VETUS Et NOVA

~ Artikkeleita ja arvosteluja uusista ja vanhoista kirjoista

VETUS Et NOVA

Tag Archives: spefi

Suomalaista mytologiaa ja nykynuorten arkea

15 maanantai Hei 2019

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

book review, fantasy novel, Sini Helminen, spefi, Spin

sini_helminen_iso_cropped

Sini Helminen.

Sini Helminen: Maan povessa. Väkiveriset 4. Myllylahti 2019. 248 s.

Sini Helmisen (s. 1987) Maan povessa on neljäs ja viimeinen osa reaalifantasiaromaanisarjaa Väkiveriset. Teos on persoonallinen sekoitus suomalaista mytologiaa ja nykynuorten arkea.

YA-kirjallisuutena Väkiveriset on toimiva, sujuvakielinen ja jännittävä romaanisarja. Helminen on kirjoittanut sarjaa viisi vuotta. Se on suunnattu yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille lukijoille. Sarjassa ovat ilmestyneet Kaarnan kätkössä (2017), Kiven sisässä (2017) sekä Veden vallassa (2018).

Romaanissa riittää jännitystä, romantiikkaa ja ronskia huumoria.

MAAN POVESSA jatkaa sarjan edellisistä osista tuttujen Marin, Pekon ja Pinjan seikkailuja. Uutuusromaani yhdistää kolmen muun romaanin tapahtumasarjoja ja henkilökaartia. Mukana on näkkejä, kaarnanaisia, peikkoja, metsäläisiä, vuorelaisia jne. Ja tietysti kalviksia, niitä tavallisia tallaajia.

Romaanin alussa esitellään vihainen maahispoika Otra, joka on saanut kuulla huonoja uutisia: maan alla asuvien maahisten olisi muutettava pois kaivosalueen tieltä. Maahiset päättävät näyttää ihmisille, mistä heidät on tehty. Sitten Otra saa vangikseen mielenkiintoisen olion, joka pitää suklaasta ja karkeista.

Kolmannesta romaanista tuttu Mari saa kuulla sinipiikaystävänsä Tuulian kadonneen jäljettömiin. Löytääkseen Tuulian Mari etsii käsiinsä Pinjan ja Pekon. Yhdessä he suuntaavat Tuulian perään, mutta haluaako tämä tulla edes löydetyksi?

Helmisen romaanissa riittää jännitystä, romantiikkaa ja ronskia huumoria. Nuoret henkilöt saattavat pelata Fortnitea tai Pokémon Go:ta ennen kuin fantastiset seikkailut taas jatkuvat. Kirjailijalle ympäristöongelmat ja suvaitsemattomuus ovat tendenssejä, joihin hän ottaa kantaa nuorten henkilöhahmojensa kautta.

Henkilökuvissa maagiset yksityiskohdat ovat merkittäviä:

”Portinpuolikkaaseen nojailee farkkutakkiin pukeutunut mies, vihreä tukka valuu olkapäille ja kajaali vetää mustat silmät viiruiksi. Siinä voisi olla jonkun lukiolaistytön vanhempi punkkaripoikakaveri, elleivät kajaalin lomasta katsoisi käärmeen kapeat pupillit.” (s. 14)

Väkiveriset-sarjan tulkinta suomalaisesta mytologiasta on kiintoisa.

HELMISEN VAHVUUKSIA on nuorten henkilöiden autenttinen kuvaus. Kirjailija tavoittaa uskottavasti erilaisia nuorten luonteenlaatuja, asenteita ja päämääriä. Väkiveriset-sarja havainnollistaa sosiaalisen kanssakäymisen ongelmia, joita nuoret joutuvat prosessoimaan koulukiusaamisesta lähtien.

Fantasiakirjailijana Helminen on loihtinut monta hienoa yksityiskohtaa. Kirjailijan käyttämä kieli on täsmällistä, havainnollista ja selvää, vaikka hän kuvaisi mielikuvituksellisia miljöitä, sateenkaarivähemmistöjä ja fantastisia tapahtumia.

Väkiveriset-sarjan tulkinta suomalaisesta mytologiasta on kiintoisa, vaikka jää pintapuoliseksi. Kirjailija käyttää vanhoista myyteistä sen, mikä romaanikerrontaan sopii.

Helminen on tässä kulkenut esikuvansa J. K. Rowlingin matkassa, joka on Harry Potter -romaaneissaan yhdistää fantastista velhomaailmaansa vanhaan englantilaiseen mytologiaan.

– – – – – – – – – – – – – –

Arvostelu on julkaistu Spin-lehdessä 1/2019.

maan povessa
Spin_2019-1

 

 

 

Taivas varjele mitä Turusta löytyy!

12 keskiviikko Kes 2019

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

book review, Dare Talvitie, fantasy novel, spefi, suomalainen kaunokirjallisuus, Turku

View of boats on a river at sunset

Dare Talvitie: Valkea liekki. Näkymätön piiri 1. Kuoriaiskirjat 2018. 291 s.

Dare Talvitien (s. 1972) hurja fantasiadekkari Valkea liekki on Näkymätön piiri -sarjan ensimmäinen osa.

Romaani alleviivaa kirjailijan rakkautta entistä kotikaupunkiaan kohtaan. Turku esiintyy Valkeassa liekissä suomalaisen magian epävakaana keskuksena, jonka rauhallisen pinnan alla piilevät arvaamattomat voimat.

Vartiovuorenmäellä sattuu erikoinen kuolemantapaus, joka hämmentää kaikki asiaan osallistuvat. Romaanissa liikutaan Turussa ristiin rastiin lähikuntia myöten.

Suomalaisen magian tulivuori odottaa Turussa purkautumistaan.

TALVITIEN romaanin päähenkilö Kari Spiegelberg on kaukaista sukua maagikoille, jotka hallitsivat yliluonnollisia voimia. Romaani alkaa Riikasta, jossa Spiegelberg (suom. Peilivuori) on musisoimassa uusnatsien keskellä ja päätyy todistamaan maagikkojen kammottavaa ihmisuhritilannetta.

Siitä siirrytäänkin ”luontevasti” suoraan Turkuun, jossa suomalaisen magian tulivuori odottaa purkautumistaan. Spiegelbergin painaisunet vaihtelevat painajaismaisten valvetilojen kanssa, kun turkulaiseen katukuvaan ilmestyy yhtä ja toista sinne kuulumatonta.

Puhumattakaan Uuden Elämän seurakunnan raamattupiiristä, johon Kari tekee rohkean ekskursion vähän ennen romaanin puoltaväliä!

Romaanikerronnan keskiöön nousee Weissflamme, Valkea liekki, joka määrittää jos jonkinlaisia elämänpolkuja ja kohtaloita, polttokuolemasta puhumattakaan. Jännitteensä loppuun saakka säilyttävässä dekkarissa tulee ruumiita säännöllisin väliajoin.

Keravalaissyntyinen Talvitie on asunut Turun lisäksi muun muassa Porvoossa ja Oulussa. Nyt hän majailee Helsingissä ja työskentelee IT-ylläpitäjänä. Roolipelien ja seikkailuharrastusten mies on opiskellut Oulun ja Turun yliopistoissa.

30 vuotta pöytälaatikkofiktiota, roolipeliharrastus ja epäonnistuneet yliopisto-opinnot vaikuttivat sen, että Talvitien reaalifantastinen esikoisromaani Epäsoinnun periaatteet ilmestyi 2015 (Myllylahti). Sitä kirjoittaessaan Talvitie sai ajatuksen okkulttisesta yksityisetsivästä, joka ratkoisi sekavassa seurassa yliluonnollisia rikoksia, ja Valkea liekki sai syntynsä.

Talvitien ihailemia kirjailijoita ovat Lois McMaster Bujold, China Miéville ja Charles Stross. Näistä Miéville lienee tärkein esikuva Valkean liekin kannalta.

daretalvitie

Dare Talvitie. – Kuva: Myllylahti.

Talvitien Turku on jakautunut kahteen rinnakkaiseen kaupunkiin.

NOIR-DEKKARINA Valkeassa liekissä on jonkin verran uuskummallisia yhtymäkohtia Miévillen romaaniin Toiset (The City & The City; 2009): fantastista magiaa, rinnakkaisia maailmoja, erikoisia kuolemantapauksia, vainoharhaisuutta. Siinä missä Miéville jakaa tapahtumapaikkansa kahteen rinnakkaiseen kaupunkiin, Talvitien Turkukin on jakautunut kahtia.

Teknisesti Valkea liekki toimii kuin hyvin rasvattu konekivääri. Hyvin mietittyjä sanoja sinkoilee jatkuvalla syötöllä, kerronnan fokus ja tyyli säilyvät samanlaisina läpi pitkän romaanin ja kielikin pysyy harkitusti poskella, vaikka mitä tapahtuisi.

Hurttia huumoria sataa lukijan laariin kuin Jerry Cottonissa. Maaginen todellisuus saa jatkuvasti parodisia piirteitä:

”Yliluonnollinen murha on hyvä tapa pilata päiväni. Minulla on taipumus ottaa sellaiset asiat aivan tarpeettoman henkilökohtaisesti.” (s. 43)

– – – – – – – – – – – –

Arvostelu on julkaistu Tähtivaeltajassa nro 2/2019.

 

Johanna Sinisalon pitkä tie Kuun pimeälle puolelle

06 tiistai Mar 2018

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

book review, elokuvat, Finncon, Iron Sky, Johanna Sinisalo, science fiction, spefi, Voltaire

Renate-Richter-iron-sky-30371089-2048-854
Johanna Sinisalo: Renaten tarina. Johnny Kniga 2018. 358 s. 

 

”EN TIEDÄ, kuka muistiinpanojani tulee lukemaan. En halua olla niin dramaattinen, että kuvittelisin avaruuden muukalaisten löytävän ja tulkitsevan tekstiäni tuhansia vuosia sen jälkeen, kun olemme jo kaikki mennyttä. Luultavasti tiedostoni päätyy lähinnä Obin huviksi. Tai kenties järkytykseksi.” (s. 13)

Johanna Sinisalon (s. 1958) uusin romaani Renaten tarina pohjaa Iron Sky I -elokuvaan, jonka käsikirjoitustiimin johtaja Sinisalo oli ennen työn siirtymistä amerikkalaisille. Elokuvan ilmestyttyä 2012 Sinisalolta kysyttiin, voisiko hän tehdä aiheesta myös romaanin.

– En tosiaan, kirjailija oli tiuskaissut väsyneenä ja kyllästyneenä. Myöhemmin kysyttiin uudelleen, sama vastaus.

Sittemmin Sinisalon ajatukset romaanin suhteen muuttuivat toisiksi. Hän julkaisi romaanin ensin ranskaksi nimellä Le Reich de la Lune (Kuun valtakunta). Myös saksankielinen romaani on jo painovalmis, mutta sen julkaisu Saksassa odottaa Iron Sky II -elokuvan ensi-iltaa (tammikuussa 2019).

Sinisalo lähti tutkimaan yhteiskuntaa kannattelevia valheita, propagandaa, indoktrinaatiota ja valtarakenteita.

Suomeksi romaani ilmestyi elokuun puolivälissä. Renaten tarina perustuu Iron Skyn käsikirjoituksen varhaisiin versioihin ja Sinisalon tekemään massiiviseen taustatyöhön.
– Varsinainen kirjoitustyö nieli kolme vuotta, Sinisalo kommentoi heinäkuussa Iron Sky -faneille Turun Finnconissa.

Jarmo Puskala keksi pähkähullun alkuperäisidean kuunatseista, ja Star Wreckillä kunnostautuneet tamperelaisteekkarit rekrytoivat Sinisalon tekemään ideaa isommaksi. Renaten tarina on ”Iron Sky Writer’s Cut”. Kun Iron Sky I on jäävuoren huippu, Renaten tarina liikkuu suurimmaksi osaksi pinnan alla.

 

ELOKUVAN tarinakehyksestä käyttämättä jäänyt materiaali käsitteli muun muassa sitä, millaista voisi olla syntyä salaisessa kuulinnakkeessa ja elää yhden ideologian kuplassa koko lapsuusaika. Tämän rinnalla Sinisalo lähti tutkimaan ja erittelemään yhteiskuntaa kannattelevia valheita, propagandaa, indoktrinaatiota ja valtarakenteita. Kirjailijaa ovat ennenkin kiinnostaneet sekä ihmisten väliset valtarakenteet että ihmisen ja luonnon välinen suhde.

