Avainsanat
book review, Eija Reinikainen, Leimatut lapset, Otava, Taivaan tuuliin, Terhi Rannela
Eija Reinikainen: Leimatut lapset. Kun koulu ei ymmärrä. Otava 2007. 251 s.
Terhi Rannela: Taivaan tuuliin. Otava 2007. 282 s.
Otava julkaisi alkuvuonna 2007 kaksi puhuttelevaa teosta koululaisten pahoinvoinnista. Toinen näistä on muistelmapohjainen tietoteos ja toinen monenlaisia kerrontatapoja kokeileva tyylikäs romaani.
Elämäntyönsä erityisopettajana ja luokanopettajana tehneen Eija Reinikaisen muistelmateos Leimatut lapset piirtää lukijan silmien useita koskettavia kuvia lapsista, joita Reinikainen on opettanut pitkän opettajauransa aikana. Eläkeikäisen kirjoittajan kuvaamat lapset olivat pääsääntöisesti oppilaina joko vaikeiksi tai mahdottomiksi luokiteltuja tapauksia.
Teoksen ytimeksi muodostuu verraten yksipuolinen sanoma aikuisista (lähinnä opettajista), jotka eivät tunnu välittävän kontolleen uskotuista lapsista. Kerronnassa on vahva ripittäytymisen sivumaku: ainakin minä tein kaikkeni näiden lasten eteen, vaikkei se monen kohdalla riittänytkään. Kirjoittaja tuo verraten avoimesti esille pettymyksiään lapsensa hylänneisiin vanhempiin sekä huonoihin opettajiin. Hän ei kuitenkaan unohda omia turhaumiaan ja virheitään, vaan puhuu niistäkin paljon.
Reinikaisen kertomuksia lukiessa ihailin monesti hänen monipuolista ja kokonaisvaltaista kasvatusotettaan. Kirjoittaja oli esim. tarkkailuluokan opettajana omaksunut pakottoman opetustavan ja paneutunut oppilaidensa asioihin näiden perhesuhteita ja muita reunaehtoja myöten. Myös kirjoittajantaidoiltaan Reinikainen on mainitsemisen arvoinen. Kieli on tiivistä, havainnollista ja selvää.
Reinikaisen näkökulmat ovat kuitenkin hyvin kärjistäviä, ilmeisen tarkoituksellisesti. Hän tuo kertomuksissaan painajaismaisesti vastatusten huonosti käyttäytyviä oppilaita ja väsyneitä opettajia, joiden voimavarat näyttävät tulleen loppuunkäytetyiksi jo vuosia aiemmin.
Näin ollen Leimatut lapset antaa koululaitoksesta hyvin ongelmakeskeisen kuvan siitä huolimatta, että kirjoittaja näyttää viihtyneen koulutyössä erinomaisesti. Varsinkin opettajille ja kouluhallinnon ihmisille Reinikaisen pamfletti antaa paljon ajattelemisen aihetta.
Terroristi idolina
”Äitejä ei osteta supermarketeista niin kuin kaurahiutaleita ja teepusseja. On väärin nauraa, koska äiti on kuollut. On väärin olla iloinen.”
Terhi Rannelan (s. 1980) kolmas romaani Taivaan tuuliin kertoo selkäpiitä karmivan tarinan koulukiusatuksi joutuvasta Aura-tytöstä. Tilanteen surullisuutta ja kauheutta korostaa ala-asteikäisen tytön äidin tapaturmainen menehtyminen, minkä vuoksi Aura joutuu uuteen kouluun ja jää ahdistuksineen yksin.
Kun Auran isä purkaa surunsa väitöskirjan puurtamiseen ja alkoholiin, tyttö itse etsii turvaa erilaisista sankarihahmoista. Peppi Pitkätossun ja kreikkalaisten jumaltarujen jälkeen hän omaksuu idolikseen saksalaisen terroristin Ulrike Meinhofin, josta tulee tytölle äidin korvike. Aura päättää julistaa yhden tytön sodan kiusaajiaan vastaan eikä pääse asenteestaan eroon edes aikuisena.
Kirjailija kutoo kokoon uskottavan tuntuisen tapahtumasarjan. Romaanin nimike viittaa auto-onnettomuuteen, jossa Auran äiti menehtyy palovammoihin ja ”hänen sielunsa lentää taivaan tuuliin”. Koulukiusatusta tyttöhenkilöstä kovettuu raaka naarassusi, joka kostaa kiusaajiensa teot karmeilla tavoilla.
Taivaan tuuliin seuraa Auran elämän vaiheita useiden vuosien ajan. Hän tapaa itseään vanhemman miehen, joka alkaa käyttää naiivia tyttöä hyväksi. WTC-tornien tuho havainnollistaa molemmille terrorismin mahdollisuuksia, ja he alkavat suunnitella vuosisadan terroritekoa.
Tamperelaiskirjailija on aikaisemmin julkaissut romaanit Puhdas valkoinen (2004) ja Korkealle ja kovaa (2005). Taitavasti Rannela vaihtaa välillä kerronnan näkökulman välillä Auralta tämän isälle, miesystävälle ja isoäidille. Romaanin vuoropuhelut ovat kypsätyylisiä, vaikka tapahtumat heittävät toisinaan taiteellisen vapauden tuolle puolen. Kirjailija tavoittaa kohtalaisen hyvin nuoren päähenkilönsä kasvukertomuksen kipupisteet ja traagiset seuraukset.
– – – – – – – – – –
Arvostelu on julkaistu Opettaja-lehdessä 18.5.2007.
VETUS Et NOVA 