VETUS Et NOVA

~ Artikkeleita ja arvosteluja uusista ja vanhoista kirjoista

VETUS Et NOVA

Tag Archives: Raimo Salminen

Amerikkalaisen unelman kääntöpuoli

07 perjantai Huh 2017

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book article

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

amerikkalainen kirjallisuus, book article, John Steinbeck, Kiiltomato.net, Mäkelän piiri, Pulitzer-palkinto, Raimo Salminen, USA, Vihan hedelmät

circa 1954: American author John Ernest Steinbeck (1902 - 1968). (Photo by Keystone/Getty Images)
circa 1954: American author John Ernest Steinbeck (1902 – 1968). (Photo by Keystone/Getty Images)
the-grapes-of-wrath

John Steinbeck: Vihan hedelmät. Alkuteos The Grapes of Wrath (USA 1939). Suom. Raimo Salminen. Tammi 2016. 635 s.

Vihan hedelmät (engl. The Grapes of Wrath) on amerikkalaisen John Steinbeckin (1902–1968) vuonna 1939 ilmestynyt klassikkoromaani. Kirja voitti seuraavana vuonna sekä National Book Award – että Pulitzer-palkinnon. Romaani siivitti Steinbeckiä myöhemmin Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi 1962. 75 vuoden aikana romaania on myyty maailmanlaajuisesti yli 14 miljoonaa kappaletta.

”Ihmiset pakenevat takanaan olevaa kauhua – ja heille tapahtuu outoja asioita, joista toiset ovat äärimmäisen julmia ja toiset niin kauniita, että usko syttyy uudelleen ikuisiksi ajoiksi.” (s. 170)

Vihan hedelmien tapahtumien taustalla on 1930-luvun suuri lamakausi USA:ssa. Köyhä, Oklahomassa asuva Joadin vuokraviljelijäperhe joutuu lähtemään kodistaan autorämällä kohti Kalifornian Keskuslaaksoa, jossa appelsiiniviljelmät odottavat työttömiä maatyöläisiä. Vaiherikkaan matkan jälkeen Joadit pääsevät perille, mutta odotettu onnela osoittautuu tyystin erilaiseksi. Oklahomalaisia odottavat ankeat olot valtion leireissä, joissa nälkä ja viranomaisten pelko vaivaavat siirtolaisia päivittäin.

Teoksen kappaleita poltettiin julkisesti kaduilla.

Kirja alkaa ja etenee varsin verkkaisesti. Päähenkilö on juuri vankilasta vapautunut Tom Joad jr., joka on istunut neljä vuotta vankilassa miehen taposta. Kotimatkallaan nuorukainen tapaa saarnaaja Jim Casyn, lapsuusaikojensa tutun pastorin, joka on jättänyt saarnahommat muille. He löytävät Tomin lapsuudenkodin tyhjillään ja perheen sukulaisten luota. Joadin perheen viljelykset ovat joutuneet massiivisten tomumyrskyjen riepottelemiksi. Maanomistajat ovat pakkolunastaneet viljelykelvottomat maat ja häätäneet asukkaat matkoihinsa.

Sitten Joadit lukevat lentolehtisestä, että Kaliforniassa olisi mahdollisuus parempaan elämään. Lähdettyään matkaan kohti länttä he huomaavat satojentuhansien kohtalontoverien tehneen saman ratkaisun ja todistavat aitiopaikalta USA:n suurinta sisäistä muuttoliikettä valtatien 66 varrella.

Risuja ja ruusuja

Pulitzer-palkittu kirjailija Arthur Miller kirjoitti Vihan hedelmien ilmestyttyä Steinbeckista: ”En voi ajatella toista amerikkalaista kirjailijaa, mahdollisesti lukuun ottamatta Mark Twainia, joka olisi yhtä syvästi tunkeutunut USA:n poliittiseen elämään.” Seuraavana vuonna John Ford ohjasi romaanista Henry Fondan tähdittämän elokuvaversion. Kirja ja elokuva poikkeavat kuitenkin toisistaan huomattavasti loppuratkaisujensa osalta.

Vihan hedelmät sai aikaan yllättävän primitiivisiä reaktioita. Teoksen kappaleita poltettiin julkisesti kaduilla. Se kiellettiin monissa kouluissa ja kirjastoissa muka yliampuvan seksuaalisuutensa vuoksi. Romaania vastaan hyökättiin jopa USA:n kongressissa. Vaikka Steinbeckin merkitystä korostettiin yleisesti, häntä kutsuttiin myös lehdistössä valehtelijaksi, kommunistiksi ja ”juutalaiseksi, joka hoitaa sionistien kommunismin etuja”. Kirjailija sai sen verran paljon uhkaavaa postia, että hän hankki itselleen revolverin.

Edes Nobel-palkinto ei hillinnyt amerikkalaiskriitikoiden tuomitsemismentaliteettia.

Julkisesta vastustuksesta huolimatta kirjasta tuli kuitenkin valtavan suosittu. Ilmestymisvuotenaan 1939 Vihan hedelmät oli USA:n myyntitilaston myydyin kaunokirja. Teokselle oli selvä sosiaalinen tilaus. Se, että yli puoli miljoonaa amerikkalaista siirtyi länteen vuosina 1934–1935, tarvitsi yhteiskunnallisena murrostekijänä välttämättä myös kaunokirjallista kerrontaa ja tulkintaa, jota Steinbeck tarjosi romaanissaan yllin kyllin.

Painosten kuningas ei kelvannut kirjallisuuskriitikoille. USA:n pääkaupunkiseudun kaunokirjalliset makutuomarit ampuivat armotta Steinbeckiä alas kirjallisuuden kaapin päältä. Kirjailijan syvällisiä oivalluksia ei nähty muka puutteellisen estetiikan takaa. Ironista kyllä, edes kirjailijan vuonna 1962 pokkaama Nobel-palkinto ei hillinnyt amerikkalaiskriitikoiden tuomitsemismentaliteettia, päinvastoin. Esimerkiksi The New York Times kirjoitti seuraavasti päivää ennen kuin Steinbeck voitti Nobelin:
”Ruotsalaiset ovat tehneet vakavan virheen antamalla palkinnon kirjailijalle, jonka parhaita kirjoja vesittää kymmenenvuotiaalle tarkoitettu filosofointi.”

Kansankynttilät pimeässä huoneessa

Vihan hedelmien henkilökuvaus vaihtelee jonkin verran sukupuolen mukaan. Steinbeckin miehet ovat räväköitä ja temperamenttisia toiminnan miehiä, jotka ärsyynnyttyään riittävästi nousevat yksissä tuumin riistäjiään vastaan. Miehet kuitenkin murtuvat menetettyään maat ja mantunsa, eikä heistä sen jälkeen tunnu olevan mihinkään.

Järkipuhe ja tulevaisuuden suunnittelu onnistuvat paremmin Steinbeckin naisilta, jotka nousevat kärsimysten keskellä perheidensä pelastajiksi. Esimerkiksi Joadien äiti muuttuu matkalla hyväntahtoisesta matriarkasta naarasleijonaksi, joka on valmis puolustamaan perheenjäseniään jopa asein. Äidin muuttunut luonto herättää ihmetystä eniten nuoressa Tomissa, joka ei ole aikaisemmin nähnyt äitiään yhtä kiivaana.

Vihan hedelmissä amerikkalainen maalaisperhe alkaa vääjäämättä hajota menettäessään maansa ja kotinsa. Juurettomat ihmiset menettävät myös ison määrän persoonallisuuden piirteistään ja rohkeudestaan eivätkä kykene taistelemaan riistäjiä vastaan. Tehokeinona Steinbeck vaihtaa välillä vuoropuhelut repliikittömiksi. Kun oklahomalaiset maalaiset ja heitä vainoavat rikkaat puhuvat romaanikertojan suulla, tuskaiset ja julmat repliikit lyövät lukijaa silmille kuin ruoska.

Vihan hedelmissä amerikkalainen maalaisperhe alkaa vääjäämättä hajota menettäessään maansa ja kotinsa.