Iron Sky I sijoittuu vuoteen 2018 ja Iron Sky II vuoteen 2038. Renaten tarinan nykyaika puolestaan on vuosi 2047, jolloin Iron Sky III saattaa sekin olla jo takanapäin. Tuolloin Renate on 52-vuotias aikuinen. Sodasta on kulunut vajaat 30 vuotta. Kuun siirtokuntaa johtava Renate päättää kirjoittaa kokemuksistaan päiväkirjan, omaelämäkerran, tilinteon.

Renate on jäänyt yksin Jamesinsa ja valtavan pakolaisjoukon kanssa ja joutunut suunnittelemaan kolossaalisen pakolaisleirin Kuuhun. Schwarze Sonnen uudeksi nimeksi on tullut Neomenia, Uusi kuu.

Renaten tarina sisältää Renate Richterin päiväkirjamerkintöjä yli 300 sivua. Ne valaisevat kuusiirtokunnan elämänmenoa ja kansallissosialistista ideologiaa, josta natsit eivät luovu mistään hinnasta.

Renatella on jo lapsena haave matkustaa Maahan käännyttämään natsien vihamiehiä natsiaatteen taakse. Kuten Iron Sky I -elokuvassa, natsivakoojien joukkue lähetetään Renate mukanaan Maahan hakemaan uutta teknologiaa, jolla viimeisteltäisiin Maan tuhoamiseksi valmistetut superaseet.

Seurauksena syttyy sota, ja tuhannet kuolevat Maassa ja Kuussa.

Maassa ei kuitenkaan kaikki ole kuulaisten silmin niin kuin piti olla. Maan ihmiset elävät sellaisessa yltäkylläisyydessä, että Renate menee sekaisin. Sitten Renate törmää kiintoisiin miehiin ja naisiin – ja menee sekaisin niistäkin.

ironsky

Romaanin alussa Renate uneksii vesisateesta.

Kuussa vesi on kultaa arvokkaampaa. Unessa Renaten yläpuolella on avoin taivas. Se on mittaamattoman arvokas sille, joka on varttunut kupolien alla ja tunneleiden sisällä.

Renate herää veteen, joka tippuu hänen kasvoilleen kallion raosta. Tunteeseen sekoittuu myös surua siksi, että Renate tietää Kuun olevan vaaraksi siellä asuville. Vaara kasvaa suhteessa aikaan, mitä pitempään Kuussa asuu.

”Avasin silmäni. Ylläni oli kivinen katto. Se tuntui riippuvan vain muutaman vaaksan päässä kasvoistani. Pettymys sekoittui kauhuun. Äkillinen ahtauden tunne iski minua nyrkillä vatsaan ja salpasi hengitykseni. Tunsin makaavani sängyn sijasta ruumisarkussa. Tietyllä tavalla tietysti makasinkin, valtavassa kivisessä ruumisarkussa joka kiiti avaruudessa.” (s. 9)

Kuun asukkaiden vihollisista tärkeimpiä on kuutomu, äärimmäisen teräväkiteinen ja hienojakoinen pöly, joka turmelee laitteet ja koneet ja sairastuttaa ihmiset keuhkosairauksiin. Kuun asukkaat saavat asiaan helpotusta sodan jälkeisen pakolaistulvan myötä. Pakolaisilla on mukanaan mikroaaltotekniikkaa, jolla saadaan viimein estettyä tehokkaasti kuutomun kulkeutuminen ilmalukoista asuin- ja työtiloihin.

Kuun asukkaiden vihollisista tärkeimpiä on kuutomu, joka turmelee laitteet ja koneet ja sairastuttaa ihmiset keuhkosairauksiin.

Renate muistelee lapsuuttaan Kuussa hartaasti ja rakkaudella. Päiväkirjan ensimmäisellä sivulla Renate on kuusivuotias syntymäpäiväsankari vuonna 2001. Renaten syntymäpäivä on sama, jolloin Hitler aikoinaan käski polttaa epäsaksalaiset kirjat.

Kuunatsit opettavat lapsilleen asiat oikein päin. Lapset totutetaan Maan painovoimaan käyttämällä gravitaatiogeneraattoreita. Tälläkin valmistaudutaan invaasioon Maan pinnalle, jottei hyökkääjien voimat lopu saman tien astuttaessa Maan kamaralle.

Kuun erikoisin paikka on Valhalla Garten, jonne kuolemansairaat vanhukset ja ihmiset kootaan. Renaten parhaan ystävän Anneliesen mummo saa paikan tästä saattohoitokodista. Myöhemmin sinne lähetetään myös Renaten lähipiiriä.

Ensimmäinen kirja, jonka Renate lukee lapsena mikrofilmiltä, on Pikku Heidi (1880). Klassinen tarina kasvaa nuoren tytön mielikuvituksessa koskettavaksi vertauskuvaksi kuunatseista, jotka ovat joutuneet hylättyinä muuttamaan normi-ihmisten yhteisöjen ulkopuolelle.

Renate lukee sveitsiläistä satua vinoon siksi, että hän ei ymmärrä kaikkia sanoja. Esimerkiksi tarinan kannalta tärkeät sanat kuin tuuli, vuohi, pensas ja juusto eivät aukea Kuun tytölle ollenkaan. Ja kun tarinan jatko-osassa Heidi osaa käyttää oppiaan (1881) puhutaan jostain Jumalasta, Renaten äiti selittää sen Hitlerin vertauskuvaksi!

Keski-ikäinen Renate suhtautuu elämään ja kuolemaan kaikenkokeneella otteella. Hänen miehensä James on kuollut, ja Renate kokee kaikennielevää yksinäisyyttä. Hän on ainoa elossa oleva siltaihminen – eli ihminen, joka on oleskellut ennen sotaa sekä Kuussa että Maassa. Kuun johtajana Renatella ei ole paljon ystäviä. Kuussa syntyneet pitävät häntä maatiaisena (Maan asukkaana) ja Maassa syntyneet taas täysverisenä kuulaisena.

Renaten silmäterä on hänen aikuinen tyttärensä Obi. Renate ei kuitenkaan kirjoita päiväkirjaansa varsinaisesti tytärtään varten. Hän nimeää päiväkirjan Kittyksi (kuin Anne Frank) ja kirjoittaa kirjalle suoraan. Renaten suhde omiin vanhempiinsa on kompleksinen: hän kaipaa äitiään kovasti, mutta isää ei. Isä on Renaten muistoissa karkea valehtelija, jota hän ei muistele lämmöllä.

Renate tutkii 40 vuotta vanhoja muistiinpanojaan ihmetellen, kuinka paljon hän onkaan unohtanut lapsuutensa vaikeuksista. Kuulaisenkin aivot ovat armeliaat ja siivilöivät muistoista pois vastenmielisiä juttuja.

Renate käyttää hyväkseen lukuisia historian materiaaleja, joita hän on itse aikuisena laatinut Kuun koululaisia varten. Niihin kuuluu sotahistorian oppiaineisto Operaatio Perhosesta, joka on natsien tuhatvuotisen valtakunnan vaihtoehto, suunnitelma B.

Renaten lapsuus oikeastaan päättyy siihen hetkeen, kun hänestä tehdään Mondjugendunterführerin eli kuunatsien lasten opettaja. Edellinen opettaja oli vanha mies, jolla oli todettu kasvain. Hänkin sai lähteä pikavauhtia Valhalla Gardeniin!

iron-sky-2012-001-swastika-spaceship (1)

TARPEEKSI hullu idea vetää vakavaksi. Renaten tarina on jotain kunnon seikkailuromaanin ja romanttisen tyttöromaanin välimaastosta. Scifi on romaanissa kolmannella sijalla. Sinisalon teos on kelpo kirja elokuvasta, jonka slapstick-huumori jakoi mielipiteet kaikilla mantereilla.

Hieman mietityttää, miksi Sinisalo on lähtenyt tekemään vakavasävyistä kaunokirjaa pähkähullusta parodiasta.

Kenties Iron Sky alkoi vuosia sitten Sinisalonkin mielessä parodiana, vitsinä, kunnon herjana tms. Myöhemmin perehdyttyään tarkemmin Renaten ja kumppaneiden taustoihin sekä kuunatsien oloihin ja historiaan kirjailijaa on alkanut houkuttaa tehdä aiheestaan ja henkilöistään kunnon kaunokirjallisuutta.

Miksi Sinisalo on lähtenyt tekemään vakavasävyistä kaunokirjaa pähkähullusta parodiasta?

Ei siis enää kieli poskella, vaan pohjamutia myöten.

Näin ollen Iron Sky -fanille Renaten tarina on aarreaitta. Teoksesta löytyy laajoja historiankirjoituksia esimerkiksi Kuun asuttamisen vaiheista II maailmansodan jälkeisinä vuosina.

Kuunatsien historia esitellään johdonmukaisena. Kuusta tulee romaanissa omavarainen 1949, jolloin viimeiset natsit muuttavat Etelämantereelta Kuuhun. Myöhemmin kuunatsit rakentavat helium-3-kaivoksia, joista löytyy energiaa suunnattomia määriä.

Olojen vakiinnuttua kuunatsit alkavat suunnitella kostoretkeä. Paluusuunnitelma on aikaansa odottava revanssi, kuin Kristuksen toinen tulemus tai Imperiumin vastaisku.

Tottuneena scifi-kirjailijana Sinisalo pudottelee futuristisia yksityiskohtia lukijan eteen tottuneesti kuin sanavalmis huutokauppameklari. Hän kansoittaa Kuun yli- ja ali-ihmisillä, joista jälkimmäiset työskentelevät käsityöverstaissa syvällä kuunpinnan alla ja näkyvät varsinaisille Kuun asukkaille harvoin.

Sinisalo syventyy kuunatsien elämänmenoon intohimoisesti, tunnontarkasti ja järjestelmällisesti. Olisiko pienempi intensiteetti riittänyt?

Vaikka Renaten tarinan vakavat sävyt rikkovat Iron Skyn hirtehistä tyyliä, osaa Sinisalokin ironisoida ja kyseenalaistaa, jopa naureskella. Keskeisimmät ironian piikit osoittavat samaan suuntaan kuin elokuvassakin eli USA:n hallintoon, jossa riittää aineksia satiiriin.

Kirjailija tosin sanoi Finnconissa, että Donald Trumpin päästyä USA:n presidentiksi oli ollut vaikea keksiä niin mielikuvituksellista parodiaa jenkkivaltion hallinnosta, etteikö reaaliuutisointi olisi ampunut sitä saman tien alas teränsä menettäneenä!

dtrump

RENATEN tarinaa sävyttää koko ajan kirjailijan sitkeä tendenssi saarnata luonnonvarojen tuhlausta ja kapitalistista asennetta vastaan. Viisikymppisenä Renate huomaa olevansa kuolemansairas. Kuutomu on tehnyt tehtävänsä keuhkoissa.

Vanhana häntä ei enää miellytä kaaosteoria siten kuin nuorena. Henkisesti kypsynyt nainen haluaa ajatella koruttomasti, yksinkertaisesti ja tasapainoisesti sekä uskoa järjen voittoon tunteesta.

Renaten tarinan luontopuhe alkaa oikeastaan jo kuulinnakkeen kuvauksessa. Schwarze Sonne on elinkelpoinen ihmisille pitkälti yksinkertaistetun ekosysteeminsä ansiosta. Kuulaisten ruokavalio on yksinkertainen ja askeettinen. He viljelevät ainoastaan klorellalevää, hamppua ja lehtikaalia. Sinisalo kuvaa kunnianhimoisesti ravintoarvoja ja sitä, miten lapsi Maan ulkopuolella kokee maatiaislapselle itsestään selviä luonnollisia asioita.

Myöhemmin Maassa Renate ihmettelee avoimesti ja hartaasti monia maatiaisten kerskakulutuksen ilmentymiä. Maan asukkaat ovat lisäksi niin kiireisiä, ettei heillä ole aikaa pysähtyä edes ruokailemaan rauhassa. Pikaruokakulttuurin tuotteina syntyy valtavia määriä roskia.

Luonto on ollut Sinisalolle tärkeä aihe aikaisemminkin, jopa lähtien esikoisromaanista Ennen päivänlaskua ei voi.

Erityisen pöyristynyt Renate on muoviteollisuudesta:

”Kallisarvoisesta, valtavalla vaivalla kivimassojen syövereistä ja meren pohjasta lypsetystä, muinoin kuolleista eläimistä ja kasveista vuosimiljoonien kuluessa muodostuneesta, hankalasti ja ympäristöä turmelevasti jatkojalostetusta raaka-aineesta tehtiin tavaraa, joka oli tarkoitettu vain pois heitettäväksi.” (s. 35)

Puhuessaan Renaten suulla esimerkiksi öljyn jatkojalostuksen mielettömyydestä kirjailijan oma kriittinen ääni on vahva. Pointit liittyvät Sinisalon vuosikymmeniä kestäneeseen ympäristökritiikkiin. Renate toteaa yksikantaan, että maatiaiset olisivat voineet oppia ympäristö- ja energia-asioissa paljon kuulaisilta. Niin – elleivät nämä olisi olleet kostonhimoisia natseja.

