Suomalaisen kirjallisuuden suvereeneimpiin mestareihin kuulunut Väinö Linna (1920-1992) ei vierastanut tuotannossaan uskonnollisia aiheita. Oikeastaan kaikissa hänen teoksissaan tulee esiin Jumalaan ja uskontoon liittyviä pohdintoja.
Linnan esikoisteoksessa Päämäärä (1947) nuori päähenkilö Valte ajautuu ristiriitaisten ajatusten valtaan rakastuttuaan nuoreen naiseen. Uskonnollinen kotikasvatus ja Jumalan kaikkinäkevä katse luovat ahdistusta romaanihenkilölle. Kuten kirjailija Jaakko Syrjä on todennut, Linnan varhaisromaanissa siveys määrittyy Jumalan rakastamiseksi, vaikka on ennen kaikkea pelkoa ja sukupuolista kieltäytymistä. Valte ajautuu ahdistuksissaan uskonnonvastaisiin purkauksiin. Kalevi Jäntin palkinnolla palkitun Musta rakkaus -romaanin (1948) henkilöinä on kihlapari, jonka morsian joutuu vietellyksi. Romaani on traaginen tarina sairaalloisesta mustasukkaisuudesta ja itsekkyydestä, joka ajaa ihmisen entistä suurempaan ahdistukseen ja jopa itsetuhoon.
Ennen läpimurtoteostaan Tuntematonta sotilasta (1954) Linna valmisteli psykologista romaania, jonka työnimenä oli ”Messias” ja johon kirjailija tiivisti uskonnolliset ja filosofiset pohdiskelunsa. Romaanin nuori päähenkilö sairastuu tappavaan keuhkotautiin, ajautuu synkkiin itsetutkisteluihin ja menehtyy lopulta kirkon pihalle. Jos Messias-käsikirjoitus olisi julkaistu, Linna olisi saanut nimeä uskonnollisena kirjailijana. Romaanihenkilön uskonnollinen kriisi laukaisi kirjailijan oman kriisin, mistä ei seurannut omakohtaista uskonratkaisua.
Kun Messias-romaanissa kuolema tuli konkreettiseksi yhden ihmisen kohdalla, lähestytään Tuntemattomassa sotilaassa kuolemaa ihmisjoukkoa koskettavana ilmiönä. Romaanin kuuluisassa alkulauseessa uskonnollista kieltä käytetään taiteellisena tehokeinona ja Jumala ironisoidaan kuvaamaan aktiivista maanpuolustus- ja hyökkäyshenkeä:
”Niin kuin hyvin tiedetään, on Jumala kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas. Niinpä hän oli aikoinaan antanut metsäpalon polttaa…”
Niin kuin emeritusprofessori Yrjö Varpio on todennut, Tuntemattomassa sotilaassa Jumala joutuu irvokkaaseen ja alennettuun rooliin. Petroskoissa juopunut kapteeni nimittää itseään Jumalan Myrskyksi. Avuton Riitaoja näkee ankarassa esimiehessään Lehdossa ”raivopäisen jumalan”, joka hetkeä myöhemmin parahtelee kuoleman kielissä. Romaanihenkilö Hietanen kommentoi, että Jumala on sodassa pappien asia. Tämä kuvastelee Varpion mukaan Linnan käsitystä rivimiesten Jumala-kuvasta:
”Romaani kyselee kirkon ja sotilaspastorin vastuuta sodan julmista ratkaisuista samaan tapaan kuin Messias-käsikirjoitus asetti kysymyksen piispan ja kirkon vastuusta perimmäisten kysymysten ääreen ajautuneen ihmisen ratkaisuista.”
Linnan elämästä laajan teoksen julkaissut Varpio toteaa kuitenkin, että Tuntematon sotilas sisältää kosolti raamatullisia viittauksia. Sotamies Niemen sängynpohjasta paloaukean tyhjentyneestä parakista löytyy kirjoitus: ”Kun lähestyt tätä petiä, niin riisu ruojut jaloistasi, sillä peti, jota lähestyt, oli vanhan pyhä paikka”. Lehto, Määttä ja Rahikainen seisovat kovennettua rangaistustaan vihollisen lentopommituksen keskellä kuin kolme pahantekijää Golgatalla.