Jotkut (lähinnä naishenkilöt) nousevat vastustamaan perheiden hajoamisprosessia. Tämä havainnollistuu esimerkiksi romaanin loppukappaleessa, jossa Joadin perheen vanhin tytär Saaronin Ruusu tekee tuntemattomalle saman kuin omalle lapselleen: hän antaa rintaruokintaa nälkiintyneelle, tuikituntemattomalle miehelle. Laupias teko loistaa lukijaa vastaan kuin kynttilä pimeässä huoneessa.

Steinbeckin mieskuvat ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta synkkiä ja toivottomia. Kun vuokraviljelijöiden omaisuus on kiikutettu romukauppaan, he unelmoivat hetken uudesta alusta Kaliforniassa. Unelma kuitenkin sammuu kuin loppuun palanut kynttilä viljelijöiden tajutessa, ettei heillä itsellään ole toivoa paremmasta huomisesta. Parhaassa tapauksessa heidän lapsensa saavat jonkinlaisen alun uuteen elämään.

Joadit huomaavat olevansa kasvottomien kohtalonvoimien armoilla kuin lastut laineilla tai sotilaat taistelukentällä, kun kuolema ja muut karmeat kohtalot lähestyvät säännöllisesti nurkan takaa. Ensin vaari kohtaa matkansa pään pysähdyspaikalla, ja kumppaninsa menettänyt isoäitikin menettää elämänhalunsa. Joadien mukana kulkeva entinen pastori Casy kuolee apulaisseriffin ryhdyttyä väkivaltaiseksi. Jotkut nuorista henkilöistä karkaavat matkoihinsa ilman ennakkovaroitusta tai jäähyväiskirjeitä.

Vankilassa nuori Tom Joad on menettänyt idealisminsa ja oppinut olemaan hermostumatta pienistä. Sitten hän törmää lapsuutensa saarnaajaan eikä pysty kohtaamaan tämän silmistä huokuvaa ”alastonta rehellisyyttä”. Pää painuu alas, henkinen voittaja on löytynyt. Romaanin lopussa Tom huomaa oppineensa saarnaajalta kaikenlaista, jopa sen, minkä vuoksi ihminen voi uhrata oman henkensä.

Romaanin temaattinen huippukohta on, kun Tom käy äitinsä kanssa keskustelua vihan synnystä ihmisen mielessä. Äiti kertoo tunteneensa kuuluisan pankkirosvon Pretty Boy Floydin. Sitten äiti purkaa Tomille käsityksensä prosessista, joka teki kunnon perheen pojasta vaarallisen rikollisen. Lopuksi äiti kysyy, istutettiinko Tomin mieleen vankilassa samanlainen viha. Kun poika vastaa kieltävästi, äiti huokaisee kiitoksen taivaan suuntaan.

Kaikin keinoin julkisuutta karkuun

John Ernst Steinbeck, Jr. syntyi Salinasissa Kaliforniassa 27. helmikuuta 1902. Hänen isänsä työskenteli läänin rahastonhoitajana ja äitinsä opettajana. Nuoren Steinbeckin kirjallisuuden opinnot Stanfordin yliopistossa jäivät kesken. Hän työskenteli nuorena muun muassa kalifornialaisilla maatiloilla ja tutustui paikallisiin ihmisiin. Köyhistä, työväenluokkaisista kalifornialaisista tuli Steinbeckin proosan päähenkilöitä.

Kirjailijan ensimmäiset romaanit eivät saaneet paljoa huomiota. Vasta romaani Ystävyyden talo (Tortilla Flat; 1935) sai kiittäviä arvioita. Pari vuotta myöhemmin ilmestynyt pienoisromaani Hiiriä ja ihmisiä (Of Mice and Men; 1937) on tragedia, jossa yksinkertainen työläismies elää terävämmän toverinsa kanssa kiertolaisina.

Steinbeck omisti Vihan hedelmät ”vaimolleen Carolille joka tahdonvoimallaan sai aikaan tämä kirjan ja Tomille joka koki kaiken”. Steinbeck oli naimisissa kolmesti, ja omistus viittaa kirjailijan ensimmäiseen vaimoon Carol Steinbeckiin. Kolmessa avioliitossa Steinbeckille syntyi kaksi poikaa.

Omistuksessa mainittu Tom on Thomas Collins, Weedpatchin työleirin johtaja Etelä-Kaliforniassa. Steinbeck vietti Collinsin johtamalla valtion leirillä useita kuukausia vuonna 1937 ystävystyen johtajan kanssa.

Tom Collins esiintyy Vihan hedelmien luvuissa 22–26 Jim Rawleyn hahmossa, sympaattisena johtajana, joka hallinnoi tarmokkaasti fiktiivistä Weedpatchin leiriä ja jonka kautta köyhät oklahomalaiset saavat takaisin uskoaan ihmisessä asuvasta hyvyyteen. Jim Rawley on romaanin moraalinen keskiö, jota vasten romaanin muita henkilöitä voidaan tarkastella.

Toisen maailmansodan aikana Steinbeck toimi sensaatiolehti New York Herald Tribunen kirjeenvaihtajana. Vihan hedelmien jälkeen Steinbeck keskittyi aiempaa enemmän luonnontieteisiin ja kirjojen kirjoittamiseen. Kirjailijan suuri tavoite oli löytää kiistattomia yhteyksiä näkyvän luonnon, historian myyttien ja uskonnollisen mystiikan välillä.

”Kirjallisuus ei ole peliä eristetyille valituille. Kirjallisuus on yhtä vanha kuin puhe.”

Vaikka Vihan hedelmät voitti Pulitzer-palkinnon, Steinbeckin kunnianhimoisin työ ja pääteos oli historiallinen eepos Eedenistä itään (East of Eden; 1952). Siinä kirjailijan painopiste oli vaihtunut sosiaalisten epäkohtien analyysista perheensisäisen psykologian kuvaamiseen.

Vuonna 1962 Nobel-komitea kutsui Vihan hedelmiä ”suureksi työksi” ja viittasi siihen yhtenä tärkeimmistä syistä, miksi komitea päätti myöntää Steinbeckille Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Steinbeck vastasi kriitikoilleen juhlapuheessaan Tukholmassa:
”Kirjallisuus ei ole peliä eristetyille valituille. Kirjallisuus on yhtä vanha kuin puhe. Kirjallisuus on saanut alkunsa ihmisen tarpeesta, joka on muuttunut entistä suuremmaksi.”

John Steinbeck julkaisi elämänsä aikana kuusitoista romaania ja kuusi novellikokoelmaa. Kirjailija karttoi julkisuutta aina kun pystyi. Hän menehtyi sydänsairauteen 66-vuotiaana New Yorkissa vuonna 1968.

Vihan hedelmät on suomennettu kahdesti. Alex Matsonin alkuperäinen suomennos ilmestyi Tammen kautta 1944. Tammen Keltaisen Kirjaston uutuussuomennoksen tekijä on hänkin Tampereelta. Raimo Salmisen teksti on jouhevaa, selväkielistä ja havainnollista. Salmisen suomentamissa vuoropuheluissa kukkii suomen kieli parhaimmillaan murteita myöten. Vaikka tekstiä on tiiliskiven verran, kielellisiä kömmähdyksiä ei ole, kielivirheistä ja sisällöllisistä huolimattomuuksista puhumattakaan. Myös Steinbeckin monipolviset virkkeet ja piilomerkitykselliset kappaleet löysivät Salmisesta oivallisen tulkkinsa.

Vallankumouksellista tyyliä?

Vihan hedelmiä on hankala sijoittaa tyylillisesti tietyn kaunokirjallisen suuntauksen alle. Romaania on mainittu jopa modernistisen kirjallisuuden liikkeen perusteoksena, vaikka sen tyylille keskeistä ovat naturalistinen realismi ja symbolismi. Vihan hedelmät lienee ollut kaunokirjallinen tyylikokeilu, jossa kirjailija yhdisteli rankkaa realismia modernistisiin kerrontakokeiluihin.

1900-luvun alkupuolen amerikkalaiskirjailijat alkoivat etsiä vaihtoehtoja realistiselle kerronnalle. Älykkyyden ja vapaa tahdon kuvauksen, ihmisen tietoisuuden tutkimuksen ja perinteisten arvojen kyseenalaistamisen kautta modernistinen kerrontatapa haki paikkansa realistisen rinnalle. Modernin amerikkalaisproosan piirteitä olivat muun muassa juonellisen muodon hajoaminen, kerronnan keskittyminen mieleen ja tunteisiin, kerronnan sisäinen monologi ja tajunnanvirtatekniikka.