Luonto on ollut itse asiassa Sinisalolle hyvin tärkeä kuvauskohde aikaisemminkin, jopa lähtien hänen esikoisromaanistaan Ennen päivänlaskua ei voi. Renate katselee Maapalloa kuin kirjailija aikoinaan Australian ja Uuden-Seelannin neitseellistä luontoa. Länsimaisen ihmisen kuluttajapainotteiset elämäntavat, veden ja luonnonvarojen tuhlaus ja saasteet lyövät molempia silmille kuin ruoska.

Niinpä Sinisalo leipoo Renatesta kaltaisensa ympäristöaktivistin, joka antaa sanan säilän heilua ihmisten ymmärtämättömyydelle.

Renaten tarinan tempo vaihtelee selvästi. Teos alkaa hitaasti lapsuuskokemuksilla. Tapahtumat kiihtyvät kunnon vauhtiin, kun Renatesta on tullut opettaja ja Maa-seikkailu alkaa.

Kirjailija käyttää satiiria ihmiskuvauksessa tämän tästä. Usein kertojan pointtina on se, kuinka tyhmästi ihmiset yrittävät toisiaan sumuttaa – tai uskovat toisen sumutuksen. Tässä Sinisalo painii todella raskaassa sarjassa. Yksi keskeinen vertauskohde on Voltairen klassikko Candide (1759).

renate-richter-1920x1080-26580

SINISALO lähtee henkilökuvauksessa eri linjoille elokuvaohjaaja Timo Vuorensolan kanssa. Eniten ero näkyy Renaten hahmossa, joka elokuvassa on seksisymbolinen ja kirjassa taas tylsä, harmaa hahmo, joka ei kerää miesten katseita (paitsi Adlerin). Kirjallisen Renaten sukupuolisuudessa myös lesbous on mukana selvästi.

Henkilökuvauksen avainsana on indoktrinaatio. Renaten on pakko myöntää tulleensa vahvasti indoktrinoiduksi. Onko hän pettynyt? Eipä oikeastaan, ainakaan ensin. Kyllä hän opettajana ymmärtää yksioppisuuden merkityksen päälle. Historian huonoimmilta asioilta tekee kenen tahansa mieli ummistaa silmänsä. Toisaalta Renate ymmärtää, että Kuussa on ollut syytä viljellä vahvaa propagandaa.

Kostoretkessä ei ole järkeä, mutta tunnetta – sitä riittää!

Yksi syy käyttää propagandaa on vallanhimo. Se ajaa Renatelle tuttuja ihmisiä mielettömiin tekoihin. Kuunatsit suunnittelevat kostoa bolsevikeille, kapitalisteille ja aasialaisille, jotka natsien sijasta nyt hallitsevat Maassa. Tällaisessa kostoretkessä ei ole järkeä, mutta tunnetta – sitä riittää!

Maassa Renatea odottaa täydellinen kulttuurishokki. Ihmiset elävät käsittämättömässä yltäkylläisyydessä, toisin kuin kuunatseille on opetettu.

Kirjoittaako Sinisalo nykypäivän johtajista tai johtamismenetelmistä? Kuin vastauksena tähän Klaus ottaa Maahan mukaan Hakenkreuzigung- eli hakaristeytyskoneen, jonka äänellä pitäisi pystyä aivopesemään kuulijoita. Ensin kone tuntuu toimivan moitteettomasti, mutta sitten Renate ja Klaus huomaavat ongelman. Maan ihmiset näyttelevät vaikutusta!

Romaanin toisen osan alussa astronautti James Washington saapuu Maasta sekoittamaan kuulinnakkeen – ja Renaten – elämänmenon:
”Elämäni oli mullistunut jo Klausin kosinnasta, mutta vangin saapuminen muutti sen kuin oudoksi uneksi. En saanut ajatuksiani irti muukalaisesta. Mitä kaikkea hän olisi voinut minulle kertoa?” (s. 121)

Renatella riittää häkellyttäviä hetkiä tämän tästä. Yksi ironisimmista on, kun Klaus Adler lyö hänelle käteen kansallissosialistisen sukupuolielämän käsikirjan. Hän on ilmeisesti itse opiskellut käsikirjan kannesta kanteen. Kuten arvata saattaa, Schwarze Sonnessa miehet ovat kaikessa naisten edellä.

Eli kyllä tätä kirjaa on tehty myös vahvassa #metoo-hengessä!

Renaten tarina on värikäs kertomus, josta tihkuu läpi alituinen hermostuneisuus ja angsti.  Sinisalo pohtii Renaten suulla arkipäivän politiikkaa, geopolitiikkaa, mediaa, muotia ja koulutusta.

iron-sky-walkyr1

Kuunatsien yhdyskunnassa kaikki valjastetaan koston tarkoitusta varten. Kuunatsien kostoiskun valmistelu vie kuitenkin mehut siltä tärkeimmältä eli yhteiskunnan kehittämiseltä. Esimerkiksi digitaalinen vallankumous ei kosketa Kuun asukkaita. He vain ihmettelevät, miksi maatiaisilta siepatut TV- ja radiolähetykset muuttuvat yhtäkkiä kryptisemmiksi avata. Kun James Washington tulee käymään, hänen älypuhelimensa herättää syystä ihmetystä.

Lähtiessään 2018 Maata valloittamaan kuunatseja odottaa vihollinen, joka on tottunut tietokoneisiinsa ja älypuhelimiinsa. Maan päällä Renate tajuaa, että Schwarze Sonne on kaukana ihanteesta, johon hän uskoi. Havahduttavaa on toisaalta sekin, ettei Maakaan ole paratiisi.

Vaihtoehtoinen historia saa täyden merkityksen: natsipropaganda laittaa tositapahtumat kirkastamaan järjestelmää. Indoktrinoinnissa kuunatsit ja Maan kapitalistit ovat samanlaisia, yhtä oppineita.

Sinisalo onnistuu uskottelemaan, kuinka inhimillisiä natsit ovat karmeassa projektissaan. Historiankirjoitus on voittajien, toivotti jo Churchill. Natsit vaikuttavat tiettyyn pisteeseen asti jopa onnellisilta. Renaten tarina on oikeastaan Renaten historia, hänen tulkintansa tapahtumien kulusta ja kausaliteettisuhteista. Tässä vaihtoehtoisessa historiassa Barack Obamasta ei tullut Yhdysvaltain presidenttiä vuonna 2008, vaan Sarah Palinista.

Sinisalo korostaa reaalimaailman heikkouksia ja itsestäänselvyyksiä. Natsismi kääntyy romaanissa naurettavaksi suhteessa yhteisöönsä, joka on vienyt periaatteensa äärimmäisyyteen, vaikka elää epäinhimillisissä oloissa. Samaan tyhmyyteen taisivat oikeatkin natsit sortua.

Maan pieneliöt ovat synekdokee planeetan satumaisesta faunasta, floorasta, vesistöistä ja ilmastosta.

Miten voidaan palauttaa historia, jos ei ole tietoja, arkistoja ja keskustelua? Silloin myytit ja legendat leviävät kuin rikkaruoho.

Kuunatsit pitävät Hitleriä hienona humanistina, jopa pyhimyksenä. Se, että hieno ihminen ajettiin itsemurhaan 1945, ajaa kuunatseja omassa projektissaan eteenpäin kuin lokomotiivi.

Kuunatsien ylemmyys perustuu loistavan puhtaisiin jälkeläisiin. Kuunatsit luulevat Maan teknisten edistysaskeleiden liittyvän lähinnä huvitteluun, laiskotteluun, kapitalistiseen voiton maksimointiin ja kansan tyhmentämiseen.

Kuunatsien aseistuksen tärkein elementti on Götterdämmerung (Jumalten tuho). Kuunatseilla on myös Hitlerin Silmä, jolla he ovat tarkkailleet vuosikymmeniä maatiaisten touhuja. Renate alkaa epäillä koko härveliä, koska hänen saamissaan tiedoissa on valtavia puutteita ja aukkoja.

Renate lähtee Maahan missionaan oppia siitä olennainen tieto – ja palata sen kanssa Kuuhun takaisin. Kun Renate katsoo Kuuta New Yorkin yötaivaalla, hän on hienoisen pettynyt. Tuo harmaa kiekonpuolikas ja suttuinen lamppu on hänen lapsuudenkotinsa.

Kuunatsit pelkäävät muuten henkeen ja vereen Maan eläimiä, pieniä ja isoja. Kun Klaus Adler näkee Maan majapaikassaan rotan, hän hyppää kauhuissaan vessan istuimen päälle seisomaan ja huutaa suoraa huutoa.

Villieläimiä enemmän kuitenkin kuunatsit pelkäävät Maan bakteereja, joille heillä ei ole vastustuskykyä. Maan pieneliöt ovat synekdokee planeetan satumaisesta faunasta, floorasta, vesistöistä ja ilmastosta:

”Kun vedin ensimmäistä kertaa keuhkoihini Maan ilmaa, se oli niin täyteläistä ja rikasta kosteudesta ja tuoksuista, että tuntui kuin olisin koettanut hengittää jotain puoliksi kiinteää, hyytelömäistä ainetta. Jos ei ole tuntenut Maan ilmassa vallitsevaa tuoksujen kaaosta, ei pysty ymmärtämään, miten se jyräsi hajureseptorini oikosulkuun.” (s. 165)

Tavallaan Maan bakteerit ovat sukua maatiaisille, joista kirjailija leipoo kuunatseja selvästi ovelampia pirulaisia. Kun Kuun ja Maan välille syttyy avaruussota, Maasta lähtee nopeasti hyökkääjiä vastaan monikansallinen avaruussotalaivasto. Missä välissä tällaiset avaruusalukset valmisteltiin Maan eri valtioissa?

Renaten tarinan kannalta Antarktis on lähes yhtä tärkeä paikka kuin Kuun hakaristilinnake. Antarktiksella tehdään 1940-luvulla kaikki se, joka mahdollistaa Kuuhun siirtymisen ja siellä asumisen. Siellä rakennetaan avaruusraketit, joilla matkustetaan Kuuhun.

Klaus-and-Renate-iron-sky-30371098-1600-667

RENATE ja Klaus Adler kihlautuvat jo ennen matkaa Maahan. Maassa kuitenkin lopahtaa sekin vähä rakkaus, mitä Renate tuntee Klausia kohtaan.

Romaanin varsinainen rakkaustarina on Renaten ja Jamesin välinen. James Washington muuttuu romaanihenkilönä moneen kertaan. Hänethän kuvataan koko ajan Renaten silmin, toisin kuin Iron Sky -elokuvassa, jossa näkökulma on laveampi.

Renaten silmissä James-parka kärsii tavattomasti. Ensin hänet ”aivopestään” Kuussa kuunatsien hakaristeytyskoneen äänipurskeella ja musta ihonväri valkaistaan. Sitten James menettää Maahan palattuaan USA:n kansallissankarin maineensa. Kun hänestä on leivottu luuseri, hän lähtee saarnaamaan New Yorkin kadunkulmiin ”Moon nazis are coming”-kylttien kanssa. Mies leimataan hulluksi kiihkoilijaksi, ja poliisit vievät hänet putkaan.

Stressi ajaa Sinisalon henkilöitä itseään korkeampiin suorituksiin – tai entistä suurempiin naurettavuuksiin. Kun James ajetaan nurkkaan, hän alkaa puhua pölpöttää kuin posetiivari. Samanlaisen reaktion huomaa myös Renate itsessään, kun hän houkuttelee Vivian Wagnerin kuunatsien puolelle.

Renaten ja Jamesin rakkaustarina jää romaanissa hämäräksi: missä, milloin ja miksi se rakkaus syttyikään? Molemmathan rakastuvat sellaiseen häviäjään, joka menettää kaiken tuntemansa (siis itsensäkin, minuutensa). Onko tällainen mahdollista muualla kuin spefissä, joka muutenkin yllättää ihmeellisyyksillään?

Huumorin osalta Sinisalon romaanikerronta muuttuu olennaisesti, kun Renaten ja Klaus Adlerin retkikunta pääsee Maahan asti. Elokuvassa kuvatut roisit ja huvittavat kohtaukset pääsevät oikeuksiinsa myös romaanissa.

Pitäisikö Iron Skysta löytyä uskottavia tieteellisiä selityksiä? Eipä tietenkään. Tämähän on herjaa lähtökohdistaan lähtien. Sinisalo on kuitenkin selvästi eri mieltä.