Varpio toteaa, että vaikka Linnan raamatulliset viittaukset ovat parodisia, ne viittaavat kuitenkin koskettavan myönteisesti Raamatun suuriin kertomuksiin. Luomalla kohtalon tai armon varassa elävän ihmisen ulottuvuuden kirjailija rakensi romaaniin taitavasti pyhyyden alueen. Myöhemmin myös Pohjantähti-trilogian alussa Linna tekee harkitun kirjallisen ratkaisun sijoittaessaan Johanneksen evankeliumin ja Jussin suonraivauksen osuvasti yhteen. Tämä tuo Varpion mukaan koko trilogian ylle Johanneksen evankeliumin hengen. Tästä käsin Linna alkaa etsiä ja kuvata suomalaisuuden perusolemusta.
Raamatullisia aiheita, muun muassa Jeesuksen kärsimysnäytelmää sivutaan trilogiassa jatkuvasti. Osuvimmin raamatullinen näkökulma kiteytyy Koskelan Elinan taivas-ajatuksissa:
”Tähdet, taivas ja Jumala kuuluivat jotenkin yhteen. Siellä jossakin se oli, suuri ja käsittämätön mahti, joka otti ja antoi. Ja tuosta pienestä taivaankaistaleesta, jossa vilkkui pari himmeätä taivaanrannan tähteä, tuli hänen mieleensä kevyempi ja levollisempi tunne.”
Pohjantähti-trilogia kuvaa ihmisten uskonnollisten tunteiden ja asenteiden koko kirjon lisäksi uskontoa myös vertauskuvallisesti. Tässä mielessä kristillinen hyvä ja paha sekä Golgatan tapahtumat saavat tärkeän aseman.
Väinö Linna oli koko elämänsä ajan kirkon jäsen. Kirjailijan läheisen ystävän Jaakko Syrjän mukaan Linna hyväksyi kirkon, koska se kuului sosiaaliseen ja yhteiskunnalliseen kokonaisuuteen. Linnan asenteeseen vaikutti uskonnollinen äiti, jonka kotikasvatus jätti jälkensä Väinö-pojan sielunelämään.
Syrjän mukaan nuori Linna selvitti suhteensa uskontoon 20-vuotiaana talvisodan sytyttyä. Tampereelle muuttanut nuorukainen ei ollut koskaan uskonut luomiskertomukseen eikä ollut varsinaisesti uskovainen. Uskonnollinen ja tieteellinen näkemys ottivat toisistaan mittaa. Syrjän mukaan jälkimmäinen voitti, ei tosin lopullisesti:
– Lopputilitystä ei uskonnon kanssa voi tehdä, ja tunteisiin jää aina jotakin, Väinö oli todennut ystävälleen.
Kirjailijatyönsä alkuvaiheissa Linna oli erityisen kiinnostunut filosofiasta ja luki haltioituneena muun muassa Kantia ja Nietzscheä. Syrjän mukaan kirjailija luki myös Raamattua, ei niinkään uskonnollisessa merkityksessä vaan kirjallisuutena ja juutalaisten historiana. Linna pohti Jumalaa ennen kaikkea Auktoriteettina ja sivussa kaikkia itsestäänselvyyksiä, joita yhteiskunta antoi Jumalan nimissä.
Myöhemmin Linna alkoi puhua Jumalasta ironisesti, muiden asioiden ja ilmiöiden tulkinta-avaimena. Esimerkiksi kirjoittaessaan kuuluisassa esseessään kirjojen arvostelusta hän toteaa:
”Ainakin toistaiseksi Jumala suorittaa senkin [kirjallisuudenarvostelun] ihmisten mielipiteiden kautta, ja silloin tiedämme, mitä on odotettavissa. [–] Mutta joka tapauksessa Jumala ampuu aina haulikolla, ja kaikki se, mikä meidän tiellämme meren pohjaliejusta maan pinnalle saakka on saanut keskeisen merkityksen, on noussut esiin lukemattomien erehdysten, tapailujen ja mitättömyyksien joukosta.” (Kirjallisuuden arvostelusta. Näköala 1/1950. – Julkaistu myös teoksessa Oheisia. Esseitä ja puheenvuoroja. WSOY. 1967)
Kirjallisuus:
Väinö Linna: Oheisia. Esseitä ja puheenvuoroja. WSOY. 1967
Nils-Börje Stormbom: Väinö Linna. Kirjailijan tie. WSOY. 1963.
Jaakko Syrjä: Muistissa Väinö Linna. I osa. WSOY. 2004.
Yrjö Varpio: Väinö Linnan elämä. WSOY. 2006.
– – – – – – – – –
Kirjoitus on julkaistu Ristin Voitto -lehdessä 2007.