Modernistiset tyylivalinnat olivat Steinbeckille tietoista kapinaa realismin konservatiivisille periaatteille. Voimakas tendenssi ajoi kirjailijan uusien tyylien kokeilijaksi, ja Steinbeck valitsi mielestään parhaan tyylin kuvaamaan itse näkemiään sosiaalisia epäoikeudenmukaisuuksia. Lopputulos saattoi yllättää jopa kirjailijan itsensäkin. Steinbeck ylsi niin voimakkaisiin kuviin, että häntä syytettiin jopa vallankumoukselliseksi.

Vihan hedelmien intohimoinen köyhien ahdingon kuvaus tuntui joistakin lukijoista liian painostavalta. Vastahyökkäyksistä voimakkain tuli yllättäen Kalifornian maanviljelijäyhdistykseltä: he olivat tyytymättömiä romaanin kuvaukseen kalifornialaisten viljelijöiden asenteista ja käytöksestä siirtotyöläisiä kohtaan. He tuomitsivat kirjan valhekokoelmaksi ja nimittivät sitä ”kommunistiseksi propagandaksi”.

Vihan hedelmät mitä ilmeisimmin vähätteli todellisten leirien kammottavia olosuhteita.

Vaikka Steinbeckia syytettiin leiriolojen kurjuuden liioittelusta, hän oli todellisuudessa toiminut juuri päinvastoin. Vihan hedelmät mitä ilmeisimmin vähätteli todellisten leirien kammottavia olosuhteita, joiden hän tiesi varsin hyvin olleen romaanin kuvailua pahempia. Hänen mielestään tarkka kuvaus olisi nimittäin tullut varsinaisen tarinankerronnan tielle.

Samoin kuin monet modernistiset amerikkalaiskirjailijat 1920-luvulla, Steinbeck tavoitteli yhtenäistä inhimillistä kokemusta. Vihan hedelmät lyö karkealla tavalla poskelle amerikkalaista unelmaa, tuomalla havainnollisesti näkyviin unelman kääntöpuolen: jokaista onnistujaa, voittajaa ja menestyjää kohti löytyy ainakin sama määrä menettäjiä, häviäjiä ja luusereita, joiden osa on surkeaakin surkeampi. Enemmän kuin politiikkaa, kirjailijaa kiinnosti tavattomasti tutkia psykologiaa, etenkin inhimillisen vihan ja pelon syntymekanismeja, kasvua ja purkautumistapoja.

John Steinbeck teki Vihan hedelmissä tavallaan saman kuin Nobel-kirjailija Aleksandr Solženitsyn 1970-luvulla Vankileirien saaristossaan: molemmat teokset paljastivat, kuinka kasvoton yhteiskunnallinen koneisto jauhoi muruiksi pieniä ihmisiä unelmineen ja polki ihmisarvoa alas. Marx ja Lenin ovat seurauksia, eivät syitä, toteaa Steinbeckin kertoja kuvatessaan Kalifornian työläisten järjestäytymistä riistäjiään vastaan. Ankeat olot käynnistävät vääjäämättömiä prosesseja.

1930- ja 1940-luvulla Steinbeck joutui USA:ssa vaikeuksiin vasemmistolaisuutensa vuoksi. Sosialistisissa maissa Vihan hedelmiä tulkittiin tuolloin jopa sosialistisen realismin perusteokseksi. Steinbeckin lopullinen pesäero kommunismiin tuli kuitenkin kesällä 1947, kun hän matkusti valokuvaaja Robert Capan kanssa Neuvostoliittoon. Steinbeck ja Capa kertovat teoksessaan Matkalla Neuvostoliitossa (2002), kuinka hämmentävältä matka oli tuntunut. Neuvostoliiton onnela oli paljastunut aivan toisenlaiseksi kuin amerikkalaiset vieraat olivat uumoilleet.

Vihan hedelmissä kuvataan, miten kilpailu ja maailmanlaajuinen talouslama painavat maatyöläisten palkat niin alas, etteivät ne riitä edes ravintoon. Lakot murretaan rikkurityövoimalla ja siirtotyöläisten järjestäytyminen estetään väkivalloin.

Kuten Olli Mäkinen on huomauttanut, tilanne USA:ssa on tänään samanlainen kuin 1930-luvulla. Vuonna 2008 alkaneen talouslaman hedelmät ovat kypsyneet poimittaviksi. Kun Steinbeck oli närkästynyt amerikkalaisten maatyöläisten kilpaillessa Kalifornian työpaikoista kiinalaisten ja muiden ulkomaalaisten siirtotyöläisten kanssa, tänään työpaikoista kilpailevat valtaväestön kanssa Latinalaisesta Amerikasta tulleet siirtotyöläiset ja palkat on jälleen puristettu hyvin alas. Kun amerikkalainen yhteiskunta on pyörähtänyt täysympyrän, Vihan hedelmät on aiheiltaan pelottavan ajankohtainen.

Tappava aavikko, eloisa preeria

Steinbeckin ympäristökuvaus on mieliinpainuvan värikylläistä ja tenhoavaa. Romaanin alkupuolella punainen multapöly on tuhon ja kuoleman symboli, kaikkialle työntyvä pilvi, joka vie vuokraviljelijöiltä elämisen mahdollisuudet Oklahomassa ja saattelee heitä kolmentuhannen kilometrin matkalle Kaliforniaan. Hylätyt talot rapistuvat nopeasti ja muuttuvat ympäröivän luonnon osiksi:
”Talot olivat autioina, ja autio talo hajoaa nopeasti. Vuorilaudoituksessa alkoi ruostuneiden naulojen kohdalta levitä halkeamia. Lattioille kerääntyi pölykerros, ja sen koskemattomuuden rikkoivat vain hiirten, kärppien ja kissojen jäljet. Eräänä yönä irrotti tuuli kattopäreen ja huiskautti sen maahan. Seuraava tuuli tunkeutui päreen jättämään aukkoon ja irrotti kolme pärettä, ja sitä seuraava irrotti niitä kymmenen. Keskipäivän aurinko paistoi sisään aukosta ja heitti hehkuvan pisteen lattialle. Villikissat hiipivät taloon pelloilta illalla, mutta enää ne eivät naukuneet rapulla. Kun ne menivät huoneisiin pyydystämään hiiriä, ne liikkuivat kuin kuun poikki lipuvat pilvien varjot.” (s. 163)

Romaanista on kulunut 160 sivua eli neljäsosa, kun Joadin pitkä matka Kaliforniaan alkaa. Kun Joadit pääsevät viimein maantielle, romaani muuttuu matkakirjaksi, tie-romaaniksi, jossa maisemat eivät häikäise myönteisyydellään. Satatuhatta kohtalotoveria ruuhkauttavat valtatien 66 länteen kerran jos toisenkin. Matka täyteen ahdetussa kuorma-autossa kestää viikkoja.

Steinbeck kuvaa valtatietä 66 ”teiden äitinä”, jota pitkin viisikymmentä tuhatta autoa raahustaa kuin haavoittuneiden eläinten lauma, läähättäen ja ponnistellen. Autonkorit rämisevät, moottorit ylikuumentuvat, liitokset löystyvät ja kiertokanget väljähtyvät, ennen kuin matkailu kuuman aavikon ja vaarallisen vuoriston läpi loppuu äkisti kesken. Kun matkanteko päättyy esimerkiksi moottoririkkoon, autot hylätään teiden varsille. Sen jälkeen matkustajat katoavat teille tietymättömille kuin tuhka tuuleen.

Kirjailija sitoo maan ja ihmiseen toisiinsa ikiaikaiseen symbioosiin, jota kaikkialle tunkeutuva tekniikka rikkoo.