Satiirin ohella kirjailija jatkaa sinnikästä filosofointiaan ja alakuloista tyyliään. Hän kuvaa intohimoisella yksityiskohtaisuudella niitä vaikeuksia, joita kuunatseilla on perehtyessään Maan hyödykkeisiin, ruokaan, vessoihin jne.

Natsiajattelun avainsana on indoktrinaatio, kansallissosialistisen aatteen siirto sellaisenaan arjalaisille.

Sinisalo kertoo kirjansa lopussa kaivaneensa aimo annoksen faktaa romaanissa esiintyvien natsipuheiden pohjaksi. Tämä on tarkoittanut tutustumista Saksan natsijohtajien puheisiin, Hitlerin Taisteluni-teokseen ja Hitleristä kirjoitettuihin elämäkertoihin. Natsijohtajien puheet eivät olleet naurettavia omana aikanaan. Päinvastoin, ne kirjoitettiin vakavassa hengessä.

Kuun pimeä puoli on vertauskuva natsi-ideologiasta, jonka ei ole tarkoituskaan olla läpinäkyvää tai avointa. Natsiajattelun avainsana on indoktrinaatio, kansallissosialistisen aatteen siirto sellaisenaan arjalaisille.

Kaikki, mikä vierailussa ei oikein istu natsi-ideologiaan, on indoktrinaation nimissä pakko muunnella sellaiseksi, että istuu. Silloin siitä tulee naurettavaa itsessään, tosin sillä edellytyksellä, ettei kukaan oikeasti naura.

Renate näyttäytyy sokeana ja epäluotettavana kertojana, jonka silmistä (dostojevskilaisittain ilmaistuna) putoaa suomuksia pitkin matkaa kypsään aikuisuuteen. Naiivisuudessaan hän älyää monet asiat liian myöhään. Kuitenkin romaanin loppua kohti hänestä kehittyy kuunatsien uusi johtaja. Henkinen kasvu johtaa todelliseen aikuisuuteen, jossa infantiilit ja naiivit elkeet on hylätty.

johannasinisalo

Johanna Sinisalo. Kuva: Katja Lösönen.

Johanna Sinisalon pitkä tie Kuun pimeälle puolelle on alkanut oikeastaan jo 1980-luvulla.

Mainosalalla 15 vuotta toiminut Sinisalo jättäytyi vapaaksi kirjailijaksi 1997. Tässä vaiheessa Sinisalo oli jo tullut tutuksi suomalaiselle SF/F-fandomille voitettuaan novelleillaan suomalaisia Atorox-palkintoja.

Finlandialla vuonna 2000 palkittu esikoisromaani Ennen päivänlaskua ei voi huomattiin myös ulkomailla. Romaani palkittiin 2004 tieteis- ja fantasiakirjallisuuden James Tiptree Jr. -palkinnolla. Romaani on myös käännetty 14 kielelle.

Sinisalon Lasisilmä-romaani (2006) toi lukijan eteen saippuasarjan käsikirjoitustiimin arkea. Todentuntuinen kerronta selittyi kirjailijan taustalla eri TV-sarjojen (mm. Salatut elämät, Kotikatu, Käenpesä) taustajoukoissa.

Romaani Linnunaivot (2008) tutkii luonnon manipuloinnin hyytäviä seurauksia Uudessa Seelannissa ja Australiassa. Suomalaiset romaanihenkilöt Jyrki ja Heidi lähtevät seikkailemaan koskemattomaan erämaahan, jossa on vastassa pitkiä hiekkadyynejä, loputtomia rankkasateita ja sademetsiä. Retki vertautuu suoraan Sinisalon ja hänen miehensä Hannu Mänttärin 1990-luvulla tekemään matkaan kyseisille seuduille.

Romaani Enkelten verta (2011) on tutkielma lähitulevaisuudesta ekokatastrofin äärellä. Romaanissa eletään 2010-luvun jälkipuoliskoa. USA:ssa ja Euroopassa on kadonnut isoja määriä mehiläisiä kuin tuhkan tuuleen yli 10 vuoden ajan. Kun pölyttäjät ovat poissa, leipäviljaa ei kasva, mistä seuraa globaali nälänhätä ja kansainvaelluksia hedelmällisille maille.

Enkelten veren keski-ikäinen päähenkilö Orvo on suomalainen mehiläistenhoitaja, joka kaihtaa kohtaamasta epämiellyttäviä totuuksia niin kotona kuin suuressa maailmassa. Orvon 17-vuotias poika Eero on uuden sukupolven radikaali kasvatti, jonka surullisessa kohtalossa kertoja havainnollistaa isän toiveajattelun romuttumista.

Orvo saa lohtua luonnosta anarkistisen ja kaoottisen maailman keskellä. Miehen maailma romahtaa vasta hänen löydettyään mehiläistarhastaan kuolleita kuningattaria ja hylättyjä pesiä. Orvo tarttuu ensin pulloon. Sitten hän löytää ladon seinästä mehiläisten jyrsimän ikkunan rinnakkaistodellisuuteen, jonne hänenkin tekisi mieli paeta mehiläisten perässä.

Enkelten verestä paistaa selvä tendenssi puhua luonnonsuojelun puolesta. Kirjailija tavoittaa yhtä aikaa sekä kiintoisan maagisen kerronnan, ajankohtaiset luontoteemat että koskettavan tunne- ja henkilökuvauksen.

Renaten tarina on mahdollisesti jopa Johanna Sinisalon tärkein teos, johon hänen tähänastinen tuotantonsa on tähdännyt.

Lennokkaassa romaanissa Auringon ydin (2013) 2010-luvun Tampere on muuttunut naisten kannalta synkäksi paikaksi, jossa seksi, kielletyt nautintoaineet ja pariutumisriitit sanelevat dystooppisen yhteiskunnan perustan. Romaaniin kirjailija sommitteli eusistokratian eli terveysarvoihin uskovan totalitaarisen diktatuurin, jossa lähes kaikki nautintoaineet oli kielletty. Samalla Sinisalo pohti Margaret Atwoodin hengessä naisten asemaa suljetussa diktatuurissa. Auringon ydin palkittiin Prometheus-palkinnolla USA:ssa 2017.

Romaanien ohella Sinisalo on kirjoittanut novelleja ja käsikirjoituksia radiolle, TV:lle ja jopa sarjakuviin.

Renaten tarinan loppua kohti suru ihmisen tyhmyyden vuoksi nousee pintaan niin voimallisena, että satiiri, komedia ja huumori jäävät sen jalkoihin. Tarjolla olevat suunnattomat rikkaudet riivaavat vuonna 2018 maatiaiset toistensa kurkkuun ja tuhoamaan ydinasein sen kaikkein tärkeimmän eli Maan luonnon.

Tämä tekee Renaten tarinasta mahdollisesti jopa Sinisalon tärkeimmän teoksen, johon hänen tähänastinen tuotantonsa on tähdännyt. Todetaan kehityslinjan indikaattorit vielä kerran: (1) spefi-romaani (2) globaali kuva luonnon tuhoutumisesta (3) ihmisen tyhmyyden alleviivaaminen (4) ”virallisen” historiankirjoituksen kyseenalaistaminen.

Sinisalo heittäytyy valistusfilosofi Voltairen kelkkaan, joka pisti kuuluisan satiirinsa Candide (1759) nimihenkilön kiertämään maailmaa ja oppimaan kaikenlaista maailman pahuudesta ja ihmisen tyhmyydestä. Renaten tavoin myös Candide oppi luonnon merkityksen ihmisen hyvinvoinnin kannalta ja keskittyi hoitamaan puutarhaansa, pahuuden filosofisen pohdiskelun sijasta.

Candide_PP_600x360_1

Voltaire uskoi, että ihmisten suurelle enemmistölle oli mielenrauhan vuoksi kehitelty erilaisia illuusioita. Vahva indoktrinaatio esti maailman todellisen pahuuden paljastumisen esimerkiksi 1700-luvun ranskalaisten silmissä.

Candiden maailmassa pahuus ja kärsimys oli minimoitu, unohdettu, oikeutettu, poisselitetty, romantisoitu tai kielletty. Kirjailijan filosofinen tavoite oli estää lukijaa pakenemasta illuusioihin maailman pahuuden suhteen.

Samaan suuntaa Johanna Sinisalokin Renaten tarinaa. Viimeinen sivu tiivistää kirjailijan eetoksen:

”Historia voi toistaa itseään, sillä sitä ei ole koskaan kirjoitettu järjellä, vaan tunteella. Mutta eihän kaiketi voi olla niin, että jokaisella sukupolvella on oma Hitlerinsä? Että muuttuneessa, turvattoman tuntuisessa maailmassa joku lupaa parempia elinehtoja, yhteenkuuluvuutta ja oikeutta, ja sen nimissä ihmiset ovat valmiita hyväksymään syrjinnän, vihamielisyyden ja väkivallan?” (s. 354)

– – – – – – – – – – – – –

Kirjoitus on julkaistu Kirjallisuuskritiikin verkkolehdessä Kiiltomato.net 20.10.2018 (teksti löytyy täältä).

 

iron sky 3

Carita Forsgren yhdistää ihmisiä ja jumalia scifi-debyytissään

15 maanantai Lok 2018

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

books, Carita Forsgren, kreikkalainen mytologia, Osuuskumma, science fiction, spefi, Spin

ambrosia

Nicola da Urbino: The Food of the Gods on Olympus (1530)

Carita Forsgren: Ambrosia. Osuuskumma 2018. 388 s.

Carita Forsgren (s. 1968) on tamperelainen kirjailija, opettaja, kuvittaja ja yrittäjä. Hän opettaa Tampereen ammattikorkeakoulussa animaatiota, käsikirjoittamista ja kuvankäsittelyä.

Ambrosia on Forsgrenin viides kaunokirja ja ensimmäinen scifi-romaani. Romaanien lisäksi kirjailija on julkaissut muun muassa tieteisnovelleja Portti-lehdessä.

Ambrosia tarkoittaa kreikkalaisessa mytologiassa jumalten ruokaa.

”Hänen kehonsa kaipasi kuolla. Ilu tunsi pimeyden houkuttelevan kutsun sisimmässään. Jos hän nyt nukahtaisi tähän, hän ei ehkä enää heräisi. Mutta hänhän oli jumalten jumala. Ei hänen kuulunut kuolla.” (s. 213)

Ambrosia-romaani on nautintojen kavalkadi. Päähenkilölle, hervantalaiselle Jennille maistuu suklaa ja seksi. Koska kumpaakaan ei saa joka päivä, Jenni joutuu opettelemaan kohtuullisuutta ja kirjoittelee suklaasta ahkerasti blogiinsa.

Working on laptop

JENNI törmää kiintoisiin miehiin – ja erikoiseen seerumiin, joka tuntuu nuorentavan ja antavan yliluonnollisia kykyjä niin sängyssä kuin muuallakin.

Kun Jenni miettii arkisia huoliaan ja miesongelmiaan, siirrytään takautumissa tuhansien vuosien taakse menneisyyteen, jolloin Maahan on haaksirikkoutunut tuhansia vuosia vanhoja muukalaisia ulkoavaruudesta. Nämä risteytyvät ihmisten kanssa ja pettyvät pahemman kerran näiden pahansuopuuteen ja vallanhimoon.

Romaanin loppua kohti Jenni tutustuu näihin ganymeedeihin paremmin ja joutuu sovittelijaksi ikivanhoihin kiistoihin ihmisten ja alienien välillä.

Forsgrenin scifi-kerronta on kiintoisa yhdistelmä klassisia kuolemattomuusmyyttejä, voimakasta nautinnonhalua, kliseisiä alien-kuvia ja nuoren äidin elämänongelmia.

Ganyrubn

Peter Paul Rubens: Ganymeden kaappaus (1611).

SUKLAA vie hassusti Jennin galaktiseen yhteyteen samaan makuun tottuneiden avaruusolentojen kanssa. Ja kyllähän näiltä avaruusolennoilta se seksikin sujuu, jopa ihmisten kanssa.

Alieneista kertovat jaksot tuovat väistämättä mieleen Isaac Asimovin palkituimman romaanin Itse jumalat (1972; suom. 1974). Kun Asimov siteeraa romaanissaan Schillerin kuuluisaa sitaattia ”Tyhmyyttä vastaan itse jumalatkin taistelevat turhaan”, Forsgren kääntää kyseisen ajatuksen nurin niskoin: itse jumalatkin voivat tyhmistyä vuosituhansien mittaan!

Ambrosian ajatus siitä, että alienit ohjailevat tuhansia vuosia ihmiskuntaa, viittaa puolestaan Asimovin Säätiö-kirjoihin.

Forsgrenilta oli aiemmin ilmestynyt historialliset romaanit Kolmen kuun kuningatar (2010) ja Auringon kehrä (2010), jännitysromaani Jänistanssi (2011) sekä sukuromaani Perintö.

