Esko Valtaoja. Kuva: Virpi Kirves-Torvinen.
Esko Valtaojan (s. 1951) teokset ovat olleet aina kiintoisia tietopakkauksia. Syksyllä 2017 ilmestynyt Kohti ikuisuutta (Ursa 2017) tähyää maailmankaikkeuden tulevaisuuteen ja sen loppuun.
Tietokirjailijana palkitun ja suositun avaruustähtitieteen emeritus-professorin ajatuksissa maailmanloppu ei häämötä vielä hetkeen, tuskin koskaan. Ihmiskunnan historiallekaan hän ei lupaa kovin nopeaa päätöstä.
– Meitä on vaikea tappaa, varsinkaan nyt kun olemme oppineet puolustautumaan luontoa vastaan, Valtaoja sanoo painokkaasti.
Valtaoja kirjoitti uutuuttaan kolme vuotta.
Hän aloittaa tarinointinsa kuvittelemalla tutkimuspartion, joka lähtee yöpymään metsään ja asettaa illalla ennen nukkumaan menoa hyönteisansat paikoilleen. Kun aamulla ansoista ei löydy mitään, havahdutaan todellisuuteen, jonka ei pitäisi olla mahdollista: edes pieniä eläimiä ei enää löydy ekosysteemistä.
Tästä Valtaoja rientää varsinaisen aiheensa ääreen, joka liittyy elämän löytymiseen tai loppumiseen maailmankaikkeudesta. Ihmisen vertaista älyä on maailmankaikkeudessa vähän, todella vähän.
Kirjoittaja pohtii melkoisesti ns. Fermin paradoksia. Kuuluisa fyysikko Enrico Fermi esitti 1940-luvulla kysymyksen: jos maailmankaikkeudessa on ihmistä älykkäämpiä olentoja, miksi niitä ei ole vielä havaittu?
Innokkaana scifi-harrastajana Valtaoja viittaa tämän tästä uudempaan ja vanhempaan tieteiskirjallisuuteen, joissa monia kosmologian peruskysymyksiä on käsitelty luovasti ja monesti uskottavastikin. Tieteisromaaneja häneltä löytyy kotoa kuulemma kokonainen seinällinen.
Valtaoja osoittaa historiallisen tosiasian, jonka mukaan 1900-luku oli ihmiskunnan historiassa yksi rauhallisimmista, kahdesta maailmansodasta huolimatta. Sodat ja arjen väkivalta on laantuneet selvästi. Ihmiskunta on kasvanut suuresti, uhkaako nälkäkuolema?
Ei uhkaa Valtaojan mukaan. Väestönkasvukin on hiipumassa ja kohta loppuu kokonaan.
Rahan sijasta energia on se, mikä maksaa kaiken maailmankaikkeudessa. Valtaoja puhuu paljon ihmiskunnan olemassaoloa vaarantavista eksistentiaalisista vaaroista.
Tapansa mukaisesti Valtaoja ottaa kaiken huomioon – myös uskonnolliset uskomukset ihmiskunnan tulevaisuudesta.
Raamatun ilmoitukseen hän viittaa kahdesti: teoksen keskivaiheilla Ilmestyskirjan näkytulkinnoilla ja aivan lopussa puhuessaan kaiken päätepisteestä: Minä olen alfa ja omega, alku ja loppu.
Teologinen omega-piste kurkkii Valtaojan mukaan siellä täällä nykyfysiikan ja kosmologian maailmankuvassa, vaikka esiintyy eri nimillä kuin teologeilla.
VETUS Et NOVA 