Steinbeckin kuvaama preeria kuhisee monenlaista elämää. Eläin- ja kasvilajeja tulee vastaan kymmenittäin. Monimuotoiset luontokuvat lyövät poskelle tekniikan jyrinää avaran luonnon keskellä. Ristiriita kärjistyy romaanin alussa raivaustraktorien puskiessa vuokraviljelijöiden talonrähjiä mataliksi. Sitten tulevat toiset koneet, jotka kyntävät maan, kylvävät siemenet ja myöhemmin leikkaavat viljan:
”Ajaja istui rautaistuimellaan ja oli ylpeä suorista viivoista, jotka eivät olleet syntyneet hänen tahtonsa voimalla, ylpeä traktorista jota hän ei omistanut eikä rakastanut, ylpeä voimasta jota hän ei voinut hallita. Ja kun sato kypsyi ja korjattiin, ei yksikään mies ollut murentanut kuumaan kokkaretta kädessään ja antanut mullan siivilöityä sormiensa välistä. Yksikään mies ei ollut koskenut siemeneen eikä ollut himoinnut nähdä sen kasvavan. Miehet söivät mitä eivät olleet viljelleet, eikä heillä ollut yhteyttä leipäänsä. Maa synnytti raudan alla, ja raudan alle se vähitellen kuoli, sillä sitä ei rakastettu eikä vihattu, se ei saanut osakseen rukouksia eikä kirouksia.” (s. 53)

Steinbeck ottaa kerrontansa kohteeksi useita kertoja epäsovinnaisia ja yllätyksellisiä kohteita. Romaanin alussa hän seuraa jopa sivukaupalla yksinäisen kilpikonnan seikkailuja maantien varrella, kun sen tie sattuu yksiin vankilasta kotiinsa palaavan Tom Joadin kanssa. Kirjailija tavallaan sitoo maan ja ihmiseen toisiinsa ikiaikaiseen symbioosiin, jota kaikkialle tunkeutuva tekniikka rikkoo näkyvästi ja näkymättömästi.

Kun kerronta vaihtuu tiekuviksi, auton osien ja ominaisuuksien esittely on kuin suoraan tekniikan oppikirjasta. Ihmisten selviytyminen tukalasta ja vaarallisesta matkasta riippuu lopulta kokonaan siitä, miten autot toimivat tai miten niihin tulleet viat pystytään korjaamaan. Tällöin sankaritekoihin yltävät ne nuoret miehet, jotka osaavat korjata autot takaisin liikennekelpoisiksi tai ajaa autoa niin, etteivät osat rikkoudu pitkien ajomatkojen aikana.

Tiekertomusten kautta Vihan hedelmien henkilömäärä kasvaa nopeasti kymmeniin ellei satoihin. Tietynlaisia karikatyyrejäkin kirjailija tulee sepittäneeksi kuin puolihuolimattomasti. Esimerkiksi käytettyjen autojen kauppiaita romaanikertoja esittelee tunnottomina maantierosvoina, jotka myyvät ryöstöhinnoilla rikkinäisiä autoja sinisilmäisille ja autoista tietämättömille ihmisparoille. Suurten lupausten uskominen johtaa myöhemmin katkeriin pettymyksiin.

Raamatulliset kerrontaelementit

Vihan hedelmissä raamatulliset symbolit havainnollistavat Steinbeckin roolia tendenssikirjailijana. Vaikka Steinbeck ei ollut vakaumuksellinen kristitty, hän käytti raamatullisia vertauskuvia hyväkseen kerrontaa siivittävinä elementteinä ja assosiaatiokoukkuina. Raamatullinen symboliikka oli kirjailijalle pitkälti yritys liittää romaanin kammottavat tapahtumasarjat sellaiseen viitekehykseen, joka aukeaisi ilman vastuksia amerikkalaiselle keskivertolukijalle. Eli tutun kautta tuntemattoman sisälle.

Raamattu tulee Vihan hedelmissä vastaan vuorosanoissa, henkilökuvissa, juonenkehittelyssä, miljöönkuvauksessa jne. Joadien pitkä vaellus muistuttaa monin tavoin israelilaisten exodusta kohti Luvattua maata. Lieneekö puhdasta sattumaa, että matkalaisia on juuri kaksitoista, yhtä paljon kuin israelilaisten sukukuntia exoduksella? Joadien omin käsin kokoama autorumilus seilaa pitkin valtatietä 66 kuin Nooan arkki aavalla merellä. Ai niin – autosta löytyy kuin löytyykin Noah-niminen henkilö!

Toistaan seuraavat vääryydet ja alituinen nälkä herättävät romaanin siirtolaisissa syviä vihan tunteita.

Steinbeckin potentiaalinen lukija oli pyhäkoulunsa käynyt, uskonnolliset oppinsa lapsuuden kodistaan ammentanut keskiluokkainen amerikkalainen, joka tunnistaisi vaivatta romaanin lukuisat uskonnolliset vuoropuhelut. Uskonnolliset kuvat saattoivat olla myös yritys luoda romaaniin sellaista eeppistä otetta, joka tasoittaisi tietä kirjailijan poliittisille sanomille ja mielipiteille:
”Pelätkää aikaa, jolloin ihminen ei ole valmis kärsimään ja kuolemaan aatteensa puolesta, sillä tämä nimenomainen piirre on ihmisyyden perusta, ja tämä nimenomainen piirre on yhtä kuin ihminen ja se on maailmankaikkeudessa ainoa laatuaan.” (s. 209)

Pelko ja viha ovat Vihan hedelmien tunneilmaston perusta. Toistaan seuraavat vääryydet ja alituinen nälkä herättävät romaanin siirtolaisissa syviä vihan tunteita. Kalifornialaiset suhtautuvat nälkäisiin siirtolaisiin pelokkaasti ja kohtelevat heitä tylysti ja julmasti. Näin vihan hedelmät kasvavat ja kypsyvät siirtolaisten mielissä kuin Ilmestyskirjan näyssä.

Suhtautuminen asetettuihin lakeihin on yksi romaanin kiintopisteistä. Lakia täytyy joskus valikoida, sanoo vanhempi Tom Joad, kun perheellä ei ole varaa haudata vaaria lakisääteisin kuluin. Kun puutostaudit (kuten kammottava pellagra) alkavat vainota oklahomalaisia, nämä joutuvat pohtimaan ahdinkoonsa varastamista ja muita rikollisuuteen liittyviä ratkaisuja.

Jo pelkästään Oklahoman osavaltiosta lähteminen tarkoittaa Tomille ehdonalaissääntöjen rikkomista. Tom kuitenkin päättää ottaa riskin. Kun matkan varrella sattuu kaikenlaista, Tom syyllistyy uudelleen laittomuuksiin ja joutuu jättämään perheensä oman onnensa nojaan viranomaisten pelossa.

John-sedän kertomukset lapsille

Steinbeck vie Vihan hedelmien kerronnan toiselle tasolle luomalla romaanin sisälle metakertomusten jatkumon. Viihdykkeiden etsintä vie matkalaiset tarinoiden äärelle:
”Mailtaan lähteneet ihmiset, työnsä perässä vilistävät ja toimeentulonsa eteen ponnistelevat muuttajat, kaipasivat alinomaa iloa, etsivät iloa, loivat iloa, ja he janosivat viihdykettä. Toisinaan viihdyke saatiin puheista, ja arjesta selvittiin eteenpäin sukkeluuksilla. Ja tapahtui niin, että tienvarsien leireissä, jokien töyräillä, plataanipuitten alla, syntyi tarinankertojia, ja niinpä väki kokoontui heikossa nuotionvalossa kuuntelemaan näitä armoitettuja. Ja he kuuntelivat tarinoitten kertomista, ja heidän eläytymisensä teki tarinoista suuria. Ja ihmiset kuuntelivat, ja nuotiossa hiipuva tuli heijastui heidän tyhjistä silmistään.” (s. 452)

Siinä vaiheessa kun kertoja vaihtaa näkökulman ihmettelevän lapsen katsantokantaan, kynnetään jo syvissä vesissä. Perheen pienimmät Ruth ja Winfield ihmettelevät monet kerrat silmät ymmyrkäisinä seikkailumatkan sattumuksia ja aikuisten keskusteluja. USA:n sisäinen politiikka tai maailmanlaajuinen lama eivät tuota heille päänvaivaa; enemmän lapset aprikoivat matkantekoa sään armoilla, nälkäisiä vatsojaan ja perheen hyvinvointia vihamielisten kalifornialaisten keskellä.