Jänistanssi osoitti havainnollisesti, että Forsgren osaa kirjoittaa muutakin kuin historiallista epookkia. Oikeastaan tamperelaiskirjailijan tuotanto on ollut matkaa kohti scifi-kerrontaa. Jo aiemmissa teoksissaan Forsgren sekoitti mielellään keskenään todellisia kokemuksia ja maagisia unikuvia.

Pidin Ambrosiasta aika paljon, vaikka teoksen romanttiset kohdat ovat hyvin harlekiinimaisia. Kunnon scifi-juoni palkitsi lukemisen. Forsgren on rautainen ammattilainen vuoropuheluiden ja värikkäiden tapahtumasarjojen sepittäjänä.

Arvostelu on julkaistu Spin-lehdessä 2/2018.

Carita Forsgren. Kuva Pekka Holmström 2010

Carita Forsgren. Kuva Pekka Holmström 2010

Dostojevskin fantastiset kertomukset pl. Naurettavan ihmisen uni (podcast)

18 lauantai Elo 2018

Posted by Jari Olavi Hiltunen in podcast

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

F. M. Dostojevski, fantasiakirjallisuus, Mihail Bahtin, novellit, podcast, religion, spefi, uskonnollinen kirjallisuus, uskonto, venäläinen kirjallisuus

Dream-2

Esittelen seuraavassa podcastissa Fjodor Dostojevskin viittä fantastista kertomusta, jotka ovat romaani Kaksoisolento ja novellit Krokotiili, Bobok, Poika Kristuksen joulujuhlassa ja Lempeä neito.

Podcastin alussa on lyhyt johdanto Dostojevskin elämään ja tuotantoon.

Podcast kestää 31 minuuttia.

Siirtyäksesi podcastiin paina tästä.

Podcastiin liittyy blogiteksti, joka löytyy täältä.

Mukavia kuunteluhetkiä!

 

Dostojevskin Naurettavan ihmisen uni (podcast)

16 torstai Elo 2018

Posted by Jari Olavi Hiltunen in podcast

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

F. M. Dostojevski, novellit, podcast, religion, satiiri, science fiction, spefi, uskonnollinen kirjallisuus, uskonto, venäläinen kirjallisuus

Ohessa on linkki podcastiin, jossa esittelen Fjodor Dostojevskin scifi-novellia Naurettavan ihmisen uni (1877).

Podcast kestää 15 minuuttia.

Paina tästä.

Mukavia kuunteluhetkiä!

The_Man_Made_Mad_with_Fear_by_Gustave_Courbet
hqdefault

Merja Mäki – kutsumusammattina sekä spefi-kirjailijan että opettajan työ

03 tiistai Hei 2018

Posted by Jari Olavi Hiltunen in author interview

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

author interview, dystopia, Merja Mäki, spefi, Virke

 

Merja MäkiMERJA MÄKI (s. 1983) työskentelee Härmän lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana. Sivutyönään hän kirjoittaa spekulatiivista fiktiota. Tuorein teos on dystopiaromaani Kaksi vettä (Nordbooks 2017).

– Olen kirjoittanut yhden aikuisille suunnatun dystopian, kaksi varhaisnuorten fantasiaromaania ja yhden lastenromaanin. Lisäksi olen ollut mukana kolmessa usean kirjailijan yhteisessä satukokoelmassa, kahdessa novellikokoelmassa sekä kirjallisuusaiheisessa antologiassa.

Kirjoittaminen on minulle tapa ajatella ja hahmottaa maailmaa.

– Esikoisromaanini Venesataman Tillinka ja meriseikkailu (2012) julkaistiin, kun olin 28-vuotias. Kirjoitin käsikirjoitusta alun perin syntymäpäivälahjaksi sukulaislapselle, enkä kirjoittaessani ajatellut teoksen julkaisua.

Jälkeenpäin ajateltuna Merja on huomannut kouluttautuneensa kirjailijaksi lapsesta asti. Kirjailijaidentiteetti on muotoutunut hitaasti yhä uusien julkaisujen myötä ja kirjoittaminen kasvanut luonnolliseksi tavaksi olla.

– Kirjoittaminen on minulle tapa ajatella ja hahmottaa maailmaa ympärilläni.

KOSKA KIELI kiinnosti Merjaa myös opetettavana aiheena, hän päätyi aikoinaan opiskelemaan suomen kieltä. Opetusharjoittelussa ala alkoi tuntua juuri oikealta.

– Sekä kirjailijan että opettajan työ on mielestäni kutsumusammatti.

Merja sai puolivuotisen apurahan Kaksi vettä -romaanin kirjoittamiseen. Alkuperäinen novelli kasvoi romaaniksi.

– Kaksi vettä sai alkunsa, kun luin uutisia massoittain kirkosta eroavista ihmisistä ja Isossa-Britanniassa kehitellystä keinohedelmöitystekniikasta, joka mahdollistaa lapselle kolme geneettistä vanhempaa. Nämä uutiset herättivät minussa kysymyksiä yksilöllisyydestä ja yksilönvapaudesta.

Milloin opettaja kirjoittaa?

– Lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana kirjoitan silloin, kun aikaa on: usein aikaisin aamulla.

Entä ehtiikö kolmen lapsen äiti lainkaan lukea kaunokirjallisuutta?

– Luen paljon. Lukeminen kuitenkin on tällä hetkellä hyvin harvoin ”huvilukemista”. Uusien tarinoiden sepittäminen vaatii monenlaista ja laajaa lähdemateriaaliin tutustumista.

Eräs tyttö luki esikoisromaanini moneen kertaan, vaikka hänellä oli luki-häiriö.

– Aika harvoin ehdin tarttua romaaniin, jonka lukemiseen ei liittyisi jonkinlaista tutkimista tai muistiinpanojen tekemistä. Lisäksi opettajan työ vaatii määrättyjen romaanien lukemista.

ENNEN VIRKAA Härmän lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana Merja Mäki on työskennellyt muutamassa lukiossa Etelä-Pohjanmaalla. Hän on Suomen Kirjailijaliiton sekä Suomen Nuorisokirjailijoiden jäsen. Merja on vastikään valittu Usva-akatemiaan, Koneen säätiön rahoittamaan kaksivuotiseen hankkeeseen kirjailijoiden taiteellisen ilmaisun kehittämiseksi.

Keväällä 2018 hän on mukana usean kirjailijan yhteisessä satukokoelmassa Satumaiset salaisuudet  (Lector Kustannus). Toisinaan palaute yllättää kirjailijan:

– Esimerkiksi Venesataman Tillinka ja meriseikkailu -romaanista olen saanut palautetta äidiltä, jonka tytär oli lukenut sen useita kertoja siitä huolimatta, että hänellä on lukihäiriö.

Erikoisterveiset äidinkielen opettajina työskenteleville kollegoille:

– Koitetaan arkisen kiireen keskellä nauttia koulun tunnelmasta, nuortemme onnistumisista sekä kevään tunnusta!

Minua ihastuttaa erityisesti kirjailijan rikas kieli.

Merja Mäen kaunokirjalliset esikuvat Suomessa ja ulkomailla:

– Monien joukosta mainitsen Väinö Linnan, Johanna Sinisalon, Siiri Enorannan ja Anne Leinosen. Jos jonkun kirjailijan kieli on poikkeuksellisen rikasta, palaan hänen virkkeisiinsä yhä uudelleen.

– Tällä hetkellä suosittelisin luettavaksi ÄOL:n talvipäivilläkin esiintyneen Ville Kivimäen kirjoittamaa ja Anssi Männistön kuvittamaa tietoteosta Sodan särkemä arki (WSOY, 2016), Aura Nurmen runoteoksen Villieläimiä (Kolera, 2016) sekä Siiri Enorannan fantastista dystopiaromaania Nokkosvallankumous (WSOY, 2013).

– – – – – – – – – – – – – – –

Kirjoitus on julkaistu Äidinkielen opettajain liiton Virke-jäsenlehdessä.

Saara Henrikssonin romaanissa historiattomuus hajottaa ihmisyyden

12 torstai Huh 2018

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book article

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

maaginen realismi, Markku Soikkeli, romaanit, Saara Henriksson, spefi, Unkari

Henriksson_Saara_photoOsuuskummaKustannus

Saara Henriksson: Syyskuun jumalat. Into 2017. 297 s.

Tamperelaiskirjailija Saara Henrikssonin (s. 1981) romaani Syyskuun jumalat (2017) kertoo nykypäivän ja eilispäivän Unkarista.

Romaanin päähenkilö, amerikkalainen taidehistorioitsija Paul Herzog, muuttaa Budapestiin yliopiston opettajaksi. Vähitellen miehelle selviää, että kaupungissa tapahtuu kummallisia asioita.

Aiemmin tutut katunäkymät saattavat yhdessä yössä vaihtua toisiksi katunimiä myöten.

Sama vieraannuttaminen koskee myös henkilökuvausta. Miljöiden tai romaanihenkilöiden tärkeät piirteet saattavat äkisti muuttua kuin kohtalon iskusta, mikä saa Paulin lopulta mietiskelemään omaa mielenterveyttään.

streetview-downtown-budapest

Budapestin ulkopuolella kokoontuu Syyskuun jumalat -niminen vapaamielinen ryhmä, jonka tapaamiseen Paul pääsee mukaan naapurinsa Ishmaelin kanssa.

Moni-ilmeinen taiteilijaryhmä asustelee Tonavan saarella, jossa Paul pääsee kontaktiin menneisyyden Budapestin kanssa. Syyskuun jumalissa on monta boheemia: taiteilijoita, filosofeja, kirjailijoita, kulkureita jne.

Sitten oudon joukon johtaja lähestyy Paulia yllättävän ehdotuksen kanssa:

”Me tarjoamme teille paikkaa historian ulkopuolelta.”

Unkarin väkivaltainen menneisyys pilkistää Henrikssonin romaanissa välillä nurkan takaa ja ihmisten välistä.

Esimerkiksi Paulin naapuri Ishmael on menettänyt perheensä II maailmansodan vainoissa ja käynyt läpi vuoden 1956 kansannousun puhdistukset.

Kansannousun vuosipäivänä pääkaupungissa järjestetään mielenosoituksia, joissa mielenosoittajat kaappaavat vanhoja neuvostopanssareita ja ajelevat niillä huvikseen.

hungary

Syyskuun jumalat ottaa vahvasti kantaa myös nyky-Unkarin elämänmenoon.

Romaanin unkarilaiset romaanihenkilöt näyttäytyvät hyvin varattomina. Heillä ei ole varaa muuttaa mitään elämässään – vaihtoehtoja ei ole. Eläkkeellekään ei voi jäädä, koska eläkkeillä ei pärjää nyky-Unkarissa.

Henriksson on itsekin asunut Budapestissa. Yliopistokampus, jossa Paul opettaa, on tullut kirjailijalle tutuksi.

Henrikssonin mukaan nykyinen Unkari on kadottanut menneisyytensä ja nykyunkarilaiset tämän myötä identiteettinsä. Historian merkitys ihmiselle on olennainen identiteetin kannalta: mikä minusta on tullut? Ihminen vailla identiteettiä ei ole olemassa.

”Entäpä, jos koko historia luotaisiin uudelleen säännöllisin väliajoin? Yhtenä ja samana päivänä kaupunki, puut, penkit ja taulut, ihmiset, kaikki alkaisi alusta.”

Syyskuun jumalat on romaani mielen vähittäisestä hajoamisesta.

Paul on hiljattain eronnut pitkäaikaisesta suhteesta, ja lapsi on muuttanut jo omilleen. Yksinäinen elämä on vakiintumassa, ja siihen istuu hyvin muutto ulkomaille vanhojen sukulaistensa entiseen kotimaahan Unkariin ja sen maineikkaaseen pääkaupunkiin.

Kaikki alkaa hyvin, mutta sitten yliopistollakin alkaa ilmetä ongelmia, isoja sellaisia.

Syyskuun jumalten tavoin Paul huomaa oman historiansa vääristyvän – ja itsensä myös.

Paulille selviää, että lähes kaikki Syyskuun jumalat ovat vainajia jatkoajalla. He ovat onnistuneet maagisesti hyppäämään pois ajan kyydistä. Heidän mielenkiintoaan se ei kuitenkaan lisää, päinvastoin.

– Olemme kiinnostavia kuin pystyyn kuolleet ruumiit, yksi jäsenistä toteaa hirtehisesti Paulille.

Ja tällaisessa joukossa tarjotaan paikkaa Paulille, päästä ikuisten joukkoon. Jostain syystä hän vastustelee kutsua sinnikkäästi.

