Avainsanat
Andy Weir, Annukka Kolehmainen, book review, Ridley Scott, science fiction, spekulatiivinen fiktio, Spin, Yksin Marsissa
Andy Weir: Artemis. Alkuteos Artemis (USA 2017). Suom. Annukka Kolehmainen. Into 2019. 326 s.
ANDY WEIRIN (s. 1972) ensimmäinen romaani Martian (2011; suom. Yksin Marsissa 2015) sai osakseen sellaista menestystä, joka sai muiden scifi-kirjoittajien suut loksahtamaan auki. Omakustannedebyyttinä alkanut kirjaprojekti myi lopulta 5 miljoonaa kirjaa.
Kun Ridley Scott teki saman nimisen menestyselokuvan 2015, Weirin nousu maailmanluokan scifi-kirjailijaksi oli ollut pyrstötähtimäistä.
Kun Weir suunnitteli uutta romaania, hän hylkäsi Marsin ja lähti Kuuhun. Artemis ei ole esikoisteoksen jatko-osa, vaan täysin eri tarina ja erilainen kirjanakin.
Weir pyöräyttää Kuuhun viiden suurkuplan kaupungin.
ROMAANIN PÄÄHENKILÖ on nuori nainen, joka joutuu vaaroihin valtavalla kuuasemalla. Kerronnan sävy on aika samantyyppinen kuin Robinson Crusoe -henkisessä esikoisromaanissa, vaikkei nyt kamppailla samassa mitassa eloonjäämisestä.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat lähitulevaisuuteen. Itse Artemis on viiden suurkuplan kuukaupunki, joka palvelee raskasteollisuutta ja turismia. Teollisuus tuottaa alumiinia ja happea anortiittimalmista, jota louhitaan valtavilla keräimillä Artemiksen ulkopuolella.
Päähenkilö Jasmine ”Jazz” Bashara on rämäpäinen tyttö, joka saa elatuksensa salakuljetuksesta. Jazz asuu pienessä luukussa, jakaa yhteiset pesutilat ja syö halvinta leväkasvatettua ruokaa eli Moskaa.
Köyhyys saa Jazzin ryhtymään rikolliseen toimeenpanoon: pieni kevyt sabotaasi Kuun pinnalla ja iso pankkisiirto tilille. Asiat eivät luonnollisestikaan etene ilman ongelmia.
Kohta Jazz huomaa salamurhaajan seuraavan kintereillään. Maahan asti ulottuva mafiakuvio meinaa viedä Jazzilta sekä järjen että hengen.
Weirin kirjassa käytetty teknologia on oikeasti olemassa.
KUTEN YKSIN MARSISSA -romaanissa, Weirin proosassa korkeakirjallinen estetiikka ei ole ensimmäinen tavoite eikä kielellä ole tarkoitus missään vaiheessa hurmata lukijaa:
”Meillä Artemiksessa ei ole katuja. Meillä on käytäviä. Kuurakentamiseen uppoaa paljon rahaa, joten sitä ei helvetti soikoon tuhlata teihin. Voihan sitä halutessaan hankkia sähkökärryn tai skootterin, mutta käytävät on suunniteltu jalankulkuliikennettä varten. Ala-Conradin käytävät ovat kertakaikkisen klaustrofobiset. Ne ovat hädin tuskin niin leveät, että kaksi ihmistä mahtuu ohittamaan toisensa kylki edellä.” (s. 15)
Debyyttiin verraten juoni on hieman monimutkaisempi. Kertoja selittää varsin pedantisti esimerkiksi laajan kuuaseman ja alumiiniteollisuuden monimutkaisia teknisiä yksityiskohtia.
Kunnon teknotrillerin tavoin Weirin kirjassa käytetty teknologia on oikeasti olemassa. Artemiksen kerronta on ensin varsin hidasta ja poukkoilevaa, mutta kiihtyy sittemmin melkoiseksi crescendoksi.
Teeman kannalta tärkeään asemaan nousee ZAFO, energiahäviötön kaapeli (”Zero Attenuation Fiber Optic”), joka mahdollistaa datan pitkän matkan siirron ilman toistimia ja mullistaa viestinnän infrastruktuurin.
Koska ZAFOn valmistusprosessi vaatii matalaa painovoimaa, Artemis osoittautuu ihanteelliseksi paikaksi tällaiseen projektiin. Uusi teollisuudenhaara edistäisi merkittävästi kaupungin lamaantunutta taloutta.
KUUN JA MAAN väliset matkat ovat Weirin romaanissa tavallisia, ja Kuu on tullut lomakohteeksi kaikentyyppisille ihmisille. Ainoat, joilla on varaa asua siellä ympäri vuoden (muut kuin siellä työskentelevät), ovat uusrikkaita.
Artemis on lukuromaanina varsin jännittävä ja hauska. Weir on kulkenut pitkälti kuukuvauksen klassikon Robert A. Heinleinin jalanjäljissä.
Monitasoinen tarina toimii kuin hyvin öljytty kone. Räväkkää huumoria kirjailija viljelee jatkuvalla syötöllä.
Annukka Kolehmaisen suomennos on ammattimaisen sujuvakielinen ja tiiviin toimiva kokonaisuus. Yksin Marsissa -kirjaan tykästyneille tämä teos saattaa olla pienoinen pettymys. Artemis sopii toiminnallisen scifi-dekkarin ystäville.
Arvostelu on julkaistu Spin-lehdessä.
VETUS Et NOVA 