Joadin suvun erikoisimpia jäseniä on John-setä, ydinperheen sivulla elelevä ja oman perheensä aikoinaan menettänyt leskimies. Romaanin alussa nuori Tom esittelee Johnin Casylle yksinäisenä piruna ja aikamoisena kahelina. John-setä on varjo entisestään:
”John-sedän näkee milloin missäkin – joskus Shawneessa juovuksissa, joskus kyläilemässä jonkun lesken tykönä kymmenien kilometrien päässä täältä tai kuokkimassa maataan lyhdyn valossa. Pähkähullu. Kaikki luuli, ettei se eläisi vanhaksi. Semmoiset yksinäiset miehet eivät elä pitkään. Mutta John-setä on isäukkoa vanhempi. Se on vuosi vuodelta vaan luisevampi ja pahansisuisempi. Vielä pahansisuisempi kuin meidän vaari.” (s. 97)

Lapsenomainen kerrontatapa on tarkoitettu 16-vuotiaille nuorukaisille, jotka miettivät juuriaan, tulevaisuuttaan ja USA:n mennyttä historiaa.

En usko, että John-setä on sattumalta kirjailijan kaima. Vaikkei olisi kirjailijan alter ego, John-setä on romaanin tärkeimpiä sivuhenkilöitä, patriarkkamainen sivustakatsoja, joka tallentaa omat ja naapureiden kokemukset muistiinsa kertoakseen ne eteenpäin – kenelle? Niille lapsille, uusille sukupolville, jotka ovat niistä kiinnostuneita.

Vihan hedelmät on täynnä John-sedän (Uncle John) kaameita kertomuksia lapsille. Kriitikoiden aikoinaan halveksima lapsenomainen kerrontatapa on tarkoitettu Al Joadin kaltaisille 16-vuotiaille nuorukaisille, jotka amerikkalaislukion kirjallisuuskurssilla miettivät aikuisuutensa kynnyksellä juuriaan, tulevaisuuttaan ja USA:n mennyttä historiaa, tai Saaronin Ruusun kaltaiset nuorille tytöille, jotka etsivät humaania suhtautumistapaa lähimmäisiinsä.

Vaikutukset suomalaiseen kirjallisuuteen

Vihan hedelmien vaikutus suomalaiseen kaunokirjallisuuteen saattaa olla arvaamattoman suuri. Romaanin suomentanut Alex Matson ihaili teosta avoimesti ja piti sitä Steinbeckin pääteoksena. Romaani lienee vaikuttanut merkittävästi Matsonin 1940-luvulla muotoilemaan romaaniteoriaan, joka puolestaan siivitti ns. Mäkelän piirin kirjoitustyötä Tampereella 1940–1950-luvuilla. Romaaniteoria oli esillä Matsonin pääteoksessa Romaanitaide (1949) oli erityisen tärkeä Väinö Linnalle tämän luonnostellessa Tuntematonta sotilasta 1950-luvulla.

Matson kirjoitti Steinbeckistä pienoistutkielman John Steinbeck, joka julkaistiin 1948 ja uusittuna laitoksena 1962 Steinbeckin saatua Nobelin. Steinbeck-tutkielmassaan Matson selittää ja arvottaa Vihan hedelmiä sivukaupalla. Matsonille Vihan hedelmät oli paras ja rikkain sosiaalinen romaani, joka USA:ssa oli siihen mennessä kirjoitettu. Teos edusti esimerkillisellä tavalla sosiaalisella kentällä liikkuvaa romaania.

Steinbeck irtaantui niiden kirjailijoiden joukosta, joiden romaanien muodon määräsivät muiden kirjoittamat romaanit.

Matsonia kiehtoi valtavasti ajatus sellaisesta romaanimuodosta, jota Steinbeck oli luonnostellut Cervantesin, Defoen ja Tolstoin jalanjäljissä: Kun perinteinen juoniromaani ei riittänyt nostamaan riittävän väkevästi yhteiskunnallisten ongelmien syyseuraussuhteita, luotiin romaanimuoto, jolla korvattiin todellisuuden realistinen kuvaus. Antamalla aiheen määrätä romaanin muotoa, Steinbeck irtaantui niiden kirjailijoiden joukosta, joiden romaanien muodon määräsivät muiden kirjoittamat romaanit. Tämä teki Steinbeckistä Matsonin silmissä mestarin kaunokirjallisten oppipoikien eteen.

Vihan hedelmissä Steinbeck pyrki Matsonin mukaan luomaan taiteen kielellä todellisuuden vastineen, moniulotteisen kuvan, jossa esteettinen ja taiteellinen elementti oli ”arkkitektonisessa rakenteessa” eikä juonen kehittelyssä tai konfliktin ratkaisussa. Vihan hedelmät edusti Matsonille puhtainta ja alkuperäisintä romaanitaidetta, jonka taiteellinen kasvannainen oli tavanomainen juoniromaani.

Matson näki Vihan hedelmien ja Sodan ja rauhan rakenteissa niin paljon samaa, ettei hänen mielestään voinut olla kyse sattumasta. Hän lienee opettanut edellä mainitut rakenneasiat kädestä pitäen muun muassa Lauri Viidalle ja Väinö Linnalle Mäkelän piirissä. Viidan pääteoksiin kuuluva työläisromaani Moreeni (1950) sai Vihan hedelmistä ilmiselviä vaikutteita jopa henkilökuviin ja sosiaalisten ongelmien erittelyyn. Linnan läpimurtoteoksen Tuntematon sotilaan historiakuvaus puolestaan onnistui haastamaan ”virallisen” historiankirjoituksen uskottavasti, aivan kuten Vihan hedelmät USA:ssa.

– – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Julkaistu Kirjallisuuskritiikin verkkolehdessä Kiiltomato.net 2.4.2017.

Vihan hedelmien suullinen esittely Archive-palvelussa.

Dekkari atomipommin rakentajista

30 lauantai Hei 2016

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

amerikkalainen kirjallisuus, book review, Edgar-palkinto, Joseph Kanon, Manhattan-projekti, Raimo Salminen

joekanon

Joseph Kanon: Los Alamos – Pommin varjossa. Alkuteos Los Alamos (USA 1997). Suom. Raimo Salminen. Gummerus 2006. 586 s.

”Älkää unohtako, että virallisesti minua ei ole olemassakaan. Ei ketään meistä. Olette täällä aaveiden parissa.”

Näin tokaisee atomipommia valmisteleva fyysikko murhatutkijalle Joseph Kanonin (s. 1946) tieteisromaanissa Los Alamos. Historiallisessa romaanissa kerätään ryhmä maailman älykkäimpiä tiedemiehiä New Mexicon autiomaahan valmistelemaan ennennäkemättömän voimakasta pommia. Kuuluisan Manhattan-projektin työ on kuitenkin lähellä keskeytyä kohtalokkaasti, kun eräs turvallisuusvirkailijoista murhataan raa’asti.

Murhaa tutkimaan lähetetty Michael Connolly pääsee aitiopaikalta seuraamaan paitsi fyysikoiden arvoituksellista työskentelyä myös kylmän sodan syntyvaiheita. Los Alamosin avainhenkilöksi nousee Manhattan-projektin johtaja, fiktiivinen Robert Oppenheimer (1904–1967), joka ainoana tietää monimutkaisen pommiprojektin kaikki yksityiskohdat. Kuvaavasti myös Kanonin romaani päättyy Oppenheimerin sanoihin.

Mysteerien Kukkula

18 kielelle käännetyn dekkarin avainsanat ovat sota, tiede, epätoivo ja sattuma. Kanon kääntää salatun pommiprojektin asetelman irvokkaasti itseään vastaan. Vasta kun yksi fyysikoista osoittautuu kavalaksi maanpetturiksi ja yksi avustajista murhataan, fyysikot huomaavat laskevansa perustaa uudelle maailmankriisille.

Los Alamosin keskeinen miljöö on fyysikoiden pommitehdas Kukkula, jonka neljätuhantista yhteisöä vartioidaan tiukasti vuorokauden ympäri. Piikkilanka-aitoineen, kulkulupineen, sotilaspoliiseineen ja parakkeineen Kukkula on emigranttien keskitysleiri keskellä sotaa käyvää suurvaltiota.

Kukkulan totalitaariset olot kertovat suljetusta yhteisöstä: puhelimia kuunnellaan, kirjeet sensuroidaan. Suljettu miljöö osoittautuu uuden ajan alkemistien laboratorioksi, jonka liitutauluille raaputetaan suuria mysteerejä ja kaapeissa vaanii mörköjä. Ketään ei ole vielä siepattu, toteaa henkivartijain päällikkö ironisesti Connollylle.