Henriksson onnistuu virittämään maagis-realistiseen romaaniinsa oivan jännitystunnelman, joka kantaa hienosti loppuratkaisuun saakka. Historian siipien havina kasvaa koko ajan kuin tihenevässä haavikossa.

Koin ansioksi sen, että Henrikssonin luoma maaginen todellisuus ei lyö missään kohti silmille vaan esiintyy varsin ymmärrettävässä muodossa. Kauhuromanttinen tyyli on varsin yhtenäinen läpi romaanin.

Paulin kujanjuoksut oman mielensä ja vaihtelevan ympäristön kummallisuuksien kanssa muistuttavat jonkin verran Dostojevskin fantastisia kertomuksia.

Esimerkiksi Dostojevskin varhaistuotantoon kuuluvassa romaanissa Kaksoisolento (1846) päähenkilö kummastelee havaitsemiaan ihmeellisiä, järjenvastaisia asioita, joita muut tuntuvat pitävän normaaleina. Kirjailijan myöhäistuotannon novellissa Bobok (1873) päähenkilö käyskentelee hautausmaalla ja kuulee vainajien keskustelevan keskenään.

Syyskuun jumalat on Saara Henrikssonin tähänastinen pääteos.

Kirjailija onnistui jo esikoisromaanillaan Moby Doll (2011) löytämään sekä kriitikot, kirjabloggarit että muut lukijat. Henrikssonilta on julkaistu useita novelleja lehdissä ja antologioissa.

Seuraava romaani Linnunpaino ilmestyi 2012. Romaanissa tanssijatyttö ja lintuharrastajapoika rakastuvat toisiinsa. Levottomien sielujen yhteiselo saa väriä, kun poika ei halua purkaa tytölle sielunsa painolasteja ja tyttö loukkaantuu harjoituksissa ennen tärkeää esitystä.

Henriksson on aikoinaan valmistunut Turun yliopistosta valtiotieteiden maisteriksi pääaineenaan poliittinen historia. Hän on käynyt Viita-akatemian kolmivuotisen kirjoittajakoulun. Henriksson asuu Tampereella miehensä Markku Soikkelin (kirjailijanimi M. G. Soikkeli) ja tyttären kanssa.

 

jpkoskinensaarahenrikssonmarkkusoikkeli

Kirjailijat J. P. Koskinen, Saara Henriksson ja M. G. Soikkeli 2017.

Ihmeellisyydet kaltereiden takana

25 perjantai Elo 2017

Posted by Jari Olavi Hiltunen in book review

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Anne Leinonen, Kiiltomato.net, maaginen realismi, science fiction, spefi

Kuva: Tarja Hokkanen
Kuva: Tarja Hokkanen
kalterit1

Anne Leinonen: Valkeita lankoja. Tarinoita toisista todellisuuksista. WSOY, Lista-sarja 2006. 

Mitä tapahtuu pojalle, joka yllätettyään murtovarkaan sulattaa mielenvoimillaan tämän käden kiinni ovenkahvaan? Entä mikä saa parkkiintuneen toimittajan ja valokuvaajan vaihtamaan kiireisen työelämänsä kaukaisen maalaiskylän unenomaiseen hiljaiseloon? Tai tulevaisuuden naisen hakeutumaan sukupuolenvaihtoleikkaukseen?

Ristiinassa asuva Anne Leinonen (s. 1973) keräsi vuonna 2006 muun muassa Portti-lehdessä julkaistuja novellejaan kokoelmaksi Valkeita lankoja. Nimikkonovellilla Leinonen voitti vuonna 2004 Turun Science Fiction Seuran myöntämän Atorox-palkinnon vuoden parhaasta tieteisnovellista. Leinonen on aikaisemmin julkaissut yhdessä Eija Laitisen (nyk. Eija Lappalaisen) kanssa neljä nuortenkirjaa.

Valtaosa Leinosen kokoelman novelleista on julkaistu tamperelaisessa Portti-lehdessä vuosina 2000–2005. Kokoelma on ilmestynyt WSOY:n uudessa, profiilittomassa Lista-sarjassa, joka sisältää kaikenlaisia kirjoja klassikkoromaaneista virkkaus- ja satukirjoihin.

Kokoelman aloittavassa novellissa ”Koiperhoset” nuori toimittaja lähtee kuvaajansa kanssa vastenmieliselle juttureissulle Savoon pikkuruiseen Rumpujärven kylään, josta on kuulunut lehden toimitukseen kummia: vanha nainen oli yrittänyt kaataa linkkimastoa moottorisahalla. Päästyään perille toimittaja huomaa paikkakunnalla paljon ylimääräisiä kulkijoita. Lopulta toimittaja kuvaajineen joutuu todistamaan yöllistä valonäkyä, joka kliseisyydessään on kuin suoraan 4400– tai Taken-televisiosarjoista.

Toisinaan Leinonen marssittaa novellihenkilönsä eteen huppupäitä, jotka paljastuvat jollakin tavoin tutuiksi. Novellissa ”Rusakko” kertoja törmää metsässä omituisesti käyttäytyvään mieheen, jota hän alkaa lopulta epäillä omaksi isäkseen. Novellissa ”Kerran Gotlannissa” naispäähenkilö puolestaan ajautuu lesbosuhteeseen persoonallisen ruotsalaisnaisen kanssa ja turvautuu epätoivoiseen ratkaisuun aviomiehensä suhteen. Suomalaisnainen miettii seksuaalisen suuntautumisensa ohella salaperäisiä kiviä sekä huppupäistä naista, joka tulee varoittamatta vastaan säännöllisin väliajoin.

”Kiven sielu oli herättänyt Marin horroksesta. Hän ei ollut oman elämänsä eikä mitäänsanomattomien parisuhteiden vanki, ei nyhjöttäisi yksin eikä käpertyisi epävarmuuteensa. Hänen sisältään kasvava olento piti huolen siitä, että hän tiesi mitä elämällään teki.”

Ajan katoaminen

Aika on Leinosen tarinoissa usein vailla suhteita ja suurta merkitystä. Jotkut tarinoista sijoittuvat tuleviin aikoihin, toiset taas kauas menneisyyteen. Suoraan nykyaikaan sijoittuvia tarinoita kokoelmassa on vähän.

Atorox-palkitussa novellissa ”Valkeita lankoja” seurataan ihmeellisiin tekoihin pystyvän naisen eristämistä pakkohoitoon ja tämän alituisia karkuyrityksiä. Novellissa yhdistyvät paitsi Leinosen taito sana- ja tyylitaiturina myös tämän ideoiden suuri määrä ja sanomisen palo. Helena-niminen päähenkilö osaa liikkua seinien läpi paikasta toiseen kuin Harry Potter ystävineen mutta joutuu suljetulle osastolle ihmeellisen taitonsa tuottamien persoonallisuushäiriöiden takia. Oivaltavasti kirjailija kerii auki eläimellisen sivuhenkilön eli kissan avulla totalitaarisen koneiston vahingollisuuden, vaikka hoitosysteemin tarkoitusperät olisivat kuinka hyvät tahansa.

Toisinaan Leinonen heristää kuin opettaja sormeaan laittomuuksien lietsojille ja rasisteille. Novellissa ”Shh, shh, ne sanoivat” suomalainen poikajoukko päättää häpäistä huivipäisen muslimitytön ja kokee ilkityön jälkeen karmaisevan yllätyksen. Tapaus ei ole tytölle ensimmäinen, ja tytön perheen on jälleen pakko tehdä vaikea ratkaisu.

Leinosen mielikuvitus haastaa rohkeasti myös konventionaalista paikkaa ja karikatyyrisiä henkilöitä. Tarinoissa ovat iloisesti sekaisin maahiset, menninkäiset, meren elävät, ufo-olennot ja jumalat. Myös uskonnolliset aiheet tulevat Leinosen tarinoissa esille havainnollisina kuten novellissa hiekkameren kadonneista jumalista.

Outojen otusten kerhollaan ristiinalaiskirjailija lähestyy toisinaan kaunokirjallisuuden vakiintuneempia aiheita, esimerkiksi sisarkateutta, avio-ongelmia ja modernin työelämän paineita. Leinoselle ovat tärkeitä myös monipuoliset luontokuvat eläimineen ja äänineen, kuten makaaberissa tarinassa lautturin tyttärestä.

Vahvat naisnäkökulmat

Järjestysnumerointi on Leinoselle tärkeä pelkistämiskeino. Kirjailija luo mielellään rinnakkaisia maailmoja, nimeää niitä ensimmäiseksi todellisuudeksi ja toiseudeksi, kehittelee ensinkäisiä ja toisinkaisia jne. Rakkaus on Leinosen novellihenkilöille utuinen haavekuva, joka lähes aina murskautuu kohtalonvoimien ja ihmisluonnon pahuuden jalkoihin. Novellissa ”Jäiden lähdön aikaan” miestä etsivä nainen löytää lopulta elämänsä miehen, joka poikkeaa tyystin muista kokelaista. Novellin lopun katarsis liittyy naisellisen etsinnän päättymiseen kirjaimellisesti miehen syliin.

Feministinen aspekti pelkistyy kokoelman parhaimpiin kuuluvassa novellissa ”Velhonaisen salli elää”, jossa muinaisen maalaiskylän noitanaiset saavat kokea vihamielisyyttä ja joutuvat karkotetuiksi suolle kylän ulkopuolelle. Novellissa naisnoidat manaavat suosta kuolleen miehen henkiin ja tekevät tästä palvelijansa. Aikaa myöten mies kuitenkin ajaa olemassaolollaan noitanaiset riitoihin keskenään eikä tuokaan sellaista onnea, joita naiset ovat toivoneet.

Salaperäinen Toiseus antaa noitanaisille mahdollisuuden tarkkailla syrjäisiä seutuja ylhäältä käsin ja tehdä muita yliluonnollisia asioita. Noidat lähettävät toisille ihmisille viestejä unien välityksellä ja parantavat mielenvoimalla sairauksia. Novelli osoittaa Leinosen luoman fantasian mielikuvitukselliseksi mutta ei mielettömäksi.

”Toiseuden taivaalla lensi lintu. Haukka. Kosketin sitä ajatuksillani ja se ilmestyi todelliselle taivaalle. Hetkeäkään epäröimättä kuvittelin itseni linnuksi ja tunkeuduin haukan hahmoon. Linnun näkökenttä oli mustavalkea, mutta sen aistit olivat äärimmäisen terävät. Levitin siipeni ja nautin siitä, että raajani olivat taas ehyet.”

Eristämisen ulottuvuudet

Kirjailijan fokukseen tarkentuvat ihmemiehet tai -naiset ovat joko ulkonäöltään hirviöitä tai käytökseltään sosiopaatteja taikka yksinäisyyteen ajautuneita erakkosieluja, joita kukaan ei tunnu kaipaavan ja jotka siksi tuntevat elämänsä tarkoituksettomiksi. Yhteiskunnallisesti Leinoselle tuntuu olevan tärkeä tendenssi kertoa rajatuista ja suljetuista järjestelmistä, joissa poikkeavat yksilöt siivilöidään ja suljetaan laitoksiin, pois kantaväestön ja valtaapitävien silmistä. Novellissa ”Koska he olivat liian pyhiä” antiutopistisen valtion hallitus on sulkenut kaikki lapset kasvatuslaitokseen näiden vähyyden vuoksi. Naiset ovat novellin nuorten poikien mielestä riidanlietsojia, joiden tuottaessa lisää naisia syttyy sotia ja yhteiset edut kärsivät.

Yksi keino eristää poikkeavia on julistaa nämä muita pyhemmiksi. Näin on käynyt em. novellissa naisille, jotka ovat kadonneet mystisesti jäljettömiin. Kun eletään seksittömässä ja patriarkaalisessa yhteisössä, novellin päähenkilö tekee kaikkensa peittääkseen tovereiltaan naissukupuolensa, jotta voisi vuosikymmenien kuluttua ajaa miesten johtajana tehokkaasti naisten asiaa. Novellissa tyttövauvat otetaan valtion huostaan lopuksi ikäänsä; ainoastaan miehet elävät vapaina kansalaisina. Leinosen tekstistä kumpuaa vahvoja feministisiä sisältöjä:

”Jonakin päivänä naiset kävelisivät vapaina ja lapsuuskoteja ympäröivät teräsaidat olisi kumottu. Eivät miehet pystyisi pitämään naisia kahleissa, pyörä pyörähtäisi ympäri, naiset vapautuisivat kun tiedostaisivat, mitä olivat joskus olleet ja mitä menettäneet.”

