaan hyvinkin mahtipontisten, kansainvälisten projektien läpiviennin.
Pyhtäällä asunut ja kulttuuriantropologisen koulutuksen saanut kirjailija on toiminut pitkään kirjoittajakouluttajana ja muun muassa Kymen läänin läänintaiteilijana. Hän on saanut kirjallisuuden valtionpalkinnon vuonna 1985 teoksestaan Vapaan ajattelun esteet.
Mäkelä tulee kommentoineeksi Sääkirjassa melkoisesti kansankulttuurin olemusta puhuessaan vuolaasti sään merkityksestä suomalaisen kulttuurin reunaehtona.
Suomalaisen vuodenkierron todellisena taitekohtana kirjailija pitää tammikuun sijasta syyskuuta, jolloin koululaisten kesälomat päättyvät ja uudet toimikaudet alkavat.
Sääkirja on kerronnaltaan hyvin havainnollinen, ajankohtainen ja mukaansa tempaavakin. Paljon kirjoittanut Mäkelä osaa kuvailla hämmästyttävän karismaattisesti ja monipuolisesti sellaisiakin kulttuuri-ilmiöitä, jotka eivät ensivaikutelmaltaan houkuttele syvällisiin analyyseihin.
Edellisessä teoksessaan, esseekokoelmassaan Kaksi vaimoa (1995), Mäkelä kohahdutti valtakuntaa jopa sovinistisiksi luokitelluilla argumenteillaan. Kiinnostavaa kehitystä kirjailijassa on tapahtunut, sillä uudessa teoksessa kajahtavat ajoittain pehmeätkin äänensävyt maskuliinisten rinnalla.
Mäkelän kirjallisena taipumuksena ja ajattelun lähtökohtanakin on ollut ensimmäisistä esseekokoelmista (Hanhet 1983) lähtien asettaa arkiset kokemukset ja tilanteet laajempiin yhteyksiin sekä kyseenalaistaa raikuvasti sovinnaisia uskomuksia ja myyttejä.
Sääkirja sopii tähän jatkumoon saumattomasti.
Omahyväisesti Mäkelä tuottaa kuitenkin itsensä sellaisena maailmanparantajana ja besserwisserinä, jolta löytyy neuvoja ongelmaan kuin ongelmaan. Hän toteaa arvoituksellisesti kirjansa monisyisestä sisällöstä ja tematiikasta:
“Mitä suurempi osa ihmisestä on diletanttia, harrastelijaa, ei mitään ja kaikkea, sitä suuremmat mahdollisuudet hänellä on lajina muutokseen. Syvimmiltään tästä teemasta tämäkin kirja on kirjoitettu”.

Matti Mäkelä Turun Kirjamessuilla 2014