Euroopan ja Amerikan tarinat

Maahanmuuttajakysymykset, kylmän sodan lähtölaskenta ja kommunistivastaisuus ovat Los Alamosin keskeisiä aiheita jäntevästi etenevän henkilökuvauksen rinnalla. Romaanin fyysikot ovat poikkeuksetta Euroopasta muuttaneita emigrantteja, jotka tuntevat omakohtaisesti esim. Saksan ja Englannin katastrofaaliset olot.

Amerikkalaiset eivät ymmärrä eurooppalaisten synkkiä tarinoita, ja siksi nämä sulkeutuvat omiin oloihinsa. Rooseveltin kuolema 1945 herättää emigranttifyysikoissa hirveän kysymyksen Amerikan tulevasta presidentistä: onko hän Hitlerin tai Stalinin kaltainen hirmuhallitsija? Amerikkalaiset eivät näytä olevan asiasta huolissaan, koska heidän tarinoissaan on aina happyend. Presidenttikysymyskin taitaa ratketa hyvin, ainahan se on ratkennut.

Oppenheimerin juutalaissaksalaiset sukujuuret luovat oman mausteensa melko kovaksikeitettyyn dekkariin. Joidenkin huippufyysikkojen lapsellisten ja infantiilien olemuksien rinnalla fiktiivisen Oppenheimerin myönteiset piirteet vaikuttavat ylikorostuneilta.

Romaanin dramaattisessa käännekohdassa Oppenheimer muuttuu fyysisesti hauraaksi ja laihaksi mieheksi, joka polttaa savukkeita ketjussa ja nukkuu äärimmäisen vähän. Kun Kukkulan yhteisö kohtaa sotaakäyvän armeijan johdon vaatimukset, se huomaa makaaberilla tavalla olevansa selkä seinää vasten.

Kustannustoimittajana pitkään työskennellyt Kanon on sijoittanut värikkääseen henkilögalleriaan homoseksuaaleja, uskottomia kotirouvia, työhönsä leipääntyneitä toimittajia ja muita stereotyyppisiä hahmoja. Los Alamosin jännityselementti kuitenkin toimii hyvin kantaen alusta loppuun ilman seesteisiä väliaikoja.

Romaanin lopussa aseet puhuvat, autot räjähtävät ja ainakin lähimmät mysteerit selventyvät. Koska onnelliseen loppuun jää melkoisesti matkaa, Kanonin tarina taitaa olla enemmän eurooppalainen kuin amerikkalainen versio kuuluisista tapahtumista. Tästä huolimatta juuri amerikkalaiset noteerasivat Los Alamosin arvostetun Edgar-dekkaripalkintonsa arvoiseksi 1998.

 

Blogin tilastot

  • 71 977 hits

Viimeisimmät julkaisut

  • Selkokirjailija Tuija Takala muokkasi klassikkorunoista uusia versioita
  • Andy Weir sepitti teknotrillerin lähitulevaisuuden kuuelämästä
  • Anneli Kannolle kirjoittaminen on parhaimmillaan todellinen flow-kokemus
  • Mikä on Theseuksen henki?
  • Katja Kaukosen romaani Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan kosketti kohtalokuvauksellaan
  • Ylväs kummitustarina sateenkaariperheen kotipiiristä

  • Jari Olavi Hiltunen
tammikuu 2021
ma ti ke to pe la su
 123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031
« Jou    

Arkistot

  • tammikuu 2021 (5)
  • joulukuu 2020 (1)
  • elokuu 2020 (1)
  • heinäkuu 2020 (1)
  • kesäkuu 2020 (2)
  • Toukokuu 2020 (1)
  • maaliskuu 2020 (4)
  • helmikuu 2020 (2)
  • tammikuu 2020 (3)
  • joulukuu 2019 (2)
  • marraskuu 2019 (1)
  • lokakuu 2019 (4)
  • syyskuu 2019 (1)
  • elokuu 2019 (2)
  • heinäkuu 2019 (4)
  • kesäkuu 2019 (5)
  • huhtikuu 2019 (1)
  • maaliskuu 2019 (3)
  • helmikuu 2019 (1)
  • tammikuu 2019 (5)
  • joulukuu 2018 (5)
  • marraskuu 2018 (5)
  • lokakuu 2018 (2)
  • syyskuu 2018 (2)
  • elokuu 2018 (2)
  • heinäkuu 2018 (3)
  • kesäkuu 2018 (7)
  • Toukokuu 2018 (9)
  • huhtikuu 2018 (14)
  • maaliskuu 2018 (19)
  • helmikuu 2018 (12)
  • tammikuu 2018 (6)
  • joulukuu 2017 (1)
  • lokakuu 2017 (3)
  • syyskuu 2017 (1)
  • elokuu 2017 (3)
  • heinäkuu 2017 (3)
  • huhtikuu 2017 (1)
  • maaliskuu 2017 (1)
  • helmikuu 2017 (3)
  • tammikuu 2017 (1)
  • joulukuu 2016 (2)
  • lokakuu 2016 (6)
  • syyskuu 2016 (11)
  • elokuu 2016 (8)
  • heinäkuu 2016 (6)
  • kesäkuu 2016 (6)
  • Toukokuu 2016 (2)
  • huhtikuu 2016 (2)
  • maaliskuu 2016 (4)
  • helmikuu 2016 (1)
  • tammikuu 2016 (2)
  • joulukuu 2015 (3)
  • marraskuu 2015 (8)
  • lokakuu 2015 (2)
  • syyskuu 2015 (1)
  • elokuu 2015 (2)
  • heinäkuu 2015 (2)
  • kesäkuu 2015 (1)
  • Toukokuu 2015 (1)
  • huhtikuu 2015 (1)
  • maaliskuu 2015 (4)
  • helmikuu 2015 (4)
  • joulukuu 2014 (1)
  • elokuu 2014 (2)
  • huhtikuu 2014 (1)
  • maaliskuu 2014 (2)
  • marraskuu 2013 (1)
  • lokakuu 2013 (2)
  • syyskuu 2013 (3)
  • elokuu 2013 (2)
  • heinäkuu 2013 (5)
  • kesäkuu 2013 (1)
  • Toukokuu 2013 (1)
  • huhtikuu 2013 (2)
  • maaliskuu 2013 (4)
  • helmikuu 2013 (1)
  • tammikuu 2013 (4)
  • joulukuu 2012 (3)
  • marraskuu 2012 (4)
  • lokakuu 2012 (7)
  • syyskuu 2012 (12)
  • elokuu 2012 (12)
  • heinäkuu 2012 (7)
  • kesäkuu 2012 (3)
  • Toukokuu 2012 (7)

Kategoriat

  • author interview
  • book article
  • book review
  • books
  • literature article
  • podcast
  • poetry
  • religion
  • seminar report
  • summary
  • video

Social

  • Näytä jariohiltunen:n profiili Instagram palvelussa

Suosituimmat tekstit

  • Keijo Leppänen – Vaimokeskeinen kirjailija elämän arjen ja pyhyyden äärellä
  • Mika Waltari pohti uskonnollisia kysymyksiä läpi elämänsä (2006)
  • Dan Brown – Mahtinäyttämöiltä sähköpostisuojauksiin ja vapaamuurarien salaisuuksiin
  • Kirkon Don Quijote kohtasi opilliset tuulimyllynsä
  • Pia Rendicin rohkeaa seksipuhetta kristityille
  • George R. R. Martin - goottilaisen fantasian eeppinen mestari
  • Akateemisen Kirjakaupan nousu ja tuho
  • Katri Alatalon Ikuisesti, siskoni -romaani onnistui menemään ihon alle
  • Risto Isomäen kolmas scifi-teos sisälsi ekologiaa ja kauhufantasiaa
  • Tolkun miehen värikäs elämä: Veikko Huovinen