Leinonen hyödyntää maagisen realismin ja dystopian keinoja lahjakkaasti. Kokoelmaa häiritsee tarinoiden epäsymmetrisyys aiheiden ja kummallisuuksien suhteen. Toivottavasti kirjailijan seuraava teos tähyää pitemmän fantasiaproosan äärelle. Valkeita lankoja osoittaa, että mieleenpainuvia ja kehittelemisen arvoisia ideoita Leinosella riittää kosolti. Antiutopistinen tyyli on kehittynyttä ja hioutunutta.

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Arvostelu on julkaistu Kirjallisuuskritiikin verkkolehdessä Kiiltomato.net 21.9.2006.

 

Blogin tilastot

  • 94 939 hits

Viimeisimmät julkaisut

  • Markku Aallon Turvallinen katastrofi ironisoi myytin Suuresta Kirjailijasta
  • Roope Lipastin pakopelikirja korostaa kirjallisuuden monimuotoisuutta
  • Mikko Lahtisen esseekokoelma Warelian kustannustoiminnasta haaroo moneen suuntaan
  • Pulmu Kailamo ja Taru Kumara-Moisio vangitsivat pienoisromaaniin vahvan annoksen ysäritunnelmaa
  • Opettajien jaksamiseen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota
  • Tiina Raevaaralta jälleen vaikuttava psykologinen jännitysromaani

  • Jari Olavi Hiltunen
kesäkuu 2023
ma ti ke to pe la su
 1234
567891011
12131415161718
19202122232425
2627282930  
« Tou    

Arkistot

  • toukokuu 2023 (1)
  • helmikuu 2023 (1)
  • joulukuu 2022 (1)
  • lokakuu 2022 (1)
  • syyskuu 2022 (2)
  • elokuu 2022 (3)
  • heinäkuu 2022 (3)
  • kesäkuu 2022 (1)
  • huhtikuu 2022 (2)
  • maaliskuu 2022 (1)
  • tammikuu 2022 (30)
  • joulukuu 2021 (2)
  • elokuu 2021 (1)
  • kesäkuu 2021 (1)
  • maaliskuu 2021 (1)
  • helmikuu 2021 (1)
  • tammikuu 2021 (5)
  • joulukuu 2020 (1)
  • elokuu 2020 (1)
  • heinäkuu 2020 (1)
  • kesäkuu 2020 (2)
  • toukokuu 2020 (1)
  • maaliskuu 2020 (4)
  • helmikuu 2020 (2)
  • tammikuu 2020 (3)
  • joulukuu 2019 (2)
  • marraskuu 2019 (1)
  • lokakuu 2019 (4)
  • syyskuu 2019 (1)
  • elokuu 2019 (2)
  • heinäkuu 2019 (4)
  • kesäkuu 2019 (5)
  • huhtikuu 2019 (1)
  • maaliskuu 2019 (3)
  • helmikuu 2019 (1)
  • tammikuu 2019 (5)
  • joulukuu 2018 (5)
  • marraskuu 2018 (5)
  • lokakuu 2018 (2)
  • syyskuu 2018 (2)
  • elokuu 2018 (2)
  • heinäkuu 2018 (3)
  • kesäkuu 2018 (7)
  • toukokuu 2018 (9)
  • huhtikuu 2018 (14)
  • maaliskuu 2018 (19)
  • helmikuu 2018 (12)
  • tammikuu 2018 (6)
  • joulukuu 2017 (1)
  • lokakuu 2017 (3)
  • syyskuu 2017 (1)
  • elokuu 2017 (3)
  • heinäkuu 2017 (3)
  • huhtikuu 2017 (1)
  • maaliskuu 2017 (1)
  • helmikuu 2017 (3)
  • tammikuu 2017 (1)
  • joulukuu 2016 (2)
  • lokakuu 2016 (6)
  • syyskuu 2016 (11)
  • elokuu 2016 (8)
  • heinäkuu 2016 (6)
  • kesäkuu 2016 (6)
  • toukokuu 2016 (2)
  • huhtikuu 2016 (2)
  • maaliskuu 2016 (4)
  • helmikuu 2016 (1)
  • tammikuu 2016 (2)
  • joulukuu 2015 (3)
  • marraskuu 2015 (8)
  • lokakuu 2015 (2)
  • syyskuu 2015 (1)
  • elokuu 2015 (2)
  • heinäkuu 2015 (2)
  • kesäkuu 2015 (1)
  • toukokuu 2015 (1)
  • huhtikuu 2015 (1)
  • maaliskuu 2015 (4)
  • helmikuu 2015 (4)
  • joulukuu 2014 (1)
  • elokuu 2014 (2)
  • huhtikuu 2014 (1)
  • maaliskuu 2014 (2)
  • marraskuu 2013 (1)
  • lokakuu 2013 (2)
  • syyskuu 2013 (3)
  • elokuu 2013 (2)
  • heinäkuu 2013 (5)
  • kesäkuu 2013 (1)
  • toukokuu 2013 (1)
  • huhtikuu 2013 (2)
  • maaliskuu 2013 (4)
  • helmikuu 2013 (1)
  • tammikuu 2013 (4)
  • joulukuu 2012 (3)
  • marraskuu 2012 (4)
  • lokakuu 2012 (7)
  • syyskuu 2012 (12)
  • elokuu 2012 (12)
  • heinäkuu 2012 (7)
  • kesäkuu 2012 (3)
  • toukokuu 2012 (7)

Kategoriat

  • author interview
  • book article
  • book review
  • books
  • literature article
  • podcast
  • poetry
  • religion
  • seminar report
  • summary
  • video
  • writers

Social

  • Näytä jariohiltunen:n profiili Instagram palvelussa

Suosituimmat tekstit

  • Virpi Hämeen-Anttilan jännittävien perhekuvausten äärellä
  • Hannu Mäkelä kuvasi eloisasti eläkeläisten rakkautta
  • George R. R. Martin - goottilaisen fantasian eeppinen mestari
  • Väinö Linna uskonnollisten kysymysten äärellä (2007)
  • Andy Weir sepitti teknotrillerin lähitulevaisuuden kuuelämästä
  • Katri Alatalon Ikuisesti, siskoni -romaani onnistui menemään ihon alle
  • Veijo Meri - Sukupolvensa sotatulkki ja matkakuvaaja
  • Aino Kontula - Takaisin yläasteen sisälle
  • Rosa Liksomin Väylä kuvaa mieliinpainuvasti suomalaisia sotapakolaisia
  • Vallankumoussotureita, rakkaustarinoita ja talouskysymyksiä