Avainsanat

#amisreformi 1700-luku 1950-luku Aamulehti Afrikka afrikkalainen kirjallisuus Agatha Christie Ahti Taponen Ahvenanmaa Aino Kallas Aino Kontula Aiskhylos Ajan olo Akateeminen Kirjakauppa Aki Luostarinen Aki Ollikainen Alan Gratch Alastalon salissa Aleksanteri Kovalainen Aleksis Kivi Alexander Stubb Alivaltiosihteeri Altered Carbon amerikkalainen kirjallisuus Amos Oz Andrea van Dülmen Andrew Taylor André Brink Andy Weir Angels and Demons Anja Lampela Anna-Leena Härkönen Anne Hänninen Anne Leinonen Anneli Kanto Anneli Tikkanen-Rózsa Ann Heberlein Annukka Kolehmainen antiikki Antony Beevor Antti Autio Antti Eskola Antti Kylliäinen Antti Tuuri Anu Koivunen Anu Silfverberg apartheid Arja Palonen Arne Nevanlinna Arto Häilä Arto Nyyssönen Arto Paasilinna Arto Rintala Arto Schroderus Arto Seppälä Arttu Tuominen Arturo Pérez-Reverte Arvid Järnefelt Arvo Turtiainen Asko Sahlberg Asser Korhonen author interview autobiography autofiktio Bagdadin prinsessa Baudolino bestseller Bibliophilos Billy O'Shea biografia Bo Carpelan book book article book review books Bram Stoker Brasilia brasilialainen kirjallisuus C. J. Sansom C. S. Lewis Caj Westerberg Carita Forsgren Carlo Emilio Gadda Charles Dickens Cicero Claes Andersson Claire Castillon Colin Duriez Dan Brown Daniel Defoe Daniyal Mueenuddin Dare Talvitie David Beckham Da Vinci Code Deception Point dekkari Die Blechtrommel Digital Fortress Donald Trump Don Quijote Doris Lessing Dracula dystopia economy triller Edgar-palkinto Edgar Allan Poe Edgar Rice Burroughs Edith Södergran eduskunta Eeli Tolvanen Eero Kavasto Eero Marttinen Eeva-Kaarina Aronen Eeva-Liisa Manner Eeva Nikoskelainen Eeva Rohas Eija Hammarberg Eija Lappalainen Eija Reinikainen Einari Aaltonen Eino Leino Elias Lönnrot Elina Karjalainen Elina Ylivakeri elokuvat elämäkerrat elämäkerta elämätaitokirjallisuus Emil Nervander Englanti englantilainen kirjallisuus Ensio Lehtonen Erasmus Rotterdamilainen Erik Wahlström Erkki Jukarainen Esko Valtaoja Espanja espanjalainen kaunokirjallisuus esseet Essi Tammimaa estetiikka Eveliina Talvitie F. M. Dostojevski fantasiakirjallisuus fantasy novel fantasy short stories fasismi feminismi filosofia Finlandia-palkinto Finncon Finnmark Frankenstein Frank McCourt Franz Kafka galaktinen runousoppi Game of Thrones geokätköily George Lucas George R. R. Martin gospel gram dark fantasy Göran Hägg Günter Grass Hain series Hanne Ørstavik Hannimari Heino Hannu-Pekka Björkman Hannu Luntiala Hannu Mäkelä Hannu Salama Hannu Väisänen Harri István Mäki Harri Raitis Harri Varpomaa Harry Potter series hartauskirjallisuus Haruki Murakami Heidi Liehu Heikki Nevala Helena Sinervo Helene Bützov helluntailiike Helmivyö Helsingin Sanomat Helsinki Henning Mankell Hercule Poirot high fantasy Hiidenkivi Hiljainen tyttö Hilja Mörsäri historialliset romaanit historiantutkimus holokausti Hugh Ambrose Hugh Laurie Hunajaa ja tomua Huonon vuoden päiväkirja Husein Muhammed huumori höyrypunk Ian McEwan ihminen ihmissyönti II maailmansota ikonikritiikki Ilkka Malmberg Ilkka Rekiaro Ilkka Remes Ilkka Äärelä Ilona Nykyri Ilta-Sanomat I maailmansota Image Inkeri inkeriläiset Inkeri Pitkäranta In Other Rooms Other Wonders Invisible Irak Irmeli Sallamo Iron Sky Isadora islam Islanti islantilainen kirjallisuus Israel Italia J. K. Rowling J. L. Runeberg J. M. Coetzee J. P. Koskinen J. P. Pulkkinen J. Pekka Mäkelä J. R. R. Tolkien J. S. Meresmaa Jaakko Juteini Jaakko Kankaanpää Jaakko Yli-Juonikas Jaana Kapari-Jatta Jaana Nikula Jaan Kross jalkapallo James Tiptree Jr. Prize Jane Austin Janne Saarikivi Janne Tarmio japanilainen kirjallisuus Jari Järvelä Jari Sarasvuo Jari Tervo Jarkko Tontti Jayne Anne Phillips Jeffrey Eugenides Jenni Linturi Jerusalem Joel Lehtonen Johanna Hulkko Johanna Rojola Johanna Sinisalo John Steinbeck John Vikström Jonathan Littell Jonathan Rabb Jorma Ojala Joseph Kanon José Saramago Jouko Vanhanen Jouni Inkala Juan Manuel Juha Hurme Juha Itkonen Juha Lehtonen Juha Mylläri Juhani Konkka Juhani Lindholm Juhani Niemi Juhani Seppänen Juha Ruusuvuori Juha Seppälä Juha Siltala Jukka Kemppinen Jukka Koskelainen Jukka Mallinen Jukka Pakkanen Jukka Relander Jumala juoksu Juri Nummelin juristit Jussi K. Niemelä Jussi Katajala Jussi Talvi Jyri Raivio Jyrki Hakapää Jyrki Iivonen Jyrki Katainen Jyrki Kiiskinen Jyrki Lappi-Seppälä Jyrki Lehtola jännitysromaanit Jää jääkiekko Jörn Donner Kaari Utrio Kaarlo Bergbom Kadotetut Kaija Luttinen Kaiken käsikirja Kain Tapper Kaisa Huhtala Kajaani Kaleva Kalevala Kalevi Jäntin palkinto Kansalliskirjasto Kantaja Karatolla Kari Aronpuro Kari Enqvist Kari Hotakainen Kari Koski Karo Hämäläinen Katariina Kathryn Lindskoog Katja Kaukonen Katja Kärki Katri Alatalo Katri Helena Katriina Ranne Katri Rauanjoki kauhuromantiikka Kazuo Ishiguro Keijo Leppänen kellopunk Kelmee Kersti Juva Kharis kielilläpuhuminen kielioppi Kiiltomato.net Kimmo Jokinen kirja-arvostelu kirjailijahaastattelu kirjakauppa kirjallisuudentutkimus kirjallisuushistoria kirjallisuuskritiikin historia kirjallisuuskritiikki kirjallisuussosiologia kirjatraileri Kirjava kirjoittamisoppaat kirkkohistoria Kirsi Piha Kirsti Ellilä Kirsti Mäkinen klassikko kolumnit kootut teokset Korean sota Korppinaiset kosmologia kotimainen kaunokirjallisuus koulu koulukirjat kreikkalainen mytologia Kreivi Lucanor ja Patronio kristilliset symbolit Kristina Carlson Kritiikin Uutiset Kuinka sydän pysäytetään Kullaa kulttuurihistoria kulttuurijournalismi kulttuurintutkimus Kun kyyhkyset katosivat Kurjat Kustavi Kuusamo kyberpunk Kyllikki Villa käännöskirjallisuus Kökar L. Onerva Laeta Kalogridis Laila Hirvisaari Lalli Lappi Lars Levi Laestadius Laura Gustafsson Laura Jänisniemi Laura Lahdensuu Laura Luotola Laurence Sterne Lauri Levola Lauri Rauhala Lavatähti ja kirjamies Leaves of Grass Leena Parkkinen Leena Vallisaari Leif Salmén Leimatut lapset Leo Tolstoi Les Bienveillantes Les Miserables lestadiolaisuus Lewi Pethrus Lewis resa Liisa Keltikangas-Järvinen Liisa Laukkarinen Liisa Väisänen Like Kustannus literature literature article Lotta Toivanen Lumooja luontokuvaus Lustrum luterilaisuus lyriikka lähetystyö maaginen realismi maailmankirjallisuus Maamme kirja Maan pakolainen Maanpakolaisten planeetta Maarit Verronen Machado de Assis Magdalena Hai Maihinnousu Makeannälkä Mammutti Mamoud Manhattan-projekti Manillaköysi Mannerheim Marc-Antoine Mathieu Maria Carole Maria Laakso Maria Peura Mario Vargas Llosa Marisha Rasi-Koskinen Maritta Lintunen Marja Sevón Marja Wich Marjut Paulaharju Markku Envall Markku Pääskynen Markku Soikkeli Marko Kilpi Marko Tapio Mark Twain Markus Jääskeläinen Martta Heikkilä Martti Anhava Martti Lindqvist Martti Luther Mary Shelley matkakirjallisuus Matthew Woodring Stover Matthias Grünewald Matti Brotherus Matti Mäkelä Matti Vanhanen merimiestarinat Meriromaani Merja Mäki mielisairaala Mihail Bahtin Mika Tiirinen Mika Waltari Mikko Karppi Mikko Lehtonen Milla Peltonen Minerva Kustannus Minna Canth Minna Maijala Minna Rytisalo Minun Amerikkani Miquel de Cervantes Mirkka Rekola modernismi Mr. Smith muistelmat murretekstit Museovirasto musiikki Myyrä Mäkelän piiri naiskirjallisuus Narnia-sarja Narnia series Natasha Vilokkinen Netflix Netotška Nezvanova Neuvostoliitto New York Nicholas Nickleby Nick Vujicic Niemi Nimeä minut uudelleen Nina Honkanen Noam Chomsky Nobel-palkinto Nordbooks Norja norjalainen kirjallisuus Norsunhoitajien lapset novellit Ntamo nuorisotutkimus Nuori Voima nuortenkirja Näkymätön Nälkävuosi Oili Suominen Olavi Peltonen Olli Jalonen omaelämäkerta Onni Haapala Opettaja-lehti oppaat Orhan Pamuk ortodoksit Osuuskumma Otava Otavan Kirjasto Outi Alm Outi Oja Owen Barfield Paavo Cajander Paavo Haavikko Paavo Lehtonen Paavo Lipponen Paavo Nurmi Paavo Väyrynen Paholaisen haarukka Paholaisen kirjeopisto Paikka vapaana Pajtim Statovci pakinat Panu Rajala Panu Savolainen pappi Parnasso Pascal Mercier Pasi Ilmari Jääskeläinen Paul Auster Pauliina Haasjoki Peiliin piirretty nainen Pekka Haavisto Pekka Marjamäki Pekka Pesonen Pekka Seppänen Pekka Simojoki Pekka Tarkka Pelkokerroin Peltirumpu Pelé Pentti Holappa perhekuvaukset Per Olof Enquist Pertti Koskinen Peter Bieri Peter Høeg Peter Pan Petri Tamminen Petri Vartiainen physics Pia Houni Pia Rendic Pirjo Toivanen Pirkanmaa Pirkka Valkama Pirkko Talvio-Jaatinen Planet of Exile Plutarkhos podcast poetry poliisi politiikka Pori Prahan kalmisto psykohistoria psykologia puheviestintä Pulitzer-palkinto Päivi Artikainen Raahe Raamattu Raija Nylander Raija Oranen Raimo Salminen Raimo Seppälä Raisa Porrasmaa Ranska ranskalainen kaunokirjallisuus rasismi Rautaveden risteilijät Rax Rinnekangas religion Richard Morgan Ridley Scott Riikka Ala-Harja Riikka Pulkkinen Rikosromaani Ristin Voitto ristiretket Risto Isomäki Robert Harris Robert Walser romaanit Romeo ja Julia Romuluksen sielu Rosa Liksom Rosa Luxemburg Routasisarukset Runeberg-palkinto runot runousoppi ruotsalainen kaunokirjallisuus Ruotsi ruotsinsuomalaiset rutto Saara Henriksson Saara Kesävuori Sadan vuoden yksinäisyys Saddam sairaalaromaani Saksa Salaliitto salapoliisiromaani Salla Simukka Sami Heino Samuli Antila Samuli Paulaharju Sana-lehti Sanna Nyqvist Sanna Pernu Sanna Ravi Sara Saarela Sari Malkamäki sarjakuvat Sastamala Satakunnan Kansa Satakunnan Viikko satiiri Sattumuksia Brooklynissa Satu Ekman Satu Hlinovsky Sauli Niinistö science fiction Seinäjoki seksuaalisuus selkokirjat Sentimentaalinen matka Seppo Loponen Seppo Raudaskoski Siltala Silvia Hosseini Simo Frangén Simon Sebag Montefiore Sini Helminen Siperia sisällissota Sithin kosto Sofi Oksanen sosiaalipsykologia sosiaalityö spanish literature spefi spekulatiivinen fiktio Sphinx Spin Star Wars steampunk Stig-Björn Nyberg sukutarinat Sunkirja suomalainen kaunokirjallisuus suomalainen lastenkirjallisuus suomalainen lukeminen suomalainen runous suomalainen teatteri suomen kieli Suomen Kuvalehti suomentajat surutyö Susan Cain suuret kertomukset Sven Lidman Sweet Tooth Sydänraja sää Taavi Soininvaara taidehistoria taidekritiikki Taija Tuominen taiteen tutkimus Taivaan tuuliin Talo vaahteran alla Tammen Keltainen Kirjasto Tammi Tampere Taneli Junttila Tapio Koivukari Tarja Halonen Taru Kumara-Moisio Taru Sormusten Herrasta Taru Väyrynen Tarzan Tauno Pihl teologia Teos Terhi Rannela Terhi Törmälehto Tero Liukkonen Tertti Lappalainen The Brooklyn Follies The Casual Vacancy The Fear Index The Lost Symbol The Pacific The Second World War Theseuksen henki Tieto-Finlandia Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinto tietokirjallisuus tietokirjoittaminen Tiina Kartano Tiina Raevaara Timothy Zahn Titia Schuurman Toini Havu Tomas Tranströmer Tomi Huttunen Tommi Kinnunen Torsti Lehtinen Troikka Tuija Takala Tulen ja jään laulu Tuli&Savu Tuntematon sotilas Tuomas Kauko Tuomas Kyrö Tuomas Nevanlinna Tuomas Vimma Turbator Turku Turun yliopisto Tuula Kojo Tuula Tuuva Tuulikki Valkonen TV-sarjat Tyhmyyden ylistys TYKS työelämä Tähtien sota tähtitiede Tähtivaeltaja Täällä Pohjantähden alla Ulla-Lena Lundberg Ulla Lempinen Ulvila Ulvilan Seutu Umberto Eco Unkari Uno Cygnaeus Uppo-Nalle urheilu Urho Kekkonen Urpu Strellman Ursa Ursula K. LeGuin USA uskonnollinen kirjallisuus uskonnollinen usko uskonto utopia vakoojaromaanit Valheet Valkoinen kääpiö Vanha-Ulvila Vanhan ruhtinaan rakkaus Vantaa Veera Antsalo Veijo Meri Veikko Huovinen Veikko Koivumäki Venäjä venäläinen kirjallisuus Vesa Haapala Vesa Sisättö Via Merulanan sotkuinen tapaus Victor Hugo Vigdís Grímsdóttir Vihan hedelmät Viktor Jerofejev Ville-Juhani Sutinen Ville Keynäs Ville Lindgren Ville Tietäväinen Virke virolainen kirjallisuus Virpi Hämeen-Anttila Voltaire Volter Kilpi Väinö Linna Walt Whitman Warelia war history Wille Riekkinen William March William Shakespeare Winston Churchill WSOY WW I X-sukupolvi YA-kirjallisuus Yksin Marsissa Ylpeys ja ennakkoluulo yläaste Yrsa Sigurðardóttir Ystäviä ja vihollisia Yö ei saa tulla Zachris Topelius Äidin rukous Älä kysy yöltä šaria
Follow VETUS Et NOVA on WordPress.com

Blogit.fi

Katso muita blogeja osoitteessa https://www.blogit.fi/

Dekkariviikko 10.-17.5.2019

Blog Stats

  • 71 977 hits

Pidä blogia WordPress.comissa.

Peruuta
Privacy & Cookies: This site uses cookies. By continuing to use this website, you agree to their use.
To find out more, including how to control cookies, see here: Cookie Policy