Avainsanat

#amisreformi #metoo 1700-luku 1950-luku 1990-luku Aamulehti Aase Berg aatehistoria Abrahamin korpus Afrikka afrikkalainen kirjallisuus Agatha Christie Ahti Taponen Ahvenanmaa Aino Aalto Aino Kallas Aino Kontula Aiskhylos Ajan olo Akateeminen Kirjakauppa Aki Luostarinen Aki Ollikainen Alan Gratch Alastalon salissa Albert Camus Aleksanteri Kovalainen Aleksis Kivi Alexander Stubb Algoth Untola Alivaltiosihteeri Altered Carbon Alvar Aalto amerikkalainen kirjallisuus Amos Oz Andrea van Dülmen Andrew Taylor André Brink Andy Weir Angels and Demons Anja Lampela Ann-Christin Antell Anna-Leena Härkönen Anne Hänninen Anne Leinonen Anneli Kanto Anneli Tikkanen-Rózsa Ann Heberlein Annukka Kolehmainen Antero Warelius antiikin Kreikka antiikki Antony Beevor Antti Autio Antti Eskola Antti Kylliäinen Antti Tuuri Anu Koivunen Anu Silfverberg apartheid Apteekki-sarja Argentiina Arja Palonen arkkitehtuuri Arne Nevanlinna Arto Häilä Arto Nyyssönen Arto Paasilinna Arto Rintala Arto Schroderus Arto Seppälä Arttu Tuominen Arturo Pérez-Reverte Arvid Järnefelt Arvo Turtiainen Asko Sahlberg Asser Korhonen Asta Leppä Ateena author interview autobiography autofiktio Aviador Bagdadin prinsessa Baudolino Bertrand Russell bestseller Bibliophilos Billy O'Shea biografia Bo Carpelan book book article book review books Bram Stoker Brasilia brasilialainen kirjallisuus Butša C. J. Sansom C. S. Lewis Caj Westerberg Carita Forsgren Carlo Emilio Gadda Charles Dickens Cicero Claes Andersson Claire Castillon Colin Duriez Colonia Finlandesa Dan Brown Daniel Defoe Daniyal Mueenuddin Dare Talvitie David Beckham David Lynch Da Vinci Code Deception Point dekkari Die Blechtrommel Digital Fortress Donald Trump Don Quijote Doris Lessing Dracula dystopia economy triller Edgar-palkinto Edgar Allan Poe Edgar Rice Burroughs Edith Södergran eduskunta Eeli Tolvanen Eero Kavasto Eero Marttinen Eeva-Kaarina Aronen Eeva-Liisa Manner Eeva Nikoskelainen Eeva Rohas Eija Hammarberg Eija Lappalainen Eija Reinikainen Einari Aaltonen Eino Leino Elias Lönnrot Elina Karjalainen Elina Ylivakeri elokuvat elämäkerrat elämäkerta elämätaitokirjallisuus Emil Nervander Englanti englantilainen kirjallisuus Enostone Ensio Lehtonen episodiromaani Erasmus Rotterdamilainen Erik Wahlström Erkki Jukarainen eskatologia Esko Valtaoja Espanja espanjalainen kaunokirjallisuus esseet Essi Tammimaa estetiikka Eveliina Talvitie F. M. Dostojevski fantasiakirjallisuus fantasy novel fantasy short stories fasismi feminismi filosofia Finlandia-palkinto Finncon Finnmark Frankenstein Frank McCourt Franz Kafka Friedrich Nietzsche galaktinen runousoppi Game of Thrones geokätköily George Lucas George R. R. Martin gospel gram dark fantasy Göran Hägg Günter Grass haastattelu Hain series Hanna-Riikka Kuisma Hanne Ørstavik Hannimari Heino Hannu-Pekka Björkman Hannu Luntiala Hannu Mäkelä Hannu Salama Hannu Väisänen Harri István Mäki Harri Raitis Harri Varpomaa Harry Potter series hartauskirjallisuus Haruki Murakami Hassan Blasim Heidi Liehu Heikki Aleksanteri Kovalainen Heikki Nevala Helena Sinervo Helene Bützov Helene Bützow helluntailiike Helmivyö Helsingin Sanomat Helsinki Henning Mankell Hercule Poirot high fantasy Hiidenkivi Hiljainen tyttö Hilja Mörsäri historialliset romaanit historiantutkimus holokausti Hugh Ambrose Hugh Laurie Hunajaa ja tomua Huonon vuoden päiväkirja Husein Muhammed huumori höyrypunk Ian McEwan ihminen ihmissyönti II maailmansota ikonikritiikki Ilkka Malmberg Ilkka Rekiaro Ilkka Remes Ilkka Äärelä Ilmestyskirja Ilona Nykyri Ilta-Sanomat I maailmansota Image Inkeri inkeriläiset Inkeri Pitkäranta In Other Rooms Other Wonders Invisible Irak IRC Irmeli Sallamo Iron Sky Isadora islam Islanti islantilainen kirjallisuus Israel Italia J. K. Rowling J. L. Runeberg J. M. Coetzee J. P. Koskinen J. P. Pulkkinen J. Pekka Mäkelä J. R. R. Tolkien J. S. Meresmaa Jaakko Juteini Jaakko Kankaanpää Jaakko Yli-Juonikas Jaana Kapari-Jatta Jaana Nikula Jaan Kross jalkapallo James Tiptree Jr. Prize Jane Austen Jane Austin Janne Saarikivi Janne Tarmio japanilainen kirjallisuus Jari Järvelä Jari Sarasvuo Jari Tervo Jarkko Tontti Jayne Anne Phillips Jeffrey Eugenides Jenni Linturi Jerusalem Joel Lehtonen Johanna Hulkko Johanna Rojola Johanna Sinisalo John Steinbeck John Vikström Jonathan Littell Jonathan Rabb Jorma Ojala Joseph Kanon José Saramago Jouko Vanhanen Jouni Inkala Juan Manuel Juha Hurme Juha Itkonen Juha Lehtonen Juha Mylläri Juhani Konkka Juhani Lindholm Juhani Niemi Juhani Seppänen Juha Raipola Juha Ruusuvuori Juha Seppälä Juha Siltala Jukka Kemppinen Jukka Koskelainen Jukka Mallinen Jukka Pakkanen Jukka Relander Jumala juoksu Juri Nummelin juristit Jussi K. Niemelä Jussi Katajala Jussi Talvi Jussi Vares Jyri Raivio Jyrki Hakapää Jyrki Iivonen Jyrki Katainen Jyrki Kiiskinen Jyrki Lappi-Seppälä Jyrki Lehtola Jyväskylä jännitysromaanit Jää jääkiekko Jörn Donner kaanon Kaari Utrio Kaarlo Bergbom Kadotetut Kadun Kukka Kaija Luttinen Kaiken käsikirja Kain Tapper Kaisa Huhtala Kajaani Kaleva Kalevala Kalevi Jäntin palkinto Kansalliskirjasto Kantaja Karatolla Kari Aronpuro Kari Enqvist Kari Hotakainen Kari Koski Karo Hämäläinen Katariina Kathryn Lindskoog Katja Kaukonen Katja Kärki Katri Alatalo Katri Helena Katriina Ranne Katri Naukari Katri Rauanjoki kauhuromantiikka Kazuo Ishiguro Keijo Leppänen kellopunk Kelmee Kersti Juva Kertomuksen vaarat Kharis kielilläpuhuminen kielioppi Kiiltomato.net Kimmo Jokinen kirja-arvostelu kirjailijahaastattelu kirjakauppa kirjallisuudentutkimus kirjallisuushistoria kirjallisuuskritiikin historia kirjallisuuskritiikki kirjallisuussosiologia kirjatraileri Kirjava kirjeet kirjoittamisoppaat kirkkohistoria Kirsi Piha Kirsti Ellilä Kirsti Mäkinen klassikko kolumnit kootut teokset Korean sota Korppinaiset kosmologia kotimainen kaunokirjallisuus koulu koulukirjat kreikkalainen mytologia Kreivi Lucanor ja Patronio kristilliset symbolit Kristina Carlson Kritiikin Uutiset Kuinka sydän pysäytetään Kullaa kulttuurihistoria kulttuurijournalismi kulttuurintutkimus Kun kyyhkyset katosivat Kurjat kustannustoiminta Kustannus Z kustantajaelämäkerrat Kustavi Kuusamo kyberpunk Kyllikki Villa käännöskirjallisuus Kökar L. Onerva Laeta Kalogridis Laila Hirvisaari Lalli Lapin sota Lappi Lars Levi Laestadius Latinalainen Amerikka Laura Gustafsson Laura Jänisniemi Laura Karttunen Laura Lahdensuu Laura Luotola Laurence Sterne Lauri Levola Lauri Rauhala Lavatähti ja kirjamies Leaves of Grass Leena Majander-Reenpää Leena Parkkinen Leena Vallisaari Leif Salmén Leila Tuure Leimatut lapset Leo Tolstoi Les Bienveillantes Les Miserables lestadiolaisuus Lewi Pethrus Lewis resa Liisa Keltikangas-Järvinen Liisa Laukkarinen Liisa Väisänen Like Kustannus lintubongaus literature literature article Lotta Toivanen Lumooja luontokuvaus Lustrum luterilaisuus lyriikka lähetystyö maaginen realismi maailmankirjallisuus Maamme kirja Maan pakolainen Maanpakolaisten planeetta Maarit Eronen Maarit Verronen Machado de Assis Magdalena Hai Maihinnousu Makeannälkä Mammutti Mamoud Manhattan-projekti Manillaköysi Mannerheim Marc-Antoine Mathieu Maria Carole Maria Laakso Maria Mäkelä Maria Peura Marikki Piirtola Mario Vargas Llosa Marisha Rasi-Koskinen Maritta Lintunen Marja Sevón Marja Wich Marjut Paulaharju Markku Aalto Markku Envall Markku Pääskynen Markku Soikkeli Marko A. Hautala Marko Hautala Marko Kilpi Marko Tapio Marko Vesterbacka Mark Twain Markus Jääskeläinen Martta Heikkilä Martti Anhava Martti Lindqvist Martti Luther Mary Shelley Matias Nurminen matkakirjallisuus Matthew Woodring Stover Matthias Grünewald Matti Brotherus Matti Mäkelä Matti Vanhanen merimiestarinat Meriromaani Merja Mäki metsä mielisairaala Mihail Bahtin Mihail Bulgakov Mikael Agricola Mika Tiirinen Mika Waltari Mikko Karppi Mikko Lahtinen Mikko Lehtonen Milla Peltonen Minerva Kustannus Minna Canth Minna Maijala Minna Rytisalo Minun Amerikkani Miquel de Cervantes Mirkka Rekola modernismi Mr. Smith muistelmat murretekstit Museovirasto musiikki Myyrä Mäkelän piiri naisasialiike naiskirjallisuus Narnia-sarja Narnia series narratologia Natasha Vilokkinen neromyytti Netflix Netotška Nezvanova Neuvostoliitto New York Niccólo Machiavelli Nicholas Nickleby Nick Vujicic Niemi Nimeä minut uudelleen Nina Honkanen Noam Chomsky Nobel-palkinto Nordbooks Norja norjalainen kirjallisuus Norsunhoitajien lapset novellit Ntamo nuorisotutkimus Nuori Voima nuortenkirja Näkymätön Nälkäpeli Nälkävuosi näytelmät Oili Suominen Olavi Peltonen Olli Jalonen Olli Löytty omaelämäkerta Onni Haapala Opettaja-lehti opettajat oppaat Orhan Pamuk ornitologia ortodoksit Osuuskumma Otava Otavan Kirjasto Outi Alm Outi Oja Owen Barfield Paavo Cajander Paavo Haavikko Paavo Lehtonen Paavo Lipponen Paavo Nurmi Paavo Väyrynen Paholaisen haarukka Paholaisen kirjeopisto Paikka vapaana Pajtim Statovci pakinat pakopelit Panu Rajala Panu Savolainen pappi Parnasso Pascal Mercier Pasi Ilmari Jääskeläinen Paul Auster Pauliina Haasjoki Peiliin piirretty nainen Pekka Haavisto Pekka Marjamäki Pekka Pesonen Pekka Seppänen Pekka Simojoki Pekka Tarkka Pelkokerroin Peltirumpu Pelé Pentti Haanpää Pentti Holappa perhekuvaukset Per Olof Enquist Pertti Koskinen Pertti Lassila Peter Bieri Peter Høeg Peter Pan Petri Tamminen Petri Vartiainen physics Pia Houni Pia Rendic Pirjo Toivanen Pirkanmaa Pirkka Valkama Pirkko Talvio-Jaatinen Planet of Exile Platon Plutarkhos podcast poetry poliisi politiikka Pori Porvoo Prahan kalmisto psykohistoria psykologia puheviestintä Pulitzer-palkinto Pulmu Kailamo Päivi Artikainen Raahe Raamattu Raija Nylander Raija Oranen Raimo Salminen Raimo Seppälä Raisa Porrasmaa rakkausromaanit Ranska ranskalainen kaunokirjallisuus rasismi Rauma Rautaveden risteilijät Rax Rinnekangas Reijo Mäki Reijo Toivanen religion Richard Morgan Ridley Scott Riikka Ala-Harja Riikka Pulkkinen Rikosromaani Ristin Voitto ristiretket Risto Isomäki Robert Harris Robert Walser romaanit Romeo ja Julia Romuluksen sielu Roope Lipasti Rosa Liksom Rosa Luxemburg Routasisarukset Runeberg-palkinto runot runousoppi ruotsalainen kaunokirjallisuus Ruotsi ruotsinsuomalaiset rutto Saara Henriksson Saara Kesävuori Saara Turunen Saatanalliset säkeet Sadan vuoden yksinäisyys Saddam sairaalaromaani Saksa Salaliitto salapoliisiromaani Salla Simukka Salman Rushdie Sami Heino Samuli Antila Samuli Björninen Samuli Paulaharju Sana-lehti Sanna Nyqvist Sanna Pernu Sanna Ravi Sara Saarela Sari Malkamäki sarjakuvat Sastamala Satakunnan Kansa Satakunnan Viikko satiiri Sattumuksia Brooklynissa Satu Ekman Satu Hlinovsky Sauli Niinistö science fiction Seinäjoki seksuaalisuus selkokirjat selkoromaani Sentimentaalinen matka Seppo Loponen Seppo Raudaskoski Silja Frangén Siltala Silvia Hosseini Simo Frangén Simon Sebag Montefiore Sini Helminen Siperia sisällissota Sithin kosto Sofia Tolstaja Sofi Oksanen sosiaalipsykologia sosiaalityö sotaromaanit spanish literature spefi spekulatiivinen fiktio Sphinx Spin Star Wars steampunk Stig-Björn Nyberg sukutarinat Sunkirja suomalainen kaunokirjallisuus suomalainen lastenkirjallisuus suomalainen lukeminen suomalainen runous suomalainen teatteri Suomalainen teatteri / Kansallisteatteri suomen kieli Suomen Kuvalehti suomentajat surutyö Susan Cain suuret kertomukset Suzanne Collins Sven Lidman Sweet Tooth Sydänraja sää Taavi Soininvaara taidehistoria taidekritiikki Taija Tuominen taiteen tutkimus Taivaan tuuliin Talo vaahteran alla Tammen Keltainen Kirjasto Tammi Tampere Tampereen yliopisto Taneli Junttila Tapani Sopanen Tapio Koivukari Tapio Meri Tarja Halonen Taru Kumara-Moisio Taru Sormusten Herrasta Taru Väyrynen Tarzan Tauno Pihl teknotrillerit teologia Teos Terhi Rannela Terhi Törmälehto Tero Liukkonen Tertti Lappalainen The Brooklyn Follies The Casual Vacancy The Fear Index The Hunger Games The Lost Symbol The Pacific The Second World War Theseuksen henki Tieto-Finlandia Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinto tietokirjallisuus tietokirjoittaminen Tiina Kartano Tiina Raevaara Timothy Zahn Titia Schuurman Toini Havu Tomas Tranströmer Tomi Huttunen Tommi Kinnunen Torsti Lehtinen trilleri Troikka TTKK Tuija Takala Tuire Malmstedt Tulen ja jään laulu Tuli&Savu Tuntematon sotilas Tuomas Kauko Tuomas Kyrö Tuomas Nevanlinna Tuomas Niskakangas Tuomas Vimma Turbator Turku Turun yliopisto Tuula Kojo Tuula Tuuva Tuulikki Valkonen TV-sarjat Tyhmyyden ylistys TYKS Tytti Rantanen työelämä Työmiehen vaimo Tähtien sota tähtitiede Tähtivaeltaja Täällä Pohjantähden alla Ukraina Ulla-Lena Lundberg Ulla Lempinen Ulvila Ulvilan Seutu Umberto Eco Unkari Uno Cygnaeus Uppo-Nalle urheilu Urho Kekkonen Urpu Strellman Ursa Ursula K. LeGuin USA uskonnollinen kirjallisuus uskonnollinen usko uskonto utopia vakoojaromaanit Valheet Valkoinen kääpiö Vanha-Ulvila Vanhan ruhtinaan rakkaus Vantaa Veera Antsalo Veijo Meri Veikko Huovinen Veikko Koivumäki Venetsia Venäjä venäläinen kirjallisuus Vesa Haapala Vesa Sisättö Via Merulanan sotkuinen tapaus Victor Hugo Vigdís Grímsdóttir Vihan hedelmät viikingit Viktor Jerofejev Ville-Juhani Sutinen Ville Hämäläinen Ville Keynäs Ville Lindgren Ville Tietäväinen Villi Länsi Virke virolainen kirjallisuus Virpi Hämeen-Anttila Voltaire Volter Kilpi Vuoden kristillinen kirja Väinö Linna Walt Whitman Warelia war history Wille Riekkinen William March William Shakespeare Winston Churchill writers WSOY WW I X-sukupolvi YA-kirjallisuus Yksin Marsissa Ylpeys ja ennakkoluulo yläaste Yrsa Sigurðardóttir Ystäviä ja vihollisia Yö ei saa tulla Zachris Topelius Äidin rukous Älä kysy yöltä ÄOL šaria
Follow VETUS Et NOVA on WordPress.com

Blogit.fi

Katso muita blogeja osoitteessa https://www.blogit.fi/

Dekkariviikko 10.-17.5.2019

Blog Stats

  • 94 939 hits

Pidä blogia WordPress.comissa.

Privacy & Cookies: This site uses cookies. By continuing to use this website, you agree to their use.
To find out more, including how to control cookies, see here: Cookie Policy
  • Seuraa Seurataan
    • VETUS Et NOVA
    • Already have a WordPress.com account? Log in now.
    • VETUS Et NOVA
    • Mukauta
    • Seuraa Seurataan
    • Kirjaudu
    • Kirjaudu sisään
    • Ilmoita sisällöstä
    • Näytä sivu lukijassa
    • Hallitse tilauksia
    • Pienennä tämä palkki
 

Ladataan kommentteja...